Keskustelut > Vakavampaa keskustelua kirjoittamisesta

Hahmojen luonti

(1/8) > >>

Lizlego:
Haluan tänne fiksujen ja filmatiivisten (muka) keskuuteen elämää ja lätinää kirjoittamiseen liittyen. Itse asiassa ajattelin laittaa tähän liittyen pystyyn myös haasteen, mutten vielä. Tästä oli jotain sivuavaa puhetta myös Finissä, mutta tahtoisin silti aiheesta jatkaa. Ongelma hahmojen luomisen kanssa ei niinkään minusta liity Mary Suet -hahmoihin (no, voi kai nekin olla ongelma) vaan yleensä siihen, että miten hahmot saa elämään ja hengittämään. Minusta tuntuu, että varsinkin netissä kun lukee ficcareiden originaalitarinoita, tajuaa mikä ero ficillä ja originaalilla on. Se ero on hahmojen elävyydessä. Originaalin hahmon pitäisi alkaa elää samalla tavalla lukijan pään sisällä kuin ficcihahmonkin ja siinä on suuri haaste. Ficit ovat helppolukuisempia kuin originaalit tekstit juuri sen takia, että ne kertovat hahmoista, joista jo on mielikuva. Originaaliteksteissä törmää niin itse kuin muidenkin teksteissä siihen ongelmaan, että on lähdetty kirjoittamaan originaalia ficcitekniikalla ja ikään kuin unohdettu, että siinä missä ficeillä on yleensä alkulähtökohtansa, originaalissa se alkulähtökohta täytyy tulla esiin tekstistä tavalla tai toisella.¨

Toinen asia, jota tunnutaan jonkin verran käyttävän niin originaalien kuin ficcien kohdalla, on kuvien laittaminen hahmoista. Linkitetään esimerkiksi alkuun kuvalista hahmoista ja yleensä samalla kerrotaan hahmojen taustoja listamuodossa. En tiedä mitä mieltä olisin. Ehkä se on parempi ratkaisu, jos tuntuu, että hahmot jäävät etäisiksi muutoin tai jos tuntuu, ettei niitä tarpeeksi kuvailla, mutta mä vähän karsastan sitä tapaa. Muutenkin korostetaan kovin paljon hahmoissa ulkonäköä. Mielikuva noissa kuvissa ainakin tulee sellaiseksi, että hahmot ovat usein kuin kauniista ja rohkeista poimitut.  :D

Toisin sanoen tämän läpinän tarkoitus on johdattaa, että miten te luotte hahmonne tarinoihin ja mitä keinoja käytätte, että niistä muodostuu eläviä tekstissä tai ylipäätään teille itsellenne? Piinaavatko luomanne hahmot teitä unissanne? Ovatko seksikkäitä? Unelmamiehiänne tai naisianne? 

Celeporn:
Hahmojen ulkonäkökeskeisyys hämmentää muuten minuakin. Tietysti kirjoittajalla itsellään voi olla hyvinkin selkeä visio hahmojensa jokaisesta mahdollisesta piirteestä, mutta minua ainakin ärsyttää lukea tekstiä, jossa on eritelty jokainen vivahde ja kaari turhankin tarkkaan. Ja kuvien linkkaamisesta en tykkää minäkään - mielestäni ei ole niinkään tärkeää se, että hahmon ulkonäkö on lukijalle erittäin tarkka, vaan luonteen pitäisi olla etusijalla. Kiinnostavimmat hahmot kirjoissakaan eivät kiehdo naamansa perusteella, vaikka toki ulkoinen olemuskin vaikuttaa siihen, millaisena hahmon kokee.

Itse luon hahmot lähes aina niin, että luon jonkinlaisen stereotypian pohjalle. Päätän hahmolle yhden tai kaksi hyvin vahvaa luonteenpiirrettä, jotka vaikuttavat tarinan juoneen. Eniten tykkään aloittaa hahmon huonoista puolista - onko sen helmasyntinä ylpeys, tulistuuko herkästi, onko se muille etäinen, onko se pelokas ja ujo, ja niin edelleen. Sitten kirjoittaessa muodostuu lihaa luiden päälle ja itselleni ainakin on jäänyt sellainen mielikuva, että suurin osa hahmoista toimii kokonaisuudessaan ihan hyvin. Mielestäni hahmon inhimillisistä heikkouksista on hyvä lähteä liikkeelle, koska hyvä tarina vaatii aina konflikteja ja sitä, että hahmo mokailee, ja koska kirjoittaessa siihen kuitenkin kiintyy (oli koko luomus sitten miten paska tahansa), voi olla jopa hankalaa kirjoittaa se tekemään täysiä idioottimaisuuksia. Ne kuitenkin tuovat sitä aitoutta ja elämää, joten pakkohan niitä kehitellä.


--- Lainaus ---Ovatko seksikkäitä? Unelmamiehiänne tai naisianne?
--- Lainaus päättyy ---

Yksi hulluimmista asioista kirjoittamisessa taitaa olla se, miten niihin hahmoihin kiintyy. Esim. aloittaessani NaNoWriMoa tykkäsin aluksi vain parista hahmosta, mutta kun olin jossain puolenvälin tienoilla, rakastin jokaista hahmoa. Jopa sitä kaikkein ärsyttävintä, joka periaatteessa raivostutti minua suuresti. Ja okei, en mielelläni kirjoita hahmoistani tolkuttoman rumia, mutta toisaalta en pidä myöskään ultimaattisesta kauneudesta, joten pyrin tekemään hahmoistani "tavallisen" näköisiä. Siis ihan perustyyppejä. Tuossa Nano-tekstissäni hahmojen ulkonäöt menivät aika laidasta laitaan, eikä aluksi minusta yksikään tuntunut erityisen vetävältä, mutta hommahan meni kuitenkin lopulta siihen, että jokainen oli mielestäni seksikäs. Asiaan voi tietysti vaikuttaa se, että pornoa tuli tekstiin aika paljon, ja puuhastelevat hahmot luonnollisesti pitivät toisiaan seksikkäinä  ;D

Lizlego:

--- Lainaus ---Mielestäni hahmon inhimillisistä heikkouksista on hyvä lähteä liikkeelle, koska hyvä tarina vaatii aina konflikteja ja sitä, että hahmo mokailee, ja koska kirjoittaessa siihen kuitenkin kiintyy (oli koko luomus sitten miten paska tahansa), voi olla jopa hankalaa kirjoittaa se tekemään täysiä idioottimaisuuksia.
--- Lainaus päättyy ---

Muuten samaa mieltä, paitsi että minun on sitä helpompi kirjoittaa hahmolle idioottimaisuuksia, mitä enemmän hahmosta tykkään.  ;D Mulla on oman elämän ongelma siinä, että olen se tyyppi, joka sählää ja tykkään kirjoittaa hahmoistanikin sellaisia, että ne sähläävät ja joutuvat oman sähläämisensä takia ongelmiin, koska se on tavallaan se puoli itsestäni, josta tykkään. Vaikka kiroankin sitä, että sählään, sählääminen tuo elämään asioita, joita sähläämisen puute ei tuo. Esimerkiksi silloin kun joutuu pulaan ja pyytämään muilta apua, kokee myös yleensä ihmisten kanssa ne parhaimmat hetket ja löytää juuri ne ihmiset, jotka ymmärtävät jotain epätäydellisen päälle.  ;D Maailma katsoo kieroon sitä, joka juuttuu esimerkiksi ovenkahvaan hihastaan tai siltä se liian usein tuntuu, joten on kivaa luoda hahmoja, joille noin käy.  :D

Celeporn:
Heh, no mäkin oon kyllä se ihminen, jonka hiha jää kiinni ovenkahvaan, mutta kun itse olen sellainen, se ei minua fiktiossa kiinnosta. Mun hahmot siis harvoin sähläilee, mutta mä kyllä tykkään kirjoittaa ne ihan totaalisesti ryssimään asiansa. Kuitenkin kun (itseaiheutetut) katastrofit ja väärät valinnat elämässä kiehtovat niin suuresti, minun on pakko päättää etukäteen, millä tavoin hahmo voisi tehdä nämä suuret mokansa - jos en ole jo lyönyt lukkoon sitä, että hahmo on vaikkapa ylpeä ja kiivas, saatan laittaa sen mokailemaan ns. väärällä tavalla. Pelkään kauheasti jättäväni hahmot laimeiksi ja liian täydellisiksi, joten tekstiin saattaisi muuten tulla toimintaa, joka on täysin hahmon luonteen vastaista  ;D

Lizlego:
Tarkoitin varmaan suunnilleen samaa kuin mitä sinä.  ;D En muista ainakaan koskaan kirjoittaneeni ketään jäämään kiinni ovenkahvaan. Tosin joskus tekisi mieli kirjoittaa, mutta silloin se saattaisi olla ihan oman elämäni parodia.  :D Tai ei edes parodia, koska mä näen elämässä muutenkin niin helposti paljon surrealistisia, huvittavia ja naurettavia piirteitä, että on vaikeaa ottaa muutenkaan itseään kauhean vakavasti.  :D Mun hahmoista tulee helposti sellaisia jääräpäitä, jotka tekevät jääräpäisiä tulkintoja asioista ja ihmisistä ja jopa itsestään ja menevät siinä mukavasti harhaan.  ;D Sen hauskempaa, että kuvittelevat itse olevansa yleensä selvillä itsestään ja pitävät itseään järkevinä. Sekin kyllä on tavallaan tosi vahvasti omasta elämästä peräisin, koska minulle käy aina niin, että ensin pidän itseäni ja päätelmiäni ihan järkevinä ja hyvinä ja loogisina kunnes sitten joku esittää jonkun toisen näkökannan ja totean, että järkevyyteni oli todella petollinen ja ainakin kovasti liioiteltu.  ;D Kokemus on yksi hyvä syy olla ottamatta itseään liian vakavasti.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu