Muu fanfiktio > Muut

Kuroshitsuji: Tähtiä ja sateenkaaria | William/Grell, K-12

(1/1)

Celeporn:
Tähtiä ja sateenkaaria
fandom: Kuroshitsuji
paritus: Grell/William
ikäraja: K-12
genre: fluffia huumorilla ja draamantyngällä

yhteenveto: Rakastumisesta, reviireistä, sekä kenties maailmankaikkeuden karseimmista vaatteista.

A/N: Mä niiiiiin rakastan Willin kiusaamista. Edellisessä ficissä viittailin pariskunnan seurustelun alkuaikoihin, joten pakkohan mokomaa pehmoilua oli yrittää kirjoittaa... Enkä tiedä, ovatko aivoni sulaneet helteen vai tiettyjen vaatepohdintojen ansiosta, mutta melkoista höpöhöpöä tuli taas rustattua. Hampaathan tästä sokerista lähtee ;D

Kiitokset täysin pitelemättömästä inspiraatiopuuskasta Beyondille ja Picsille, jotka aina kommentoivat niin ihanasti näitä ficcejäni. Omistus siis lienee paikallaan <3





Sen jälkeen kun Grell oli ollut Williamin luona yötä ensimmäisen kerran, William löysi tämän alushousut tyynynsä alta. Hän oli melko varma, ettei Grellillä ollut ollut toisia mukana, yökyläily kun oli tapahtunut kaikkea muuta kuin suunnitellusti, joten ne oli jätetty sinne tahallaan. Tietenkään Grellin mielenliikkeistä ei voinut olla aina aivan varma, tämän aivoitukset olivat toisinaan Williamille yhtä suurta mysteeriä, mutta kyllä eleessä oli silti voimakas reviirin merkkaamisen maku. Kaikki oli vielä uutta ja vähän epäselvääkin, he eivät olleet varsinaisesti puhuneet väleistään tai niiden viimeaikaisista muutoksista, eikä kummallakaan tuntunut rehellisesti sanoen olevan aavistustakaan siitä, miten sellaisessa tilanteessa pitäisi toimia tai mitä ‘sellainen tilanne’ oikeastaan edes merkitsi.

William kuitenkin totesi itsekseen, ettei löytö ollut ainakaan epämieluisa — ehkä se jätti hänet hivenen hämmentyneeksi näin symboliikan saralla, mutta pehmeä pitsi tuntui sormissa melkein yhtä miellyttävältä kuin edellisenäkin yönä ja sen kosketukseen oli suorastaan suloista nukahtaa. Aamulla hän heitti hepeneen pyykkiensä joukkoon, vei aikanaan pesulaan kuten muutkin vaatteet, ja laittoi sitten siististi taiteltuna lipastonsa alusvaatelaatikon nurkkaan. Hänen ei milloinkaan tarvinnut sanoa siitä Grellille, tämä kyllä huomasi asioiden kehityskulun ihan itsekseenkin, ja pian pikkuhousuja vaihtelevissa punaisen sävyissä oli siellä samaisessa laatikossa useampia pareja. Silloin heidän kummankin kylpyhuoneen vakiovarusteisiin kuului jo kaksi hammasharjaa, meikinpoistoainetta sekä sitä Williamin suosimaa suuvettä, joka Grellin mielestä maistui purskutellessa kamalalta, mutta Willin kieleltä sitäkin paremmalta. 

Totta oli, että Grell omaisuuksineen levittäytyi Williamin asuntoon huomattavasti tehokkaammin kuin William Grellin luo, mutta eipä tuo mikään ihme ollut. Williamilla oli vain vähän sellaisia käytännön tason tarpeita, jotka vaativat mittavaa välineistöä; hänelle riitti yksi vaihtopaita, hänen tukkansa oli pahimmankin petipörrön iskiessä kesytettävissä pelkällä kammalla, eikä lopulta ollut mikään tabu käyttää Grellin parranajotarvikkeita, vaikka kysyminen olikin tuntunut kiusalliselta. Ja Grell itse juoksuttamassa meikittömänä partaveitsen välkehtivää terää kasvoillaan ja kaulallaan... Oh, voi kyllä. Sen näkeminen sai edelleen kumman kiihtyneet väristykset kulkemaan pitkin Willin kehoa, eikä varmastikaan vähiten sen vuoksi, että Grellin sen puolen todistaminen niin konkreettisella tavalla tuntui suoranaiselta etuoikeudelta. Ensimmäisellä kerralla Grell oli kyllä huomauttanut vaisusti, ettei tainnut olla neidon arvolle sopivaa antaa herraseuran nähdä ihan kaikkea, mutta koska kyseisen toimituksen kiehtovuus ei Williamin silmissä ihan noin vain kadonnutkaan, se vakiintui nopeasti kiireettömien aamujen ohjelmanumeroksi. Joskus William vielä haluaisi tehdä sen Grellille, mutta ainakaan toistaiseksi hän ei luottanut tarpeeksi kätensä vakauteen, jotta olisi rohjennut todella veitseen Grellin itsensä puolesta tarttua.

Kaikki siis sujui enemmän kuin vain hyvin, heidän aiemmin suorastaan naurettavan vastakohtaisilta tuntuneet luonteensa sopivatkin yllättävän ongelmattomasti yhteen. Grellin mutkaton asenne sai monet Williamin turhankin analyyttisen mielen luomat esteet kaatumaan ja hänen hedonisminsa oli hyvin, hyvin tarttuvaa laatua — se, että jokin tuntui hyvältä, olikin äkkiä täysin validi perustelu, suorastaan motiivien aatelia, hetkittäin vanhat tutut järkisyyt kalpenivat häveten erinäisten nautintojen ohjatessa Williamin toimintaa.

Ja niitä nautintoja oli niin kovin montaa sorttia, ettei vuosikymmeniä yksityisessä askeesissaan elänyt William voinut niitä kaikkia kunnolla edes käsittää, osa niistä oli suorastaan typeriä. Grellin kaoottisessa kodissa ei edes kannattanut yrittää tehdä muuta kuin pysyä sängyssä niin kauan kuin mahdollista (joskus jopa vahingossa sitäkin pidempään) tai ahtautua yhdessä ammeeseen vaahtokylpyyn, jolla ei ollut mitään tekemistä peseytymisen kanssa. Hän rakasti sitä, miltä pitkät punaiset hiukset näyttivät, tuoksuivat ja tuntuivat niin hänen käsissään kuin pitkin paljasta rintaa liukuessaan, ja toisinaan terävähampainen hymy yksinään riitti saamaan hänen olonsa kuumaksi ja tukalaksi. Grellin totaalinen itsesensuurin puute tuntui toimiston ulkopuolella ainoastaan ilahduttavalta, niin rehelliseltä ja teeskentelemättömältä, ja nyt kun Williamilla oli siihen lupa, hän saattoi jopa sanoa pitävänsä toisen omalaatuisesta huumorista, josta ei teräviä oivalluksia tai itseiroaniaakaan puuttunut. Sellaiset arkiset toiminnot kuin nukkumaanmeno, syöminen tai työpaikalle käveleminen saivat kokonaan uusia vivahteita.

Lisäksi Grell sai Williamin tuntemaan itsensä jotenkin paremmaksi kuin varmaan oikeasti olikaan. Kun hän ajatteli, että tämä liikeissään sulava ja asenteessaan tinkimätön olento oli jaksanut piirittää häntä kokonaisten ihmisikien ajan, sitä tuli väkisinkin siihen tulokseen, että hänessä oli pakko olla jotain erityistä. Mitä se sitten oli, siitä hänellä ei ollut aavistustakaan; hän ei ollut oikein koskaan käsittänyt, mitä Grell hänessä näki, sillä vaikka hän nyt olikin omasta mielestään varsin mukiinmenevä yksilö, mikään ominaisuus hänessä ei noussut esiin spesiaalina ja huomiota herättävänä. Arvonsa hän oli saanut työnsä kautta, ja vaikka Grell pitikin hänen esimies-auktoriteetistaan myös makuuhuoneen puolella, oli viehtymyksessä selvästi kyse muustakin.

Koska tilanne kokonaisuudessaan oli mikä oli, ei William jaksanut edes kunnolla ärtyä kotiaan valtaavan punaisen aallon edessä. Joskus hän kyllä katsoi Grelliä kärsien havaittuaan taas yhdet sukat sohvan alla tai huulipunatahroja kauluksellaan, huomautti jopa hyytävään sävyyn, että Grell voisi edes pedata sängyn vietettyään vapaapäivänsä Willin kotona tämän käydessä normaalisti töissä, mutta muutoin heidän elämänpiirinsä sulautuivat toisiinsa kohtuullisen kivuttomasti ja melkein kuin omalla painollaan.

Kunnes;
“Will. Mitä nämä ovat?”

Yksi pikainen silmäys Grellin käsissään pitelemään myttyyn sai Williamin toivomaan, että kadotuksen syöverit voisivat nielaista hänet — tämä ei voinut olla todellista, tämä ei voinut tapahtua, miksi helvetissä mokomat kammotukset olivat enää edes olemassa? Miksei hän ollut hävittänyt niitä, silpunnut ja polttanut ja haudannut kauas merkkaamattomaan paikkaan, kuten olisi ollut vähintäänkin aiheellista?! Universumin täytyi vihata häntä. Hän oli yleensä niin tunnollinen, piti huolta kaikesta pienintäkin yksityiskohtaa myöten, eikö tämän yhden lipsahduksen olisi voinut vain antaa olla...  Tai ehkä lipsahduksia oli sittenkin useita, ei se ollut pelkästä yhdestä unohduksesta kiinni. Ehkä Grell olisi täytynyt pitää edes jonkinlaisissa aisoissa. Tämän siitä sai, kun hetkeksi lakkasi pingottamasta, sellainen ei nähtävästi sopinut Williamille lainkaan, pelkkää harmia...

“Ne ovat vaatteita”, hän vastasi niin välinpitämättömästi kuin vain suinkin osasi. “Rumia vaatteita.”
Vastaus ei selvästikään tyydyttänyt Grelliä — päinvastoin, hän vaikutti olevan suorastaan vihainen. Hän viskasi ne sanoinkuvaamattoman karseat kuteet lattialle, ja housujen sädehtivät tähtikuviot saivat Williamin voimaan pahoin. Ne olivat vieläkin hirveämmät kuin hän oli muistanut.
“Kenen vaatteita?”
“Hmm?”
“Kenen vaatteita ne ovat, Will?” Grell tivasi uudelleen. “Vai pitäisikö kysyä keiden? Niitä on aika monta, ei taida keneltäkään jäädä tuota määrää kerralla. Eikä ainakaan vahingossa.”
“Mitä?”
“Älä esitä tyhmää, se ei sovi sinulle. Kenen ne ovat? Kuka täällä käy niin säännöllisesti, että jättää housunsakin?”
“Ei kukaan. Grell, se ei —”
“Vai onko joku exä, jonka vaatteista et vieläkään raaski hankkiutua eroon?”
“Grell, sinä olet nyt käsittänyt ihan —”
“Yritittekö te salata tämän minulta?”
“Kukaan ei ole yrittänyt mitään sellaista, sinä —”
“Onko se joku, jonka tunnen? Joku... töistä? Joku... mies. Joku oikea mies.”
“Oikea mies? Tuolla tyylillä?”
“Älä yritä vaihtaa puheenaihetta!” Grell kivahti. Hänen äänensä värisi uhkaavasti. William yritti jättää sen huomiotta (olihan hän siihen aiemminkin kyennyt, vuosikymmenien ajan), mutta kun Grell sitten todella niiskaisi, jokin tuntui menevän Williamin sisällä rikki. “Olkoon tyyli mikä tahansa, kyllä noista näkee, että se on joku pitkä. Ja harteikas. Voimakas ja maskuliininen, kaikkea sellaista, mitä minä en koskaan voisi —”
“Ne ovat minun.”

Grell tuijotti Williamia hyvän tovin silmät suurina, sitten hän tyrskähti paheksuen.

“Et kai tosissasi luule, että uskoisin tuohon?”
“Se on totuus.”
“William T. Spears, ole hyvä äläkä pidä minua totaalisena idioottina”, Grell rähjäsi ja kaivoi taskustaan sen viimeisenkin vaatekappaleen viskaten sen sitten Williamin kasvoille. “Pallokuosinen kravatti ja sateenkaari-kalsarit. Sinunko, mukamas? Tuon täytyy olla huonoin vitsi, jonka olen koskaan kuullut!”
“Grell, kuuntele. Muistatko sen sirkus-keikan, josta valitin sinulle palattuasi lomautukselta?”
“Will, minä en edes halua kuulla yksityiskohtia jostain notkeasta rakastajasta, jonka siellä —”
“Grell! Et sinä niitä kuulekaan, koska sellaisia ei ole, mitään sellaista ei tapahtunut”, William sanoi tiukasti ja astui lähemmäs. Grell katsoi häneen kyyneleisin silmin. “Se oli pitkä komennus, ja minä... minä en ainoastaan käynyt siellä keräämässä sieluja. Minun täytyi olla siellä.”
“Olla? Sirkuksessa? Niin kuin...”
“Niin. Enkä minä tietenkään voinut käyttää normaaleita vaatteitani, vaan... mmh... minun piti yrittää sulautua ympäristöön.”
“Joten sinulla oli nuo päälläsi?”
“Niin.”
“Kaikki yhtä aikaa?”
“Valitettavasti.”
“Ja asuun sopivat alushousut tuntuivat tarpeelliselta lisältä?”
“Grell, minä sain vaatteeni sirkuslaisilta. Kaikki vaatteeni. Luuletko, että ikinä valitsisin itse keltaista takkia, olivat olosuhteet mitkä hyvänsä?”

Grell ravisti päätään. Vastaväitteitä tai kysymyksiä ei enää tullut, ja hiljaisuuden pitkittyessä William uskalsi viimein koskettaa Grellin olkaa, hyväillä häntä varoen ja vetää sitten lempeästi syleilyynsä. Grell painoi kasvonsa Williamin hartialle ja rutisti häntä itseään vasten, eikä kulunut montaakaan sekuntia, kun tämän sormet alkoivat piirtää hentoja kuvioita Willin niskaan.

“Eikä ole ketään muuta?”
“Ei.”
“Varmasti?”
“Varmasti.”
“Eikä... eikä tule olemaankaan?”
“Ei.” William nielaisi. Sen sanominen tuntui kömpelöltä, mutta silti suorastaan pakottavan tarpeelliselta. “En minä haluaisikaan ketään muuta. Vain... vain sinut. Ja minä toivon, että tunne on molemminpuolinen.”
“Voi Will, tietysti! Sinä hölmö, hölmö mies, enhän minä edes näe ketään muita! Miten minun sydämeeni voisi koskaan enää mahtua ketään toista, kun sinä olet niin täydellinen, kaikkea sitä, mitä olen ikinä halunnut!”

Ja sitten Grell suuteli häntä pitkään ja kiihkeästi, juuri siten kuin vain Grell osasi. Williamin kädet valuivat vähitellen toisen vyötäisille pitelemään tätä tiiviisti lähellään, siitä hivenen alemmas, ja Grell hymähti vaimeasti hänen huuliaan vasten. 

“Will?”
“No?”
“Laita ne päälle.”
“Mitä? Ei.”
“Miksi ei?”
“Ne ovat kamalat.”
“Minun mielikseni.”
“Sinä et usko, että ne todella ovat minun.”
“En minä niin sanonut, vaikka helpompaahan on tietysti uskoa siihen, minkä näkee... Vain tämän kerran, Will-kulta... ole kiltti... rakas...”

William ei tiennyt, mikä lopulta oli se viimeinen naula arkkuun, joka sai hänet tämän typerryttävän toiveen toteuttamaan; oliko se pinnan alla väreilevä viimeinen vihje epävarmuudesta, Grellin lanteiden pehmeät keinahdukset hänen omiaan vasten vai sittenkin suurten, hehkuvien silmien anova katse. Hän vetäytyi makuuhuoneeseen kiskomaan ne hirvitykset ylleen viimeisen kerran — aina naurettavia alusvaatteita myöten — todeten itselleen, ettei todellakaan aina ihan ymmärtänyt Grellin ajatuksenjuoksua.

Grellin kasvoille kohoava mielihyvän puna sai paheksuttavien pukineiden aiheuttaman ärsytyksen laantumaan nopeasti, ja vaikkei William yleisesti pitänytkään ajatuksesta, että pelkkä hänen katsomisensa saisi jonkun nauramaan, Grellin onnellinen kiherrys tuntui oikeastaan ihan mukavalta.

“Näytät niin söpöltä.”
“Uskoisin, että ‘migreeniä aiheuttava’ on etsimäsi termi.”
“Pyh, olet kuin moniin värikkäisiin papereihin kääritty karamelli.”
“Kuinka imartelevaa.”
“Älä nyt, Will, tiedäthän sinä sentään, mitä karamelleille tehdään...” Grell kehräsi ja kuljetti sormiaan huulillaan sanojensa painoksi. “Tule tänne.”



Vielä Grellin kiivetessä hänen syliinsä, sormet taivaansinisen liivin napeilla leikitellen, Willian ajatteli hankkiutuvansa mokomista rytkyistä heti huomenna eroon. Viimeistä langanpätkää myöten. Keltaisen takin päädyttyä jo lattialle William joutui myöntämään niin itselleen kuin Grellillekin, että ilmeisesti jokaisella pilvellä oli hopeareunus, tähtikuosisilla housuillakin käyttötarkoituksensa ja sateenkaaren päästä todellakin kannatti etsiä aarretta, ja aamulla, katseltuaan hyvän tovin sängynpäädyssä edelleen roikkuvaa pallokuvioista solmiota, William päätyi lopulta nakkaamaan vaatteet muiden pyykkiensä joukkoon roskakorin sijaan.

Lizlego:
Muhahaha muhahaha! Yritän kuvitella Willin tähtikuvioisissa pöksyissä ja hajoan ihan totaalisesti. Siis hajoan, kieriskelen naurusta ja yritän koota ajatukseni, mutta hajoan vaan uudelleen. Joo, kaikkeen sitä voi viikatemies joutua, kun joutuu sirkukseen. Ehkä sillä seikkailulla oli oma tunnearvonsa, kun kerran se oli säilyttänyt noi vaatteensa. Mä aattelin heti, että Grell haluaa nähdä ne sen päällä enkä pettynyt. Nämä on kyllä ihan mahtava pari. Mä kannatan myös Willin kiusaamista.  ;D Sen lisäksi, että tämä nauratti, tämä oli myös todella söpö. :)

Celeporn:
Willin kiusaaminen on kyllä parhautta ;D

Repeilin ääneen mangaa ekan kerran lukiessani niille Willin sirkus-vaatteille, ja nyt odotan kuin kuuta nousevaa uudessa animessa sitä, että saadaan Will karseine kuteineen ruutuun. Muutamissa promo-kuvissa se on näkynyt ja takki ainakin paljastui niissä keltaiseksi, mutta ne tähtikuvioiset pöksyt... uuuuh  <3

Kiva kuulla, että tykkäsit!

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

Siirry pois tekstitilasta