Muu fanfiktio > Muut

Kuroshitsuji: Vuonna 2015 | William/Grell, ficlet, K-7

(1/1)

Celeporn:
Vuonna 2015
fandom: Kuroshitsuji
ikäraja: K-7
paritus: William/Grell
sanamäärä: 400

A/N: Iski hillitön hinku kirjoittaa tästä parista nykyajassa, mutta kunnollista ideaa ei valitettavasti tullut. Pointiton muhju on onneksi sekin ihan kivaa  ;D





Sitä voisi helposti kuvitella tympääntyvänsä tai ainakin tyystin tottuvansa toiseen yhdessä vietetyn vuosisadan jälkeen, mutta ei — Grell näyttää niin syntisen hyvältä muotojaan nuolevissa tekonahkahousuissa ja säärien pituutta entisestään lisäävissä kiilakoroissa, ettei William yksinkertaisesti osaa olla tuijottamatta. Hän on tullut niin helvetin tutuksi feminismin kolmannen aallon opinkappaleiden kanssa, että ymmärtää hävetä ja tuntea syyllisyyttä ahnaan katseensa ansiosta, mutta sitten Grell keikauttaa lanteitaan kutsuvasti, katsoo häneen kujeillen, terävät hampaat alahuulta tenhoavasti tapaillen, ja William muistaa taas heidän ikiaikaisen, kahdenkeskisen pelinsä.

Näin sen kuuluu olla, näin he molemmat haluavatkin sen olevan.

Vuonna 2015 Grellin kauluspaidat ovat kireämpiä kuin ikinä, erityisesti rinnan kohdalta, ja hiukset hehkuvat magentaan taittuen. Vaikka kuolonjumalat ikääntyvätkin hitaasti, hänen kasvonsa ovat silti edelleen poikkeuksellisen sileät. William epäilee botoxilla olevan osuutta asiaan. Jos viktoriaaninen kausi sopi täydellisesti Williamin pirtaan, on tämä aika puolestaan kuin Grellille tehty; hän on juuri sitä, mistä tämä maailma kohisee, nopea ja utelias ja täysin vailla häveliäisyyttä. Jopa Ronald Knox puhkesi valituksiin digitalisaation levitessä niittolistoihin, mutta Grell vain hyrisi tyytyväisyyttään, sosiaalista mediaa tämä kuolemanvakava työilmapiiri olikin hänen mielestään kaivannut, kyllä sen tähden kannatti muutama uusi temppu opetella.

Grell rakastaa nykytaidetta, pornokauppoja ja tanssiklubeja, ja vaikka William epäileekin heidän näyttävän yhdessä ihmisten keskuudessa liikkuessaan keski-ikäistymisen kriisiä lähenevältä hautausurakoitsijalta ja maksetulta seuralaiselta, hän ei oikeastaan jaksa välittää. Ei enää. Aika on ajanut niin hänen itsensä kuin moisten hölmöyksien ohitse, ja nykyäänhän kai kaikki ovat omalla tavallaan vähän friikkejä. Sellainen on sallittua, salonkikelpoista, tavoiteltavaakin. Toisinaan he matkustavat Lontoon metrossa ruuhka-aikaan vailla minkäänlaista päämäärää, sillä “ajelehtiminen” on päivän sana, ja kuolevaisten ahtautuessa sisään loputtomana virtana on mahdollista kokea aivan ainutlaatuista, hitusen klaustrofobistakin yhteenkuuluvuuden tunnetta kaltaisensa kanssa. Grell rakastaa sitä, että saattaa nipistellä Williamin takamusta väenpaljouden keskellä, joskus taas William työntää kätensä Grellin takataskuun. Silloin hän tuntee itsensä liberaaliksi, moderniksi, suorastaan radikaaliksi.

Fyysinen läheisyys tuntuu edelleen huumaavalta, ja aivan erityisesti julkisilla paikoilla. Kaikista hätkähdyttävintä lienee kuitenkin se, ettei kukaan vaivaudu kiinnittämään siihen huomiota.

Joskus William epäilee, että on vuosikymmenten kuluessa alkanut muistuttaa Grelliä hivenen liikaa; he juovat nykyään samoja esanssilla kyllästettyjä tequila-drinkkejä marginaaleista muodin mittareiksi kohonneiden vähemmistöjen baareissa, jatkuva täydellisyyttä tavoitteleva pingottaminen töissä näyttää liioittelulta hänenkin silmissään, ja aikanaan pelkällä ajatustasollakin kauhistuttaneet yhteneväiset asusteet vaimon kanssa voivat olla jopa “ihan kivoja”, kunhan kuosi pysyy riittävän hillittynä.

Yhdellä kasvonilmeellä William sentään pärjää edelleen. Grellin mukaan se on “ihkua”, “hottia” sekä ennen kaikkea osoitus siitä, että vaikka taannoiset wanhat ajat olivatkin paljon nykyistä kehnompia, jotkut asiat osattiin tehdä oikein jo silloin.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

Siirry pois tekstitilasta