Poika nimeltä Audrey
fandom: Moulin Rouge
päähenkilö: Audrey (tässä aluksi Adrien)
ikäraja: S
genre: draama, pre-movie, cross-dressing (no lol, voiko sitä edes genreksi kutsua..?)
yhteenveto:
Vaaleanvioletti hame oli taittunut lähtemättömille rypyille, mutta se ei haitannut, hän tunsi itsensä silti kauniiksi, täydellisemmäksi kuin ennen.A/N: Kirjoitettu
Kaikki tai ei mitään -haasteeseen, itselleni arpomani tunteet olivat siis
kateus, metsästää, meditoida, epäilys. Osallistuu myös Neliapila-haasteeseen.
Leffan olen nähnyt noin miljoona kertaa vuosien varrella, mutta vasta nyt hiljattain tajusin sen mahdollisuudet ficci-fandomina ja innostuin kovasti - tämähän tarjoaa mitä loistavimmat puitteet kaikille maneereilleni ilman, että ne tuntuisivät yhtään pelleiltä, kun koko skene on yhtä absinttijuhlaa ja pitsihametta... Joten lisää pitäisi olla tulossa, yksi herkullinen parituskin on jo mietittynä. Ja kuten kaikki varmaan jo arvasivatkin, ficin nimi yrittää kunnioittaa Leevi and the Leavingsia.
Siltä varalta, ettei joku muista, niin Audrey on se ihan leffan alussa esiintyvä naistenvaatteisiin pukeutuva jätkä, jonka alunperin piti kirjoittaa Spectacular Spectacular. Ja sitä näyttelee David Wenham
Kommentteja rakastan.
*
Toisinaan Adrien kietoi äidin kielokuvioisen huivin kaulalleen, vaipui siitä huokuvan ruusuisen parfyymin pehmeään syleilyyn ja ihaili hennon harmaata helminauhaa rinnallaan. Hän kampasi tukkansa niin, että hiukset muodostivat mustan hunnun toiselle puolen valkeiksi puuteroituja kasvoja, suipisteli punaisella maalattua suutaan, iski peilikuvalleen silmää keimaillen olkapään ylitse.
Jäätyään kiinni moisesta poika sai selkäänsä niin pahasti, ettei istunut moneen päivään edes pehmustetuilla penkeillä. Mutta ei se mitään muuttanut, hän vain varoi enemmän. Ja Adrien harjoitteli korkeilla koroilla kulkemista kunnes hänen jalkansa kasvoivat liian suuriksi äidin pikkuruisiin kenkiin, sen jälkeen hän sipsutteli varpaillaan muuten vain - ei naisellisiin askeliin jalkineita tarvittu, siro ja sulava saattoi olla muutenkin, se oli hänellä veressä, virtasi hänen suonissaan sydämen pumpatessa sitä kiivaasti kaikkialle kehoon.
Silti hän halusi sellaiset kengät, halusi niin kovasti, että oli pakahtua.
Kaupungilla hän katseli naisia leveähelmaisissa hameissaan ja korkeissa kampauksissaan, pyörittelemässä päivänvarjoja pitsihansikkain peitetyissä sormissaan, strutsinsulkia hatuissa ja tiukkaan kurotut korsetit kaunistamassa luontaisia kurveja. Kuin liikkuvia, väristen henkeä vetäviä veistoksia. Poika olisi tehnyt mitä hyvänsä saadakseen saman.
Ne vaatteet, ne eleet... ja erityisesti lupa siihen kaikkeen.
*
Ostaakseen käytettyjä vaatteita ei olisi tarvinnut lähteä kauas, vain parin korttelin päässä kaupungin paremmista osista sijaitsivat ensimmäiset liikkeet. Niissä Adrien ei kuitenkaan voinut käydä, joku olisi voinut tunnistaa hänet ja kieliä hänen vanhemmilleen.
Köyhemmillä kaduilla ei samaa riskiä ollut. Vaatteet eivät olleet aivan yhtä hienoja tai aina edes kovin hyväkuntoisia, mutta jos viitsi käyttää enemmän aikaa ja vaivaa - kiertää useamman kaupan, penkoa, tinkiä, saalistaa sitä, mitä sydän niin kovasti kaipasi - saattoi saada rahoilleen enemmän vastinetta.
Adrien kätki isänsä taskuista kolikko kerrallaan varastamansa rahat kenkäänsä, veti lakin kasvoilleen ja suuntasi varjoisille kujille täynnä varmuutta sekä taistelutahtoa. Hän kaivaisi kelvollisen ja kauniin esiin kuonan alta.
*
Kauhtunut puuterinvärinen korsetti kuroi vyötäröä kapeammaksi tuoden pojan lantiolle aivan uudenlaista pyöreyttä. Hän piti siitä. Edes edellisen omistajan puuvillaan jättämät hailakat hikiläiskät kainaloiden alla eivät häirinneet. Ohuet renkaat helisivät molemmissa ranteissa kuin vaimeat tuulikellot, kuin kuiskien kertomuksia jostain toisesta maailmasta - maailmasta, joka oli tätä nykyistä parempi ja kauniimpi, jollain tapaa kai todellisempikin, siellä salaisin nostettiin näkyville ja pinta pyrittiin peittämään, kätkemään katseilta.
Poika tuijotti itseään peilistä ja toivoi, että voisi tehdä reiät korvanlehtiin ja ripustaa niihin toinen toistaan somempia koruja, hopeisia sydämiä ja pikkulintuja. Vaaleanvioletti hame oli taittunut lähtemättömille rypyille, mutta se ei haitannut, hän tunsi itsensä silti kauniiksi, täydellisemmäksi kuin ennen. Hitaasti hän keinahteli puolelta toiselle, hukkui heijastuksensa silmiin, edes hivenen liian leveät hartiat eivät enää häirinneet - ei hän ehkä täysin naiselta halunnutkaan näyttää, hän halusi näyttää
itseltään.
Ja hän alkoi olla lähellä todellista muotoaan, sen kautta todellista sisintään. Poika hameessa ja korsetissa, poika meikattuna, halvat helmet kaulallaan. Poika, joka vielä jonain päivänä ojentaisi kätensä suudeltavaksi esitellen itsensä Audreyksi, se oli hänen oikea nimensä.
*
Kun katseet olivat muuttuneet kaikessa epäluulossaan liian pitkiksi tai vaihtoehtoisesti niitä ei kehdattu vaihtaa lainkaan, Audrey pakkasi tavaransa. Ne olivat arvanneet, aivan varmasti, eivät vain rohjenneet kysyä; pimennossa on usein hyvä elää, pimennossa tuntuu turvalliselta. Tieto syrjäyttää toivon ja tieto lisää tuskaa, helpompaa on sulkea silmät hämärässä ja rukoilla vielä kerran toisenlaista todellisuutta.
Vaikka mikäpä hän oli tuomitsemaan, ei hänkään
tiennyt, tiesivätkö ne. Olisi parempi poistua lopullisesti ennen niitä keskusteluja, tällä kertaa tuskin selvittäisiin pelkällä pahalla selkäsaunalla; nyt edessä olisivat todelliset ongelmat, niiden rinnalla koinsyömien ja tahraisten alushameiden tonkiminen muuttui häviävän pieneksi haittapuoleksi hänen elämässään.
Oleellinen omaisuus mahtui yhteen laukkuun.
Se oli valinnut hänet ja nyt hän valitsi
sen.
Painaessaan vanhempiensa talon ulko-oven viimeistä kertaa kiinni poika hyvästeli mielessään entisen elämänsä, paluuta ei ollut. Eikä myöskään paikkaa, johon mennä. Mutta vaikka maailma olikin vieras ja sen tähden vielä kovin viileä, se avautui hänen edessään tarjoten lukemattoman määrän vaihtoehtoja, valinnat olisivat tästä lähtien hänen omalla vastuullaan. Ja puristaessaan laukkunsa nahkaista kädensijaa poika suuntasi niille köyhemmille kujille, varjojen ja vaarallisten viettelysten joukkoon, tuntien syvää kiitollisuutta siitä, ettei enää milloinkaan tulisi olemaan kenellekään Adrien.
*
