Muu fanfiktio > Kirjat

Ovi rouva Darcyn huoneeseen [Elizabeth/Darcy, f. P&P, K16, jatkokertomus]

<< < (3/5) > >>

Marketta:
5. OSA

Herra Darcy harppoi portaita alaspäin. Nopeammin, nopeammin, jalat hyppivät askelmalta seuraavalle. Pakoon, pakoon, pidemmin askelin, suuremmin harppauksin. Kengän kärki osui johonkin. Hän horjahti, yritti korjata asentoaan, mutta kompastui ja kaatui viimeiset askelmat. Talo oli hiljainen ja pimeä. Darcy makasi palvelusväen käytävällä ja veti henkeä. Onneksi väki oli ullakkokerroksen huoneissaan nukkumassa, eikä voisi kuulla häntä.

Hän oli vetänyt ensimmäiset housut ylleen, potkaissut ensimmäiset kengät jalkaansa, napannut takin kainaloonsa ja juossut pois. Pääovi olisi suuressa lukossa, joten hän oli kääntynyt takaportaisiin, palvelijoiden puolelle. Sivuovi olisi helpompi avata, siitä pääsisi hiljaa ulos.

Oli vuosia siitä, kun Darcy oli viimeksi käynyt alakerrassa. Lapsena toki, mutta aikamiehenä vain sen kerran, kun oli isännyyden saatuaan halunnut nähdä koko talonsa. Hän makasi lattialla ja katsoi ympärilleen. Vuosien takainen tottumus ei ollut kadonnut. Hän tiesi, minne lähteä. Hän nosti itsensä pystyyn, kuulosteli itseään ja totesi selvinneensä muutamalla mustelmalla ja kolhiintuneella itsetunnolla. Jos sitä enää oli kolhittavaksi.

Kaatuminen oli hetkeksi vienyt ajatukset, mutta avainta etsiessään se iski jälleen häneen. Elizabethin huuto. Se, kuinka nainen kääntyi pois. Se, kuinka itku ravisteli pieneksi käpertyvää vartaloa. Hän oli tehnyt sen. Hän oli loukannut, satuttanut, rikkonut. Sen ihanimman ihmisen, jota hän halusi suojata kaikelta pahalta.

Lukko loksahti avaimen kääntyessä, saranat avautuivat äänettä. Alkavan kesän yö oli kuulas. Darcy veti takkia suojakseen ja kääntyi kohti paikkaa, jossa oli nähnyt vaimonsa seisovan aikaisemmin päivällä. Vain muutamaa tuntia aikaisemmin hän oli katsonut vaimoaan ikkunasta ja päättänyt tehdä lopun epäselvyydestä. Hän oli päättänyt selvittää, olisiko tervetullut rouvansa luo.

Ja mitä siitä oli seurannut? Enää hän ei olisi tervetullut, ei tämäniltaisen jälkeen. Hän oli rohkaissut itsensä, avannut oven ja pyytänyt lupaa tulla tervehtimään. Elizabeth oli suostunut, mutta näyttänyt arastelevan. Darcy oli sammuttanut kynttilät suojatakseen rouvansa hämmennystä, suojatakseen myös omaa hämmennystään.

Pimeys oli voimistanut Darcyn aistimuksia. Elizabethin läheisyys oli ollut huumaava, laventelin tuoksu oli ollut viedä järjen. Naisen huulet olivat olleet pehmeät, kutsuvat, kosteat. Darcy ei olisi voinut saada niistä kyllikseen. Kaulan kaari oli kutsunut herkuttelemaan, kiihkeä hengitys oli kielinyt yhteisistä tuntemuksista. Elizabeth oli nauttinut, siitä Darcy oli varma. Mutta se oli saanut miehen toimimaan väärin. Hän oli unohtanut asemansa, unohtanut vaimonsa, ajatellut vain itseään. Syy oli yksin hänen, Elizabeth oli viaton. Darcy tiesi käyttäytyneensä kuin yksi niistä kerskailijoista, joiden juttuja hän ei ollut koskaan sietänyt. Hän oli kohdellut vaimoaan piittaamatta, vain omaa nautintoaan hakien.

Elizabeth oli ollut jo valmiiksi onneton. Tämän jälkeen ei olisi enää toivoa yhteisestä onnesta. Darcy oli käytöksellään tuhonnut kaiken sen, minkä oli orastanut vaimon huulilla.

Darcy harhaili puistossa. Hän ei tiennyt, minne oli menossa, mutta sillä ei ollut väliä. Polkuja, rinteitä, istutuksia, pensaita. Millään ei ollut väliä.

Darcy oli tähän asti pitänyt kihlauskuukausia pakollisena piinana, josta oli selvittävä häävalmisteluiden ja Georgianan ensimmäisen sesongin takia. Nyt hän tiesi nauttineensa jokaisesta hetkestä. Pitkistä kävelyretkistä Hertfordshiren keväässä, tapaamisista Lontoossa, kun Bennetin neidit olivat olleet hankkimassa puvustoja. Hän oli viihtynyt jopa juhlissa, joihin lady Matlock oli vienyt Elizabethin. Paikalla ei ollut ollut väliä, sillä Elizabethin seura oli ollut tärkeintä.

Darcy tiesi tehneensä korjaamattoman virheen, tuhonneen viimeisetkin mahdollisuudet yhteyden löytämiseen. Tästä eteenpäin he vaeltaisivat elämässään yhtä päämäärättömästi kuin Darcy kulki öisessä puistossa. Kaksi ihmistä ikuisesti toisiinsa sidottuna, mutta ilman yhteyttä toisiinsa.

Seurapiirit olivat täynnä sellaisia aviopareja, ihmisiä, jotka oli asetettu toistensa rinnalle yksinäiseen elämään. Darcy oli kuvitellut päässeensä pakoon sellaista liittoa valitsemalla sydämellään, ei muiden asettamien vaatimusten mukaan. Hän saattoi syyttää vain itseään onnettomasta lopputuloksesta. Hän oli saanut aikaa taas yhden epäonnistuneen avioliiton. Mutta hän ei ikinä käyttäytyisi niin kuin nuo muut miehet onnettomissa liitoissaan. Hän ei esittäisi Elizabethille vaatimuksia, ei pakottaisi tätä.

Herra Darcy suoristi selkänsä. Hän kantaisi käytöksensä seuraukset. Avioliitto oli solmittu Jumalan kasvojen edessä, se oli pyhä. Hän suojelisi sen pyhyyttä ja puhtautta. Kukaan ulkopuolinen ei koskaan saisi tietää, että he eläisivät erillistä elämää. Hän seisoisi vaimonsa vierellä seurapiirien edessä, vartioisi perheensä kunniaa. Ja vaikka hän oli omalla käytöksellään tuominnut itsensä lopulliseen yksinäisyyteen, hän ei katsoisi muihin suuntiin, ei antaisi juoruille sijaa. Hän katsoisi ainoastaan Elizabethia, mutta ainoastaan silloin, kun nainen ei näkisi sitä, sillä hän ei ikinä enää loukkaisi naista huomiollaan.

***

Elizabeth makasi sängyllä kuin halvaantuneena. Kyyneleet olivat loppuneet, tärinä oli vaimentunut, kivun pahin terä oli hellittänyt. Hän keskitti kaiken huomionsa hengittämiseen. Sisään, ulos, sisään, ulos. Heti, jos huomio herpaantui, paine rinnan päällä alkoi kasvaa. Mutta heti, kun mieli rauhoittui, ajatukset palasivat.

Liian nopeasti, kaikki oli tapahtunut liian nopeasti. Elizabeth ei ollut kyennyt hallitsemaan tilannetta. Kipu oli yllättänyt, se oli ollut liian kova, hän oli pelästynyt, halunnut paeta. Kyllä hän oli osannut odottaa kipua, mutta sen voima oli ylittänyt kaikki hänen odotuksensa. Koko tapahtuma oli ylittänyt hänen odotuksensa. Se oli ollut rujoa, rumaa, väärää. Se oli ollut kamalaa, sopimatonta. Hän oli halunnut estää miestä, mutta ei ollut kyennyt. Kipu ja hätä olivat vieneet mennessä kaiken sen edeltäneen ihanuuden. Sen ihanuuden, jonka Elizabeth olisi halunnut saada takaisin.

Yhtäkkiä Elizabeth tajusi. Avioliitto oli täytetty. Aviomies oli tullut hänen luokseen, hänen vuoteeseensa, koskenut häneen. Elizabeth sai itsensä liikkeelle, hän työnsi itsensä istumaan. Se oli lopullista, mitätöintiä ei tulisi, avioliitto jatkuisi. Hänet oli sidottu herra Darcyyn taivaan portille saakka ja siitä eteenkinpäin.

Mies oli halunnut hänet, halunnut täyttää avioliiton. Kyse ei ollut ollut vain muodollisesta vierailusta, siitä Elizabeth oli varma. Miehen kiihkeys oli ollut peittelemätöntä, hurjaa, huumaavaa. Suudelmat olivat vieneet mukanaan, miehen huulet kantaneet häntä. Silmät olivat säkenöineet yön pimeydessä. Niistä ei voinut erehtyä. Polttavat liekit olivat olleet aitoja.

Herra Darcy ei pitänyt avioliittoa erehdyksenä. Elizabeth oli vakuuttunut siitä. Heidän avioliittonsa oli edelleen olemassa, mutta se oli kadonnut jonnekin, piiloutunut heiltä kummaltakin. Jotain oli mennyt pieleen, jossain kohdin oli tapahtunut väärinkäsitys, joka oli muuttanut kaiken.

Hymy karkasi Elizabethin huulille. Hän tiesi, hän tunsi miehensä. Herra Darcy pitäisi väärinkäsityksen sisällään, ei sanoisi sanaakaan. Mies oli sulkenut itsensä vaimoltaan ja koko maailmalta. Elizabeth heitti peiton syrjään ja käänsi jalkansa sängyn reunan ylitse. Oli hänen tehtävänsä avata lukot, ottaa ensimmäinen askel, houkutella mies esille piilostaan.

Elizabeth astui varovaisesti lattialle. Huone oli edelleen pimeä, mutta aamuun ei olisi enää kovinkaan pitkää aikaa. Kipu tuntui edelleen, mutta se menisi aikanaan ohitse, Elizabeth vakuutti itselleen. Ehkä jonain päivänä hän oppisi nauttimaan aviollisesta yhteydestäkin, ja jos ei oppisi, hän halusi saada miehestä uudelleen ystävän. Sekin riittäisi, jos hänelle ei suotaisi niitä nautintoja ja iloja, joista ystävättäret olivat kuiskutelleet ja joiden aiheuttama hämmennys oli punannut Janen kasvoja viimeisenä aamuna Netherfieldissä.

Mutta siitä selvän ottamisen Elizabeth halusi lykätä tuntemattomaan tulevaisuuteen. Tällä erää hän oli saanut tarpeeksensa aviollisesta läheisyydestä, Elizabeth ajatteli hapuillessaan aamutakkia pimeässä. Hän veti sen ylleen, nosti kaulukset mahdollisimman lähelle kaulaansa, kiinnitti soljet ja sitoi nyörin tiukalle. Tohveleita ei löytynyt, mutta käsiin osui iso huivi, jonka hän kietoi tiukasti ylleen ja hymähti. Hänhän oli vyöttämässä itseään kuin taisteluun lähtevä sotilas!

Seinäpaneelin koristeet olivat monimutkaiset Elizabethin sormien alla. Hän yritti muistella, missä kohdassa, millä korkeudella salpa oli ollut. Yö ei auttanut asiaa. Aurinko oli nousemassa, mutta menisi vielä aikaa ennen kuin säteet valaisisivat Elizabethin huonetta, joten hänen oli selvittävä ilman. Hän ei ollut koskaan avannut itse ovea, ja oli nähnytkin vain kerran kuinka rouva Reynolds näytti avaamisen. Jokaisena päivänä hän oli katsonut salpaa, koskettanut sitä, mutta sen löytäminen pimeydessä ei ollut helppoa.

Elizabeth alkoi tuskastua. Pitäisikö hänen antaa periksi, jättää suunnitelmansa? Uskaltaisiko hän lähteä kokeilemaan käytävän ovea? Olisiko se lukossa? Palvelusväki alkaisi liikkua pian. Elizabeth manasi itseään ja herra Darcya. Palvelijoita ei ollut vieläkään virallisesti esitelty hänelle, eikä hän tiennyt talon toimintatavoista, joten hän ei osannut lainkaan arvioida, mihin saattaisi törmätä käytävällä. Herra Darcyn olisi pitänyt järjestää tilaisuus heti ensimmäiselle päivälle, mutta mies oli jättänyt sen tekemättä niin kuin kaiken muunkin, mikä liittyi uuden rouvan tuloon. Elizabeth ei halunnut antaa palvelusväelle lisää puheenaiheita, ei tulla nähdyksi miehensä ovella keskellä yötä.

Tuttu muoto osui Elizabethin sormiin. Hän painoi siitä. Salpa ei liikahtanutkaan. Elizabeth ehti ajatella erehtyneensä, ennen kuin tajusi painaneensa väärään suuntaan. Salpa antoi periksi, painui syrjään, naksahti ja vapautti oven. Se avautui äänettömästi.

Elizabeth veti syvään henkeä. Hän oli valmis. Hän astui kynnyksen yli herra Darcyn huoneeseen ensimmäisen kerran elämässään. Hän ylitti sopivaisuuden rajan. Elizabeth kohotti katseen lattiasta. Verhojen raosta siilautui aavistuksen verran vaalenevaa hämärää, jota aamunkajo ajoi edellään. Lattiaa peitti paksu matto. Ikkunan ääressä oli sohva, sivullaan pöytä. Ovi, joka oletettavasti vei pukeutumishuoneeseen, oli raollaan. Ja vuode oli tyhjä.

Elizabeth käveli varovaisin askelin lähemmäksi. Vuode oli suuri ja vanha. Se näytti tummassa uhkaavuudessaan hyvin miehiseltä, kuin linnoitukselta, joka otti tilansa maailmassa pyytelemättä anteeksi tai lupia kyselemättä. Se oli tyhjä. Elizabethin sormet koskettivat peittoa. Vuode oli koskematon, siinä ei ollut nukuttu.

Elizabeth ryntäsi takaisin omalle puolelleen, sulki oven nopeasti. Herra Darcy ei nukkunut huoneessaan! Isäntä oli luopunut omasta vuoteestaan, paennut omasta huoneestaan. Elizabeth kiipesi omaansa, veti peiton päälleen, käpertyi pieneksi. Herra Darcy piti tilannetta niin piinaavana, ettei voinut viettää öitään puolisonsa läheisyydessä.

Kertaalleen kuivuneet kyyneleet tulvivat jälleen Elizabethin poskille. Tähän asti hän oli ajatellut, että heitä erotti vain yksi ovi. Hän oli koko ajan kuvitellut nukkuvansa vain muutaman metrin päässä herra Darcystä. Mutta etäisyys olikin suurempi. Mies ei käyttänyt huonettaan, hän oli asettunut jonnekin muualle, halunnut olla kauempana puolisostaan.

JATKUU

Pahatar:
Tämä on todella kiehtova fandom ja ilahduttaa, että joku kirjoittaa tästä. Olen monesti ajatellut, että tämä kirja olisi hirveän hyvä ficcien aihe, koska kirjassa ei tosiaankaan kerrota mitään elämän tästä puolesta. ;)

Tykkäsin kovasti tekstistäsi ja oli vaikeaa lukea eteenpäin ja yrittää malttaa mielensä eikä kurkkia edeltä, mitä kohta tapahtuu. Koko ajan harmittaa niin kovasti, että miksi he eivät voi puhua keskenään asiat selviksi? Aikakausi tosin tuntuu olevan sellainen, ettei oikein mistään haluttu, tai paremminkin osattu, puhua. Vaikeaksi menee, kun kummallakaan ei ole kunnolla kokemusta asiasta, ja ei pystytä selvittämään tätä yhdessä, jolloin tapahtuu kaikenlaisia väärinkäsityksiä. Saa lukijan ihan vääntelehtimään. :D Mutta toisaalta nämä ristiriidat tekevät juuri tekstistä ja ideasta herkullisen.

Jatkoa odotellessa! :D

Marketta:
6. OSA

Herra Darcy harppoi portaat pääovelle. Aurinko oli korkealla ja päivä pitkällä. Darcy epäili kellon lähenevän jo kahdeksaa. Hän oli hetkeä aiemmin havahtunut huvimajasta, jonka penkille oli aamuyöllä istunut pohtimaan tilannetta. Tarkoitus ei ollut ollut nukahtaa, vaan ehtiä takaisin taloon ennen kuin palvelusväki heräisi ja aukinainen ovi huomattaisiin. Tähän kellonaikaan hän ei enää voisi luikahtaa takaisin samaa tietä, sillä alakerta olisi täynnä väkeä. Isännän oli palattava yölliseltä retkeltään pääoven kautta.

Onneksi Reynolds löytyi nopeasti käytävältä. Herra Darcy oli pelännyt, kuinka pitkään hän saisi odottaa hovimestarin etsimistä talon uumenista. ”Reynolds!”, Darcy kutsui. ”Niin, herra? Hyvää huomenta, herra”, vanha mies sanoi tyynesti, aivan kuin tilanteessa ei olisi ollut mitään erikoista, aivan kuin olisi ollut itsestään selvää, että talon isäntä tuli sisälle tähän aikaan aamusta kaikkea muuta kuin sopivasti pukeutuneena. Miespalvelijat eivät keskeyttäneet askareitaan, mutta jokainen heistä höristi korviaan. Hovimestari astui lähemmäksi.

”Niin, Reynolds, alakerran ovi oli auki”, Darcy yritti olla yhtä tyyni. ”Kyllä herra, selvitän asiaa”, mies vastasi. Darcy saattoi kuvitella, millainen kuulusteluiden sarja oli käynnissä. ”Ei tarvitse, Reynolds, minä jätin sen auki.” Hovimestari katsoi pitkään, mutta kumarsi. Darcy toivoi, ettei syyttävä sormi ollut ehtinyt vielä pysähtyä keneenkään. Hän kääntyi yläkertaan ja huikkasi mennessään pyynnön, että Reynolds toimittaisi Miltonin ja kuumaa vettä mahdollisimman nopeasti paikalle.

Darcy kiitti kymmenesti sitä, että hänellä oli päiväksi tekemistä ja että hän oli jo nyt myöhässä. Tilanhoitaja odottaisi häntä, pitäisi päättää, mihin huomio kohdistettaisiin, korjattaisiinko jotain nyt, kun kevättyöt oli saatu päätökseen. Edessä olisi tarkastuksia ja päätöksiä, pitkä päivä hevosen selässä. Juuri sitä Darcy tarvitsisi. Ettei tarvitsisi ajatella.


****

Illalliskellon soittoon ei ollut enää kovinkaan pitkää aikaa, kun herra Darcy jälleen harppoi portaita ylös. Hän oli tehnyt pidemmän retken kuin oli suunniteltukaan, keskustellut alustalaisten kanssa, tarkastanut asumuksia ja aitoja. Mutta nyt hänen olisi kohdattava Elizabeth. Onneksi Georgiana olisi paikalla, joten hiljaisuus ei kävisi liian vaikeaksi, mutta Darcy sääli sisarta, joka kantoi taakkaa seuranpidosta. Toivottavasti he oppisivat Elizabethin kanssa mahdollisimman pian olemaan ihmisten edessä ilman vaivaantumista. 

Darcy avasi liivin nappeja astuessaan sisälle huoneeseensa. Väsymys painoi. Päivä oli ollut pitkä, eikä muutaman tunnin torkahdusta ulkosalla ei voinut nukkumiseksi sanoa. Darcy vilkuili sänkyään - mieluiten hän olisi sujahtanut peiton alle ja antanut unen viedä mukanaan, mutta Milton odotti pukeutumishuoneen puolella. Kaikki oli valmiina: puhtaat vaatteet, kylpy, välineet parranajoon. Milton ei ollut aamulla sanallakaan kysynyt, mihin isäntä oli yöllä kadonnut ja miksi pukeutumishuoneesta oli etsitty vaatteita. Vieläkään hän ei sanonut asiasta sanaakaan, oli vain yhtä tyyni kuin Reynolds oli ollut aamulla.

Kun Darcy nousi kylvystä, Milton ojensi ensimmäiset vaatekappaleet ja selvitti kurkkuaan. ”Niin, Milton?”, Darcy kysyi huomatessaan miehen vaivaantumisen.

”Herra, minua pyydettiin välittämään viesti.” Milton piti tauon. ”Rouva on huonovointinen.” Puna kiipesi pitkin Miltonin poskia. ”Hän ei osallistu illalliselle ja on pyytänyt ilmoittamaan, että hänen vointinsa takia vierailut hänen luonaan eivät ole sopivia seuraavan viikon aikana.” Viimeiset sanat putoilivat nopeana virtana.

Vai niin! Darcy ajatteli ja mulkaisi Miltonia, muttei sanonut mitään. Tämä oli siis Elizabethin vastine edellisen yön tapahtumiin. Näin rouva näpäytti häntä, heittäytyi hankalaksi.

Kumpikin miehistä oli vaiti. Milton, jonka posket rusottivat edelleen, ojensi vaatekappaleita ja herra Darcy, jota suuttumus kalvensi, veti niitä ylleen. Teeskenneltyä sairastamista! Sitä hän ei suvaitsisi. Heillä olisi edessään pitkä elämä, ulkopuolisten asettamia vaatimuksia, julkista edustamista, kutsuja ja vierailuja, joiden sarja alkaisi vähitellen jo muutaman päivän päästä. Elizabethin olisi seistävä hänen rinnallaan muiden edessä.

Kun Milton sai solmukkeen valmiiksi ja ojensi taskukellon ja perät, Darcy vilkaisi aikaa. Illallista olisi lykättävä, hän halusi selvittää asian heti. ”Milton, vie viesti alakertaan, että käymme pöytään vasta puolen tunnin päästä.” Oletettavasti Elizabeth ei olisi pukeutunut illallista varten, eikä hän ehtisi tehdä sitä siinä ajassa, joten tänä iltana nainen ei istuisi yhteiseen pöytään. Jatkossa olisi toimittava toisin. Heidän välillään ei ehkä koskaan olisi yhteyttä, mutta he olisivat elämänsä loppuun asti aviopari, joten heidän tulisi esiintyä yhdessä.  Darcy oli valmis erilliseen elämään, etenkin kun se oli hänen omaa syytään, mutta ainoastaan yksityisesti.

Milton katosi takaportaisiin ja herra Darcy marssi makuuhuoneen puolelle. Hän koputti napakasti ovelle ja avasi sen odottamatta lupaa. Elizabeth makasi vuoteessaan. Huoneessa oli myös palvelustyttö, joka kuitenkin katosi pukeutumishuoneen puolelle, kun Darcy astui sisään. Darcy veti henkeä ja aloitti. Hän puhui nopeasti, jotta saisi koko asiansa sanottua.

”Hyvää iltaa, rouva. Halusin itse tulla katsomaan, oletteko oikeasti huonovointinen vai haluatteko vain vältellä seuraani. Mielestäni ei ole sopivaa jättäytyä pois illalliselta, vaikka ette seuraani toivottaisi tervetulleeksi. Teidän tulisi ajatella myös muita. Toivon, että ymmärrätte asemanne eikä tämä tule toistumaan!”

Elizabeth oli noussut sanojen aikana hitaasti istumaan. Herra Darcy näki kalpeuden hänen kasvoillaan. Nainen oli oikeasti kivuliaan näköinen, mutta silmät löivät tulta.

”Hyvä herra, minkä tähden esitätte syytöksiä? Millä perusteella puhutte näin? Puheenne ovat katteettomia, olen oikeasti huonovointinen. Kaikkien näiden kuukausien jälkeen, kuinka on mahdollista, että ette tunne minua sen vertaa? Ette luota minuun, vaan lähdette liikkeelle olettamuksesta, joka on täysin päinvastainen totuudelle? Olette kohdellut minua viimeisen viikon ajan tunteettomasti, vältellyt minua ja jättänyt minut yksin. Minä olen ollut kuin ilmaa teille. Tämänpäiväinen käytöksenne osoittaa mitä suurinta piittaamattomuutta. Teille on välitetty tieto, että olen estynyt illalliselta ja että tilani takia vierailunne eivät ole sopivia saati tervetulleita. Siitä huolimatta tunkeudutte huoneeseeni ja esitätte kohtuuttomia vaatimuksianne. Käytöksenne on täysin sopimatonta, se on kaukana siitä, miten herrasmiehen tulisi kohdella vihittyä puolisoaan.”

Sanojen vyöry oli valtaisa. Darcyn ulkokuori sulkeutui tiukemmin jokaisen sanan kohdalla. Hän seisoi selkä suorana puolessa välissä huonetta ja tunsi kuinka syytös toisensa jälkeen iskeytyi häneen. Kun Elizabeth vaikeni, samanlainen ryöppy pääsi ilmoille hänen huuliltaan.

”Tiedän, ettei seurani ole tervetullutta, mutta aviomiehenänne minulla on oikeus tulla selvittämään, mikä tilanne oikeasti on. Minun on ajateltava myös muita. Minun on ajateltava sitä, kuinka muut näkevät meidät,” Darcy tiesi, ettei hänen sanoillaan ollut pohjaa, että hän oli väärässä, mutta hänen oli jollain tavoin pakko puolustautua, pitää yllä omaa kulissiaan.

Nainen tuntui suuttuvan vieläkin tulisemmin. Darcy näki kuinka Elizabethin kasvoilla välkkyivät väsymys, kipu ja kiukku. Hän olisi halunnut keskeyttää keskustelun, pyytää anteeksi tunkeutumistaan, pahoja sanojaan, mutta naisen sanat hyökyivät jälleen hänen ylitseen.

”Te ette ole ajatellut ketään muuta kuin itseänne. Käytöksenne on itsekästä, piittaamatonta. Teille on ilmoitettu, etteivät käynnit luonani ole nyt sopivia, mutta te katsotte oikeudeksenne rikkoa sopivaisuutta. Hyvä herra, te ette ole tervetullut tähän huoneeseen. Olkaa hyvä ja poistukaa välittömästi!”

Elizabeth tuijotti hurjistuneena. Herra Darcy seisoi kivettyneenä. Pitkältä tuntuneen hiljaisuuden päätteeksi Darcy kumarsi. ”Toivotan hyvää iltaa”, hän sanoi, kääntyi ja käveli pois.

****

Rouva Reynolds katsoi alakerran käytävällä kelloa ja pohti ruokalajeja. Viime hetken lykkäys aiheuttaisi ongelmia keittäjälle, mutta niistä selvittäisiin. Ja lisäksi rouvalle pitäisi lähettää tarjotin, jos raukka pystyisi syömään edes hieman.

Rouva Reynolds havahtui kiireisiin askeliin ja kääntyi ympäri. Rouva Darcyn kamarineito lähestyi kovaa vauhtia. ”Hyvä, että kohtasin teidät, Annie! Onko rouva jo parempi? Meidän pitää järjestää hänelle tarjotin.”

”Voi rouva Reynolds, tulkaa pian! Rouva tarvitsee apua!” Annie puuskutti ja kääntyi saman tien takaisin. Rouva Reynolds lähti perään. Portaita harppoessaan Annie kertoi lisää pala palalta.

”Herra kävi… olin pukeutumishuoneessa, eikä tarkoitus ollut kuunnella… mutta jokainen sana kuului oven läpi… niin kovaan ne sanottiin! Kamalia sanoja, kamalia… Ja nyt rouva itkee… suunniltaan!”

Rouva Reynolds oli perillä tilanteesta isäntäparin välillä. Yläkerrassa ei useinkaan tapahtunut sellaista, joka olisi jäänyt salaisuudeksi alakerralta. Kaiken lisäksi emännöitsijän tehtävä oli tietää, mitä oli käynnissä. Hänen ei kuulunut ottaa asioihin kantaa tai vaikuttaa niiden kulkuun, mutta hänen oli tiedettävä mitä herrasväen huoneissa tapahtui.

Hän oli herra Reynoldsin kanssa tehnyt parhaansa suojatakseen isäntää ja uutta rouvaa, mutta välien vaikeus oli niin selvä, ettei talosta löytynyt ainuttakaan, joka ei olisi aavistanut ongelmia. Koko uuden rouvan tulo taloon oli ollut kummallinen, mikään ei ollut mennyt niin kuin palvelusväki oli odottanut. Jokainen alakertaan valunut tieto uudesta rouvasta todisti tämän olevan hyvä ihminen, ystävällinen ja kunnioituksen arvoinen, mutta vieläkään ei virallista esittelyä ollut järjestetty. Rouva ei ollut tutustunut taloon, ei ollut ottanut ohjia käsiinsä. Elettiin kummallisessa välitilassa, eikä palvelusväki oikein tiennyt, miten siihen suhtautua.

Rouva Reynolds oli toivonut, että tilanne korjaantuisi, että onnellinen hymy löytäisi tiensä takaisin isännän kasvoille, että ilo täyttäisi talon. Hän ei epäillyt kumpaakaan, sillä isännän tunteista ei ollut ollut epäilystäkään avioliittoa edeltäneinä kuukausina ja uusi rouva Darcy vaikutti olevan mitä ihastuttavin nuori nainen, joka saanut seurata sydäntään avioituessaan.

Rouva Reynolds oli tuntenut herra Darcyn siitä alkaen, kun tämä oli ollut vain nelivuotias pikkupoika, ja oli aina ollut hyvin ylpeä isännästään. Muutaman päivän perusteella hänen henkilökohtainen mielipiteensä rouvasta oli muotoutumassa hyvin samanlaiseksi. Siksi rouva Reynolds ei ollut aikaisemmin päivällä hetkeäkään empinyt, vaan käynyt hakemassa lääkelaatikkonsa ja lähtenyt itse hoitamaan asiaa, kun Annie oli käynyt kertomassa rouvan vaivasta. Pieni parka kuulemma joutui melkein jokainen kuukausi vetäytymään vuoteeseen kipujensa takia. Tällä kertaa rouva Reynolds oli kuitenkin päätynyt hoivaamaan myös muuta. Pahoitettua mieltä, itkettyneitä silmiä, kivistävää päätä. Rouva oli ollut kaikkiaan surkean näköinen. Rouva Reynolds ja Annie olivat yhdessä peitelleet hänet nukkumaan ja toivoneet, että lepo auttaisi mieltä siinä missä rohdot helpottivat kipua.

Mutta nyt tilanne oli vieläkin pahempi. Rouva Reynolds kuuli itkun pukeutumishuoneen puolella. Hän astui makuuhuoneeseen ja ymmärsi, että tilanteeseen oli tartuttava tiukalla otteella. ”Annie, tuo lasi vettä ja laudanum-pullo, se pienempi.”

Rouva Darcy makasi sängyllä. Itku oli repivää. Nainen oli aivan suunniltaan. Rouva Reynolds istui sängyn laidalle ja veti naisen rintaansa vasten. ”Ei hätää, rouva. Kaikki korjaantuu kyllä.” Annie tuli paikalle tarvikkeineen. ”Kaksitoista tippaa.”

Rouva Reynolds laski tarkasti Annien pudottamat tipat. Annostuksen kanssa piti olla varovainen, etenkin kun hän oli antanut miedomman annoksen jo aikaisemmin. Mutta nyt rouva ei ollut enää vain kivulias ja mielensä pahoittanut, vaan hänen tilansa tuntui lähestyvän hysteriaa. Se ei ollut lainkaan hyväksi rouvalle, ei tähän aikaan kuukaudesta. Siitä voisi seurata vaikka minkälaisia ongelmia, jopa mielen järkkymistä, ja sitä rouva Reynolds ei voisi sallia niin kauan kuin hän piti hallussaan kartanon lääkelaatikkoa. Pitkä nukkuminen ilman ainoatakaan unta olisi nyt paras keino rauhoittaa tilanne ja estää vakavammat seuraukset.

Rouva Reynolds silitti rouvan hiuksia ja kuiskaili rahoittavia sanoja. Hän nosti lasin rouvan huulille ja katsoi, että tämä joi sen tyhjäksi. Hän auttoi rouvan pitkäkseen, veti peiton päälle ja jatkoi silittämistä, kunnes nyyhkytys vaimeni ja hengitys muuttui pitkiksi, syviksi vedoiksi. Hän käski Annien valvomaan rouvan unta ja nousi itse ylös.

Nyt hän oli tehnyt voitavansa toisen suhteen. Toinenkin oli kohdattava, jotta tilanne saataisiin käännettyä ja rauha laskeutuisi taloon.

***

Väliovelta kuului koputus. Herra Darcy hätkähti ja kohotti päänsä. Hän istui makuuhuoneensa sohvalla, oli istunut siitä lähtien kun oli tullut ajetuksi pois. Hän ei ollut tiennyt mitä tehdä, ei olisi voinut mennä kohtaamaan Georgianaa kaiken tämän jälkeen.

Salpa naksahti ja ovi aukeni. Ei Elizabeth ikinä enää voisi haluta hänen kohtaamistaan! Darcy tuijotti ovelle sumein silmin. Esiin astuikin rouva Reynolds, joka sulki oven huolellisesti perässään.

”Hyvää iltaa, herra Darcy. Suonette, että tulen vaihtamaan muutaman sanan. Rouva Darcy oli hyvin huonossa kunnossa, mutta nyt hän on rauhoittunut. Annoin hänelle laudanumia, hän nukkuu ainakin huomiseen puoleenpäivään, ehkä pidempäänkin.”

”Onko rouva Darcy vakavasti sairas?” herra Darcy nousi seisomaan. ”Lähetän heti hakemaan lääkäriä!”

”Herra Darcy, sir!” Rouva Reynoldsin ääni pysäytti Darcyn muutaman askeleen päähän käytävän ovesta. ”Te ette kutsu lääkäriä, rouva ei tarvitse lääkäriä.” Palveluskunnan tehtävä ei ollut kyseenalaistaa herrasväkeä tai olla heidän kanssaan eri mieltä. Ylimpien palveluskunnan jäsenten ammattitaitoon kuitenkin kuului tietää, koska raja oli ylitettävä, sanottava vastaan. Rouva Reynolds tiesi, ettei sellaisia tilanteita tulisi hänen urallaan vastaan monia, mutta tämä oli yksi niistä hetkistä. Edessä oli keskustelu, joka toivottavasti kääntäisi tilanteen ja samalla todistaisi herra Darcylle, että rouva Reynolds piti sekä emännän että isännän puolta tasaveroisesti.

”Mutta hän on sairas! Minä arvasin sen hänen kasvoistaan! Se on minun syytäni, minä tein sen hänelle!”

”Herra Darcy, jos istuisitte alas, niin kerron mistä on kyse.” Rouva Reynolds arvasi, ettei isäntä ymmärtänyt tilannetta. Miehellä ei ollut enää äitiä tai muuta vanhempaa sukulaista, joka olisi voinut tällaisista asioista vihjata. Edessä olisi sama keskustelu, jonka rouva Reynolds oli käynyt kerran ennenkin, poikansa kanssa ennen tämän avioliittoa. Hetken rouva Reynolds pohti, tulisiko hänen istua isännän viereen, mutta katsoi sen kuitenkin sopimattomaksi. Hän asettui seisomaan muutaman askeleen päähän sohvasta. Tarpeeksi lähelle intiimiin keskusteluun, mutta kunnioittavan etäisyyden päähän kuitenkin.

”Rouva Darcyllä oli hyvin kovat kivut, mutta hän ei ole sairas, ei sinne päinkään. Ne ovat naisen kipuja, kertovat, että hänen vartalonsa toimii niin kuin sen kuuluukin.”

Herra Darcy katsoi emännöitsijää pitkään ja epäuskoisena. ”Mutta eihän rouva Darcy voi vielä, ei kai hän näin nopeasti?”, Darcy sopersi viimein hämmentyneenä.

”Ei, rouvaa ei ole vielä siunattu, herra Darcy. Kivut ja niihin liittyvä… hmm… liittyvät asiat kertovat, ettei rouvaa ole vielä siunattu, mutta että hän on valmis ottamaan siunauksen vastaan.” Rouva Reynolds arvasi miehen punastumisesta, että tämä oli ymmärtänyt, mistä rouva Darcyn huonovointisuudessa oli kyse.

”Tämä toistuu joka kuukausi, ja silloin tulevat myös kivut. Toiset naiset ovat onnekkaampia, toiset epäonnisia. Rouva Darcy vaikuttaa kuuluvan jälkimmäisiin, joiden kivut vievät heidät vuoteeseen.” Rouva Reynolds tiesi, että suorapuheisuus oli nyt kaikkein parasta. ”Ehkä olette aikaisemminkin huomannut saman? Ehkä viime kuukausina rouva on yksittäisinä päivinä joutunut jäämään pois sovituista tilanteista?”

Darcy pohti pitkään ja nyökkäsi. Elizabeth oli kerran tai pari jättäytynyt viime hetkellä pois, mutta selitykseksi oli tietenkin annettu jotain sellaista, mikä oli sopivaa sanoa ääneen. Tieto hämmensi Darcyä. Kohtasiko Elizabeth tämän joka kuukausi?

Uutta tietoa vasten herra Darcy näki oman käytöksensä vieläkin kunniattomampana. ”Mutta tämä on minun syytäni. Olen käyttäytynyt hyvin sopimattomasti, satuttanut rouvaa”, herra Darcy painoi jälleen pään käsiinsä.

”Herra Darcy, nämä kivut ei ole teidän syytänne, mikään teidän käytöksessänne ei ole lisännyt niitä."

"Mutta te ette tiedä mitä minä olen tehnyt hänelle!"

Rouva Reynolds ei halunnut keskustelun kääntyvän tällaisiin aiheisiin. Hän jatkoi nopeasti. "Se kyllä on totta, että rouva on pahoittanut mielensä, mikä on tehnyt hänen olostaan huonomman. Ei ole hyväksi kokea järkytystä samanaikaisesti, mutta uskon, että olemme ehtineet puuttua tilanteeseen tarpeeksi nopeasti, eikä tästä tule jäämään minkäänlaisia seuraamuksia. Sen tähden annoin hänelle kaksitoista tippaa, että saisimme hänet nukkumaan, että saisimme hänen mielelleen ja ruumilleen aikaa toipua.” Rouva Reynolds puhui tyynellä, vakaalla äänellä. Hänen oli pakko pitää äänensä tasaisena, pysytellä asemassaan emännöitsijänä, mutta samalla päästää suustaan totuuksia, jotka satuttivat isäntää.

”Mitä minä voin tehdä? Kertokaa rouva Reynolds, mitä minä voin tehdä?”

”Rouva herää vasta huomenna päivällä, ja on senkin jälkeen heikko. Hänen tilansa kestää vielä useita päiviä, ehkä kokonaisuudessaan lähemmäs viikon verran. Sinä aikana ei ole sopivaa vierailla, eikä etenkään tällä kertaa, kun rouva on ollut niin pahoilla mielin. Nyt on vain odotettava.”

”Mitä rouva Darcy sanoi? Sanoiko hän jotain minusta? Minun täytyy tietää! Voitteko viedä tiedon rouvalle, etten minä tarkoittanut, en halunnut… Voi kertokaa hänelle, että olen pahoillani, haluan hyvittää kaiken!”

Rouva Reynolds huokasi. Tätä hän oli pelännyt. ”Herra Darcy, nämä asiat teidän on selvitettävä keskenänne. Minä en välitä sanomisia enkä toimi puhemiehenänne, se ei olisi sopivaa.” Hän katsoi isäntäänsä niin pitkään, että sai tämän silmät vangittua katseeseensa. Hän tiesi jälleen ylittävänsä sopivaisuuden rajoja käytöksellään, mutta nyt hänen kuului niin tehdä. ”Herra Darcy, pyydän, huomioikaa, ettei ole sopivaa pyytää ketään muutakaan toimimaan välittäjänä. Pyydän, älkää pistäkö Miltonia tai Annieta siihen asemaan, se ei olisi oikein.” Rouva Reynolds piti pienen tauon ja jatkoi: ”Samoin, pyydän, jättäkää neiti Darcy tämän ulkopuolelle. Tämä on hänelle muutenkin jo vaikeaa.”

Herra Darcy panoi jälleen pään käsiinsä. Hän tiesi, että rouva Reynolds oli oikeassa. Hän ei saisi asettaa ketään väestään välittäjän asemaan, hän ei saisi rasittaa Georgianaa heidän ongelmillaan. Hänen olisi itse selvitettävä sotkunsa. Mutta miten se onnistuisi?

”Mutta hän ei halua nähdä minua enää. Olen käyttäytynyt niin sopimattomasti, ettei hän enää halua seuraani. Hän inhoaa minua!”

Jälleen rouva Reynolds huomasi olevansa lohduttamassa itkevää lasta. ”Herra Darcy, älkää puhuko noin. Tuo ei ole totta. Ei rouva inhoa teitä. Jos hän olisi teidän suhteenne välinpitämätön tai vielä pahempaa, ei hän olisi mieltään näin pahoittanut.” Rouva Reynolds istui sohvalle, jotta saattoi puhua samalta tasolta isännälleen, jonka ei ollut nähnyt itkevän sitten vanhan rouva Darcyn kuoleman.

”Herra Darcy, teidän on annettava aikaa. Rouva Darcy tarvitsee aikaa ja niin tarvitsette tekin.”

”Mutta minä olen antanut! Olen antanut hänen olla rauhassa, en ole häirinnyt häntä!”

”Niin, mutta hän tarvitsisi juuri teidän seuraanne. Herra, teidän asemanne ovat niin erilaiset. Rouva Darcy ei ole tottunut tällaiseen. Hän ei ole aikaisemmin ollut kahden kesken kenenkään herran kanssa. Tai siis onhan hän ollut, mutta muiden läsnä ollessa tai vain lyhyen hetken kerrallaan. Uskoisin, että kihlakuukausinannekaan ette kovin montaa hetkeä olleet ilman valvovia silmiä suljettujen ovien takana. Teidän on annettava aikaanne, läsnäoloanne, jotta rouva tottuu uuteen tilanteeseen.”

”Mutta ei hän halua seuraani!”

”Kyllä hän haluaa, lupaan sen, herra Darcy." Rouva Reynolds pohti kuinka suora uskaltaisi olla, mutta päätti jatkaa suoraa puhetta, kun sen kerran oli aloittanutkin. "Herra, te olette voittanut rouvan sydämen jo silloin, kun tämä otti vastaan kätenne.  Se, että saatte hänet tarttumaan siihen uudelleen, ei voi olla ensimmäistä kertaa vaikeampaa."

Herra Darcy mulkaisi emännöitsijää, joka jatkoi lempeästi. "Kun rouva on jälleen jalkeilla, viekää hänet kävelylle. Siitähän hän pitää. Tai vaunuajelulle, jos hän ei tunne itseään tarpeeksi vahvaksi. Itse kerroitte, kuinka monta mukavaa hetkiä saitte viettää kahden kesken pitkillä retkillänne Hertfordshiressä. Meidän puistomme on nyt kauneimmillaan, viekää hänet katsomaan sitä. Ulkona kahdenkeskisyys ei ehkä tunnu niin yksityiseltä kuin täällä sisällä. Aloittakaa siitä, mikä tuntuu helpoimmalta. Viettäkää aikaa, olkaa hänen kanssaan. Opitte nauttimaan uudesta oikeudestanne olla kahden kesken.”

Herra Darcy ei vaikuttanut uskovan. Mutta ainakaan enää mies ei väittänyt vastaan. Rouva Reynolds nousi. Hän oli kylvänyt siemenet maahan, ja niillä olisi aikaa itää. Vastuu lopusta olisi isännällä ja emännällä, hän ei halunnut asiaan enempää puuttua.

”Herra Darcy, illallinen on pahasti myöhässä. Neiti Darcy varmaankin odottaa. Jaksatteko mennä? Voin käydä viemässä tiedon neidille, että tulette neljännestunnin päästä.” Rouva Reynolds näki miehen nyökkäävän ja jatkoi: ”Ja minun pitää käydä hyvittelemässä keittäjää. Hänen kohokkaansa on taatusti lysähtänyt, joten taidamme saada molemmat hänen pahat katseensa päällemme.” Emännöitsijä lähti huoneesta tyytyväisenä, sillä hän oli nähnyt isännän suupielen värähtävän hymyn tapaiseen.

JATKUU

Marketta:
7. OSA

Elizabeth laski kirjan kädestään. Ilta oli alkamassa, vesi rummutti ikkunalasiin. Annie oli tuonut jossain vaiheessa kukkia. Niin kuin jokaisena aikaisempanakin päivänä. Georgianakin oli käynyt, istunut sängyn laidalle, kertonut rouva Annesleyn kuulumisia, jutellut sitä ja tätä. Niin kuin pari kertaa aiemmin. Ja tuonut uuden kirjan luettavaksi.

Oli neljäs päivä, ehkä viides. Aamut sekoittuivat iltapäiviin, iltapäivät iltoihin ja edelleen öihin. Pyhäaamuna Elizabeth oli ollut syvässä unessa, joten kirkkomatka oli jäänyt väliin, eikä sen jälkeen ollut tullut eteen ainoatakaan syytä muuttaa tilannetta. Illallisvierailu oli peruttu, rouva on vilustunut, oli naapurustoon ilmoitettu.

Herättyään vihdoin pitkästä unestaan hän oli ollut hyvin heikkona laudanumista, mikä oli vaatinut lepoa. Seuraavana päivänä hän oli ollut pirteämpi, mutta silloin ajatukset olivat vyöryneet ylitse ja paha olo saanut kyyneleet vuotamaan. Seuraavaksi oli ollut levättävä, koska itkua seurannut kipu vihloi ohimoilla. Annie oli jättänyt verhot avaamatta ja tuonut kylmän kääreen otsalle. Särky oli jatkunut pitkään, sillä rouva Reynolds oli ollut säästeliäs laudanumin kanssa, ei halunnut antaa sitä liian paljoa, ei näin pian, ei liian usein.

Seuraavia itselleen antamia perusteluita Elizabeth ei enää muistanut, eikä kukaan ollut niitä häneltä kysynyt. Verhojen avaamisesta huomasi aamun, niiden sulkemisesta illan. Väleihin jäi öisiä ajatuksia, pahojakin unikuvia, mutta myös levollisia, raukeita hetkiä. Tarjottimia, Georgianan vierailuja ja kasvihuoneilta lähetettyjä kukkia. Jokaisen mukana oli tullut kirje, joista muutaman Elizabeth oli avannutkin. Teksti oli ollut sama:

Madam.
Toivon pikaista parantumistanne.
Darcy.

Uusin makasi kukkien vieressä koskemattomana.

Maailma oli kutistunut rouvan huoneiston kokoiseksi. Ei ollut tarvetta tehdä mitään, nousta ylös, ei ollut syytä muuttaa tilannetta. Saattoi lukea ja nukkua, keskittyä siihen, ettei mitään tapahtunut.

Ajatus iski Elizabethiin kuin kirkas salama. ”Minusta on tullut rouva äiti!” Hermostumista, huonon olon liioittelu, säälistä nauttiminen, hoivattavaksi heittäytyminen. Hän oli kuin rouva Bennet, hän oli vetäytynyt arjesta hermoihin ja heikotuksiin vedoten, jättäytynyt pois oman mukavuudenhalunsa takia, vältelläkseen vaikeita asioita.

Elizabeth heitti peiton sivuun ja kiipesi lattialle. Hän käveli ikkunaan ja katseli sadetta. Tällaistako elämä olisi? Päiviä, jotka valuivat ohi kuin pisarat vasten lasia? Pakoilua, välttelyä?

”Teeskentelijä!” Elizabeth sävähti ajatustaan. Hän näki mielessään miehen syytöksineen. Silloin ne olivat olleet joka ainoa aiheettomia, mutta nyt Elizabeth oli kääntänyt tilanteen, tullut itse syylliseksi. Hän pakeni, hän jättäytyi pois, väisteli. Hän oli juuri sellainen, joksi herra Darcy oli häntä kutsunut.

Mutta ei hän halunnut sellaista elämää! Ei hän halunnut olla hankala, vaikea, oikutteleva kuten rouva äiti, ei hän halunnut jättäytyä omaan seuraansa. Hän oli saanut avioliiton myötä uuden ihanan elämän, hän halusi sen!

Elizabeth käveli pöydän ääreen. Hän kosketti terälehtiä, veti sormiaan niiden pehmeää pintaa pitkin. Lyhytkin viesti oli parempi kuin ei mitään. Etenkin, kun se ilmestyi jokaisena päivänä.

Elizabeth sormeili kukkaisia ja pohti mahdollisuuksiaan. Ennui ei ollut aivan täysin ollut ottanut häntä valtaansa, sillä hän huomasi keränneensä menneinä päivinä tietoja palan sieltä, toisen täältä. Hän ei ollut uskaltanut kysellä, mutta jokainen huoneessa käynyt, Annie, Georgiana ja rouva Reynolds olivat pudotelleet murusia puheissaan.

Herra Darcy oli kuulemma kovasti kiireinen, tilanhoitoon syventynyt. Georgiana oli muutamaankin kertaan maininnut, ettei miestä ollut ollut helppo tavoittaa. Mieskin siis täytti päiviään ja vältteli muiden kohtaamista. Tilanne painoi häntäkin.

Annie oli edellisenä päivänä kysellyt kylpyveden tarpeesta ja maininnut, että naapurihuoneeseen oli tilattu juuri vettä, joten aivan kuumaa saisi ehkä hieman odottaa. Mies oli siis palannut huoneeseensa. Hän oli ottanut askeleen lähemmäksi vaikeasta tilanteesta piittaamatta.

Rouva Reynolds oli kukat nähtyään huomauttanut ohimennen herran olleen kovasti huolissaan, mutta rauhoittaneensa tätä tilanteesta. Elizabeth ei osannut yhtä hyvin tulkita emännöitsijää. Sanat huolesta olivat kuulostaneet vilpittömiltä, mutta Elizabethia pelotti, kuinka tarkasti nainen oli mahtanut hänen tilaansa joutua selvittämään. Mutta Elizabeth päätti, ettei antaisi sen vaivata mieltään, eihän hän voinut asialle itse mitään.

Miten umpisolmua voisi lähteä purkamaan? Mistä päin aloittaa? Elizabeth sormeili kirjettä. Hän pyöritteli sitä käsissään. Siinäkin olisi sama kolmen sanan mittainen viesti, muodollisesti ja etäisesti esitettynä, mutta sentään toistuvana. Hän käänsi kirjeen, väänsi sinetin auki, taittoi paperin auki.

Teksti oli pidempi. Elizabeth istui sohvalle ja kohotti paperia, että ikkunasta siilautuva sadepäivän valo paljasti sanat.

Madam.
Toivon pikaista parantumistanne.
Darcy.
Ps. Puisto on kauneimmillaan. Kun tunnette olevanne kyllin vahva, pyytäisin teitä seurakseni kävelylle. Jos koette, ettette jaksa kävellä, voimme ottaa curriclen.

Edellisestä yhteisestä kävelyretkestä oli vain pari viikkoa, mutta koko maailma tuntui kääntyneen ylösalaisin sen jälkeen. Mutta nyt mies oli ottanut ensimmäisen askeleen, tullut puolitiehen vastaan. Elizabeth tarttuisi ehdotukseen!

Ikkunaa vasten rummuttavat pisarat havahduttivat Elizabethin. Hän nousi ja astui lasin ääreen. Sade oli jatkunut koko päivän ja pilvien peitosta päätellen jatkuisi yön, ehkä vielä huomisenkin. Olisi aivan liian märkää. Se, että Elizabeth nostaisi puvun helmaa ja kahlaisi alushame kuusi tuumaa ravassa, ei sopisi tähän tilaisuuteen lainkaan. Puisto ei olisi huomenna kauneimmillaan, olisi odotettava.

Elizabeth istui takaisin. Hän katsoi kirjettä. Mies oli aluksi kirjoittanut täsmälleen samanlaisen viestin kuin aikaisemminkin, mutta sitten lisännyt kutsun.

Ei, Elizabeth ei enää odottaisi. Hän oli nukkunut liian monta päivää, pakoillut tulevaa liian monta päivää. Hän oli juuri niin vahva ja terve kuin vain voi olla. Hänellä ei ollut mitään tarvetta lykätä asiaa enää pidemmälle.

Elizabeth marssi pukeutumishuoneen puolelle. Hän melkein pelästyi ilmestystä, joka katsoi peilistä. Hiukset roikkuivat suorina mutta unen pöyhentäminä, kasvot olivat kalpeat ja paljosta nukkumisesta turpeat, eikä silmistäkään löytynyt tummaa säihkettä. Elizabeth kuuli kellon lyövän. Illalliseen olisi kolme neljännestä. Hän ei ehtisi saada itseään valmiiksi siihen mennessä. Elizabeth pohti hetken ja soitti Annieta.

JATKUU

Marketta:
8. OSA

”Huomiseksi ajattelin tummansinistä takkia, herra, ja kirjailtua liiviä, sitä jossa …”

Herra Darcy ja Milton seisoivat vastakkain. Milton aukoi huivia. Solmusto oli monimutkainen, mutta kangas kevyesti tärkätty. Se oli heidän välinen kompromissinsa. Niinä iltoina, jolloin illallista syötiin oman perheen kesken, Milton antoi periksi kovuuden vaatimuksesta, mutta keräsi solmut komeiksi ryöpyiksi.

Kesken sanojen Miltonin silmät lennähtivät solmusta olkapään yli ja suu napsahti kiinni. Mies käänsi katseensa takaisin solmuun, laski kätensä alas, suoristi selkänsä. ”Hyvää yötä, herra.” Hän kumarsi jäykästi, kääntyi ympäri, marssi pois ja sulki takaportaisiin vievän oven perässään.

Herra Darcy katsoi suljettua ovea. Hän ei ymmärtänyt.

Jokin kahisi takana. Herra Darcy kääntyi hitaasti ympäri. Hänen silmänsä tavoittivat punaisen kankaan, kirjotut kuviot, tummat hiukset ja rusottavat posket. Nainen seisoi avonaisen oven edessä, puristi käsiään yhteen, vaikutti hermostuneelta, tuntui kutistuvan hartioidensa väliin. Nainen katsoi häntä tiiviisti, silmät välähtivät ja ryhti suoristui.

”Tulin keskustelemaan, jos sallitte.”

Hiukset olivat otsalla suorat, ohimoilta nostetut kammoilla ylös, ne kehystivät punehtuneita kasvoja. Tummat silmät olivat yhtä aikaa uhmakkaat ja suorat. Samettinen takki laahasi maata, köynnöskuviot kulkivat pitkin helmaa ja edestä ylös leveisiin kauluksiin.

Darcy arvasi, että takki kuului niihin vaatekappaleisiin, jotka oli hankittu kapioita varten. Toiseksi vanhin Bennetin neideistä ei olisi pukeutunut niin vahvaan väriin, niin rohkeaan kankaaseen, mutta rouva Darcyn yksityiseksi ilta-asuksi se sopi mitä erinomaisimmin.

Herra Darcy oli sanaton. Elizabeth oli rohkea, hän oli tullut tälle puolelle. Ja niin lumoavana!

Mutta mitä Elizabeth halusi keskustella? Oliko hän lukenut kirjeen, senkö takia? Olisiko tämä kaiken päätös? Olisiko vahinko korjaamaton? Hehkuivatko naisen silmät uhkaa, ajaisiko hän miehen pois elämästään?


***

Annie oli vaikuttanut tyytyväiseltä järjestäessään kylpyä. Laventelia sekaan, parasta saippuaa. Lämmin vesi ja selkänojaa vasten asetettu pehmoinen kangas saivat Elizabethin nojaamaan taaksepäin ja sulkemaan silmät. Annie hankasi hänen ihonsa puhtaaksi, lihakset pehmeiksi, veren liikkeelle ja lämmön jäseniin.

Iloinen tuli rätisi takassa, vaikka kesä alkoi olla niin pitkällä, ettei sille olisi ollut tarvetta. Mutta rouvan huoneessa paloi vaikka kuumimmilla helteillä, jos niin haluttiin. Elizabeth seurasi tulta ja maisteli tarjottimelle kerättyä annosta sillä aikaa, kun Annie etsi sopivia vaatekappaleita.

Hiuksiin Annie olisi halunnut kiharat, mutta aika ei riittänyt. Elizabeth oli tyytyväinen kampoihin ja palmikkoon niskassa. Hän ei halunnut täyttä kampausta. Ja hän vaati chemissen alimmaiseksi yöpaidan alle. Annie suostui vaihtokauppana raskaasta samettitakista, jota Elizabeth ei ollut vetänyt ylleen vielä kertaakaan. Se oli löytynyt niistä monista laatikoista, joiden kanssa rouva Bennet tyttärineen olivat palanneet Lontoon ompelimoista, ja joita seuranneet laskut herra Bennet oli tyynesti maksanut, sillä se oli pieni hinta kahdesta niin hyvästä avioliitosta. Tähän asti se oli saanut levätä laatikossa, mutta Annie toivoi, että vihdoin alkaisi aika, jolloin rouvan uudet hienot kankaat saisivat välkkyä kynttilöiden valossa.

Elizabeth painoi takin värisiä tohveleita jalkaansa, kun käytävästä kuului askeleita. Elizabeth kuunteli kuinka ne etenivät, menivät ohitse, pysähtyivät, ovi lähellä aukeni ja sulkeutui jälleen. Herra Darcy oli palannut illalliselta huoneeseensa. Annie suoristi kauluksesta kurkistavan yöpaidan pitsin, toivotti hyvää yötä ja poistui.

Elizabeth istui odottamaan, pyöritti lasia kädessään, katseli punaista nestettä. Annie oli kuvitellut, että herra olisi tulossa käymään hänen luokseen, eikä Elizabeth ollut halunnut korjata ajatusta. Hänen suunnitelmansa oli aivan toinen. Hän ei tiennyt, kuinka kauan hänen pitäisi odottaa, mutta hermostus kupli niin, että hän pelkäsi pian luopuvansa koko ajatuksesta.

Hän siemaisi lasinsa tyhjäksi ja hypähti pystyyn. Ei enempää! Ei juomaa eikä odotusta. Hän marssi ovelle, painoi salvasta, kuuli naksahduksen. Ovi aukeni. Hän näki miehen selän, liinaisen paidan. Ja Miltonin, joka katsoi hämmentyneenä miehen olan yli.

Hämmentyneeltä oli näyttänyt myös herra Darcy, kun tämä oli hitaasti kääntynyt ympäri ja jäänyt tuijottamaan. Epäilys hiipi Elizabethin mieleen. Oliko tämä virhe?

Ei, Elizabeth ei perääntyisi nyt. Hän kokosi itsensä, vastasi miehen katseeseen ja kysyi, saisiko jäädä. Mies tuijotti edelleen. Elizabeth ei osannut lukea miehen ilmettä, mutta päätti olla välittämättä siitä. Hän katsoi ympärilleen, pohti, mistä löytäisi itselleen paikan. Sohva takan ääressä tuntui turvallisimmalta. Kaukana vuoteesta, lähellä lämpöä, selkä huonetta kohti ja varmuudeksi sopivan lähellä ovea, jonka hän oli jättänyt auki.

Elizabeth ei katsonut taakseen. Selkänoja toi turvaa, liekkeihin oli hyvä tuijottaa. Askeleet lähestyivät, Elizabeth tavoitti miehen hahmon silmäkulmastaan, muttei saanut käännetyksi katsettaan kohti. Hän näki jalat. Ne pysähtyivät, vaihtoivat painoa puolelta toiselle, uudelleen toiselle puolelle. Mies oli yhtä hermostunut kuin hän!

Aikansa odotettuaan Elizabeth kosketti sohvaa vieressään. ”Ettekö istuisi alas?”

Herra Darcy ei saanut silmiään irti naisesta. Elizabeth oli hänen huoneessaan, istui hänen sohvallaan. Darcyn teki mieli heittäytyä naisen jalkoihin, painaa päänsä ja anoa anteeksiantoa, pyytää, ettei Elizabeth vihaisi häntä, mutta hän päätti pitää itsensä kurissa. Enää hän ei käyttäytyisi hillittömästi rouvan edessä.

Kun nainen kutsui hänet viereensä, hän totteli. Jäykästi, uskaltamatta nojata selkäänsä, hän asettui aivan toiseen reunaan, kunnioittavan matkan päähän, varoen koskettamasta istuinta myötäilevää takin helmaa.

Darcy oli kuluneiden päivien aikana suunnitellut tarkasti, kuinka aloittaisi keskustelun, mitä sanoisi ja missä järjestyksessä, mutta suunnitelmat oli tehty toisenlaiseen tilanteeseen, ulos auringon paisteeseen. Liekkien leikki kirjaillulla helmalla oli aivan erilainen tausta kuin mitä hän oli odottanut.

Elizabeth veti henkeä ja aloitti. ”Minun oli pakko tulla keskustelemaan kanssanne. Minun on pyydettävä anteeksi, olen toiminut väärin, pakoillut seuraanne, teeskennellyt sairasta.” Elizabeth nosti katseensa mieheen. ”En alkuun, toivon että uskotte, että olin oikeasti huonovointinen, mutta viime päivinä. Olisin voinut liittyä seuraanne jo päiviä sitten, mutta pakenin.”

Mies sai äänensä takaisin. ”Älkää puhuko, syy ei ole teidän, te ette ole tehnyt mitään väärää. Minä olen loukannut teitä, ollut kohtuuton! On oikein, että olette ajanut minut luotanne jokaisella kerralla, sillä minä olen syyllinen.”

Kumpikin vakuutti omaa syyllisyyttään, kilpaa ja toista kuulematta. Mutta pian puhe kuihtui ja kumpikin vaipui hiljaisuuteensa. Tämä reitti ei vie perille, Elizabeth tiesi. Heidän pitäisi ohittaa viimeiset päivät, pystyä palaamaan niihin hetkiin, jolloin kumpikin oli säteillyt onnea.

”Sydämeni on raskas. Kaipaan rakkainta ystävääni”, Elizabeth aloitti uudelleen.

Mies suoristi selkäänsä entisestään. ”Olen pahoillani erostanne, mutta sisarenne on kutsuttu vieraaksemme…” Miehen sanat ehtyivät, kun Elizabethin käsi nousi hänen käsivarrelleen, puristi kevyesti, pakotti miestä kääntämään silmänsä itseään kohden.

Elizabeth hymyili pienesti, mutta silmissä näkyi surua. ”Jane on rakkain sisareni, ja antaisin vaikka elämäni hänen puolestaan, mutta jo kauan sitten toinen on asettunut sydämeeni hänen tilalleen.”

Mies tuijotti pitkään. Ei sanonut sanaakaan. Elizabeth vastasi katseeseen, piti hymyä yllä niin hyvin kuin taisi. Lopulta miehen hartiat lysähtivät, vartalo painui kokoon, hän pudottautui alas sohvalta ja painoi kasvonsa punaiseen samettiin. ”Anna anteeksi, anna anteeksi!” Miehen hartiat tärisivät.

Jos mies olisi katsonut ylös, hän olisi nähnyt, kuinka aito hymy syttyi Elizabethin silmiin. Miehen avuton tila hämmensi häntä, mutta läheisyys, jalkaa vasten painuva poski tuntui hyvältä. Elizabeth silitti hiuksia ja tajusi, ettei ollut koskaan koskenut miestä tällä tavoin. Elizabeth antoi ajan kulua, nautti sormista kiharoiden joukossa, pään muodosta, niskan kaaresta.

Hitaasti mies rauhoittui, keräsi itsensä. Nosti katseensa. ”Olen pahoillani, ei tarkoitukseni ollut käyttäytyä näin.”

Elizabeth ei ottanut kättään pois hiuksista. ”Minä pidän siitä, että olet lähellä.”

Mies otti Elizabethin käden otteeseensa, suuteli sitä hellästi. ”Kuinka sinä voit, kaiken sen jälkeen, mitä olen tehnyt? Olen ollut niin paha, julma, kamala.”

”Hyvä herra, varokaa sanojanne! Kiellän teitä puhumasta tuolla tavoin aviomiehestäni!” Hymykuopat leikkivät Elizabethin poskilla. Heillä olisi loppu elämä aikaa pohtia, missä kohdin he olivat eksyneet oikealta polulta, nyt olisi tärkeämpää saada jää murrettua.

Mies pyyhkäisi kasvonsa hihaansa, mutta ei päästänyt irti Elizabethin kädestä. Nainen näki, että miestä hävetti oma haavoittuvuutensa. Elizabeth taputti sohvaa vieressään ja sai miehen nousemaan. Liike antoi miehelle muuta tekemistä, mahdollisuuden koota itsensä.

Darcy istui jälleen sohvalla, nojasi selkäänsä ja katseli Elizabethia, joka jatkoi: ”Olen kaivannut sinua niin.”

Mies puristi hänen kättään, painoi sen poskelleen. ”Ihana Elizabeth. Minä olen kaivannut sinua niin, että sydämeni on ollut haljeta. Minun typerä ylpeyteni, minun anteeksiantamaton käytökseni. Anna anteeksi!”

”Jos lupaat pitää minut aina lähelläsi, ei sinulla ole mitään anteeksipyydettävää.” ”Saanko? Saanko pitää sinut lähelläni?” ”Herra Darcy, minä olen tässä.”

”Rakas Elizabeth, jos saan sinut lähelleni, lupaan, etten koskaan käyttäydy niin sopimattomasti, en ikinä kohtele sinua niin huonosti!”

Elizabeth hymyili, suorastaan säteili, mutta pysyi vaiti. Hänen oli pakko ojentaa jälleen kätensä kohti miestä, koskea tätä. Hiusten tunnustelu ujostutti häntä, joten hän vei sormensa huiville, jonka Milton oli ehtinyt puoliksi avata.

Mies näytti itse asiassa varsin huvittavalta puoliksi riisuutuneena. Ilman takkia ja liiviä, vain liinainen paita yllään ja huivi epäjärjestyksessä roikkuen. Elizabeth leikki solmuilla, kosketti valkoista kangasta.

Myös herra Darcy tuli tietoiseksi ulkomuodostaan. ”Elizabeth, häiritseekö epämuodollinen asuni sinua? Voin vetää takin ylleni, jos haluat.” ”Ei, herra Darcy, toivon että olet tässä vieressäni juuri sellaisena kuin olet”, Elizabeth punastui.  ”En minäkään ole sopivaisesti pukeutunut.”

”Olet enemmän kuin sopivaisesti, olet niin lumoava tänään.” Pitkissä hihoissa, korkealle nousevissa kauluksissa ja raskaassa kankaassa Elizabeth oli itse asiassa enemmän suojassa kuin olisi ollut, jos olisi pukeutunut illallista varten. Vaikka takki kulki hänen muotojansa hyväillen, se oli paljon väljempi kuin päivävaatteet, jotka oli leikattu nuolemaan korsetin muovaamaa vartaloa. Nyt Elizabethin vartalo oli niistä kahleista vapaa…

Darcy ravisti aavistuksen päätään. Hänen piti päästä irti sellaisista ajatuksista. Hän ei saanut, hänen piti hillitä itsensä, estää ajatuksiaan vaeltamasta. Hänen oli säilytettävä arvokkuutensa, pidettävä käytöksensä kurissa, suhtauduttava kunnioituksella.

”Mutta ei kai sinun tule kylmä?” Darcyn ajatukset kääntyivät turvallisempaan suuntaan, mutta se toi mukanaan uuden huolen. Mies vilkaisi hiipuvaa hillosta. ”Ei kai jalkoihisi käy vetoa? Kun olet ollut sairaanakin… Saanko?”

Elizabeth halusi huomauttaa, ettei ollut ollut varsinaisesti sairaana, mutta hän ei uskaltanut kääntää keskustelua sellaiseen suuntaan. Jälleen puna nousi poskille. Hän nyökkäsi ja mies nosti hänen jalkansa ylös lattialta, yli omiensa. Mies suoristi helman niin että se peitti kokonaan vaalean yöpaidan, suojasi Elizabethia kuten tähänkin asti. Ja laski kätensä naisen jalkojen päälle. Elizabeth pystyi tuntemaan kämmenen muodon kankaiden läpi. Tuntui niin intiimiltä, hänhän melkein istui miehen sylissä! Elizabeth nojasi taaksepäin. Hän ei oikein tiennyt, miten mies odotti hänen toimivan, mitä häneltä olisi kuulunut tehdä.

Darcy nautti olostaan. Elizabeth oli sallinut hänen koskea itseään. Elizabeth lepäsi hänen sohvallaan. Punaiset tohvelit kurkistivat helman alta. Hän sai tuntea naisen jalat vasten omiaan. Hänen teki mieli ylistää onneaan, kuvata tunteitaan, puristaa kämmentensä alla lepääviä jalkoja, mutta hän muisti rouva Reynoldin sanat. Rouva tarvitsi aikaa. Ja jos sillä tarkoitettiin tällaisia kotoisia hetkiä, ei Darcyllä ollut asiassa valittamista. Hitaasti, ajattelematta, omia toimiaan edes huomaamatta, hän silitti punaista kangasta, sen alleen kätkemiä sääriä.

Kumpikin oli hiljaa. Se oli osin vaivatonta, osin hieman kiusallista. Elizabeth ei ollut tottunut tällaiseen. Hän olisi halunnut olla yhtä vaivattomasti kuin mies, jonka kädet hiljaa liikkuivat pitkin hänen säärtään.

”Herra, haluaisin puhua eräästä asiasta.” Elizabethin oli pakko katkaista hiljaisuus, hän ei voinut olla sanomatta mitään, katsoa kuin vaivattomasti mies osasi tilanteeseen suhtautua samalla, kun jokainen tuuma naisen ruumiissa huusi, että hän oli melkein miehen sylissä.

Elizabethilla oli myös tärkeä syy keskusteluun. ”Mistä vain haluat!” mies vastasi ja katsoi silmiin. Elizabeth empi hetken ja jatkoi: ”Haluaisin puhua taloudenpidosta. Asia pitäisi selvittää…”

”Olen hoitanut asian jo.”, Darcy keskeytti ja hymyili. Elizabeth katsoi kummastellen. ”Hoidin asian jo Lontoossa. Olisin voinut puhua tästä jo aiemmin, mutta ajattelin jättää sen vihkiäisten jälkeen, niin, ajattelin, ettet haluaisi puhua asiasta…” Darcy meni hämilleen muistaessaan kaiken mitä oli tapahtunut ennen heidän avioliittoaan, sanat, joita oli sanottu puolin ja toisin heidän erilaisista taustoistaan.

Darcy oli päättänyt, että puhuisi Elizabethille rahasta vasta häiden jälkeen. Hän oli halunnut naisen vaimokseen, vaikkei tällä ollut varoja tuoda, joten hän halusi varmistua siitä, ettei nainen joutuisi pitämään itseään onnenonkijana. Darcy oli ajatellut, että hänellä olisi loppuelämä aikaa suoda Elizabethille turvaa ja mukavuutta omaisuudellaan.

”Niin, siis, kaikesta on määrätty avioliittosopimuksessa, isäsi on sen allekirjoituksellaan hyväksynyt. Samoin olen muuttanut testamenttini, siinä leskirouvan talo on määrätty sinulle elinajaksesi. Sinulle on erotettu 25 000 puntaa sellaisia varoja, joita ei ole sidottu sääntöperintöön. Toivon, ettet ole pahoillasi, että se on hieman vähemmän, kuin mitä Georgianalle on varattu, mutta olen sijoittanut summan puolestasi viidellä sadanneksella vuodessa, eikä aikomukseni ole vielä pitkään aikaan päästää irti kädestäsi! Jo muutamassa vuodessa summa kasvaa yli Georgianan osuuden. Lisäksi neularahaa voit käyttää viisisataa guineaa vuodessa. Jos tarvitset kolikoita, voit pyytää minulta tai konttorista, ja sinne voit lähettää myös laskusi. Koskaan en kysy, mihin rahasi käytät, mutta jos tarvitset jotain isompaa, voimme keskustella asiasta.”

Elizabeth oli hengästynyt. Hän ajatteli rouva äitiään, jonka tilanne olisi vaikea herra isän kuoleman jälkeen. Hän laski nopeasti, että jo nyt hän olisi saanut vuosittain korkona yhtä paljon kuin mitä hän saisi perinnöksi vanhempiensa jälkeen. Ja viisisataa guineaa neularahaa! ”Kiitän suuresti, tämä on aivan liikaa! Nuo summat, nehän ovat valtavia!” ”Hyvä rouva Darcy, te olette nyt Pemberleyn emäntä! Se on arvonne mukaista”, Darcy virnisti.

Niin, Elizabeth ajatteli, hän oli siirtynyt toiseen maailmaan, hänen pitäisi muistaa se. ”Herra Darcy, en osaa kyllin kiittää! Tämä on niin paljon, kiitos siitä, että olette turvannut loppuelämäni.” Hän oli pitkään vaiti.

Darcy näki Elizabethin ilmeestä, kuinka onnellinen nainen oli. Hän myös ymmärsi, ettei kyse ollut siitä, että Elizabeth olisi halunnut rahoja. Nainen oli onnellinen, koska hän tiesi, että voisi elää ilman taloudellisia huolia, kävi Darcylle itselleen mitä tahansa. Korko olisi vuodessa vain kymmenes siitä, kuinka paljon Darcy saattoi itse käyttää, mutta hän tiesi, että se oli Elizabethille valtava summa, etenkin tuntien rouva Bennetin tilanteen. Hän myös arvasi, ettei Elizabeth alkuun juuri käyttäisi neularahaansa, mutta rouva tottuisi punaisen takin kaltaisiin vaatekappaleisiin, viihtyisi Cheapsiden muodikkaimmissa, eleganteimmissa liikkeissä, haluaisi hienompia kankaita, kauniimpia kirjailuja. Eikä Darcyllä olisi mitään sitä vastaan.

”Mutta tätä en tarkoittanut, en olisi ikinä esittänyt vaatimuksia. Niin, siis halusin puhua taloudenpidosta”, Elizabeth jatkoi edelleen summista hämmentyneenä. ”Rouva Reynolds on ollut mitä ihanin, mutta tilanne on meille kaikille vaikea.” Darcy katsoi kysyvästi. ”Niin siis, palvelijat pitäisi esitellä ja emännyys siirtää. Georgiana ei halua enää tehdä päätöksiä, enkä minä voi niitä ilman esittelyä ottaa kantaakseni. Rouva Reynolds on tasapainotellut asian kanssa, mutta emme voi jatkaa näin.”

Darcy tajusi, millaiseen tilanteeseen oli pakottanut koko väkensä. ”Minun olisi pitänyt järjestää se heti ensimmäisenä päivänä. Anna anteeksi ajattelemattomuuteni!” Isäntäväen tehtävä oli elää niin, etteivät palvelijat joutuneet epäselviin tilanteisiin. Heille piti olla selvää, kenen sanaa tuli talossa kuunnella. Nyt talossa oli rouva, mutta muodollisesti valta oli vielä neidillä, eikä palveluskunta tiennyt kumman puoleen kääntyä ja kumman reaktioita siihen pelätä. Vaikka herra Darcy tiesi, ettei kumpikaan, Elizabeth tai Georgiana, alkaisi asiasta riidellä, oli se väärin kaikkia asianosallisia kohtaan. Herra Darcy oli unohtanut asemansa, jättänyt velvollisuutensa tekemättä, ajatellut vain itseään.

”Huomenna. Huomenna me hoidamme asian, eikö niin?” Elizabeth kysyi. Darcy katsoi Elizabethia hämmentyneenä. Yksi lause, ja asia oli ratkaistu. Niin yksinkertaista. ”Minä olen saanut sinusta parhaimman emännän. Huomenna me hoidamme asian. Keskustelemme Georgianan kanssa, tapaamme Reynoldsit ja annamme heidän esitellä väen sinulle.”

Elizabethia jännitti. Hän ei olisi välttämättä halunnut ottaa kaikkea sitä harteilleen, mutta niin kuului tehdä. Georgiana oli ollut niin hermostunut joutuessaan edelleen päättämään asioista, jatkamaan, kuin mitään ei olisi tapahtunut.

”Georgiana ainakin tulee tyytyväiseksi.” ”Niin tulet sinäkin”, Darcy vakuutti ja jatkoi: ”ja minä nautin, kun saan nähdä sinut emännöimässä juhliani. Kun jaksat jälleen, meillä on kiireinen aika edessä. Et uskokaan, kuinka iso nippu kutsuja on saapunut, ja lisää tulee joka päivä.”

Tulevista tilaisuuksista keskusteleminen tuntui kummastakin helpolta, turvalliselta aiheelta. He suunnittelivat, pohtivat, valitsivat. Tai herra Darcy kertoi lähiseudun asukkaista ja Elizabeth nyökkäsi, kysyi hieman lisää ja hyväksyi sen, mitä mies oli suunnitellut. Vähitellen keskustelu kuihtui jälleen. Elizabeth nojasi selkänojaan, painoi päänsä sen varaan. Miehen käsi liikkui hitaasti pitkin samettia.

Herra Darcy oli onnellinen. Hän ei ollut odottanut mitään tällaista. Elizabeth oli tullut hänen luokseen, hyväksynyt hänen seuransa. Jossain onnentunteen takana leijui tieto siitä, että tämä oli väliaikaista. Hän tiesi, ettei heidän välejään ollut vielä selvitetty. Elizabeth oli pyytänyt anteeksi omaa välttelyään, mutta se ei ollut mitään, se ei ollut edes anteeksipyynnön arvoista verrattuna siihen taakkaan, mikä oli Darcyn kannettavana. Hän epäili, että pian Elizabeth ei päästäisi häntä edes näin lähelle itseään. Mutta enempää hän ei toivoisi.

Se hetki, jolloin Elizabeth oli puhunut hänestä parhaana ystävänään, oli ollut hänen elämänsä onnellisin, mutta myös satuttanut häntä niin pahoin, sillä se oli jälleen paljastanut hänen oman käytöksensä sopimattomuuden. Kaikki, mitä oli seurannut sitä, oli ollut täydellistä. Elizabeth halusi Darcystä itselleen ystävän. Mies lupasi pyhästi itselleen, että tekisi kaikkensa voidakseen olla Elizabethille sellainen. Hän olisi onnellinen, jos saisi saattaa Elizabethin illallispöytään, juhliin, kävelylle puistoon. Hän olisi onnellinen, jos saisi keskustella vaimonsa kanssa joka päivä, nähdä tämän hymyilevän, ehkä jopa kiusoittelevan. Hän olisi onnellinen, jos saisi istua tämän kanssa kahden kesken juuri tällä tavalla. Mitään muuta hän ei haluaisi. Jos hän saisi tämän pitää, ei hänen onnellaan olisi rajoja. Mutta Darcy arvasi, että kaikki tämä oli hänellä vain lainassa. Siksi hetki oli sitäkin arvokkaampi.

JATKUU

Kirjoittajan huomio: Cheapside ei tarkoita nimestään huolimatta köyhien asuinaluetta. Nimi periytyy ranskalaisesta kaupankäyntiä tarkoittavasta sanasta, ja alueella sijaitsivat Lontoon parhaimmat ja ylellisimmät kauppahuoneet 1800-luvun alussa. Bingleyn sisaria alue ahdistaa juuri sen takia - hehän itse olivat kauppiaan tyttäriä, jotka tekivät kaikkensa salatakseen "häpeällisen" taustansa.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu