Fanifiktio fandomeittain > Twilight

Kaunis, kauniimpi, kaunein, K-16 (Houkutus)

(1/6) > >>

Lizlego:
Title: Kaunis, kauniimpi, kaunein
Author: Miehän se
Genre: Aika fluffy, romanssi, huumori, kaiken iloinen sekamelska
Paritukset: Alice/Rosalie, Alice/Bella, Edward/Jasper
Rating: K-16
Warnings : Seksiä lopulta ja aika äkkiäkin.
Disclaimer: Stephenie Meyer omistaa kaiken, muttei minua ja aivojani. Luojan kiitos!
Summary: Cullenit ja Halet ja niin edespäin muuttavat samaan aikaan Forksiin, kun Bellakin tulee sinne ja Alice onkin se, joka tekee tuttavuutta eniten.
Author's notes: humphin haaste. Lol. Mä tajusin, etten laittanut tätä vielä tänne. Voi kääk! Fanon-parituksia toivottiin ja minä toteutan mielelläni toiveita.  :D Nimessä ei ole mittään järkeä. Toivottavasti tästä nyt tulee edes jotain. Houkutuksen kanssa olen vierailla vesillä ja sen kanssa on muutenkin vähän eri ote kuin vaikkapa Pottereiden.



Alicen POV


1. Yksi teoria vampyyreista


Ensimmäinen päivä Forksissa oli valkenemassa, kun istuimme Rosen kanssa peilipöydän ääressä meikkaamassa yhteisessä makuuhuoneessamme. Rose oli taas huonolla tuulella, koska olimme muuttaneet jonnekin, minne hän ei olisi halunnut. Ongelma Rosen kanssa oli se, ettei hän halunnut koskaan minnekään. Minkä tahansa paikan valitsimmekaan, se ei kelvannut hänelle. Ei se ollut vakavaa. Hän nyt vain sattui olemaan sellainen. Minun ihananainen Roseni oli vaikea tyttö tyydytettäväksi. Hymyilin ajatuksilleni. Se ei ollut hyvä idea. Rose huomasi sen peilinsä takaakin. Hän tuntui aina vaistoavan, kun ajattelin häntä.

"Mitä virnuilet, Alice?" hän kysyi jurosti. Miten kukaan niin kaunis saattoikaan olla niin juro? Se oli vähän samaa kuin Edwardin kanssa. Minun oli pitänytkin kysyä Carlislelta, mitä mieltä hän olisi teoriasta, jonka mukaan mitä kauniimpi vampyyri, sitä pahempi luonne.

"Kysy ihmeessä häneltä, Alice!" Edwardin ääni kuului naapurihuoneesta, jossa hän oli pelaamassa tietokonepelejä Jasperin kanssa. Hän nauroi. "Haluaisin nimittäin kovasti tietää, miten hän suhtautuu siihen, että käytännössä sanot häntä maailman rumimmaksi vampyyriksi. Tahdon tietää, että onko hänessä vihdoin edes hitunen turhamaisuutta, jota voisi käyttää häntä vastaan."

"Voi hitto!" ähkäisin. Olisihan minun pitänyt tietää, että teoriassani oli jokin aukko, jota en ollut tullut ajatelleeksi, mutta yritin silti nähdä itseni kysymässä Carlislelta heti, kun hän saapuisi töistä kotiin.

"Voisiko vampyyrin ulkonäkö heijastaa jotakin hänen persoonallisuudestaan? minä kysyisin suoraa päätä. Carlisle rypistäisi otsaansa miettivästi.

"Mitä tarkoitat?"

"Voisiko vampyyri olla sitä kauniimpi, mitä kauheampi luonne hänellä on?" minä tarkentaisin kysymystäni, ja hänen otsansa rypistyisi yhä enemmän. Tällä kertaa hän näyttäisi suorastaan huolestuneelta. Ja samalla uteliaalta.

"Mistä olet tuollaisen teorian saanut päähäsi?" hän kysyisi seuraavaksi. Siinä kohtaa minä välttäisin näyttämästä turhan syylliseltä ja hymyilisin mahdollisimman viattomasti. Carlislelle ei kannattanut aina kertoa totuutta. Jos sanoisin, että teoriani oli peräisin Rosalien vaikeasta luonteesta, Carlislen ilmeessä olisi taatusti hienoinen ripaus paheksuntaa eikä hän edes harkitsisi teoriaani vakavasti.

"En mistään. Kunhan vain leikin ajatuksella", minä vastaisin hilpeästi, mutta hänen ilmeensä pysyisi miettivänä ja huolestuneena, kun hän mittailisi minua katseellaan.

"Et kai sentään pidä itseäsi rumana, Alice?" hän kysyisi lopulta.

Se keskustelu menisi siis niin hyvin... Edward nauroi naapurihuoneessa heleästi ja sanoi jotain Jasperille. En kuunnellut häntä, sillä Rosalie mulkoili minua paheksuvasti arvatessaan, että olin tehnyt jotenkin hänestä pilaa. Hänen ilmeensä muuttui pahaenteiseksi.

"Varo vaaraa, Alice!" Aina avulias Edward neuvoi yhä huvittuneena. Hän kuuli Rosalien ajatukset suunnilleen samalla hetkellä, kun minä näin tulevaisuudessani saavani iskun Rosalien peilistä suoraan päähän. Siitä lähtisi aivan hirvittävä kumahdus, joka pelästyttäisi paikalle Esmen, joka antaisi meille ripityksen.

"Pitäisikö minun yrittää rauhoittaa häntä?" Jasper kysyi, mutta se vain pahensi asiaa. Ehkä hän tekikin sen juuri siksi, kiusankappale. Väistin juuri ajoissa Rosalien lyönnin. Hänen peilinsä viuhahti korkeintaan sentin tuhannesosan vasemman korvani ohi.

"Epäreilua!" Rose puhisi mulkoillen yhä minua ihanien kulmiensa alta syyttävästi. Siitä tuli minulle kauhean syyllinen olo.

"Anteeksi", minä vastasin ja räpytin silmiäni niin pahoittelevan näköisesti kuin osasin. Ja olinhan minä pahoillani ihan oikeasti. Selän takana juoruaminen oli lapsellista. Sitä paitsi olin ajatellut hänestä rumasti. Olisin hänelle hyvityksen velkaa. Se tarkottaisi paljon ostoksia, paljon suudelmia ja paljon kaikkea.  "Vaikka olenkin kauhea, rakastan sinua silti."

Tällä kertaa mielessäni ehti vain lyhyesti välähtää kuva kiihkeästä suudelmasta, kun Rosalie kaappasi minut syleilyynsä, lennätti sängylleen ja suuteli huuliani. Paras puoli Rosessani oli, että hän usein toimi nopeasti päätöstensä jälkeen. Hänen onnistui usein melkein yllättää minut.

*****

 


Jasperin POV


2. Haaste

“Otatko haasteen vastaan?” kysyin ajatuksissani Edwardilta. Alice, Rosalie ja Emmett olivat jo lähteneet ajamaan koulua kohti, mutta minä ja Edward olimme viivytelleet. Ensimmäisenä aamuna ei olisi sopinut myöhästyä uudesta koulusta, mutta me emme osanneet välittää tarpeeksi. Forks oli uinuva pikku kaupunki. Lukio oli kidutusta, pelkkää ajanhukkaa, mutta aika ei meiltä koskaan loppuisi. En tiennyt, oliko se kirous vai ei, ehkä ei. Ei ainakaan aina.

Edward ei vastannut heti sanallisesti kysymykseeni, mutta tunsin selvästi, mitä hän ajatteli. Paras puoli hänessä oli, että hän ymmärsi sanomattakin. Hänelle ei tarvinnut selittää. Huonoin puoli hänessä taas oli, että hän saattoi nopeastikin vaipua synkkyyteen. Hänestä ei oikein koskaan tiennyt sillä saralla, mutta olin vuosien mittaan oppinut ymmärtämään, miten hänen aivoituksensa toimivat. Alicen ja sen jälkeen Culleneiden kohtaaminen oli parasta, mitä minulle oli tapahtunut. Siitäkin huolimatta, että lukio oli kidutusta.

”Otan haasteen vastaan ja lupaan olla vaipumatta synkkyyteen, jos sinäkään et vaivu”, Edward sanoi lopulta virnistäen, vaikka olin jo tuntenut, mikä hänen vastauksensa olisi ja sanat olivat tarpeettomia. Kai hän piti omasta äänestään niin paljon… Tottumuksesta hän näytteli loukkaantunutta ajatusteni johdosta, vaikka tiesi, että teeskentely ei minuun uppoaisi. Vakava naama tai ei, minä tunsin hänen huvittuneisuutensa selvästi.

”Anna palaa!” sanoin noustessani hänen autonsa kyytiin, eikä häntä tarvinnut kahta kertaa käskeä. Hän mulkaisi minua paheksuvasti, mutta sillä kertaa en suostunut muuttamaan ajatusteni suuntaa vain hänen tahtonsa mukaan. Minä virnistin. Totuus oli se, että minä olin kumminkin meistä se, jolla oli armeijakokemusta, vaikkakin yli vuosisadan takaa. Edward-paran oli vain elettävä sen kanssa. Hän hymähti, käänsi avainta Volvonsa virtalukossa ja painoi kaasua. Volvo ampaisi yhtä kiltisti matkaan kuin omat ratsuni aikoinaan. Varsinkin Arrow…

”Suloista, Jasper”, Edward naurahti, mutta tunsin, että hän tarkoitti mitä sanoi. Suloista tosiaan. Edward oli romantikko. Sen kuuli parhaiten hänen musiikistaan, mutta hän yritti parhaansa kätkeäkseen sen. Romantiikka oli pois muodista, ja hänen puhetyylinsä oli pahemmin ajastaan jäljessä kuin minun.

”Laskin leikkiä”, sanoin kumartuessani CD-soittimen puoleen. Levyjä sekunnin selattuani tungin sisään levyllisen nykyaikaista tanssimusiikkia, jota Rosalie halusi välttämättä toisinaan kuunnella. Se oli itse asiassa kidutusta korvilleni, mutta Edward piti siitä vielä vähemmän kuin minä, joten se oli sen arvoista. Tämänhän piti olla haaste.

”Nautinnollinen sellainen”, Edward huomautti terävästi, mutta musiikista huolimatta hän oli hyvällä tuulella ja nautti olostaan. Hän ohjasi autoa yhdellä kädellä ja piti toisen kätensä reidellään. Sammutin soittimen alkutekijöihinsä. Tämä olisi helpointa tehdä ilman taustahälyä. Suljin silmäni ja keskityin haasteeseen. Tämä oli itse asiassa ollut Emmettin idea eikä se ollut mikään ihme. Emmettin päässä ei tuntunut välillä mikään muu pyörivänkään kuin seksi. Seksi. Naiset. Metsästys. Ja nopeat autot.

”Ja täsmälleen tuossa järjestyksessä”, Edward mutisi tuskin kuuluvasti. En kommentoinut sitä vaan lähetin hänelle annoksen seksuaalista mielihyvää ja kuvittelin meidät alastomiksi. Mielikuvassani hän istui tuolilla pianonsa ääressä soittamassa ja minä seisoin hänen takanaan häiriötekijänä ja murisin hiljaa. Jostain syystä hän piti siitä, kun häiritsin hänen soittoaan, tai yritin häiritä. Hän kykeni virheettömyyteen jopa silloin, kun käteni hyväilivät hänen rintaansa ja vatsaansa ja huuleni hänen hartioitaan ja kaulaansa. Mutta hänen sietokyvyllään oli yleensä rajansa.

Hän piti mielikuvastani myös nyt, mutta hänen katseensa oli kiinnittynyt tiehen, vaikkei sen olisi tarvinnut. Hänen kanssaan olin oppinut uusia puoli intiimiydestä. Tunsin kuinka hänen mielialansa muuttui kiihkeämmäksi ja annoin hänelle sen vuoksi vielä lisää kiihkoa. Se oli kuin kaksiteräinen miekka. Samalla kun annoin hänelle lisää, hänen tunteensa vaikuttivat minuun niin, että omat haluni kasvoivat. Ajatuksistani tuli vaikeammin hallittavia. Mielikuvissani käteni liukuivat yhä alemmas hänen vartalollaan, ja hän taivutti päätään sivulle, että saatoin suudella häntä suoraan suulle. Kuvittelin meidät suutelemaan kiihkeästi, ja itseni murisemaan jokaisen pienen tarpeettoman hengähdystauon välissä. Minä olin vaativa, mutta hän ei alistunut. Hän näykki huultani kerta kerralta kovemmin ja minä tiukensin otettani hänen vartalostaan, painoin itseäni voimakkaammin häntä vasten ja tunsin kiihottuvani.

Ja koko ajan hänen sormensa liukuivat pianon koskettimilla ja hänen jalkansa painoivat pedaaleita täydellisellä täsmällisyydellä kuin hänen kaikki keskittymisensä olisi ollut soittamisessa.

”Haluan sinut, Edward.”, ajattelin ja tunsin, kuinka hänen himonsa kasvoi entisestään sanojeni myötä, mutta Volvo kiiti tiellä tasaista kovaa vauhtia eteenpäin ja hänen vapaa kätensä lepäsi yhä hänen reidellään. Nyt se oli sentään puristunut nyrkkiin ja hänen ilmeensä oli tiukentunut. Hän ei ollut yksin vaikeutensa kanssa. Minulla oli vaikeuksia pysyä aloillani ja pitää käteni kurissa. Tämä oli haaste. En saanut fyysisesti koskea häneen enkä itseeni eikä hän saanut koskea minuun tai itseensä. Lisäksi oli pelissä hänen arvokkaan autonsa fyysinen hyvinvointi.

Hänen tuoksunsa täytti sieraimeni ja mietin, että lakkaisinko hengittämästä, mutta se voitaisiin tulkita heikkoudeksi enkä minä ollut valmis antamaan vielä periksi. Verenhimonsa sammuttamisessa hän oli yhä minua valovuosia edellä, mutta muiden himojen hillitsemisessä olin tasaveroinen.

”Imartelet itseäsi”, hän sanoi hiljaa. Hänen asentonsa pingottui, mutta kun hän vilkaisi minua, hänen huulillaan käväisi virnistys. Silmiin katsominen oli molemminpuolinen erehdys. Tällä kertaa suustani karkasi oikeasti murahdus, ja Edward sihisi hampaat yhteen puristettuina kuin olisi kärsinyt suuresta tuskasta.

Mielikuvani paheni tahtomattanikin. Hän soitti yhä uusinta sävellystään, jolle hän ei ollut vielä antanut nimeä, kun käteni siirtyivät hänen alavatsansa kautta hänen… ydinalueilleen ja sormeni soittivat sitä kappaleen rytmissä. Se olisi ollut vitsikästä, ellei se olisi ollut niin kiihottavaa. Vaikka vampyyrien ruumiinrakenne takaa joka osan kovuuden, hänen kovuutensa oli silti suorastaan uskomaton. Soiton tahti kiihtyi kohti huipentumaa, kunnes hän aivan yhtäkkiä lakkasi soittamasta, menetti hermonsa ja potkaisi jaloillaan taaksepäin. Hän oli lähellä täyttymystään ja minä olin lähellä omaani, sillä imin hänen tunteensa sisälleni. Me lensimme seinään ja se päästi valittavan narahduksen, muttei antanut periksi. Edward oli nyt kaikella tukahdutetulla ja kiusatulla halullaan kimpussani ja…

Mielikuvani katkesi siihen, että Edward jarrutti rajusti ja pudisti päätään. Hän ohjasi auton pientareelle. Himo huokui hänestä hallitsemattomina ja voimakkaina aaltoina ja hän kirjaimellisesti söi minua silmillään. Onneksi minä en ollut enää ihminen.

”Sinä hävisit, Jasper”, Edward henkäisi, mutta hänen huulensa kääntyivät äkkiä pahaenteiseen vinoon hymyyn. Hänen kiihkoonsa sekoittui ripaus voitonriemua, kun minä tajusin missä minun käteni oli ja mitä se parhaillaan teki.

****

Storithiana:
Heti kun huomasin, että olit laittanut tämän tänne, niin pakkohan tämä oli lukea. Ja kyllä kannatti. Mä hihittelin täällä jo suurinpiirtein ääneen, kun mä olen niin hiton väsynyt kun piti tuolla kuumuudessa polkea paperitehtaalle, paahtua ja tylsistyä siellä ja sitten polkea takaisin. Ja en mä kauheasti siitä sepostuksesta tajunnut, kaikki mikä liittyy jotenkin oppiaineeseen kemia, jää yleensä vähän hämäräksi mulle :D

Tuo on muuten Rosalien kohdalla aika totta tuo kauneus-luonne-tsydeemi. Se naikkonen on niin hiton ärsyttävä. "Et kai sentään pidä itseäsi rumana, Alice?" hän kysyisi lopulta. Eheheh. Kaiken logiikanhan mukaan Alicen pitäisi olla ruma, kun se on niin kiltti, kun Rosalie kerran on niin kamala ja kaunis.

Aika hot tuo Eddien ja Jazzin haaste. Tai no, Jasper vaan, mä olen päässyt jo yli siitä käsittämättömästä Edwardinkuolausvaiheesta. Nämä nähtävästi ei, ugh.

Musta ei nyt taida irrota mitään muuta kuin puolioffia, joten kiitos ja kumarrus, mahtava fic oli.

Lizlego:
Puolioffi on hauskaa ja paljon kiinnostavampaa kuin ficistä puhuminen. Jessus sentään! No olihan niitä Potter-fanejakin, jotka räjäyttivät huushollinsa ta polttivat sen vai miten se meni, kun yrittivät keittää noidankattilassaan lientä. Tuo on vähän samaa sarjaa.  :D Eivät enää erota tosielämää fiktiosta. Edward Cullenia ei olemassakaan, ja jotenkin epäilen, etteivät Pattinsonia välttämättä niin viehätä tyttöjen veriset kaulat. :D Kieltämättä reaktioni olisi aika tavalla sama kuin Pattinsonilla: tytöt, aika mennä hoitoon.  ;D Tosin se muotoili sen poliittisesti korrektimmin vain niin, että häneen voi tehdä vaikutuksen muutoinkin. Itse asiassa aika vaarallinen asia sanottavaksi... jotkut voivat vielä innostua keksimään jotain muuta.  :D

Pitäisiköhän huolestua, koska tunnen kummaa kiintymystä Edwardin hopeista Volvoa kohtaan?  :D Uusikuusta jäi yksi pervo idea mieleen, kun Bella näki Carlislen auton kotinsa pihassa ja kuvaili, kuinka hän tuntee sen auton. Hän muisti hyvin sen sisätilojen tuoksun. Mitähän siellä autossa tulikaan tehtyä ja kenen kanssa....?

HannahM:
Mä en ole ihan varma tykkäänkö mä näistä sun Twificistä vai en? :D Aika petollista. Samalla kun joku osa mun mielestä huutaa taustalla, että tää on kauheaa häväistystä, niin toinen puoli nauttii ja nauraa räkättää täällä ihan kympillä.

Tuo kiintymys Volvoon löytyy muuten täältäkin. Tosin mulla nyt on paha tapa kiintyä kaikkiin autoihin. Mutta juu, siinä elokuvassa se Volvo on ihan ruma. Näyttää joltain japanilaisversiolta.

Krhm, niin siis ficciin. :D Juu-u hauska oli. Haluatko rakentavaa? Voiko tästä edes antaa mitään rakentavaa? No pakko sanoa sen verran, että jotenkin luontevammalta tuntui tuo Jasperin POV kuin Alicen POV.

Tämä oli tälläinen ihanan kamala. :'D

Ps, tuskin maltan odottaa, että saat aikaiseksi kirjoitettua tuosta mielikuvasta Bella Carlislen autossa. Teet näistä Twificeistä ihan oman taiteenlajin. Tuskin kukaan pystyy parodioimaan näitä näin puolueettomasti.

Storithiana:
Ja hei, mun täytyy kiittää sua Liz, koska tästä ficistä mä sain tavallaan inspiksen yhteen twi-ficciin. Mä oon vaan ihan jumissa sen kanssa, kun se paritus on mulle niin mahdoton, mä en tiedä miten mä saisin ne kaksi yhteen. :D

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu