Kirjoittaja Aihe: House: Zen ja motoristin huoltamisen taito, K15, House/Wilson, romantiikka, angs  (Luettu 4269 kertaa)

Poissa Nappeli

  • Hassu
  • värkkääjä
  • Viestejä: 1099
  • Kemiat kohtaa
Fandom: House
Nimi: Zen ja motoristin huoltamisen taito
Paritus: Gregory House/James Wilson
Tyylilaji: romantiikka, angst, oneshot
Ikäraja: K-15

A/N: Tämä alkaa siitä mihin Housen 8. kauden viimeinen jakso päättyy, eli siitä kun House ja Wilson karauttavat moottoripyörillä kohti taivaanrantaa.




Zen ja motoristin huoltamisen taito



"Suu kiinni idiootti."

Oliko James Wilson yllättynyt haudantakaisesta tekstiviestistä? Loogisesti ajatellen hänen olisi pitänyt olla, ilman muuta, mutta kun kyseessä kuitenkin oli Gregory House, olisi pikemmin ollut yllätys ellei jotain tällaista olisi sattunut.

Hän oli ollut raivoissaan Gregille. Että vihonviimeisenä temppunaan mies tappoi itsensä ja jätti hänet sitten viettämään viimeiset kuukautensa yksin syyllisyyden tuskissa. Niin kuin fyysisissä kivuissa ei olisi tarpeeksi kestämistä kunhan syöpä saisi yliotteen. Raukkamainen temppu kerta kaikkiaan. Pelkurin teko.

Siinä Greg nyt sitten kuitenkin istui elossa ja niin hyvinvoivana kuin tämä ylipäätään koskaan oli. James tiesi jo sillä hetkellä antavansa anteeksi kaiken, antaneensa jo, jos tarkkoja oltiin.

"Minä olen kuollut mies. Mitä tahtoisit tehdä seuraavat viisi kuukautta?"

James hymyili ja istuutui Gregin viereen portaalle. Niin, mitä? Mitä hän tosiaan halusi? Aurinko paistoi pilven lomasta ja maailma oli kaunis. Oli sääli jättää sille hyvästit. Aikaa ei ollut paljon, mutta ehkä sitä oli riittävästi. Ehkä hän voisi tämän jälkeen sanoa täydestä sydämestään: älä sure sitä mitä menetät, vaan iloitse siitä mitä olet saanut kokea. Viisi kuukautta Housen kanssa, James naurahti mielessään ajatukselle. Siitä ei tulisi ainakaan tylsää, tuskin ikävääkään. Jonkinlainen onnellisuuden läikähdys tuntui hänen rinnassaan, nousi sieltä ylös kurkkuun saakka ja pani hänet yskähtämään ja hieraisemaan silmiään.

"Katsellaan vähän maailmaa", James sanoi ja Greg nyökkäsi hyväksyvästi.

"Zen ja moottoripyörän kunnossapito."

70-luvun kulttikirja, moottoripyöräilijän sielunmaisema. Jamesille se sopi erinomaisesti. Ei ollut niinkään väliä mihin, enemmän merkitystä oli sillä mitä ja kenen kanssa. Kummatkin ehdot tuntuivat täyttyvän mainiosti.


                ***


"Yksi vai kaksi huonetta?" Tienvarsimotellin virkailija kysyi, kun he olivat kirjautumassa ensimmäisenä yönä sisään.

Greg katsoi Jamesia.

"Yksi riittää", James sanoi ja Greg kohautti harteitaan.

Suihkun jälkeen iltalääkkeet, jotta yö sujuisi kivuitta heiltä molemmilla. James oli vallannut parisängyn sillä aikaa kun Greg oli suihkussa. Tämä katseli häntä ja sänkyä hieman alta kulmiensa tullessaan kylpyhuoneesta. James kohotti peiton reunaa kutsuvasti. Lähestyvä kuolema teki ihmeitä ihmiselle, antoi yllättävää rohkeutta tehdä asiat niin kuin todella halusi. Siinä putosivat naamarit ja suojakuoret rytinällä alas ja jotkut asiat olivat yllätys itsellekin. Greg istuutui sängyn reunalle.

"Sinun iässäsi pitäisi jo tietää, mitä tarkoittaa, kun kutsuu miehen jakamaan vuoteen kanssaan?"

"Tiedän", James sanoi hymyillen.

Greg katseli häntä mietteliäänä.

"Sinä todella haluat viettää viimeiset hetkesi tällä tavalla?"

"Ehdottomasti."

Greg istuutui sängyn reunalle ja kääntyi selälleen Jamesin viereen, käsivarsi käsivartta koskettaen. Viereiseltä tieltä tulevan liikenteen valot ja varjot liukuivat katossa.

“Kyllä”, Greg sanoi.

James katsoi Gregin tuttua profiilia, mutta ei kysynyt mihin kysymykseen tämä vastasi. Tämä vastaisi itse ajallaan. Greg kääntyi katsomaan Jamesia.

“Halusit, että kerron, että rakastan sinua”, Greg lisäsi.

Puristava tunne ylävatsassa kohosi Jamesin kurkkuun ja pakotti nielaisemaan. Suupielet nousivat hymyyn.

“Tiedän”, hän sanoi.

Greg kääntyi katsomaan jälleen kattoon ja rykäisi. James ei kääntänyt katsettaan, eikä hymy hävinnyt hänen huuliltaan.

“Taivaan tähden, tämä on säälittävää!” Greg sanoi ja levitti käsivartensa. “Tule tänne”, tämä lisäsi ja vilkaisi Jamesia.

James naurahti ja kampesi itsensä tämän kylkeen kiinni, pää Gregin käsivarrelle. Greg kääntyi takaisin kyljelleen. Tämän silmät näyttivät sinertävässä hämärässä tummilta, eikä ryppy kulmien välissä ollut lientynyt.

"Kukaan ei halua kuolla yksin", James sanoi.

Se tuntui tärkeältä sanoa, niin kuin monet itsestäänselvyydet, joiden ääneen lausumisella on kuitenkin merkitystä.

"Minäpä kerron salaisuuden. Kukaan ei oikeasti halua myöskään elää yksin", Greg vastasi.

Pala nousi jälleen kurkkuun. James pujotti käden Gregin peiton alle ja laski sen tämän kyljelle. Greg tuijotti häntä hetken vakavana ennen kuin huokaisi ja veti hänet halaukseen.

"Huomenna kohti Kalliovuoria", tämä sanoi.

James nukahti ensimmäisen kerran diagnoosinsa jälkeen ilman kuolemanpelkoa.


            ***


Vuorten ilma oli viileää ja raikasta aivan eri tavalla kuin missään muualla. Tuuli liehui pensaissa ja nosti Gregin hiukset pörhölleen. Tämä istui suurella kivellä ja katseli kaukaisuuteen.

"Kestääkö jalka vielä kiipeämisen, vai palataanko takaisin?" James kysyi.

"Näh, pari lisätuntia ja ehditään vielä takaisin ennen hämärää", Greg kuittasi.

Ryppy tämän kulmakarvojen välistä oli lientynyt. Myös James oli oikeasti onnellinen.

Huipulla maisemat olivat huumaavat, vihreää laaksoa ja lumisia huippuja silmänkantamattomiin. Siinä tunsi itsensä aika pieneksi.

"Ei sairaalaa", James sanoi ja Greg pudisti päätään.

"Morfiini ei lopu kesken. Tällä kertaa oikeasti." Greg lupasi.

James hymyili ja Greg hymähti ja katsoi vuorille, jossa rinteiden yllä kohosi pari lintua tummina taivasta vasten.

"Kotkia, luulisin."


            ***


Yksi huone ja parisänky tuli tavaksi. Muutamassa päivässä alkukankeuskin alkoi karista. James nukahti joka ilta Gregin syliin kuin pikkulapsi, vaikka he jo nahistelivat peitosta ja muista nukkumajärjestelyistä.

Kahdeksannen päivän iltana James suuteli Gregiä. Se oli oikeastaan vain huulien kosketus huulia vasten, ei mikään oikea suudelma. Kai hän vain kokeili kepillä jäätä. Ei James ollut analysoinut asiaa etukäteen kovinkaan tarkkaan, mutta hän oli jo vuosia halunnut tehdä sen; ei toki ihan kaikkina päivinä, tai edes kaikkina kuukausina, mutta se oli palannut hänen mieleensä tietyin väliajoin.

James nojasi kyynärpäänsä varaan ja katsoi vieressään makaavaa Gregiä, joka tuijotti häntä kuin ratkaisisi parhaillaan suurtakin arvoitusta. Ei James nyt sentään niin kovin vaikeaselkoinen ollut.

“Oletan, että sinä todella tiedät mitä haluat.” Greg sanoi. “Tämä olisi huono hetki pelata gay chickeniä.”

“Ei gay chickeniä”, James naurahti.

“Hyvä on, sinä olet jo iso poika”, Greg totesi, laski käden Jamesin niskaan ja veti hänet suudelmaan.

Jamesia oli hämmentänyt aina kuinka vahvasti hän tunsi Gregiä kohtaan. Jos hän oli rehellinen itselleen, se ei ollut koskaan ollut täysin platonista, tuskin kummaltakaan puolelta. Jos kuolemisesta halusi löytää jotain positiivista, niin ainakin siinä karisi sellaiset sivuseikat, kuin miehisyyden mittaaminen seksuaali-identiteetin perusteella. Ja moni muukin joutava yhteisön ylläpitämä normi.

Greg oli kuollut jo kerran, eikä James halunnut käydä sitä kokemusta uudelleen läpi. Siinä oli ehtinyt jossitella koko loppuelämän tarpeiksi ja kun loppuelämäkin osoittautui perin lyhyeksi ajaksi, jäi jäljelle hyvin vähän ja vain sellaista mistä halusi pitää kiinni. James halusi pitää kiinni Gregory Housesta.

Greg suuteli kuten teki kaiken muunkin elämässään: dominoivasti. James oli kuitenkin se, joka kiipesi Gregin päälle ja painoi heidän lantionsa vastakkain. Kun he jälkeenpäin makasivat vierekkäin hieman hikisinä, kattoon tuijottaen, James mietti, olisivatko he voineet saavuttaa jotain tällaista niinä pitkinä vuosina, kun aikaa oli vielä jäljellä. Totuus kuitenkin oli, että eivät olisi. He tarvitsivat tämän kaiken epätoivon, ennen kuin heillä oli ollut mitään mahdollisuutta päätyä tähän.

“Säälittävää kuinka monta vuotta hukkasimme”, James sanoi.

“Olisit ehtinyt ottaa avioeron ainakin viidesti”, Greg sanoi.

James nauroi ja tuuppasi tätä kylkeen.

“Yritinhän minä, mutta tässä se nähdään kuinka hyvin se onnistui.”

Aamulla James heräsi siihen että Greg otti häneltä suihin hartaasti ja huolella. Hän tuli kuin parikymppinen, kun tämän sormi livahti hänen anukseensa. Palkkioksi James hieroi Gregin kipeää jalkaa ja muitakin hieromista kaipaavia ruumiinosia, eikä tämän kulmakarvojen välissä näkynyt ryppyä moneen tuntiin.


            ***


“Sinähän tiedät, etteivät ihmissuhteet ole vahvuuteni”, Greg totesi, kun he istuivat San Josen eteläpuolella Pfeiffer Beachin violetilla hiekalla auringonlaskun aikaan.

“Voisin väittää itsestäni aivan samaa”, James hymähti. Kolme avioeroa plus muut epäonnistuneet suhteet puhuivat puolestaan.

“En ole aina tahallani loukkaava. Ainoastaan toisinaan”, Greg sanoi.

“Muistathan, että minä tunnen sinut.”

Greg katseli oranssin ja fuksian väreissä loistavaa taivaanrantaa ja mereen laskeva aurinko punasi tämän hiukset ja kasvot. Juuri sillä hetkellä James tunsi valtavaa ja irrationaalista kiintymystä tätä kohtaan. Niin suurta, että sitä oli mahdoton pukea sanoiksi.

“Sinä olet pitkäaikaisin ihmissuhteeni”, Greg sanoi ja käänsi katseensa mereltä Jamesiin. Ryppy oli palannut tämän otsalle. “Sinä olet ainoa, joka on sietänyt minua kaikki nämä vuodet.”

“Ei kyse ole sietämisestä”, James vastasi. “Sinä et ole aina helppo ihminen, Greg, mutta älä kuvittele, että olisin pysynyt vierelläsi vain sen takia, että pystyn sietämään sinua. Voisin sanoa takaisin aivan samoin: sinä olet ainoa joka on sietänyt minua kaikki nämä vuodet.”

“Minä olen rakastanut sinua kauan”, Greg sanoi. “Se on välillä ollut kuin paise pakarassa, vain sillä erotuksella, etten ole tosissani halunnut puhkaista sitä edes pahimpina päivinä.”

James nauroi.

“Minun paiseeni on kyllä välillä huutanut puhkaisua, mutta päivän päätteeksi olen aina kuitenkin vain tyytynyt hautomaan sitä itsekseni”, James sanoi ja jatkoi: “Hyvä, ettei se loppujen lopuksi koskaan puhjennut, vaikka pirun kipeää se on välillä tehnyt.”

Greg katsoi häntä hieman alta kulmiensa, otti vierestään pienen kiven ja heitti sen veteen.

“Rakkaudentunnustushan se on tuokin”, tämä totesi.

James nauroi jälleen.


He rakastelivat iltamyöhällä pienessä vuokramökissä retkeilyalueen reunalla. Vain kuistin lamppu hohti valoaan huoneen pimeyteen. James avasi Gregiä sormillaan huolellisesti ja viipyillen, liukui sen jälkeen tämän sisään rauhallisesti ja syvään. Hän suuteli tämän niskaa, veti tätä vyötäröstä itseään vasten ja katsoi kuinka Greg puristi lakanaa nyrkissään ja hiki helmeili tämän ohimolla.

Jeesus sentään kuinka hän rakastikaan.

« Viimeksi muokattu: 16-12-2018, 00:05:23 kirjoittanut Nappeli »

Lizlego

  • Vieras
En tiedä mikä mut toi tähän tekstiin. Varmaan tuo nimi ja se että tarvitsen jotain uskoa hyvään huomiseen. Tässä on surumielisyyttä ja kaihoa kun ollaan kuitenkin rajallisen ajan kanssa tekemisissä ja silti tämän lukemisesta tulee jotenkin tosi onnellinen ja toiveikas olo. Vain ehkä siksi, että mä en suostu uskomaan, että Wilson ikinä kuolee.

Lainaus
“Minä olen rakastanut sinua kauan”, Greg sanoi. “Se on välillä ollut kuin paise pakarassa, vain sillä erotuksella, etten ole tosissani halunnut puhkaista sitä edes pahimpina päivinä.”

James nauroi.

“Minun paiseeni on kyllä välillä huutanut puhkaisua, mutta päivän päätteeksi olen aina kuitenkin vain tyytynyt hautomaan sitä itsekseni”, James sanoi ja jatkoi: “Hyvä, ettei se loppujen lopuksi koskaan puhjennut, vaikka pirun kipeää se on välillä tehnyt.”

Tässä on sitä paitsi ehdottomasti paras rakkaudentunnustus mitä vain olla saattaa.  ;D ;D House/Wilson eläköön ikuisesti.  ;D