Joo, siinä mielessä olen sun kanssa samaa mieltä, että mullekin tekijänä on ihan sama olenko se minä vai joku muu, siis että näkyykö se ulospäin, että se olen juuri minä. Varsinkin arkiasioissa ja rutiineissa. Virhetilanteissa ja mokissa asia erikseen, mutta mä koen silti tärkeäksi avoimuuden ja julkisuuden noissakin asioissa ihan vaan sillä, että se helposti johtaa siihen, että kohta mikään ei ole julkista eikä avointa ja mun mielestä täälläkin asiat meni vähän liiaksi siihen, että me jossain keskinäisissä livepalavereissa puhuttiin Fifistä. Ei se välttämättä edes ketään muuta häirinnyt kuin minua, kun mä en vaan ymmärrä miksei asioita voida puhua julkisesti. Kun ne puhutaan julkisesti, on myös helpointa löytää ja nähdä mitä mieltä itse kukin on asioista ollut. Sen sijaan, jos ne on puhuttu jossain keskenään, ne voi vääristyä.
//Toinen, joka mun kokemukseni mukaan puoltaa tätä, on se että ihmisille on luvattoman helppoa tehdä kabinettipäätöksiä ja ottaa kantaa jossain piilotetuilla osastoilla, mutta siinä vaiheessa kun pitäisi puolustaa kantaansa julkisesti, ollaankin hiljaa ja piiloudutaan muiden selkien taakse ja odotetaan, että muut puhuu itsenkin puolesta. Mitä hittoa ne sellaiset päätöksentekijät on, jotka ei puhu julkisesti? Ja muutenkin on tullut vasstaan liiankin usein modeosastoilla, että ollaan valmiit lätkimään vaikka mitä varoituksia, mutta sitten itketään, jos pitäisi käydä korjaamassa erheensä. Piilotetut osastot tekee ihmisistä rohkeita liiaksikin. Julkisuus pakottaa nähdäkseni suurempaan vastuullisuuteen jo toimimisvaiheessa. Tämä on toki vain mun mielipide ja havainto eikä äärimmäinen tottus.
