Kirjoittaja Aihe: Vaaleanpunaisia unelmia, S (Twilight, Alice/Jasper, romance)  (Luettu 4291 kertaa)

Poissa bamboozled

  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 28
Nimi: Vaaleanpunaisia unelmia
Kirjoittaja: tinna
Ikäraja: S
Genre: romance
Fandom: Twilight
Paritus: Alice/Jasper (sivussa Bella/Edward)
Summary: Alice kaipaa kaikkea, mitä ei ehtinyt kokea ihmiselämässään. Sijoittuu ensimmäisen kirjan loppupuolelle, aikaan ennen Bellan tanssiaisia.

A/N: Vastaus viikottaiseen tarinahaasteeseen aiheella Vaaleanpunainen. 918 sanaa, jos kirjoitusohjelmani sanalaskuri on osannut suorittaa tehtävänsä oikein.

---

Vaaleanpunaisia unelmia

Kolme minuuttia jäljellä.

Alice Cullen tuijotti keskittyneesti mikroaaltouunia. Sisällä pyörivällä lautasella oli kaksi riisipiirakkaa, yksi Bellalle ja toinen hänelle. Eihän vampyyrineitokainen olisi ruokaa tarvinnut, mutta poliisipäällikkö Swan sattui olemaan kotosalla ja olisi varmasti ihmetellyt kovasti ellei tyttö olisi pannut jotain suuhunsa usean tunnin uuvuttavan ostoskierroksen jälkeen. Alice ja Bella olivat viettäneet päivän Port Angelesissa tarkoituksenaan ostaa Bellalle kiva leninki valmistujaisia varten.

”Voin syödä sinunkin piirakkasi. Luulin, etten ollut nälkäinen, mutta noiden tuoksu sai vatsani protestoimaan yhden piirakan politiikkaa”, Bella nosti päänsä käsivarsiensa välistä ja virnisti. Tyttöparka näytti todella väsyneeltä ja makasikin puolittain keittiön pöydän päällä. Tosin kaupungilla liikkuminen paketoidulla jalalla oli varmasti raskasta, puhumattakaan niiden kymmenien leninkien sovittamisesta, johon Alice oli tytön pakottanut. Neiti Cullen väläytti kirkkaimman hymynsä ja kääntyi takaisin mikron pariin.

”Ei hassumpaa pakastetuotteeksi”, Bella totesi tehtyään selvää kahdesta piirakasta. Alice ei ollut koskaan aiemmin nähnyt tytön syövän niin paljon, niin lyhyessä ajassa. Hän hymyili huvittuneena seuratessaan pöydän toiselta puolen, miten Bella pyyhki ruuanmurusia suupielistään.
”Nälkäiselle kelpaa mikä vain”, Alice huomautti naurahtaen kirkkaalla enkeliäänellään. Bella näytti kieltään.

Hopea Volvo kurvasi pihatielle. Bellan olemus muuttui silmänräpäyksessä nuutuneesta innostuneeksi, kun hän pomppasi ylös tuoliltaan ja syöksyi eteiseen vastaanottamaan suuren rakkautensa. Alice pyöräytti dramaattisesti silmiään ja kuskasi tytön jättämät astiat tiskialtaaseen ennen kuin seurasi tätä ulos keittiöstä.

Eteisessä odottava näky sai Alicen teko-yökkäilemään. Edward oli ehtinyt sisälle taloon ja yritti kaikesta päätellen tukehduttaa tyttöystävänsä tunkemalla kielensä tämän kurkkuun. Pariskunta suvaitsi keskeyttää rakkaudenosoituksensa kolmannen osapuolen saavuttua (myös Charlien passiivinen sodankäynti, tv:n äänien vääntäminen maksimiin, vaikutti osaltaan asiaan).

”Toivottavasti et onnistu tappamaan häntä tunkemalla ruumiinosiasi hänen nieluunsa”, Alice virnisti ilkikurisesti ja läppäsi Edwardia leikkisästi olkapäähän. Edward irvisti.
”Kiitos huolenpidostasi, mutta emmeköhän me selviä. Vai mitä, Bells?”
”Totta kai. Mutta lähtisimmekö nyt, että ehdimme teatterille ajoissa?” Bella naurahti ja kiskoi jo päällystakkia ylleen. Edward nyökkäsi ja avasi herrasmiehen tavoin oven valitulleen, jotta tämä pääsisi astumaan – kerrankin seesteiseen – kesäiltaan. Alice tanssahteli tytön perässä ulos ja hymyili herttaisesti Edwardille ohittaessaan tämän.

Nuorenparin kadotessa Volvon kyydissä, Alice katsoi näiden perään haikeana. Oikeastaan hän oli hieman kateellinen Bellalle. Omalta kohdalta ensirakkaus oli jäänyt kokematta. Ihmisenä siis. Tietysti Alice rakasti Jasperia koko pysähtyneen sydämensä kyllyydestä, mutta hän ei silti koskaan saisi tietää, miltä tuntui, kun sydän oli pakahtua aina sen tietyn henkilön läheisyydessä.

Huokaisten tummatukkainen peikko(vampyyri)tyttö lähti kävelemään metsää kohti. Hän oli liikkeellä jalkaisin. Parempi käyttää reittiä, jonka varrella kukaan muu ei kulkisi.

”Huhuu?” Alice huhuili ehtiessään sisälle kotitaloonsa. Saatuaan vastaukseksi vain oman äänensä kaiun, hän muisti kylmät faktat. Emmett ja Rosalie olivat lähteneet viikonlopuksi metsästämään, Carlisle ja Esme olivat puolestaan päättäneet vierailla pitkästä aikaa vierailla Denalien luona. Jasperkin oli kadonnut jonnekin. Luultavasti metsään pienriistan perään. Alice oli aamulla ollut huomaavinaan vivahde-eron miehensä silmien värissä.

Vielä käperryttyään olohuoneen pehmeän sohvan pehmeimpään nurkkaan, Alice jatkoi Bellan talon ulkopuolella aloittamaansa ajatusleikkiä. Hän ei koskaan saisi kokea ihmisen ensisuudelmaa, toisen huulten lämpöä vasten omia, ei-hyisiä huulia. Ei romanttisia illallisia kalliissa ravintoloissa. Ei pienten jalkojen temmellystä oman katon alla. Ei edes lemmikkikoiraa, koska eläimet karttoivat luonnostaan häntä ja hänen kaltaisiaan. Alice pudisti toivottomana päätään ja pyyhkäisi silmäkulmastaan kuvitteellisen kyyneleen. Niin, ei edes kyyneleitä hänelle. Raskaasti huokaisten neitokainen kääntyi sohvalla kyljelleen ja veti toisen käsivartensa päänsä alle.
 
***

”Alice, kultaseni, mitä sinä puuhaat?”
”Nukun.”
”Emmehän me nuku.”
”Minä päätin nukkua ja silloinhan minä myös nukun.”

Jasperin kasvoilla kävi huvittunut ilme ja hänen huulensa taipuivat hellään hymyyn. Mies oli palannut metsästysretkeltään ja istuutunut sohvalle Alicen viereen. Hän lepuutti vasenta kättään tyttöystävänsä kyljellä. Alice oli ärsyttävän tietoinen sormista, jotka hyväilivät hänen kylkeään paidan läpi.

”Voisitko poistua ja antaa minun nukkua rauhassa?”
”Mutta, rakas, ethän sinä voi nukkua.”
”Kylläpäs voin. Minä haluan. Haluan nukkua, itkeä, tuntea oman sydämeni sykkeen ja syödä riisipiirakkaa.”

Hymy Jasperin huulilla hyytyi ja toinen kulma kohosi toista ylemmäksi. Hän asettui makuulle Alicen taakse ja kietoi kätensä takaapäin tämän ympärille antamatta välinpitämättömän vastaanoton häiritä itseään.

”Mistä nyt kiikastaa?” Jasper painoi leukansa toisen olalle ja nojasi otsansa tämän päähän siten, että huulet lähes koskettivat tummien hiusten peittämää korvaa. Aluksi Alice piti itsepäisesti suunsa supussa, mutta ei jaksanut pitää mykkäkoulua kovin kauan. Jasperin kyky sai väkisinkin hänen pahan tuulensa haihtumaan.

”Minä en koskaan saa omaa prinsessatarinaani”, Alice mutisi apeasti ja nielaisi kuuluvasti. Sen hän pystyi tekemään, vaikka ei kyyneliä saanutkaan tuotettua. Jasper hymähti.

”Ehkä et, mutta et voi antaa sen estää itseäsi toteuttamasta omaa satuasi.”
”Mitä ihmeen satua?”
”Vanhempiensa hylkäämä tyttö, josta kasvaa koko maailman ihanin, kaunein ja viattomin vampyyriprinsessa.”
”Mutta vampyyrit ovat satujen pahiksia. Onnellisissa saduissa pahoille käy aina ohraisesti.”
”Kuinka moni satujen ilkimyksistä myöntää itse olevansa paha?”

Alice yritti keksiä esimerkin, mutta ei saanut yhtäkään kaivettua muistinsa perukoilta.

”Hyvä on. Olet oikeassa.”

Jasper hymyili.

”Saduthan aina päättyvät sanoihin ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti. Sinun satusi ei pääty niin. Sinä elät onnellisena ikuisesti, koska elämäsi ei tule loppumaan.”

Nyt Alice jo nauroi. Hänen olonsa oli paljon parempi, eikä hän uskonut sen johtuvan vain rakastettunsa erikoiskyvystä.

”Minä rakastan sinua, Jasper, ja haluan viettää koko ikuisuuteni kanssasi. Tiedäthän sen?”
”Enemmän kuin haluat nukkua, itkeä, tuntea sydämesi sykkeen ja syödä riisipiirakkaa?”
”Enemmän kuin haluan nukkua, itkeä, tuntea sydämeni sykkeen tai syödä riisipiirakkaa.”
”Niin minäkin sinua. Oma prinsessani, vaaleanpunaisen pilvilinnan valtiatar.”

Jasper painoi pitkän suudelman tummaverikön niskaan. Sillä hetkellä Alicen sydän suli. Ei kuollut, fyysinen sydän, vaan se toinen. Se tärkeämpi. Hän ei ehkä tulisi koskaan olemaan oikea satuprinsessa, mutta hänellä oli jotain paljon arvokkaampaa.

Oma prinssi, joka vei hänet takaisin unelmien maahan, kun hän itse ei jaksanut kavuta ylös taivaaseen vieviä tikapuita.
« Viimeksi muokattu: 08-04-2009, 22:06:14 kirjoittanut tinna »
Hetki hetkeltä enemmän, mutta viime kädessä vähemmän.

Poissa Beelsebutt

  • vähemmän
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 3081
  • malmi
    • Ficciarkisto
Jännä lukea ficciä, kun ei oo yhtään minkäänlaista hajua mistään hahmoista (paitsi Edwardista, jos se nyt on se Diggory :P), luonteista, paikoista. Yleensäkään siis mistään.

Mutta tykkään sun kirjotustyylistä. Se on eleikästä. Mä en tiedä, onko toi sana, mutta nyt on ;)

Dialogi oli alussa vähän tönkköä, mutta sutjakoitui loppua kohti. Melkeen siinä vaiheessa, kun Bells ja Eddy lähti pois :D


Kiva, kiitti!
- Bbuttis
Fifi-ficitLJAO3

Lizlego

  • Vieras
Mä olen lukenut tosiaan vain Houkutuksen eikä siitä oikeastaan pystynyt muodostamaan kovin hyvin käsityksiä muista hahmoista kuin Bellasta ja Edwardista. Tai ainakaan minä en pystynyt, kun kaikki muut olivat niin taka-alalla. Alice vaikutti sellaiselta perusmukavalta tyypiltä, jolla oli varsin piinaava kyky. Tosin ei niin piinaava kyky kuin Edwardilla, joka kuuli päänsä sisällä ääniä niin kuin hän itse sen sanoi. Ja käyttäytyikin juuri niin - ei ole hyvä kuunnella ääniä. :D Jos multa kysyttäisiin, mä haluaisin kyllä varmaan pikemmin tuon Jasperin kivan kyvyn vaikuttaa ihmisten psyykkiseen mielentilaan. Manipulointi on kivaa. (Ja laittaisin tylsyyteni hetkillä ihmiset riitelemään keskenään ja hyppimään seinille  ;D) Tämä ficci oli kaunis ja vaaleanpunainen tosiaan. Periaatteessa sellainen arkisen kaunis niin kuin nyt sellaisten hahmojen, jotka ovat eläneet vuosikausia yhdessä, voisi kuvitellakin olevan.

Lainaus
paitsi Edwardista, jos se nyt on se Diggory

Joo, se on se Diggory, muistelisin ainakin.  :)
« Viimeksi muokattu: 21-04-2009, 09:32:22 kirjoittanut Lizlego »