Kirjoittaja Aihe: FFX: Oui femm ymfyoc pa eh so raynd, Yunie (K-16, romance, femme)  (Luettu 2829 kertaa)

Poissa Afeni

  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 24
    • Kuunvalon keijun kotilehto
Author: Afeni
Rating: K-16
Paring: Yuna/Rikku
Challenge: Aryachialta
- Yuna/Rikku, K-15 tai K-18
- Pakolliset sanat/lauseet
      •   Farplane
      •   Luca
      •   ”Ole onnellinen, että ihmiset eivät tiedä sinun olevan syntyjäsi Al Bhed.”
      •   ”Yuna.. ethän sinä häpeä minua?”
- Kiellettyjä
      •   ”Minä rakastan sinua.”
Disclaimer: En omista hahmoja, maailmaa, enkä Al Bhedien kieltä. Tarina on minun.
Summary: Besaid Aurochs on lähdössä pelaamaan vuosittaiseen turnaukseen Lucaan. Tällä kertaa Wakka on ottaa matkaan mukaan Lulun, joka yhä suree Chappun kuolemaa, sekä Yunan ja Kimahrin, sillä hän ei uskalla jättää Yunaa saarelle ilman vartiointia.
A/N: Tarinasta tuli ehkä hieman herkempi ja surullisempi kuin alun perin ajattelin. Toivottavasti se on miellyttävää luettavaa. Ainakin sitä oli mukava kirjoittaa, vaikka itselle kyllä tuli hieman haikea olo. Kaikki mahdolliset virheet kanonissa johtuvat siitä, etten ole peliä pelannut kokonaan. Parhaani mukaan yritin kuitenkin saada asiat oikein. Jos Al Bhedin kielessä on jotain virheitä, ne ovat minun mokani. Yritin kyllä kirjoittaa kieltä oikein, mutta eihän sitä koskaan tiedä, jos jonnekin lipsahti virhe.

WARNINGS: Viittaus alaikäisten väliseen seksiin ja insestiin (serkusten välillä)

Oui femm ymfyoc pa eh so raynd, Yunie

Laiva teki lähtöään Besaidin satamasta. Yuna hymyili ihmisille, jotka olivat tulleet vilkuttamaan heille. Kannustushuudot Besaid Aurochsille kaikuivat vielä pitkään hänen korvissaan, vaikka laiva jätti saaren nopeasti taakseen. Yuna ei voinut uskoa, että kaikkien näiden vuosien jälkeen hän oli todella matkalla Lucaan. Wakka oli käynyt siellä vuosittain, mutta Yuna oli aina joutunut jäämään kotiin Lulun ja Kimahrin kanssa.

Tämä vuosi oli poikkeuksellinen syistä, joita 16-vuotias tyttöä ei välttämättä halunnut ajatella. Sin oli tappanut Chappun ja mies oli nyt Farplanessa. Lulu oli ollut kovin masentunut tapahtuneen jälkeen, joten Wakka oli halunnut ottaa naisen mukaansa. Samalla mies oli tietysti joutunut ottamaan Yunan ja Kimahrin, sillä Lulu ei olisi lähtenyt ilman heitä. Kimahri oli luonnollisesti vastustanut reissua.
”Kimahri lupasi sir Auronille, että Kimahri pitää Yunan Besaidissa”, ronso oli ilmoittanut. Silti vaikka Kimahri oli reilusti Yunaa suurempi ja voimakkaampi, ei hän pystynyt pidättelemään tyttöä, mikäli tämä todella halusi lähteä jonnekin. Kimahrin sydämessä taisi olla heikko kohta Yunalle.

Tyttö seisoi laivan keulassa ja katseli aavaa merta. Besaidia ei enää näkynyt. Yuna tiesi, ettei merimatka ollut välttämättä kovin turvallinen, mutta oli vaikea ajatella joutuvansa vaaraan, kun puolikkaan vuoren kokoinen ronso seisoi kädet ristissä rinnalla hänen takanaan. Silti monia vahvoja miehiä oli kuollut Sinin takia. Edes Yunan isä, ylikutsuja Braska, ja tämän vartija Jecht eivät olleet selviytyneet Sinin iskusta. Braska oli kyllä karkoittanut Sinin hetkeksi, mutta kuten aina, Sin palasi piinaamaan Spiraa. Mikään uhraus ei ollut riittävä poistamaan uhkaa, vaan se tuli aina takaisin. Silti uhraus kannatti, sillä pienikin hetki rauhaa toi toivoa Spiran kansalle.

Yunan päässä oli jo pitkään pyörinyt ajatus siitä, että hän ryhtyisi ylikutsujaksi. Hän oli jo salaa opiskellut tarvittavia tietoja, muttei ollut uskaltanut tuoda ajatuksiaan julki. Hän tiesi, että Kimahri seuraisi häntä, vaikka maailman tappiin asti, mutta silti vastustaisi ajatusta. Lulu ja Wakka tuskin pitäisivät siitä sen enempää, sillä jokainen tiesi, miten ylikutsujan pyhiinvaellusmatka päättyisi. Oli vaikea ajatella, ettei koskaan saavuttaisi täysikäisyyttä, ei koskaan perustaisi perhettä, eikä voisi elää normaalia elämää, mutta Yuna tunsi velvollisuuden sydämessään. Kunhan hän palaisi Lucasta, hän ottaisi asian puheeksi. Päätös oli jo syntynyt. Hänen täytyisi enää toteuttaa se.

Samassa puinen laiva tärähti. Yuna painoi kätensä reelinkiä vasten ja puristi sitä rystyset valkoisina. Hänen päässään käväisi ajatus, että kenties hän ei koskaan pääsisi edes Zanarkandin raunioihin asti. Ehkä Sin ehtisi viedä hänet ensin.

Tyttö tunsi voimakkaiden ronson käsien tarttuvan häntä vyötäröltä. Kimahri veti hänet keskemmälle kannatta ja asettui sitten seisomaan hänen eteensä. Ronso veti selästään vahvan keihään ja tuijotti merelle.
”Yuna menee sisälle.”
”Ei, minä taistelen rinnallasi”, tyttö vastasi. Hän tarttui sauvaansa, jota kuljetti aina mukanaan, ja toivoi, että pystyisi sen avulla suojelemaan Kimahria. Voisiko kukaan voittaa Siniä yksin?

Kimahrin ei kuitenkaan tarvinnut jäädä yksin, sillä hetken päästä koko blitzball-joukkue oli kokoontunut kannelle pallot käsissään ja Wakka etunenässä. Lulu ilmestyi Yunan vierelleen kainalossaan moogle-nukke.
”Sinun ei pitäisi olla kannella, Yuna”, musta maagikin ilmoitti jyrkän mielipiteensä.
”En voi koko ikääni olla muiden suojeltavana”, Yuna kapinoi. ”On minun vuoroni suojella teitä.”
”Isäsi ei ilahtuisi tästä”, Wakka ilmoitti kauempaa.
”Hän ei ole päättämässä asiasta!” Yuna kivahti, vaikka hän tunsi tuskanpistoksen sydämessään. Hän oli orpo. Hän oli menettänyt Sinille molemmat vanhempansa. Asia, josta häntä ei olisi tarvinnut muistuttaa. Toisaalta, eikö juuri hänellä ollut oikeus taistella Siniä vastaan. Eikö hänenkin pitänyt saada kostaa? Halusivathan Lulu ja Wakkakin kostaa Chappun puolesta.

Yunan sydän ei kuitenkaan huutanut koston puolesta. Hän halusi taistella Siniä vastaan tuodakseen rauhan Spiraan. Hän halusi seurata isänsä jalanjälkiä, jotta tämä voisi olla ylpeä tyttärestään. Myös Yuna halusi uhrautua Spiran kansan tähden.

Kannelle lennähti paholainen. Ne saattoivat ottaa, millaisen hahmon tahansa, mutta todellisuudessa ne olivat vain Sinin vangitsevia sieluja. Kadotettuja, jotka eivät tienneet, mitä tekivät, kun hyökkäsivät viattomien ihmisten kimppuun. Joukkueen jäsenet pommittivat blitz-palloillaan olentoa säälimättömästi, mutta lopullisen tuhonsa se kohtasi Kimahrin taitavasti isketystä keihäästä.

Paholaisia tuli lisää. Ne eivät juuri koskaan liikkuneet yksin, vaan niitä oli laumoittain. Kylissä ja kaupungeissa oli vielä suhteellisen turvallista, mutta niiden ulkopuolella ei ollut viisasta liikkua yksin. Joskus Sin hyökkäsi myös asutuskeskuksiin ja silloin tuho oli pahempaa kuin muulloin. Yleensä sen paholaiset kuitenkin kävivät kulkijoiden kimppuun, kuten nytkin. Meri varsinkaan ei ollut turvallista aluetta. Sen takia Wakka yleensä matkusti ilman Yunaa Lucaan pelaamaan. Kukaan ei halunnut vaarantaa Braskan tyttären turvallisuutta.

Yksi kerrallaan paholaiset kukistuivat joko blitz-palloihin, Lulun käyttämään magiaan tai Kimahrin keihääseen. Yuna oli koko ajan valmiina käyttämään parantavaa taikuutta, mutta joutui loihtimaan vain kerran, kun eräs joukkueen jäsenistä sai kipeän haavan käsivarteensa yhden paholaisista viillettyä häntä.

Kun paholaiset oli vihdoin päästetty kurjasta elämästään, Lulu katsoi Yunaa tiukasti. ”Meillä taitaa olla puhuttavaa”, nainen totesi hiljaa. Yuna vilkaisi sivusilmällä Wakkan suuntaan, mutta tämä keskusteli joukkueen muiden jäsenten kanssa, eikä ilmeisesti ollut kuullut Lulun sanoja.

Yuna seurasi Lulua kiltisti kannen alle, sillä hänestä oli loppujen lopuksi helpottavaa päästä jakamaan salaisuutensa. Kimahri kulki hiljaa naisten perässä, mutta ei seurannut heitä heidän hyttiinsä. Sen sijaan ronso jäi seisomaan ovelle ja vartioimaan sitä aivan kuin laivassa sisälläkin olisi tarvinnut pelätä Sinin hyökkäystä.

”Istu ihmeessä”, Lulu sanoi tyynesti. Hän asetti nukkensa pöydälle ja sipaisi sitä rakastavasti, ennen kuin istahti omalle sängylleen. Naisen jokainen liike oli hitaan harkittu. Tosin Yuna epäili vahvasti, että vaikutelma syntyi vain tiukasta korsetista sekä raskaasta vyöhameesta. Kukapa sellaisissa vaatteissa olisi pystynyt liikkumaan nopeasti.

Yuna istui Lulua vastapäätä omalle sängylleen. Hän laski sauvan kädestään lattialle ja nosti sitten katseensa vanhemman naisen kasvoihin. Lulu oli vasta kahdenkymmenenyhden, mutta silti hänellä oli samanlaista auktoriteettia kuin monella paljon vanhemmalla.
”Olen huomannut, että kuljet usein sauva mukanasi”, Lulu sanoi. Yuna nyökkäsi hänelle. ”Olen jo pitkään epäillyt, että osaat myös käyttää sitä. Ja tänään sinä vahvistit epäilyni. En aio asettua tiellesi ja yrittää estää sinua, mutta kertoisitko edes syyn.”

Lulun sanat yllättivät Yunan, mutta saman tien ne tuntuivat myös juuri oikeilta sanoilta. Ne kuulostivat siltä, että juuri Lulun oli tarkoitus sanoa niin. Lulu oli jo vuosia ollut Yunalle kuin isosisko, vaikka he eivät olleet mitään sukua toisilleen. Jos joku hyväksyisi Yunan päätöksen ja tukisi sitä loppuun asti, se joku olisi nimenomaan Lulu. Kenties Lulun sydän särkyisi matkan varrella, mutta koskaan nainen ei lakkaisi tukemasta Yunaa.
”Minun on vain tehtävä niin. Aioin kertoa, kun palaamme Lucasta”, Yuna sanoi. ”Olen jo opiskellut. Uskon, että vuoden päästä olen valmis yrittämään. Hankin ensimmäisen aeonini ja lähden pyhiinvaellusmatkalle.”
”Näen, että olet miettinyt tätä paljon”, Lulu vastasi. Hän kasvoiltaan ei pystynyt lukemaan mitään. Ne olivat usein kovin ilmeettömät, varsinkin Chappun poismenon jälkeen Lulua oli ollut hyvin vaikea tulkita.
”Tuletko minun vartijakseni? Tiedän, että se on paljon pyydetty, mutta luulen tarvitsevani sinua matkallani.. ja Wakkaa ja Kimahria myös”, Yuna pyysi.
”Olisin tullut, vaikket olisi pyytänytkään”, Lulu vastasi. Nyt hänen kasvoillaan käväisi surumielinen hymy. Lulu oli kahdesti aiemmin ollut vartijana, mutta kumpikaan kutsuja ei ollut päässyt Zanarkandiin asti. Ensimmäinen heistä oli saanut surmansa kutsuessaan Yojimbo-aeonia eräässä luolassa Calm Landsien tuolla puolen. Toinen oli luopunut matkastaan noilla aavoilla heinäaroilla. Yuna ei aikonut kuolla, eikä luovuttaa. Hän aikoi saapua Zanarkandiin ja voittaa Sinin.

~o~

Luca oli täynnä väkeä, sillä kansaa oli saapunut ympäri Spiraa seuraamaan vuosittaisia blitzball-otteluita. Eri joukkueiden kannattajat hilluivat kaduilla ja kapakoissa huudellen toisilleen uhkauksia ja ystävilleen kannustushuutoja. Ilmassa oli juhlan tuntua, mikä oli Spirassa melkoisen harvinaista. Juuri sen takia blitzballista ei haluttu luopua. Se oli merkki siitä, ettei Sin ollut täysin kukistanut Spiran asukkaita, vaan heillä oli yhä jotain, mistä pitää kiinni.

”Fa femm feht drec oayn!” 1 huuto kajahti väkijoukon keskeltä. Wakka, joka oli esitellyt paikkoja Yunalle, Lululle ja Kimahrille, käännähti ympäri ja katseli raivoissaan joka puolelle.
”Missä ne pirut ovat?” punahiuksinen mies kirosi.
”Siellä, missä kaikki muutkin”, Lulu vastasi tyynesti. ”Kaikkialla. Nyt ei sodita, vaan nautitaan hetki urheilujuhlasta, johon myös heillä on lupa osallistua.”
”Jos olisin Al Bhed, en kehtaisi näyttää naamaani täälläpäinkään!” Wakka jyrähti. Yuna jäi tuijottamaan toisaalle, sillä joka kerta, kun Wakka kirosi Al Bhedejä, hänen sydämessään jysähti.

Wakka saattoi luulla tietävänsä kaiken Yunasta, mutta miehellä ei ollut aavistustakaan siitä, että suuresti ihailtua ylikutsuja Braska olisi monen mielestä ollut sydämeltään petturi. Yunan äiti oli ollut Al Bhed, mutta nainen oli saanut surmansa hyvin pian Yunan syntymän jälkeen, eikä hänen verenperintönsä ollut koskaan tullut yleiseen tietoon. Monet Yevonin kannattajat vihasivat Al Bhedejä, koska nämä rikkoivat machinan käyttökieltoa täysin avoimesti. Machina oli kaiken pahan alku ja juuri, machinan takia Sin oli tullut maailmaan. Al Bhedejä voitiin siis pitää tavallaan syyllisinä siihen, että Sin oli yhä olemassa. Tai niin ainakin monet Yevonin kannattajat ajattelivat.

Braska oli kuitenkin opettanut tyttärelleen, että Al Bhedit olivat yhtä arvokkaita kuin muutkin ihmiset. He olivat vain erilaisia.
”Älä häpeä syntyperääsi, mutta älä myöskään huutele siitä muille”, isä oli usein sanonut. ”Minä rakastin äitiäsi hyvin paljon, eikä hänen verenperintönsä koskaan ollut minulle ongelma.”

Yuna oli lapsesta asti ollut tekemisissä Al Bhedien kanssa, eikä osannut pitää heitä vihollisina. Hehän olivat hänen sukuaan. Al Bhedien johtaja, Cid, oli ollut Yunan äidin veli, joten myös äitinsä puolelta Yuna kuului hyvin vaikutusvaltaiseen sukuun. Tosin kovin moni ei olisi tietoa arvostanut.

Al Bhedien ajatteleminen sai ikävän hiipimään Yunan mieleen. Hän ei ollut nähnyt sukulaisiaan pitkään aikaan. Mikään ei taannut, että he olivat Lucassa, mutta ehkä jotain uutisia oli mahdollista kuulla. Wakka vain oli ongelma. Mies ei missään nimessä hyväksyisi sitä, jos Yuna yrittäisi mennä keskustelemaan Al Bhedien kanssa. Tytön täytyisi siis jotenkin karistaa mies kannoiltaan. Se ei vain olisi kovin helppoa, ainakaan ennen kuin Wakka lähtisi muun joukkueen kanssa pelaamaan. Ja silloin taas Lulu ja Kimahri olettaisivat Yunan istuvan kiltisti katsomossa.

Yuna tiesi, että näinä päivinä oli vaarallista vaeltaa yksin, mutta kaipuu nähdä edes vilaus äitinsä sukulaisista kasvoi koko ajan voimakkaammaksi. Ensi vuonna tähän aikaan Yuna lähtisi pyhiinvaellusmatkalle, joka päättäisi hänen elämänsä. Eikö hänellä ollutkin oikeus tavata äitinsä sukulaiset vielä kerran ennen sitä? Eikö hänellä ollut oikeus nähdä enonsa ja serkkunsa? Wakkalle Yuna ei sanoisi mitään, ei ehkä Lulullekaan. Hän livahtaisi yöllä pois laivasta ja etsisi Al Bhedien machina-laivan. Se ei voinut olla kovin vaikeaa, sillä sen täytyi erottua joukosta.

Päivä tuntui venyvän pidemmäksi kuin yksikään muu päivä viimeisen yhdeksän vuoden aikana. Wakka vei koko joukon ensin syömään ja sitten seuraamaan blitzball-otteluita. Yuna yritti keskittyä valtavan vesipallon sisällä pelattavaan peliin, mutta hänen ajatuksensa harhailivat jatkuvasti. Vähän väliä jostain kuului yksittäinen tai useampi Al Bhed –lause, joka oli omiaan saamaan Wakkan vihaiseksi. Aina silloin tällöin väkijoukossa vilahtivat sukelluslasit tai jokin muu Al Bhedeille tyypillinen asuste, eikä Yuna voinut olla ajattelematta sukulaisiaan. Täytyihän Cidin ainakin olla täällä seuraamassa, miten Al Bhedien joukkue pärjäsi. Ehkä mies oli ottanut myös Brotherin ja Rikkun mukaan. Tosin oli myös mahdollista, että nämä oli jätetty Kotiin, sillä vaarallisina aikoina vanhemmat tuntuivat haluavan suojella lapsiaan melkein liikaakin.

Illan viimeinen ottelu päättyi hurjiin suosion osoituksiin. Kaksi joukkuetta pääsi jatkoon, loput putosivat sarjasta sen vuoden osalta. Seuraavana päivänä olisi Besaid Aurochsien vuoro pelata oma ottelunsa. Jo monena vuonna he olivat saaneet lähteä kotiin vain yhden ottelun jälkeen, mutta tällä kertaa Wakka tuntui olevan täynnä uskoa. Hän selitti, että tänä vuonna joukkue pelasi paljon paremmin, koska harjoituksia oli ollut enemmän. Lisäksi kaikki pelaajat olivat kehittyneet todella paljon edellisvuodesta, joten voitto oli yksinkertaisesti varma. Kenties Besaid Aurochsista ei tulisi Spiran mestaria, mutta toinen tai kolmaskaan sija ei olisi hullumpi saavutus näin alkuunsa.

Yuna ei juuri kuunnellut Wakkan selitystä, joka jatkui illallisella ja vielä sen jälkeenkin. Tytöllä oli kumma tunne, että Lulunkin ajatukset olivat toisaalla ja että Kimahri ei ylipäätään ollut erityisen kiinnostunut. Ronsosta oli tosin vaikea sanoa, sillä hän pysytteli hiljaa suurimman osan aikaa, puhui vain kun se oli aivan välttämätöntä. Kimahri saattoi siis olla hyvinkin kiinnostunut Wakkan jutuista, mutta ei vaivautunut ilmaisemaan mielipidettään.

”Eiköhän mennä kaikki nukkumaan. Huomenna saatte huutaa kurkkunne käheiksi, kun juhlistamme voittoa”, Wakka ilmoitti tyytyväisenä pari tuntia illallisen jälkeen. Yuna oli valmis juhlimaan siltä istumalta sitä, että oli vihdoin aika käydä yöpuulle. Hän odotti, että muut lähtivät laivan ruumasta hytteihinsä ja nousi vasta sitten.
”Tuletko sinä?” Lulu kysyi häneltä.
”Taidan haukata ensin kannella hieman raitista ilmaan, niin saan paremmin unta”, Yuna vastasi. Lulu kohotti hänelle kulmiaan, mutta ei kysynyt mitään. Naiselle täytyi laskea eduksi hänen ehdoton hyväksyntänsä Yunan päätöksiä kohtaan. Vaikka Lulu saattoi olla eri mieltä, hän piti ajatuksensa ominaan.
”Kimahri tulee Yunan mukaan”, ronso ilmoitti, kun Yuna oli ehtinyt kannelle vieville portaille.
”Ei, Kihmari. Minä haluan olla hetken yksin ja ajatella”, Yuna sanoi.
”Kimahri on hiljaa”, ronso vastasi itsepäisesti.

Yuna kääntyi ympäri ja huokaisi. Portailla seisoessaan hän pystyi katsomaan alempana olevaa ronsoa suoraan silmiin, mikä oli hyvin hämmentävä kokemus. Yuna oli tottunut siihen, että ronso oli häntä melkein kaksi päätä pidempi.
”Minulla ei ole mitään varaa kannella. Mene sinä nukkumaan. Tulen aivan pian”, tyttö sanoi ja pyrki saamaan ääneensä mahdollisimman paljon auktoriteettia. Hän luotti siihen, että Kimahri olisi ainoastaan seurannut häntä ja estänyt vasta todellisen vaaran uhatessa. Silti hän ei nyt halunnut ronsoa mukaansa. Hän ei halunnut joutua taisteluun Al Bhedien kanssa, vaan yksinkertaisesti keskustella.. mikäli joku heistä osaisi yhtään spiraa. Ronson tuominen mukana saattaisi kuitenkin herättää epäilyksiä, sillä vaikka Kimahri ei elänytkään kansansa parissa, useimmat ihmiset ajattelivat ronsoja väkivaltaan taipuvaisina hurjapäinä, eivätkä olleet täysin väärässä. Kimahrilla oli kumma tapa ystävystyä ihmisten kanssa vasta, kun oli taistellut heitä vastaan.

Al Bhedien laiva oli todellakin helppo löytää. Se erottui joukosta hyvin selvästi, eikä sen lähellä ollut toisia laivoja. Lucan satama ei ollut suuren suuri, mutta silti välimatkan Al Bhedien laivan ja muiden laivojen välillä oli suurempi kuin tavallisten laivojen välinen ero. Spiralaiset halusivat kaikin tavoin tehdä selväksi, etteivät Al Bhedit olleet toivottua seuraa.

Yuna työnsi spiralaisten ennakkoluulot mielestään ja asteli Al Bhedien laivalle vievälle laskusillalle. Hän ei ehtinyt edes puoleenväliin, kun kaksi miestä astui sillalle aseet uhkaavina käsissään.
”Cdub nekrd drana!” 2 toinen miehistä huusi. Yuna ei varsinaisesti ymmärtänyt sanoja, mutta viesti oli kuitenkin hyvin selvä. Hän pysähtyi niille sijoilleen, muttei aikonut luovuttaa.
”Olen tullut tapaamaan enoani, Cidiä”, hän ilmoitti spiraksi.
”E tu hud ihtancdyht oui. Ku yfyo” 3, toinen mies puuttui puheeseen.
”Anteeksi, mutten ymmärrä, mitä sinä sanot”, Yuna ilmoitti. Hän halusi tavata enonsa ja parhaassa tapauksessa molemmat serkkunsakin. Erityisesti Rikkua hänellä oli ikävä, sillä he eivät olleet nähneet vuosiin.

”Cra ec so luiceh. Mad ran dnuikr” 4, tuttu ääni kajahti kannella. Yuna hymyili leveästi. Rikku oli todellakin laivalla.
”Hu spiran lyh lusa ypuynt. Oui ghuf ed yc famm yc fa tu, Rikku” 5, toinen vartijoista vastasi vaaleahiuksiselle tytölle, joka nyt asteli kannelle.
”Cra ec rymv Al Bhed!” 6

“E cyet hu”, 7 mies sanoi ja mulkoili nyt Rikkua vihaisesti.

Vaaleahiuksinen tyttö tuhahti miehelle ja asteli tämän ohitse. Hän tuli Yunan luokse ja pysähtyi sitten katselemaan tätä pitkäksi aikaa. Viimein hän sulki pari vuotta vanhemman serkkunsa syliinsä ja halasi tätä lujasti.
”He eivät aio päästää sinua laivaan, Yunie”, Rikku kuiskasi toisen tytön korvaan.
”Ei se mitään”, Yuna vastasi. Tuntui hyvältä nähdä Rikku pitkästä aikaa. Tämä oli venähtänyt kovasti pituutta, vaikka oli edelleen melko lyhyt ja hentoinen. Rikku kuitenkin alkoi näyttää yhä enemmän naiselta ja vähemmän pikkutytöltä. Mielessään Yuna toivoi, että he olisivat saaneet viettää nuoruusvuotensa yhdessä samalla tavalla kuin lapsuutensakin.

”Sinä sanoit, että tulit etsimään isääni”, Rikku huomautti vetäytyessään halauksesta.
”Ajattelin, että sillä tavoin he päästäisivät minut kannelle”, Yuna selitti.
”Ehei, ei toivoakaan. He eivät puhu lainkaan spiraa ja ovat lisäksi epäluuloisia kaikkien suhteen”, Rikku valitti puistellen päätään. ”Tämä on typerää. Sinä olet sukua. Jos menen puhumaan isälleni…”
”Älä!” Yuna huudahti, kun Rikku aikoi lähteä. Nuorempi tyttö pysähtyi ja jäi katsomaan serkkuaan pää vinossa. ”Sinut minä oikeasti halusin tavata.”
”Ai, no.. mennään sitten vaikka kävelylle”, Rikku totesi ja hymyili herttaisesti. Hänen hymynsä ei ollut muuttunut miksikään. Se oli yhä hyvin suloinen.

Tytöt jättivät Al Bhedien laivan taakseen. Kaupungilla oli paljon ihmisiä, sillä monet olivat juhlistamassa jo sen päivän voittoja. Pelaajia ei juurikaan näkynyt, sillä nämä halusivat nukkua yönsä hyvin maksimoidakseen voittomahdollisuudet, mutta katsojat ottivat kyllä kaiken irti vuosittaisesta juhlahetkestä.

Yuna ja Rikku kiersivät meluisammat paikat ja pysähtyivät lopulta puistoon, jossa ei ollut heidän lisäkseen kuin yksi kuherteleva pariskunta. Kumpikaan tytöistä ei malttanut olla hiljaa, vaan he kertasivat toisilleen kuulumisiaan vuosien varrelta. Yunan elämä Besaidissa oli ollut varsin rauhallista. Päivät olivat kuluneet blitzball-harjoituksissa ja kylän normaalin elämän mukana. Tosin Yuna oli myös opiskellut temppelissä vapaa-aikanaan aina kuin se oli suinkin mahdollista.

Rikku oli viettänyt aikaansa lähinnä Kodissa. Hän kertoili pienistä seikkailuistaan lähiympäristöön yhdessä veljensä Brotherin kanssa sekä perheiden uusista tulokkaista. Al Bhedeillä tuntui menevän erittäin hyvin, ja Yuna sanoikin sen serkulleen. Hänen hämmästyksekseen Rikku puisteli päätään.
”Se voi kuulostaa siltä, mutta Kodin ulkopuolella olemme vain hylkiöitä”, tyttö sanoi. Sillä kertaa hänen yleensä innokkaat silmänsä eivät sädehtineet. Ne näyttivät lähinnä ahdistuneilta. ”Vaikka minä puhun spiraa, ihmiset eivät hyväksy minua joukkoonsa. Kun he näkevät silmäni, he kääntyvät pois ja sanovat kamalia asioita.”
”He ovat typeryksiä. Al Bhedit ovat aivan samanlaisia ihmisiä kuin muutkin”, Yuna yritti lohduttaa.
”Niin sinä sanot”, Rikku hymähti. Hän painoi päänsä Yunan olkaa vasten tyttöjen istuessa puiston nurmikolla.
”Sanon niin, koska se on totta.”

Tytöt hiljenivät. Puistoon kantautui etäistä melua, mutta muuten oli hyvin rauhallista. Yuna kietoi käsivartensa Rikkun ympärille ja veti tytön lähemmäs itseään. Oli hyvä olla tällä tavoin. Jo lapsina he olivat usein istuneet sylikkäin ja jutelleet läpi yön. Isän lisäksi Rikku oli ollut parasta Yunan elämässä. Hän olisi mieluusti sanonut, että Rikku oli hänelle kuin pikkusisko, mutta hänestä oli aina tuntunut, että tyttö oli enemmän. Hän ei ollut koskaan määritellyt itselleen, mitä oikein tarkoitti ajatuksella, sillä hän ei kokenut sitä tarpeelliseksi. Kenties määritteleminen olisi ollut myös pelottavaa.

”Yuna”, Rikku kuiskasi pimeässä.
”Niin?”
”Minulla on ollut ikävä sinua.”
”Minäkin olen kaivannut sinua joka päivä”, Yuna vastasi hymyillen. Rikku kohottautui ja kiipesi hänen syliinsä istumaan. Tyttö oli muuttunut painavammaksi ja kun Rikku painautui Yunaa vasten, vanhempi tytöistä tajusi, että he olivat molemmat jo melkein naisia. Tilanne tuntui Yunasta erilaiselta kuin lapsuudessa, mutta tunne oli vain ja ainoastaan hyvä. Se lämmitti vatsanpohjassa ja pakotti hymyn huulille.
Pa rybbo palyica baubma tuach'd ghuf dryd oui yna punh yc Al Bhed duu”, 8 Rikku sanoi yllättäen.
”Rikku, minä en osaa kieltäsi”, Yuna mutisi. Hän tiesi, että Rikku oli sanonut jotain Al Bhedeistä, mutta siihen se jäikin. Joskus Yuna oli osannut kieltä muutaman lauseen, sen verran, että hän oli pärjännyt ruokapöydässä ja muissa tavallisissa tilanteissa. Vuosien saatossa ne olivat kuitenkin päässeet valitettavasti unohtumaan häneltä.
”Sanoin vain, että sinun pitäisi olla onnellinen siitä, ettet ole syntyjäsi Al Bhed”, nuorempi tytöistä sanoi. ”Kukaan ei katso sinua vihaten. Ihmiset ihailevat sinua.”
”Vain isäni tähden”, Yuna vastasi surullisesti.

Rikku oli hetken aikaa hyvin hiljaa. ”Olen pahoillani. Kaipaat häntä varmasti paljon.”
”Tuska alkaa hellittää, mutta se on myös auttanut minua tekemään päätöksiä”, Yuna sanoi.
”Mitä tarkoitat?”
”Aion ylikutsujaksi ja lähteä pyhiinvaellukselle tasan vuoden päästä.”
”Mitä? Et sinä voi!” Rikku huudahti ja ripustautui Yunan kaulaan. ”Et sinä saa!”

Yuna tunsi toisen tytön suolaisten kyynelten valuvan hänen iholleen. Hänen ei olisi pitänyt kertoa Rikkulle, ei ainakaan vielä.
”Rikku, minun täytyy. Se on velvollisuuteni”, Yuna selitti.
”Joku muu voi hoitaa sen. Ei sinun tarvitse ajaa Siniä pois vain siksi, että Braska teki niin”, Rikku valitti.
”Sinä et nyt ymmärrä…” Yuna mutisi. Miten hän koskaan pystyisi selittämään Rikkulle niin, että tämä todella ymmärtäisi.
”Minä en halua menettää sinua!”
”Olet aina mielessäni, kulkisin minne tahansa.”
”Se ei ole sama asia!”

Rikku puristi Yunaa niin lujaa, että se melkein sattui. Hänen hartiansa tärisivät, kun nyyhkytti vanhempaa tyttöä vasten. Yunallekin alkoi tulla kamala olo. Hän ymmärsi Rikkua kyllä. He olivat vasta hetki sitten tavanneet uudestaan ja hän oli saman tien ilmoittanut aikovansa marssia kohti kuolemaansa vuoden päästä. Kyllä, tuntui kamalalta menettää Rikku taas, mutta velvollisuudet menivät omien halujen edelle. Niin Yunan isäkin oli aina sanonut.

”Rikku, älä”, Yuna pyysi. Hän pelkäsi purskahtavansa itsekin itkuun.
Yuna.. ethän sinä häpeä minua?” Rikku kysyi kyynelten lomasta.
”Mitä? En todellakaan, ei nyt ole kyse siitä. Minun tekee pahaa, kun sinä itket”, Yuna vastasi hämmästyneenä.

Rikku kohotti katseensa. Vähäisessä kuunvalossakin Yuna näki, että tytön poskilla kulkivat kyynelten jättämät suolaiset viivat. Rikkun erikoiset silmät olivat täynnä tuskaa.
”Sinä aiot tehdä sen, vaikka sanoisin mitä?” Rikku kysyi.
”Niin aion”, Yuna vastasi, vaikka pelkäsi äänensä pettävän.
”Sitten en sano mitään.”

Yuna tuijotti Rikkua suoraan silmiin hyvin hämmästyneenä. Hän aikoi kysyä, mitä toinen oikein tarkoitti, muttei ehtinyt, kun tämä oli jo painanut huulensa vasten hänen huuliaan. Yuna henkäisi kuuluvasti ja sulki silmänsä vaistomaisesti.

Suudelma tuntui hyvältä. Yunan oli suorastaan pakko vastata. Samalla hetkellä hän ymmärsi, mikä määrittelemätön tunne oli ollut. Rikku ei voinut koskaan tuntua hänestä siskolta, koska tämä oli todellakin paljon enemmän. Yuna päästi kätensä hapuilemaan ja painoi toisella Rikkun päätä lähemmäs omaansa.

Rikkun pienet sormet tutkailivat Yunan selkää samaan aikaan, kun Yunan vapaa käsi pujahti hänen paitansa alle selkäpuolelta. Rikkun iho oli viileä yö ilmasta, mutta samalla se oli hyvin pehmeä. Yuna ei ollut koskaan ollut näin lähellä toista ihmistä, ei tällä tavoin. Tunne oli hämmästyttävän mukaansa tempaava ja kokonaisvaltainen. Oli vaikea yrittää ajatella mitään muuta.

Suudelma syveni entisestään, kun Rikku kaatoi Yunan selälleen nurmikolle. Vanhempi tyttö veti kätensä pois tämän paidan alta ja käytti vaistomaisesti tilaisuuden hyväkseen. Hän liu’utti käsiään alemmas, kunnes tavoitti Rikkun pienet pakarat. Ne olivat täydellisen pyöreät ja pehmeät, mutta samalla kiinteät. Ilmeisesti jatkuva sukeltelu ja liikunta tekivät erittäin hyvää. Kun Yuna puristi pakaroita kevyesti, Rikku ynähti hiljaa ja irrottautui suudelmasta.

Hetken Yuna luuli, että oli toiminut toisen mielestä väärin, mutta hänen epäilyksensä katosi, kun Rikkun huulet siirtyivät hänen kaulalleen. Yuna tunsi hengityksensä tihentyvän huulten tutkiessa hänen ihoaan sentti sentiltä. Saattoiko mikään tuntua näin hyvältä? Tytön mielessä käväisi pieni pelko siitä, että joku sattuisi paikalle tai että Kimahri oli lähtenyt etsimään häntä, mutta hän pakotti häiritsevän ajatuksen alitajuntansa perukoille. Sitä saattoi miettiä myöhemminkin, jos aihe tulisi ajankohtaiseksi.

Yuna tunsi Rikkun kuuman hengityksen ihollaan, kun nuorempi tyttö ryhtyi kiskomaan hänen paitaansa ylöspäin. Tilanne eteni huimaa vauhtia, melkein epätoivoista, mutta mitä muutakaan se olisi voinut olla. Heillä oli vain lyhyt hetki aikaa toisilleen, eivätkä he välttämättä sen jälkeen näkisi enää koskaan toisiaan. Rikku lähtisi takaisin Kotiin, Yuna palaisi Besaidiin, kunnes lähtisi yhdessä ystäviensä kanssa pyhiinvaellukselle.

Rikun sanaton tapa osoittaa välittämisensä sai Yunan tuntemaan itsensä kuningattareksi. Heidän yhteinen hetkensä oli jotain äärimmäisen kaunista ja kiihkeää, vaikka siihen mahtui myös ujoja ja häkeltyneitä naurahduksia, kun kumpikaan ei tiennyt, mitä oikeastaan oli tekemässä. Samaan aikaan kaikki tuntui hyvin oikealta. Juuri näin kuuluikin olla. Tämän hetken.

~o~

Yuna hengitti raskaasti ja piti tiukasti kiinni Rikkusta. Hän silitteli tämän sotkuisia vaaleita hiuksia ja tuijotteli öiselle taivaalle. Se oli hiljalleen vaalenemassa idän suunnasta. Yuna tiesi, että hänen olisi pian palattava laivalle, jos hän ei halunnut jäädä kiinni. Wakka lukitsisi hänet hyttiin koko loppumatkan ajaksi, jos saisi tietää, missä hän oli yönsä viettänyt.

”Rikku, minun pitää mennä”, tyttö kuiskasi ääni surusta murtuen.
”Minä tiedän”, toinen vastasi.

Vaitonaisina he nousivat nurmikolta ja kiskoivat vaatteensa paremmin ylleen. Joka puolella tuntui olevan ruohonkorsia, joiden pois nyppimiseen meni hyvän aikaa. Vaikka tilanne olisi ulkopuolisen silmissä saattanut näyttää huvittavalta, kumpikaan ei nauranut. Kun he vihdoin olivat saaneet itsensä ja toisensa suurin piirtein siisteiksi, he lähtivät kävelemään käsi kädessä kohti satamaa.

Kadut olivat hiljenneet, mutta muutama juhlija oli sammunut sinne tänne. Ihmiset todella ottivat juhlapäivistä kaiken irti. Yuna hymyili pienesti. Niinhän hänkin oli tehnyt, vaikkei hän ollut suunnitellut sitä. Hän vilkaisi syrjäsilmällä Rikkua. Maailmassa oli joku, joka välitti hänestä samalla tavalla kuin hän tästä. Mitään sanoja ei tarvittu selittämään sitä. Yuna päätti säilöä muiston sydämeensä ja ottaa sen esille aina, kun hänestä tuntuisi pahalta. Hänen pyhiinvaelluksensa tulisi olemaan täynnä iloa ja naurua, kun hän muistelisi yhteistä hetkeään Rikkun kanssa.

Al Bhedien laivan kohdalla tyttöjen oli erottava. Vartijoita ei näkynyt, mutta he olivat varmasti jossain sillan lähellä. Rikku pysähtyi halaamaan Yunaa miltei epätoivoisen rajusti ja suukotti tätä vielä poskelle.
”Oui femm ymfyoc pa eh so raynd, Yunie”, hän kuiskasi vanhemman tytön korvaan. ”Ja se tarkoittaa, että olet aina sydämessäni.”



A/N2:

1Tänä vuonna me voitamme!
2 Seis siihen paikkaan!
3 Minä en ymmärrä sinua. Mene pois.
4 Hän on serkkuni. Päästäkää hänet kulkemaan.
5 Yksikään spiralainen ei kulje tästä. Sinä tiedät sen yhtä hyvin kuin minäkin, Rikku.
6 Hän on puoliksi Al Bhed!
7 Minä sanoin ei.
8 Ole onnellinen, että ihmiset eivät tiedä sinun olevan syntyjäsi Al Bhed.
« Viimeksi muokattu: 06-08-2012, 14:42:11 kirjoittanut Chuuko »
"World not complicated place. World only have two things: Things you can eat and things you no can eat." - Quina [Final Fantasy IX]