Kirjoittaja Aihe: MC- AU: Sinkkuillallinen (Jack/Stephen) Romantiikkaa, huumorin yritelmää K-16  (Luettu 3035 kertaa)

Poissa zilah

  • Sydänten kapteeni
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 2519
  • "Olet tullut laivaan, luumuseni?"
    • Zilahin Kirjasto
Nimi: Sinkkuillallinen
Kirjoittaja: zilah
Fandom: Master And Commander AU
Henkilöt: Jack Aubrey/Stephen Maturin
Lajityyppi: Huonoa huumorin yritelmää, romantiikkaa
Ikärajavaroitus: K-16
Vastuuvapaus: Minen omista näitä charmikkaita herrasmiehiä, pahus sentään. He  kuuluvat Patrick O' Brianille. Leikkiminen heillä on kuitenkin takuulla sallittua, siksi vahva homoeroottinen lataus noissa kirjoissa on.
Varoitukset: AU, huonoa huumoria
Kirjoittajan alkusanat: En tiedä, mikä ihme minut sai kirjoittamaan tällaisen tarinan, mutta siinä se nyt kuitenkin on. :P Aloituslauseesta sopii syyttää/kiittää Lizia, ja siksi omistankin tämän ficin hänelle. Kiitos, murunen! <3 Tämä ficci perustuu samannimiseen tosi tv- sarjaan, eikä siis ole osa sitä AU- universumiani.


Yhteenveto: Stephen osallistuu Sinkkuillallinen nimiseen tosi tv- ohjelmaan. Ihan tosi! :o  ;D



Kertokaahan, mitä pidätte,



zilah




Sinkkuillallinen


Oli synkkä ja myrskyinen Stephen. Hän oli päivän mittaan tullut siihen tulokseen, että hänen täytyi olla seonnut. Seinähullu. Täysin päästään vialla.

Kuinka muutenkaan voisi selittää sitä mielenhäiriötä, jonka vallassa hän oli ilmoittautunut tähän typerään ohjelmaan? Oli tietysti totta, että hän tunsi olonsa ajoittain yksinäiseksi silloin harvoin kun hänellä oli aikaa pohtia elämäänsä syvällisemmin. Mutta mikä ihme oli saanut hänet kuvittelemaan, että hän löytäisi ongelmaansa ratkaisun tätä kautta? Häntä puistatti, kun hän mietti, että kohta hän olisi kaikkien niiden ääliöiden töllisteltävänä, jotka katsoivat tätä ääliömäistä ohjelmaa. Ja hän joutuisi tuhlaamaan kolme iltaa elämästään käymällä treffeillä toisten, yhtä epätoivoisten typerysten kanssa kuin hän itsekin oli.

Kuvausassistentti valitsi juuri sen hetken häiritä Stephenin synkistelyä ja ilmoitti tekopirteällä äänellä, että seuraavaksi kuvattaisiin kohtaus, jossa hän lukisi sinkkujen suunnittelemat menut ja valitsisi niistä kolme.

Stephen huokasi. Oli paras vain ryhdistäytyä ja ottaa vastaan mitä tuleman piti. Ei tästä enää perääntymäänkään päässyt.

* * *

Stephen istui pöydän ääreen ja empi hetken, ennen kuin uskaltautui ottamaan käteensä ensimmäisen kansion. Täytyi vain toivoa, että edes osa illallisista olisi kelvollisia. Hän ei kaivannut enää vatsavaivoja tämän surkeuden lisäksi.

Hänen silmänsä laajenivat kun hän luki ensimmäisen menun. Alkuruoka oli munia ja pekonia, pääruoaksi sianlihamakkaroita pannukakkutaikinassa ja jälkiruoaksi Yokshiren vanukas. Luoja! Stephen tunsi verisuontensa tukkeutuvan ja huutavan tuskasta jo pelkästään lukemisesta. Värähtäen hän laski kansion pöydälle ja otti toisen, toivoen hartaasti ettei tämä menisi enää tästä huonommaksi.

Kesti hetken ennen kuin hän sai pakotettua itsensä lukemaan toisen menun. Se vaikutti hänen helpotuksekseen hiukan lupaavammalta. Tarjolla oli tomaattikeittoa alkuruoaksi, spagettia itse tehtyjen lihapullien kera ja jälkiruaksi hedelmiä ja jäätelöä. Stephen kohautti olkiaan. Melko lailla samanlaista kuin mitä hän itsekin söi. Lihapullia hän ei olisi osannut valmistaa itse, saati että olisi koskaan laatinut itselleen kolmen ruokalajin illallista. Mutta ei hän valittaisi, vaikka saisi eineksiä. Tuolla ruokalistalla tuskin onnistuisi tappamaan ketään ruokamyrkytykseen.

Kolmannen menun lukeminen kävi jo helpommin. Sen laatija selvästikin osasi kokata, mutta Stephen ei suuremmin innostunut perinenglantilaisesta illallisesta, joka sisälsi alkuruoaksi papuja ja savusilliä, pääruoaksi  paahtopaistia ja jälkiruoaksi hedelmäkakkua. Mutta jos mitään parempaa ei tulisi, hän voisi tyytyä siihen, Stephen päätti ja siirtyi seuraavaan kansioon.

Neljäs menu oli melkoinen yllätys. Alkuruoaksi menu tarjosi syksyistä sienikeittoa, pääruoaksi luvattiin yksinäisen runoilijan kanapataa ja jälkiruoaksi kaikuja Huokausten sillalta. Menu ei sinänsä paljastanut sisällyksestään paljoa, mutta Stephen mieltyi siihen ehkä juuri sen salaperäisyyden vuoksi. Rohkaistuneena hän laittoi kansion numero kakkosen seuraksi.

Hän ei alkuun tiennyt mitä ajatella viidennestä menusta. Alkuun tarjottiin lohta merimiehen tapaan. Mitähän se mahtoi tarkoittaa? Pääruoaksi oli lampaanpaistia ja jälkiruoaksi kerrosvanukasta. Melko perinteistä ja tukevaa ruokaa tämäkin. Vihdoin Stephen kuitenkin siirsi kansion kakkosen ja nelosen viereen. Hän piti lammaspaistista ja toivoa vain saattoi, että sen laittaja tiesi mitä teki.

* * *

Stephen oli hermostunut kun auto kuljetti häntä ensimmäisille treffeille. Hän saattoi vain toivoa, että heille syntyisi edes jonkinnäköistä keskustelua, ettei koko ilta menisi tuppisuuna istuessa.

Hän yllättyi hieman, kun oven takaa paljastui pitkä, hoikka ja reilusti häntä nuorempi mies. Tom oli hauskannäköinen ja tummatukkainen, ja Stephen huomasi pitävänsä tästä välittömästi. Vaikkei hän tuntenutkaan välitöntä viehtymystä, niin hän uskoi voivansa viettää toisen kanssa mukavan illan.

”Minä en todellakaan ole mikään kokki”, Tom sanoi suoraan, kun he istuivat pöydässä.

”Ei se haittaa. Itse en osaisi laittaa tämänkään vertaa”, Stephen kertoi nähdessään, että Tomin lupaamat lihapullat olivat ihan oikeaa tekoa eikä mitään eineksiä. Hän huomasi rentoutuvansa ja lopulta nauttivansa nuoremman miehen seurasta, vaikkei heillä ollutkaan kovin paljon yhteistä. Tom oli merimies ja se sekä näkyi että kuului. Stephen ei ymmärtänyt puoliakaan tämän puheista, mutta piti siitä, miten lämpimästi Tom puhui niin kapteenistaan kuin laivatovereistaan.

Illallinen sujui miellyttävissä merkeissä ja Stephen uskoi, että jos kaksi muuta iltaa menisi pieleen, hän saattaisi aivan hyvin valita Tomin toisellekin illalliselle. Pakolliset kommentit kameralle sujuivat myös neutraalin kepeään tyyliin ja hän oli helpottunut siitä, ettei ollut nolannut itseään ainakaan vielä.

Hyvästely huoletti Stephenia hiukan etukäteen. Hän oli luonnostaan pidättyväinen eikä pitänyt siitä, jos liki tuntematon tuli liian lähelle. Onneksi Tom osoittautui herrasmieheksi ja vain kohteliaasti ojensi kätensä.

”Oli hienoa tavata sinut, Stephen”, Tom sanoi hyvästiksi.

”Minustakin oli hienoa tavata sinut”, Stephen sanoi ja kääntyi helpottuneena pois. Taksimatka kotiin oli rentouttava. Hän oli selvinnyt yhdestä illasta. Kaksi enää jäljellä.

* * *

Kun auto ajoi kohti toisen treffikumppanin asuntoa, Stephen mietti millainen mies oli niin runollisen menun takana. Kun ovi avautui, sen takana seisoi nuori, ruskeatukkainen ja vihreäsilmäinen mies, jolla oli kauniit hymykuopat.

”Hauskaa kun tulit. Minä olen William Mowett”, mies sanoi.

Stephen esitteli itsensä ja ilta lähti mukavasti käyntiin. Tämä oli hiukan vanhempi kuin Tom, mutta sittenkin Stephenin mielestä hiukan liian nuori. Sen hän sanoi kamerallekin, kun William meni keittiöön hakemaan alkuruokia.

Ikäerosta huolimatta Stephen huomasi nauttivansa illasta. William osoittautui hyväksi kokiksi ja lisäksi tämä oli hauska ja älykäs keskustelukumppani. Hiljaisia hetkiä ei  juuri jäänyt.

”Sinä siis todella harrastat runojen kirjoittamista?” Stephen kysyi kun he olivat päässeet jälkiruokiin asti. Se osoittautui erinomaisesti tehdyksi tiramisuksi ja Stephen poikkeuksellisesti huomasi pitävänsä siitä, vaikkei juuri jälkiruoista yleensä välittänytkään.

”Kyllä vain. Onhan se vähän vanhanaikainen harrastus ja saan kuulla siitä väliin kiusoittelua, mutta minä pidän kirjoittamisesta”, William sanoi.

”Ei se ole minusta lainkaan vanhanaikaista. Minä soitan selloa ja vähät välitän, mitä muut siitä ajattelevat”, Stephen kertoi, saaden toisen hymyilemään.

”En taitaisi uskaltaa esitellä sinua kapteenilleni. Hän on erinomainen viulisti ja voisi ryöstää sinut kokonaan itselleen”, William vitsaili ja Stephen purskahti nauruun. Vaikkei Williamin ja hänen välillä ollutkaan kipinää, niin tämä oli erinomaisen viihdyttävää seuraa. Kun oli aika lähteä kotiin, Stephen alkoi jo uskoa selviävänsä tästä nolaamatta itseään.

* * *

Kahden yllättävän mukavan illan jälkeen Stephen oli jo vähän vähemmän hermostunut, kun auto kuljetti häntä kohti kolmannen treffikumppaninsa kotia. Ei hän uskonut, että kummankaan kanssa syntyisi mitään syvempää, mutta ainakin illat olivat olleet huomattavasti miellyttävämpiä kuin hän alun perin oli pelännyt. Täytyi vain toivoa, että kolmaskin olisi joku, jonka kanssa tulisi järkevästi toimeen ainakin sen pari tuntia.

Stephen unohti kaikki epämääräiset kuvitelmansa millainen hänen kolmas treffikumppaninsa olisi, kun ovi vihdoin avautui. Sen takana seisova, sinisilmäinen ja kultatukkainen mies hymyili hänelle yhtä ilahtuneena kuin olisi kohdannut parhaan ystävänsä. Mies oli kookas ja miellyttävän näköinen, jos kohta ei perinteisen komea.

”Hauska tavata. Minä olen Jack Aubrey”, mies esitteli itsensä syvällä äänellä, joka sai Stephenin sydämen lyömään yhden ylimääräisen kerran.

Jack johdatti hänet pieneen, mutta viihtyisästi sisustettuun asuntoon ja Stephen vajosi kiitollisena sohvalle. Hetken kuluttua Jack istui hänen viereensä ja tarjosi lasin. Mitään ajattelematta Stephen siemaisi, mutta kupliva juoma sai hänet yskimään.

”Varovasti, ystäväiseni. En tahdo tukehduttaa sinua heti kättelyssä”, Jack naurahti ja siveli hänen selkäänsä. Stephenista tuntui kuin kosketus olisi polttanut hänen paitansa läpi ja vain vaivoin hän salasi vavahduksensa. Yskänpuuska onneksi asettui nopeasti ja hän vetäytyi hiukan kauemmaksi, yrittäen saada villiintyneitä aistejaan kuriin. Hän saattoi vain ihmetellä itseään. Mikä Jackissa oli sellaista, että se sai hänet, normaalijärkisen aikuisen miehen, tuntemaan itsensä kuin teinipojaksi?

”Oletko kunnossa? Menen nyt katsomaan missä vaiheessa alkuruoka on”, Jack ehdotti ja Stephen myöntyi kiitollisena. Hengähdystauko tulisi tarpeeseen.

Tällä kertaa Stephen jännittyi, kun Jack meni keittiöön ja hänen oli aika antaa kommenttinsa tämänkertaisesta treffikumppanistaan. Aiemmat kerrat olivat sujuneet jokseenkin neutraalisti, mutta Jack vaikutti häneen sen verran vahvasti, että hän pelkäsi nolaavansa itsensä kokonaan. Hän veti syvään henkeä ja suuntasi katseensa jonnekin kameran yli seinään.

”Jack on um... hyvin vaikuttava persoona. Pidän hänestä.”

Sitten hetki oli ohi ja Jack tuli huoneeseen.

Stephenin helpotukseksi heillä oli sen verran yhteistä, että keskustelunaiheita oli helppo löytää. Uunissa mureaksi haudutettu lammaspaisti oli ihanaa ja lopullisesti hän rentoutui siinä vaiheessa, kun Jack kertoi soittavansa viulua.

”Sehän kuulostaa hienolta. Minä soitan selloa. Millaisesta musiikista pidät?” Stephen kysyi, mutta hänen ihmeekseen Jack näytti hiukan epäröivältä.

”Pidät minua varmaan kovin vanhanaikaisena, mutta mieluiten soitan klassista. Bachia, Boccherinia ja niin edelleen”, tämä vihdoin tunnusti, saaden myötätunnon aallon tulvahtamaan Stphenin lävitse. Hän tiesi täsmälleen, mitä Jackin mielessä liikkui. Olihan hän itsekin saanut osansa niistä typeryksistä, jotka pilkkasivat hänen mieltymyksiään oudoiksi.

”Et ole vanhanaikainen. Sinulla on oikein hyvä maku ja minä tosiaan tahtoisin kuulla sinun soittavan joskus”, Stephen sanoi. Jack näytti ensin yllättyneeltä, mutta sitten tämä hymyili häikäisevästi.

”Ehkäpä joskus kuulet. Tai me voisimme soittaa yhdessä.” Ehdotus toi Stephenin mieleen luvattomia kuvia aivan toisenlaisista duetoista.

”Ehkä. Se olisi hienoa”, hän sai sanottua äänellä, joka oli nolostuttavan hengästynyt.

* * *

Stephen onnistui suostuttelemaan Jackin ottamaan viulunsa esille. Hetken virittelyn jälkeen tämä loihti siitä esiin Adagion, joka sai kauneudellaan melkein kyyneleet hänen silmiinsä. Kun viimeinen sävel vihdoin hiipui hiljaisuuteen, Stephen ei hetkeen kyennyt sanomaan mitään.

”Se oli todella kaunista. Mutta kuka on säveltäjä? En ole kuullut sitä ennen”, hän sai vihdoin sanottua. Hänen ihmeekseen Jack punehtui hiukan, mutta paljasti vihdoin, että kyseessä oli tämän oma sävellys.

”Sinä siis sävellätkin”, Stephen ihmetteli vaikuttuneena. Jack kohautti olkiaan selvästi nolostuneena.

”Merellä on väliin paljon aikaa ja vähän tekemistä. Aikani kuluksi soittelen”, tämä totesi. Stephen oli toista mieltä, mutta ei alkanut väitellä. Jack oli todella lahjakas muusikko, mutta ei selvästikään halunnut ylpeillä taidoillaan. Stephen ei voinut enää itselleen mitään. Hänen oli pakko myöntää, ettei ollut koskaan tavannut yhtä kiehtovaa miestä.

* * *

Stephenin tehdessä lähtöä eteinen tuntui yhtäkkiä kutistuvan pieneksi ja ahtaaksi. Kun oli hyvästien aika, Jack tuli lähelle. Hengästyttävän lähelle. Hän ojensi kätensä, mutta Jack tarttui siihen, vetäen hänet vielä lähemmäksi. Suudelma oli hellä ja Jackin ote niin varovainen, että Stephen olisi koska tahansa voinut vetäytyä, mutta hän ei halunnut tehdä niin. Huumaavan hetken ajaksi hän unohti kaiken, myös koko ajan kuvaavat kamerat. Kun suudelma vihdoin päättyi, Stephen oli nolostunut itsehillintänsä puutteesta, mutta Jack ei päästänyt häntä vielä menemään.

”Hyvää yötä. Tahtoisin todella tavata sinut uudelleenkin” Jack kuiskasi hiljaa hänen korvaansa ja painoi hänen poskelleen vielä yhden suudelman. Stephen mumisi epämääräiset hyvästit ja kääntyi menemään. Hän pääsi hädin tuskin portaat alas, niin epävakailta hänen jalkansa tuntuivat.

* * *

Stephen ei saanut unta koko yönä. Hän tiesi kyllä, kenet noista kolmesta valitsisi, jos antaisi sydämensä päättää. Mutta uskaltaisiko hän tehdä niin? Hän oli aikanaan uskonut olevansa ikuisesti niin Jamesin kuin Dianan kanssa, mutta kumpikin oli jättänyt hänet. Jamesin hän oli menettänyt kuolemalle, Dianan toiselle miehelle. Olisiko hänestä asettamaan itsensä ja sydämensä alttiiksi vielä kolmannen kerran? Jack vaikutti häneen vahvasti fyysisesti, mutta siinä ei ollut kaikki. Tämä herätti hänen tunteensa eloon tavalla, joka pelotti häntä. Hän saattaisi satuttaa itsensä pahastikin, jos suhde ei onnistuisi.

Toisaalta, sen hän tiesi että Jack oli rehellinen ja hyväsydäminen, eikä loukkaisi häntä tahallaan. Tilanne saattaisi olla toisin päin. Jack oli ilmaissut kiinnostuksensa sen verran selvästi, että Stephen epäili tämän pettyvän todella, jos hän ei valitsisi tätä. Pelkkä ajatus siitä, että tuottaisi Jackille pettymyksen, aiheutti epämääräisen kivun hänen sydänalaansa.

Tom ja William taasen olisivat kumpikin miellyttävää seuraa, turvallista, koska hänen syvemmät tunteensa eivät olleet pelissä. Hän arveli, että sama päti toisinkin päin. Kumpikin todennäköisesti suostuisi treffeille jos hän pyytäisi, mutta niistä tuskin seuraisi mitään sen enempää kuin toinen, miellyttävä ilta.

Valinta olisi vaikea.

* * *

Stephen käveli jo tutuksi tullutta pihatietä ja soitti ovikelloa. Jack tuli avaamaan.

”Tulet juuri parahiksi, luumuseni. Ohjelma alkaa hetken kuluttua”, Jack hymyili, eikä Stephen voinut olla hymyilemättä takaisin, vaikka häntä hiukan arvelutti tuleva ilta. Hän ei ollut mitenkään innostunut ajatuksesta katsoa itseään televisiosta. Hänen harminsa kuitenkin haihtui kun hän käpertyi Jackin kainaloon sohvalle. Jack oli ollut merellä useamman kuukauden ja Stephen huomasi kaivanneensa tätä.

* * *

Stephen ihmetteli, kun Jack seurasi televisiosta hänen kahta ensimmäistä iltaansa selvästi huvittuneena.

”Se on hyvä, ettei kumpikaan yrittänyt suudella sinua. Muuten saattaisin ruveta mustasukkaiseksi ja minun pitäisi rangaista heitä”, tämä vihdoin sanoi nauraen.

”Mitä ihmettä sinä tarkoitat?” Stephen kysyi kummastuneena.

”Sitä, että Tom ja William ovat minun alaisiani, ensimmäinen ja toinen perämies”, Jack kertoi.

”Taivas! Ja sinä olet se kapteeni, josta William puhui ja joka kuulemma ryöstäisi minut itselleen”, Stephen alkoi nauraa.

”Niin. Olen aina tiennyt, että William on älykäs mies. Ja nyt sinä olet minun”, Jack  ilmoitti muitta mutkitta.

”Niin”, Stephen kuiskasi Jackin huulia vasten ja heidän hilpeytensä suli suloiseen suudelmaan. Kesti hetken, ennen kuin he kykenivät keskittymään ohjelman tapahtumiin. Se tapahtui juuri oikeaan aikaan, sillä Stephen oli matkalla Jackin luokse.

* * *

Stephenia hiukan nolotti nähdä itsensä niin kömpelönä ja hermostuneena, mutta Jackin käsivarsi hänen ympärillään muistutti häntä siitä, mihin tuo ilta oli hänet johtanut. Viime kuukaudet olivat olleet hänen elämänsä onnellisimpia ja pieni nolostus oli siitä mitätön hinta.

”Vai pidit sinä minua vaikuttavana...” Jack kuiskasi Stephenin korvaan, saaden hänet punastumaan.  Samassa hän kuitenkin näki ruudussa Jackin, joka juuri tunnusti pitävänsä häntä kiehtovana. Ja vähän myöhemmin toisille treffeille valmistautuessaan Jack kertoi, että olisi todella pettynyt jos Stephen ei palaisi tämän luokse. Tieto toi hänen sydänalaansa sellaisen lämmön, jota hän ei muistanut tunteneensa pitkään aikaan. Tunnetta vain lisäsi Jackin onnellinen hymy, kun hän pyysi tätä treffeille.

Stephen oli tunteissaan varovainen mies. Hän ei uskonut rakkauteen ensisilmäyksellä ja romanttisuus sai yleensä hänen niskakarvansa nousemaan pystyyn. Jackin vilpitön avoimuus oli kuitenkin sallinut tämän livahtaa hänen kaikkien suojamuuriensa läpi. Hän ei jaksanut olla siitä pahoillaan.

Hän ei kyennyt enää keskittymään ruudun tapahtumiin, missä Tom ja William saivat valmisateriat ja hän meni Jackin kanssa treffeille. Jackin käsi oli liukunut hänen paitansa sisään ja silitti häntä nyt huumaavan ihanasti. Heidän välillään vallitsevasta vahvasta vetovoimasta huolimatta he olivat toistaiseksi tyytyneet suutelemaan ja hyväilemään toisiaan vaatteiden päältä, mutta Jackin kosketus oli hengästyttävä lupaus enemmästä. Stephen ei edes yrittänyt estää itseään kiihottumasta.  Hän hädin tuskin näki lopputekstit, missä kerrottiin Tomin olevan yhä sinkku, mutta Williamin tapailevan jotakuta uutta. Ja lopuksi siinä näkyi, että hän ja Jack seurustelivat.

”Mitä sanot, luumuseni? Minä haluan sinua niin paljon”, Jack kysyi hiljaa, eikä Stephen enää löytänyt yhtäkään syytä, miksei olisi antanut Jackille mitä tämä niin ilmiselvästi halusi. Ja hän halusi itsekin. Enemmän kuin oli edes uskonut mahdolliseksi.

”Minäkin haluan sinua, kultaseni”, Stephen kuiskasi ja veti Jackin lähemmäksi. Tämä ei kuitenkaan suudellut häntä kuin hän puoliksi odotti, vaan sen sijaan nosti hänet syliinsä ja nousi seisomaan. Stephenia hiukan nolotti tulla tällä tavoin kanniskelluksi, mutta hän unohti hämmennyksensä, kun hän näki Jackin makuuhuoneen. Tämä oli pedannut sängyn silkkilakanoin. Yöpöydällä oli kukkia ja kynttilöitä.

”Et kai sentään luullut, että aikoisin rakastella ensimmäisen kerran sohvalla?” Jack kysyi ja laski hänet sängylle. Stephenin poskia kuumotti. Jackin romanttisuus ja tapa puhua rakastelemisesta seksin harrastamisen sijaan oli ehkä vanhanaikaista, mutta se kosketti Stephenin sisimmässä kohtaa, jota hän ei tiennyt olevan olemassakaan.

Stephenin ajatuskulku katkesi kun hän kohotti katseensa Jackiin ja näki tämän riisuutuneen.

”Taivas! Olet upea”, Stephenilta pääsi. Jackin huulille levisi kiusoitteleva hymy ja tämä kumartui lähemmäs.

”Ja sinä, luumuseni... sinä olet aivan liian ylipukeutunut tähän tilaisuuteen”, Jack kehräsi, laskeutuen hänen vierelleen. Posket palaen, Jackin innokkaalla avustuksella Stephen hankkiutui vaatteistaan kiireesti eroon. Hänen noloutensa haihtui kun Jackin katse pyyhkäisi hänen alastoman vartalonsa yli kuumana ja omistavana. Jack näytti siltä kuin olisi halunnut syödä hänet elävältä. Epäröimättä hän painautui lähemmäksi.

Jackin suudelma oli yllättävän hellä ja varovainen. Tämän suuret ja vahvat kädet pitelivät, silittivät häntä juuri niin ihanasti kuin hän oli haaveillutkin. Hän vavahti kun toinen niistä kietoutui hänen kovuutensa ympärille ja rytmikkäät hyväilyt saivat hänet voihkimaan. Hänen kätensä haroivat Jackin lantionseutua ja vihdoin löysivät määränpäänsä. Jackin parahdus väreili hänen huuliaan vasten ja hän hymyili. Tuntui ihanalta saada tuo kaunis, intohimoinen mies menettämään itsehillintänsä. Ei hän välittänyt siitäkään, että into teki hänet liki kömpelöksi, sillä samoin oli Jackinkin laita. Nyt oli tärkeintä vain koskettaa ja tulla kosketetuksi. Hienovaraisen härnäämisen ja nautinnon pitkittämisen aika tulisi myöhemmin. Huumaavat hyväilyt saivat hänen sydämensä takomaan ja kiihkon nousemaan liki pakahduttavaksi. Stephen ei tiennyt kumpi heistä laukesi ensin, eikä sillä ollut merkitystäkään. Ja vielä orgasmiakin paremmalta tuntui se hellyys millä Jack piteli häntä lähellään kun he lepäsivät sylikkäin, iho ihoa vasten samalla kun nautinto hiipui lämpimäksi raukeudeksi. Tähän voisi todellakin tottua.

Siihen ajatukseen Stephen nukahti.

* * *

Kun Stephen vihdoin heräsi, hän ei aluksi osannut sanoa kuinka kauan oli nukkunut. Vilkaisu yöpöydällä tikittävään kelloon paljasti, että aikaa oli kulunut vain vajaa pari tuntia. Hänen korviinsa kantautuva vieno kuorsaus kertoi, että Jack oli vielä täydessä unessa.

Stephen nosti päänsä ja katsoi nukkuvaa rakastettuaan. Näky puristi hänen sydäntään. Uneen rauenneilla kasvoilla oli kevyt puna ja hänen sormensa syyhyttivät saada silittää tyynylle leviäviä, kultaisia hiuksia. Hän ei kyennyt estämään itseään vaan painoi herkullisille huulille kevyen suudelman. Jack heräsi hiukan haukotellen. Tämä näytti onnellisesta hymystään huolimatta hiukan epävarmalta, eikä Stephen voinut olla kysymättä miksi.

”Minun ei ollut tarkoitus aivan näin. Kiirehdin sinua, ja sitten vielä nukahdin”, Jack mumisi selvästi hämillään.

”Ålä ole pahoillasi, kultaseni. Sinun sylissäsi on oikein mukava nukkua, enkä minä ollut yhtään sen vähemmän kiireinen. Tahtoisin tehdä niin uudelleenkin”, Stephen sanoi hymyillen.

”Nukkua, vai jotakin muuta?” Tuli hengästynyt kysymys, jonka loppu tukahtui huumaavaan suudelmaan.

”Molempia. Ehkä ensin sitä jotakin muuta”, Stephen kuiskasi, eivätkä he sen jälkeen enää puhuneet.



The Happy, Happy End! <3


Lizlego

  • Vieras
Enpä olisi uskonut, että tykkäsin tällaisesta näin paljon.  ;D Mä nimittäin en voi sietää mitään telkassa pyöriviä deittailuohjelmia, mutta ficeissä ne näköjään toimii. Repesin alun synkälle ja myrskyiselle Stephenille.  ;D Mietin kyllä tuossa alussa, kun ruuasta puhuttiin, että mitenhän lie näiden ruokamaut osuu yksiin.  ;D Niin, ja mä en yhtään arvannut, että tässä noi kaikki deitit tuntisi toisensa ja että Jack olisi Williamin kapteeni. En tiedä, miksi en arvannut, kun olisihan se pitänyt ja se oli selvä vihje, mutta se tuli kivana yllätyksenä, että ne menikin ristiin.  ;D

Söpöä, että ne lopussa katsoi ohjelman yhdessä. Mä eläydyin Stephenin nolostumiseen. Itse varmaan kieltäytyisin kokonaan katsomasta, kun hävettäisi niin paljon, mutta toisaalta turvallisessa seurassa Stephen ei kärsi niin paljon.  :)

Poissa Paquette

  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 195
Minä taas en ole edes ikinä katsellut mitään deittailuohjelmia, mutta uskoisin ettei minunkaan mielipiteeni niistä olisi kovin positiivinen. ;D Sen sijaan näin fiktiivisillä hahmoilla tämä toimii vallan hyvin. Alkulause on ihan huippu kyllä. :D

Mun treffailuni olisivat Stephenin sijassa varmaan kaatuneet jo alkuunsa, kun en olisi osannut valita menuista mieluisia. Kaikki kuulostavat tavallaan kiinnostavilta, ja no minä nyt syön mitä tahansa. ;D Onneksi Stephenillä on kuitenkin valikoivampi maku ja hän onnistui ilmeisesti valitsemaan sopivimmat deittikumppanit ruokien perusteella.

Ohjelmakonsepti vaikuttaa melko ahdistavalta, varsinkin deittien kommentointi kameralle. Hyvä kuitenkin että kaikki treffit sujuivat sopuisissa merkeissä, ettei ohjelman katselusta jälkeenpäin tullut kovin kauheaa kokemusta. Ja olihan nolostuminen lopulta pieni hinta siitä, että Stephen onnistui löytämään Jackin ohjelman kautta. Tosielämän deittiohjelmissa tuskin kovin usein päädytään näin hyviin lopputuloksiin. Jos päädyttäisiin, saattaisin ruveta harkitsemaan osallistumista. ;D

Poissa zilah

  • Sydänten kapteeni
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 2519
  • "Olet tullut laivaan, luumuseni?"
    • Zilahin Kirjasto
Kiitos, muruset.  ;D

En itsekään tunnustaudu deittailuohjelmien faniksi, mutta jostakin takavasemmalta tuo ficci- idea kiilasi näkyville eikä antanut rauhaa ennen kuin olin kirjoittanut sen. :P Ja kyllähän se synkkä ja myrskyinen Stephen on repeilyttävä asia. Onneksi sentään Jack sai hänet vähemmän synkäksi ja myrskyiseksi.  ;D


zilah

Poissa Pahatar

  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 578
  • Rakkautta vain
Ensimmäiseksi täytyy sanoa, että miten olitkin saanut näin kamalasta lähtökohdasta (lue: television sinkkuohjelmat) tehtyä näin kivan tarinan? Se vaatii kyllä taitoa. :D Synkkä ja myrskyinen aloitus oli ihan paras, voin hyvin kuvitella, että se on tullut Liziltä! ;D Ymmärsin Stepheniä tässä niin hyvin. Ja sinua, sillä kun joku tarinaidea iskee, siltä ei tosiaan tahdo saada rauhaa.

Pelotti Stephenin puolesta, että mihin rassu vielä joutuu. Eteenpäin lukiessa kuitenkin alkoi helpottaa, kun illalliset olivatkin sitten ihan mukavia, vaikka niistä ei sen kummempaa syntynytkään. Mukavat muistot kuitenkin, eikä ainakaan noloja tilanteita. Kivasti olit suunnitellut nämä viisi erilaista ruokalistaa, tykkäsin! :D Jäin miettimään tässä myös tuota ohjelman ideaa, että voisikohan siinä piillä jotain, että jos ruokamieltymykset menevät yksiin, voisiko löytyä jotain muutakin yhdistävää? Vaikea sanoa. ::)

Tästä kohdasta tykkäsin kovasti:
Lainaus
”Ehkäpä joskus kuulet. Tai me voisimme soittaa yhdessä.” Ehdotus toi Stephenin mieleen luvattomia kuvia aivan toisenlaisista duetoista.
Se, mikä minua tässä hiveli, oli ensinnäkin tuo, että vaikka tämä oli AU, tähän oli otettu mukaan tuo molempien soittoharrastus, ihan niin kuin alkuperäisissäkin tarinoissa. Ja tietenkin viimeisen lauseen ihastuttava kaksimielisyys! :D

Loppu oli tietenkin aivan ihana. Vaikka Stephenin mielestä valinta oli vaikea, minusta se oli itsestäänselvyys. Juurikin näin. :D

Kiitos paljon tästä lukuelämyksestä!

Why is it that we feel more comfortable seeing two men holding guns than two men holding hands?

Lizlego

  • Vieras
Tää ficci tuli mulle mieleen vähään aikaa sitten, kun onnistuin kääntämään kanavan silleen että siellä just oli menossa Sinkkuillallinen. ;D Tää on paljon parempi kuin se sarja ja tässä on enemmän romantiikkaa. En ainakaan itse juuri saanut siitä ohjelmasta mitään irti, vaikka pidänkin hyvin mahdollisena että hyvä ruoka yhdistää. Mun makunystyröitä hemmottelee enemmän olut ja makkaraperunaosasto.  ;D

Mulla vissiin oli jossain ficissä joku synkkä ja myrskyinen vai olisiko vaan ollut synkkä ja myrskyinen yö. ;D

Poissa zilah

  • Sydänten kapteeni
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 2519
  • "Olet tullut laivaan, luumuseni?"
    • Zilahin Kirjasto
Hahah! Tämä oli tällainen omanlaisensa hölmöily. Tulee mieleen aina silloin, jos telkkarista sattuu näkemään pätkän Sinkkuillallista. Onhan se kyllä täysin pöljä ohjelmaformaatti, mutta ehkä juuri siksi siitä tuli niin herkullinen ficci.  ;D Tietty asiaan vaikuttaa sekin, että minä rakastan kokkaamista, vaikka toki olut- ja makkaraperunaosastollakin on paikkansa. <3

Ja tottakai Stephen valitsi Jackin. Eihän muuta voi ajatellakaan. <3


zilah