Kirjoittaja Aihe: Lahjoista kaunein, Sirius/Remus, K-7  (Luettu 1232 kertaa)

Poissa Pahatar

  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 578
  • Rakkautta vain
Lahjoista kaunein, Sirius/Remus, K-7
« : 23-12-2023, 10:35:54 »
Nimi: Lahjoista kaunein
Kirjoittaja: Pahatar
Ikäraja: K-7
Tyylilaji: Slash, draama, romantiikka
Paritus: Sirius/Remus
Vastuuvapaus: J. K. Rowling ja Bloomsbury omistavat tässä tarinassa esiintyvät hahmot. Minä vain lainaan näitä, enkä tosiaankaan tee tällä rahaa.

Yhteenveto: Sirius on järjestänyt Remukselle jouluaamuna yllätyksen toisensa perään.


Lukijalle: Sain sentään minäkin kirjoitettua jotain tänä jouluna, vaikka vähältä piti, ettei onnistunut, kun työkiireet ja flunssat ovat painaneet päälle viikkotolkulla. Toivotan tämän myötä oikein hyvää ja rauhallista Joulua kaikille rakkaille Fifiläisille! :D



LAHJOISTA KAUNEIN


Remus raotti silmiään, ja ensimmäinen, mitä hän näki, olivat punaiset vuodeverhot, kuten muinakin aamuina. Jokin tuntui silti hieman erilaiselta, ja heti seuraavassa hetkessä Remus oivalsi, mikä se oli. Ei ollut mikä tahansa aamu, vaan joulupäivän aamu, jota hän oli odottanut hartaasti jo pitkän aikaa, vaikka ei ollut kehdannut myöntää sitä edes parhaille ystävilleen. Tosin James, Sirius ja Peter tuntuivat tietävän sen sanomattakin, ainakin päätellen näiden huvittuneista ilmeistä ja hyväntahtoisesta vinoiluista.

Remukselle joulu oli aina ollut hyvin tärkeä, vaikka hän ei itsekään osannut sanoa syytä siihen. Se ei johtunut lahjoista, vaikka nekin ilahduttivat häntä kovasti, vaan jostain muusta. Tuntui kuin Tylypahkassa olisi ollut jouluna aivan erityinen tunnelma, jotenkin tavallista lämpimämpi ja taianomaisempi, vaikka siellä olikin silloin poikkeuksellisen vähän ihmisiä. Tai ehkä juuri sen vuoksi, sillä hiljaisuus oli aina miellyttänyt Remusta.

Vaikka Remus meni muuten mielellään kotiinsa loma-aikoina, hän oli aina halunnut viettää joulun koululla. Usein muut Kelmit olivat tehneet samoin, etenkin Sirius ja James, ja ehkä hänen ystäviensä läheisyys oli se, joka merkitsi Remukselle eniten ja teki joulusta erityisen. Sekä se, että sai viettää joulua näiden kanssa juuri Tylypahkassa, jossa hän oli ollut niin onnellinen täysikuun öistä huolimatta. Ehkä siksi tämä seitsemäs joulu Tylypahkassa tuntui Remuksesta vielä tavallistakin tärkeämmältä, sillä se olisi heille neljälle viimeinen täällä.

Remus veti vuodeverhot auki ja nousi istumaan sängyn laidalle. Kahden muun sängyn verhot olivat vielä tiiviisti kiinni, ja Peter oli matkustanut sillä kertaa jouluksi kotiinsa. Remuksen katse osui hänen yöpöydälleen, jossa oli iloisen värisiä paketteja, ja näky sai hänet hymyilemään. Hän alkoi avata näitä hitaasti, nauttien joka hetkestä. Muutama oli hänen vanhemmiltaan, ja nämä olivat enimmäkseen käytännöllisiä lahjoja, kuten sukkia ja alusvaatteita, sekä paksu jännitysromaani, jota Remus oli toivonut jo kauan. Ei mitään loisteliasta tai kallista, mutta Remus arvosti jokaista saamaansa joululahjaa suuresti, sillä hänen perheensä ei ollut varakas.

Sitten oli ystäviltä tulleiden lahjojen vuoro. Peterin paketti oli suuri laatikko Hunajaherttuan joulutoffeeta. Jamesin lahja taas oli kirja, jonka kannessa luki loistavilla kultakirjaimilla Huispaus kautta aikojen. Remus ei voinut olla hymyilemättä Jamesin valinnalle, joka tuntui heijastavan yhtä lailla hänen itsensä innostusta kirjoihin kuin lahjan antajan rakkautta kyseistä peliä kohtaan.

Siriukselta ei kuitenkaan ollut pakettia, mikä hämmästytti ja samaan aikaan satutti Remusta, vaikka hän yritti olla ajattelematta asiaa siltä kannalta. Siriuksella oli ollut jo vuosikausia tapana antaa ystävilleen aivan liian hienoja ja kalliita lahjoja syntymäpäivinä ja jouluna, eikä tämä välittänyt vähääkään heidän vastalauseistaan. Sen sijaan Sirius oli todennut nauraen, että ei voinut kuvitella parempaa tapaa käyttää läpeensä tympeän Mustan suvun rahoja kuin ilahduttaa niillä itselleen tärkeimpiä ihmisiä. Eikä Siriuksen anteliaisuus ollut vähentynyt lainkaan tämän lähdettyä kotoaan ja jouduttua kustantamaan elämisensä itse, tosin Alphard-enon avokätisen perinnön turvin.

Etenkin Remus oli kerta toisensa jälkeen moittinut Siriusta liioittelusta, mitä lahjoihin tuli, mutta se oli näyttänyt menevän kuin vesi hanhen selästä. Nyt kuitenkin Remuksen valtasi huoli siitä, että hän oli sittenkin loukannut Siriusta tahtomattaan, eikä tämä ollut sen takia antanut hänelle mitään joululahjaksi. Ajatus siitä tuntui pahemmalta kuin mitä hän olisi osannut edes kuvitella. Eikä se johtunut ilman lahjaa jäämisestä, vaan siitä pelosta, että hänen ja Siriuksen välit eivät enää olisi niin hyvät ja välittömät kuin aina aikaisemmin.

Mietteliäänä ja pahoillaan Remus alkoi siirtää saamiaan lahjojaan sivummalle ja viikata joulupapereita ja naruja toiseen kasaan. Samassa yhden paperin alta tuli esiin kirjekuori, jota hän ei ollut huomannut aikaisemmin, ja joka oli ilmeisesti ollut kahden paketin välissä. Siihen oli kirjoitettu hänen nimensä Siriuksen näyttävällä ja huolettomalla käsialalla, ja Remus tunsi lämmön ja helpotuksen sisällään tuijottaessaan sitä. Hänen mielessään kävi, olisiko Sirius tyytynyt antamaan hänelle pelkän joulukortin. No, pianhan se selviäisi, Remus ajatteli, veti syvään henkeä ja avasi kuoren. Siellä oli kuin olikin joulukortti, mutta hyvän joulun toivotuksen sijaan korttiin oli kirjoitettu lause, joka hämmensi Remusta suuresti:

Oleskeluhuone, kuusen alla

Remus luki kortin sanat kerta toisensa jälkeen. Hän ei voinut olla ajattelematta, että Sirius oli ostanut niin suuren – ja epäilemättä kalliin – lahjan, ettei se mahtunut yöpöydälle tai edes lattialle sängyn viereen. Päätään pudistaen Remus alkoi vetää vaatteita päälleen ja hiipi hiljaa ulos makuuhuoneesta portaikkoon. Päästyään oleskeluhuoneeseen ja todettuaan sen tyhjäksi Remus meni suuren joulukuusen luokse, jonka alla oli melko pieni ja kapea punakultaraitainen paketti. Siihen oli kiinnitetty kirjekuori, jossa luki hänen nimensä. Remus avasi kääreen ihmetellen, miksi Sirius oli jättänyt lahjan oleskeluhuoneeseen, kun se olisi sopinut varsin hyvin hänen pöydälleen. Paperista paljastui hieno ja arvokkaan näköinen sulkakynä satiinivuoratussa laatikossa. Kirjekuoressa oli jälleen joulukortti, mutta hyvän joulun toivotusten sijaan siinä oli kehotus mennä Pohjoistorniin.

Remus otti lahjan ja kirjekuoren mukaansa, meni muotokuva-aukosta käytävälle ja lähti kävelemään Pohjoistornin suuntaan. Sieltä löytyi paketti, jossa oli loistavan punainen, ihanan pehmeä ja epäilemättä kallis villapusero. Paketin mukana oli jälleen kortti, joka ohjasi menemään Etelätorniin. Siellä oli suurikokoinen paketti, jossa oli vajaan metrin korkuinen aito joulukuusi ruukussa. Kuusi oli koristeltu hillitysti, mutta hyvällä maulla, ja se oli kaunein joulupuu, jonka Remus oli koskaan nähnyt. Länsitornista puolestaan löytyi rasia Hunajaherttuan hienoimpia suklaakonvehteja, joita Remus rakasti, vaikka olikin päässyt maistamaan niitä vain harvoin. Itätornissa Remusta odotti suuri ja painava kirja nimeltä Loitsujen maailma – Aloittelijasta mestariin. Remus oli aina välillä silmäillyt sitä kiinnostuneena Tylyahon kirjakaupassa, mutta oli ajatellut, ettei pystyisi moneen vuoteen ostamaan sitä omakseen.

Remuksen matka jatkui tarvehuoneeseen, joka oli sillä kertaa pieni yksinkertainen huone. Sen lattialla oli pieni joulupaperiin kääritty rasia, jossa oli kultainen kaulaketju. Ketjuun oli kiinnitetty laatta, johon oli kaiverrettu toiselle puolelle Remus ja sen toiselle puolelle pikkuinen koiran tassunjälki. Remus nauroi ääneen nähdessään sen, vaikka hänellä olikin muuten vähintäänkin sekavat tunteet. Sirius oli tällä kertaa todella ylittänyt itsensä. Tai paremminkin menettänyt sen vähäisen järjen, mikä tällä mahdollisesti oli. Kuusi lahjaa, yksinomaan hänelle, ja vielä toinen toistaan hienompia! Se oli kohtuutonta ja täysin ylenpalttista.

Remus ei tiennyt, kumpi tunne oli hänessä vahvempi: kiitollisuus ja lämpö Siriusta kohtaan, vai suuttumus siitä, että tämä oli mennyt ehdottomasti liian pitkälle. Hänen oma joululahjansa Siriukselle oli kalenteri tulevalle vuodelle, jonka jokaisella lehdellä oli kuvituksena joku kouluaikainen valokuva heistä neljästä. Nämä oli otettu eri vuosina ja vuodenaikoina, ja Remus oli käyttänyt paljon aikaa ja vaivaa kalenterin valmistamiseen ja sopivien valokuvien etsimiseen jokaiselle kuukaudelle. Mutta sillä hetkellä hän tunsi ahdistavan selvästi, miten vähäinen ja vaatimaton hänen lahjansa oli verrattuna Siriuksen hänelle ostamiin.

Remus istui jonkin aikaa tarvehuoneen lattialla tuntien itsensä neuvottomaksi. Hän helli mielessään ajatusta siitä, että antaisi lahjat takaisin Siriukselle, käskisi tätä palauttamaan nämä kauppoihin ja syömään itse suklaansa. Mutta eihän hän ikinä tekisi niin, Remus totesi itsekseen alistuneena. Sirius saattoi olla mahdoton, raivostuttava ja äärimmäisyyksien ihminen, mutta samalla hänen kaikkein paras ystävänsä. Sen takia hän ei mitenkään pystyisi torjumaan Siriuksen anteliaisuutta ja loukkaamaan tätä, ei etenkään heidän viimeisenä joulunaan Tylypahkassa. Ei siitäkään huolimatta, ettei tämä hulluus ollut edes vielä ohitse, sillä kultaketjun mukana oli ollut kortti, joka kehotti menemään neljännen kerroksen salakäytävään.

Lopulta Remus nousi ylös ja laittoi kultaketjun sisältävän rasian suureen kassiin, jonka oli joutunut taikomaan matkansa varrella, ja johon hän oli laittanut kaikki Siriuksen lahjat. Hän otti kassin, poistui tarvehuoneesta ja lähti kulkemaan pitkin käytävää. Päästyään neljännen kerroksen käytävälle Remus pysähtyi suuren peilin eteen, veti taikasauvan taskustaan, ja napautti sillä peiliä. Se avautui paljastaen seinässä olevan aukon. Remus meni aukosta sisään ja valaisi taikasauvallaan salakäytävää etsien seuraavaa lahjaa.  Sen sijaan hän tajusi katsovansa Siriusta, joka istui käytävän lattialla ja katseli häntä.

Hetken aikaa he tuijottivat toisiaan äänettöminä. Sitten Remus avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta Sirius oli nopeampi.
”Remus, tiedän että olet vihainen minulle, mutta ole kiltti ja anna minun selittää! Sopiiko? Sen jälkeen voit sanoa kaiken, mitä vain haluat”, Sirius sanoi levottoman näköisenä.
Jokin Siriuksen olemuksessa sai Remuksen sisällä olevan mielenkuohun tasaantumaan. Ja hän tajusi olevansa myös utelias kuulemaan, mitä Siriuksella oli sanottavanaan.
”Hyvä on sitten”, Remus totesi huokaisten ja istui lattialle alas Siriuksen viereen. Tämä näytti helpottuneelta ja hymyili hänelle hieman.

”Ihan ensimmäiseksi kiitos todella paljon joululahjastasi. Se on parasta, mitä olen ikinä saanut keneltäkään. Ja sen myötä tajusin, että olen tehnyt virheen. Ison sellaisen”, Sirius sanoi hiljaa. Tämä hymyili hänelle edelleen, mutta näytti samalla oudon alakuloiselta.
”Mitä sinä tarkoitat?” Remus kysyi hämmästyneenä.
”Sitä, että minunkin olisi pitänyt tehdä sinulle jotain itse, eikä vain tyytyä ostamaan valmista. Nuo kaikki lahjat, jotka halusin antaa sinulle… eiväthän ne merkitse mitään. Kylmiä ja persoonattomia, ja täysin mitättömiä verrattuna siihen, mitä sinä annoit minulle lahjaksi. En vain tajunnut sitä silloin, mutta nyt käsitän.”

”Eivät ne ole mitättömiä. Vaan todella suurenmoisia, mutta…” Remus aloitti, mutta Sirius keskeytti hänet.
”Niin, minä tiedän. Sinä ajattelet, että se oli ihan liikaa. Mutta oikeasti asia on päinvastoin. Eivät ne ole liikaa, vaan ihan liian vähän. Niiden ostaminen sinulle oli kehno ja epätoivoinen yritys kertoa sinulle jotain, mitä olen jo kauan aikaa halunnut sanoa. Olen yrittänyt kyllä, lukemattomia kertoja, mutta en vain ole pystynyt. Enkä tiedä, pystynkö vieläkään.”
”Sanoa mitä?”
”Etkö tosiaan arvaa?” Sirius sanoi hiljaa. Tämä ei enää hymyillyt, vaan katsoi häntä vakavana.

He tuijottivat ääneti toisiaan, ja Remus tajusi, että hänellä oli samaan aikaan kylmä ja kuuma, mutta tunne ei ollut epämiellyttävä. Hänestä tuntui siltä kuin hänen maailmassaan ei olisi ollut sillä hetkellä mitään muuta kuin Siriuksen harmaat silmät, joita hän oli katsellut lukemattomia kertoja. Siriuksen, joka kävi aina välillä hänen hermoilleen, mutta joka oli samaan aikaan niin uskomattoman tärkeä ja rakas hänelle. Enemmän ja eri tavalla kuin kukaan toinen. Juuri sellaisella tavalla, jota Remus oli yrittänyt olla ajattelematta, vaikka tiesikin pettävänsä itseään.

Remus liikahti hieman ja laski kätensä varovasti Siriuksen käden päälle. Tämä hengähti hiljaa, mutta ei vetänyt kättään pois. Sen sijaan Remus saattoi nähdä uudenlaisen loisteen syttyvän Siriuksen silmiin.
”Voisitko silti… yrittää sanoa?” Remus kysyi hiljaa.
”Tai ehkä voisin näyttää?” Sirius vastasi nojautuen hieman lähemmäksi, ja Remus saattoi nähdä äänettömän kysymyksen tämän silmissä.
”Näytä vain”, Remus kuuli sanovansa.

Seuraavassa hetkessä Remus tajusi Siriuksen huulten koskettavan kevyesti omiaan, ja oli kuin hän olisi lähtenyt lentoon sen myötä. Remus vastasi vaistomaisesi suudelmaan ajatellen vain sitä, miten uskomattomalta sen tuntui. Ja niin paljon paremmalta kuin hänen unelmissaan, jotka olivat jatkuneet jo vuosikausia. Oli kuin jokin uusi osa hänessä olisi herännyt eloon heidän kosketuksensa myötä, ja koko ajan voimakkaammin heidän suudellessaan toisiaan lämpimästi ja halukkaasti. Jonkin ajan kuluttua he vetäytyivät irti toisistaan, ja Remus katsoi Siriusta, jonka posket punottivat ja silmät hehkuivat.

”Tarkemmin ajatellen sinun kalenterisi oli sittenkin toiseksi paras lahja, jonka olen ikinä saanut. Tuon äskeisen jälkeen”, Sirius sanoi käheällä äänellä.   
Remus hymyili Siriukselle, ja tämä hymyili takaisin.
”Hyvää joulua, Antura. Olet rakas”, Remus sanoi hiljaa ja hyväili sormillaan Siriuksen kasvoja.
”Niin sinäkin. Todella rakas ja erityinen. Hyvää joulua, Kuutamo.”
« Viimeksi muokattu: 23-12-2023, 10:39:27 kirjoittanut Pahatar »
Why is it that we feel more comfortable seeing two men holding guns than two men holding hands?

Poissa Fiorella

  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 1045
  • Hyvän tuulen kotisatama
Vs: Lahjoista kaunein, Sirius/Remus, K-7
« Vastaus #1 : 23-12-2023, 12:07:32 »
Olipas se herttainen pikku aarrejahti, ja lopussa odotti ihanin palkinto, mitä Remus saattoi odottaa! Minusta tässä oli tosi hauska idea, ja samalla käytiin kuitenkin läpi herkkiä tunteita. Tykkäsin tästä paljon!

Poissa sulo2

  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 137
Vs: Lahjoista kaunein, Sirius/Remus, K-7
« Vastaus #2 : 23-12-2023, 18:30:23 »
... ja sitten jatko-osa vähän reippaammalla ikärajalla, mutta yhtä söpösti? Jooko?  ;D

Poissa zilah

  • Sydänten kapteeni
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 2520
  • "Olet tullut laivaan, luumuseni?"
    • Zilahin Kirjasto
Vs: Lahjoista kaunein, Sirius/Remus, K-7
« Vastaus #3 : 24-12-2023, 08:23:17 »
Voi, ihana pikku tarina! <3  ;D Tässä tietysti jo iki- ihana paritus teki mukavan säväyksen, mutta vielä enemmän se, että jollakin tapaa tämä oli tosi samaistuttava. Tarkoitan sillä tuota, mitä Sirius ajatteli noista lahjoista, että itse ajatuksella tehty on arvokkaampi kuin isokaan kasa kalliimpia. Ja samaa mieltä itse olen. Ja pisteenä iin päälle tuo suloistakin suloisempi loppu! <3 Mutta enpä pistäisi pahakseni vaikka ottaisit Sulon ehdotuksesta vaarin ja kynäilisit jatkoa hieman korkeammalla ikärajalla.

Kiitos tästä tunnelmapalasta ja ihanaa joulua! <3 Nyt on olo kauttaaltaan lämmin ja pörröinen! <3  ;D


zilah

Poissa Lizlego

  • värkkääjä
  • Viestejä: 273
Vs: Lahjoista kaunein, Sirius/Remus, K-7
« Vastaus #4 : 26-12-2023, 08:42:19 »
En katsonut tuota ikärajaa niin jotenkin odotin tuolla lopussa että Remus löytäisi viimeisenä lahjana Siriuksen alastomana sängystä. ;D Mä oon varmaan lukenut jonkun sellaisen version joskus. Tää on paljon söpömpi ja Siriukselle sopii toi epävarmuus vaikka se esiintyy niin rehvakkaana ja rohkeana tsi se mielikuva siitä on. Tunnepuolella se ei ole niin itsevarma. Tuollainen lahjaetsintä jouluaamuna on niin romanttinen mutta mua huvitti että Remus oli suuttunut lahjojen määrästä ja myös Sirius tiesi sen kun sitä heti ekaksi pahoitteli. Siitä tuli niin kivasti se tuntu että sitä jo tunnetaan toinen hyvin.

Poissa Paquette

  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 195
Vs: Lahjoista kaunein, Sirius/Remus, K-7
« Vastaus #5 : 30-12-2023, 19:28:54 »
Oikein sympaattisen jouluaamun lahjametsästyksen olikin Sirius järjestänyt. Minusta nuo hänen hankkimansa aineelliset lahjatkin vaikuttivat mietityiltä, hyviltä ja osuvilta, vaikka ymmärränkin Remuksen suuttumuksen niiden määrästä ja kalleudesta, sekä myös Siriuksen ajatuksen, että itsetehty on sittenkin arvokkaampaa. No mutta minussa taitaa valitettavasti olla jonkin verran materialistia. ;D