Kirjoittaja Aihe: Kuinka pitkä adminien ja moderaattorien toimikausi on hyvä?  (Luettu 20541 kertaa)

Lizlego

  • Vieras
Eli siis oli jossain täällä jotain epämääräistä puhetta siitä, että äänestettäisiin vastuuhenkilöiden (adminit, modet) toimikaudesta, joka olisi puoli vuotta tai vuoden tai niin edespäin. Nykyisellä aktiivisuustasolla foorumin pyörittäminen ei taitaisi olla kenellekään suuri urakka. Suurin urakka nykyisellään on käyttäjien hyväksyminen. Mä sanoisin myös, että adminvaihdosten aikana olisi ehkä hyvä olla noin viikko sellaista aikaa, missä sekä vanhat että uudet adminit olisivat yhtäaikaa admineina, koska silloin on helpompi vielä neuvoa, jos jotain neuvottavaa ja kysyttävää jää. Siis mikäli nyt ketään ylipäätään kiinnosta tämän foorumin adminointi tai moderointi, kun täällä on hiljaista.  ;D Josta tulee mieleen, että mitä tehdään siinä tapauksessa, jos ehdokkaita ei ole kuin yksi? Annetaanko kenellekään yksinvaltaa?  ;D

Ääntä saa vaihtaa ja tulokset näkyvät kaikille.



---------------------------

Vanha äänestystulos on deletoitu ja uusi pistetty käyntiin.

Kuinka pitkä adminien ja moderaattoreiden toimikausi olisi mielestäsi paras?
Vaihtoehdot ovat yksi vuotta, kaksi vuotta tai joku muu, mikä?
« Viimeksi muokattu: 11-04-2013, 17:44:33 kirjoittanut Chuuko »

Poissa zilah

  • Sydänten kapteeni
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 2532
  • "Olet tullut laivaan, luumuseni?"
    • Zilahin Kirjasto
En äänestänyt vielä mitään, syystä että en oikein tiedä mitä vastata. Pari juttua kuitenkin tuli mieleen.

Ensiksikin, ei ehkä ole hyvä ajatus antaa foorumia kenenkään yksinvallan alle. Vaikkka luotankin teihin kolmeen jotka nyt olette admineina, niin sama ei ole kaikkien kohdalla. Itselleni ainakin tulisi epämukava olo, jos ei voisi luottaa adminiin, oli se foorum sitten tämä taikka joku muu. Olen kantapään kautta oppinut, että luottaa kannattaa vasta sitten, kun tuntee toisen paremmin. Eli kenenkään ei kannata loukkaantua mielipiteestäni, siinä ei ole mitään henkilökohtaista.

Toimikausi voisi minun mielestäni olla vuosikin, mutta voisihan foorumin sääntöihin vaikka laittaa sen, että jos joku kokee että admin ei hoida hommiaan , hänellä olisi oikeus esittää epäluottamuslause. Jos näitä alkaisi kertyä, niin voisi pitää äänestyksen vaikka kesken kauden?

zilah

Poissa Fiorella

  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 1071
  • Hyvän tuulen kotisatama
Tasavuosi on helppo ja hyvä systeemi minusta. Jos kaikki sujuu hyvin, minulle käy mainiosti että entiset jatkavat toimessaan vaikka loppuikänsä, ja jos taas tulee ongelmia, niin pitäisi olla joku keino ilmaista se ja saada joku mahdollisuus miten asioita voisi korjata.

Lizlego

  • Vieras
Mä en kannata minkään asian automaattista ikuisuutta osittain siksi, että eri ihmiset pääsisivät enemmän osallistumaan ja toiset taas eivät pyörittäisi foorumia pelkästä velvollisuudentunnosta, kun eivät kehtaa lähteä paikaltaan pois.  ;D Vuosi olisi selkeä, mutta se on kanssa aika pitkä. Mä äänestän yhdeksää kuukautta. Siinä saa vaihtelua, kun on vaalit eri vuodenaikoina.  :D

Poissa zilah

  • Sydänten kapteeni
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 2532
  • "Olet tullut laivaan, luumuseni?"
    • Zilahin Kirjasto
No minusta tuo tietty säädetty toimikausi voi olla mikä hyvänsä. Tärkeintä olisi, että joustoa löytyisi puoleen ja toiseen. Eli niin, että kenenkään adminin/moden ei tarvitse olla hamaan hautaan asti toimessaan, jos tuntuu ettei pysty/jaksa/ehdi/mitävaan. Taikka toisaalta, jos foorumin väki tuntee, että admin/mode ei hoida hommiaan kunnolla, niin se pitäisi olla mahdollista tuoda julki/kammeta epäkelpo toimihenkilö virastaan.

Ja tähän tietysti kuuluu myös se, että jos admin/mode on hommassaan hyvä ja tahtoo siinä jatkaa, niin se myös olisi mahdollista. Että ketään ei potkita pois vain siksi, että toimikaus on ohi ja tervemenoa.




zilah

« Viimeksi muokattu: 11-08-2009, 23:58:37 kirjoittanut zilah »

Lizlego

  • Vieras
Tärkeintä olisi, että joustoa löytyisi puoleen ja toiseen. Eli niin, että kenenkään adminin/moden ei tarvitse olla hamaan hautaan asti toimessaan, jos tuntuu ettei pysty/jaksa/ehdi/mitävaan. Taikka toisaalta, jos foorumin väki tuntee, että admin/mode ei hoida hommiaan kunnolla, niin se pitäisi olla mahdollista tuoda julki/kammeta epäkelpo toimihenkilö virastaan.

Ja tähän tietysti kuuluu myös se, että jos admin/mode on hommassaan hyvä ja tahtoo siinä jatkaa, niin se myös olisi mahdollista. Että ketään ei potkita pois vain siksi, että toimikaus on ohi ja tervemenoa.




zilah



Mä taas sanoisin, että koska se on muutenkin jokaiselle subjektiivista milloin mode tai admin on toiminut hyvin ja jokainen myös subjektiivisesti arvioi omaa toimintaansa, toimikauden lopussa ei kukaan saisi erityisvapauksia jatkaa ilman vaaleilla valintaa. Muuten se menee taas epämääräiseksi ja päästään siihen, että kuka on oikeutettu päättämään sellaisista asioista ja siitä, kuka on toiminut hyvin. Ja muutenkin, vaalit on hyvä tapa epäsuoraan epäluottamuslauseeseen määräajalla sen sijaan, että pitäisi välttämättä ruveta näkyvästi kampeamaan syrjään epäkelpoa henkilöä.

Poissa zilah

  • Sydänten kapteeni
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 2532
  • "Olet tullut laivaan, luumuseni?"
    • Zilahin Kirjasto
Olethan sinä oikeassa Liz. Kyllä se minulle passaa, että vaalit järjestetään. Mutta voisiko olla vaikka niin, että ne nykyiset adminit saisivat silti pyrkiä virkaan uudelleen ilman rajoitteita? Jokainen joka äänestää, voisi sitten miettiä tahollaan että onko kyseinen henkilö omasta mielestä kelvollinen jatkamaan, eli äänestyksen arvoinen. Ellei ole, niin sitten vaan antaa äänensä jollekulle muulle. Slut. Finito.

Mutta tämä ei kai sulje pois sitä vaihtoehtoa, että jos admin/mode kokee suuria muutoksia elämässään eikä voi hoitaa hommaansa, niin hänelle pitäisi antaa mahdollisuus poistumiseen ilman eri kyselyitä. Taikka toisaalta sitä, jos jollakulla foorumilaisella on kertakaikkiaan se tunne ettei hän tule kuulluksi, niin pitäisi olla mahdollisuus antaa se epäluottamuslause.

Mutta nämä keinot tosiaan käyttöön vasta silloin, jos asianomainen kokee sen aivan pakoksi. Tähän asti on ollut täällä niin leppoisaa menoa, etten ihan heti osaa kuvitella että tällaisia tarvittaisiin.



zilah


Lizlego

  • Vieras
Mä ajattelen sen niin, että totta kai milloin tahansa ja kuka tahansa voi ottaa epäkohtia esille, jos kokee siihen tarvetta. Ei tarvitse missään nimessä odottaa vaaleihin asti, jos asiat kusee ja haluaa siihen muutoksen - koskee sitten ihmisiä tai yleensä foorumin toimintaa. Noin siis minä sen ajattelin. En myöskään alkaisi rajoittamaan kenenkään vaalioikeuksia. Jos joku tai vaikka kaikki nykyiset ylläpidon ihmiset haluavat pysyä ikuisesti paikoillaan ja pysyvät niissä äänestyksen kautta, se on mielestäni ihan ok.

Poissa Celeporn

  • saukkolaatikko
  • superhessu
  • Viestejä: 1701
  • destiel = lets die
    • Insanitorium
Puoli vuotta tuntuu kauhean lyhyeltä ajalta ja vuosi taas jotenkin melko pitkältä (en kyllä tiedä miksi), joten äänestin yhdeksää kuukautta. Toimikauden pituus ei kyllä ole minulle mikään sydämenasia, joten jos jollakulla on aivan mahtavat perustelut johonkin muuhun, saatan vielä muuttaa mieltäni...

Olen myös täällä esitettyjen ideoiden kannalla; admin- tai mode-paikalta saa lähteä kesken kauden tarpeen vaatiessa, vanhat ylläpitolaiset saavat asettua aina ehdolle, epäluottamuslauseita saa esittää ja mikäli niitä tulee useampia, järjestetään uudet vaalit. Tietysti sitten herääkin kysymys siitä, milloin epäluottamuslauseita on sopiva määrä, kun ei varmaan täälläkään läheskään kaikki jäsenet osallistu yleisten asioiden hoitoon  ;D
« Viimeksi muokattu: 12-08-2009, 14:34:52 kirjoittanut Celeporn »
Oedipus was the first motherfucker.
- Bo Burnham

I want to shave your head and eat your hair like spaghetti.

Poissa zilah

  • Sydänten kapteeni
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 2532
  • "Olet tullut laivaan, luumuseni?"
    • Zilahin Kirjasto
Päädyin harkinnan jälkeen lopulta tuohon vuoteen. Mutta ei tuo 9 kuukauttakaan huono ole. Sitä lyhyempi on kyllä liian lyhyt mielestäni.


zilah

Sarelon

  • Vieras
Kannatan itse vuotta. Ehkä se on hieman pitkä, mutta ihan kätevyyden kannalta vuosi olisi hyvä: on paljon helpompi muistaa, että vaalit järjestetään esim. joka helmikuu, kuin muistella, että milloinkas ne nyt viimeksi olivatkaan ja onko siitä jo yhdeksän kuukautta vai vierähtikö tässä huomaamatta kymmenen.

Poissa Galenwen

  • arvaamaton
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 60
  • Pyörremyrskyn keskus
Musta toi määräaikaisuus kuulostaa hyvältä, itse asiassa voisin olla jopa sen puolen vuoden kannalla. Mutta on hyvä, että eri ihmiset saavat vastuuta, kun joskus voi olla jokaisella voi olla sellaisia aikoja, ettei pysty itse hoitamaan hommiaan kunnolla.
Lentelen kukkasesta kukkaan tai pikemminkin kirjasta kirjaan!

Lizlego

  • Vieras
Tähän mennessä siis vuosi on saanut eniten kannatusta eli ilmeisesti nyt syksyllä ei ole tulossa vaaleja ellei tuo tulos muutu kuluvien viikkojen aikana. *Kirjoittelen hyödyllisiä viestejä ympäri nettiä*

Lizlego

  • Vieras
Tuota noin, laitan tämän nyt tähän vaikka en ole varma olisiko parempi tehdä uusi topic.

Bbutt on pariinkin kertaan ilmaissut halukkuutensa jättäytyä pois ylläpidosta, mutta toistaiseksi en ole tehnyt asialle yhtään mitään, koska kai elättelin toivoa, että hän aktivoituisi ohimenevän kauden jälkeen uudestaan. Nyt kumminkin alkaa näyttää siltä, ettei niin taida käydä, joten kysymys kuuluu: mitäs nyt tehdään?  ;D Tarkoitan siis, että miten te tämän asian näette. Valitaanko joku uusi loppukaudelle ensi kevääseen asti eli käytännössä puoleksi vuodeksi (tällä hetkellä eniten kannatusta saanut se, että ylläpitokausi on vuosi). Toisin sanoen, onko joku halukas adminiksi?

Tässä yhteydessä paras kai sitten sanoa, että ylläpitoasioissa ei ehkä kannata kääntyä Bbuttin puoleen.

Poissa zilah

  • Sydänten kapteeni
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 2532
  • "Olet tullut laivaan, luumuseni?"
    • Zilahin Kirjasto
Kyyllä minun mielestäni Buttiksen tilalle voitaisiin valita uusi admin. Harmihan se on että hän jää pois, mutta ilman muuta on parempi luovuttaa ohjat toiselle, jos tuntuu ettei pysty jaksa tai kykene.

Omasta puolestani en taida uskaltaa tarjoutua adminiksi. Ei nääs tekninen taito oikein riitä, vaikka innostusta ja aikaakin saattaisi olla. Mutta eiköhän niitä sopivia ehdokkaita löytyne? ::)



zilah