Kirjoittaja Aihe: Kortelaisilla, K-12  (Luettu 3278 kertaa)

Poissa puolipro

  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 5
Kortelaisilla, K-12
« : 24-05-2011, 23:04:34 »
Name: Kortelaisilla
Author: puolipro eli minä.
Rate: K12
Genre: jonkinsortin horror ja angst
Pairings: Minnea/Petri
Warnings: parisuhdeväkivaltaa (plus jonkin tyyppistä alistamista), itsetuhoisuutta
Summary: Mä voisin oikeesti oksentaa, nii kuvottavaa tää kaikki on. Miten se jätkä voi sanoa rakastavansa sitä naista, jonka naama on aina verillä niitten romanttisen saunaillan jälkeen?

A/N: tähän idea tuli upeasta kappaleesta "Face down" The Red Jumpsuit Apparatukselta. en oikeestaan muista mitään muuta, niin kauan sitten tämän tein ja niin. tykkään edelleen ja siksi julkaisen. pieniä muutoksia löytyy finissä julkaistuun muttei mitään isoja.
// Celeporn muokkasi ikärajan K-13 --> K-12 uuden käytännön mukaisesti


Kortelaisilla

~

Ovien läimähtelyä ja huutoja. Mä en voi uskoa, että ne riitelee taas. Vielä vartti sitte ne istu aurinkoisella parvekkeella ihan sulassa sovussa, juoden punaviiniä ja jutellen jotain, mutta nyt on kuulunu taas lasien heittelyä. Tiiän sen äänen, oon oppinu tunnistaan sen. Isompi ääni, jonka jälkeen tajuat korvillasikin, että jotain tippuu palasina lattialle.

Mä yritän tehä pastaa varten juustokastiketta, mut mun keskittymine herpaantuu jokasen lasin kohdalla. Poks, poks, poks. Niiltä pitäis oikeesti kohta loppua astiat, ei kellään oo noin paljoo laseja?

Mun tekee mieli mennä kutsumaa Minnea taas kylään, sillä tiiän, ettei se nauti olostaan tuolla. Tiiän kuitenkin, et vaikka se haluis sieltä nyt pois, ei se auta asioita, sillä lopulta se hakataa kuitenkin. Kuten aina töiden jälkeen, jos se ei oo tehny hommiasa oikein. Joko se on taas laittanu tiskit kuivauskaappiin vikajärjestykseen tai sitten se on vaan muuten vaan tiellä.

Mä haluisin viedä sen pois täältä, kauas Petristä. Mutta se ei auta, Minnea kun rakastaa niin paljon sen omaa, rakasta Petriä. Mä voisin oikeesti oksentaa, nii kuvottavaa tää kaikki on. Miten se jätkä voi sanoa rakastavansa sitä naista, jonka naama on aina verillä niitten romanttisen saunaillan jälkeen?

Minnea on selittäny mulle miljoona kertaa, Petri ei nyt vain hillitse itteensä, siinä kaikki. Niin, siinä kaikki, mut eikö toi muka riitä? Missä vaihees Minnea sitten luovuttaa ja antaa tän rakkautensa lentää pois hakkaamaan jotakuta muuta?

Mä yritin kerran soittaa poliiseille, mut Minnea sano, ettei se pystyis enää ikinä kattoo mua silmiin jos mä tekisin sen. Se ano mua laskemaan luurin ja mä tyhmä tottelin.

Mun juustokastike meinaa palaa pohjaan, koska mä jäädyin paikalleni miettimään. Käry täyttää keittiön, joka on ihan yhtä pieni kuin Kortelaisilla. Mä muistan sen illan kun Minnea oli tullu hädissään mun kämpän ovelle ja hakannu sitä hädissään. Se oli selittäny jotain keittiöveitestä ja sen sormesta, repien mut niiden kämppään. En mä tietenkää voinu olla suostumatta, vaikka mulle oli tulossa vieraita hetkenä minä hyvänsä.

Niiden keittiötaso oli miltei kokonaan Minnean veressä ja veitsi oli jossain lattialla seinän vieressä. Mä en uskonu näkemääni, enkä ehtiny sitä hirveesti miettiäkään ennen ku Minnea jo riuhto mua siivouskomerolle, missä niiden ensiapuvälineet oli. Se oli sanonu, että se sen haava oli ihan pieni vaan, pikkuvahinko.

Kun se veti ylipitkän hihansa pois niin mä vedin äänekkäästi henkee. Se haava oli ainaki viistoista senttiä pitkä ja rannetta pitkin, vaikka se oli kuulemma tullu kiiviä kuoriessa. Mä en nähny kiivejä missään ja kuka on niin ääliö että kuorii kiivejä keittiöveitsel?

Mä en osannu sillon sanoo mitään, rupesin vaan sitoo sen kättä kun se yhä selitti, että mikä vahinko olikaa tapahtunu ja jos Petri sais tietää se ei ikinä antas anteeks. Mä tiesin sillon, että Petri ekana löis Minneaa kasvoihin, koska se vaan ”oli niin vitun tyhmä ja saamaton” ja seuraavaks se oli jo halaamassa sitä ja suukottelemassa sen haavoja.

Me siivottiin keittiötaso kloorilla, ettei jäis mitään jälkiä. Minnea päätti saman tien siivota koko asunnon, ettei Petri epäilis mitää. Mä autoin sitä, ei se voinu sillä kädellään tehä mitään, vähiten klooria käsitellä. Vaikka sen kädes oli moninkertaset siteet, silti veri pukkas siitä läpi ja mä jouduin sitoo sen monesti uudestaa. Mä muistin sentään ilmottaa mun vieraille, että tänään ois aika huono päivä tulla käymään.

Ihan yllättäen kun me siivottiin niiden keittiön lavuaaria Minnea rupes kuiskimaan että kaikki on taas kohta hyvin ja kyllä Petri ymmärtää. Mä mietin hetken, että puhuuko se mulle vai kelle. Se ei puhunu mulle, se puhu itelleen ja se valehteli. Kaikki ei olis hyvin eikä Petri ymmärtäis, Minnea ties sen itekin mutta silti se vaan yritti uskotella sitä itelleen joka päivä.

Mä yritin sanoo sille, että sen pitäis tehä asioille jotain, mutta ei se kuullu mua. Minnea oli jossain muualla, ei siinä. Mun oli pakko halata sitä ja niin mä tein. Heti kun mä koskin siihen, se värähti ja rupes itkemään. Se puhu yhä itelleen, käskien itteensä ryhdistäytymään. Mä sanoin, että jos itkettää niin itkee sitten, ei se muulla parane. Se sano, että mä valehtelen, ei mikää parane valittamalla.

Jos se kerrankin valittais niin jotain edes muuttuis. Se oli kuulemma opetettu nielemään kipu ja tekemään niin, mikä oli parhaaks suurimmalle osalle. Vittu kelle Minnean hakkaamisesta nyt ensinnäkää on hyötyy, ei ees Petri-kullalle.

Minnea oli meinannu tappaa ittensä, mutta se ei myöntäny sitä edes itelleen. Sinä iltana kuulin mun kämppään asti yhen ainoan huudon, jonka jälkeen laskeutu niin syvä hiljasuus, että mulle tuli mieleen oliko Petri tappanu ne molemmat, ittensä ja Minnean. Mutta eihän rakas Petri niin tekis, se vaan leikkis ja jättäis henkiin kitumaan kuten se oli aina tähänki mennessä tehny.

Nyt on samanlainen hiljasuus niinku sinä iltana. Mä katan pöytää ja lasken ruokailuvälineet varovasti pöydälle, etten päästäis ääntäkään. Seison liikkumatta, mutten kuule mitään. Mulla on paha kutina siitä, mitä mun viereses asunnos tällä hetkellä tapahtuu just seinän takana.

Mä päätän mennä soittaa niitten ovikelloo.

Painan sitä pientä metallista nappia, joka tekee mun mielestä maailman kauheimman äänen, kauhean rätinän kuulosen vingahduksen, jota ei voi olla kuulematta. Kuulen tömähyksiä – askelia – jotka tulee kohti ovee.

Mitä asiaa?”

Petrin ääni. Mä tiiän, että se kattoo mun kasvoja ovisilmästä just nyt, ja mä yritän pitää naaman peruslukemilla. ”Mä aattelin pyytää Minneaa kahville jos se nyt on vapaa – ”

Ei se ehi ny, ei se halua tulla.” Tiesin et se vastais noin eikä edes kysyis Minnealta, joka varmaan istuu jossain nurkas niiden olkkaris ja itkee.

”Selvä, öitä.” Mä meen mun omaan asuntoon ja kuulen Petrin kävelevän takasin niiden olkkariin. Mä istun mun pöydän ääreen syömään mun paksua juustokastiketta ja kuivaa spagettia. Kun oon ottanu ekan maistiaisen mä kuulen huudon. Heti perään toisen. Kolmannen.

Mun pitää ottaa pöytäliinan kulmasta ja kuivata mun silmät ettei kyyneleet valuis yli.
« Viimeksi muokattu: 07-08-2012, 01:51:02 kirjoittanut Celeporn »
i'm gonna marry the dark

Lizlego

  • Vieras
Vs: Kortelaisilla, K-13
« Vastaus #1 : 24-05-2011, 23:41:29 »
Tää on samaan aikaan aivan kauhea ja silti aivan ihana, jos niin voi sanoa. No tekstistä voi sanoa, että ihana ja vaikuttava, vaikka itse tapahtuma on kamala ja ahdistava. Kertojan tilanne on aivan helvetillinen. Se voimattomuus ja odotuksen pelko ja tuska, kun tuntuu ettei toisaalta voi vaan seurata vierestä ja sitten kun Minnea nimenomaisesti pyytää, ettei kertoisi kenellekään. Ja vielä toi itsemurhayritys. Aivan kauhea ajatus ja tää teksti toi sen tunteen. Just sen, että yrittää elää omaa elämäänsä ja kokata juuustokastiketta ja silti toisella korvalla kuuntelee ja aivoilla miettii, että mitähän naapurissa tapahtuu, onkohan se nainen vielä hengissä. Tää välittää sen tuskan ja ahdistuksen tunteen, joka siinä on.