Kirjoittaja Aihe: Lumiäiti [K12, Vancha March/ Hannen Harst, angst, f. Darren Shan]  (Luettu 2519 kertaa)

Poissa culliina

  • Pentuprinssi
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 789
  • lasciva est nobis pagina, vita proba.
Author: culliina
Fandom: Darren Shan
Pairing: Vancha March/ Gannen Harst
Genre: angst, ficlet
General: K12
Warnings: insest
Disclaimer: Darren Shan-sarja hahmoineen kuuluu kirjailija Darren O’Shaughnessylle enkä saa tästä rahallista korvausta.
Summary: Lumiäiti peitti lapsensa syleilyynsä, tuuditti uneen.

Lumiäiti

Merituuli soi korvissa lumen kieppuessa kaikkialla. Vesi oli jäätynyt jo kauan sitten eikä mikään rikkonut sen lumista pintaa. Taivaskin oli lumen peitossa, täällä satoi aina lunta. Koskaan ei tullut kesää. Yksinäinen susi ulvoi ylempänä vuorilla. Se vastasi serkkunsa ja sielunkumppaninsa kutsuun.  Vancha oli aivan yksin. 

Tänne Vancha tapasi tulla, meren ääreen. Täällä Vancha saattoi vain vaeltaa yksin huutaen turhia rukouksiaan tuuleen. Hän tiesi niiden menevän perille. Siksi hän huusi. Vancha tiesi, että jos veli vain tahtoisi, tämä voisi tulla ja pelastaa. Pelastaa pikkuveljensä ja kaikki maailman vampyyrit ja vampaneesit.  Luoda yhden suuren ja vahvan heimon ja johtaa sitä veljensä kanssa. Mutta Gannen ei enää välittänyt. Tällä oli toinen.  Vain vampaneeseilla oli tälle enää väliä.

Vancha katsoi horisonttiin. Lunta, lunta, lunta. Kaikkialla oli lunta. Lumi oli turvallista, se kätki sisäänsä kaiken suojellen ja hoivaten. Sen pyörteistä ei edes vampyyri pystynyt löytämään saalistaan. Lumi peitti alleen kokonaisen maailman, jossa kaikki piileskelivät. Lumi oli hellä suoja kovassa maailmassa.

Liilat taljat ja niiden ympärille kierretyt shurikenit rasahtelivat jäisinä. Kylmyys oli kovettanut ne jääksi. Vanchan oli vaikea liikkua, hänkin alkoi kylmetä. Vaikka miksipäs ei? Lumihan oli kylmyydessään ja armottomuudessaan lämmin ja hyvä. Vancha tahtoi  upota sen syövereihin, sukeltaa syvemmälle kuin kukaan ennen. Hän tahtoi aloittaa uuden matkan. Siinä matkassa olisi pelkkää lunta. Lunta, lunta, lunta. Ei petollisia rakkaita, tunteita, joista et uskaltanut kertoa, ei onnea ja sitä seuraavaa kärsimystä, ei vaikeita valintoja. Vain lunta.

Maailman valkeus levisi. Se kietoi Vanchan syleilyynsä, peitti alleen kuin peitto pienen lapsen äidin peitellessä tämän illalla. Illan jälkeen seuraisi yö aikaa levätä, sitten kaikki alkaisi jälleen alusta.

Lumiäiti peitti lapsensa syleilyynsä, tuuditti uneen. Kohta Vancha heräisi uuteen aamuun. Siell ä hänen ei tarvitsisi surra veljeään, rakastaan. Siellä maailma ei kieltäisi heitä. Siellä ei olisi maailmaa.

Yksinäinen susi ulvoi vuorilla vampyyriprinssin matkatessa pois täältä lailla lumihiutaleen.

Jossain kaukana Gannen katsoi ylös taivaalle. Sinne oli syttynyt uusi tähti. ”Hyvästi veli.”

Tuuli oli tehnyt tehtävänsä.

Yksinäinen kyynel karkasi Gannenin poskelle. Yhtä yksinäinen oli sen kantaja. Vancha oli lähtenyt tuulen matkaan. Kuin lumihiutale. Sellainen hän oli aina ollut: ikuinen matkaaja. Tällä kertaa lumiäiti oli vienyt voiton maailmasta. Vancha ei enää palaisi.
« Viimeksi muokattu: 06-08-2012, 14:54:17 kirjoittanut Chuuko »