Kirjoittaja Aihe: Steve Leonard on vähemmän kuin vastalukusi [Alice/ Debbie, S, humor, f. DS]]  (Luettu 2676 kertaa)

Poissa culliina

  • Pentuprinssi
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 789
  • lasciva est nobis pagina, vita proba.
Author: Culliina
Beta: Grenade
Fandom: Darren Shan //Classick muokkasi Fandomin otsikkoon
Pairing: Alice Burgess/ Debbie Hemlock
Genre: Draama, humor, femme
General: S
Warnings: -
Disclaimer: Darren Shan -sarja hahmoineen kuuluu kirjailija Darren O'Shaughnessylle enkä saa tästä rahallista korvausta (valitettavasti).
Summary: Vastaluvut ovat keskenään vastakohtia. Ihan niin kuin sinä ja Steve Leonard.


Steve Leonard on vähemmän kuin vastalukusi

”Eli jos a plus b on kaksi ja a on b:n vastaluku, mikä on b?”
   Debbie Hemlock huokasi raskaasti keittiössään. Alice oli mukava ja Debbie piti hänestä paljon, mutta toisinaan hän osoittautui täydeksi idiootiksi. Esimerkiksi nyt.
   ”Mieti nyt! Mikä on vastalukujen summa?”
   ”No, mistä minä sen tietäisin? Kolme?”
   ”Huoh, olet toivoton. Mitä on miinus yksi plus yksi?”
   ”Miten se liittyy mihinkään?”
   ”Yksi ja miinus yksi ovat vastalukuja.”
   ”Mutta tässähän oli a ja b!”
   ”Koska viimeksi kävit matikantunnilla? Kuudennella luokalla?”
   ”Lahjoin silloisen poikaystäväni suklaalla ja hän teki kaikki läksyni.”
   ”Ja sitten sinusta tuli poliisi?”
   ”Niin. Rikos on rikos, vasta kun siitä jää kiinni.” Alice virnisti vinosti. Debbie oli suloinen turhautuessaan. Kannatti lukea matematiikkaa jo ihan vain sen takia.
   ”Miksi  ihmeessä sitten luet matematiikkaa, jos et ole koskaan pitänyt siitä!” Opettajan itsehillintä oli jo koetuksella. Alice oli pahempi kuin kahdeksasluokkalaiset teinit!
   ”Koska tahdon sivistää itseäni.” Alice vastasi kuin asia olisi ollut päivän selvä. Yllättävän naiivina ja opettajamaisena Debbie Alicen yllätykseksi kuitenkin nieli selityksen. Hän oli jo ehtinyt odottaa valtaisaa saarnaa vastuuttomuudesta kouluaikoina, ajan tuhlauksesta ja toisten turhasta ärsyttämisestä. Sitä ei kuitenkaan koskaan tullut.
   ”Olet oikeassa, anteeksi. En saisi suuttua sinulle.”
   ”Ei se mitään. Joten miten a ja b siis liittyvät vastalukuihin?”
   ”Katsopa”, Debbie sanoi ottaen esiin kynän ja paperia. Hän piirsi paperille pitkän janan ja merkitsi sen keskelle nollan, ”Tämä on yksiulotteinen koordinaatisto. Tämän akselin nimi on  x.” Debbie osoitti piirtämäänsä janaa. ”Tällä puolella janaa on positiivisia lukuja, tällä negatiivisia.”
   Alice nyökkäsi ymmärryksen merkiksi. Eihän aihe häntä varsinaisesti kiinnostanut, mutta jos Debbie kerran jaksoi häntä opettaa, niin mikäs siinä. Saipahan hän ainakin viettää aikaa rakkaansa kanssa.
   ”Tässä on yksi.” Debbie piirsi pisteen janalle ja piirsi sen viereen ykkösen. ”Yhden vastaluvun löytää koordinaatistosta, kun laittaa peilin nollan kohdalle. Kuvitellaan tähän peili.” Alice tarkkaili kuviota kulmat kurtussa. Opetettiinko kouluissa nykyään tälläistä? Ei hänelle vain oltu opetettu...
   ”Onko miinus yksi siis yhtä kaukana nollasta kuin yksi, mutta vain negatiivisella puolella?”
   ”Nimenomaan. Ja kun lisätään yhteen kolme, saadaan neljä. Kun miinus yhteen lisätään kolme, tulee kaksi.” Debbie katsoi oppilastaan ja näki edessään hämmentyneet silmät. Tämä oli ilmeisesti mennyt Alicelta yli hilseen. Tämä ei todellakaan tainnut olla oppinut matematiikkaa sitten ala-asteen...
   ”Kun lukuun lisätään positiivinen luku, se suurenee. Sen voi laskea näin. Yksi plus kolme on neljä.” Debbie osoitti kynällä ykkösen pistettä ja laski siitä kolme pistettä eteenpäin. Kynän pää todella päätyi nelosen kohdalle.
   ”Ei ole väliä, onko kasvatettava luku positiivinen vai negatiivinen. Se lasketaan aivan samalla tavalla.” Hän havainnollisti kertomansa laskemalla kolme eteenpäin miinus yhdestä. Jälleen kerran Alice sai huomata hänen olevan oikeassa.
   ”Mutta entä, jos lukuun lisätään negatiivinen luku?”
   ”Silloin syntyy vähennyslasku. Luvusta vähennetään negatiivisen luvun vastaluku.”
   ”Eli miinus yksi plus miinus yksi on oikeasti yksi miinus yksi?”
   ”Ei, vaan miinus yksi miinus yksi. Vastaukseksi tulee miinus kaksi.”
   ”Jaa, mikä takia?”
   ”Kun lukuun lisätään negatiivinen luku, sen arvo pienenee.”
   ”Jahas.” Tämä oli juuri niitä hetkiä, jolloin Alice ei kertakaikkiaan ymmärtänyt opettajaa. Mikä ihmeen logiikka tässäkin oli! Kyllähän Debbie taitava oli, monissakin asioissa, mutta Alicen puolesta heidän oppituntiensa sijainti olisi saanut olla pari metriä taaksepäin, viereisessä huoneessa, kynttilöiden keskellä pehmeisiin lakanoihin kietoutuneena. Siellä Debbie sai opettaa hänelle aivan mitä hän halusi...
   ”Eli tajusitko nyt?”
   ”Tajusinko mitä?”
   ”Mitä on a plus b kun a on b:n vastaluku?”
   ”...”
   ”Ajattele! A ja b ovat molemmat yhtä kaukana nollasta, sen eri puolilla.”
   ”Nolla?”
   ”Täsmälleen! Luvun ja sen vastaluvun summa on aina nolla.”
   ”Nyt meni ohi. Miksi ja miten niin?”
   ”Huoh. Olet vaikea tapaus. Syödään välillä vaikka piirakkaa, niin mietin hyvän esimerkin.”
   
   Debbien piirakkavuoka oli yllättävän pieni, ja kun se oli vielä tungettu täyteen mustikoita, ei piirakan hävittämiseen kulunut kuin puolisen tuntia. Debbie oli kokoajan kumman hiljainen ja ajatuksiinsa uponnut. Syödessään Alice ei ollut tätä huomannut, mutta piirakan vähetessä tämä oli pikkuhiljaa pannut merkille, että yleensä Debbiestä pulppuava, jatkuva iloinen puhetulva oli vaiennut. Tai ei se varsinaisesti vaiennut ollut; sitä ei vain alunalkaenkaan ollut ollut.
   ”Nyt keksin!”
   ”Mitä?”
   ”Miten selitän sinulle vastaluvut!” Debbien silmät hohtivat innosta tämän aloittaessaan normaalin puhetulvan. Pelkkä silmien katsekin sai Alicen epäröimään -tuollaista katsetta ei voinut seurata mitään hyvää.
   ”Vastaluvut ovat keskenään vastakohtia. Ihan niin kuin sinä ja Steve Leonard. Jos Steveen lisätään negatiivisia ominaisuuksia, hänestä tulee entistäkin ilkeämpi. Mitä kauempana positiivisesta hän on, sitä ilkeämpi hän on. Silloin ette enää ole vastalukuja.”
   ”Ihan loogista. Tuleeko minusta siis parempi, jos minuun lisätään positiivista?”
   ”Tulee! Aivan niin. Nyt ymmärsit. Ja, kun sinä ja Steve olette täydelliset vastakohdat, teidän keskiarvonne on nolla.”
   ”Eli luku plus sen vastalukukin on nolla?” Pelkkä Debbien hymy riitti Alicelle vastaukseksi. Oli mukava huomata, että tämä ei ollut enää ärsyyntynyt Aliceen. Hymyyn oli mahdotonta olla vastaamatta.
   ”Tiedätkö nyt vastauksen alkuperäiseen ongelmaan? Eli jos a plus b on kaksi ja a on b:n vastaluku, mikä on b?”
   ”Tiedän, että en ymmärrä, mikä logiikka tuossa on.”
   ”Jos a on b:n vastaluku, sehän tarkoittaa, että a on miinus b. Mitä on miinus b plus b?”
   ”Eli luku plus vastaluku? Nolla? Mutta jos sen pitäisi olla kaksi, niin eihän tätä voi ratkaista!”
   ”Sherlock!”