Kirjoittaja Aihe: Myötä- ja vastoinkäymisissä, Severus/Remus, K-7  (Luettu 157 kertaa)

Poissa Pahatar

  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 549
  • Rakkautta vain
Nimi: Myötä- ja vastoinkäymisissä
Kirjoittaja: Pahatar
Ikäraja: K-7
Tyylilaji: Slash, vähän draamaa ja paljon fluffya, hieman huumoria, AU.
Paritus: Severus/Remus
Vastuuvapaus: J. K. Rowling ja Bloomsbury omistavat tässä tarinassa esiintyvät hahmot. Minä vain lainaan näitä, enkä tosiaankaan tee tällä rahaa.
Varoitukset: Ei ole.

Yhteenveto: Sota on ohitse, ja kaikki on taas velhomaailmassa hyvin, vai onko sittenkään? Severus tuskastuu välillä opettajan työhön, mutta onneksi Remus tietää, miten saa Severuksen jälleen hyvälle tuulelle.


Lukijalle: Tämä on itsenäinen jatko-osa viime vuonna julkaistulle ficille Severuksen huolet. Kirjoitin sen silloin syntymäpäivälahjaksi Lizille, kuten tämänkin. Tiedän, että tykkäisit lukea mieluummin Connor/Leonia, mutta kun en osaa heistä kirjoittaa, niin täytyy mennä tällä. Pehmoiseksihan tämä meni, mutta tällä kertaa en pahoittele sitä. ;D Hyvää syntymäpäivää, rakas ystävä! :D



MYÖTÄ- JA VASTOINKÄYMISISSÄ


Severus kulki nopein askelin tyrmiin johtavaa käytävää pitkin, avasi juomamestarin yksityisiin tiloihin vievän oven ja pamautti sen perässään kiinni. Remus istui olohuoneessa lukemassa ja jäi katsomaan Severusta, joka riisui parhaillaan kenkiään ja päällysvaatteitaan synkän näköisenä. Sen puolen vuoden aikana, jonka he olivat asuneet yhdessä, Severus oli ollut pääsääntöisesti hyvällä tai ainakin tasaisella päällä. Poikkeuksiakin oli, ja tämä päivä oli ilmeisesti yksi niistä, Remus totesi itsekseen. Hän silmäili Severusta miettien samalla, mitä voisi tai uskaltaisi sanoa ilman, että tämä kimpaantuisi vielä entistäkin pahemmin. Kun Severus oli tuollaisella tuulella, tätä piti käsitellä silkkihansikkain.

”Miten menee?” Remus kysyi varovasti vilkaisten Severusta, joka oli kaatanut itselleen lasillisen vettä ja istui alas toiseen nojatuoliin häntä vastapäätä.
”Erinomaisen hienosti. Kuinka muutenkaan, kun saa elää ja tehdä työtä noiden hirviöiden keskellä, joita joku idiootti on keksinyt nimittää velho-oppilaiksi? Erityisesti silloin, kun kyse on sinun rakkaista rohkelikoistasi”, Severus ärähti vastaukseksi.
Severus tuijotti Remusta syyttävästi ikään kuin hän olisi vastuussa tupansa oppilaiden käytöksestä kaikissa tilanteissa. Remus olisi halunnut istua Severuksen syliin, suudella tätä lämpimästi ja kehottaa lopettamaan turhanpäiväisen kiukuttelun, mutta hylkäsi ajatuksen siitä saman tien. Hän tiesi hyvin, että Severuksen huonotuulisuus olisi vain pahentunut sen myötä.

”Mitä he ovat nyt tehneet?”
”Pelkkää pahaa. Eivätkä tee mitään sellaista, mitä pitäisi tehdä. Siitä huolimatta, ettei tarvitsisi muuta kuin keskittyä ja toimia ohjeiden mukaan, mutta se tuntuu olevan useimmille täysin ylivoimaista.”
”Oliko sinulla viimeisen vuosikurssin oppitunti tänään?” Remus kysyi kuin ohimennen.
”Kyllä. Miten arvasitkin? Joukko oppilaita, jotka ovat olleet täysi-ikäisiä jo vuoden tai pari. Jotka ovat itse halunneet jatkaa taikajuomissa ja suorittaa niistä S.U.P.E.R. -tutkinnon. Sen perusteella voisi luulla, että mielenkiinto opetettavaan aiheeseen ja siitä suoriutuminen olisi vähintäänkin tyydyttävää. Kaikkea muuta! Jos minä olisin opettanut täällä taikajuomia viimeiset kaksi vuotta Kuhnusarvion sijaan, en olisi kelpuuttanut jatkoon kuin yhden viidestä näistä nykyisistä kurssilaisista. Mutta kunnianarvoisan opettajani löperön suhtautumisen ja hellämielisyyden vuoksi joudun nyt oppitunti toisensa jälkeen sietämään uskomatonta epäpätevyyttä”, Severus sanoi kiivaasti. 

”Mikä siinä on suurin ongelma? Ovatko tehtävät heille liian vaikeita?” Remus kysyi yrittäen kuulostaa rauhalliselta ja vilpittömältä ja tukahduttaen samalla halunsa hymyillä Severuksen äskeisille sanoille. Severus olisi kuitenkin ymmärtänyt sen pelkästään pilkantekona itseään kohtaan.
”Ainakin siinä tapauksessa, että ei yritäkään keskittyä niihin. Weasley tuijottaa lammasmaisesti Grangeria tunnista toiseen, ja on niin paksupäinen, ettei edes huomaa liemensä menevän pilalle. Sitä paitsi aivan turhaan, jos minulta kysytään, sillä Grangeria näyttää kiinnostavan pelkästään opiskeleminen ja tuleva työura. Niin ikävää kuin onkin myöntää, hän sentään onnistuu lähes joka kerralla”, Severus sanoi happaman näköisenä.

”Entä muut?”
”Toinen toistaan kehnompia. On kuin koko koulun olisi vallannut jonkinlainen käsittämätön hulluus ja riehakkuus velhosodan päättymisen myötä. Mikään muu kuin parinmuodostus ei näytä kiinnostavan nuorisoa. Nämä ääliöt tuntuvat elävän jonkinlaista ikuista rakkauden kesää, vaikka se oli ja meni jo vuonna 1967.”
Remusta nauratti, mutta hän yritti pitää kasvonsa peruslukemilla. Severus oli tavallaan oikeassa, vaikka olikin luultavasti ainoa, joka näki ihmisten onnellisuuden kielteisenä asiana. Voldemortin ja kuolonsyöjien kukistumisen jälkeen velhomaailman päällimmäinen tunnelma oli helpottuneisuus ja iloisuus, mikä näkyi etenkin nuorissa. Remusta itseään hymyilytti aina hänen nähdessään oppilaiden nauravan tai olevan läheisissä tunnelmissa keskenään, vaikka hänkin oli todennut näiden keskittymisen olevan nykyään vaikeampaa kuin ennen. Ylipäätään hän nautti suuresti siitä, että sai jälleen työskennellä pimeyden voimilta suojautumisen opettajana. Severus kuitenkin tuntui kokevan asian toisin.

Severus mulkoili Remusta epäluuloisen näköisenä ikään kuin olisi arvannut, mitä hän ajatteli.
”Potter ja Draco vievät voiton kaikista. Viimeksi tänään näin heidän pitelevän toisiaan kädestä kiinni pöydän alla ja tuijottavan toisiaan silmiin typerän näköisinä”, Severus jatkoi synkällä äänellä.
Remus yskäisi peittääkseen äkillisen hilpeytensä ja katsoi Severusta vakavasti.
”Todellako? Mitä sinä teit?”

”Ilmoitin heille, että tämä on liemien oppitunti, eikä kutupaikka, ja siirsin heidät erilleen luokan vastakkaisille puolille. Paljonpa hyötyä siitä oli. Sen jälkeen molemmat jatkoivat toistensa tähyilemistä kauempaa, eikä taikajuomien tekemisestä tullut senkään vertaa kuin vierekkäin. Käskin heidän jäädä jälki-istuntoon tunnin jälkeen, mutta tein sen virheen, että en erottanut heitä. Nämä hölmöt olivat suutelemassa toisiaan heti, kun silmä vältti sen sijaan, että olisivat kuuranneet taikajuomakattiloita. Ja kun tein siitä lopun, Draco vielä kehtasi valittaa minun olevan epäoikeudenmukainen. Voitko uskoa?”

Tällä kertaa Remus ei pystynyt olemaan hymyilemättä, mikä ei jäänyt huomaamatta Severukselta.
”Käsitän, että täällä on turha luulla saavansa ymmärrystä osakseen. Olkoon sitten niin. Ehkä haluat liittyä rakkaiden oppilaittesi seuraan jatkamaan minulle nauramista. Nähtävästi olen ainoa, joka välittää siitä, millaiset arvosanat ja tulevaisuuden nämä velhomaailman toivot ovat saamassa”, Severus ärähti tummat silmät leiskuen suuttumusta.
Severus nousi ylös ja kääntyi mennäkseen kohti makuuhuonetta, mutta Remus nousi nopeasti tuolistaan ja liikahti Severuksen eteen.

”Severus, ole kiltti, älä mene. Minä en nauranut hetkeäkään sinulle, vaan Harrylle ja Dracolle. Olet täysin oikeassa, tietenkin. Oppitunnit ovat olleet selkeästi levottomia koko syksyn. Mutta voiko siitä oikeastaan moittia oppilaita? Ajattele, miten vapauttavalta meistäkin tuntui velhosodan loppumisen jälkeen.”
”Se on eri asia. Sitä paitsi me aloitimme työnteon heti, kun pystyimme, emmekä jääneet juhlimaan”, Severus vastasi vihaisen näköisenä.

”Nuoret ajattelevat eri tavalla. Ja eivätkö nämä pienet vaikeudet ole sinustakin pieni haitta verrattuna Voldemortin ja kuolonsyöjien aikaan?” Remus sanoi katsoen Severusta vetoavasti.
”En kutsuisi niitä pieniksi”, Severus sanoi kolealla äänellä, mutta tämän kasvojen ilme näytti hieman lientyneen. He seisoivat vastakkain ja katsoivat toisiaan äänettöminä. Remus uskaltautui ottamaan Severusta kädestä kiinni ja pujotti sormensa tämän sormien lomaan, eikä Severus hänen ilokseen vetänyt kättään pois.

”Minä inhoan epäpätevyyttä. Ja huolimattomuutta”, Severus sanoi värittömällä äänellä.
”Minä tiedän. Ymmärrän sinua paremmin kuin luuletkaan. Ja tiedän senkin, mitä sinä nyt tarvitset.”
”Kuten mitä?”
”Kylvyn. Sinä näytät lopen uupuneelta. Ja sen jälkeen hyvän aterian täällä meidän tiloissamme. Paitsi tietenkin, jos haluat mennä mieluummin syömään Suureen saliin”, Remus sanoi katsoen Severusta lämpimästi. Tämä oli hetken vaiti ja nyökkäsi hänelle.
”Kylpy kuulostaa hyvältä. Ja ateria täällä”, Severus sanoi jäykästi, mutta Remus saattoi nähdä Severuksen suuttumuksen hälvenneen.

Remus laski Severukselle veden ammeeseen, ja sillä aikaa, kun tämä oli kylpyhuoneessa, Remus kutsui kotitontun luokseen ja antoi tälle ohjeet. Kun Severus saapui puoli tuntia myöhemmin kylpyhuoneesta olohuoneeseen aamutakki yllään, sohvapöytä oli katettu, ja hyvin hautuneen pataruoan, uuniperunoiden sekä vastaleivottujen sämpylöiden tuoksu täytti olohuoneen. Remus oli sytyttänyt kynttilän pöydälle ja kaatanut viiniä kahteen lasiin. Severus ei sanonut mitään, mutta tämä näytti huomattavasti suopeammalta kuin aikaisemmin. He istuivat alas sohvalle syömään ja juttelivat aina välillä kaikenlaista velhomaailman viimeaikaisista tapahtumista.

”Kun aikaisemmin tänään olin menossa opettajanhuoneeseen, satuin kuulemaan muutaman neljäsluokkalaisen puuskupuhtytön puhuvan meistä kahdesta”, Severus sanoi yllättäen.
”Niinkö? Mitä he puhuivat?” Remus kysyi huvittuneena.
”Että on niin ihanaa, kun vanhatkin ihmiset voivat olla yhdessä ja rakastuneita. Ja etenkin kaksi miestä”, Severus sanoi ivallisella äänellä.
”Sanoitko heille jotain?” Remus kysyi levottomana.
”Vain muutaman valitun sanan siitä, mitä mieltä olen opettajakunnan yksityisasioista juoruamisesta. Ja etten ole vielä liian vanha ottaakseni pois tupapisteitä tai antaakseni jälki-istuntoa, minkä sitten teinkin.”

”Ja sen lisäksi mitä ilmeisimmin säikytit heidät perinpohjaisesti”, Remus sanoi huokaisten.
”Se ei ollut varsinaisesti tarkoitus. Enkä olisi uskonut, että nuoriso on tänä päivänä niin herkkää, että alkaa kyynelehtiä niin vähästä”, Severus sanoi vaivaantuneeseen sävyyn.
He katsoivat toisiaan, ja Remus pudisti päätään tietämättä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Severus tuijotti häntä jossain määrin kiusaantuneen näköisenä. He olivat hetken vaiti, kunnes Severus alkoi puhua:
”Remus… tiedän, että minun kanssani on vaikeaa elää. Ei ole sinun vikasi, että tämä työ käy minun hermoilleni, mutta silti sinä joudut kärsimään siitä. Ja toisetkin. Olen pahoillani.”

Remus katsoi Severusta tuntien lämmön leviävän sisälleen.
”Ei sinulla ole mitään syytä olla pahoillasi.”
”Pelkään, että on. En käsitä, miksi ylipäätään halusit minut kaikista maailman ihmisistä. Olisit voinut valita paljon paremminkin”, Severus sanoi katsoen Remusta synkän näköisenä.
”Kerronko, miksi halusin sinut?” Remus sanoi pehmeästi. Severus hymyili hänelle hieman.
”Koska olet itsepintaisesti sitä mieltä, että rakastat minua. Minäkin rakastan sinua. En vain käsitä syytä, mitä sinuun tulee.”

Remus liikahti sohvalla lähemmäksi Severusta ja kietoi kätensä tämän hartioiden ympärille.
”Sitten minun täytyy varmaan selittää. En ole koskaan tavannut ketään toista, jonka kanssa viihtyisin edes puoliksi näin hyvin kuin sinun kanssasi. Rakastan sinun älykkyyttäsi, peräänantamattomuuttasi, vahvuuttasi ja ulkonäköäsi, noin muutamia asioita mainitakseni. Kun me olemme yhdessä, kaikki on moninkertaisesti parempaa. Sinä tuot värit minun maailmaani ja saat minut nauramaan kerta toisensa jälkeen. Annat minulle kaikki syyt elää, mikä ei ole itsestäänselvyys, etenkään ihmissudelle. Sinä olet minulle kaikki, mitä olen ikinä kaivannut ja halunnut: kollega, ystävä, rakastettu ja rakastaja. Sinä teet minun päivistäni valoisat ja öistäni nautinnolliset. Sinä olet minulle kaikki kaikessa, enkä halua edes ajatella, millaista minulla olisi ilman sinua”, Remus sanoi katsoen Severusta lämpimästi.

He tuijottivat toisiaan hetken sanomatta mitään, ja Remus näki Severuksen silmistä, että hänen sanansa olivat koskettaneet tätä.
”Remus… en tiedä, mitä sanoisin. Sinä merkitset minulle yhtä lailla kaikkea, vaikka en ole yhtä hyvä kuin sinä kertomaan sitä”, Severus sanoi hiljaa.
”Sinä kerrot sen minulle joka päivä kaikilla tavoilla. Viime kesänä heti Tylypahkan taistelun jälkeen, kun olin pahasti loukkaantunut, veit minut kotiisi asumaan. Pidit minusta huolta, vaikka olit itsekin vasta toipumassa Naginin aiheuttamista haavoista. Teit minulle pitkin kesää taikajuomia, että paranisin. Käytit viikkokausia aikaa ja suunnattomasti vaivaa löytääksesi parantajan, joka suostuisi ottamaan ihmissuden potilaakseen. Vaadit saada lainata minulle rahaa, kunnes löydän töitä, enkä ole vieläkään saanut maksettua sinulle kaikkea takaisin”, Remus sanoi katsoen Severusta syvälle silmiin.
”Ei sinun tarvitsisi maksaa takaisin.” 

”Sinä teet minulle joka kuukausi sudenmyrkkyjuomaa kaikkien muiden töidesi lisäksi ja yöuniesi kustannuksella. Sen lisäksi valvot jokaisen täysikuuyön ja käyt vähän väliä katsomassa, miten minä voin, ja toimiiko taikajuoma varmasti.”
”Se nyt on vähintä, mitä voi tehdä”, Severus mutisi.
”Ehkä sinusta, mutta ei läheskään kaikista. Sitä paitsi hoidat minua ja saat minut kuntoon jokaisen täysikuun jälkeen. Ilman sinua ja lääkejuomiasi en toipuisi niistä läheskään yhtä hyvin ja nopeasti.”

Severus katsoi häntä sanomatta mitään, mutta tämän silmissä oli lämmin ilme, mikä rohkaisi Remusta jatkamaan:
”Sinä painostit McGarmiwaa antamaan minulle työpaikan Tylypahkan opettajana. Ja vieläpä sen paikan, jonka olisit itse ottanut kaikkein mieluimmin vastaan.”
”Sinä jos kuka ansaitsit saada tuon paikan”, Severus sanoi hiljaa.
”Kaiken lisäksi tiedän hyvin, että sinä itse olet jatkanut Tylypahkassa ennen kaikkea minun takiani, vaikka tämä työpaikka koettelee sinun kärsivällisyyttäsi. Sinä voisit noilla kyvyilläsi mennä töihin vaikka mihin, jos vain haluaisit. Minun tilanteeni on toinen, ja sen vuoksi olet päättänyt jäädä tänne, ettei meidän tarvitsisi olla erossa toisistamme. Sanoit äsken, ettet käsitä, miksi rakastan sinua. Miten voisin olla rakastamatta?” Remus kysyi katsoen Severusta hellästi.

He hymyilivät toisilleen. Remus nojautui eteenpäin, ja Severus teki samoin. Heidän huultensa kohdatessa Remus tunsi onnen ja mielihyvän täyttävän sisimpänsä. Severuksen suuteleminen tuntui niin hyvältä, kuten aina, mutta erityisesti tällaisina hetkinä, kun Severus oli ollut ensin huonolla tuulella ja sitten leppynyt. Heidän kosketuksensa sai kerta toisensa jälkeen Remuksen hermonpäät kihelmöimään ja sydämen täyttymään ilosta.

”Minun oma tummatukkani”, Remus sanoi pehmeästi heidän irrottautuessaan pitkän ajan kuluttua suudelmasta. Severus kohotti kulmiaan hänelle, mutta hymyili samalla.
”En olisi ikinä uskonut, että tuo voisi kuulostaa noin hyvältä. Ei se kuulostaisikaan kenenkään muun sanomana.”
”Se on sitten minun onneni.”
”Ja sinä olet minun.”
« Viimeksi muokattu: 23-05-2023, 17:35:33 kirjoittanut Pahatar »
Why is it that we feel more comfortable seeing two men holding guns than two men holding hands?

Poissa Lizlego

  • värkkääjä
  • Viestejä: 100
Vs: Myötä- ja vastoinkäymisissä, Severus/Remus, K-7
« Vastaus #1 : 23-05-2023, 21:37:57 »
En malta odottaa että olisin tietokoneella kommentoimassa. Saatan sitä vielä katua mutta tää on ihan liian ihana odottamiseen. Joo, elän yhä Connor/Leon-kuplassa (saa nähdä tuhoaako kesä sen mutta toivottavasti ei) mutta Severus/Remus on sitten varmaan se guilty pleasure. Tuo Remuksen lempeä tietäväinen suhtautuminen on kaunista. Ja mä taidan parilla kuin parilla nauttia kovasti vakiintuneesta suhteesta, missä tunnetaan toinen ja tiedetään mistä kenkä puristaa. Severuksen on vaikeaa varmasti seurata nuorison romansseja vierestä, koska onhan se nyt kiusallista mutta Severus on ihminen, joka haukkuu muttei pure ja Remus tietää. Huvitti kun Remus mietti Severuksen syliin istumista ja totesi että ei toimisi niin kuin pitäisi. Olin samaa mieltä ja kuitenkin olisi ollut ihan kivaa nähdä miten siinä olisi käynyt. ;D Severuksen olisi kuvitellut ottavan sen loukkauksena ja kiukkuaan vähättelevänä. Se että Remus tiesi sen ja sen sijaan puhumalla selvitti mikä Severusta kiukutti, oli älyttömän romanttista. Severus lämpiää hitaasti mutta lämpiää kuitenkin ja sisus on kultaa.

Nauratti toi Harry/Draco niin kovasti rakastuneina. Tää on hyvä jatko sille edelliselle osalle. Kaunis, lämmin ja ihana. Aivan ihana syntymäpäivälahja! Kiitos! :)

//Mä unohdin varmaan sanoa puolet siitä mitä oli mielessä. Paheksun Severuksen tavoin vanhaksi kutsumista mutta kyllähän päälle kolmekymmentä on teineille ikäloppu.  ;D
« Viimeksi muokattu: 23-05-2023, 21:40:35 kirjoittanut Lizlego »

Paikalla Fiorella

  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 924
  • Hyvän tuulen kotisatama
Vs: Myötä- ja vastoinkäymisissä, Severus/Remus, K-7
« Vastaus #2 : 23-05-2023, 21:44:35 »
Hyvänen aika, miten valtavan suloinen tämä oli! Ihana ficci, Pahatar! Tiedän, että lahjan saaja tykkää, mutta ilahdutit samalla minuakin. ❤

Severus oli ihanan mökö oma itsensä ja Remus tiesi, millä parantaa toisen hapan mieliala parhaiten. Ja sydämeni sulatti tuo, miten Severus tiesi omat oikkunsa ja arvosti Remusta, joka osasi huomioida häntä niin tarkkaan. Ja voin vain kuvitella tuon, mitä se teinien kanssa eläminen oikein on.  ;D

Lainaus
Remus liikahti sohvalla lähemmäksi Severusta ja kietoi kätensä tämän hartioiden ympärille.
”Sitten minun täytyy varmaan selittää. En ole koskaan tavannut ketään toista, jonka kanssa viihtyisin edes puoliksi näin hyvin kuin sinun kanssasi. Rakastan sinun älykkyyttäsi, peräänantamattomuuttasi, vahvuuttasi ja ulkonäköäsi, noin muutamia asioita mainitakseni. Kun me olemme yhdessä, kaikki on moninkertaisesti parempaa. Sinä tuot värit minun maailmaani ja saat minut nauramaan kerta toisensa jälkeen. Annat minulle kaikki syyt elää, mikä ei ole itsestäänselvyys, etenkään ihmissudelle. Sinä olet minulle kaikki, mitä olen ikinä kaivannut ja halunnut: kollega, ystävä, rakastettu ja rakastaja. Sinä teet minun päivistäni valoisat ja öistäni nautinnolliset. Sinä olet minulle kaikki kaikessa, enkä halua edes ajatella, millaista minulla olisi ilman sinua”, Remus sanoi katsoen Severusta lämpimästi.
Siis ihana Remus.  :-*

Poissa Pahatar

  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 549
  • Rakkautta vain
Vs: Myötä- ja vastoinkäymisissä, Severus/Remus, K-7
« Vastaus #3 : 24-05-2023, 17:18:45 »
Liz ja Fiorella, kiitos niin paljon ihanista kommenteistanne! Todella ilahduttavaa, että luitte ja piditte tästä, kommenttinne lämmittivät suuresti mieltäni. :D

Liz: Toivon, että sun Connor/Leon -kupla ei tuhoudu vielä pitkään aikaan jo siksikin, että heistä on vielä niin monta tarinaa kirjoittamatta. *vink vink* ;) Minustakin on ihana ajatella juuri noin kuin kommentoit, että vaikka Severus olisi miten yrmy päällepäin, sisin on kunnossa ja se on se tärkein. Ilahduin myös, jos tämä toimi jatko-osana. :D Tästähän on ollut puhetta, että sä tykkäät enemmänkin vakiintuneesta suhteesta kuin rakastumisen kuvauksesta, ja senkin takia tästä tuli tällainen. Ihan loistavaa, jos lahja onnistui, kiitos! :D

Fiorella: Tykkäsin ajatella tässä, että Severus myös tiedosti omat puutteensa ja arvosti Remuksen pitkämielisyyttä, ja oli tosi kiva kuulla, että se välittyi tästä. Mahtavaa, jos tämä ilahdutti sinua. :D
Why is it that we feel more comfortable seeing two men holding guns than two men holding hands?

Poissa zilah

  • Sydänten kapteeni
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 2431
  • "Olet tullut laivaan, luumuseni?"
    • Zilahin Kirjasto
Vs: Myötä- ja vastoinkäymisissä, Severus/Remus, K-7
« Vastaus #4 : 29-06-2023, 18:15:12 »
Voi että tämä oli ihana tarina! <3 Hauska, lämmin ja suloinen yhtä aikaa.

Erityisesti pidin siitä, että kummatkin miehet oli kuvattu realistisesti, mutta lämpimän hyväksyvästi. Onhan heillä omat ongelmansa ja kummallakin on menneisyydessään raskaita asioita, mutta juuri siksi ilahduttaa että he ovat löytäneet toisensa.

Alkuperäissarjassa minua on aina ärsyttänyt se, että Row tappoi niin suuren osan kiinnostavista hahmoista, ja monet heistä jäivät sen vuoksi turhan yksiulotteisiksi. Melkoista tuhlausta minusta. Ja juuri siitä syystä tällaisten fix- it- tarinoiden lukeminen on niin terapeuttista.

Rakastin sitäkin, miten Severus oli painostanut McGarmiwan antamaan Remukselle opettajanpaikan, ja vielä juuri sen jota hän itse oli niin kauan halunnut. Mutta mitäpä sitä ei rakkaansa eteen tekisi? Ja on minulle monesti tullut mieleen se, että Remus ja Severus sopivat niin hyvin yhteen senkin vuoksi, kun Severus liemimestarina kykenee pitämään huolta Remuksen pienestä karvaisesta ongelmasta.  ;D

Harry ja Draco sitten... Myönnän, että repesin ihan totaalisesti siinä kohtaa kun pojat pussailivat sen sijaan että olisivat keskittyneet noidankattiloiden kuuraukseen.  ;D ;D Mutta kyllä hekin ovat onnensa ansainneet. Kun miettii, millaisen hermopaineen ja pimeyden alla varsinkin Harry on joutunut kasvamaan, niin onko se ihme jos kaveri vapaaksi päästyään haluaakin vähän irrotella ja keskittyä elämän mukavampiin puoliin? <3

Kiitos tästä ihanaisesta! <3


zilah


Poissa Pahatar

  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 549
  • Rakkautta vain
Vs: Myötä- ja vastoinkäymisissä, Severus/Remus, K-7
« Vastaus #5 : 01-07-2023, 08:52:04 »
Kiitos paljon zilah, todella mukava kuulla, että luit tämän ja tykkäsit! :D Olen huomannut että aikoinaan tuli kirjoitettua hyvinkin canonin kanssa yhteensopivia tarinoita ja vain niitä, mutta nykyään nämä ovat kaikki enemmän tai vähemmän AU. Ja juurikin tuon takia, mitä sanoit, kun niin moni hahmo kuoli. >:( Se on aina ahdistanut minuakin, ja siksi on niin ihana kirjoittaa heille toisenlainen kohtalo. Ja vaikka H/D ei ole minulle ollut koskaan ihan ykkössuosikki, onhan se kuitenkin sellainen käsite, että sitä on hauska ujuttaa ficceihin näin sivuosassa. ;D Vielä kerran kiitos kovasti kommentistasi, se ilahdutti tosi paljon. :D
Why is it that we feel more comfortable seeing two men holding guns than two men holding hands?