Qfeiss: Kiitoksia kommentista. En ollutkaan muistanut että olen tämän tännekin laittanut, joten heitän tämän ykkösluvun nyt hieman myöhässä. Ja Cullenithan asustelevat Norjassa, sillä Forksissa pysyminen saattaisi aiheuttaa epäilyksiä.
Luku I.
Kasvoja menneisyydestä
Italiassa oli onneksi pilvistä ja livahtaminen kaupungin alla risteilevään tunneliverkostoon sujui vastaan tulleen Alecin ansiosta ongelmitta. Koska Cullenit eivät todella tienneet, kuinka kauan viipyisivät, runsasta matkalaukkumäärää kantamaan oli tullut useampia vampyyriyhteisön henkivartijoista. Bella seurasi Carlislea ja Esmeä Edwardin kävellessä vaitonaisena hänen vierellään, loput kahdeksasta kulkivat heidän takanaan. Seurue johdatettiin ilman muodollisuuksia suoraan Bellan valtaistuinsaliksi nimittämään huoneeseen. Aron jollain oudolla tapaa hauras olemus tervehti heitä arvokkaalla hymyllä. Mies oli tapansa mukaan hienostuneessa vaatetuksessa.
”Ystäväni Cullenit. Kuinka upeaa onkaan saada teidät tänne pitkästä aikaa. Edellinen tapaamisemme sujui hiukan kireähköissä merkeissä”, mies kohotti toista kulmakarvaansa.
Edward hymähti. Kireähkö oli melko lievä ilmaus sotatilaa lähentelevästä tilanteesta. Se oli ollut niitä aikoja, kun hän olisi vielä ollut valmis kuolemaan Bellan puolesta.
”Ilo on molemminpuolinen”, Carlisle hymyili.
”On mukavaa, että saavuitte nauttimaan meidän ilmastostamme. Norja on niin masentava tähän aikaan vuodesta.”
Kevät niillä seuduilla oli tosiaan paljon myöhässä Italian tilanteesta. Välillä Edward toivoi, että hän voisi vain kävellä ulkona auringonpaisteessa kuten tavalliset ihmiset. Alkoi pitkällinen tervehdysten ja kuulumisien vaihto, jonka jälkeen Aro löi asiat pöytään:
”Arvelen teidän ihmettelevän kutsumme syytä. Vampyyrimaailma on totisesti levoton näinä aikoina. Puhutaan jopa sodan tuulista Kuun lapsia vastaan, ja siksi haluan vain uudistaa vanhat siteet ja pyyhkiä kaunan pois.”
Bella kiitti onneaan ettei kyennyt enää punastumaan. Tyttö oli tosiaan pohtinut, mitä taka-ajatuksia vampyyrimaailman ”kuningasperheellä” mahtoi olla. Aro halusi näköjään pelata avoimin kortein.
”Ja Bella, edelleen ajatustenluvun tavoittamattomissa?”
Tyttö nyökkäsi hymyillen.
”Hyvin harvinaista, muttei suinkaan ainutlaatuista. Silti hyvin tavoiteltavaa.”
Bella rypisti kulmiaan ihmeissään sanoista. Aro vain hymyili hiukan arvoituksellisesti.
”Laitan jonkun huolehtimaan tavaranne ylemmän kerroksen huoneisiin. Olkaa hyvä ja olkaa kuin kotonanne. Matka oli varmasti väsyttävä.”
”Edward?”
Mies kääntyi. Siitä oli ikuisuuksia kun hän oli kuullut tuon äänen ja se vei hänen ajatuksensa aikaan ennen kuolemattomuutta. Aro hymyili ylpeästi.
”Vivienne, mia cara. Päätit liittyä seuraamme?”
”Olin utelias, mutta en uskonut tapaavani vanhaa tuttavaa.”
Vivienne? Nimi herätti Edwardin mielessä kultaisia, joskin hiukan hämäriä muistoja ihmisyyden ajalta, päällimmäisenä niistä tulinen Romeo ja Julia. Aikanaan tyttö oli vetänyt toisen nimiosista ja vastanäytellyt Edwardille sellaisella intohimolla että heidän suudelmansa olivat olleet muutakin kuin pelkkää teatteria.
”Kuinka yllättävää tavata sinut täällä.”
Tyttö asteli salia kiertävältä varjoiselta tasanteelta alas johtaviin portaisiin ja tuli hitaasti ikkunasta lankeavaan valojuovaan. Bellassa jysähti synkkä mustasukkaisuus, kun hän katsoi tapaa, jolla Edward tuijotti Vivienneä. Tyttö oli kaunis tavalla, joka kieli hyvästä ulkonäöstä jo ennen kuolemattomuutta. Hänen mustat hiuksensa oli siloteltu huolitellulle nutturalle, josta muutama suortuva oli kuitenkin jätetty harkitusti kehystämään kasvoja. Vaatekokonaisuus koostui purppuraisesta, pitkähihaisesta paidasta, jonka muuten melko tiukkaan kaula-aukkoon oli tehty erittäin kapea halkio, joka ulottui pyöreiden rintojen väliin ja mustista, sääriä imartelevista housuista. Tytöllä oli jalassaan korkeakorkoiset remmikengät, niiden alla mustat ohuet sukat, ja asusteena arvokas rubiinikaulakoru. Meikittömät huulet olivat kaartuneet hienoiseen hymyyn, mutta mustalla voimakkaasti rajatuissa silmissä oli punaisena hehkuva viettelijättären katse. Vivienne naputti reittään huolellisesti hoidetuilla pitkillä kynsillään. Hänen ulkomuotonsa oli noin seitsemäntoista vanhan.
”Yllättävää, muttei lainkaan epämiellyttävää. Kuolemattomuus on vain komistanut sinua.”
”Näytät itsekin hyvältä”, Edward hymyili välittämättä Bellan tuhahduksesta.
Carlisle tuli väliin estääkseen avoimen kissatappelun kahden vampyyritytön välillä ja esitteli itsensä sekä perheensä korostaen nimikettä ”Edwardin vaimo” Bellan kohdalla. Hätkähdys ei näkynyt hetkeäkään Viviennen kasvoilta.
”Naimisissa, nyt jo? En olisi sinusta uskonut”, Vivienne sanoi kohottaen nypittyjä kulmiaan.
Hänen vihjaileva äänensävynsä sai Bellan kiehumaan. Alice laski varoittavasti käden siskonsa käsivarrelle. Aro tuli lähemmäs hiukan maireasti hymyillen.
”Vivienne on lahjakkaimpia tapauksia joihin olen koskaan törmännyt.”
”Liioittelet, isä”, tyttö nauroi.
”En lainkaan. Kuten varmasti huomasit”, mies kääntyi Edwardia kohden, ”et kuule hänen ajatuksiaan.”
Itse asiassa Edward ei ollut huomannut, mutta nyökkäsi silti. Aro laski molemmat kätensä tyttärekseen kutsumansa Viviennen hartioille ylpeästi hymyillen.
”Hän adoptoi jokaisen lahjan, jonka kanssa pääsee kosketuksiin. Mitkä rajattomat mahdollisuudet!” mies heilautti teatraalisesti kättään.
”Aivan niin”, Vivienne vahvisti ja jokainen läsnäolija hätkähti kuullessaan äänen päässään vaikkei tyttö puhunut.
”Mutta suonette anteeksi minua vetävät ikävät velvollisuudet. Vivienne opastaa teidät huoneisiinne.”
Tyttö johdatti heidät Volturin palatsin uumeniin näyttäen heille neljä kahden hengen huonetta. Pariskunnat valtasivat jokainen omansa, Bella nyökkäsi hyväksyvästi nähdessään tasokkaan huoneen, joka olisi varmasti käynyt mistä tahansa hotellisviitistä. Ovi sulkeutui heidän takanaan, Vivienne oli kadonnut johonkin, joten Bella kääntyi Edwardia kohden silmät salamoiden.
”Kuka tuo tyttö luulee olevansa?”
”Vivienne”, Edward vastasi tyynesti.
Bella halusi räjähtää, mutta pakottautui nielemään kiukkunsa.
”Mistä sinä tunnet hänet?”
”Vanha tuttu ihmisyyteni ajoilta.”
”Seurustelitteko te?”
”Kyllä.”
”Mutta sinä sanoit...”
”Onko sillä väliä?” Edward ärähti, ”miksi pyhimykseksi sinä minua luulet?”
Bella mumisi jotain, mistä edes Edward ei saanut selvää. Tyttö poistui ovet paukkuen ja jätti Edwardin tuijottamaan ulos ikkunasta. Tämä osa Volturin imperiumia oli maan pinnalla ja alhaalla vilisi Volterran katujen elämä.
”Vivienne?”
Tyttö kohotti päätään kuullessaan lähes mairean äänensävyn. Edwardin nuori vaimo ja yksi hänen veljistään, Emmett, seisoivat kirjaston ovella.
”Onko jokin vialla?” tyttö kysyi hymyillen.
Hän kyllä tiesi hyvinkin mistä oli kysymys, mutta halusi pakottaa Bellan sanomaan sen. Tahtojen taistelu tyttöjen välillä oli käynnistynyt jo aiemmin, eikä Vivienne ollut tottunut nöyrtymään ennenkään. Emmett tuijotti kahden vampyyrin välistä kipinöivää tunnelmaa ja elätteli hyvin säädyttömiä kuvitelmia mielessään. Vivienne vilkaisi häntä huvittuneesti.
”Turvamies? Kuvitteletko, että aion repiä nätit ruskeat kiharasi päästäsi pois?”
”Sinunlaisistasi ei koskaan tiedä. Mitä peliä sinä pelaat?”
”Peliä?” Viviennen äänensävy oli teeskennellyn tietämätön.
Tyttö nousi, Bella tuijotti häntä yhä tiiviisti.
”Saanko muistuttaa, että nautitte minun isäni vieraanvaraisuudesta?”
”Se ei oikeuta sinua rikkomaan avioliittoja.”
”Siihen tarvitaan aina kaksi”, Vivienne hymyili maireasti.
Jo toisen kerran samana päivänä Bella oli kiitollinen, ettei voinut punastua. Tyttö säilytti jäisen ulkokuorensa ja piti huolen siitä, että Vivienne ei vain pääsisi hänen ajatuksiinsakaan. Se oli tällä hetkellä Bellan paras puolustuskeino.
”Usko minua, et halua tietää, mitä Edwardin ja minun välillä on.”
”Oli”, Bella sanoi painokkaasti.
”On”, Vivienne korjasi, ”harmi ettei sinulla ole kykyä lukea ajatuksia. Et taatusti olisi ollut iloinen kaikesta siitä, mitä hänen päänsä läpi kulki aiemmin tavatessamme.”
”Narttu”, Bella sihahti hampaidensa välistä.
Vivienne nousi hymähtäen ja käveli Bellan luo. Katse, jonka tyttö loi häneen, sai ruskeahiuksisen tuntemaan itsensä pikkulapseksi. Vivienne oli täynnä lähes kuninkaallista itsehillintää ja arvovaltaa, eikä hän antanut itsensä horjua lainkaan Bellan luomien silmäysten edessä. Pari senttiä lyhempi tyttö ei antanut kyykyttää itseään, eikä Bella näin ollen saanut tahtoaan läpi.
”Edwardin vaimo?”
”Kyllä. Hänen vaimonsa ja hänen lapsensa äiti.”
”Puolivampyyri?”
Viviennen ääni lausui sanan alun suurella halveksunnalla. Bella tajusi, että tytöllä oli taatusti Volturin asenteet mitä tuli ihmisiin ja vampyyrien ylivaltaan.
”Älä halvenna minun tytärtäni”, Bella sihahti.
”Tietenkään en”, Viviennen äänensävy sanoi kaikkea muuta.
Tyttö kohotti Bellan leukaa lähes sisarellisella eleellä ja hymyili hunajaisesti.
”Jos olet Edwardin vaimo, luulisi sinun olevan vähän rennompi tapaus. Hän piti ainakin minut hyvin onnellisena.”
Vivienne ei jäänyt odottamaan Bellan vastausta, vaan purjehti hänen ohitseen luoden arvoituksellisen katseen Emmettiin, joka yritti kovasti ajatella jotain säädyllistä.
”Ja minä olen hiton paljon tuota parempi sängyssä.”
Vivienne käveli korot kopisten käytävää pitkin luomatta katsettakaan taakseen.
”Uskomaton bitch.”
Vivienne hymyili itsekseen kävellessään käytävillä kuin kotonaan. Hän hymyili Arolle, joka vastasi hymyyn viekkaasti.
”Miten sujuu?”
”Se on jo alkanut.”
”Hieno tyttö”, Aro hymyili.
”Minähän olen.”
Vivienne hymyili leikkisästi ja jatkoi matkaansa omaan osaansa palatsia. Aron tyttärenä hän oli tottunut saamaan mitä halusi ja pelaamaan pelit omilla säännöillään. Mikään ei ollut muuttunut.