Kirjoittaja Aihe: Hahmojen luonti  (Luettu 12039 kertaa)

Lizlego

  • Vieras
Hahmojen luonti
« : 27-03-2009, 17:11:04 »
Haluan tänne fiksujen ja filmatiivisten (muka) keskuuteen elämää ja lätinää kirjoittamiseen liittyen. Itse asiassa ajattelin laittaa tähän liittyen pystyyn myös haasteen, mutten vielä. Tästä oli jotain sivuavaa puhetta myös Finissä, mutta tahtoisin silti aiheesta jatkaa. Ongelma hahmojen luomisen kanssa ei niinkään minusta liity Mary Suet -hahmoihin (no, voi kai nekin olla ongelma) vaan yleensä siihen, että miten hahmot saa elämään ja hengittämään. Minusta tuntuu, että varsinkin netissä kun lukee ficcareiden originaalitarinoita, tajuaa mikä ero ficillä ja originaalilla on. Se ero on hahmojen elävyydessä. Originaalin hahmon pitäisi alkaa elää samalla tavalla lukijan pään sisällä kuin ficcihahmonkin ja siinä on suuri haaste. Ficit ovat helppolukuisempia kuin originaalit tekstit juuri sen takia, että ne kertovat hahmoista, joista jo on mielikuva. Originaaliteksteissä törmää niin itse kuin muidenkin teksteissä siihen ongelmaan, että on lähdetty kirjoittamaan originaalia ficcitekniikalla ja ikään kuin unohdettu, että siinä missä ficeillä on yleensä alkulähtökohtansa, originaalissa se alkulähtökohta täytyy tulla esiin tekstistä tavalla tai toisella.¨

Toinen asia, jota tunnutaan jonkin verran käyttävän niin originaalien kuin ficcien kohdalla, on kuvien laittaminen hahmoista. Linkitetään esimerkiksi alkuun kuvalista hahmoista ja yleensä samalla kerrotaan hahmojen taustoja listamuodossa. En tiedä mitä mieltä olisin. Ehkä se on parempi ratkaisu, jos tuntuu, että hahmot jäävät etäisiksi muutoin tai jos tuntuu, ettei niitä tarpeeksi kuvailla, mutta mä vähän karsastan sitä tapaa. Muutenkin korostetaan kovin paljon hahmoissa ulkonäköä. Mielikuva noissa kuvissa ainakin tulee sellaiseksi, että hahmot ovat usein kuin kauniista ja rohkeista poimitut.  :D

Toisin sanoen tämän läpinän tarkoitus on johdattaa, että miten te luotte hahmonne tarinoihin ja mitä keinoja käytätte, että niistä muodostuu eläviä tekstissä tai ylipäätään teille itsellenne? Piinaavatko luomanne hahmot teitä unissanne? Ovatko seksikkäitä? Unelmamiehiänne tai naisianne? 

Poissa Celeporn

  • saukkolaatikko
  • superhessu
  • Viestejä: 1701
  • destiel = lets die
    • Insanitorium
Vs: Hahmojen luonti
« Vastaus #1 : 27-03-2009, 19:58:51 »
Hahmojen ulkonäkökeskeisyys hämmentää muuten minuakin. Tietysti kirjoittajalla itsellään voi olla hyvinkin selkeä visio hahmojensa jokaisesta mahdollisesta piirteestä, mutta minua ainakin ärsyttää lukea tekstiä, jossa on eritelty jokainen vivahde ja kaari turhankin tarkkaan. Ja kuvien linkkaamisesta en tykkää minäkään - mielestäni ei ole niinkään tärkeää se, että hahmon ulkonäkö on lukijalle erittäin tarkka, vaan luonteen pitäisi olla etusijalla. Kiinnostavimmat hahmot kirjoissakaan eivät kiehdo naamansa perusteella, vaikka toki ulkoinen olemuskin vaikuttaa siihen, millaisena hahmon kokee.

Itse luon hahmot lähes aina niin, että luon jonkinlaisen stereotypian pohjalle. Päätän hahmolle yhden tai kaksi hyvin vahvaa luonteenpiirrettä, jotka vaikuttavat tarinan juoneen. Eniten tykkään aloittaa hahmon huonoista puolista - onko sen helmasyntinä ylpeys, tulistuuko herkästi, onko se muille etäinen, onko se pelokas ja ujo, ja niin edelleen. Sitten kirjoittaessa muodostuu lihaa luiden päälle ja itselleni ainakin on jäänyt sellainen mielikuva, että suurin osa hahmoista toimii kokonaisuudessaan ihan hyvin. Mielestäni hahmon inhimillisistä heikkouksista on hyvä lähteä liikkeelle, koska hyvä tarina vaatii aina konflikteja ja sitä, että hahmo mokailee, ja koska kirjoittaessa siihen kuitenkin kiintyy (oli koko luomus sitten miten paska tahansa), voi olla jopa hankalaa kirjoittaa se tekemään täysiä idioottimaisuuksia. Ne kuitenkin tuovat sitä aitoutta ja elämää, joten pakkohan niitä kehitellä.

Lainaus
Ovatko seksikkäitä? Unelmamiehiänne tai naisianne?

Yksi hulluimmista asioista kirjoittamisessa taitaa olla se, miten niihin hahmoihin kiintyy. Esim. aloittaessani NaNoWriMoa tykkäsin aluksi vain parista hahmosta, mutta kun olin jossain puolenvälin tienoilla, rakastin jokaista hahmoa. Jopa sitä kaikkein ärsyttävintä, joka periaatteessa raivostutti minua suuresti. Ja okei, en mielelläni kirjoita hahmoistani tolkuttoman rumia, mutta toisaalta en pidä myöskään ultimaattisesta kauneudesta, joten pyrin tekemään hahmoistani "tavallisen" näköisiä. Siis ihan perustyyppejä. Tuossa Nano-tekstissäni hahmojen ulkonäöt menivät aika laidasta laitaan, eikä aluksi minusta yksikään tuntunut erityisen vetävältä, mutta hommahan meni kuitenkin lopulta siihen, että jokainen oli mielestäni seksikäs. Asiaan voi tietysti vaikuttaa se, että pornoa tuli tekstiin aika paljon, ja puuhastelevat hahmot luonnollisesti pitivät toisiaan seksikkäinä  ;D
Oedipus was the first motherfucker.
- Bo Burnham

I want to shave your head and eat your hair like spaghetti.

Lizlego

  • Vieras
Vs: Hahmojen luonti
« Vastaus #2 : 29-03-2009, 23:51:01 »
Lainaus
Mielestäni hahmon inhimillisistä heikkouksista on hyvä lähteä liikkeelle, koska hyvä tarina vaatii aina konflikteja ja sitä, että hahmo mokailee, ja koska kirjoittaessa siihen kuitenkin kiintyy (oli koko luomus sitten miten paska tahansa), voi olla jopa hankalaa kirjoittaa se tekemään täysiä idioottimaisuuksia.

Muuten samaa mieltä, paitsi että minun on sitä helpompi kirjoittaa hahmolle idioottimaisuuksia, mitä enemmän hahmosta tykkään.  ;D Mulla on oman elämän ongelma siinä, että olen se tyyppi, joka sählää ja tykkään kirjoittaa hahmoistanikin sellaisia, että ne sähläävät ja joutuvat oman sähläämisensä takia ongelmiin, koska se on tavallaan se puoli itsestäni, josta tykkään. Vaikka kiroankin sitä, että sählään, sählääminen tuo elämään asioita, joita sähläämisen puute ei tuo. Esimerkiksi silloin kun joutuu pulaan ja pyytämään muilta apua, kokee myös yleensä ihmisten kanssa ne parhaimmat hetket ja löytää juuri ne ihmiset, jotka ymmärtävät jotain epätäydellisen päälle.  ;D Maailma katsoo kieroon sitä, joka juuttuu esimerkiksi ovenkahvaan hihastaan tai siltä se liian usein tuntuu, joten on kivaa luoda hahmoja, joille noin käy.  :D

Poissa Celeporn

  • saukkolaatikko
  • superhessu
  • Viestejä: 1701
  • destiel = lets die
    • Insanitorium
Vs: Hahmojen luonti
« Vastaus #3 : 31-03-2009, 18:46:19 »
Heh, no mäkin oon kyllä se ihminen, jonka hiha jää kiinni ovenkahvaan, mutta kun itse olen sellainen, se ei minua fiktiossa kiinnosta. Mun hahmot siis harvoin sähläilee, mutta mä kyllä tykkään kirjoittaa ne ihan totaalisesti ryssimään asiansa. Kuitenkin kun (itseaiheutetut) katastrofit ja väärät valinnat elämässä kiehtovat niin suuresti, minun on pakko päättää etukäteen, millä tavoin hahmo voisi tehdä nämä suuret mokansa - jos en ole jo lyönyt lukkoon sitä, että hahmo on vaikkapa ylpeä ja kiivas, saatan laittaa sen mokailemaan ns. väärällä tavalla. Pelkään kauheasti jättäväni hahmot laimeiksi ja liian täydellisiksi, joten tekstiin saattaisi muuten tulla toimintaa, joka on täysin hahmon luonteen vastaista  ;D
Oedipus was the first motherfucker.
- Bo Burnham

I want to shave your head and eat your hair like spaghetti.

Lizlego

  • Vieras
Vs: Hahmojen luonti
« Vastaus #4 : 01-04-2009, 15:20:53 »
Tarkoitin varmaan suunnilleen samaa kuin mitä sinä.  ;D En muista ainakaan koskaan kirjoittaneeni ketään jäämään kiinni ovenkahvaan. Tosin joskus tekisi mieli kirjoittaa, mutta silloin se saattaisi olla ihan oman elämäni parodia.  :D Tai ei edes parodia, koska mä näen elämässä muutenkin niin helposti paljon surrealistisia, huvittavia ja naurettavia piirteitä, että on vaikeaa ottaa muutenkaan itseään kauhean vakavasti.  :D Mun hahmoista tulee helposti sellaisia jääräpäitä, jotka tekevät jääräpäisiä tulkintoja asioista ja ihmisistä ja jopa itsestään ja menevät siinä mukavasti harhaan.  ;D Sen hauskempaa, että kuvittelevat itse olevansa yleensä selvillä itsestään ja pitävät itseään järkevinä. Sekin kyllä on tavallaan tosi vahvasti omasta elämästä peräisin, koska minulle käy aina niin, että ensin pidän itseäni ja päätelmiäni ihan järkevinä ja hyvinä ja loogisina kunnes sitten joku esittää jonkun toisen näkökannan ja totean, että järkevyyteni oli todella petollinen ja ainakin kovasti liioiteltu.  ;D Kokemus on yksi hyvä syy olla ottamatta itseään liian vakavasti.

Poissa Beelsebutt

  • vähemmän
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 3081
  • malmi
    • Ficciarkisto
Vs: Hahmojen luonti
« Vastaus #5 : 01-04-2009, 15:35:20 »
Tän keskustelun seuraaminen on vallan mielenkiintoista, mutta tavallaan ahdistavaa, koska musta tuntuu, että mun hahmot on tavattoman kaksiulotteisia. Ja kaikkitietäviä. Enkä annan niiden tehdä virheitä tarpeeksi ainakaan tajuamatta, että ne tekee virheitä. Musta tuntuu, että mun hahmoista puuttuu kompleksiuus (onko se sana?), jollaista tavalliset ihmiset on täynnä.

Ngh.
Fifi-ficitLJAO3

Lizlego

  • Vieras
Vs: Hahmojen luonti
« Vastaus #6 : 01-04-2009, 15:52:04 »
No jaa, hahmojen luominen ja niistä kirjoittaminen ja ulotteisuudet sun muut riippuvat kanssa tekstin niin sanotusta tarkoituksesta, toisin sanoen siitä, mitä kirjoittaja haluaa sanoa. Ja jotta toi ei kuulostaisi niin ällöttävän laskelmoivalta ja vieraalta omaan korvaani (mä en kertakaikkiaan kykene kirjoittamaan, jos mä mietin sitä, mitä mä haluan sanoa. Mun kirjoittamisen tuntuu tappavan jo pelkästään se, jos pitää muotoilla kirjoitelmalleen teema, koska siinä tulee liian tietoiseksi pyrkimyksistään ja mä haluan luottaa intuitiooni ja tulla tietoiseksi pyrkimyksistäni vasta jälkikäteen  ;D), sanotaan se toisin sanoin eli mistä sä itse saat kiksit ja haluat kirjoittaa. Mun intuitioni ohjaa mut kirjoittamaan ristiriidoista ja hahmoista, joilla on ristiriita itsensä tai ympäristönsä ja yleensä molempien kanssa, joten luonnollisesti myös lukiessa tykkään siitä, koska se on se, mitä ymmärrän ja mikä minulle avautuu. Mä en varmaan edes osaisi tehdä mitään muuta. Sulla on varmaan vaan toisenlaiset lähtökohdat ja mielenkiinnon kohteen ja harrasteet ja niin edelleen.

//Muoks: Kuulostipa taas jotenkin tyhmältä. Kumminkin tarkoitin vain, että turha kenenkään ahdistua. Jotenkin tää keskustelu itsessäänkin tuntuu hienommalta kuin mitkään aikaansaannokset, ainakaan omat.  ;D
« Viimeksi muokattu: 01-04-2009, 15:56:05 kirjoittanut Lizlego »

Poissa Beelsebutt

  • vähemmän
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 3081
  • malmi
    • Ficciarkisto
Vs: Hahmojen luonti
« Vastaus #7 : 01-04-2009, 16:20:31 »
No täytyy myöntää, että käytin sanaa 'ahdistava' melkoisen laajassa merkityksessä. En mä nyt täällä patjan alle oo kömpimässä, koska mun hahmot on simppeleitä :D

Me ollaan muistaakseni jossain keskusteltu tästä asiasta ennenkin. Ja on aika järkeenkäypää tosiaan se, että jos mä itse en pidä ristiriitaisista tilanteista ja menen käytännössä lukkoon riitatilanteissa, en välttämättä osaa/halua niitä kuvata tekstissäkään? ;)


Mä en oo huomannut mitään yleispätevää yksityiskohtaa luomieni hahmojen luonteiden ja oman luonteeni välillä. Tietysti tuo ym. nyt kumoaa äskön sanotun :D Ei vaan tarkotin, että enemmän mun hahmot tekee/reagoi asioihin sillä tavoin, kuten joskus minäkin olen tai joku kaveri on ja on kertonut mulle. Peilaan tietyssä määrin ympäristöä, itseänikin, hahmoihin, mutta ... äh, vaikea selittää. Totta kai niiden reaktiot riippuu niiden ajatuksista ja näin ollen niiden luonteista? No, mä nään niissä kuitenkin aika paljon itseäni/kavereita/tuttuja/tutuntuttuja. Sehän on vain normaalia.


Viestin asiasisältö = 0 :P
Fifi-ficitLJAO3

Lizlego

  • Vieras
Vs: Hahmojen luonti
« Vastaus #8 : 02-04-2009, 14:54:22 »
Lainaus
Ja on aika järkeenkäypää tosiaan se, että jos mä itse en pidä ristiriitaisista tilanteista ja menen käytännössä lukkoon riitatilanteissa, en välttämättä osaa/halua niitä kuvata tekstissäkään?

Luulisi toisaalta, että justiinsa sen takia se kiinnostaisi sua.  ::) Tai toi alkaa kyllä kiinnostaa mua, koska alan heti pohtia, että miksi sä menet lukkoon ja miksi se sua ahdistaa ja miksi et ymmärrä sitä tai haluat välttää ristiriitatilanteita.  :D Tässä tulee taas vastaan se, että mä uskon, että kaikelle on syy ja se löytyisi jostain, jos vaan penkoisi sun mieltäsi tarpeeksi. Joku asia varmasti selittäisi sen, miksi. Paitsi että tiedostan, että välttämättä ei selittäisi - mä vaan luulen niin, koska osaan järkätä ihmisten mielet vastaamaan mun omia harhakuvitelmia.  ;D

No joo, ei näin. Se ei kiinnosta sua samasta syystä kuin mua ei kiinnosta konfliktiton teksti tai konfliktittomat ihmiset. Lol. Onko sellaisia? Mua kiinnostaa kyllä tietää, miten voi kirjoittaa jotain ja saada siitä inspistä, jos puuttuu konflikti. Mitä se teksti ja ihmiset silloin sisältää? Kun mulle tulee mieleen, että sen täytyy olla vain ikuista auringonpaistetta ja jotain todella ristiriidatonta. Itse asiassa sä et kyllä kirjoita konfliktittomista ihmisistä tai tapahtumista, sä kirjoitat myös konflikteista, mutta kuvaat niitä toisin, tapahtumien kautta.

Lainaus
Ei vaan tarkotin, että enemmän mun hahmot tekee/reagoi asioihin sillä tavoin, kuten joskus minäkin olen tai joku kaveri on ja on kertonut mulle. Peilaan tietyssä määrin ympäristöä, itseänikin, hahmoihin, mutta ... äh, vaikea selittää. Totta kai niiden reaktiot riippuu niiden ajatuksista ja näin ollen niiden luonteista? No, mä nään niissä kuitenkin aika paljon itseäni/kavereita/tuttuja/tutuntuttuja. Sehän on vain normaalia.

Toi kuulostaa aivan samalta kuin millä minäkin kirjoitan plus että jotkut jutut tulee siitä, että ihan vain kuvittelee, että miltä se ja se asia tai kokemus voisi siinä ja siinä tilanteessa mahtaa tuntua eli perustuu vain kuvitelmaan yhdistettynä omiin ja muiden kokemuksiin.
« Viimeksi muokattu: 02-04-2009, 15:02:40 kirjoittanut Lizlego »

Poissa Beelsebutt

  • vähemmän
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 3081
  • malmi
    • Ficciarkisto
Vs: Hahmojen luonti
« Vastaus #9 : 02-04-2009, 18:17:08 »
Tai toi alkaa kyllä kiinnostaa mua, koska alan heti pohtia, että miksi sä menet lukkoon ja miksi se sua ahdistaa ja miksi et ymmärrä sitä tai haluat välttää ristiriitatilanteita.  :D Tässä tulee taas vastaan se, että mä uskon, että kaikelle on syy ja se löytyisi jostain, jos vaan penkoisi sun mieltäsi tarpeeksi. Joku asia varmasti selittäisi sen, miksi.
Mä tiedän kyllä tasan tarkkaan, miksi meen lukkoon ja miksi riitatilanteet ahdistaa mua, joten kyllä, sille löytyy syy ;)
Fifi-ficitLJAO3

Lizlego

  • Vieras
Vs: Hahmojen luonti
« Vastaus #10 : 02-04-2009, 19:38:59 »
Aa niin sä tiedät, mutta mäpäs en tiedä... paitsi että kyllä mä taidan tietääkin.  ;D Okei, eli kyse on pelkästä halusta. No sehän on sitten simppelimpi juttu. En mäkään kirjoita koskaan hahmojen ensirakkaudesta ja ensimmäisistä empivistä tutustumisista, koska en vaan tykkää siitä vaiheesta, joka ei sisällä mitään syvyyttä vaan pelkkää eläimellistä typerää vaistoa, jota ihastumiseksikin kutsutaan.  ;D Ja voi hyvä Jumala kuinka yleensä saan näppylöitä jo pelkästä ihastuneiden livessä tapahtuvasta tilityksestä ja siitä kuinka ihana se toinen on ja blaa blaa. En voi olla ikinä ajattelematta, että nää veisut on kuultu jo ennenkin, ja joidenkin ihmisten kohdalla onkin. Se on kivaa, jos tutut kertoo viidettäkymmentä kertaa kuinka tämä ihastuminen on nyt niin erilaista kuin ne edelliset. ;D Joo, tiedän että siltä se tuntuu ja siltähän se on tuntunut itsellekin, mutta niin vaan tietyt kaavat toistuvat. Voi sitä itselleen rakkauden löytää, mutta harvalla se on kauhean auvoista pitkien pitkien vuosien jälkeen.

Paljon kiinnostavampaa on ajatella vuosia jälkeen. Voi tosin olla, että mua ei kiinnosta tuo ensirakkaus sen takia, että suurin osa teksteistä ja leffoista tuntuu keskittyvän tuohon ensimmäiseen ja rakastumiseen ja ihastumiseen ja se alkoi jo aika äkkkiä tulla korvista.  ;D Ai joo, ja musta on vihoviimeistä kirjoittaa nuorista!  :D Ei ikinä, en ikinä kirjoita enää yhdestäkään alle kolmikymppisestä enkä nuoruuden kipuiluista ja siitä kun kukaan ei tykkää musta ja yhyy.  ;D Toi ehkä liittyy kyllä enemmän siihen, että noi on niitä nuoruudesta käytettyjä kliseitä, joita löytyy kyllä joskus teksteistä, mutta joita mä itse inhosin jo nuorena, kun jäi useimmat kriisit kokematta ja ärsytti vaan se toitotus, että nuoruus on jotenkin kriisien aikaa.  ;D

Kaikki kriisit tuli kyllä käytyä, mutta vähän omalla ajalla.  ;) Ja tämän päätteeksi voisi kirjoittaa jotain teini-ikäisistä päähenkilöistä... ja eläytyä, koska juuri edellä tuli jauhettua paskaa. 
« Viimeksi muokattu: 02-04-2009, 19:44:44 kirjoittanut Lizlego »

Poissa Celeporn

  • saukkolaatikko
  • superhessu
  • Viestejä: 1701
  • destiel = lets die
    • Insanitorium
Vs: Hahmojen luonti
« Vastaus #11 : 02-04-2009, 20:34:49 »
Mua taas kiehtoo nuoruus, oman paikan etsiminen ja ne kipuilut, kun tasapainoillaan lapsuuden ja aikuisuuden rajalla. Tykkään kirjoittaa siitä, mutta en pidä siitä viihteessä ollenkaan, koska kaikki nuoruuden kipupisteistä kertovat kirjat/leffat on suunnattu nuorille, joille tarjotaan päähenkilöstä samaistumiskohdetta ihan vain iän perusteellla, tai sitten ne ovat tarinoita, joissa vastakkain on asetettu nuori ja vähän vanhempi henkilö, ja sitten keskitytään siihen ristiriitaan, joka perustuu sitten kokonaan sille iälle ja elämänkokemukselle ja blaablaa. Olisi ihanaa, jos teini-ikää pystyttäisiin kuvaamaan vähän objektiivisemmin, vaikka toisaalta... noh, teinit on kuitenkin teinejä  ;D
Nuoret hahmot vaan usein jätetään jotenkin vähän persoonattomiksi - niiden luonteet on hyvin heppoisia eikä selkeitä piirteitä oikein ole havaittavissa, koko hahmon olemassaolo perustuu vaan niihin sen kriiseihin ja siihen, että se on nuori. Ja se ärsyttää, sekä tietty tekee niistä tylsiä hahmoja, joiden elämä ja ajatukset eivät voisi enää vähempää kiinnostaa.

Mietin kauheasti noita teidän pohdintoja oman itsensä peilaamisesta, ja hohhoo, miten tykkään kirjoittaa hahmoista, joilla on samoja komplekseja kuin itselläni. Olen kyllä aina ollut tietoinen tästä tavasta, eikä siinä sinänsä ole mitään ihmeellistä - siitä, minkä tietää, on helpompaa kirjoittaa. Sitä paitsi musta on viihdyttävää nähdä, millaisiin tilanteisiin sitä saattaisi ajaa itsensä tietynlaisissa olosuhteissa  :P
Oedipus was the first motherfucker.
- Bo Burnham

I want to shave your head and eat your hair like spaghetti.

Lizlego

  • Vieras
Vs: Hahmojen luonti
« Vastaus #12 : 03-04-2009, 08:07:13 »
Lainaus
Nuoret hahmot vaan usein jätetään jotenkin vähän persoonattomiksi - niiden luonteet on hyvin heppoisia eikä selkeitä piirteitä oikein ole havaittavissa, koko hahmon olemassaolo perustuu vaan niihin sen kriiseihin ja siihen, että se on nuori. Ja se ärsyttää, sekä tietty tekee niistä tylsiä hahmoja, joiden elämä ja ajatukset eivät voisi enää vähempää kiinnostaa.

Toi on totta, ja mua ärsyttää tuo eniten fantasiakirjoissa, joiden kohdeyleisönä ajatellaan olevan nuoret.  :D Mua ärsyttää kaikki pahvisen tuntuiset sankarit ja pahikset, oikeastaan kaikki ääripäät, jotka eivät liiku mihinkään suuntaan. Kaikki mun mielestä parhaimmat kirjat ja elokuvat sijoittavat hahmonsa harmaalle alueelle, missä hyvän ja pahan erot esimerkiksi ovat vain hiuksenhienot ja niillä pystyy leikkimään. Se on erittäin jännää, kun seuraa miten pienestä kaikki on kiinni, ja kuitenkin ne on suuria asioita. Pahvisen tuntuisuus hahmoissa on juuri sitä, että henkilöillä ei ole muuta ulottuvuutta kuin se hyvä ja paha, paitsi että yleensä niillä on, mutta jotenkin sitä kaipaisi sen vahvempaa esille tuontia juuri fantasiakirjoissa, jotka on usein liiaksi satujen kaltaisia ja minusta tuntuu lukiessa, että aliarvioivat hahmokategorioissaan älyttömyyttäni.  ;D On paha, joka ansaitsee pahan kohtalon ja hyvä, joka ansaitsee voittaa ja on niin viaton ja syytön ja kasvaa matkan varrella ja blaa blaa. 

Poissa Storithiana

  • Brittiteenlitkijä
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 60
    • Give me a sign, I wanna believe
Vs: Hahmojen luonti
« Vastaus #13 : 09-05-2009, 17:28:56 »
Juuri hahmojen luomisen vaikeuden takia tykkään kirjoittaa enemmän ficcejä, kun minulle hahmojen eläviksi saaminen on hankalaa. Nyt kuitenkin kirjoitan juuri yhtä originaalia, ja yritän kovasti, ettei niistä nuorista hahmoista tulisi mitään persoonattomia ongelmaisia teinejä :D Täytyy pitää huolta, ettei niistä kaikista muista kuin kahdesta päähenkilöstä tule mitään mitättömiä pahvisia sivuhahmoja, sillä tuppaan kiinnittämään huomiota liikaa päähenkilöihin ja kaikki muut unohtuvat.

Ja tuo ensirakastuminen on niin kliseistä. Mua ärsyttää se kun leijutaan pilvessä koko ajan kun se rakastumisen kohde on lähellä ja näin, ja siksi en tykkää kirjoittaa siitä. Musta on alkanut tulla allerginen kaikille kliseille :D Siksi mä toivon, ettei siitä mun originaalista tule sellaista, ainakaan se päähenkilön kiinnostuksen kohde ei ole eka, johon se on ihastunut/rakastunut.
  Olen kyllä minä itse tuohon ihastumisjuttuun irl sortunut joskus. Muistan kun noin neljä vuotta sitten olin niiiin ihastunut yhteen jätkään ja ajattelin, etten voisi ikinä kiinnostua kenestäkään muusta. Ja nykyään se jätkä ei kiinnosta mua yhtään ;D Mietin, että what the hell was I thinking?

Ja sitten mua kiinnostaisi, kuinka tärkeä muille se oman hahmon nimi on? Otatteko vain jonkun kivalta kuulostavan nimen ja se on sitten sen hahmon nimi, vai mietittekö tarkemmin nimen merkitystä?
  Itselläni se on vähän siinä välissä. Joillekin ei-niin-tärkeille sivuhahmoille (tyyliin päähenkilön pikkusiskon kaveri) keksin vaan jonkun nimen ja rakennan hahmon sen nimen ympärille. Nyt mulla on suunnattomia vaikeuksia keksiä päähenkilölleni hyvä nimi, kun mikään ei oikein kuulosta oikealta. Paitsi Ryan, ja siitä hahmosta ei saa tulla Ryan.
My heart is yours to fill or burst,
to break or bury,
or wear as jewellery,
which ever you prefer


ex-humph

Poissa Celeporn

  • saukkolaatikko
  • superhessu
  • Viestejä: 1701
  • destiel = lets die
    • Insanitorium
Vs: Hahmojen luonti
« Vastaus #14 : 10-05-2009, 00:57:06 »
Mikäli kirjoittaa ns. realistista tekstiä, hahmon nimeksi ei periaatteessa saisi valita sellaista, jolla on hirveästi merkityksiä ja on sitä kautta täydellinen hahmolle, sillä oikeastihan ihmisille vaan läntätään joku nimi, joka ei välttämättä sovi sille persoonalle ollenkaan, tai joka on vaan nimi ilman mitään sen suurempaa. Tai näin meille lukion luovan kirjoittamisen kursseilla sanottiin, ja tottahan se kyllä taitaa olla  ;D

Mä kuitenkin kirjotan lähinnä sellaisia tekstejä, jotka ei sijoitu varsinaisesti mihinkään tiettyyn aikaan ja paikkaan, vaan liikutaan jossain hämärällä toden ja sadun rajamailla (ja siis ei fantasiaa). Vihaan hahmojen nimeämistä, koska nimillä ne sijoittaa johonkin ympäristöön - sillä määrittää kulttuurin, aikakauden, kielen, ja niin edelleen. Sen vuoksi pyrin laittamaan hahmoille nimiä, jotka tarkoittavat jotakin asiaa, multa löytyy teksteistä mm. Lilja ja Markiisi. Ja sitten tykkään myös laittaa hahmoille nimiä, jotka viittaavat johonkin toiseen teokseen tai historialliseen henkilöön, kuten Dorian, Bathory, Mona ja Lisa. Ja on hirveän hauskaa, kun ei edes pyri sijoittamaan tarinaa varsinaisesti mihinkään, vaan siitä tekee ihan tarkoituksella sadunomaisen, jolloin sitten hahmoille saa heittää ties mitä ihme nimiä, jotka jo itsessään selittävät persoonaa ja taustoja.
Oedipus was the first motherfucker.
- Bo Burnham

I want to shave your head and eat your hair like spaghetti.