Kirjoittaja Aihe: Amuse & Call (Azumanga Daioh/Lucky Star/Pani Poni/Huumori) K-12  (Luettu 5280 kertaa)

Poissa Kaabisteru

  • Pähkähullu Professori
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 16
  • Pyörivä Pilipallo, Pyörivä Pilipallo-
// Bbuttis lisäsi ikärajoituksen otsikkoon.

Title: Amuse Call
Author: Yookuro
Rating: K-12
Disclaimer:

Azumanga Daioh, Yotsuba - Kiyohiko Azuma.

Lucky Star - Kagami Yoshimitsu

Excel Saga – Koshi Rikdo

Pani Poni (Dash) - Hekiru Hikawa

Ouran High School Host Club - Bisco Hatori




Genre: Crossover/Humor

A/N: Tiedän että tätä voisi sanoa multicrossoveriksi, ja siksi tämä voisi olla aika monimutkaista kirjoittaa. Ideani on siksi kirjoittaa tämän tarinan edetessä lyhyitä, mutta ytimekkäitä osia.
Tämän fanifiktion tunnen myös nimellä Amuse & Call.


-Prologi-

”Minä sanoin sinulle jo viimeisen kerran: hankkiudu tuosta EROON!”

Lukion alahallin ikkunat tärisivät tästä ärtymystä ja voimaa täynnä olleesta komennosta.

Kokinhattua pitävät siivoojat hallin pääkäytävän päässä vapisivat pelosta: aivoihin oli alkanut välittyä viestejä, jotka jokainen sisälsivät jonkin kauhean mielikuvan kuulemansa perusteella.

”Rehtori,” yksi mietti.

”Herra Resetti*...” toinen tuumi.

”Hellanpieksut, BOKASSA!** ” kolmas säikähti ääneen, hyppi vielä taakseen kuin elefantti nähdessään hiirimaton.
Neljäs oli pyörtynyt.

Viides kieri lattialla vaahto valumassa suusta: hän oli saanut jokaviikkoisen kohtauksensa.
Neonvaloja näkyi hänen silmissään. Ihmisten ääriviivoissa, talojen ääriviivoissa, missä vain missä kulki linjoja.
Kohtauksen huippu tuli nopeasti: hän huusi niin kauheaan ääneen kuin voi:

”PSI PORNOGRAFIA!”

ja hyppäsi itsetuhoisesti ikkunasta läpi.

Arvokkaan maljakon särkymistä muistuttaneesta melusta jäivät lasinsirut kiiltämään maahan, auringonvalo hattaraisten pilvien takaa heijastuen niihin...***




Nähtävästi kukaan noista arkamielisistä työläisistä eivät ikinä olleet kuulleet sitä pomottavaa ääntä, joka kuului saastaiselle ja suurisuiselle keittiömiehelle lukiossa.
Hän komensi siivoojia rehtorin huomaamatta, ja vaikka pullea sekä likainen lyhyestä, stereotyyppisestä t-paidastaan ja parrastaankin oli, hän omasi mielen ja vallanhimon kuin 40-luvun diktaattorilla.
Siinä se karjui eräälle kiinalaissukuiselle, sirrisilmäiselle osa-aikatyöläiselle.

”Luuletko että lattiat tulevat tuolla saastaisella likarievulla puhtaaksi?! Sinun hampaasi taitavat häikäistä enemmän kuin sinä itse!!!” keittiömies räyhäsi nyrkkiänsä heristellen.
Nuori, ehkä viatonkin kasvoistaan oleva mies oli peloissaan kun joutui tämän suuruudenhullun miehen kanssa tekemisiin.
Moppi tärisi molemmissa käsissä, kun mies yritti keksiä jotain hyvää selitystä.

”Tää liinako? Meitsi löysi sen pari päivää sit. Oli kaikki liinat loppunuh, mutta sit mie löysin tän liinan justiinsa hyvään aikaan. Se puhdistaa paikat ykskaks, ja on silti aina ku-uus.”

”No lisääpähän siihen lisää Leiraa*- tuplasti sitä sitten aivoihisi! Ja PESEKKIN KUNNOLLA SENKIN HIMMEÄJÄRKINEN ELUKKA!” keittiömies karjui jälleen komentavasti.
Mies säikähti tuosta niin, että häipyi käytävän toiselle puolelle nopeammin kuin sielunsa, joka jäi kavahtanein silmin tuijottamaan keittiömiehen valtaa pursuavaa auraa. Siinä samassa mies oli saanut sielunsa aavemaisen hahmon kiinni, ja juoksi tuplasti nopeammin karkuun.

Pari rakennusmiestä putkimiehien vaatteissa kantoivat mukanaan alastomia mies-patsaita lukioon.
Niitä piti käsitellä varovasti.
”Ja miksi näitä joudumme raahaamaan tänne? Nämähän ovat inhottavampia katsoa kuin... kuin... abstrakti taide!” toinen miehistä sihisi, ajatellen niitä kaikkia viehättäviä neitsyitä, jotka eivät ole ikinä alastomia miehiä nähneetkään.
Miehet veivät patsaat lukion vihreään varastoon. Siinä heidän puuskahdellessa, he lukitsivat varaston ovet.

Varastoon laskeutui nopea kuolemanhiljaisuus.

Ulkopuolella oppilaat juoksivat takaisin luokkiinsa tunneille ryminällä.



Äkkiä.

Patsaat alkoivat liikahdella.

Ne murskaantuivat käsien ja mahan kohdalta pois.

Yksityiskohtaiset, kauniit päätkin murenivat pois, ja sieltä paljastuivat kahden aurinkolasisen miehen kasvot. Miehet eivät olleet kuitenkaan alasti: heillä olivat päällään mustat Yakuza-puvut, vastavärinä valkoiset solmiot kaulassa

Heidän kasvonsa olivat jäykät koko ajan, samoin heidän keho... Ihan kuin he olisivat olleet varuillaan  ja valmiina mihin vain.

”Argh… Minun keho on ihan jäykkänä. Tällainen patsaassa kuljetus on jo minulle liikaa. Eikös olisi ollut jotain parempaakaan kuljetuskeinoa?”
Yksi miehistä voihki, venyttäen itseään notkeasti.

Toinen ei vastannut. Kulki vain varaston oven eteen ja jäi paikoilleen.


KNIK.


Ovi avautui.


Jo 98:s kerta kun hän tekee tuon. Eikä ikinä kerro miten. Avaa lukot kuin ei mittää-

SLAM.

ois käyny… ja sitten hän sulkee oven saman tien.

Miehet olivat jälleen loukussa. Heidän mottonsa on ”kaikki helppo ja hyödyllinen viedään nenän edestä.”. Sillä se olisi ollut liian helppoa päästä varastosta vain psyykkisillä voimilla.
”Olen jo kyllästynyt tällaiseen suunnitelmien toteuttamiseen. Aina vain onkaloita ja kohtia, jossa vaaditaan liian paljon älyä, voimaa ja sellaista, ” toinen valitti.
Kookkain ja vaisumpi miehistä ei taaskaan vastannut. Mutta ihankuin hän olisi kuullut mitä toinen sanoi kyllästyneenä, hän otti taskustaan esiin chilipaprikaa.
Hän söi sen kuin purukumin, nauttien paprikan kihelmöivästä ja leiskuvasta mausta, jonka hän muutti äkkiä suussaan tuleksi.
Tulen hän sylki oveen, joka sulasi siinä samassa korkean lämpötilan takia. Varaston ilma ili kuin uunissa olisi paistunut.

“Vau, juuri mitä toivoin. Milloin sinulla oli tuo paprika taskussasi?” toinen kysyi yllättyneenä.
Vaisumpi mies otti vastaukseksi taskustaan liinan, joka oli niin vitivalkoinen, että häikäisi valkoisuuttaan koko varastoon.

Mutta tuo häikäisy ei tätä miestä ällistyttänyt. Hänhän kysyi sentään mistä mies tuon chilipaprikan veti.

“Ovi on auki, mennäänpäs sitten. Aloitetaan operaatio.”

Vaisu mies otti äkkiä taskustaan esiin kyltin, jossa luki: “Varoitus. Hyppäämme St.Triniatesin aikeiden yli turvallisuussyiden takia. Seuravaa kohtaus ollaan sensuroitu lukijoilta välittömästi.”

Tämän hän jätti varaston oven lähelle.




Varoitus. Hyppäämme St.Triniatesin aikeiden toteuttamiskohtauksen yli turvallisuussyiden takia. Seuravaa kohtaus ollaan sensuroitu lukijoilta välittömästi.
__________________________________________


Liikuntasalilta poistuttuaan Vaisu Mies (Oikealla nimellään Tsuba) ja Lyhyenläntä Mies (Oikealla nimellään Zuki) juoksivat pois lukiolta niin nopeasti kuin pystyivät. He oli menossa portaita alas pääkäytävää kohti.
Itse salin keskellä oli lentopallo yksinään. Sali oli autio ja hiljainen. Sopiva johonkin. Mutta mihin?

“Senkun häivytään, Vaisu! Niin nopeasti kuin voimme!! Operaatio suoritett-”
Vaisu hiljensi Lyhyenlännän äkkiä. Nähtävästi edellistä lausetta ei olisi pitänyt vielä sanoa.
Portaista päästyään he olivat juuri kääntymässä lukiolta ulos johtavaan oveen päin. Äkkiä diktaattorinen keittiömies havaitsi heidät.

“Hei, minnes te olette häipymässä?! Likaatte juuri rakkaita vastapestyjä lattioitani!” hän huusi. Keittiömies meni seuramaan miehiä.
“Tulkaapahan tänne niin heitän teitä Totorolla!” keittiömies uhkaili hengästyneenä, mutta siitä huolimatta kovaäänisesti. Takaa-ajon timmellyksessä keittiömies astui vahingossa lasinsirpaleisiin käytävän rikkoontuneen ikkunan läheisyydessä.
Lihava mies kompasteli ja kaatui maahan. Lyhyenläntä räkätti tämän epäonnelleen, kunnes Vaisu tuli hakemaan tämän pois.

Lukion ulkopuolella pensaan alla Lyhyenläntä sanoi viimeinkin: “Pomo, operaatio suoritettu. Voitte painaa nappulaa.”



****

Kaukana tästä tuntemattoman lukion kaupungista, jossain taivaissa, oli jättimäinen, mekaanine ilmalaiva lentämässä pilvissä.

Laivan sydämessä oli pienelle pojalle suunnattu huone, jossa tämä istui koreassa sängyssään. Huone oli koreampi: iso televisio oli seinässä, vielä isompi kuin tämän päivän plasma-taulutv, ja kaikkea tavaraa oli siistissä kokoelmissa lipastoissa ja hyllyissä, videopeleistä figuureihin.

Pojalla oli kuitenkin uusi leikkikalu, josta piti enemmän kuin mistään muusta: punainen nappula.

Voitte painaa nappulaa.

Poika virnisti riemuissaan.  Kiihkeästi hän löi nyrkkinsä nappulaan.


Lukiossa olleen lentopallon sisällä nytkähti. Seuraavassa sekunnissa se nostatti esiin tulisesti roihuavan, massiiivisen räjähdyksen koko lukion alueelle. Ikkunat rikkoutuivat ja pyyhkäytyivät pois, ja tuli lensi pensaitten kosketuksiin.


Lukio hajosi tulipalon mukana maahan. Mitä kaikkea kävi silloin, sitä voi arvailla.



Mutta poika ilmalaivassa nautti tästä skenaariosta.

Minä olen liian vanhanaikainen tälle maailmalle. Miksi joutuisin olla maailmassa, jossa kaiken vaikean, mutta juuri sen arvoisesti palkitsevan on oltava helppoa saada?

Lukiossa käymisestä on tullut liian helppoa: jopa huonoälyisimmätkin ovat päässeet sieltä...

Kaikki asia tehdään helpoksi. Mikään ei ole enää vaikeata.


Mutta minkä tähden..."




****



"Isä! Haluun katsoa sen elokuvan taas!"
"Mutta sinähän katsoit sen jo hetki sitten."
"Elokuviahan pitää katsoa uudelleen ja uudelleen!"

Herra Koiwai huokaisi syvään, mennen tarkastelemaan hyllyä. Hänen kasvattilapsensa, Yotsuba, oli miehen mielestä töllötellyt televisiota aivan liikaa sen jälkeen, kun he olivat lainanneet videovuokraamosta SkyHigh-nimisen elokuvan. Elokuva lukiolaisista, jotka omasivat supervoimia, taisi kiehtoa tätä vihreähiuksista ja hyvin lapsekasta pikkutyttöä - sen näki Yotsuban innokkaista silmistä, kun Koiwai ojensi dvd:n hänelle.

"Hyvä on, mutta aion katsoa sen kanssasi. Joitain kohtia ei ole noin nuoren syytä nähdä", Koiwai huomautti, istuen maahan ja ottaen dvd-soittimen kaukosäätimen. Yotsuba istuutui nuoren miehen viereen ja nautti elokuvasta yksilöllisellä sympaattisuudellaan Koiwai tiesi, ettei hänen tarvinnut olla huolestunut kovin kauan - huomennahan elokuva palautettaisiin takaisin. Enää tämä kerta ja siinä se, hän ajatteli.
Mutta ei aikaakaan, kun Yotsuba jo sanoi kasvatti-isälleen innostuneesti:

"Isä, minäkin haluaisin supervoimat!"

"Niinkö? Minkälaiset?" Koiwai kysyi.

"Sellaiset, joilla voisin käskeä tsuku-tsuku-bosheja ja muuttaa kesän kevääksi!" Yotsuba vastasi päättäväisesti.

"Sitten voisin omata maailman ainoan superpikkutytön... sinä pikku-"

Koiwai silitti Yotsuban päätä ja otti hänet syliinsä. Molemmat jatkoivat elokuvan katsomista, mutta pikkuhiljaa alkoi Yotsubaa väsyttää. Hän nousi ylös ja sanoi menevänsä nukkumaan. Koiwai jäi olohuoneeseen, kun Yotsuba suuntasi vessaan päin. Koiwai jäi hieman kuitenkin ihmettelemään Yotsuban tämäniltaista väsymystä, sillä yleensä hänellä riitti energisyyttä ja jaksamista kuin pitkäkestoisella patterilla. Mutta ehkä se johtui illasta itsestään; tähdet olivat kuin taivaalle siroteltua hienointa kimmeltävää tomusokeria, keskikokoisen kuunsirpin loistaessa niiden keskellä, tehden taivaasta ihanan rauhoittavan.
Pian Koiwain miete keskeytyi elokuvasta kuuluneeseen ääneen. Hän unohti nopeasti mietteensä ja jatkoi elokuvan katsomista.

****

Yotsuban pukeutuessa pyjamaan, hän näki jotain taianomaista. Tähdenlento sujahti tähtitaivaalla.
Juosten suurten ikkunoiden eteen, hän sai toista yllättymisen aihetta. Tähtitaivas oli niin kaunis!
Pikkutyttö katsoi haikeasti ylös, eikä voinut olla henkäisemättä ihastuksissaan. Kaiken kruunasi toinen tähdenlento. Kuinka satumaista!
Yotsuballa oli nyt kaksi toivomusta. Mitähän ne mahtoivat olla?
Hän sulki silmänsä ja laittoi kämmenensä yhteen. Sitten hän toivoi:

"Kunpa... tuo elokuva... tulisi toteen..."

Hän käytti toisenkin toiveensa, mutta sitä hän ei sanonut ääneen.

****

Koiwai tuli myöhemmin makuuhuoneeseen ja löysi Yotsuban syvästä unesta, lattialla.
"Arvasin kuin arvasinkin, että hänellä oli virta lopussa… tosin odotettua aikaisemmin", hän ajatteli.
Koiwai nosti Yotsuban makuupatjaansa ja pian otti itsekin rennosti ja lopulta nukahti.






Mutta juuri se tähdenlento jolle Yotsuba teki molemmat toivomuksensa, kiisi keskelle laidunmaata kovalla törmäyksellä.
Se olikin metallinen pallo, josta tuli esiin ankka, jolla oli spiraalikuvioidut silmälasit.

"Hahaa hahaa.Tuli ihan korni Lilo ja Stitch-vitsi revittyä tässä."

Hypäten ylös kraatterista, ankka meni laidunmaalta tielle odottamaan autoa liftaamista varten.










Mutta ankan pahaksi onneksi audot ohittivat sen pimeydessä.


-Prologin loppu-
__________________________________________________________________________
Viittaukset:


*Herra Resetti: saarnaava myyrä Animal Crossing-sarjasta.

**Jean-Bédel Bokassa oli oli toinen Keski-Afrikan tasavallan presidentti vuosina 1966–1977 ja keisari vuosina 1977-1979. Tunnettu suuruudenhullusta tavasta kruunata itsensä"Keski-Afrikan keisarikunnan keisariksi".

*** Viidennen siivojan kohtauksessa oli hassu viittaus Mother-pelisarjan Earthbound-peliin, jossa päästään Foursiden rinnakkaismaailmaan, Moonsideen pelin puolessa välissä.
« Viimeksi muokattu: 06-08-2012, 17:20:13 kirjoittanut Chuuko »

Poissa Kaabisteru

  • Pähkähullu Professori
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 16
  • Pyörivä Pilipallo, Pyörivä Pilipallo-
Vs: Amuse Call (Azumanga Daioh/Lucky Star/Pani Poni/Huumori)
« Vastaus #1 : 21-06-2009, 15:56:03 »
Amuse & Call

1. Yotsuba ja syksyinen päivä.

That miserable Hurricane Daisy,
cycling on my house roof everyday,
while sewing all of the moments tight,
thus giving us the feeling that something isn't right…



Oli synkkä ja myrskyinen yö…
No ei takuulla. Oli oikeastaan pilvinen, syksyinen aamu, jolloin monet vihreät lehdet muuttivat väriään syksyä varten. Tammenterhoja ja vaahteranlehtiä putoili puista – tuntui kuin syksy olisi pukenut lämminvärisen puvun päälle ja minne ikinä se menikin, se sai lehdet putoamaan vain katseellaan. Sellainen se aamu oli. Mutta se, mitä tapahtui sinä aamuna, oli varmasti kaikkein vähiten odotettu.

Yotsuba oli jo aika varhain hereillä. Hengittäen syvään syksyn tuoksua, hän meni herättämään Koiwaita. Tosin se piti tehdä kaksi kertaa, sillä yleensä Koiwai saattoi nukahtaa helposti uudelleen.
"Isä, herää jo! Minulla on nälkä!" Yotsuba huusi miehen korvaan, ja arvaakos, että Koiwai ei tuollaisesta herätyksestä ihan pitänyt.
"Ääkh! Voisitko olla huutamatta?! Nousen kyllä, mutta ei tarvitse toisten korviin huutaa sentään..." Koiwai  ärähti.
Yotsuba meni kuitenkin marssimaan pitkin taloa. Koiwai nousi hieman väsyneenä ylös ja huokaisi. Hän huomasi putoilevat syksyn lehdet ja ajatteli: "Taitaa olla syksy." Näky oli niin rentouttava ja rauhallinen, että hän oli nukahtamaisillaan uudelleen, kun yhtäkkiä hän kiinnitti huomionsa ääniin, jotka eivät heidän ympäristössään olleet kuuluneet ennen.
Ne tulivat ulkoa - eivätkä kuulostaneet ollenkaan rauhallisilta.Mutta hän ei pystynyt kuvailemaan mistä ne saattoivat tulla, niin vieraita äänet olivat.

Yotsuban syödessä aamiaista hänkin kuuli äänten kantautuvan kaukaa. Äänet häiritsivät häntä myös, varsinkin kun hän ei ollut niitä ennen kuullut. Hän ei kuitenkaan osannut kuvailla niitä sen paremminkaan kuin Koiwaikaan.
"Isä, mitä tuolla tehdään?" Yotsuba kysyi kovan äänen yli.
"Siis mitä?
"Mitä tuolla tehdään!?"
"Että mitäh?"
"TUO VAAN LISÄÄ MAITOA!"
"Okei, okei, kuulen kyllä- ärh, tämä meteli!"
Koiwai meni hakemaan maitoa, vaikkakin pidellen korviaan, sillä äänet voimistuivat. Mutta Yotsubaa puolestaan alkoi  ihmetyttää  nämä äänet vielä enemmän. Ne tekivät hänet miltei uteliaaksi, kun ne alkoivat voimistua yhä enemmän ja enemmän. Elleipä; hän voisi mennä ottamaan niistä itse selvää! Yotsuba alkoikin heti punoa suunnitelmaa.

Aamiaisen siivoamisen jälkeen Yotsuba sanoi kasvatti-isälleen menevänsä käymään naapurissa ja säntäsi ulko-ovelle . Koiwai oli tottunut  siihen, että Yotsuba kävi naapureittensa luona ajoittain, joten hän ei epäillyt mitään.
"Ota vielä takkisi mukaasi, ettei vain tule kylmä", hän sanoi.
Yotsuba otti naulakosta punavalkoisen villatakkinsa ja juoksi ulos, mutta sen sijaan, että hän olisi mennyt naapurille, hän säntäsi ääniä päin! Ne eivät tuntuneet olevan liian kaukana, joten varmasti niiden luo ei olisi vaikea päästä. Yotsuba juoksi ensin vaahterapuisen puiston läpi, keräsipä hän siellä kulkiessaan tammenterhojakin. Ihmiset siellä keskustelivat noista merkillisistä äänistä ja ihmettelivät, mistä ne mahtoivat tulla. Hän kuljeskeli autotiellä (katsoen ennen tien yli astumista), käveli sillan yli ja sitten pysähtyi sähköpylvään luo. Äänet kuuluivat jo hyvin voimakkaasti, joten hän piteli korviaan.  Sähköpylvääseen hän ei siis voinut kiivetä, mutta kaukana hän näki, että laidunmaalla oli rakenteilla jotain. Sieltä ne äänet tuntuivat tulevan.

Jos joku olisi kävellyt laidunmaan ohitse, hän olisi nähnyt käveleviä joukkoja siniseen työpukuun sonnustautuneita kypäräpäisiä miehiä. Oikeastaan ne olivat aika pieniä – niin pieniä, että niitä olisi voinut luulla kääpiöiksi. Mutta liianhan realistisia ja huolettomia kun ollaan, niin ei arvattu,että kypärien ja pukujen sisältä paljastuisi TULIPEIKKOJA! Ne näyttävät piruilta, mutta ovat luonteeltaan aika kovia tyyppejä katu-uskottavalla tavalla. Varsinkin heidän roihuavasta tulitöyhdöstään tiesi ettei heidän kanssaan saisi olla tekemisissä. (Mutta tällä kertaa tulipeikot olivat sammuttaneet ne syksyisen päivän takia ja ettei heitä tunnistettaisi). Ne olivat nähtävästi rakentamassa koulubusseja – vaikka sehän olisi varmaan tosi tavallinen näky Japanissa, vai kuinka?
Mutta jos eräät niistä olivat lisäilemässä busseihin lentokonesiipiä, puolet tavallisten siipien koosta, ja toiset taas olivat ruuvaamassa ja kiinnittämässä siihen SUIHKUMOOTTOREITA. Niinpä olisi se joku voinut ajatella, että tämä ei olisi yhtään tavallinen näky, vaikka Japani on teollisuudeltaan hyvin tunnettu. Jotkut taas kantoivat isona ryhmänä pitkin avointa laidunmaata vielä suurempaa suihkumoottoria pyöreän ja jättimäisen vastarakennetun aluksen luo ja olivat asentamaisillaan sen aluksen taakse! Yksi niistä tönäisi toista vahingossa rautaputkella, jota kantoi.
"Hei, kato mihin sä lyöt! Yritätsä dissaa mua tai jotai?" toinen ärähti.
"No een, no een. Rauhoitu äijä, eihän kukaan saa meitä nähä- Vois käyä sentään joki katastrofi."
He jatkoivat työskentelyä. He asensivat kovalla työllä suihkumoottorin aluksen taakse, ja sitten astuivat alukseen.
Alus näytti itsessään aika erikoiselta – se näytti lentokoneen, koulun ja risteilylaivan risteytykseltä, oli tummanvioletti ja sen vasemmassa päässä sojotti kärki, jonka päässä näkyi kynttilää esittävä kaiverrus, niin kuin piraattilaivoissa. Aluksen kyljessä luki keltaisin kirjaimin:

IMPerfect
-Rarewire-

Yotsubalta jäi kylläkin tämä näky huomaamatta. Hän potki sillalla läheistä limsatölkkiä hieman tylsällä mielellä, sillä ääniä ei enää kuulunut. Tölkin potkinta jatkui niin kauan, kunnes se tipahti sillalta. Mutta sillan alla kuuluikin vaimea kolahdus loiskahduksen sijaan ja se kiinnitti Yotsuban huomion. Juosten sillan vasemmalle reunalle ja katsoen minne tölkki tipahti, hän huomasi, että alhaalla näytti olevan jokin vanha ja ruosteinen, mutta lukollinen lipas. Tölkki oli nähtävästi osunut siihen ja kellui nyt sen vierellä. Lipas lipui pitkin jokea kauas kantamattomiin ja sitä Yotsuba jäi katsomaan. 

****

Ena, Yotsuban kouluikäinen ystävä, pääsi koulusta keskipäivällä, jolloin pilvet olivat kasaantuneet taivaalle mustina. Häntä huolestutti.
Sateenvarjo oli päässyt unohtumaan, sillä aamu oli kiireinen. Hän tiesi, että alkaisi sataa varmaan pian, joten hänen pitäisi löytää nopeasti oikotie kotiin välttyäkseen kastumisen.  Käveltyään muutaman korttelin eteenpäin, hän huomasi sillan – ja jonkun tutun. "Ei kai vaan?!" Ena aavisteli, juoksi kiireesti sillalle ja sieltä löysikin pikku naapurinsa heittelemässä keppejä alas sillan oikealta puolelta ja juosten heti sen jälkeen toiselle puolelle kurkistamaan sillan alle.
"Yotsuba-chan! Mitä sinä täällä teet?" Ena kysyi hätääntyneenä. Mahtoikohan tyttö hänen vierellään tietää, että pian alkaisi sataa?
"Katson, mikä näistä kepeistä tulee ensin! Tule sinäkin mukaan! Haluan katsoa kenen keppi tulee ensin!" Yotsuba pyyteli. Ena kuitenkin huomautti hänelle tulevasta vesisateesta, jonka vuoksi hänen pitäisi mennä kotiin.
"Ääh, Ena! Edes tämän kerran!" Yotsuba maanitteli.
"Enkä! En halua kastua!"
"Ei sade tee sinulle mitään!"
"Miten niin? Minähän kastun!"
"Etkö edes tykkää saada ilmaista suihkua?"
"Nyt en! Pidetään kiirettä, meidän pitää-"
Ja silloin se ilmainen suihku saatiin. Ena ei voinut muuta kuin huokaista syvään. "Noniin, kastuin", hän mumisi. Mutta Yotsuba vain nautti sateesta, heitellen lisää keppejä ja katsellen kuinka ne kelluivat sillan alta toiselle puolelle.
"Hän tosiaankin nauttii kaikesta…" Ena mietti, katsoen häneen hiljaa. Sateen ropina kuului kaikkialla, eikä se tehnyt hänen oloaan yhtään paremmaksi. Ena katseli ympärilleen, ja huomasi kaksihaaraisen kepin. Hän kyykistyi ottamaan sen ja heitti kepin sillalta. Onnekkaasti hänen omansa pääsi ensimmäisenä toiselle puolelle. Enaa alkoi hymyilyttää hieman, vaikka satoi.
"Voitin!! Nyt sitten mennään kumpikin kotiin!" Ena ehdotti. Ja niin tehtiin, satoihan jo silloin sentään kaatamalla.


-Ensimmäisen osan loppu-

Poissa Kaabisteru

  • Pähkähullu Professori
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 16
  • Pyörivä Pilipallo, Pyörivä Pilipallo-
Vs: Amuse & Call (Azumanga Daioh/Lucky Star/Pani Poni/Huumori)
« Vastaus #2 : 23-06-2009, 19:52:10 »
-Amuse & Call-

2. Ruuhka.

As you enjoy everything,
always there can be more fun,
you could even turn a bear to a bunny,
and then turn it back again.


Jos olisimme seuranneet tuota lipasta edellisessä osassa sen ollessa jokien viemää, sen kanssa olisimme joutuneet täysin uuteen kaupunkiin – aivan erilaiseen kuin tuo edellinen kaupunki, missä Yotsuba asui. Lipas ajelehti jokea pitkin etanan nopeudella, joten oli hyvin selvää, että se saattoi jäädä kiinni patoihin. Outoa kyllä, se saattoi silloin painautua veden alle ja mennä siten padon läpi,  ihan kuin se olisi sukeltanut. Jos se taas oli menoillaan vesiputousta kohti, tipahtamassa sen pilvenpiirtäjän mittaisista korkeuksista, se selviytyi siitä yleensä vahingoittumatta, vaikka se olikin niin vanha ja ruosteinen. Sillä tavalla se sitten matkasi monien kaupunkien ohitse- pitkä matka se kyllä oli.


Saavumme Bunkyoon, joka on tunnettu siellä olevien rikkaiden suosimasta lukiosta, Ouranista. Siellä asioissa ratkaisee ensin suvut, toisena raha. Rikkailla on paljon vapaa-aikaa, vielä enemmän kuin tavallinen ihminen voisi siitä kuvitella. Siksi siellä on muutamia kerhoja, mukaan lukien Host Club-kerho, jonka perustivat kuusi sikakomeaa – tai siis, bishounenia   lukiolaispoikaa, jotta he voisivat jakaa  runsaan vapaa-aikansa viihdyttäen siellä olevia lukiolaistyttöjä.
                                                                                   
****

"Ne rikkaat paskiaset*... Olisivat voineet hakea nämä itsekin..."

*KLING!*

Siniseen univormuun ja mustiin housuihin pukeutunut tummanruskeatukkainen henkilö tuli kaupan ovesta, paperipussissa muutama HesCafe-pikakahvi mukanaan. "Täytyisi kiirehtiä… Jos olen myöhässä kerhosta, Tamaki varmasti nalkuttaa minulle." 
Haruhi Fujioka, ahkera opiskelija Ouranilla, oli joutunut taas menemään Hitachinien kaksosten pirumaisesta pyynnöstä hakemaan lisää pikakahvia. Oli hänellä hyvä syykin tehdä niin, ja kaikkea muuta sen lisäksi.
Hänen tullessaan ensimmäistä kertaa Ouraniin, etsiessään hiljaista ja rauhallista huonetta lukeakseen, Haruhi oli avannut kolmannen musiikkihuoneen oven ja törmännyt Host Clubiin. Vaikka hän ei ollut ollenkaan vaikuttunut siellä olevien ihmisten kauneudesta, hän rikkoi sinne kuuluneen kahdeksan miljoonan jenin vaasin vahingossa ja joutui siitä velkoihin, joihin hänellä ei ollut edes varaa. Niinpä hänet pistettiin Host Clubin juoksupojaksi, jotta hän voisi maksaa velkansa. Pian huomattiin, että Haruhista oli ainesta muuhunkin kuin kahvinhakuun ja jäsenet lahjoittivat hänelle lukion koulupuvun. Silloin hänellä alkoi työ Host Clubin jäsenenä, viihdyttäjänä. On kuitenkin yksi seikka, jota Host Clubin jäsenet pitävät salassa – se, että Haruhi on oikeastaan tyttö. Ensin häntä luultiin pojaksi ulkonäön perusteella, mutta pian Host Clubin "kuningas" Tamaki sai selville, että hän onkin tyttö. Tosin liian myöhään, sillä Haruhi oli jo silloin viihdyttäjä ja saikin joitain ihailijoita. Niin Haruhi sai jatkaa velkansa maksuaan viihdyttäjänä, mutta nähtävästi ei juoksupojankaan rooli tainnut vielä väistyä.

Haruhi käveli juuri St.Robelian Akatemian vierestä, kun hän näki kolme poikaa kiinnittämässä julisteita. Näilläkin oli univormu, ja keskimmäinen heistä oli varmasti isoin.
Hänellä oli hassusti muotoillut hiukset, sillä ne muistuttivat väritykseltään tomaatteja. Vihreätä latvoissa, mutta muuten punaista, olivat ne hiukset aika tuuheatkin.
Kaksi muuta poikaa näyttivät keskenään miltei samoilta; kummatkin olivat ruskeaihoisia ja heidän hiuksensa olivat kiharat, mutta toisen hiukset olivat mustat, toisen taas punaiset. He olivat sitäpaitsi ala-astelaisten kokoisia. Mustahiuksisella oli soikeat silmälasit.
"Noniin Lyo ja Kotsu, työ on varmaan valmista tältä päivältä", keskimmäinen sanoi, laittaen vasaroita ja nauloja takaisin työkalulaatikkoon. Mustahiuksinen poika kuitenkin äkkäsi Haruhin kaukaa. Haruhi huomasi myös hänet ja käänsi katseensa nopeasti muualle. Poika unohti hänet nopeasti.
Haruhi kuitenkin huomasi läheisessä puussa julisteen, jossa luki:

-Circus Tejinami-
Tetsukonamien kiertävä sirkus saapuu nyt Bunkyolle!
Koe ja näe kaikki, mitä tiedät sirkuksesta: taikureita, leijonankesyttäjiä, trapetsitaiteilijoita, jonglöörejä ja nyt myös puhuvia papukaijoja! Mukana myös viidakkopoika!


Tänään Bunkyon keskustassa 21:00–23:00


"Aika yksinkertainen, mutta voisin kai mennä… tosin se on liian myöhään..." Haruhi mietti, mutta katsoi myös julisteessa olevaan pääsylippuhintaan, joka oli kallis.
"Eikä minulla ole varaa", Hän lisäsi, nostaen toista kulmakarvaansa.

****

Samaan aikaan HYVIN kaukana Bunkyon toisella puolella, oli eräässä kaupungissa ruuhkaista, ehkäpä liiankin ruuhkaista. Ryouuka, toisin kuin rikkaitten asuttama kaunis Bunkyo, oli tavallinen asutusalue Tokion sydämessä, juuri nyt täyttynyt autoista ja kaikenlaisista busseista. Ja niin arvata saattaa, että siellä kävellen kulkeneet ihmiset eivät päässeet perille sen paremmin kuin autotkaan. Siksi Ryouukan lukion oppilailla kesti – ja niin opettajillakin, sillä eräässäkin autossa kaksi opettajaa odotteli keskellä ruuhkaista tietä auringon noustessa ylös.
"Namo, miksi et voisi päästä tällä romulla nyt eteenpäin?! Jos minulla olisi auto, niin näyttäisin noille kakaroille!" rouva Tanizaki, eräs Ryouukan lukion luokanopettajista, hiiskui kiukkuisena.
"Ja ihan kuin voisin tehdä mitään... Ärsyttää minuakin tämänpäiväinen ruuhka", rouva Kurosawa virkkoi takaisin. Hän toimii lukiolla liikunnanopettajana, mutta häntä ärsytti ruuhkan lisäksi myös Tanizakin pohjaton lapsekkuus, jonka takia hänen piti joskus vahtia häntä kuin äiti pikkulastaan. Katsellen ympärilleen hän huomasi, että autot eivät vielä vähentyneet vähänaikaisesta. Ruuhka siis tulisi kestämään kauemmin. Rouva Kurosawa huokaisi kevyesti.
"Joudutaan odottamaan vielä kauemmin, Yukari. Ruuhkathan KESTÄVÄT aina kauan", hän päivitteli harmissaan.

Lukiolla ei onneksi ollut pulaa oppilaista, sillä jotkut onnekkaat ehtivät kouluun ennen sen alkamista. Yksi niistä oli silmälasipäinen ja ahkera lukiolaistyttö Koyomi "Yomi" Mizuhara. Hän rynnisti pitkin luokkakäytäviä, sillä hän oli miltei myöhässä.
"Että se ruuhka oli hirmuinen! Mitä minä selitän, kun tulen luokkaan-"
Yomi avasi luokkansa oven hoppuisesti, ja kenetpäs hän sieltä löysi: hyperaktiivisen Tomon istumassa pulpetilla rikkinäiset koulukengät jalassaan.
"Mi- Miten tämä voi olla mahdollista?! En ole ikinä nähnyt sinua täällä ennen minua!" Yomi hämmästeli, sillä yleensä Tomo myöhästeli pahemmin kuin kukaan koulussa.
"Ohhooh, ihmetyttääkö?? Eka kerta, kun olen täällä ennen sinua?" Tomo ilkeili. Ilmeisesti hän nautti siitä, että ensimmäistä kertaa hänen luokkaystävänsä, joka aina voitti hänet vaikka missä, hävisi hänelle myöhästymisessä. Tomon noustessa pulpetista vilkkaasti, Yomi kysyi häneltä, miten hän muka pääsi kouluun niin aikaisin, mutta juuri silloin puolet luokasta tuli myös sisään.
"Onneksi ruuhka ei estänyt meitä tulemasta..."sanoi Kagura, luokkansa ja ehkäpä koko lukion parhaimpia urheilijoita, huokaisten helpottuneena. Hänen perässään tuli Chiyo, söpö 12-vuotias lapsinero, Ayumu "Osaka", luokan hajamielisin tyttö ja Sakaki,  pisin ja hiljaisin.
"Eikö ruuhkien aikana puhuttu tiekarhuista? Ovatko ne tiellä olevia karhuja?" Osaka kysyi hajamieliseen tapaansa.
Hiljaisuus täytti koko luokan.
"Silloinhan ne jäisivät auton alle, varmaan nytkin. Juuri nyt. Onhan ruuhka", Osaka sanoi, antaen tietämättään Sakakille pahoja väreitä, sillä Sakaki alkoi ajatella, kuinka karhut saattaisivat jäädä auton alle. Niin viattomia he ovat hänen mielestään, ne EIVÄT saisi jäädä auton alle. Ehkäpä hän voisi pelastaa yhden karhun ja saada sen ystäväkseen...
Mutta pian hänen mietteensä keskeytyi auton kovaan tööttäykseen, joka kuului kaukaa. Harmin paikka.
"Ehkä ei pitäisi tuollaisia miettiä- Tomo? Miksi kenkäsi ovat rikki?" Chiyo kysyi, katsoen Tomon kenkiin, joista pilkisti esiin valkoiset sukat. Kengät olivat myös hieman mustuneet, ihan kuin ne olisivat palaneet.
"Hmm... Juoksin tänne niin kovaa, että kengät menivät rikki", Tomo vastasi, vaikka hän näytti hieman sarkastiselta. Muutkin tulivat tarkastamaan hänen kenkiään uteliaasti.
"Voisin varmaan kai uskoa, loppujen lopuksi olit täällä ensin..." Yomi sanoi silmiään pyöritellen. Mutta silloin Osaka vaihtoi puheenaihetta kailottamalla: "Hei, arvatkaa mitä minulle tapahtui?"
Luokka käänsi huomion häneen. Sitten hän kertoi:
"Kun heräsin viime keskiyönä, minä LOISTIN!"
Luokassa oli hiljaista, kunnes Kagura sanoi:
"Pääsit siis muka loistamaan koulussa?"
"Ja ihan kuin ikinä tuota voisi tapahtua. Unissasi varmaan”, Tomo sanoi.
"En sillä tavalla, minä hohdin", Osaka korjasi, "voisin vaikka hohtaa nytkin, jos laittaisitte valot kiinni", hän lisäsi innostuneena.
Kukaan ei ollut edes uskovinaan, kun juuri sitten luokkaan astuivat Kaori ja Chihiro.
"Ruuhka oli kamala. Oli kova työ kulkea suojatielläkin", Kaori voihki väsyneenä, kävellen paikallensa. Mutta kun hän käveli Sakakin vierestä, näytti siltä kuin hän olisi punastunut. Chihiro käveli myös omalle paikalleen.
"Miksi rouva Tanizaki ei muuten ole täällä?" Chihiro kysyi, sillä hän havaitsi, että opettajia ei näkynyt. Osaka taas havaitsi ihan muuta.
"Hei, Chihiro, laittaisitko valot pois?" hän kysyi.
Chihiro ihmetteli hieman, mutta sitten laittoi valot kiinni. Ja...

"..."

Mitään ei tapahtunut.
"Arvasinkin että jotain tällaista tapahtuisi. Osaka, olet varmaan taas omissa maailmoissasi", Yomi tokaisi pimeydessä.


-Toisen osan loppu-


*- Suoraan käännettynä Haruhin jokseekin yleisestä lauseesta " Those rich bastards", joka toimii vähän enemmän kuin "Rikkaat nuijat", jota käytin aikaisemmin.
« Viimeksi muokattu: 08-07-2009, 14:32:39 kirjoittanut Kaabisteru »

Poissa Kaabisteru

  • Pähkähullu Professori
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 16
  • Pyörivä Pilipallo, Pyörivä Pilipallo-
Vs: Amuse & Call (Azumanga Daioh/Lucky Star/Pani Poni/Huumori)
« Vastaus #3 : 28-06-2009, 16:57:38 »
-Amuse Call-

3. Yotsuba ja Neko-kun

What do you do
when you're walking at the park,
and you do find a cat,
can't bite but that can bark?



Yuletidin kyläkaupungilla oli sateenjälkeinen aurinkoinen päivä. Kirkkaat auringonsäteet valaisivat päivää kaikkialla, muistuttaen edesmenneestä kesästä. Yotsuba juoksenteli jalkakäytävällä lähellä joenuomaa, kiirehtien innostuneena läheistä puistoa päin. Hänen päiväohjelmassaan oli puistoon meneminen iltapäivisin, sillä siellä pidettiin aina hauskaa ohjelmaa. Ikinä ei voinut tietää, mitä oli seuraavaksi ohjelmistossa – ja se juuri häntä innosti.

Äkkiä Yotsuba liukastui tammenterhoon ja kaatui maahan. Sattuihan se, mutta siitä hän tiesi, että oltiin puistossa. Hän nosti päänsä maasta ja katsoi muita pieniä lapsia edessään.

"Vai tahtoo vielä yksi pikkulintu mukaan?" ystävällisen näköinen nainen kysyi hymyillen. Hän antoi Yotsuballe veitsen ja ison palan puuta.
"Teemme tänään pajupillejä ja nokkahuiluja. Mutta koska sinulla ei ole aikuista mukanasi nyt, haemme sinulle avustajan."
Nainen meni hakemaan toista aikuista. Yotsuba katsoi isoa puupalasta hämmentyneenä. Pajupillikö siitä pitäisi tulla, vai nokkahuilu? Hän ei osannut päättää.
Kaukaa hän kuuli puhetta, josta erottuivat ystävällisen naisen ääni, ja vielä ystävällisemmän lukiolaistytön ääni. Oli joukossa pari poikaakin.

"Voisitko sinä auttaa häntä?"
"Toki. Voinko ottaa hieman aikaa, Sooma-kun?"
"Kyllä voit. Enköhän minä pysty pitämään hetken aikaa tätä kissaa hihnassa. Odota meitä sitten ostoskeskuksessa."
"Pidä sinä vain pääsi kiinni, tyhmä rotta! Sinun kanssasi en mene minnekään!"

Yotsuba näki oranssihiuksisen ja hyvinkin aggressiivisen pojan vaihtavan vihaisia silmäyksiä hopeahiuksisen, kylmäpäisemmän pojan kanssa. Keskellä ollut tyttö ruskeilla ja pitkillä hiuksilla kulki häntä kohti.

"Tarvitsetko apua?" tyttö kysyi Yotsubalta.
"No voi TOTTA MAAR, miten sun poikaystäväsi osaa karjuu!" Yotsuba päivitteli. Oranssihiuksinen poika käänsi katseensa Yotsubaan.
”Ehmm... mi-mitä? E-ei Kyo ole poikaystäväni!” Tohru änkytti nauraen hieman hermostuneesti, tarkoittaen oranssihiuksista poikaa. Kyo tuli tytön luo vihainen ilme yhä kasvoissaan.
”E-ttä MITÄ!? Ke-ketä oikein tarkoitat? Äläkä sano että minua!” Kyo sanoi punaisena, josta ei ollut varmaa johtuiko se vihasta vai nolostuksesta. Yotsuba katsoi muualle, hymyillen itsekseen.
"Mutta tuon tyhmän rotan kanssa en mene minnekään, Tooru!" Kyo huusi äkäisesti.
Tooru jäi katselemaan molempia hetkeksi ja sanoi sitten, ”N-no Kyo-kun, tahtoisitteko te sitten jäädä tänne minun ja tämän pikkutytön kanssa? Ehkä voisitte olla avuksi…?”
Epävarman ehdotuksen jälkeen kaikki hiljenivät.



"Kumpi tästä täytyi tulla, nokkahuilu vai pajupilli?" Yotsuba kysyi tytöltä vielä ihmetyksissään.




Toorun auttaessa Yotsubaa nikkaroimaan pajuhuilun (niin he päättivät yhdessä), Kyo alkoi selvästi rauhoittua Yukin mennessä muualle. Mutta kun eräs lapsi kysyi häneltä jotain, ei häneltä herunut mitään muuta kuin vihainen ilme, joka sai lapsen kääntämään katseensa pelosta täristen muualle.
"Kyo-kun… Ettehän säikäyttele lapsia, ettehän?" Tooru pyysi häneltä.
"Niin just, ne pelästyy! Sinähän osaat karjuu kuin jellona!" Yotsuba sanoi ja alkoi selvästi matkia Kyon vihaista ilmettä.
"Ole sinä siinä hiljaa, senkin ötökkä!" Kyo karjui Yotsuballe.
"Minä tykkään ötököistä, varsinkin kaskaista ja sammakoista!" Yotsuba huusi takaisin. Molemmat aloittivat ilmiselvän silmätaistelun, jolloin Tooru rupesi pelkäämään, että siitä kehkeytyisi jotain pahempaa.
"Kyo-kun, Yotsuba-chan... Pysykää aloillanne hetken aikaa, haen teille tötteröt, okei?"
Yotsuban kuullessa sanan "tötterö" hän lopetti jellonankesytyksensä siinä samassa. Kyollakaan ei enää ollut syytä kahakkaan ja molemmat jäivät hiljaa paikoilleen.
Mutta Yotsuba halusi vielä kokeilla miten äkäinen "jellona" osasi olla. Joten, hän tökkäsi Kyoa.
"Mitä sinä tökkäät, senkin ötökkä?!" Kyo kysyi kiukkuisesti. Yotsuba lopetti vähäksi aikaa. Kyo nurisi jotain ja katsoi sitten jälleen muualle – mutta Yotsuba ei voinut vastustaa kiusausta. Hän tökkäsi Kyoa uudestaan.
Kyo ärsyyntyi siitä ja tökkäsi häntä takaisin. Yotsuba tökkäsi häntä jälleen kerran, jolloin Kyo tökkäsi taas takaisin. Tästä alkoi lapsellinen tökkimiskisa-

Tök.

Tök.

Tök.

Tök-

Tök-

Tök-

Tök-

-Tök-

-Tök-

-Tök!-

-Tök!-

-Tök!-

Josta tulikin hyvin lapsellinen tällikisa. Molemmat huitoivat toisiaan käsillään, yrittäen lyödä toisiaan – lähellä olevaa polkua pitkin tepastelevat rouvat jäivät katsomaan lasten tällikisaa.
"Katso noita tappelijoita! Pian he alkavat pyöriä ympyrää jos he tuota jatkavat!" yksi nainen kysyi toiselta.
"Eikö heitä alkaisi sitten huimata?", toinen nainen kysyi takaisin.

Tooru palasi puistoon kaksi tötteröä kädessään, mutta sai ihmetyksen ja huolen aihetta nähdessään Yotsuban ja Kyon tällikisailun Hän jätti tötteröt läheisille naisille ja yritti keskeyttää taistelun.
"Hei, lopettakaa tuo nyt heti paikalla!" hän pyyteli huolestuneesti.
"Tuo ötökkä sen aloitti!" Kyo huusi tappelun keskeltä. Yotsuba ei malttanut antaa olla.
Tooru otti yhden tötteröistä naisilta ja antoi sen Kyolle, vaikka se vähän vaivalloista olikin. Mutta siinä samassa tappelu oli ohi. Yotsuba nappasi tötterön Kyon kädestä ja alkoi nuolla sitä tyytyväisenä Kyon ollessa vieressä, näyttäen vieläpä kieltä hänelle. Kyo ei voinut tehdä muuta kuin sietää häntä.
"Näytätte aika söpöiltä yhdessä! Onko sinun mukava olla Kyo-kunin kanssa, Yotsuba-chan?" Tooru kysyi hymyillen. Yotsuban kuullessa tuon, hän katsoi Kyoon.

”Hänenkö kanssa mukavaa?! Hän on kuin äkäinen jellona! "

"Ja sinä olet varsinainen luihu ötökkä."

Tötteröitten jälkeen Tooru ja Yotsuba saivat pajuhuilun valmiiksi. Nimestä päätellen se oli pienempi kuin nokkahuilu ja muistutti hieman pajupilliä.
"Kokeile soittaa sillä", Tooru kehotti.
Yotsuba puhalsi pajuhuiluun ja sai aikaan pienen äänen, mutta se ei kuulostanut hyvältä. Hän katsoi huiluun nuristen.
"Anna kun minä näytän-" Tooru sanoi ja otti pajuhuilun Yotsubalta. Sitten hän soitti pienen, kutsuvan sävelen ja siinä samassa pari lintua lensi paikalle. Yotsuba ihmetteli suuresti. Tämänkö pajuhuilu saa aikaan? Hän alkoi pyytää maanittelevasti huilua takaisin ja Tooru ojensi sen hänelle.
Yotsuba yritti matkia Toorun säveltä. No, se meni huonosti, mutta hassua kyllä, sen sijaan, että linnut olisivat alkaneet lentää ympärillä, alkoivat kaskaat tipahtaa puistaan. Kyo-paran päälle niitä tipahti kuin tammenterhoja konsanaan.
"Lopeta se soitto ja vähän äkkiä!" hän komensi.
"Vähän äkkiä? Okei", Yotsuba sanoi takaisin ja soittikin "vähän äkkiä" sävelmänsä loppuun. Nyt se kuulosti hieman selvemmältä, ja melkeinpä mukaansa tempaisevalta. Sävelmän loputtua kaskaat kipittivät kuin komennosta takaisin puihinsa.
Naiset ja lapset taputtelivat käsiään.
"Sinä osaat kai tämän avulla kertoa, että kesä on loppunut, etkö vain, pikkulintu?" ystävällinen nainen kysyi. Yotsuba kikatti innosta ja katsoi pajuhuiluunsa. Sitten hän soitti jälleen saman sävelmän.

"Nyt kyllä joudumme tästä lähtemään, Yotsuba-chan. Mutta tapaamme kai jälleen, sillä tulemme taas käymään täällä ensi viikonloppuna!" Tooru sanoi Yotsuballe heidän läksiessään omille teilleen. Hän nosti Yotsuban syliinsä ja rutisti häntä, niin söpö hän Toorun mielestä oli. Kyo katsoi ärtyneenä muualle.
"Kiitos ja näkemiin! Sullekkin jellona!" Yotsuba vilkutti juostessaan takaisin kohti kotiansa. Kyo huusi hänen peräänsä vielä jotain, mutta Yotsuba ei sitä ehtinyt kuulla. Tyttö halusi nimittäin näyttää isillensä jotain.

****

Koiwai oli työskennellyt jälleen kerran koneen äärellä ja aikoi nyt pitää taukoa. Juuri silloin kuului kolme koputusta, josta hän kykeni hyvinkin helposti arvaamaan oven takana oleilijan.

"Tullaan."


Hän avasi oven... ja näki Yotsuban iso hymy kasvoillaan ja tämän vasemmassa kädessään pajuhuilu.
"Kävitkö sinä tekemässä pajupillin?" Koiwai kysyi.
"Ei tämä ole pajupilli!"
"Onko se sitten nokkahuilu?"
"Ei sekään!"
"Mikä sitten?"
"PAJUHUILU! Minä tein tämän Toorun ja jellonan kanssa!" Yotsuba kertoi silmät kirkkaina loistaen. Koiwai ilahtui tästä kovin. Yotsuba se taisi tavata uusia ystäviä.

-Kolmannen osan loppu-

Fruits Basket (c) Natsuki Takaya
« Viimeksi muokattu: 06-07-2009, 15:36:24 kirjoittanut Kaabisteru »

Poissa Kaabisteru

  • Pähkähullu Professori
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 16
  • Pyörivä Pilipallo, Pyörivä Pilipallo-
Vs: Amuse & Call (Azumanga Daioh/Lucky Star/Pani Poni/Huumori)
« Vastaus #4 : 30-06-2009, 12:21:15 »
Amuse & Call

4. Stand-Upin märkäkorva.


That is a sunflower,
That’s lavender,
But what’s lonely flower,
Leaning by the wind in gloom?


Ryookan kaduilla jolkotti harmaa ja nuori kissa, irvistellen isoilla terävillä hampaillaan. Tämä oli päättänyt mennä pois ”kotiaidaltaan”, jossa se aina vaani söpösti erästä pitkää ihmistä. Se muisteli, miten se puraisi ihmistä suoraan käteen milloin aidalta, milloin ihan odottamatta hänen ojentaessaan sen sille.
Mahtoikohan Kamineko etsiä uusia uhreja? Vai oliko se etsimässä isoa laumaansa, jossa oli muitakin ilkeitä kissoja?
Äkkiä se huomasi taivaalla jotakin. Oliko se lintu? Oliko se lentokone?
No ei varmaan kumpikaan, niin kuin aina tiedämme, ja tässä tapauksessa se oli pyöreä ja vaaleanbeige, tennispalloa muistuttava esine. Se oli kuitenkin sitä kovempi.
Pyöreä esine lensi suoraan maata kohti, oikeastaan nuorta kissaa päin. Kamineko yritti unohtaa sen turhautuneena, mutta pyöreä esine ei sitten kaikonnutkaan sen mielestä pitkään aikaan, kun se- PUK.

Osui sen pahaa-aavistamattomaan päähän.

Azuman lukion kolmasluokkalaisilla oli menoillaan liikuntatunti hiekkakentällä. Tytöt, pukeutuneena valkoisiin t-paitoihin ja ruskeisiin shortseihin niin kuin aina, olivat pelaamassa pesäpalloa… Mutta ei se monilta hyvin sujunut.
”Johan on nyt, eikö tuo pallo kunnaroitu joitain aikoja sitten ulos kentältä? Minä ainakin näin, mitä kävi- Hei sensei, menen hakemaan pallon tuolta!” Tomo huuteli Namolle penkistä, vaikka hän ei sitä voinut kuunnella valmentaessaan peliä.
”Se pallo lensi LIIAN pitkälle. Miten sen voit hakea?” Yomi ihmetteli.
”Minulla on sisäinen silmä, joka osaa paikallistaa kadonneet tavarat! Ihan niin kuin Teräsmiehellä!” Tomo keksi. Siltä istumalta hän ”yritti viritellä sisäistä silmäänsä” käyttöön leikkien ilmakiikarillaan.

Äkkiä Osaka tuli paikalle. Hän tuli niin huohottaen ja ryminällä, että Tomo oli melkein kaatua penkistään ja olisikin, jollei olisi pitänyt Yomista kiinni.
”Hoi, oletteko te kunnossa?” Osaka kysyi.
”Osaka! Olin ihan kunnossa ennen kuin sinä tulit! Nyt joudun taas virittämään nämä uudelleen!” Tomo murahti, katsoen Osakaan äkäisesti. Osaka tunsi, että oli mennyt pilaamaan jotakin.
”Osaka, et ole tehnyt mitään väärin”, Yomi sanoi. Hän silmäili jälleen, kun Tomo yritti viritellä silmiään. Osaka tuli tuosta uteliaaksi.
”Tomo, mitä sinä teet?”
”Virittelen sisäisiä silmiäni!”
”Minä näin tv:stä, että joku veti silmämunan ulos kuopastaan, osoitti sillä jotain tyyppiä ja sanoi: Me pidetään silmällä sua!” Osaka muisteli.
Hän meni vielä imitoimaan, yrittäen ottaa silmiään, mutta alkoikin hassusti heiluttaa kättään ensin oikealle, sitten vasemmalle silmien kohdilla. Penkillä olleet tytöt kummastelivat hänen toimintaansa.
”Osaka, mitä sinä teet?”
”Minähän sanoin, että se veti silmämunan ulos, mutten muista kumman niistä.” Osaka sanoi.
Nyt Tomoa ei oikeastaan ihan huvittanut enää yrittää virittää silmiään.
”Ahaa! Nyt muistan. Se olikin hirviö!” Osaka sanoi.
”No sehän selittää kaiken”, Yomi sanoi, arvaten että näin saattaisi käydäkin.

Pelin mennessä eteenpäin tytöillä alkoi tulla toinen toistaan hassumpia kohtauksia – eräältä tytöltä, *Matsudalta, meni pallo ohi, kun hän yritti saada sen kiinni. Keltahiuksinen *Wada juoksi hänen luokseen, suuttuneena hänen epäonnistumisestaan.
”Tuo oli niin helppo koppi, ja sinulta se meni ohi!” Wada ärhenteli, heiluttaen käsiään ystävänsä edessä.
”Aurinko paistoi silmiini”, Matsuda selitti.
”Mutta nythän on pilvistä!” Wada huusi ihmetellen, osoittaen taivaaseen, jota ympäröivät pilvet ihan kauttaaltaan. Matsuda tuijotti ilmeettömästi Wadan osoittamaan suuntaan.
”Pilvet paistoivat silmiini”, Matsuda sanoi. Wada vastasi tuohon lyömällä kämmenensä naamansa.



Tomolla alkoi olla nälkä pitkän penkillä istumisen jäljiltä. Mutta ruokatunti oli vielä kaukana.
Siitä hän sai kuitenkin uuden aatteen.
”Miksei liikuntatunneilla voitaisi tarjota jotain pientä?” hän mietti ääneen. Yomi kuuli tuon, oikeastaan puheenaiheesta kiinnostuen.
”Niinkö? Ai niin kuin voileipiä tai hedelmiä?” hän kysyi. Yhtäkkiä hänellä alkoi tulla lisää ajatuksia aiheeseen liittyen.
”Voihan limonaatikin olla sentään poikaa. Entäpä leikkeleet? Ne eivät olisi hassumpia…” Yomi mietiskeli. Yomin mietiskellessään innostuneesti lisää Tomo yhtäkkiä sanoi:
”Tsot tsot, älä innostu noin nopeasti. Olet jo aivan läski saamaan mitään välipalaa. Et saa herkutella
turhaan!”
Yomi ajatteli lyövänsä Tomoa tässä vaiheessa, mutta muistaen hänen edelliset sanat, hän sanoi nokkelasti takaisin:
Herkutella? Kalorit pistetään palamaan liikunnan jälkeen, eikö?”
Tomo ei ihan ymmärtänyt asian ydintä. Hän käänsi hitaasti päätään viistoon ja katsoi Yomiin hyvin ihmetellen.
”Ööh...??”
”Ja heille, jotka eivät tahdo liikkua, jäävät turhat kalorit”, Yomi selitti.
Nyt Tomo tuijotti Yomiin äimän käkenä. Hän käänsi selkänsä hänelle ja kävellen pois hän sanoi salaperäisesti:
”Mikä moraali… ”
Äkkiä hän käänsi katseensa takaisin Yomiin.
”Mutta sinä et noudata sitä! Sietäisit hävetä, senkin sohvaperuna!” Tomo huusi muka vihaisesti.
Yomin temperamentti petti ja hän juoksi Tomon perään antamaan sille mojovan ”Double-Chopin.”


Kun tuli Chiyon vuoro mennä penkille vaihdon ajaksi, hän kaipasi seuraa. Yksin penkillä ei ollut hänen mielestään kivaa. Toivomus seurasta kuitenkin täyttyi, kun Osaka tuli penkille mukanaan purkki Kakigoria eli hienonnettua jäätä, jossa oli makeutettua siirappia imeytynyt jääkiteisiin.
”Osaka, mitä teet tuolla?” Chiyo kysyi.
”Aion syödä tämän nyt kokonaan! Eikö olekin rohkeaa?” Osaka vastasi takaisin, hymyillen leveästi pidellessään purkkia.
Chiyo katsoi Osakaan syvässä hiljaisuudessa, hänen silmät paistaessaan epäuskoa ja oikeastaan ihmetystä. Pallo lensi penkin ohi, ja kuului nopeaa puheensorinaa ja jotain huutelua pallon takaisin saamisesta. Hetken päästä Chiyo vastasi: ”Öhm… Kyllä...”

Kun Chiyon ja Osakan vaihtovuoro loppui, Tomo tuli Yomin kanssa hiki valuen kasvoja pitkin. Äkkiä Chiyo juoksi heidän luo hätäisesti.
”Mikä hätänä?” Yomi kysyi pikkutytöltä.
”Osaka! Hän on...”
Mutta siihen ei sanoja tarvittu. Osaka oli maassa, pidellen päätään, kuin päänsärystä kärsivä.
”No, kivulla on monet kasvot”,Tomo sanoi katsoessaan ystävänsä tilannetta.
”Ei, hän söi liikaa Kakigoria!” Chiyo huomautti, osoittaen puolityhjään purkkiin penkin päällä.
Tomo innostuikin tuosta, juosten nappaamaan purkin penkistä.
”Siinä tapauksessa otan loput”, hän sanoi, syöden lusikallisen jääkiteitä. Mutta katsoessaan Osakaan, joka vielä piti päästään kiinni kuin kamalaa päänsärkyä poteva Psyduck, hän meni heiluttamaan purkkia tämän lähellä. Osaka yritti huitaista sen pois, mutta Tomo ei tahtonut lopettaa. Ja ennen pitkää purkki olikin maassa.

Kommelluksista huolimatta peli alkoi kahdella joukkueella olla tasan. Seuraava heitto saisi ratkaista
ottelun kertaheitolla. Mitä siis tulisi käymään?
Sakaki piti pesäpallomailaa. Hänen mahassaan lensi perhosia – ei ollut kivaa olla se, joka saisi päättää pelin. Hän pystyi miltei tuntemaan kauempana olevien tyttöjen pidättävän hengitystä, ottavan tauon ja aloittaen taas uudestaan, valmiina jatkamaan sitä vaikka koko tunnin.Kagura odotteli  kauempana palloa pesäpalloräpylä mailassaan. Tomo leikki vähän aikaa pallolla maassa, kun sitten puhallettiin pilliin pelin jatkumiseksi.
Tomo huusi, vaikkakin huonoon aikaan, että hänen ”pyörrepallotekniikkaansa ei pystyttäisi hevillä lyömään”, ja heitti pallon lentoon. Pallo siuhahti kentän läpi, oikeastaan pyörien niin kuin Tomo sanoi. Oli vain sekunti aikaa olla valmiina. Sakaki laittoi mailan hyvään asentoon olkapäällään.

KI-!

Pallo osui äänekkäästi puiseen ja kovaan mailaan, lentäen hitaasti ja viistoossa kulmassa ilmaan. Hetken päästä oltuaan siellä se alkoi kiitää maata kohti. Kagura, joka oli vähän lähellä joukkueensa neljättä pesää, otti tämän hyvänä tilaisuutena napata pallo ja viedä voitto kotiin ennen Sakakia. Laittaen pesäpalloräpylänsä hyvään asentoon. hän käveli muutaman askeleen taaksepäin.
Muut olivat jo huutamassa ja kannustamassa Sakakia, mutta Kagura ei tahtonut tämän asian häiritä.

Mutta hän ei huomannut maassa lojunutta pesäpalloa joka oli unohdettu tämän niin intensiivisen kohtauksen takia. Ja äkkiä se tapahtui.
Kagura liukastui palloon ja otti silloin ilmasta kiinni pallon. Koska pallo oli niin nopea kiitäessään korkealla ilmassa ja Kagura ei muistanut pitää liukastumisen kanssa räpylästään kiinni, hän oikea käsivartensa vääntyi selän taakse. Kagura laskeutui kipeytyneen kätensä päälle osuessa maahan, kaiken kukkuraksi lyöden päänsä lähelle tiilimuuria koulun ympärillä.
Hänellä pimeni.

****

Kagura-parka”, Chiyo ajatteli kuumeisena, vilkuillen ympärilleen luokassa. Ilmapiiri oli vieläkin huolta ja surua täynnä, kun kaikki säälivät Kaguran onnetonta kohtaloa. ”Pölvästit” olivat melkein ikävöimässä puuttunutta jäsentään, Yomi oli katsomassa ikkunasta ulos taivaaseen ja Sakaki oli syyllisyyttä täynnä: hän oli haudannut kasvonsa käsiinsä. Kaori ja Chihiro eivät myöskään voineet pysyä tyyninä. Kaori oli kuitenkin yhtä huolissaan Sakakista, joka ei pitänyt yhtään nähdä häntä noin huolestuneena.
Luokassa oli siis epätavallisen hiljaista. Edes Tomoa ei huvittanut mennä valittamaan Yomille.
”Tämä ei vetele, menetimme juuri yhden parhaimmista juoksijoista luokassamme. Jos hän KUVITTELEEKIN pysyvänsä kauan poissa…” Yukari mumisi kiukuissaan. (Nähtävästi hän oli enemmän huolissaan luokan maineesta. Maine ja mammona olisivat varmasti tuhkaa, jos Namo voittaisi seuraavat urheilufestivaalit.) Mutta Chiyo nousi pulpetistaan.
Hän suunnisti Sakakin luo, ajatuksissaan puhua hänelle. Äkkiä Kaori pysäytti hänet.
”Älä mene Sakaki-sanin luo”, Kaori pyysi, luoden vielä hieman huolestuneen katseen Chiyoon. Chiyo ymmärsi jotenkuten mistä tuuli. Sakakin syyllisyydentunnetta ei sentään voinut sanoin kuvailla, sillä Sakaki oli hyvin herkkä ihminen. Syyllisyyden ja säälin kanssa hänen piti kamppailla rauhassa.
Chiyo tallusti hiljaa takaisin pulpetille istumaan. Miettiessään siinä ystäväänsä hän alkoi jo kyynelehtiä…


Ryouukan sairaalaan tuotiin uusi potilas kiireisesti ja katsoessaan hänen tilannettaan, lääkäreitä alkoi huolestuttaa. Kagura oli lepäämässä sairaalavuoteella, kaksi kirurgia hänen vierellään.
”Hänellä on aivotärähdys ja käsikin on kääntynyt taakse kivuliaalla tavalla”, pitkäkaulainen, naispuolinen kirurgi sanoi viiksekkäälle ja äreämmälle kirurgille.
”Täytyy siis korjata hänen kätensä. Otamme ensin röntgenkuvan hänen käsivarrestaan ja yritämme sitten herättää hänet tuon jälkeen”, toinen kirurgi sanoi.
Aikaakaan tuhlaamatta kirurgit veivät sairaalavuoteen nopeasti röntgenhuoneeseen, pyörät kirskuen.

****

Osaka odotteli liikennevalojen vaihtumista suojatien ylitsepääsemiseksi. Miettien Kaguraa haikeasti, muttei huolestuneesti, hän huokaisi syvään.
”Mutta kuka olisi meidän seuraava johtaja Pölvästeille?” Osaka ajatteli. Äkkiä auto tööttäsi äreästi ja kovaäänisesti.
Silloin Osaka muisti – hänhän oli suojatien keskellä seisomassa!
”Anteeksi!” Osaka nielaisi ja juoksi nopeasti lukioon, joka oli odottamassa vastapäätä.

Onnekkaalla tavalla, myös Tanizakin luokan oppilailla oli alkanut eilinen ilmapiiri laantua.
Tosin hölmöjä kailotteluja, ajatusleikkejä tai vastaavaa ei ollut vaihdeltu.

”MITÄÄÄÄÄÄÄÄÄH?! ”

Ennen tätä hetkeä, kun oli ruokatunti.

”Nyt kun tuon sanoit, mua alkoi taas huolestuttaa. Kiitti vaan”, Tomo sanoi sen jälkeen, kun Osaka kertoi huolensa.
”Mutta mieti nyt, kuka olisi johtaja?” Osaka mietti.
”Sinä. Sovit siihen liian hyvin. En tiedä ketään sinunlaistasi pölvästien pölvästiä”, Tomo sanoi, hieroen käsiään.
”Hei, sinähän sait silloin huonomman numeron kuin minä!” Osaka huomautti, muistaen sitä aikaa, kun ”Pölvästit” saivat alkunsa huonoista koenumeroista.
”Nyt sinä sen sanoit… minä kaikkien aikojen inhotuimmassa työssä johtajana: Pölvästien Kuningattarena?!”
”Joo.”

Hiljaisuus.


Ovi avautui.

”Hei! Onkos kaikki hyvin?” Yomi kysyi astuessaan tyhjään luokkaan sisään.
”Ei ollenkaan”, Tomo vastasi.
”Ai- Ikävöittekö Kaguraa vieläkin?” Yomi arvaili, ajatellen minkä näköisiä tytöt olivat eilen.
”Ei, vaan mietimme kuka olisi seuraava Pölvästien Kuningatar”, Osaka sanoi.
”Eikö tuo ole jo vanha juttu?”
”Ei ole! Jos pölvästejä ei olisi, sinunlaisesi hiket valtaisivat tämän lukion kuin muukalaiset!”
”KUKA ON MUKA HIKKE?! ”
Tomo ja Yomi eivät kuitenkaan ehtineet enää riidellä, kun Yukari ehti tulla sisään englannintuntia aloittamaan.
”Istukaa paikoillenne. Minulla on hyviä uutisia”, hän ilmoitti kummallisen ilostuneesti.
 Oppilaat istahtivat ihmetellen paikoilleen. Mitä saattoi olla menoillaan?
”Saimme väliaikaisen vaihto-oppilaan kouluumme. Hän tulee nyt tällä kertaa kauempaa kuin osaamme kuvitella – Skandinavialta!”
Oppilaat haukkoivat henkeään.
”VOI EI”, Tomo ajatteli murtuneesti.
”Tuon hänet ihan tuota pikaa”, Yukari sanoi, poistuen samaan aikaa luokalta.

Ovi pamahti kiinni, ja siitä seurasi heti puhevilinä.
”Minähän sanoin että hiket valtaavat tämän lukion! Se on jo alkanut!” Tomo huusi, näyttäen huolestuneelta. Yomi muksautti häntä heti perään.

Yukari palasi mukanaan ruskeaihoinen tyttö, vain parin sentin pienempi kuin keskimäärä oppilaista. Hänellä oli kuparinpunaiset hiukset poninhännällä ja hän hymyili leveään koko ajan.
”Hänen nimensä on Mailo Yussaku, ja hän tulee nähtävästi Afrikasta. Mutta älkää kuitenkaan luulko, että hän on jokin kehitysvammainen, kun tulee jostain kehitysmaasta”, Yukari esitti. Monet odottivatkin häpeissään tollon opettajansa takia uudelta oppilaalta jotain pahaa reaktiota, mutta kummaa kyllä, tyttö hymyili.
”Menepäs istumaan. Enkuntunti alkaa jo.”

Mailo meni istumaan Kaguran pulpetille luokan keskellä. Yukari otti esiin englanninkirjan.
”Noniin, aiomme aloittaa toistamistehtävillä. Noniin… Repeat after me. ”
Repeat after me ”, Mailo toisti hymyillen kissamaisesti.
I didn’t mean it like that ”, Yukari puheli hieman ärsyyntyneesti.
I didn’t mean it like that ”, Mailo toisti jälleen. Hymyillen vieläkin.
EXCUSE ME! ” Yukari huusi ja tömisteli Mailon luo vihaisesti.
Hän ei kuitenkaan ollut millänsäkään, kuin Väiski Vemmelsääri konsanaan.
You’re excused, jury ”, Mailo sanoi sarkastisesti takaisin. Luokalta alkoi kuulua pientä tirskuntaa.
Do you mind ?” Yukari kysyi.
“P-robably ”, Mailo vastasi
Are you having problem with this lesson?!” Yukari kysyi kiukkuisesti, raivostuneena vieläkin Mailon suunsoittelun takia.
 "No, but I think you do”, Mailo vastasi jälleen sarkastisesti, imitoiden sitten vähän aikaa Yukaria. Puoli luokkaa räjähti tässä kohtaa nauramaan.
Uusi vaihto-oppilas puhuu noin hassuja ja Yukari meni siihen lankaan! Mutta hänen mittansa oli täysi.
Hän otti esiin sanomalehtirullan paidan sisältä ryntäidensä välistä.
”Uuu- Mitä muuta sulla on tuolla?” Mailo kysyi uteliaasti. Luokka nauroi tuosta vielä enemmän. Yukari ei kuitenkaan tahtonut kuulla sanaakaan. Hän läimäytti Mailoa päähän kovaa, ja määräsi hänet ulos luokasta.
”Mikä vitsinie- mikä KAKARA!” Yukari murisi ja katsoi vielä taakseen, ettei kukaan enää nauranut.

Englannintunti jatkui Mailon ulosheiton jälkeen tauotta. Mutta välitunnilla uutta oppilasta ei kuulunut.  Niin kuin saatatte arvata, Tomo suorastaan kiinnostui uudesta oppilaasta. Yomi taas alkoi inhota tuota uutta suurisuuta.
”Tuohan sai Yukarin miltei sekaisin! Miksei vaihdettaisi pari sanaa tuollaisen kanssa?” Tomo mietti innoissaan. Hän nousi poistuakseen luokasta ja mennäkseen tapaamaan tyttöä.
”Aiotkos tavata tuon uuden tytön?” Yomi sanoi yhtäkkiä. Tomo pysähtyi ja hän kääntyi Yomiin päin nopeasti.
”Hm?”
”Hän nähtävästi on teräväkielinen – mietin mahdatko pysyä hänen perässään”, Yomi huomautti. Tomo kurtisti kulmiaan.
”Osaan hoitaa tuollaiset tapaukset – olenhan minäkin hirveän ärsyttävä, niin kuin sanotte.”
”Onko siitä edes hyötyä?”
”Nyt ON. Aion näyttää kuka se osaa häiritä luokassa enemmän”, Tomo sanoi ylpeästi, kävellen samaan aikaan luokasta ulos. Oven sulkiessaan hän ajatteli näkevänsä tytön sopivasti keskustelua varten – aseenaan koomikon sanat. Olihan Tomollakin päässään sellaisia taka-ajatuksia kaiken varalta, jos hän alkaisi käydä inhottavaksi.
Yhtäkkiä hän pysähtyi nurkkaan. Pari oppilasta käveli ohitse. Mutta nurkassa kyyhötti juuri se tyttö, jota Tomo etsi. Hän oli kyyristynyt seinää vasten nyyhkyttäen. Hän ei tainnut kestää iskua, jonka sai Yukarilta. Chihiro oli liittynyt hänen seuraansa, yrittäen lohduttaa häntä.
”Ehkä sinun ei olisi tarvinnut tehdä tuollaista showta – oli se aika hassu, mutta senseillämme on aikamoinen temperamentti”, Chihiro sanoi. Mailo nosti päänsä varovasti ylös.
”Olen hyvin herkkätunteinen…” hän sanoi, pyyhkien kyyneleitään.
”Siinäpä todellinen koomikko! Et varmaan osannut odottaa tuota opettajaltamme, hm?” Tomo tokaisi, katsoen ilkeästi Mailoon.
”Lakkaa loukkaamasta häntä. Sinullakin on ollut tuollaisia tilanteita varmaan enemmän kuin kukaan meidän luokassa osaa laskea”, Chihiro huomautti puolustavasti. Ja äkkiä… kaikki katsoivat Tomoon syyttävästi.

Tomo alkoi pelätä menettävänsä kunniansa muiden edessä. Hänhän kuitenkin rakastaa huomiota; ei hän muuten tuottaisi niin paljon kaaosta.
Pikaisesti hän katsoi ajan hyväksi puheenaiheen vaihtoon.
”Mistä muuten revit nuo vitsit, jota latelit enkuntunnilla?” Tomo kysyi närkästyneesti.
Mailo meni omaan ”hmmm…”-asentoonsa, silmät visusti ummessa ja käsi leuan alla. Ja äkkiä hän vastasi:
”Piirretyistä!”

Hämmästys.

Hämmästys.

Hämmästys.


”Katoin niitä Animaanisia, niinku.”


HÄMMÄSTYS!


”Meidän lukioon muutti henkisesti kehittymätön oppilas! VOI EI!” Tomo huusi järkyttyneesti.
”VOI EI!” Chihiro huusi perään.
”NO VOI KYLLÄ!!” Mailo huusi.
Seuraavaksi naurettiin makeasti ja kiemurreltiin lattialla niin, että mahaa kutitti.

-Neljännen osan loppu-

*Wadan ja Matsudan voitte löytää Azumanga Daiohin ensimmäisen pokkarin 13 sivusta, kun Namo tekee nimenhuudon liikuntatunnilla.*
« Viimeksi muokattu: 07-07-2009, 01:14:00 kirjoittanut Kaabisteru »

Lizlego

  • Vieras
Vs: Amuse & Call (Azumanga Daioh/Lucky Star/Pani Poni/Huumori)
« Vastaus #5 : 03-07-2009, 03:09:29 »
En tiedä oikeasti, miten paljon multa menee ohi tätä lukiessa, kun yksikään näistä fandomeista ei ole etukäteen tuttu, mutta yllätyksekseni nautin tämän lukemisesta. Teksti on sujuvaa ja helppolukuista, mutta siinä on myös jotain omaperäistä. Mutta mikä tärkeintä hahmoissa on persoonaa, ja tekstissä on paljon huumoria tai sitten se vaan tuntuu siltä, koska multa menee jotain ohi.

Poissa Kaabisteru

  • Pähkähullu Professori
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 16
  • Pyörivä Pilipallo, Pyörivä Pilipallo-
Vs: Amuse & Call (Azumanga Daioh/Lucky Star/Pani Poni/Huumori)
« Vastaus #6 : 06-07-2009, 15:34:04 »
En tiedä oikeasti, miten paljon multa menee ohi tätä lukiessa, kun yksikään näistä fandomeista ei ole etukäteen tuttu, mutta yllätyksekseni nautin tämän lukemisesta. Teksti on sujuvaa ja helppolukuista, mutta siinä on myös jotain omaperäistä. Mutta mikä tärkeintä hahmoissa on persoonaa, ja tekstissä on paljon huumoria tai sitten se vaan tuntuu siltä, koska multa menee jotain ohi.

Tämäpä vasta yllätys! (-lwl-) Fanficci perustuu aika paljon näihin fandomeihin, ja siksi se olisi pitänyt olla enemmän sarjojen faneille kirjoitettu, mutta yllätyin tuosta kommentistasi. (-^w^-)
Ymmärrän kyllä että saatat varmaan luulla pudonneesi kärryiltä ehkä montakin kertaa, varsinkin humoristisissa kohdissa. Yritän vaikka kirjoittaa fandomeista enemmän yksityiskohtaisemmin, jotta pääset niitä hieman tuntemaan. Nähtävästi fanifiktioni taitaa innostaa otakuttomia lukijoita! (-lwl-) Taidanpa sitten yrittää kirjoittaa tätä heillekkin.

Fandomit ovat sitten mangasarjoja, mutta se ei tarkoita että olen jokin seko otaku. Olen oikeastaan enemmän vanhanaikainen: haluan mielummin pitää sarjat incharacter, ja yrittää saada aikaan fiktiota niitten sarjojen tyyliin, toisin kuin monet otakut tänä päivänä, jotka keskittyvät enemmän parituksiin ja omiin OC:hin. (On minullakin pari OC:tä tässä tarinassa, ainakin Mailo tähän asti)

Azumangaa ja Yotsubaa saa kuitenkin täällä suomeksi käännettynä, ja Ourania kyllä haetaan englanninkielisenä tänne. (-lwl-)
(Lucky Staria saa mangana myös, vaikka anime on aika suosittu, mutta Pani Poni Dash... Noh, kaikki kyllä pitää siitä animena muutenkin.)

Kiitos kuitenkin kommentista. Vaikkei se ihan sellaiselta näyttänyt, se osasi olla rakentava. Juuri tuollaisia toivon.


« Viimeksi muokattu: 30-07-2009, 10:45:02 kirjoittanut Kaabisteru »

Lizlego

  • Vieras
Vs: Amuse & Call (Azumanga Daioh/Lucky Star/Pani Poni/Huumori)
« Vastaus #7 : 06-07-2009, 16:50:20 »
Kaikessa fanfictionissa taitaa olla vallalla keskittyminen parituksiin. Se on yksi syy, miksi muunlaiset tekstit ovat niin piristäviä, vaikka mä luenkin myös parituksellisia. Monipuolisuus on kivaa. Tietämys fandomista auttaa siihen, ettei kaikki mene ohi, mutta kun hyvän tekstin löytää, sitä lukee ilokseen, vaikkei olisikaan niin perillä fandomista. Jos kumminkin jaksat ottaa huomioon fandomin ulkopuolisetkin lukijat joissain kohti, en tietenkään valita.  :D

Poissa Kaabisteru

  • Pähkähullu Professori
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 16
  • Pyörivä Pilipallo, Pyörivä Pilipallo-
Vs: Amuse & Call (Azumanga Daioh/Lucky Star/Pani Poni/Huumori)
« Vastaus #8 : 02-02-2011, 14:50:22 »
Muistinkin nyt tämän foorumin ja päätin tulla vilkaiseen.
Ja että tämmöistä tein?

Otan tämän tarinan käsittelyyni ja kirjoitan koko sotkun uudelleen. Kirjoitan kun mielestäni paremmin...