Kirjoittaja Aihe: Kesäpäivän katveessa, S, runo  (Luettu 1475 kertaa)

Poissa culliina

  • Pentuprinssi
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 789
  • lasciva est nobis pagina, vita proba.
Kesäpäivän katveessa, S, runo
« : 18-11-2011, 23:03:02 »
Author: Culliina
Beta: AngelMushroom
Genre: Runo, angst
General: S
Warnings: Esine/inhimillinen olento välinen suhde.
Summary:Yksin istun rannallani/miettien niitä näitä/ syksyn tullen kuihdun pois/ lailla rakkaimpani
A/N: Osallistuu haasteisiin Originaali10 ja Runo5. (Osallistui FFF10W-runokilpailuun, yleisöäänestyksen neljäs) Rakastan, todella RAKASTAN runoja ja tykkään myös kirjoittaa niitä. (Kyllä, kirjoittajana olen toivoton romantikko -realismi ei vain iske minuun.)

Kesäpäivän katveessa

Aurinko heijastuu järven pintaan,
saa kaislikon kimmeltämään.
Lemmikin lehdellä pieni keiju
huokaisee mietteissään.

Jo tovin on istunut keiju pieni,
näkisitpä sen.
Niin kaunis on ja pikkuinen,
sen suru särkisi sun sydämen.

Sillä iloisesti lentänyt keiju pieni
ei ole vähään aikaan.
Se on miettinyt maailman menoa
ja murhe on ottanut valtaa:

”Kauan ei kuki kukkani,
Ei tule enää kesää.
Pois on lentänyt aurinkoni
jättänyt minut rantaan.

”Yksin istun rannallani
miettien niitä näitä.
Talven tullen kuihdun pois
lailla rakkaimpani.

”Ikuisuus sitten,
rannalla saman veen,
korkealta tuolta katselin
katveessa rakkaimpani.

”Se oli kuin kaunis kesäpäivä,
lämmin ja suojaisa niin.
Voi, kunpa tietäisit, ystäväin,
miten paljon me rakastettiin.

”Mutta nyt se on mennyt,
hakattu pois.
Suru valtaa sydämeni.

”Rannalla istun
yksin niin
lehdellä lemmikin.
Muistaen rakastain
haapaa suurta,
jonka katveessa kesäpäivät vietin.

”Suren myös kesää,
se on mennyt pois.
Kohta koittaa jo talvi.
Sydämeni talvi ei lähde pois.
Ei, vaikka vuodet vierii.

” Haapa oli kesäni,
kirkas kesäpäiväni,
oma suuri rakkauteni,
elämäni valo.

”Nyt on mennyt kaikki se,
hakattu poltettavaksi.
Savuna ilmaan nousi se,
rakkauteni ikuinen.
Voi kunpa voisin perään lentää.

”Tuolla jossain onnessansa
lentelee rakkaimpani.
Luona auringon, ohi sen.
Takana jopa tähtien.”

Lehdellä sinisen lemmikin,
äärellä veen,
istuskelee keiju pieni
lumikinoksissaan.

Vaikka on päivä kesäinen,
lämmin ja aurinkoinen,
keiju pieni on murheissansa
sisältä jäätynyt.
Ikiroutaan vajonnut.

Vuosien vieriessä,
rannalla veen
on pieni keiju yhä.
On kuihtunut kukkansa kauan sitten
koitossa viimeisen syksyn.

Nyt on jo talvi
ja tietää sen
myös meidän pieni keijukainen.
On sisältä tyhjä,
kylmä kuin jää,
sillä sydän jäi vaille ystävää.

Mieli on kaukana
eikä se palaa.
Tähtien takaa
se rakkauden saa.