Kirjoittaja Aihe: Olen ehkä koira [Rüdiger/ rouva Puvogelin koira, S, f.Der kleine Vampir, runo]]  (Luettu 2268 kertaa)

Poissa culliina

  • Pentuprinssi
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 789
  • lasciva est nobis pagina, vita proba.
Author: Culliina
Fandom: Der kleine Vampir (aka Pikku vampyyri)
Pairing: Rüdiger/ rouva Puvogelin koira
Genre: filosofinen runo
General: S
Warnings: -
Disclaimer: Der kleine Vampir -sarja hahmoineen kuuluu kirjailija Angela Sommer-Bodenburgille ja Arnold Schwarzenegger itselleen. En saa tästä rahallista korvausta.
Summary: Tai sitten Rüdiger oli koira.
      Kuka sitä määrittelemään?

A/N: Spoilaa sarjan toista osaa, Pikku vampyyri muuttaa.


Olen ehkä koira

Olohuoneessa valot,
televisio pauhaa.
Arnold Schwarzenegger räjäyttää
autotallin, katsojaluvut, lavasteet.
Ei sentään itseään.
Eihän hän koskaan.
Se oli vain pintanaarmu.

Rüdiger nousee arkustaan.
Ikkuna sulkeutuu kuin itsestään.
Rouva Puvogel ei tuonut koiraa ulos.

Elämä kellarissa on ikävää, koska ei voi olla
vapaa, itsensä.
Täytyy piilotella.
Sellaista vampyyrin elämä on.
Hautausmaalla, kellarissa, olohuoneessa, elokuvissa.
Koiran elämä on erilaista,
mutta pohjiltaan samaa.
Koko maailma on.
Ehkä.
Saattaa olla ettei.
Silloin koiran elämä on
pohjimmiltaan erilaista.
Pinnalta samaa.
Tai ehkä molempia.
Tai sitten Rüdiger oli koira.
Kuka sitä määrittelemään?
Riippuu näkökannasta,
kuten pimeys ja patjan paksuus,
porkkanan leveys ja
kaulapannan väri koiran
tassutellessa hiljaa ulkona.

Tähtien loisteessa kellarissa, jonne
yksikään säde ei yltänyt suljetun ikkunan läpi,
Rüdiger katsoo
näkemättä mitään,
koska nähdä ei voi kuin silmin
ja kellarissa on pimeää.
Rüdiger ei näe mitään, mutta edessä seisoo koira.
Leikisti, Rüdigerin mielessä.
Mutta Rüdiger ei näe,
koska nähdä ei voi kuin silmin.
Jopa vampyyri sen tietää:
jossain oln vikaa.
Ehkä siksi, että
vian uskotaan olevan.
Siksi on vampyyrejakin.

”Olenko koira?” Rüdiger kysyy
tyhjältä, olemattomalta, koska
mitä ei ole ei ole.
”Olenko minä koira?” koira kysyy vastaukseksi
leikisti, koska sitä ei ole.
Silti vastaus leijuu tyhjässä,
kellarissa Rüdigerin edessä.
Ainakin leikisti.

Rüdiger miettii vastausta.
Vastaus ei ole kysymys,
koska se on vastaus.
Ehkä, mahdollisesti ja ei ollenkaan.
”Minä olen koira.”
on vampyyrin vastaus.

Kumpikin tietää sen olevan merkityksetöntä.
Rüdiger vain sanoi jotain.

Rouva Puvogel ei tahtonut koiransa
elävän kovin kauaa,
ei edes kuolleena.
Siksi Rüdiger ei saanut rakastaa.
Ei vaikka hän oli koira.