Kirjoittaja Aihe: Off-topic #2  (Luettu 279232 kertaa)

Poissa Fiorella

  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 1017
  • Hyvän tuulen kotisatama
Vs: Off-topic #2
« Vastaus #960 : 28-11-2012, 20:14:12 »
Lisään vielä varmuudeksi, että eivät minua toisten tatuoinnit vaivaa, mutta ehkä se siinä tatuoimisessa eniten häiritsee, että en tunne ketään jolla olisi vain se yksi ja ainoa tatuointi. Paitsi tietysti sen aikaa, kunnes on ottanut seuraavan. Henkilökohtaisesti itse olen sitä mieltä että yksi hieno, osuva ja kaunis tatuointi, jolla olisi jokin erityisen henkilökohtainen merkitys kyseiselle ihmiselle, voi olla tosi hieno juttu ja olen sellaista joskus harkinnutkin. Mutta se, että yhdessä kädessä on ruusu, jalassa tribaali, niskassa joku perhonen ja kyljessä lasten nimet (ja niin edelleen aina maailman tappiin asti) ei olisi kyllä yhtään minun juttuni. Koska minulle se ei olisi enää kokonaisuus vaan pelkkä sekamelska ja sitten se alkaisi tosissaan häiritä. Tietysti niille jotka niitä nyt ovat ottaneet niillä on yleensä jokaisella joku merkitys, mutta ei se ohikulkijalle välity.

Toki on niitä, jotka ovat harkinneet sitä kokonaisuutta pitkään ja huolella, mutta tiedän myös sellaisia jotka ovat tahtoneet tatuoinnin ihan vain siksi että "olishan se aika coolia", ja jos sitä menee ottamaan niin että ihan melkein kuva kuin kuva on ok, kunhan on tatuointi, niin sitä en kyllä ihan ymmärrä. Ja olen tosi skeptinen niitä näköiskuva-tatuointeja kohtaan koska ensinnäkin sellainen muotokuva muuntuu jos lihoo, laihtuu tai vastaavaa, ja lisäksi tatuoijan taito vaikuttaa tosi paljon. Olisi ihan kamalaa, jos teettäisi vaikka jonkun ihmisen kuvan itseensä ja siitä tulisi sillä tapaa pikkuisen väärän näköinen, se olisi ihan hirveää minusta. Eikä sitä voisi enää saada pois melkein mitenkään... Iiks.

Minulle olisi kyllä mieleen sellainen tatuointi, joka olisi niin sievä, kaunis ja siro että sitä ei pystyisi ikinä ainakaan sataan vuoteen lyömään laudalta mikään muu kuvio; joka olisi jotenkin aivan erityisen ihana ja kuvaisi juuri minua ja asioita mistä minä erityisesti tykkään, ja olisi täysin uniikki ettei kenelläkään olisi ikinä mitään samanlaista, ja siihen liittyisi joku juttu mitä ei heti hoksaisi vaan vasta kun se avautuisi, siitä voisi tulla sellainen ahaa-elämyksen tapainen oivallus. Ja se olisi sellaisessa paikassa josta se ei näkyisi koko aikaa mutta kuitenkin joskus erityistilanteissa. Tähän mennessä en tosin ole vielä keksinyt mikä se voisi olla. xD Jos keksin niin siltikin voi olla että kirjailen sen johonkin kankaaseen, tai teetän siitä korun.

Yksi hyvä esimerkki tällaisesta on se, että tietyssä vanhassa arvoviulussa, jonka näin museossa Italiassa, on sellainen kaunis kiehkurainen kuvio sivussa. Mietin että sellaisen jos teettäisi johonkin kohtaan, niin se joka tuntisi viuluja tai kenties olisi muuten katsellut taidekuvia tai muuten vain törmännyt sellaiseen jossain, voisi tunnistaa sen, mutta muuten vain se näyttäisi sellaiselta tavalliselta kiemurakuviolta. Sitä ihan vakavissaan hetken harkitsin, siitä voisi ajatella näkyvän sen, että tykkään viuluista ja Italiasta ja se toisi myös muistoja matkoilta mieleen. Mutta sitten teetätin itselleni mittatilausviulun ja päätin että kerran saan valita kaiken siihen mieleni mukaan, niin laitatan siihen sen kuvion reunaan, joten nyt se kuvio on sitten minulla viulussa ja ihailen sitä silloin kun soitan. :) Olen myös ajatellut että sen voisi lisäksi kirjailla vaikka hameen helmaan tai vyöhön tai laukun hihnaan tai johonkin sellaiseen. Tatuoinnin ottaakseni sen pitäisi siis oikeastaan olla sellainen jota ei voisi tai kannattaisi laitattaa mihinkään muualle. Mutta toistaiseksi mikään ei ole ollut minulle niin tärkeä että sen pitäisi olla kirjaimellisesti koko ajan osa minua.

Poissa Kani

  • touché
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 121
Vs: Off-topic #2
« Vastaus #961 : 28-11-2012, 20:45:00 »
Fiorella: Ymmärrän neulakammon oikein hyvin. Itsekään en verikokeiden/rokotusten yhteydessä tykkää ollenkaan neuloista ja "pyssyllä" tehdyt korvakorut ovat ainoa "lävistykseni", mutta jostain syystä tatuointineulat ei aiheuta minkäänlaisia inhoreaktioita. En tiedä onko kyse siitä, että olen halunnut sellaista jo todella pitkään, että tavallaan innokkuus ajaa kammon edelle. Saattaa hyvinkin olla. Itse olen pyrkinyt estämään kyllästymistä pitämällä tatuoinniksi ajattelemaani kuvaa jossain näkyvällä paikalla asunnossani nyt noin vuoden ajan. Tietenkään vuosi ei anna kuvaa siitä, mitä ajattelen koko loppuelämäni, mutta kyllä siinä välttyy ex tempore-tatuoinneilta ;D

Niin ja kiitos syntymäpäiväonnitteluista.
You are the result of four billion years of evolutionary success. Freaking act like it.

Poissa Fiorella

  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 1017
  • Hyvän tuulen kotisatama
Vs: Off-topic #2
« Vastaus #962 : 28-11-2012, 21:05:07 »
Kuulostaa järkevältä totutella kuvaan ja katsoa alkaako se jossain vaiheessa tympiä. Kai vuosikin jo oikeasti aika paljon kertoo. :) Ja jotkut ihmiset kai vain tietävät että joku juttu on se oikea ilman syvällisempää harkintaakin. Itse en välttämättä siihen luottaisi. Useimmat asiat voi myös perua, lävistysreiätkin ilmeisesti paranevat jos ne ottaa pois, eikä reikää välttämättä edes näe, tatuoinnin kanssa se on vähän hankalampaa vaikka ei mahdotonta kuitenkaan. 

En ole niin neulakammoinen etten pystyisi esim. menemään rokotettavaksi tai verikokeeseen jos on pakko, mutta äärimmäisen epämiellyttävää se on. Minulle ei ole koskaan tehty korvareikiäkään, kun en halunnut edes lapsena, vaikka kaikilla siskoillani ja jopa veljelläni on korvareiät ja osalla useitakin, myös lävistyksiä. Lävistystä tai tatuointia en voisi harkita sitä vähääkään vertaa. Luulen kyllä, että jos oikeasti sellaisen haluaisin niin kaipa sen koettelemuksen vain yrittäisi sietää keinolla millä hyvänsä. Varmastikaan en vain ole ikinä halunnut sellaista tarpeeksi. Toisaalta, tuskin sellaiset edes kovin sopisivat minun tyyliini muutenkaan. :)

Poissa malla

  • superhessu
  • Viestejä: 742
Vs: Off-topic #2
« Vastaus #963 : 28-11-2012, 21:10:23 »
Mulla nyt ei sinällään niin vahvoja mielipiteitä löydy tatskoista, mutta se mikä mussa herättää kummastusta, on esim. erään tatskaliikkeen jokavuotinen halloween-tempaus, jossa myydään törkeän halvalla tiettyjä leimoja, ja ihmiset jonottaa sitten ottamaan näitä tatskoja vaan koska ne ovat halpoja. Lista on siis hyvin suppea, ja sitä ei mun käsittääkseni ole edes etukäteen missään esillä - sen kun vain istut tuoliin ja valitset jonkun äkkiä. Musta ei ehkä ihan sellaiseen olisi. ::)

Oon kyllä enemmän lävistysten perään kuin tatskojen.
Papin aamen ei tee kenestäkään toisen itsestäänselvää omaisuutta.

Poissa Kani

  • touché
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 121
Vs: Off-topic #2
« Vastaus #964 : 29-11-2012, 10:34:13 »
Fiorella: Kyllä miekin ne rokotteeni käyn hakemassa, mutta en kamalasti viihdy siinä tilanteessa. Toisaalta, viihtyykö kukaan? Ja tatuoinnin poisto/muokkaaminen on melko työlästä. Olen katsonut pari jaksoa sellaista sarjaa kuin America's Worst Tattoos jossa muokataan pieleenmenneitä tatuointeja uuteen uskoon ja kyllä niillä tatuoijilla on tekemistä siinä, kun ne suunnittelee uuden kuvan vanhan päälle niin, että vanha jää mahdollisimman hyvin piiloon.

malla: Mustakaan ei olisi tuollaiseen "valitsempa kahdessa sekunissa kuvan ihooni loppuelämäksi"-toimintaan. Ja muutenkaan en oikein ymmärrä halpojen tatuointien perässä juoksemista. Jos vaikka kaverini hommaisi tatuointivälineet, niin saisi kyllä näyttää vähintään kymmenen iholle onnistunutta työtä ennen kuin minä siihen penkkiin istuisin - saisinpa kuinka huokeasti tahansa ;D
You are the result of four billion years of evolutionary success. Freaking act like it.

Poissa Celeporn

  • saukkolaatikko
  • superhessu
  • Viestejä: 1701
  • destiel = lets die
    • Insanitorium
Vs: Off-topic #2
« Vastaus #965 : 29-11-2012, 11:22:35 »
Mä olen jo pidemmän aikaa haaveillut full sleevestä, ja sinne voisin kyllä täytteeksi sekaan ihan hyvin ottaakin jonkun halvan, täysin randomin pikkukuvan, ainakin näin ajatustasolla  ::) Tietty jos valikoima olisi oikeasti huono eikä mikään vetoaisi edes siinä kahdessa sekunnissa yhtään, niin en mä nyt väenvängällä sieltä jotain valitsisi, ja se hiha kyllä siintää rahatilanteeni vuoksi kaukana tulevaisuudessa... Ehkä tositilanteessa olisin eri mieltä totaalisen randomin kuvan tatuoimisesta...
« Viimeksi muokattu: 29-11-2012, 11:24:25 kirjoittanut Celeporn »
Oedipus was the first motherfucker.
- Bo Burnham

I want to shave your head and eat your hair like spaghetti.

Poissa Lavande

  • Vapaamatkustaja
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 878
Vs: Off-topic #2
« Vastaus #966 : 29-11-2012, 19:40:44 »
Hei, jos joku on online ja haluaa auttaa mua esseessäni, niin...

Mitä kulttuurillisia haasteita olettaisitte olevan, jos tästä lähtisitte tekemään kauppaa Intiaan, kielen lisäksi? Myytte tosi tylsää rahansiirtoon käytettävää älypuhelinsovellusta.

Saa vastata mitä mieleen tulee! Ennakkoluuloja kaihtamatta!  ;D

//tänks. Sain hyvin inspiraatiota tästä. Kirjoitin siis oletettavista kulttuuriongelmista.
« Viimeksi muokattu: 29-11-2012, 21:48:33 kirjoittanut Lavande »

Poissa Celeporn

  • saukkolaatikko
  • superhessu
  • Viestejä: 1701
  • destiel = lets die
    • Insanitorium
Vs: Off-topic #2
« Vastaus #967 : 29-11-2012, 20:00:46 »
Riippuu kaupankäyntitavasta!
Jos kaupataan kuvallisilla mainoksilla, niin tietty aina kaikkien kuvien ja värien kulttuurisidonnaisuudet - ja miten ne voi olla niin kirjoittamattomia sääntöjä, että niistä on vaikea löytää tietoa. Sit kans voi olla hyvä huomioida puhelimenkäytön kulttuuriset konventiot, kert vaikka kyseessä onkin tietyn puhelintyypin tietynlainen sovellus, niin onhan siinä eroja että milloin sitä puhelinta on soveliasta käyttää, jne.
Oedipus was the first motherfucker.
- Bo Burnham

I want to shave your head and eat your hair like spaghetti.

Poissa culliina

  • Pentuprinssi
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 789
  • lasciva est nobis pagina, vita proba.
Vs: Off-topic #2
« Vastaus #968 : 30-11-2012, 15:59:42 »
Mitä kulttuurillisia haasteita olettaisitte olevan, jos tästä lähtisitte tekemään kauppaa Intiaan, kielen lisäksi? Myytte tosi tylsää rahansiirtoon käytettävää älypuhelinsovellusta.
Ja eikös siellä ole pikemminkin sääntö kuin poikkeus tinkiä? Asiakaspalvelu lienee myös erilaista, uskoisin heihin uppoavan keskustelu ja mainostus suomalaisia paremmin ja Suomessa kohtelias hiljaisuus asiakkaan tutustuessa itse tuotteeseen voidaan siellä kokea epäystävällisenä. Kannattaa siis laskea yhden asiakkaan palveluun huomattavasti enemmän aikaa kuin Suomessa, vilkkaalla alueella tämä lisää tarvetta työntekijöihin. Ja ulkonäkö! Siveyssääntöjä lähinnä ajan takaa ja hinduvaltaisessa yhteisössä kannattaa tuollaisessa työssä harkita kahdesti rippiristin pitoa kaulassa. Myös kaikki muut uskonnolliset erot on, esim. juhlapyhät (= ei myyntiä) edeltävine tarjousaikoineen eikä kannata piirtää mainokseen teurastettua lehmää tai rottaa (no ei kyllä Suomessakaan, mutta idea tuli selväksi). Lakipuolikin pitää muistaa tarkistaa, ei vain työskentelylupia vaan myös esimerkiksi

 virkavallan lahjomattomuus.

Poissa malla

  • superhessu
  • Viestejä: 742
Vs: Off-topic #2
« Vastaus #969 : 30-11-2012, 16:16:20 »
Ahhahah, näin viime yönä unta, jossa olin Celen kyydissä autossa, ja se selitti niin hartaasti tulevasta full sleevestään, etten pystynyt sanoa väliin mitään, ja ajettiin reilusti mun kotitalon ohi, ja jouduin sitten tarpomaan kilometri kaupalla lumivalleissa päästäkseni kotiin. ;D Että kiitos vaan autokyydistä, Cele. ;D
Papin aamen ei tee kenestäkään toisen itsestäänselvää omaisuutta.

Poissa Celeporn

  • saukkolaatikko
  • superhessu
  • Viestejä: 1701
  • destiel = lets die
    • Insanitorium
Vs: Off-topic #2
« Vastaus #970 : 30-11-2012, 16:29:19 »
Ollos hyvä vaan, malla  ;D
Nythän tuolla ulkona oiskin täydelliset kelit kuvailemasi kaltaista ekskursiota varten, eiköhän tehdä tosta enneuni  :P
Oedipus was the first motherfucker.
- Bo Burnham

I want to shave your head and eat your hair like spaghetti.

Poissa malla

  • superhessu
  • Viestejä: 742
Vs: Off-topic #2
« Vastaus #971 : 30-11-2012, 16:32:18 »
Jos nyt kuitenkin jätetään tällä kertaa väliin - oon vielä syväjäässä tosta koulumatkastani. ;)
Papin aamen ei tee kenestäkään toisen itsestäänselvää omaisuutta.

Poissa Celeporn

  • saukkolaatikko
  • superhessu
  • Viestejä: 1701
  • destiel = lets die
    • Insanitorium
Vs: Off-topic #2
« Vastaus #972 : 30-11-2012, 18:32:28 »
Mulla kävi tänään ihan uskomattoman hyvä tuuri junien kanssa, osuin jotenkin asemalle juuri oikeaan aikaan eikä ulkona tarvinnut odottaa kuin joku ihan pari minuuttia vain! Myöhästyin kyllä luennolta vähän, koska vaikkas lähdinkin kotoa reilusti etuajassa, ei sekään riittänyt. Normaalisti 15min. matka keskustaan kesti nyt 45min., kotiin päin kolmen maissa matka oli suht normaali.

Mutta jee, joulukuu! En ole siis mitenkään jouluihmisiä ollenkaan, mutta oon niin iloinen Fifin JOULUKALUNTERISTA! Ja se on ihan kohta täällä, wohou jeah <3
Oedipus was the first motherfucker.
- Bo Burnham

I want to shave your head and eat your hair like spaghetti.

Poissa culliina

  • Pentuprinssi
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 789
  • lasciva est nobis pagina, vita proba.
Vs: Off-topic #2
« Vastaus #973 : 30-11-2012, 20:26:31 »
Täälläkin oli lumimyrsky iltapäivän, mutta ei nyt mitään ihan hirveää. Lunta vain satoi vaakasuorassa ja loputtomasti, onneksi ei ollut ihan järjettömän kylmä.

Heh, katsoin äsken Sandystä kertovan dokumentin Foxilta ja siinä "epic storm" asiayhdeydessä "ulottui laajalle alueelle" oli käännetty "eeppinen myrsky" ;D piristi päivää, vaikkakin aika järkyttävän huonosti kukaan oli varoituksiin reagoinut. Mutta gleetä siteeratakseni "It's a tie!"="Se on solmio!" koska eihän mistään tasapelistä kysymys ole


Poissa malla

  • superhessu
  • Viestejä: 742
Vs: Off-topic #2
« Vastaus #974 : 30-11-2012, 20:49:05 »
Eeppinen myrsky. ;D Käännöskukkaset on ihania, ne piristää päivää!

Oon ihan itkua tuhertamassa: mun läppärini on ilmeisesti sanoutumassa irti. :'( Se on kokenut kovia, ja on ihmeellistä että se on selvinnyt näinkin pitkälle - kuppi tulikuumaa kahvia ei muuten sivumennen sanoen paranna läppärin tehokkuutta... Yhyy, ei mulla ole varaa uuteen koneeseen, eikä joulupukiltakaan kehtaa niin kallista lahjaa toivoa.
Papin aamen ei tee kenestäkään toisen itsestäänselvää omaisuutta.