Otsikko: Tehtävä Tylypahkassa
Kirjoittaja: Reiska
Esilukija: Bbuttis
Tyylilaji: Draama
Paritus: Pitäskö tässä muka seksiäki olla?
Ikäraja: K-12
Lukijalle: No mää aattelin että teitä saattas kiinnostaa kun tuli käytyä Tylypahkassa bisneksiä hoitamassa.
Tehtävä Tylypahkassa
Ajassa ja avaruudessa on yksityiskohtia, joihin perehtyäkseen täytyy olla täysi tonttu tai Stephen Hawking. Mutta älkää kertoko Stephenille, että minä kerroin, koska sitten Joulupukki kuulee ja sen seurauksethan lienevät kaikille selvät. Au.
Tässä eräänä talvena Korvatunturille tuli mahdoton määrä Harry Potter -toivomuksia: väriseviä luutia ja kummallisia karamelleja lähinnä. Karkeista meillä olikin jo ennestään sopimus Hunajaherttuan kanssa ja pajalla saatiin aika mukiinmenevä luutakin kyhättyä, mutta olihan se odotettavissa että lopulta tulisi sellainen toivomuskirje, joka saisi erikoisosaston tonttujenkin puntit tutisemaan. Voldemortin käytetyt kalsarit nyt jostain olisi vielä kehitellyt, mutta Viljami (6 vuotta, Oulustapa tietysti) toivoi ”semmosta ärrrrrrrrrhäkkää lemmikkiä mitä Hagridilla on. Räiskeperäinen sisulisko ois kiva, semmosta ei naapurit kyllä silittäis”. Joulupukki sanoi aaaaaaaaaaaaw ja eihän siinä auttanut muu kuin raapaista reppu selkään ja kääntää sukset kohti Tylypahkaa.
Meitä piti lähteä kaksi, mutta sille toiselle tuli ripuli ja se jäi näreen alle kökkimään. Kaamoksen hämärässä ei oikein edes älynnyt, missä vaiheessa siirto alkoi ja vääränlaiset tähdet tuntuivat ensin pyörryttäviltä. Ensimmäisessä aikapyörteessä meinasi hajota vasen sauva, toisessa irtosi kulkuset ja siinä kohdalla meinasi jo Muorin pöperö kurkistella minullakin anuksesta uusia maisemia, mutta puristin pakarat tiukasti yhteen ja hiihdin eteenpäin. Metsä näytti hiukan oudolta, mutta sehän oli odotettavissakin. Ei kai tyly pahka tavalliseen puuhun kasva.
- Kuka siellä!
Seisahduin.
- Kuka kyssyy?
- Ronan. Kentauri.
- Korvatunturin Reiskahan minä.
Se koni vähän laski jousipyssyään eikä enää tähtäillyt suoraan silmämuniin.
- Millä asialla.
- Hagridin luokse pitäs mennä. Joulupukki käski. Mihinkä päin tässä kannattasi ettei niitä hämähäkinturjakkeita ois ihan haitoksi asti.
- Seuraa polkua. Ja pidä kiirettä, ei ole turvallista liikkua. Mars on tänä yönä kirkas
Vilkaisin yläviistoon, pelkkiä oksia.
- Jaa. Kiitosta.
Keli alkoi olla melko huono. Luntakaan ei ollut kuin kevyt ripsaus, oksat ja juuret jarrasivat suksenpohjiin ikävästi. Losautin sukset olalle ja vilkuilin pusikkoon. Sieltä kuului puhetta, olisiko kentaurilauma kyttäämässä etten lähtisi hortoilemaan väärille poluille. Tuntui, että jokaisessa kolossa oli silmät. Eikä se tunne häipynyt edes Hagridin mökin takana. Tökkäsin sukset pystyyn tunkioon ja lähdin nuuskimaan paikkoja.
Helpointa olisi tietysti vain napata lisko, tunkea se erikoisvalmisteiseen reppuun ja häipyä. En voinut vastustaa kiusausta ja vilkaisin sisään Hagridin mökin ikkunasta. Siellä oli pimeää, tulisijakin näytti viilenneen. Ja se kuorsaus! Täytyi ihan säätää korvatehostimia uuteen asentoon, muuten olisi pää haljennut.
Ja siinähän se ensimmäinen virhe tulikin: enpä kuullut, että takana vilahti kissa. Ja että sen kissan perässä kohta kävellä kihnutti paikalle Voro.
- Mikäs se täällä?
Se kissa mouristeli todella ilkeästi äijänkäppänän koipien välistä.
- Erikoisosaston tonttu Reiska. Joulupukin lähettämänä.
- Vakooja. Varkaissa. Lähdetäänpäs linnaan.
- Vai muka varkaissa, enhän minä päässyt vielä asioitani hoitam-
Se tarttui repunviilekkeestä ja alkoi raahata mukanaan.
- Hagridia pitäis nähdä.
- Suu tukkoon. Kyllä sinun asiasi tutkitaan.
Ja sitten minä tukin suuni. Oli viisainta, Voro haisi enkä halunnut kaiken lisäksi maistaa sitä löyhkää. Suussa kun viipyili Muorin väskynäsopan vieno aromi.
Totta se koni puhui, Mars näytti kirkkaalta.
Tylypahkan linna näytti siistimmältä kuin kuvissa. Mutta olihan täällä tonttuvalta, ilmankos! Ovella kuitenkin odotti joku, joka oli mahdollisimman kaukana tontusta. Hetken olin jo toivonut, että Dumbledore tulisi hoitamaan sotkun ja saisin hommani hoitoon pimeän aikaan, mutta tänä yönä ei tainnut olla tähtitaivas oikeassa asennossa.
- Professori Kalkaros.
- Voro. Taasko Uranusta kyttäämässä? Ja mikä tuo on olevinaan? Potterin seksilelu?
- Löytyi Hagridin ikkunan takaa. Ja väittää olevansa tonttu.
- Tuoko? Sillähän on vaatteet. Ihan kunnolliset vaatteet vielä.
- Alastiko täällä pitäis hiipparoida, pakkasessa?
- Luonnotonta, Voro. Luonnotonta.
Kohensin housujani ja yritin saada kulkuset kilahtamaan, turhaan. Löytyisivätköhän ne paluumatkalla sieltä aikapyörteestä?
- Eikös täällä ikinä joulutonttuja liiku?
Kalkaros näytti pullistuvan kaapunsa alla ja minulla tuli kiirus perääntyä kohti seinää.
- Sellaisia salaseuroja ei näillä main hyväksytä.
- Niin mutta juhlittehan te joulua ja...
- Mutta joulutonttu! Onko sellaisia edes missään Pimeyden voimilta suojautumisen oppikirjoissa, häh?
Kalkaros näytti siltä, että olisi mielellään kiskonut sauvansa ja testannut sitä minuun. Mutta ei tainnut viileässä viitsiä huurruttaa kepakkoaan.
- Kyllähän meikäläiset pimeässä liikkuu, mutta tiijä niistä voimista.
Voro tarttui uudestaan minua kraivelista ja Kalkaros avasi oven.
- Vien tämän tyrmään säilöön. Katsotaan sitten aamulla, ei kai tällaisen rääpäleen takia kannata Dumbledorea herättää.
- Hyvä. Ja Voro. Katsokin, että uhri on aamulla vielä yhtenä kappaleena.
- Mouuuuuuuuur!
Kalkaros taisi potkaista sitä kissaa. Minunkin teki mieli, mutta joulutontun virkaan kuuluu tiettyjä rajoituksia.
- Siellähän pysyt.
Ovi läsähti melkein varpaille. Voro tirkisti vielä ristikon läpi ja näytti hykertelevän. Seinät olivat paksua kiveä, ilma tunkkaista kuin pottukellarissa ja ikkunan alla näytti kasvavan jotain kummaa sammalta, joka hohti fosforisena. Täälläpä sitä sitten tosiaan pysyisi, tuota ovea oli ihan turha yrittää tiirikoida tontun perusvarustuksella. Eihän sitä tällaisessa tilanteessa muu auttanut kuin tonkia eväät esiin repusta.
Piparia. Voileivät, paksulla kinkulla. Termospullossa kahvia. Mutta voi kehvatsu, kerma jäi kotiin!
Silloin nurkassa rapsahti. Esille hiippaili isokorvainen hyypiö, asunaan tyynyliina.
- Herra tahtoi kermaa?
- Ki-kiitos. Herrasta tiijä, tonttuhan minä.
- Mutta niinhän Dobbykin on! Sukulainen! Ulkomaan sukulainen!
Kumma olento koikkelehti innosta vingahdellen ympäri lattiaa ja meinasi kaataa kerman.
- Ulkomaan sukulainen tullut kylään!
- Reiska.
- Reiska! Odotas, kun Harry Potter kuulee tästä!
- No kunhan ei Voro kuule, se ei saanu minua rautoihin kun ei näin hinteliä kuulemma täällä ole ennenkään ripusteltu mihinkään.
Dobby lopetti tanssinsa ja toljotti silmät selällään.
- Onko Reiska-tonttu vankina?
- Arvaa.
- Onko Reiska-tonttu paha tonttu?
- No en tietääkseni. Vähän on nyt heikko tuo tähtien asento mutta luulis aamulla selkiytyvän.
Yritin arvailla, millaista pinnanmuodostusta Dobbyn tyynyliinan alla sijaitsi, mutta eipä siitä ottanut selvää. Mitenhän tällaiset vekkulit oikein lisääntyivät? Ja mitähän Joulupukki tekisi, jos joutuisi tekemisiin tuollaisen kanssa! Dobby vaikutti omalla tavallaan hyvin yhteistyökykyiseltä ja toteuttaisi varmasti pukin kaikki toiveet. Sellaisetkin, joihin meikäläinen ei enää viimeisinä vuosisatoina oikein taipunut.
- Dumbledore päättää. Hetkinen.
Ja sitten se tarttui minua lapasesta ja kuului valtava rusaus ja melkein tuntui siltä, että tässähän syöksytään muutaman kivitonnin lävitse. Ja sitten minä avasin silmäni taas.
Suuressa katosvuoteessa näytti torkkuvan Joulupukki. Mutta Dobby hyppi hänen vatsansa päällä siihen malliin, ettei Joulupukki itse sitä olisi sietänyt. Kuorsaukseen tuli uusi rytmi, kuului maiskutusta ja sitten partakasan keskeltä, mystisen myssyn alta rävähti auki kaksi hyvin sinistä silmää.
- Dumbledore-herra, herää!
Papparainen tempaisi Dobbyn korvasta sivuun ja haparoi silmälasejaan.
- Taasko se Severus on yrittämässä itsemurhaa?
- Eikä! Täällä on vieras tonttu!
- Reiska. Korvatunturilta päi- eikun yötä. Onkohan se Joulupukki tuttu mies?
Dumbledore viritteli silmälasit nenälleen ja minä kohentelin housujani. Harmi niitä kulkusia.
- Onhan se hyvinkin tuttu, onpa hyvinkin. Ei siitä koskaan virallisesti puhuttu, mutta esi-isät taisivat käydä vieraissa hyvinkin tiheään. Eikös se Joulupukki ole vanha?
- Ei sitä tiedäkään, miten vanha.
- Kyllä ne ovat ihmeellisiä, ne siittiöt.
- Että oikein esi-isä?
- Ehkä esieno on lähempänä totuutta.
Sängyn alla näytti olevan puputohvelit. Nekin kuorsasivat. Kyllä oli kummallinen paikka.
- No milläs asialla se Reiska täällä Tylypahkassa on?
- Joulupukin bisneshän on niitä lahjoja kehitellä. Nyt tuli tämmönen toive. Sisuliskosta tulin Hagridin kanssa... ööh, neuvottelemaan.
Kaivoin repusta moneen kertaan taitellun, punaisella väriliidulla kirjoitetun viestin ja näytin sitä Dumbledorelle.
”Joulupuki! Oon ollu kiltti. Elä usko tonttuja. Toivon semmosta ärrrrrrrrrhäkkää lemmikkiä mitä Hagridilla on. Räiskeperäinen sisulisko ois kiva, semmosta ei naapurit kyllä silittäis. Veljelle saa tuuva risuja nii se rakentaa itelleen luuvan. Hyvää jolua! Viljami.”
- Aioitte siis antaa sisuliskoja joululahjaksi. Viljamille.
- Viljamille Oulusta. Joo. Ei kai ne niin pahoja ole? Niillä on aika verenhimoinen kani.
- Et uskokaan, miten vaarallisia. Ei sellaista voi pikkupojalle antaa.
Silloin piti vähän kynsiä korvallista. Mitä ihmettä sille ipanalle sitten saattoi viedä? Sytkärin?
- Mutta eihän tässä sanota, että sen pitää ehdottomasti olla juuri sisulisko.
- Sanotaanpa.
- Eipä. Ärhäkkä lemmikki, sellainen kuin Hagridilla. Ja naapurinkestävä. Dobby, haes Reiskalle muutama fletkumato.
Dobby rapsahti sinne ja takaisin. Ämpärissä oli jotain limaista.
- Tuoko muka ärhäkkä?
- No on se, joissain tapauksissa.
- Kuten?
- Jos sen peräreikään tunkee sädetikkuja. Tulee niitä räiskeitäkin.
- Ja kummassa päässä se perä on?
Dumbledore myhäili.
- Siinäpä sitä riittääkin mysteeriä joulunpyhiksi.
Sitten se fletkumato röyhtäisi. Ja alkoi tuntua siltä, että on se sittenkin aika vaarallinen lemmikki.
