Sananen suomentajalta:
Jos sellainen olisi mahdollista, tämän ficin Ron on enemmän IC kuin canonissa. Celebony lupasi ystävällisesti mun suomentaa tän ficin, bless her <3 Ja nyt kun ficci on vihdoin kokonaan suomennettu, niin puskenpa sen tänne Fifiinkin teidän iloksenne ;D
Hox! En omista Pottereita eikä sitä tee Celebonykaan. Potterit kuuluvat J.K. Rowlingille. Emme saa tästä rahaa, elekää haastako oikeuteen!
Yhteenveto:
Treffeillä käyminen on vaikeaa, jos sattuu olemaan Harry Potter. Ron seuraa vierestä parhaan ystävänsä harvinaisen karmeita treffiyrityksiä käyden samalla itsekin läpi jokusen kiusallisen kokemuksen.
Nimi: Harry Potterin surkea seuraelämä — The Abysmal Dating Life of Harry Potter (http://www.fanfiction.net/s/5519225/1/The_Abysmal_Dating_Life_of_Harry_Potter)
Kirjoittaja: Celebony
Suomentaja: Harpy
Suomennoksen oikolukijat: sulo (1) & foxtrot (1–2) & Meepah (1–2) & Jolandina (2—)
Päähenkilöt: Ron/Harry
Lajityyppi: romantiikka synkistelyllä
Sanamäärä: 17 000
Ikärajasuositus: K-16
Kirjoittajan alkusanat:
Huomatkaa, että tässä ficissä on Harry/Ron slashia ja ficin ikäraja muodostuu seksuaalisesta sisällöstä (tosin lähinnä vain siitä puhumisesta — pojat nyt on sellaisia). Ron on kertojana hauska ja ficci on pääsääntöisesti kevyttä luettavaa, mutta ficissä on myös lyhyt, pakotettuun tilanteeseen liittyvä tapahtuma (ei tosin Harryn ja Ronin välillä), joten huomatkaa ikärajasuositus!
Tämä ficci on omistettu Livejournalin Harry/Ron-yhteisölle (linkki (http://harry-and-ron.livejournal.com/), suom. huom.), jota olen häpeämättömästi seurannut kommentoimatta jo vuosien ajan.
Harry Potterin surkea seuraelämä
1/4 — Ensimmäiset treffit
Olisi voinut kuvitella, että sodan jälkeen kukaan ei enää halunnut satuttaa Harrya.
Se ei ollut totta.
Ensimmäiset kuukaudet olivat vaikeita. Ihailijat vaativat Harrya allekirjoittamaan kaiken, mitä ikinä he työnsivätkään hänen nenänsä alle. Keski-ikäiset naiset yrittivät halata Harrya tai juoksivat hänen perässään automaattisulan kanssa välittämättä siitä, että Harry-parka halusi ainoastaan jäätelön. Tai sitten minä halusin, väliäkö tuolla. Oli miten oli, Harry ei kaivannut kaikkia hulluja huutamaan peräänsä "Hävittäkää kuraveriset!" tai "Kauan eläköön pimeyden lordi!". Eikä missään nimessä kaikkia niitä kirouksia, jotka sai niskaansa vain kävellessään kadulla.
Aluksi häiritsijät olivat vain Voldemortin vapaalle jalalle jääneitä kannattajia, mutta ennen pitkää heidän joukkoihinsa tuntui liittyneen maailman jokainen hullu! Koska Harry oli kukistanut yhden pahan itsevaltiaan, pienemmät pahantekijät tuntuivat uskovan, että Harryn tappaminen tekisi heistä Voldemortin veroisen. Jonkinlaisen superroiston.
Vähän kuin pätevyyskoe... pahiksille.
Yritimme vitsailla asiasta ja pitää Harryn mielen positiivisena, mutta oikeasti minun oli vaikea teeskennellä sen olevan erityisen hauskaa. Valehtelin kaikille, ettei Harry halunnut enää näyttäytyä julkisuudessa, koska naiset lakosivat hänen jalkoihinsa aina kun hän meni baariin. Tai no, tapahtuihan aluksi sitäkin, mutta kun joku romahdutti Harryn päälle kahvilan katon miltei tappaen hänet sekä kahdeksan muuta, ihailijat kaikkosivat nopeasti.
Käännetyn ajan — velhomaailman "ajankohtaisinta" tietoa jakavan lehden, kuten jouduin Harrylle selittämään — etusivulla oli kirotun karmea kuva Hermionesta ja minusta, kun olimme juuri saaneet kaivettua Harryn käden esille raunioista. Tunnistimme sen haaleista arvista, joista erotti vieläkin sanat "en saa valehdella". Hermione tarttui käteen ja puristi sitä itkeä pillittäen sillä aikaa, kun minä kaivoin loputkin Harrysta esiin. Se kuva putkahtaa esille aina välillä mukamas symboloimaan lehdistön sen hetkistä kiinnostuksenkohdetta, ja joka kerta sen nähdessään äiti purskahtaa itkuun. Hermione ei voi edes katsoa sitä. Itse hanskasin asian aika hyvin lukuun ottamatta erästä kertaa, josta minua muistutetaan vieläkin. Innostuin Viistokujalla repimään joka ikisen lehtitelineestä löytämäni lehden välittämättä lainkaan pönäkän myyjän vastalauseista. Jos totta puhutaan, se ei ollut ainakaan täysin oma vikani. Georgen olisi pitänyt estää minua sen sijaan, että hän usutti minut repimään toisenkin pinon ensimmäisen vierestä.
Harry tokeni onnettomuudesta, mutta sai seuraavaksi niskaansa viisi kidutuskirousta ja kolmetoista muuta ilkeää manausta. Muutama niistä osui minuunkin, samoin Hermioneen. Sen jälkeen Harry päätti pitää matalaa profiilia, kunnes pöly laskeutuisi. Hänen ihailijoitaan se ei haitannut. Heidän palvontansa ei sentään mennyt niin pitkälle, että yksikään heistä olisi antautunut ristituleen Harryn puolesta.
Hermionen aikataulu oli järjetön, mutta aina kun hän ehti kanssani lounaalle, hän puhui ainoastaan Harrysta ja tämän yksinäisyydestä. Väitin vastaan suu täynnä ruokaa, sillä olihan Harrylla meidät. Halusin lähinnä purkaa henkisiä paineitani, ja siihen Hermionen kanssa väitteleminen sopi mainiosti. Olihan se ilkeää, mutta oli kovin rentouttavaa huomata, kuinka Hermione tajusi kerran jälkeen, ettei voinut voittaa minua loogisella päättelyllä.
Se muistutti vanhoista, hyvistä ajoista.
Kyllähän minä tiesin, että Hermione oli oikeassa. Me muut pidimme rentoa elämää itsestäänselvyytenä, mutta Harry ei voinut viettää sellaista ollenkaan. Esimerkiksi minä kävin harjoitusten jälkeen muiden Kanuunoiden kanssa tuopillisella lähes joka päivä. Harrykin pääsi joukkueeseen, mutta lopetti välittömästi, kun uhkauksia alkoi sadella. Hän oli järkkymätön eikä halunnut saattaa stadionin täyttä katsojia vaaraan vain saadakseen pelata. Minäkin lopetin, mutta Harry uhkasi muuttaa pois, jos en jatkaisi pelaamista.
Kerran Harry yritti tulla joukkueen mukana oluelle, mutta meidän omahyväiset maljapuheemme saivat hänet ilmeisesti tuntemaan itsensä vieläkin ulkopuolisemmaksi. Ainakaan hän ei tullut mukaan enää toista kertaa.
Harry oli auroriksi ylipätevä, mutta ei silti saanut töitä ministeriöstä. Vaikka hän päihitti aikansa pahimman velhon, hänen palkkaamisensa oli liian riskialtista. Harryn jättäessä hakemustaan hänelle selitettiin, kuinka hänestä tulisi kohde uhkauksille ja kuinka hän veisi mukanaan partnerinsa lisäksi koko ministeriön. Aivan kuin ministeriö ei muutenkin ollut jatkuvan uhan alla. Hänelle myös huomautettiin, että jos hän loukkaantuisi työtehtävän aikana, lehdistö repisi ministeriön kappaleiksi. Eivätkä he halunneet sellaista julkisuutta.
Mitä paskaa.
George tarjosi Harrylle töitä, mutta Harry kieltäytyi. Ei vain siksi, että olisi saattanut Georgen vaaraan, vaan myös siksi, ettei hänellä ollut minkäänlaista kokemusta myyntityöstä. Hän ei halunnut palkkaa, ellei voinut tehdä sen eteen mitään. Hän ei näyttänyt tajuavan, että oli itse antanut Fredille ja Georgelle rahat liikkeen perustamiseen, vaikka eivät nämäkään olleet tehneet sen eteen mitään. Harry osasi joskus olla harvinaisen ääliö.
Harry ei siis pystynyt tekemään töitä, joten hänellä ei ollut työkavereita, joiden kanssa viettää aikaa. Me muut tietysti kävimme töissä, ulkona ja treffeillä, mutta Harry vietti suurimman osan päivistään yksin meidän asunnossamme. Iltaisin hän sai sentään minusta seuraa.
*
"Nakkaatko minullekin oluen?" Harry huusi olohuoneesta. Hän luultavasti kuuli, kun narautin jääkaapin oven auki... tai sitten hän vain tunsi minut tarpeeksi hyvin tietääkseen, että olin kuitenkin penkomassa juotavaa ja pientä syötävää. Kainalossani oli jo olut, pussillinen sipsejä sekä paketillinen juustosiivuja.
"Okei."
"Kiitti, lutka!"
Silmäni siristyivät, ja tungin toisen oluen takaisin jääkaappiin. Harry naureskeli olohuoneessa tietäen varsin hyvin, että letkautus oli maksanut hänelle oluen.
Sitä tarinaa minun ei olisi koskaan pitänyt kertoa Harrylle, mutta parhaiden kamujen kesken on tarkoitus puhua treffikokemuksista, joten rohkaisin mieleni. Semmoinen tyyppi olen. Ystävyys on minulle tärkeää ja vaikka tiesin, ettei Harry pystynyt vastavuoroisesti kertomaan omista kokemuksistaan, kerroin silti.
Lisäksi minun oli pakko kertoa siitä jollekin, eikä se joku ollut todellakaan Hermione.
Kyseessä olivat ensimmäiset treffini koulun jälkeen. Meidän suhteemme Hermionen kanssa loppui melko nopeasti, ja hän eteni minua akateemisempiin miehiin.
Ainoa meitä yhdistävä asia oli sota. Ulkopuolisen oli vaikea tajuta sitä, mutta sodan jälkeen kesti vain pari viikkoa, ennen kuin Hermione alkoi kysellä ärsyyntyneenä, miksen välitä loitsuteorioista. Minä puolestaan kyselin, miksei häntä kiinnosta huispaus. Silloin tajusimme, että toimimme parhaiten kolmikkona...
Hei, ei sillä tavalla! Tarkoitin ystävinä! Minä ja Hermione emme vain sopineet yhteen. Minä ja Harry, toki. Harry ja Hermione, totta kai. Mutta me Hermionen kanssa vain silloin, kun keskityimme Harryn hyvinvointiin. Loppuajan käytin Hermionen härnäämiseen.
En voinut sille mitään! Oli liian hauskaa saada hänen sormensa nykimään, aivan kuin hän olisi halunnut kuristaa minut. Ei sellaista reaktiota saanut aikaan kukaan muu kuin minä. Se vaati taitoa.
Asiaan.
Ensimmäiset treffini olivat Kanuunoiden ihailijan kanssa. Hänen mielestään kyynärsuojani olivat seksikkäät, joten vein hänet päivälliselle, jonka jälkeen hän vei minut kotiinsa. Hän hivelöi kättäni juodessamme viiniä ja kysyi, kuinka avoin olin.
Luulin, että hän tarkoitti avoimuutta seksin harrastamiseen ja siihen olin erittäin avoin. Emme olleet Lavenderin kanssa koskaan menneet täysin loppuun saakka. Vain niin pitkälle, että mielikuvitukseni oli hyrähtänyt käyntiin. Hermionen kanssa emme päässeet edes niin pitkälle, mutta en olisi halunnutkaan. Ei sillä, etteikö Hermione ollut hyvännäköinen, mutta pelkäsin, että hän vetäisi sängyssä esiin Seksin historia -kirjan ja sanoisi: "Ei noin. Sivulla 113 sanotaan selvästi, että työntöjen täytyy alkaa hitaammin. Juuri tämän takia ostin sen opintopäiväkirjan!"
Joten sanoin tytölle olevani melko avoin, jos hänkin oli., Mutta jos hän ei ollut, minäkin voisin olla suljettu tai vaikka vain hieman raollaan. Halusin seksiä, mutta olin kiltti ja pystyin kyllä odottamaan, jos hän halusi enemmän aikaa.
Ilmeisesti hän ei halunnut odottaa, sillä hän vilkaisi minua aistikkaasti ripsiensä lomasta ja veti minut makuuhuoneeseen. Kompuroin perässä sydämeni hakatessa iloisesti rinnassani.
Olin saamassa seksiä.
Yritin nykäistä paitani pois, mutta koska olin pukeutunut harvinaisen fiksusti kauluspaitaan ja unohtanut avata sen napit, en saanut sitä pääni yli. Olin vain niin innoissani, mutta kukapa ei olisi ollut! Kun vihdoin onnistuin repimään paidan kokonaan yltäni, olin perhanan nolostunut. Yritin kuitata koko jutun naurulla, mutta se tarttui kurkkuuni kun näin tytön seisovan sängyn päädyssä korkokengissä. Hänen punainen korsettinsa näkyi avoimen paidan alta ja kädessään hänellä oli valtavan suuri nahkaruoska. Olin uneksinut ensimmäisestä kerrastani useita kertoja ja vaikka mielikuvitukseni oli kaikkea muuta kuin sovinnainen, sellaista näkyä edes minä en ollut osannut aavistaa.
"Öh..."
Hän sivalsi ruoskallaan, ja sävähdin kauemmas puristaen paitaani rystyset valkoisina.
"Polvillesi, lutka!"
Siinä vaiheessa selitin hienovaraisen kohteliaasti aikaisista treeneistä ja juoksin karkuun niin lujaa kuin jalkani vain kantoivat. Hormitin itseni kotiin ja päädyin kertomaan Harrylle kaiken pelkästään siksi, että hän kurtisti kysyvästi kulmiaan säikähtäneelle ilmeelleni.
En oikeastaan voinut pahastua, vaikka Harry nauroikin minulle. Ainakin kokemukseni muistutti häntä siitä, ettei treffailu ollut meille muillekaan pelkkiä illallisia ja lempeää rakastelua. Sillä sitä Harry, romantikko kun oli, kuvitteli sen olevan. Hänen seuraelämänsä oli kamalaa. Vielä pahempaa kuin yrittää tietämättään päästä eroon poikuudestaan dominoivan naispaholaisen kanssa.
Kamalalla tarkoitan sitä, kun löysin Harryn hyväntekeväisyysjuhlien aikana vessasta makaamassa omassa verilammikossaan.
Harry tapasi seuralaisensa kirjakaupassa ja punasteli aina kun minä, Seamus, Dean tai Neville vihjailimme hänen mahdollisuuksistaan päästä vihdoinkin poikuudestaan eroon. Harry todella piti siitä tytöstä. Hänestä tyttö oli ystävällinen (eikä edes sillä tavoin ystävällinen, mihin Seamusin kulmakarvojen kohottelu viittasi). He joivat yhdessä kahvia, eikä tyttö ollut kysynyt Harrylta kertaakaan, millaista oli ollut kukistaa Voldemort. Sen sijaan hän kyseli elokuvista. Harry ei ollut koskaan ollut elokuvissa (kerpeleen Dursleyt), mutta innostui nyt kokeilemaan sitä tytön kanssa, jos juhlailta sujuisi hyvin.
Juhlissa tyttö seurasi Harrya vessaan ja puukotti häntä useita kertoja, ennen kuin viilsi omat ranteensa auki.
Tiesin, minne Harry oli mennyt, koska hän läimäisi matkan varrella minua olalle ja hymyili onnellisena. Kaikki sujui kuulemma todella hyvin. Muutaman minuutin kuluttua päätin kiusoitella häntä vielä vähän lisää. Juhlissa oli avoin baari ja olin hiukkasen hiprakassa, joten ajatus valituista härskeistä vitseistä tuntui mainiolta.
Loistelias aula oli hiljainen, ja näin siellä peilistä kuvajaiseni. Olin pukeutunut kivaan juhlakaapuun, jonka olin pystynyt ostamaan sen jälkeen, kun liityin Kanuunoihin. Oli pakko myöntää, että vaikka olinkin etukäteen marissut juhlista, olin kuitenkin iloinen että Hermione oli pitänyt päänsä ja pakottanut meidätkin mukaan.
Työnsin vessanoven auki ja loiskautin samalla puolet samppanjalasillisestani lattialle. Odotin löytäväni Harryn peseytymästä, mutta sen sijaan löysin verta. Tummanpunaisia vanoja pitkin valkoisia posliinialtaita, roiskeita peileissä. Verilammikko leviämässä nopeasti pitkin tyylikästä marmorilattiaa.
Harry makasi vessakopissa lyyhistyneenä kyljelleen, lasit pahasti vinksallaan, veltto käsi ojentuneena kohti minua. Hänen poskellaan oli tahmeanpunainen töhry, joka näytti melkein kuin suukosta jääneeltä. Harryn seuralainen oli käpertynyt nurkkaan ja hänen kaunis violetti mekkonsa oli verestä märkä. Hän näytti rauhalliselta, kuin pieneltä tytöltä. Aivan kuin hän olisi asettunut nurkkaan ja nukahtanut sinne.
En tiennyt mitä oli tapahtunut, mutta uskoin pimeyden lordin matkijoiden hyökänneen. Mieleeni ei edes juolahtanut suojella itseäni. Sen sijaan tiputin samppanjalasini lattialle ja syöksyin kohti Harrya. Revin takin yltäni valmiina tyrehdyttämään sillä verenvuodon, mutta kun käänsin Harryn selälleen, huomasin, että haavoja olikin yhden sijasta seitsemän.
Käteni tärisivät enkä tiennyt mitä tehdä. Pelkäsin, että jos painan yhden haavan kohdalta, turskautan veret toisesta ulos. En osannut oikeita parannustaikoja, vaikka Hermione olikin painostanut meitä opettelemaan ne. Halusin tappaa itseni, koska en ollut kuunnellut häntä.
Harryn kasvot olivat niin valkoiset, ja hänen jokaisen henkäyksensä ääni kurlaa vieläkin pahimmissa painajaisissani. Peitin hänen rintansa takillani ja huusin niin kauan, että pari miestä työnsi päänsä ovesta sisään. Toinen heistä lähti hakemaan apua ja toinen juoksi tytön luokse. Odotin miehen kertovan minulle mitä tehdä, mutta hän vain tuijotti minua suurin silmin niin kauan, että tajusin hänen odottavan minun ohjeitani.
Kun parantajat saapuivat varusteineen, he kysyivät terävästi mitä oli tapahtunut. Yritin ohjata heidät Harryn puoleen ja kakistaa samalla ulos, että joku oli hyökännyt heidän kimppuunsa. Toinen heistä kertoi tytön hyökänneen Harryn kimppuun ja osoitti tytön kädessä olevaa veistä. Tuijotin sitä, ja kauhu kangisti jäseneni niin, etten saanut enää henkeä. Päässäni pyörivät muistot: kuinka kiusasin Harrya tytöstä, tökin häntä kylkeen ja heitin irstaita herjoja. Kuinka Harry punastui ja haukkui minut sekä muut jätkät pervoiksi, sen jälkeen keskittyi etsimään jästilehdistä elokuva-arvosteluja.
Kaikkein eniten kauhistutti tajuta, etten voisi ehkä koskaan enää kiusoitella Harrya.
Silloin minuun hulahti niin valtava raivo, että ensin hartiani alkoivat täristä, ja sitten käteni. Halusin karjua tytölle ja kuristaa häntä. Halusin tietää miksi, miksi hän oli hyökännyt, kun Harry oli ollut niin iloinen pelkästään siitä, että saisi ostaa tytölle popcornia.
En kuitenkaan voinut tehdä tytölle mitään. Hän oli kuulemma jo kuollut, selitti toinen paikalle saapuneista miehistä parantajalle. Ja hän oli tehnyt kaikkensa viedäkseen Harryn mukanaan.
En muista tarkalleen, miksi minut kammettiin ulos vessasta. Muistan kyllä, että kun he tarttuivat käsiini, aloin huutaa ja tapella vastaan. Muistan nähneeni kaukaa, kuinka parantajat kääntyivät Harryn puoleen, mutta sitten olinkin jossain muualla. Vieressäni valtava maljakko liinan peittämällä pöydällä sekä Hermione, joka huusi hysteerisenä: "Ron! Missä Harry on? Harry? Ron! Mitä tapahtui Harrylle?" Ja muistan, etten tiennyt mistä hän puhui tai miksi hän vajosi polvilleen, hautasi kasvonsa käsiinsä ja nyyhkytti, samalla kun hänen seuralaisensa ryntäsi paikalle ja otti hänet syliinsä.
Jos totta puhutaan, oli onni että olin sellaisessa shokissa. En muuten tiedä, kuinka olisin selviytynyt niistä viidestä tunnista, jotka istuimme sairaalan karussa odotushuoneessa. Meille kerrottiin, että haavojen parantuminen ei sujunut hyvin, joten meidän varautua pahimpaan.
Myöhemmin selvisi, että tytön perhe oli ollut Voldemortin kannattajia ja että tyttöä lukuun ottamatta he olivat kaikki kuolleet viimeisessä taistelussa. Hermione kertoi kaiken Harrylle, kun tämä vihdoin heräsi Pyhässä Mungossa, omassa yksityishuoneessaan. Hermionen selittäessä Harry vain tuijotti kalpeana ikkunasta ulos. Minä istuin kankeana sängyn toisella puolella.
Harry oli tykännyt siitä tytöstä.
Ihmiset päivittelivät, miten hyvä tuuri Harrylla oli käynyt. "Harry Potter on niin onnekas. Hän selviytyy kaikesta." Jos minulta kysytään, niin onnekkaiden ihmisten ei tarvitsisi selviytyä noin paljosta. Eikä onnekkaille ihmisille käynyt niin, että kun he vihdoin keräsivät tarpeeksi rohkeutta kysyäkseen jotakuta ulos, niin tämä yritti murhata heti ensimmäisillä treffeillä.
Ai niin. Kun kaikki oli ohi, vein Harryn leffaan. Seamus virnisti tapansa mukaan tahdittomasti ja kysyi, että nytkö minä olin Harryn korvikedeitti. Mulkaisin häntä ja selitin, että Harry ansaitsi päästä elokuviin.
Seamus nyökkäsi ja jätti asian sikseen, sillä kun hän näki Harryn, hän ymmärsi itsekin, miksi me muut olimme niin synkeitä. Harry ei ollut hymyillyt tapauksen jälkeen, ja pelkäsimme, että hänen deittinsä oli ehkä sittenkin onnistunut tappamaan hänet ainakin osittain.
*
"Olen kuolemaisillani", korisin. Harryn oli hyvä tietää se. Hän oli hoitajani eikä hän silti säälinyt minua tarpeeksi.
Harry veti verhot kirkkaan keskipäivän auringon eteen.
"Oletpa melkoinen mammanpoika."
Varmistin, että seuraava yskökseni kuulosti erityisen häijyltä.
"Olet ilkeä", mutisin ja hamusin heikosti yöpöydällä olevaa vesilasia. "Äiti on minulle aina kiltimpi kun olen kipeänä."
"Niin. Ja tuommoinen sinusta on tullut."
Harry tarttui vesilasiini, kiersi kätensä harteilleni ja auttoi minua juomaan. Vesi poltteli kipeää kurkkuani. Kun pääni taas lepäsi tyynyllä, katsoin Harrya särkevillä silmilläni.
"Sano, että olen urhea taistelija."
Harry nauroi ja mätkäisi minua tyynyllä, jonka olin ärsyyntyneenä viskannut pois sängystä. Tuijotin Harrya. Hän oli nauranut. Ensimmäistä kertaa juhlien jälkeen. Halusin hyppiä hulluna ja halata häntä. Harry oli tullut takaisin. Olin saanut ystäväni takaisin.
"Auts", sanoin sen sijaan ja jätin siirappiset ja sokeriset pötypuheet välistä. Parempi vain teeskennellä, ettei äskeinen hetki ollut lainkaan niin suunnattoman tärkeä kuin se oli ollut. Naurunhörähdykset repivät kurkkuani. "Tuo oikeasti sattui, senkin ääliö. Olen joka puolelta kipeänä."
"Anteeksi."
Harry kuulosti olevan ainakin hieman pahoillaan laskiessaan tyynyn sivuun, joten annoin hänelle anteeksi. Hän istuutui sänkyni reunalle.
"Kuule?"
"Kuulen", naljailin.
"Kiitos, kun olet kestänyt nämä kuukaudet. En ollut kovinkaan miellyttävää seuraa."
Asetuin paremmin tyynyjen varaan ja irvistin kivulle.
"Onhan se ymmärrettävä, kun joutuu miltei murhatuksi."
Harry kurtisti kulmiaan. "Minut on yritetty murhata useamman kuin kerran, enkä koskaan ennenkään muuttunut sellaiseksi."
"Luultavasti se vaatiikin useamman yrityksen", sanoin viisaasti.
Harry tiputti katseensa polviinsa.
"Se tuntui vain niin turhalta. Kaikki hänen läheisensä olivat kuolleet, eikä hän halunnut olla yksin. Ei halunnut niin paljon, että..." Harry nielaisi. "Se vain pisti ajattelemaan, että mitä itse tekisin, jos sinulle tai Hermionelle tapahtuisi jotain. En minäkään olisi sen jälkeen kunnossa."
Nappasin hänen kädestään kiinni, vaikka omat näppini olivatkin likaiset lukuisten nenänniistämisten jäljiltä.
"Kuule kamu, ei me olla menossa minnekään."
Harry hymyili eikä hänen tarvinnut kiittää ääneen. "Hyvä juttu. Nimittäin sinun käytöksestä voisi kuvitella, että olet kuolemaisillasi flunssaan."
Ähkäisin ääneen ja tiputin pääni takaisin tyynylle.
"Miksei joku isotissinen tipu hoitsunasussa voisi pitää minusta huolta? Hän säälisi minua ja kun hän kokeilisi otsaani, saisin lisäksi tuijotella tissivakoa."
Harry pyöritteli silmiään ja nousi seisaalleen.
"Olen tosi pahoillani että joudut kuulemaan tämän minulta, mutta näytät aika oksettavalta. Nenäsi on punainen ja vuotaa ja loput sinusta on samanväristä kuin kaurapuuro. Enpä usko, että se hoitsu tykkäisi sinusta juuri nyt."
Mutristin suutani. "Siinä se taas nähdään. Olet niin ilkeä!"
Harry kohautti harteitaan.
"Ei hätiä. Olet kunnossa tuota pikaa. Keitän vähän kanakeittoa, ja parin päivän päästä olet taas jaloillasi. Sitten voit mennä baariin jutustelemaan Kanuunoiden ihailijakerhon kanssa."
"Okei", myöntelin unisena. "Ja sinä tulet mukaan juhlimaan."
Harry kohotti toista kulmakarvaansa.
"Juhlimaan sitä että pääset pukille? Enpä usko että haluat minua siihen sessioon mukaan." Harryn silmät levisivät. Hän punastui ja naurahti hermostuneesti. "Okei. Menen nyt keittämään sitä soppaa. Koita nukkua."
Hän ryntäsi ulos huoneesta ennen kuin ehdin keksiä, mikä hänet oli niin säikäyttänyt.