Harry oli jo kauan kaivannut jotakuta, joka olisi tuupannut tätä käsittelemään tapahtumia. Remus aikoi olla se joku, vielä pitkään.
Nimi: Hetki auringossa
Kirjoittaja: Beelsebutt
Oikolukijat: Lizlego & sulo — kiitos myös useille esilukijoille!
Päähenkilöt: Harry/Remus
Lajityyppi: lohturomantiikka
Sanamäärä: 30000
Haasteet: FF100 (72. Korjattu) (http://epakelpo.livejournal.com/5390.html#cutid72)
Ikärajasuositus: K-12
Varoitus: Mainintana tappamista, verenloiskintaa sekä muitakin eritteitä!
Tämän ficin epilogi oli aikanaan kertalaaki nimeltään "Hetki auringossa". Se oli sivun mittainen, pörröinen fluffypätkä, jonka postasin Finiin ystävänpäivänä 2006. Sittemmin ajoitin epilogin postaamisen näille 16 luvulle ystävänpäivänä vuonna 2011. Tätä ficciä on siis kirjoitettu viiden vuoden ajan ennen kuin se vihdoin valmistui!
AU eli poikkeaa kirjojen potterversumista sikäli, että suurin osa kirjoissa kuolleista on elossa, mutta muutama Rowlingin eloonjäänyt heitti puolestaan tässä henkensä.
!!! Äärimmäisen ällistyttävät erikoiskiitokset sulolle, joka potki kirjoittamaan lisää ja lisää ja lisää, vaikka luulin jo tämän ficin jäävän ikuisiksi ajoiksi keskeneräiseksi (kursiivia, heh). Sekä supersuurenmoiset, suorastaan hengästyttävän spesiaalit kiitokset Lizille, joka lainasi armollisesti omaa remusversumiaan ja on väsymättä jaksanut tahkota tän ficin kanssa. Imperfekti on aina imperfekti — paitsi silloin kun se on pluskvamperfekti <3<3<3
Hox! En omista hahmoja enkä ole keksinyt puoliakaan paikoista, jotka tässä mainitaan. Kaikki kunnia J.K. Rowlingille, joka kehitti Potterit, ja Lizille, joka keksi ranskalaisen bunkkerin! En saa tästä rahaa, elekää haastako oikeuteen!
Suorat linkit lukuihin:
1. Teetä ja sympatiaa (http://fifi.arkku.net/index.php?topic=507.msg5296#msg5296)
2. Aallonpohjassa (http://fifi.arkku.net/index.php?topic=507.msg5297#msg5297)
3. Välien selvittelyä (http://fifi.arkku.net/index.php?topic=507.msg5298#msg5298)
4. Rangaistus (http://fifi.arkku.net/index.php?topic=507.msg5299#msg5299)
5. Uudelle pohjalle (http://fifi.arkku.net/index.php?topic=507.msg5300#msg5300)
6. Puuskaista tuulta (http://fifi.arkku.net/index.php?topic=507.msg5301#msg5301)
7. Rauhallista joulua (http://fifi.arkku.net/index.php?topic=507.msg5302#msg5302)
8. Takaisin arkeen? (http://fifi.arkku.net/index.php?topic=507.msg5303#msg5303)
9. Männynraikas (http://fifi.arkku.net/index.php?topic=507.msg5346#msg5346)
10. Kuutamo (http://fifi.arkku.net/index.php?topic=507.msg5347#msg5347)
11. Menneisyyden varjot (http://fifi.arkku.net/index.php?topic=507.msg5348#msg5348)
12. Murros (http://fifi.arkku.net/index.php?topic=507.msg5368#msg5368)
13. Niin paljon surua (http://fifi.arkku.net/index.php?topic=507.msg5369#msg5369)
14. Myrskyn silmässä (http://fifi.arkku.net/index.php?topic=507.msg5370#msg5370)
15. Rikottu lupaus (http://fifi.arkku.net/index.php?topic=507.msg5372#msg5372)
16. Valinta (http://fifi.arkku.net/index.php?topic=507.msg5373#msg5373)
Epilogi (http://fifi.arkku.net/index.php?topic=507.msg7625#msg7625)
14. Myrskyn silmässä
"Molly Weasley?" Harry kysyi hätäisesti aulanoidalta.
Noita näytti ärtyneeltä ja avasi jo suunsa sanoakseen jotain kaikesta päätellen kipakkaa, mutta sitten hänen katseensa käväisi Harryn otsassa. Nyt oli Harryn vuoro näyttää ärtyneeltä, sillä hän ei pitänyt siitä, että hänen arpeaan tuijotettiin. Mutta kun aulanoita tunnisti Harryn, hänen ryhtinsä suoristui ja hän alkoi välittömästi selailla papereitaan.
"Armas Auwoisan osasto, ensimmäinen kellarikerros. Käytävän päästä oikealle, sieltä portaat alas ja jälleen oikealle. Huone neljätoista", aulanoita kertoi pirteällä äänellä ja hymyili Harrylle säteilevästi.
"Kiitos", Harry mutisi ja lähti hölkkäämään pitkin käytävää Tulisalama kädessään. Vaikka hän inhosikin kuuluisuuttaan, hänen oli pakko myöntää, että joskus siitä oli hyötyä.
Hän oli ilmiintynyt suoraan Mungon vierassisäänkäynnin tuntumaan, vaikka vihasikin pahoinvoinnin tunnetta, joka häneen aina iski siirtymän jälkeen. Puolen tunnin lentomatka oli kuitenkin jotain, johon hänellä ei ollut varaa juuri nyt. Hänen mielessään tuntui pyörivän liian monia kysymyksiä, mutta yksi niistä pomppasi päällimmäiseksi: miksi Molly oli joutunut sairaalaan? Ronin viesti ei ollut määritellyt syytä, mutta Harry näki opaskylteistä, että hän oli itseaiheutettujen taikavammojen osastolla. Oliko joku Mollyn loitsuista mennyt vikaan?
Kun hän saapui portaikkoon, hän harppoi ne nopeasti alas, mutta pysähtyi sijoilleen osaston kuvauksen nähtyään.
Armas Auwoisan psykiatrinen osasto
Depressiot, maniat, multipersoonat jne.
Psykiatrinen osasto? Harry kulki hämmentyneenä pitkin käytävää, kunnes näki ovenpielessä numeron neljätoista. Hän ojensi kätensä ja oli jo koputtamaisillaan ovea, mutta samassa se avautui.
"Harry!" Hermione huudahti ja heittäytyi Harryn kaulaan.
Harry halasi Hermionea hetken, mutta astui sitten askelen taemmas kärsimättömänä saamaan vastauksia. Hermione ehti kuitenkin ensin.
"Ethän ole enää vihainen minulle?" hän kysyi varovasti. Hänen silmänsä olivat itkusta punaiset ja hänen alahuulensa värisi.
"En ole", Harry vastasi. "Kävin juttelemassa Tonksin kanssa ja kaikki on okei."
Hermione vain tuijotti häntä, ja Harry olisi selittänyt tarkemmin, mutta hänellä oli tärkeämpiäkin asioita mielessään.
"Mitä Mollylle tapahtui?" hän kysyi vaimealla äänellä. Hermione niiskahti.
"Hän sai hermoromah-duk-sen", Hermione selitti katkonaisella äänellä ja purskahti itkuun.
Hermionen itku oli puuskaista, lähes hysteeristä, ja Harry kietoi automaattisesti kätensä tämän harteille. Hän ohjasi Hermionen istumaan ja odotteli, että tämän kohtaus loppuisi. Hän oli yllättynyt, ettei Ron ollut ilmestynyt lohduttamaan vaimoaan. Yleensä Ron haistoi Hermionen kyyneleet kilometrien päähän.
"Miksi hän romahti?" Harry kysyi heti, kun Hermione sai itsensä hallintaan.
"Voi, Harry", Hermione niiskutti, "Parantaja sanoi, että Molly on tukahduttanut murheensa ja huolehtinut vain muista. Että hän ei ole antanut itsensä surra Arthuria ja Ginnyä."
Harry tuijotti Hermionea järkyttyneenä. Hänen mieleensä palautui välittömästi eräs ilta Remuksen kanssa, jolloin hän oli paljastanut, että oli itkenyt Ginnyn kuolemaa ensimmäisen kerran vasta koulun alettua. Remus oli ollut kauhistunut ja varoittanut häntä tukahduttamasta suruaan. Olisiko hänkin nyt täällä, ellei Remus olisi ottanut ohjaksia käsiinsä? Hän oli tälle velkaa enemmän kuin luulikaan.
"Mitä oikein tapahtui?" hän kysyi hermostuneena.
"Mollylta meni jalat alta, kun hän oli nostamassa Kathleenia. Sain juuri ja juuri Katien pelastettua, ja sitten toimme Mollyn tänne. Bill ja Charlie ovat tulossa myös, Fred ja George saapuivat hetki sitten, samoin Percy", Hermione selitti ja niisti nenäänsä. "Molly on vieläkin shokissa, ja jos joku heistä poistuu huoneesta, hänestä tulee hysteerinen. Olin juuri tulossa katsomaan, että oletko jo saapunut paikalle."
Se selitti Ronin poissaolon.
"Tule, Molly haluaa varmasti nähdä sinutkin", Hermione jatkoi ja nousi ylös.
He avasivat hiljaa oven. Weasleyt käänsivät yhtenä miehenä päätään, kaikki muut paitsi Molly, joka makasi sängyllä itkien ja täristen ja puristaen Ronin kättä.
"Parantaja olisi halunnut antaa hänelle unilientä, mutta Molly tahtoi odottaa, kunnes Bill ja Charlie ehtivät tänne", Hermione kuiskasi Harryn korvaan johdattaessaan tätä lähemmäs sänkyä. Fred ja George väistyivät tehdäkseen tilaa.
"Molly, katso kuka tuli käymään!" Hermione huudahti tekopirteällä äänellä.
Hermionen äänen kuullessaan Molly hypähti kuin sähköiskun saaneena ja räväytti silmänsä auki. Kun hän näki huoneen keskellä seisovan Harryn, hänen ilmeensä vääristyi ja hän päästi eläimellisen rääkäisyn.
"Murhaaja!"
Molly yritti rynnätä kohti Harrya kynsien rajusti ilmaa, ja vain Ronin nopeat refleksit estivät häntä hyökkäämästä suin päin Harryn kimppuun. Ron piteli äitiään käsivarsista ja oli hetken aikaa hätää kärsimässä, kunnes Fred ja George syöksähtivät auttamaan ja painoivat Mollyn takaisin sänkyyn. Percy seisoi sängyn päädyssä jäykkänä kuin patsas eikä näköjään tiennyt mitä tehdä.
"Äiti, se on Harry!" Ron huusi paniikissa, mutta Molly ei näyttänyt kuulevan. Tai välittävän.
"Hirviö!" Molly kirkui rätisevällä äänellä ja tuijotti edelleen Harrya. Hänen silmänsä pullottivat. "Sinä tapoit... sinun vikasi... minun pikkutyttöni..."
Mollyn huuto haipui äkkiä kurluttaviksi nyyhkäisyiksi, ja säikähtäneennäköiset Fred ja George kumartuivat lähemmäs äitiään yrittäen saada tätä rauhoittumaan. Hermionekin lähestyi sänkyä varovasti, kädet suun edessä peittämässä hänen kauhistunutta ilmettään. Molly itki raastavaa, kivuliaan kuuloista itkua, ja kaksoset kuiskuttivat hänelle lohduttavia sanoja silitellen toinen hiuksia ja toinen käsivartta. Silloin tällöin sängyn toisella puolen seisova Ron vilkaisi Harrya edelleen tyrmistyneenä äitinsä äkillisestä purkauksesta.
Harry seisoi täysin lamaantuneena keskellä lattiaa. Hän ei tiennyt mitä ajatella.
"Ehkä on parempi että menemme hetkeksi ulos", Hermione supatti hiljaisella äänellä ja tarttui Harrya käsivarresta.
Harry antoi taluttaa itsensä osaston aulaan ja istuutui raskaasti penkille Hermionen viereen. Hän ei kyennyt käsittämään, mitä Molly oli juuri hänelle sanonut. Vaikka he eivät olleetkaan verisukua toisilleen, hän oli alusta alkaen pitänyt Mollya kuin omana äitinään, sillä heidän ensimmäisestä tapaamisestaan lähtien tämä oli kohdellut häntä kuin yhtä lapsistaan, mutta nyt...
Hänen päänsä tuntui painavan kuin lyijy, ja hän laski sen käsiinsä. Viimeaikaiset tapahtumat pyörteilivät hänen mielessään valtavalla vauhdilla. Lipetitin vihjailut, Ginny ja Tonks ja nyt vielä Mollyn syytökset, jotka vieläkin kaikuivat hänen päässään.
"Murhaaja!" "Hirviö!"
"Ei Molly tarkoittanut, mitä sanoi", Hermione supatti Harryn korvaan ja taputti häntä lohduttavasti selkään. "Hän ei ole tällä hetkellä oma itsensä."
Harry ei nostanut päätään, sillä Hermionen lohdutuksesta huolimatta hän oli varma, että jollain tasolla Molly oli aina syyttänyt häntä Ginnyn kuolemasta. Sairastuminen oli vain tuonut sen pintaan.
"Kunhan Molly lepää pari päivää, hän on taas oma itsensä", Hermione vakuutti, mutta kuulosti itsekin epävarmalta. "Harry?"
Harry ei vastannut. Tähän hetkeen saakka hän oli kuvitellut olevansa yksi heistä, luullut kuuluvansa Weasleyn perheeseen, mutta nyt... olisiko Molly koskaan syyttänyt omaa lastaan noilla sanoilla? Ei varmasti. Jos kyseessä olisi ollut Ron, niin Molly ei koskaan olisi käyttänyt sanaa "murhaaja". Hänet oli riuhtaistu irti Weasleyn perheestä niin nopeasti, ettei hän tuntunut vieläkään käsittävän sitä.
Mutta hän oli kulkenut talven aikana henkisesti pitkän taipaleen ja vaikka Mollyn sanat olivat repineet auki vasta-arpeutuneita haavoja, hän intti tiukasti vastaan sisällään velloville epäilyksille. Ginny oli kuollut sodassa. Hän oli tehnyt kaikkensa pelastaakseen tämän, mutta ei ollut onnistunut. Ginnyn kuolema ei ollut hänen vikansa! Mutta mitä enemmän hän intti itselleen, sitä vähemmän hän tuntui sanojaan uskovan. Hänen korvissaan kaikui edelleen Mollyn kärisevä ääni: "Murhaaja! Hirviö!"
Samassa Bill ja Charlie ilmestyivät aulaan. Hermione nousi nopeasti ylös, mutta Harry tyytyi vain nyökkäämään vaisusti.
"Missä äiti on?" Bill kysyi hätääntyneenä.
"Minä näytän", Hermione sanoi nopeasti ja katsahti sitten Harrya. "Tulen kohta takaisin."
Harry ei noteerannut Hermionen sanoja mitenkään, vaan hieroi väsyneitä silmiään kämmeniinsä. Kaikki tuntui kaatuvan niskaan samanaikaisesti. Ensin Tonks ja sitten Molly. Hän ei ollut ehtinyt jäsennellä ajatuksiaan sen jälkeen, kun oli mennyt tapaamaan Hermionea, Remuksen tunnin jälkeen. Eikä hän ollut vieläkään päässyt selittämään Remukselle, miksei ollut tullut vaikka oli luvannut.
Kanttiinin yläpuolella tikittävä kello oli jo yli puolen yön, ja Harry haukotteli leveästi venytellen käsiään. Hän ei kerta kaikkiaan jaksanut ajatella juuri nyt. Hänen otsaansa tykytti pahaenteisesti. Pitkät lentomatkat alkoivat jo painaa, eikä edellisenä iltana nautittu alkoholi auttanut lainkaan asiaa.
Hän nousi ylös ja osti kanttiinista voileivän. Hän ahmaisi sen parilla haukkaisulla, rojahti sitten kyljelleen samalle penkille, josta oli noussut, ja painoi päänsä käsivarrelleen. Jos hän vain sulkisi silmänsä hetkeksi, niin hän jaksaisi taas miettiä, miten koko maailma tuntui luisuneen niin äkkiä pois raiteiltaan.
Muutaman tunnin kuluttua hän havahtui pehmeään kosketukseen olallaan. Hän avasi vastahakoisesti silmänsä, mutta räväytti ne ammolleen huomatessaan, kuka häntä yritti herättää.
"Pahoittelen herätystä, mutta niskasi menevät solmuun tuossa asennossa", Dumbledore sanoi hymyillen.
Dumbledore oli oikeassa, sillä kun Harry suoristautui, hänen niskansa oli jäykkä ja kipeä. Hän venytti sitä varovasti ja katsoi uteliaana rehtoria. Sitten hän muisti, missä hän oli.
"Onko Molly kunnossa?" hän kysyi hätääntyneenä.
Dumbledore istui viereiselle tuolille ja taputti Harryn polvea.
"Hän on kunnossa. Tai paremminkin hänen tilassaan ei ole muutosta. Hän nukkuu nyt."
Harry lysähti tuoliinsa ja haukotteli. Aulassa ei ollut ketään muita kuin hän ja Dumbledore. Äkkiä hän muisti, mitä Molly oli edellisenä iltana hänelle sanonut ja hänen naamansa venähti. Dumbledore näytti arvaavan hänen ajatuksensa ja laski kätensä hänen olalleen.
"Hermione kertoi, mitä eilen tapahtui", Dumbledore sanoi hiljaisella äänellä. "Ymmärräthän sinä, että Molly ei ole tällä hetkellä oma itsensä?"
Harry ei vastannut, mutta nyökkäsi silti.
"Tilannetta voisi verrata vaikkapa ankeuttajan vaikutukseen. Ne imevät kaiken ilon pois, jolloin jäljelle jää vain surullisia muistoja. Ihminen tarvitsee kuitenkin molempia ollakseen toimintakykyinen. Juuri tällä hetkellä Molly muistaa vain ne kaikkein kauheimmat muistonsa ilman suodatinta, joka kertoisi hänelle, mikä on järkevää ja mikä ei", Dumbledore selitti.
"Eli Molly on ollut koko ajan sitä mieltä, että minä olen vastuussa Ginnyn kuolemasta", Harry totesi vaisulla äänellä. Hänen sisimpänsä kiristyi jälleen tiukkaan solmuun.
"Kyllä ja ei", Dumbledore sanoi. "Uskoisin, että Molly on tällä hetkellä surutyössään aivan alussa. Hän kokee vihaa kaikkea sitä kohtaan, joka on osaltaan vaikuttanut Ginnyn ja Arthurin kuolemaan, ja on saanut päähänsä sinun olevan syyllinen Ginnyn kuolemaan. Tai todennäköisempää on, että hän sai sen päähänsä juuri sillä hetkellä, kun hän näki sinut. Ja koska Molly on tällä hetkellä vain rajallisesti tajuissaan, hän sitoo yhteen kaksi kauheaa muistoa: tyttärensä kuoleman ja sinun näennäisen osallisuutesi siihen. Aivan kuten sinä itse vihasit itseäsi, koska uskoit Ginnyn kuolleen sinun vuoksesi, samalla tavalla Mollyn ajatukset ovat tällä hetkellä vääristyneet uskomaan niin."
"Hermione sanoi, että Molly on tukahduttanut surunsa tähän saakka", Harry vastasi ja yritti edelleenkin ymmärtää, mitä Dumbledore oli juuri selittänyt.
"Kyllä."
"Eli Molly on kieltäytynyt ajattelemasta herra Weasleyn ja Ginnyn kuolemaa tähän asti?" Harry sanoi, mutta hänen sanansa muotoutuivat kysymykseksi.
"Kyllä ja ei", Dumbledore sanoi taas. "Hän on ollut tietoinen heidän kuolemastaan, mutta ei ole syvällä sisimmässään käsittänyt sitä. Hän ei ole antanut itsensä ajatella koko asiaa ja koska hänellä on ollut paljon muutakin ajateltavaa, hän on pystynyt ostamaan itselleen aikaa. Hän on vasta nyt siinä vaiheessa, jossa sinä olit kuukausia sitten, mutta kuten näet, nyt hän joutuu maksamaan korkoineen ne kaikki näennäisen onnelliset kuukaudet."
"Mitä hänelle tapahtuu?" Harry kysyi säikähtäneenä.
"Hmm. Vaikea sanoa. Jos kaikki menee hyvin, hän palautuu ennalleen. Mutta se vaatii aikaa", Dumbledore sanoi mietteliäänä ja jatkoi sitten: "Ja terapiaa."
Sitten Dumbledore ryhdistäytyi ja katsoi Harrya tiiviisti puolikuulasiensa takaa. "Ymmärtääkseni et ollut eilen koulussa?"
"Professori, olen pahoillani kun en ilmoittanut—" Harry aloitti, mutta vaikeni sitten. Hän ei tiennyt, miten olisi selittänyt poistumisensa. Tonksin ja Ginnyn suhteesta puhuminen ei tuntunut oikealta.
"Hermione lähetti aamulla viestin professori McGarmivalle. Ilmoittaudu hänelle, kun palaat takaisin", Dumbledore sanoi eikä kysellyt enempää. Harry nyökkäsi.
"Lähden heti Tylypahkaan", hän sanoi ja nousi ylös. Hänen polvensa vapisivat väsymyksestä, mutta hän tarttui silti Tulisalamaan ja oikoi rypistynyttä kaapuaan.
"Hyvä ajatus. Professori McGarmiwa on paras kohdata heti aamusta", Dumbledore sanoi pikaisen hymyn vilahtaessa hänen suupielissään.
"Kiitos, professori."
"Sinua ehkä kiinnostaa tietää, että Hagrid palasi takaisin toissayönä", Dumbledore sanoi yllättäen ja nousi itsekin ylös.
Harry ihmetteli äkillistä aiheenvaihtoa, mutta nyökkäsi silti. Dumbledore vilkaisi Mollyn huoneen ovea ja heilautti sitten talviviittansa harteilleen.
"Joudun nyt sanomaan näkemiin, minun on jatkettava matkaani. Näemme jälleen koulussa", hän sanoi hymyillen Harrylle, huiskautti kättään ja käveli kohti portaita.
Harry seurasi Dumbledorea katseellaan niin kauan kuin pystyi ja kääntyi sitten katsomaan Mollyn huonetta. Hän halusi sanoa jollekulle, että oli lähdössä, mutta ei uskaltanut mennä takaisin huoneeseen peläten Mollyn saavan uuden kohtauksen. Hänen mietteensä kuitenkin keskeytyivät, kun huoneen ovi avautui ja Hermione pujahti käytävään venytellen niskojaan. Kun hän näki Harryn, hän kiirehti tämän luokse.
"Oletko kunnossa?" Hermione kysyi heti kun ennätti puhe-etäisyydelle. Harry nyökkäsi. "Nukahdit ennen kuin tulin takaisin, enkä hennonut herättää sinua", Hermione selitti äkkiä kuin peläten, että Harry oli loukkaantunut hänen poissaolostaan.
"Dumbledore herätti minut ihan vasta. Mutta taidan lähteä samoin tein Tylyahoon. Tuskin minun kannattaa tännekään jäädä", Harry vastasi ja tajusi sitten, miten tylyiltä hänen sanansa kuulostivat. "Tarkoitan siis, että koska Molly ei juuri nyt siedä nähdä minua ja koska minun täytyy selittää McGarmiwalle poissaoloni..."
Mutta Hermione nyökytteli jo ennen kuin hän ehti loppuun asti.
"Voit mennä meille yöksi jos haluat", hän sanoi.
"Kiitos, mutta menen mieluummin omaan sänkyyni nukkumaan", Harry vastasi ajatellen Remusta. Hän pääsisi herättyään tapaamaan tätä nopeammin, jos olisi jo valmiiksi Tylypahkassa.
"Hyvä on. Kerrotko McGarmiwalle, että Ron on täällä?" Hermione varmisti, ja Harry nyökkäsi. "Olin unohtaa! Miten teillä meni Tonksin kanssa?" Hermione huudahti hetken hiljaisuuden jälkeen.
"Ihan hyvin, kun ottaa huomioon olosuhteet. Tonks oli aika huonossa kunnossa", Harry selitti.
"Tiedän. Andromeda tahtoi välttämättä hoitaa häntä kotona."
Harry ei ollut yllättynyt, että Hermione oli ollut yhteydessä Tonksiin.
"Kehotin häntä harkitsemaan Mungoa", Harry kertoi ja kääntyi katsomaan Hermionea kuullessaan tämän terävän hengenvedon. "Ulkopuolisen kanssa on helpompi jutella", hän jatkoi, mutta ei selittänyt sen tarkemmin.
Hermione katsoi häntä tietävin silmin. "Olet muuttunut kovasti", hän totesi ja laski kätensä Harryn käsivarrelle. "Olet aikuistunut."
Harry naurahti ja veti Hermionen halaukseen. "Pitihän senkin tapahtua, ennen pitkää."
Aurinko ei ollut vielä noussut, kun Harry viiletti kohti Tylypahkaa. Hänen silmänsä pysyivät tuskin auki, ja hän koetti siristellä niitä nähdäkseen eteensä. Oli pimeää; taivas oli pilvessä eikä kuuta näkynyt.
Kun hän pääsi sisälle eteisaulaan, hän suunnisti kaikista etukäteissuunnitelmistaan huolimatta kohti Rohkelikkotornia. Remus nukkuisi vielä, eikä ollut mitään mieltä herättää tätä kesken unien. Hän ottaisi itse parin tunnin torkut, kävisi aamiaisella ja tapaisi sitten Remuksen, kun hänen päänsä toimisi paremmin.
Heti kun hän ennätti makuusaliinsa, hän riisuuntui nopeasti ja kömpi suoraan sänkyyn. Joku kotitontuista oli jättänyt ajattelevaisesti kuumavesipullon hänen peittonsa alle, ja hän hieroi jääkylmiä varpaitaan sitä vasten. Osa hänestä oli tietoinen siitä, että Remus nukkui hänen kanssaan saman katon alla ja että hän tahtoi nähdä tämän niin pian kuin mahdollista, mutta suurempi osa oli kuolemanväsynyt. Hän taisteli hetken unta vastaan, mutta lopulta se nielaisi hänet mustaan tietämättömyyteen.