FiFi - Fiksu ja Filmatiivinen fiktiofoorumi

Muu fanfiktio => Pelit => Aiheen aloitti: piratesse - 27-08-2009, 07:31:59

Otsikko: FFVII/CC, Even Angels Fall, K-16 (Sephiroth/OC)
Kirjoitti: piratesse - 27-08-2009, 07:31:59
Title: Even Angels Fall
Author: Piratesse
Rating: K-16
Pairing: Sephiroth/OC
Genre: Romance/drama/ humor/angst
Warnings: Varsinkin loppupuolella on psyykkisellä tasolla rankkoja aiheita.
Beta: Silidir ja Afeni

Tapahtumat lähtevät ennen Crisis Coren alkua ja jatkuvat koko pelin tapahtumien läpi. Sephiroth löytää vahingossa jotain arvokasta ja SOLDIERin elämä saa uusia käänteitä matkan varrella. Tarina on pitkä, lukuja on parisenkymmentä, joten teitä on varoitettu.

Disclaimer: En omista näitä kuolattavia otuksia vaikka kuinka tahtoisin. Käännän rukousmattoni siis Square Enixin puoleen, mutta voin silti yrittää kaapata yhden kenraalin pulloon.

Feedback: Kommentit tekevät pienen ihmisen onnelliseksi.


EVEN ANGELS FALL

Luku 1 - Sivuvaikutuksia

”Onko tämä sinun käsityksesi hauskanpidosta?” Sephiroth sanoi kohottaen yhtä hopeanhohtoista kulmaansa, kun he astuivat yhteen Midgarin suurimmista klubeista.

”Osa sitä. Loppu seuraa kuin itsestään”, Genesis hymyili leveästi. ”Meidän on jo aika tehdä muutakin kuin vain painaa niska limassa töitä, laatia selontekoja tai käydä simulaatiohuoneessa harjoittelemassa.”

Sephiroth hymähti ja Angeal nyökkäsi, ilmoittaen olevansa samaa mieltä toverinsa kanssa.

”En silti näe tätä kovin mielekkäänä. Kuvitteletko tosiaan löytäväsi tällaisesta paikasta jotain merkityksellistä?” Angeal totesi, heidän asettuessaan klubin ylätasolle sijoitettuun nurkkapöytään. Sephiroth halusi välttämättä kiinteän seinän selkänsä taakse ja muut eivät olisi voineet olla enempää samaa mieltä. Sotilaan ammattitauti on varmistaa selusta, missä ikinä sattuikin olemaan.

”Angeal heittäytyy kovin syvälliseksi”, Genesis totesi Sephirothille ja veti kädet puolipitkien, muka tuulentuivertamien hiustensa läpi. Se oli lumetta ja jokainen tiesi, kuinka pitkään punapäinen mies saattoi välillä viipyä pukuhuoneessa hiustenkuivaajan, vahan, hiuslakan ja peilin parissa.

”Minä en ajatellut löytää täältä yhden illan hupia enempää”, Genesis totesi, silmäillen samalla kohti tanssilattiaa ja sopivia uhreja. ”Ja tiedän teidän valehtelevan, jos väitätte, ettei tämä kutina muka aja teitä hulluiksi.”

Angeal päästi paheksuvan äännähdyksen, mutta kaikki tiesivät punapäisen miehen olevan oikeilla jäljillä. He olivat saaneet aamusta jokaviikkoisen mako-injektionsa ja aineen kulkiessa elimistöön, kaikki tunsivat olevansa hyperherkkiä äänille, tuoksuille, mauille ja liikkeelle. Mako sai heidän silmänsä hohtamaan huomattavissa määrin, sekä reaktionopeuden että kestävyyden parantumaan. Haittapuolena oli se, että ruiskeenantopäivänä pistokohtaa kutitteli riivatusti ja oli vaikea pysyä paikoillaan. Ainakin miespuolisilla SOLDIERin jäsenillä tiedettiin makon aiheuttavan myös harvinaisen sitkeän erektion, josta ei vain käden käänteessä päästykään eroon. Hetken kolmikko tuijotti tanssilattian suunnalla huojuviin ja hytkyviin hahmoihin. Sitten Genesis kulautti lasinsa kerralla tyhjäksi ja nousi paikaltaan.

”Se, jonka punkka on aamulla tyhjä, on häviäjä!” hän julisti ja katosi pitkä nahkatakki liehuen kohti tanssijoita.

Sephiroth hymähti ja Angeal pudisti huvittuneesti päätään. He siemailivat juomiaan ja katsoivat, kuinka punainen pää hytkyi ja heilui keskellä tanssilattiaa. Genesis esiintyi kuin rocktähti; hänen tanssityylinsä oli vähintäänkin omalaatuinen. Hän selvästi nautti saamastaan huomiosta ja tuntui vetävän naisia puoleensa kuin kärpäspaperi. Angeal vihelsi, kun Genesis siirtyi tanssimaan vaalean naisen kanssa. Käytännössä pari hankasi itseään toisiaan vasten musiikin toimiessa tekosyynä. Sephiroth seurasi tilannetta, istuen selkä täydellisen suorana, rentoutumatta laisinkaan. Hän pudisti ystävänsä liikehdinnälle päätään ja vilkaisi Angealia.

”Minä en tanssi.”

”Ainakaan julkisesti”, Angeal kommentoi takaisin ja kohotti lasiaan kenraalinsa suuntaan. Sephiroth naurahti matalasti ja antoi kevyen hymyn käydä kasvoillaan. He tilasivat uudet drinkit; Sephiroth vodkatonicin ja Angeal viskin. He saivat olla suhteellisen rauhassa, vaikka muutama ihminen kävikin kiehnäämässä heidän lähellään tai kehuskelemassa Sephirothia ”hyväksi jätkäksi” tämän aikaisempien sotasaavutuksien takia. Sephiroth käyttäytyi luonteenomaisen viileästi ja tuttavuudentekijät vähentyivät vähän kerrallaan. Niinpä kaksi SOLDIERia saivat keskustella rauhassa keskenään.

Juomien loputtua Genesis palasi takaisin varsinaisen haaremin kanssa. Hänellä oli kummassakin kainalossaan kaksi nuorta naista ja heitä seurasi vielä viisi muuta, jotka asettuivat istumaan samaan pöytään.

”Pffft. Teillä kestää, joten toin teillekin vähän seuraa”, Genesis totesi istuessaan alas ja veti kätensä viereensä asettuvien naisten ympärille. Sama vaalea nainen, jonka kanssa Genesis oli kiehnännyt tanssilattialla, leikitteli punapään korvasta roikkuvilla riipuksilla ja supatti jotain miehen korvaan. Genesis nauroi, nappasi naista leuasta ja suuteli tätä antaumuksella. Toisella puolella istuva tyttö hivelsi miehen pörröisiä niskahiuksia ja kerjäsi samanlaista kohtelua – minkä saikin osakseen hetkeä myöhemmin. Sephiroth tuhahti kuuluvasti.

”Oletko sinäkin SOLDIER?” Eräs Genesiksen seurassa saapunut tyttö kysyi Angealilta, istui tämän viereen ja nojautui kohti. Avarakaulainen toppi paljasti mustahiuksiselle miehelle varsin paljon nähtävää. Angeal nyökkäsi ottaessaan siemauksen viskistään..

”Mihin luokkaan kuulut?”

”Ensimmäisen luokan SOLDIER Angeal Hewley”, Angeal esitteli itsensä ja harvinaista kyllä, hymyili.

”Vau!” Tyttö henkäisi ja nojasi lähemmäs. ”Vähänkö hienoa!”

Tyttö huvitti Angealia, sillä hän oli pukeutunut tapansa mukaan SOLDIERin tummansiniseen hihattomaan, poolokauluksella varustettuun neulepaitaan ja reisitaskuhousuihin. Jos olisi yhtään tuntenut Shinran armeijaa, olisi tunnistanut Angealin välittömästi kuuluvan eliittijoukkoihin, vaikkei hänellä ollut uniformuun kuuluvaa leveää Shinran logolla merkittyä nahkavyötä ja olkapääsuojia päällään. Angeal oli kolmikosta eniten sotilaallisimman näköine leveine harteineen. Hän oli Genesista ja Sephirothia nuorempi, mutta silti huomattavasti maskuliinisemman näköinen kuin siropiirteiset ja solakat ystävänsä.

”-- LOVELESSin kolmannessa luvusssa sanotaan--” Genesiksen valehtelevan pehmeä ja lempeä ääni selvitti yhdelle naiselle hänen lempikirjansa sisältöä. Nainen näytti olevan turhan tuhdissa kunnossa ymmärtääkseen pätkääkään, mitä kauniskasvoinen punapää hänelle selvitti.

Sephirothin hartiat tärähtelivät ja pehmeän matala nauru pääsi hänen huuliltaan. Angeal kohtasi kenraalin katseen, nosti kätensä ja naputti peukalolla sormiaan, esittäen kuinka Genesis selvensi asiaansa. Hän saattoi suu vaahdossa puhua LOVELESSista vaikka tuomiopäivään asti, jos hänelle suinkin vain antoi tilaisuuden – jopa silloin, kun haki vain tyydytystä. Kummatkin miehet yrittivät turhaan peittää huvittuneisuuttaan, koska Genesis ei huomannut heidän pilkantekoaan.

Tyttö, joka oli kysellyt Angealin sotilasarvoa, liimautui ystävättärensä kanssa varsin tehokkaasti miehen seuraan, kysellen hölmöjä SOLDIERista ja saaden mustatukkaisen miehen naurahtelemaan. Angeal oli liian hyvätapainen kohdellaakseen naisia Genesiksen tavoin, mutta ei myöskään pyytänyt heitä jättämään häntä rauhaan. Ehkä makon sivuvaikutukset tekivät tehtävänsä hänenkin kohdallaan ja Sephirothista alkoi kovasti tuntua ylimääräiseltä. Pari Genesiksen mukanaan tuomaa tyttöä yritti tehdä tuttavuutta hänenkin kanssaan, mutta luovuttivat varsin pian, kun eivät saaneet vastakaikua valkohiuksiselta kenraalilta.

Sephiroth vilkaisi taas alas, tanssilattialle ja totesi varsin monen muun SOLDIERin jäsenen löytäneen saman yökerhon. Kas, toisen luokan SOLDIER Zack Fair temmelsi tanssilattialla ruskeatukkaisen tytön kanssa, jolla oli suuri vaaleanpunainen rusetti ponihäntänsä ympärille kiedottuna. Parilla näytti olevan hauskaa ja Sephiroth huomasi heidän yökerhoiltansa hyödyllisyyden. Hän pääsi nyt näkemään varsin monen alaisensa siviilipuolen ja kuten sanotaan, tieto on valtaa. Siihen Sephirothkin uskoi. Muutkin olivat saaneet makoinjektionsa sinä päivänä ja kenraali tarkkaili, miten se vaikutti värvättyjen käyttäytymiseen. Samantien hän toivoi, ettei hänen syvästi inhoamansa Shinran hulluksi tiedemieheksi tituleerattu Hojo tulisi pohtineeksi samaa. Jos Sephirothista olisi kiinni, hän ei enää koskaan astuisi laboratorioihin ja joutuisi satojen testien, mittausten ja pistosten kohteeksi.

”Seph, mikä ovikoodisi on?” Genesis suhahti Sephirothin korvaan, herättäen miehen ajatuksistaan.

”Kuinka niin?” Kenraali kysyi.

”Siitähän oli jo puhetta, että lainaisin asuntoasi.”

”Muistuta minua, miksi olen mennyt lupaamaan sellaista”, Sephiroth kysyi viileästi ja kääntyi katsomaan Genesiksen pörrötettyä punaista päätä. Genesiksen kaulassa ja korvan juuressa oli pahasti suttaantunut huulipunajälki.

”Koska minun asunnossani tehdään remonttia, eikä sinne voi nyt viedä ketään”, Genesis puuskahti. ”Ovikoodi?”

Sephiroth huokaisi, vilkaisi Genesiksen ohi, hänen takanaan odottavaa haaremia. Naiset näyttivät kaikki aivan huomiota kerjääviltä koiranpennuilta. Hän pyöräytti silmiään ja suhahti kärttävälle punapäälle tarpeellisen koodin.

”Vierashuone on toinen ovi olohuoneesta vasemmalle. Älä sotke, riko tai muuta paikkojen järjestystä”, Sephiroth muistutti ystäväänsä tämän noustessa seisomaan. ”Äläkä unohda, että minä olen tulossa myös omaan kotiini.”

”Joojoo”, Genesis sanoi valikoiden naisia katseellaan ja levitti kätensä sivuilleen.
”Arvon naiset! Kuka on nyt sankarinne?”

Genesiksen nimi kiljuttiin melkein yhtäaikaisesti hillittömän kikatuksen saattelemana. Punapää vilkaisi voitonriemuisesti, ehkä hieman ilkeämielisesti virnistäen hopeahiuksista kenraaliaan. Ainakin elämän jollain osa-alueella, hän hakkasi kansan sankarin mennen tullen. Angeal pudisti päätään Genesiksen kadotessa kovaäänisen naislaumansa kanssa.

”En ymmärrä, miksi hänelle on niin tärkeää päihittää sinut ja olla suurin sankari.”

”Sano pakkomielle”, Sephiroth hymähti.

TBC
Otsikko: Vs: FFVII/CC, Even Angels Fall, K-15 (Sephiroth/OC)
Kirjoitti: piratesse - 27-08-2009, 08:18:30
Luku 2 – kutsumaton yövieras

Shinra companyn henkilöstö asui pääasiassa Shinran pääkonttorin viereen rakennetussa ympäri vuorokauden valvotussa talossa. Ilman Shinran kulkukorttia, ulkopuolisilla ei ollut asiaa rakennukseen tai edes vartijoiden ohi. Töihin pääsi kätevästi maanalaisen tunnelin kautta, eikä ulkokautta tarvinnut milloinkaan kulkea, ellei välttämättä halunnut. Sephirothille oma asunto pääkonttorin ulkopuolella oli tuntunut aluksi taivaalliselta. Vaikka hänen elämänsä liittyi erottamattomasti Shinraan ja yhtiön omaan palkka-armeijan eliittijoukkoihin SOLDIERiin, niin hän nautti päästessään sieltä pois ja omaan rauhaansa. Työnarkomaanina hän ei kuitenkaan ehtinyt viettää paljonkaan aikaa kotonaan.

Sephiroth vilkaisi aulan kelloa ja painoi samalla hissin kutsunappulaa. Kello oli 03.00. Oliko hän kestänyt sitä infernaalista meteliä, mitä baarissa kutsuttiin musiikiksi, näin pitkään? Hänen päässään humisivat pienen hiprakan rentouttavat aallot ja ikävä kyllä, Barbie Girlin viimeiset säkeet. Tuollaiset raivostuttavat renkutukset jäivät varmasti päähän vielä pitkäksi aikaa. Klubin DJ saisi takuuvarmasti kuolemantuomion, jos Sephiroth yllättäisi itsensä hyräilemästä laulun sanoja.

Angeal oli lähtenyt tervehtimään Zack Fairia, jonka ohjaaja ja mentori hän oli, ja oli jäänyt sille tielleen. Mustahiuksista miestä liehitellyt tyttö lähti nopeasti Angealin perään, huomatessaan, että olisi muuten jäänyt kahden kylmän ja hieman pelottavan kenraalin kanssa. Sephiroth oli odottanut Angealin paluuta peräti kahden paukun verran ja oli sitten kyllästynyt klubin meteliin, savuun ja ihmisiin.

Hississä Sephiroth nuuhkaisi ilmaa ja vetäisi pitkät hiuksensa nenänsä eteen. Savun haju oli tarttunut niihin ja kenraali päästi inhosta kertovan äännähdyksen. Hän vihasi tuota hajua. Hänellä ei ollut aikomustakaan mennä nukkumaan lemuten tuhkakupilta. Hissi kipusi kerros kerrokselta ylöspäin, kunnes se saavutti kattohuoneiston. Kenraali naputteli ovikoodin, lukkojärjestelmän merkkivalo vaihtui punaisesta vihreään ja metallinen ovi aukesi.

Eteisessä Sephiroth oli kompastua sikin sokin jätettyihin kenkiin ja laski Genesiksen mustien nahkasaappaiden lisäksi ainakin neljä korkokenkäparia. Genesis! Neljä naista samaan aikaan? Miten ihmeessä hän tekee sen, Sephiroth huomasi ajattelevansa ripustaessaan mustan maataviistävän nahkatakkinsa henkarille. Tupakan lemu hänen hiuksissaan häiritsi niin paljon, että kenraali suunnisti suoraan suihkuun.

Kuuman veden alla vietetty tovi sai hänen päänsä selviämään viimeisistä hiprakan huuruista, ja nyt jo tuskalliselta tuntuva erektio alkoi vaatia hänen huomiotaan. Sephiroth veti syvään henkeä ja antoi kätensä liukua vatsaansa myöten alaspäin. Hän tarttui varresta kiinni ja yritti löytää sopivan kiihottavia mielikuvia nopeampaa laukeamista ajatellen. Tähän hänellä ei ollut mielenkiintoa käyttää paljoakaan aikaa. Viittä minuuttia myöhemmin Sephiroth nojasi otsaansa suihkun seinään, silmät painettuina tiukasti kiinni ja huohottaen raskaasti kuuman veden valuessa edelleen hänen päälleen. Nyt pystyisi kenties nukkumaan muutaman tunnin ilman tykyttävän vaativaa tunnetta vatsanpohjassaan. Hemmetin makoinjektiot! Hemmetin Hojo ja kaikki Shinran tiedemiehet, Sephiroth kirosi mielessään.

Vietettyään vielä nautinnollisen hiustenpesuhetken, Sephiroth kuivasi itsensä ylimalkaisesti ja veti jalkaansa mustat löysät housut, jotka asettuivat rennosti lantiolle roikkumaan. Pitkät housut olivat ohutta, mutta raskaasti laskeutuvaa silkkiä ja olivat kenraalin ehdoton lempivaate kotioloissa. Ne hakkasivat Sephirothin tavaramerkkinä tunnetut nahkahousut mennen tullen. Silkki tuntui hyvältä ihoa vasten ja niissä oli mukava nukkua, kun mikään ei puristanut, hangannut tai hiostanut. Sephiroth puristeli hopeaan taittuvat, valkoiset suortuvansa suurinpiirtein kuivaksi ja jätti pyyhkeen harteilleen. Pitkät, vyötärön alapuolelle ulottuvat hiukset kuivuivat niin hitaasti, että hiustenkuivaajaa käyttämättä ne tiputtelisivat vesipisaroita vielä pitkään.

Paljain jaloin hän tassutteli olohuoneen mustalle laattalattialle ja kuuli orgioiksi määriteltävää ääntä makuuhuoneestaan. Ei vierashuoneesta, vaan hänen omasta makuuhuoneestaan.

”Genesis...” Sephiroth sihahti ärtyneesti ja huomasi sitten olohuoneen lasipöydällä pari tyhjää pitsalaatikkoa, tyhjiä laseja ja tyhjennetyn viinipullon pöydän alla. Kenraali nosti ne syliinsä ja totesi pöydässään olevan lasien pohjasta jääneitä pyöreitä, tahmaisia jälkiä. Havainto irrotti Sephirothista uuden ärtyneemmän sihauksen. ”Genesis, sinä tulet kärsimään!” Kenraali murisi matalalla äänellä makuuhuoneensa oven suuntaan.

Kantaessaan pitsalaatikoita toisessa kädessään ja tyhjiä laseja toisessa, Sephiroth huomasi Genesiksen punaisen nahkatakin heitettynä yhdelle hänen valkoisista alcantara-pintaisista sohvistaan. Kenraali kävi mielessään läpi, miten pieksisi toverinsa seuraavassa taistelusimulaatiossa. Tällä kertaa olisi aivan sama, menisivätkö simulaatiohallin järjestelmät hajalle tarpeettomasta voimankäytöstä, mutta Genesis saisi luvan kokea hieman kipua. Sephiroth todellakin tiesi, missä kaikkialla punainen nahkatakki oli käynyt ja jos siitä jäisi kenraalin sohvaan jälki, Genesis maksaisi siitä kalliisti.

Sephiroth harppoi keittiöön, sysäsi pitsalaatikot sylistään keittiön tasolle ja laski lasit tiskialtaaseen. Itsekseen muristen, hän taittoi laatikot roskalaatikkoon ja punnitsi, repisikö makuuhuoneen oven auki ja heittäisi Genesiksen lunttuineen pihalle. Ajatuksen katkaisi varsin voimakas sykähdys hänen jalkojensa välissä, joka kertoi siitä, että yö tulisi vielä olemaan pitkä. Kenraali puri hampaansa yhteen ja veti syvään henkeä. Ainakin joku sai helpotusta makon tuomiin oireisiin. Ehkä hän hillitsisi ärtymyksenä tällä kertaa. Sephiroth havahtui tunteeseen, ettei ollut yksin. Salamannopeasti hän kääntyi ympäri, kohtaamaan vastustajansa. Tavallisesti hän olisi havainnut tunkeilijan heti tullessaan asuntoonsa, mutta nyt ei ollut osannut odottaa Genesiksen seurueen lisäksi muita.

Keittiön pöydän ääressä istui tummahiuksinen nuori nainen, joka näytti vähintään yhtä yllättyneeltä, kuin Sephirothista tuntui. Nainen tuijotti suu auki keittiöön saapunutta puolialastonta Midgarin tunnetuinta sotasankaria, jonka hopeiset hiukset tarrautuivat kosteina valkoiseen ihoon. Lähes kaksimetrisen, kasvoiltaan androgyynisen kauniin miehen sulavaa vartaloa olisi voinut käyttää anatomian havaintovälineenä, sillä jokainen lihas kenraalin vartalosta erottui kauniisti.

”Kahvia?” nainen kysyi räpyteltyään hetken silmiään ja saatuaan puhekykynsä taas toimimaan. Hän nosti kuppiaan Sephirothia kohti.

”Kuka pahus sinä olet?” Kenraali murahti.

”Minea”, nainen vastasi. ”Onko tämä jokin SOLDIER kommuuni?”

”Ei. Tämä on minun asuntoni”, Sephiroth vastasi kuivasti. Hän ei vaivautunut esittelemään itseään, sillä tiesi, että hänen kasvonsa olivat tunnetut kaikkialla.

”Miksi sit---”

”Genesis lainaa sitä”, Kenraali totesi happamasti, risti kädet rinnalleen ja tarkkaili naista.

Naisella oli olkapäihin ulottuvat tummanruskeat hiukset, joissa oli jokunen punertava raita. Päällään tällä oli vihreä, kiiltäväkankainen hihaton toppi ja musta lyhyt hame. Ei aseita, eikä esiintynyt myöskään uhkaavasti. Sephiroth antoi itsensä rentoutua. Ulkoisesti muutosta ei huomannut, sillä kenraali piti liikkeensä ja eleensä hyvin vähäisinä.

”Selitä, mikset ole tuolla?” Sephiroth jatkoi ja nyökkäsi päällään makuuhuoneen suuntaan.

”Ei ole minun juttuni. En jaksa välittää ihmisistä, jotka ovat vain yhden asian perässä. Eikä sankareissa ole hohtoa, jos heissä ei ole mitään sisältöä”, Minea vastasi.

Sephiroth tuhahti ja ymmärsi, miten vähän nainen Genesiksestä tiesi. Punapää jaksoi olla raivostuttavan syvällinen sille päälle sattuessaan ja oli fanaattinen kirjallisuuden ja runoilijoiden suhteen. Hänen suurin mielenkiintonsa oli kuitenkin LOVELESS, josta Sephiroth oli saanut kuulla aivan tarpeeksi. Kenraali kääntyi ottamaan kaapista puhtaan mukin, kaatoi siihen kahvia ja nuuskaisi sitä. Vahvaa.

”Mitä sitten teet täällä?” Sephiroth jatkoi, nojasi työtasoon ja maistoi kahviaan.

”Odotan. Minun serkkuni on tuolla ja öh...”

”Soita taksi ja mene kotiisi.”

”Se tässä se hankalin osio onkin”, Minea selitti nolon kuuloisena. ”Surilla on avaimet ja minä olen täällä Modeoheimista käymässä. En edes tiedä mihinpäin Midgaria pitäisi mennä, vaikka saisinkin avaimet. Valitettavasti taidat nyt saada yhden kutsumattoman yövieraan lisää.”

”Ah”, Sephiroth hymähti.

”Tuota on nyt jatkunut useamman tunnin”, Minea sanoi viitaten päällään makuuhuoneen voihkeen suuntaan. ”Oletin tosiaan pääseväni nukkumaan jo puolitoista tuntia sitten ja nyt oli pakko keittää kahvit, kun olisin muuten simahtanut ihan täysin. Melkoinen stamina tuolla kaverilla, täytyy myöntää.”

Sephiroth oli tukehtua kahviinsa. Ihmissuhteet eivät kaunistellusti sanottunakaan olleet hänen vahvinta alaansa, eikä hän tiennyt, miten tuollaiseen kommenttiin tulisi reagoida. SOLDIERissa kaikki toimi sotilaallisen kurin ja käskyjen mukaan ja parhaimmillaan kenraali oli sotatehtävissä, joissa hän niitti voittamattoman tappokoneen mainetta. Sephiroth oli tottunut komentamaan alaisiaan ohjesäännön mukaan ja raportoimaan Shinran toimitusjohtajalle tilanteista napakasti ilman turhia poikkeamia asiasta. Kenraalilla ei ollut kotipaikkaa, eikä perhettä, joita hän olisi muistanut. Kaikki hänen varhaisimmatkin muistot liittyivät Shinraan, ympärillään pyöriviin tiedemiehiin ja professoreihin. Ehkä juuri lapsuutensa takia Sephiroth inhosikin sydämestään tiedemiehiä. Tavallisina pidettyjä ihmiskontakteja hänellä ei juurikaan ollut Shinran ulkopuolella.

Kenraali ei hallinnut smalltalkia lainkaan ja se oli yksi pääsyy siihen, että häntä pidettiin kylmäkiskoisena ja tylynä. Angeal ja Genesis olivat oikeastaan ainoita henkilöitä, joita Sephiroth saattoi kutsua ystävikseen ja joiden kanssa saattoi puhua muutakin kuin aivan pelkkää työasiaa. Sephiroth ei vain osannut toimia tavallisten ihmisten, siviilien kanssa. Lisäksi varsinkin vastakkaisen sukupuolen kanssa hän tunsi olevansa tavattoman epävarma ja sitä tunnetta kenraali vihasi. Epävarmuus oli merkki heikkoudesta, joten Sephiroth oli sulkenut sen oven elämästään, jotta ei joutuisi tuntemaan itseään niin avuttomaksi.

Minean kasvoille levisi ilkikurinen ilme ja hän tulkitsi kenraalin reagoinnin väärin huvittuneisuudeksi.

”Vai onko tuollainen kestävyys ominaista kaikille SOLDIEReille?”

Sephiroth tuijotti naista ja sitten hänen silmänsä kapenivat. ”Kaikki SOLDIERia koskeva tieto on salaista.”

Minea pyöräytti silmiään. ”Huumorintajuton.”

Minea siemaisi jo jäähtynyttä kahviaan ja kantoi kupin sitten tiskipöydällä hopeahiuksisen miehen viereen. ”Ihan kuin minua todella kiinnostaisi, mitä Shin-Ra tekee.”

Sephiroth puuskahti, kääntyi huuhtelemaan oman kuppinsa ja nappasi käteensä tiskirätin. Hän marssi olohuoneeseen siivotakseen Genesiksen jäljet. Minea seurasi kenraalia ja tuli istumaan yhdelle sohvalle. Hän veti toisen jalan alleen ja nojasi selkänojaan, katsellen samalla, kun Sephiroth kumartui hinkkaamaan sitkeän tahmeat renkaat pöydästä pois.

Minea ei ollut uskoa silmiään. Tilanne vaikutti aivan joltain fantasiaelokuvalta tai kummalliselta unelta. Hän istui Midgarin kuuluisimman ja kauneimman miehen olohuoneessa ja katseli, kuinka sanottu sankari jynssäsi pelkissä pyjamahousuissa lasipöytää ärtynyt ryppy hopeisten kulmiensa välissä. Valkoiset suortuvat pyyhkivät lattiaa miehen kumartuessa. Harvalla naisellakaan oli niin pitkiä hiuksia. Näky oli kieltämättä sangen upea. Sen lisäksi Mineaa kutkutti kontrasti kenraalin syvän bassomaisen puheäänen ja lähes sukupuolettoman kauniiden siropiirteisten kasvojen kanssa.

”Oletko itse sisustanut tämän paikan?” Minea kysyi ja Sephiroth nyökkäsi. ”Makea kämppä. Vähän minimalistinen minun makuuni, mutta tämä voisi olla suoraan jostain trendikkäästä sisustuslehdestä.”

Sephiroth nosti päätään lasipöydän pinnasta ja Minea sai osakseen pienen, tyytyväisen hymyn. Nainen katseli mustavalkoiseksi sisustettua olohuonetta. Valkoiset sohvat kromijalkaisine lasipöytineen tekivät upean kontrastin mustan laattakivilattian kanssa. Valkoisille seinille oli ripustettu mustiin kehyksiin vangittuja abstrakteja maalauksia ja sohvaa vastapäätä seinällä oli suurin, kiiltävänmustapintainen plasmaTV, jonka Minea oli koskaan nähnyt. Tarkkaan katsottuna kattoon oli myös upotettu kaiuttimet ja itse musiikkikeskus oli todennäköisesti piilotettu jonkin sivutasolle.

”Sinulla on hyvä maku”, Minea totesi. Sephiroth nyökäytti päätään kiitokseksi ja kävi nostamassa Genesiksen nahkatakin eteisen henkariin. ”Älä vaan sano, että sinulla on pakkomielle siivoamiseen?” Minea kysyi ja kurottui nojamaan selkänojan yli kohti eteistä. Sephiroth päästi pienen, matalan naurahduksen.

”Pidän siitä, että asiat ovat järjestyksessä.”

”Hauska muuten huomata, että sinäkin olet ihminen siinä missä muutkin. Kaikki lehtijutut antavat sinusta sellaisen supermiehen kuvan, että olen joskus miettinyt voitko olla ihan todelllinen, oikea ihminen”, Minea kommentoi. Sephiroth seisahtui paikoilleen ja käveli sitten yhtä tasoa kohti. Minea oli vahingossa osunut hänen arkaan kohtaansa ja kenraali oli varma, että pintaan vyöryvä epävarmuus ja hämmennys näkyisi hänen kasvoiltaan, jos hän katsoisi naista. Sen sijaan hän avasi baarikaapin, otti kaksi lasia ja pullot esiin. Kenraali käytti hetken kootakseen kaiken taas mitäänkertomattoman naamion taakse ja ojensi sitten toisen lasin naiselle. Minea olisi Sephirothin vaivoina kuitenkin ja pieni kohteliaisuus ei vaatisi häneltä mitään.

”Vodkatonic.”

”Kiitos. Ei tätä selvinpäin oikein kestä kuunnella”, Minea sanoi ja irvisti, kun makuuhuoneen oven takaa kuului suoraa huutoa. ”Tuon oli pakko olla näytelty. Ei kukaan voi päästää tuollaista ääntä tai sitten tuo tyyppi on TODELLA taitava.”

Sephirothin käsi pysähtyi sekunnin murto-osaksi hänen laskiessaan pöydälle lasinalusia. Naisen kommentit saivat hänet jatkuvasti tuntemaan itsensä epävarmaksi. Tosin kenraali oli sangen vakuuttunut siitä, että Genesis tiesi mitä teki ja teki sen vielä hyvin. Nyreä ilme kävi nopeasti miehen kasvoilla.

”Anteeksi, minä taidan laukoa ihan törkeyksiä suustani”, Minea sanoi, huomaten kenraalin jälleen reagoivan hänen sanoihinsa. Sephiroth kohautti harteitaan ja istuutui sohvalle. Minea kohotti lasiaan miehen suuntaan. ”Nostetaanko malja?”

”Mille?” Sephirothin ääni oli epäilevä.

”Myötäkärsimykselle? Olemme kummatkin ilmeisesti tahtomattamme jumissa aika typerässä tilanteessa ja joudumme kuuntelemaan tuota mekkalaa.”

Sephiroth hymyili paljastaen rivin täydellisen valkoisia hampaita ja hän nosti lasiaan.
”Myötäkärsimykselle siis.”

He kilauttivat lasinsa yhteen ja kumpikin joi. Sephiroth tarkasteli Mineaa ohimennen ja pieni sinnikäs ajatus makon sivuoireista ja mahdollisesta tilaisuudesta helpottaa tilannetta hiipi hänen mieleensä. Makuuhuoneen äänet eivät ainakaan pitäneet niitä ajatuksia kovin kaukana. Vaihtoehtoja oli kaksi. Minea sanoisi kyllä tai sitten ei. Tosin nainen oli tehnyt jo selväksi, ettei innostunut sankareista. Sephiroth pohdiskeli omaa olotilaansa ja totesi sen olevan sillä hetkellä vielä siedettävä. Ehkä hän tekisi jotain asian eteen myöhemmin. Tai sitten ei.

”Kuule, mikset sinä tuonut ketään sieltä baarista mukaasi? Luulisi tuon näköisen ja noin tunnetun miehen saavan ihan mitä haluaa tai kenet tahansa.”

Sephiroth tuijotti naista lasinsa reunan yli.
 ”Ei tuntunut siltä”, hopeahiuksinen kenraali sanoi hitaasti.

”Okei. Siis vaikka eihän se minun asiani ole”, Minea korjasi heti perään. Toisen lasillisen jälkeen Minea innostui kertomaan pitkään kotikylästään ja kuinka yritti nyt löytää töitä Midgarista. Hänen serkkunsa Suri, joka taisi sillä hetkellä olla Genesiksen intohimon kohteena, oli malli ja pyrki kiipeämään mitä reittä tahansa ylöspäin saadakseen mainetta, kuvauksia ja näkyvyyttä. Se oli toiminut aika hyvin tähän mennessä. Sephiroth kuunteli vaiti, nyökäten kevyesti silloin tällöin. Yhtäkkiä Minean kasvoilla käväisi kummallinen ilme ja hän nykäisi toppiaan ylöspäin. Nainen ei oikein tiennyt mihin katsoisi.

”Oletko sinä viehättynyt minusta?”

”Hmm?”

”Sinulla seisoo.”

”Ei se johdu sinusta”, Sephiroth totesi ja aavistuksenomainen punerrus käväisi hänen kalpeilla, kapeilla kasvoillaan.

”Ai. No. Tuostako?” Minea sanoi ja viittasi makuuhuoneen elämöinnin suuntaan. Kenraali pudisti päätään ja hiukset heilahtivat kaaressa hänen sivuilleen.

”Sivuoire altistuksesta makolle.”

”Oho. Olenkin kuullut jotain, että makon hohteen näkee teidän silmistänne, mutta että tuollaista...”, Minea sanoi varovaisesti. ”Että osaakin olla tyhmä olo. Minä luulin hetken, että olet kiinnostunut minusta.”

Sephiroth nauroi matalaa nauruaan ja oli Minean vuoro punastua.

”Onko... tuota... tuo pysyväkin tila?” Nainen kysyi ja tuijotti lasinsa pohjaa helakan punaisena.

”Ei.” Kenraali vastasi ilmeettömästi. ”Lähinnä makoinjektiota seuraavan illan ongelma.”

”Aika kiusallinen juttu”, Minea sanoi myötätuntoisesti.

”Mmhm.”

”Onko tuolla Genesis-tyypilläkin sama juttu?”

Sephiroth nyökkäsi.

”Se selittääkin paljon”, Minea sanoi ja kurtisti kulmiaan. Se ei kyllä selittänyt lainkaan sitä, miksi kenraali oli saapunut yksin kotiinsa, kun muut olivat selvästi löytäneet ratkaisun ongelmaansa. Hetken kummatkin olivat täysin hiljaa ja siemailivat drinkkejään. ”Taidat olla aika nirso”, Minea sanoi kokeilevasti ja Sephiroth kohotti toista kulmaansa. Tai homo, nainen ajatteli, muttei sanonut sitä ääneen. Noin kaunis mies ei mitenkään voinut olla hetero.

”Mitä tarkoitat?”

”Kun sinulle ei ole kelvannut kukaan, vaikka tuo on varmaan aika tuskallinen olotila.”

”Se on”, Sephiroth myönsi ja laski lasinsa pöydälle. Hänen ilmeensä oli muuttunut sulkeutuneeksi. Toinen pitkältä vaikuttava hiljaisuus laskeutui heidän väliinsä ja sitten Minean oli jo pakko kysyä:

”Oletko sinä homo?”

”Ylität rajasi”, kenraali vastasi varsin kylmällä äänellä ja nainen hätkähti turkoosia hohtavien silmien tylyä katsetta, kun Sephiroth nousi sohvalta. ”Mutta vastaus on: en ole.”

”Silläkin uhalla, että heität minut ulos, niin minun on pakko kysyä mikset ole tehnyt mitään liikettä minun suuntaani? En minä käsittääkseni kauhean pahan näköinen ole.”

Kenraalin katse kääntyi hitaasti Minean puoleen ja katsoi naista päästä jalkoihin.
”Itsehän sanoit, ettei se ole sinun ”juttusi”, etkä ole kiinnostunut sankareista.”

”Tästä sankarista voisin olla kiinnostunut”, Minea sanoi, nousten myöskin seisomaan ja tunsi itsensä lyhyeksi pitkän miehen edessä.

Sephrothin silmät välähtivät.
Otsikko: Vs: FFVII/CC, Even Angels Fall, K-15 (Sephiroth/OC)
Kirjoitti: piratesse - 31-08-2009, 22:16:53
3. luku - aamukankeutta

Herätyskello soi klo 06.00 ja sen piipitys sai useita, unisia vastalauseita makuuhuoneesta. Vierashuoneeseen kuului, kuinka Genesis kirosi ääneen ja jotain meni rikki. Mitä ilmeisemmin kello ei herättäisi enää ketään. Sephiroth oli hereillä jo ensimmäisestä piip-äänestä. Hän kiristeli hampaitaan kuullessaan kellonsa hajoavan, Genesiksen velkalista kasvoi entisestään.

”Mitä kello on?” Minean väsynyt ääni kysyi Sephirothin vierestä.

”Kuusi.”

”Aamulla vai illalla?”

”Aamulla.”

”Eli me olemme nukkuneet jotain puolisen tuntia?”

”Mmm.”

”Miksi ihmeessä kello oli soimassa noin aikaisin?”

”Minä en koskaan nuku pitkään.”

”Hullu mies”, Minea haukotteli. ”Sopisiko, että ainakin minä nukkuisin vähän pidempään?”

”Mmm.”

Minea kaivoi päänsä syvemmälle tyynyyn ja vaipui välittömästi takaisin uneen. Sephiroth makasi paikallaan, täysin valveilla, mutta haluttomana nousemaan sängystä. Asiaan ei vaikuttanut edes se, ettei hän juurikaan välittänyt vierashuoneen puuvillalakanoista. Hänen omassa sängyssään oli silkkilakanat ja tämä sänky oli muutenkin kapeampi kuin hänen omansa. Kahdelle hengelle se oli suorastaan ahdas.  Minean unisen lämmin vartalo oli kuitenkin käpertynyt hänen syliään vasten ja naisen vieressä oli kaikinpuolin mukava lojua. Kenraali ei muistaneet aikoihin olleensa niin rentoutunut.

Sephiroth palasi edelliseen yöhön mielessään. Vaikka kyseessä oli ollutkin kenraalin ensimmäinen seksuaalinen kokemus toisen ihmisen kanssa, se sai hänet tuntemaan olonsa paljon inhimillisemmäksi, ehjemmäksi. Makon sivuoireista oli päässyt varsin miellyttävällä tavalla eroon. Ei, se oli ollut enemmän kuin miellyttävää. Nautinnollista. Sephiroth ei ollut kuvitellut, että pienet näykkäisyt, huulten kosketus tai kielellä piirretty kostea vana iholle voisivat tuntua niin hyvältä. Puhumattakaan heidän vartaloidensa yhtymisestä. Se oli ollut... Hän ei löytänyt sille kunnollista sanaa tai kuvausta mielestään.

**

”Huomenta”, Genesis virkkoi kylpyhuoneen ovensuusta. Hän oli käärinyt pyyhkeen lanteilleen, mutta ei ollut jaksanut kuivata itseään. Punaiset hiukset olivat kosteat ja tiputtelivat vesipisaroita miehen hoikalle, mutta äärimmäisen treenatulle vartalolle.

”Sanoin toinen ovi vasemmalle”, Sephiroth kommentoi myrkyllisesti kävellessään kohti kylpyhuonetta.

”Niin tosiaan”, Genesis sanoi huolettomasti. ”Saatoin erehtyä.”

”Niin teit.”

He tuijottivat tosiaan hetken hiljaisuudessa ja kumpikin tiesi, ettei Genesis ollut oikeasti erehtynyt ovista.

”Maanantaiaamuna tason 49 simulaatiohuone. Tasan klo 07.00. Täysi valmius”, Kenraali ilmoitti.

”Sopii minulle”, Genesis sanoi. ”Sano vielä, mihin olet piilottanut hiusteenkuivaajan. En löydä sitä mistään.”

Sephiroth tuhahti vastaamatta.

”Ja mitä ihmeen superhoitoainetta sinulla oikein on? Saan upottaa ainakin kilon geeliä päähäni sen jäljiltä”, Genesis haroi toisella kädellä märkiä hiuksiaan. Kenraali hymähti ja osoitti valkoisen kaapin yläosaa. Punapää sai kasvoilleen hieman omituisen ilmeen huomatessaan kenraalin ulkonäössä jotain tavallisesta poikkeavaa.
”Mikä tuo on?” Genesis kysyi ja viittasi Sephirothin hiuksiin.

”Yöletti.”

”Yö mikä?”

”Letti. Estää hiuksia takkuuntumasta.”

Genesis tuijotti kenraalia hetken aikaa rävähtämättömin silmin ja repesi sitten nauruun. Punapäisellä miehellä oli niin pehmeä ääni tavallisesti, että nauru kuulosti suorastaan kimeältä.

”Oh, tuosta tulee varmaan tosi söpöt kiharat!” Tyttö Genesiksen takana kylpyhuoneessa sanoi ja vilkaisi kenraalin suuntaan.

Sephirothin silmät kaventuivat aavistuksen verran. Kiharat? Hänelle ei oltu maininnut mitään kiharoista. Minea oli jossain vaiheessa edellistä yötä letittänyt hänen hiuksensa, koska ne tulivat kuulemma todella ärsyttävästi tielle. Nöyryyttävyyden huippu! Hänen itsekunnioituksensa esti häntä kuitenkin repimästä palmikkoa auki sillä sekunnilla muiden nähden.

Genesis taipui kaksinkerroin naurusta ja painoi käden vatsalleen. Hän oli viettänyt Sephirothin kanssa niin paljon aikaa, että osasi tulkita kenraalin pieniäkin eleitä ja ilmeitä. Valkohiuksisen miehen tyytymättömyys oli hänelle yhtä selvää kuin se olisi kirjoitettu liitutaululle isoilla kirjaimilla. Pyyhe lähes valahti Genesiksen ympäriltä, mutta punapää sai sen ajoissa kiinni, ennenkuin se olisi valahtanut lattialle.

”Kiitos, teit päivästäni juuri tuhatkertaisesti paremman”, hän tyrskähti, sitoen samalla pyyhkeen paremmin paikalleen. ”Miten arvon kenraalin ilta meni? Tulit yksin takaisin, joten sinut voitanee julistaa häviäjäksi. Angealilta tuli juuri tekstiviesti, että jää vielä aamiaiselle sen tytön luokse, jonka luona vietti yönsä.”

Sephiroth hymähti uudestaan, mutta hänen kasvoillaan pysyi pieni hymynhäive. Se ärsytti Genesistä tavattomasti.

”Ei hän yötään kyllä yksin viettänyt”, Minea totesi olohuoneen puolelta, vetäen takkia päälleen.

”Sinä?” Genesis sanoi yllättyneesti.

”Minun silmissäni kenraali Sephiroth on koko Midgarin suurin sankari”, Minea lisäsi pisteliäästi perään. ”Monessakin mielessä.”

Genesiksen rento asenne katosi, hän tuhahti ja pamautti kylpyhuoneen oven kiinni perässään. Hetkeä myöhemmin hän työnsi kylpyhuoneessa meikanneet tytöt myös ulos.

”Mikä hänelle oikein tuli?” Toinen tyttö kysyi.

”En minä vaan tiedä. Aamukärtty?”

TBC
Otsikko: Vs: FFVII/CC, Even Angels Fall, K-15 (Sephiroth/OC)
Kirjoitti: zilah - 04-09-2009, 08:35:53
Kylläpä minua nyt hemmotellaan. Olenhan minä lukenut niin tämän, kuin sen sinun ja Silidirin yhteisficin, mutta siitä on jo sen verran aikaa että minulta on päässyt lähes unohtumaan miten paljon tästä pidin. Yritän parantaa tapani ja kommentoida vähän ahkerammin, nyt kun julkaiset tätä foorumilla jossa minäkin oleilen jotakuinkin säännöllisesti.

En yleensä pidä hirveästi OC-hahmoista, mutta Minean olet osannut rakentaa hyvin uskottavaksi jo tässä vaiheessa. Ja hänen ominaisluonteensa tulee tarinan edetessä vielä selvemmin esille, eikä hänestä vain voi olla pitämättä. Kaikkein paras piirre tässä kuitenkin on tuo Sephyn haparointi yhteiselämän pyörteissä. Ei liene helppoa laboratoriossa kasvaneelle yli-ihmiselle huomata olevansa epätäydellinen.


Kiitosta tästä,


zilah
Otsikko: Vs: FFVII/CC, Even Angels Fall, K-15 (Sephiroth/OC)
Kirjoitti: piratesse - 04-09-2009, 20:10:34
Kiva kuulla, että vieläkin maistuu! :) Tungin tässä juuri osaa luvuista fanficpataan (jei, se toimii sittenkin!) ja lueskelin samalla, mitä sitä onkaan tullut kirjoitettua. En muistanut itsekään, mitä olin raapustellut ja tässä saa mukavasti uudestaan jutusta kiinni.

FFVII-maailmassa on niin hurjan vähän naishahmoja - vielä sellaisia, jotka eivät ärsyttäisi jollain tapaa - joten varsinkin kyseiselle hopeahapselle oli paljon helpompaa kehittää joku ihan peruskuvion ulkopuolinen vastakappale. Ja kun juoni seuraa Crisis Coren juonta äärimmäisen tarkasti, niin huomasin jossain vaiheessa kehittäneeni sellaisen what if- kuvion. CC kuitenkin kerrotaan Zackin näkökulmasta, joten miksi ei...? ;) Saan raivareita perinteisistä Mary Sue- tyypeistä ja olen tehnyt parhaani, ettei sellaisia piirteitä esiintyisi minun hahmoissani. Toivon mukaan se onnistuu jatkossakin. :)

Mutta asiaan.

Luku 4. - Turkit

Sephiroth istui työpöytänsä ääressä ja hänen vasemman kätensä pikkusormi naputteli keveästi mapin reunaa. Se oli ainut ulkoisesti havaittava merkki siitä, että kenraali teki ajatustyötä. Muuten hän oli yhtä nukkemaisen ilmeetön ja eleetön kuten muulloinkin. Sephiroth tuijotti kansioita edessään, mutta hänen ajatuksensa olivat muualla.

Useamman minuutin kuluttua hän kirjoitti nimensä raportin alareunaan, juuri sille varattuun kohtaan.  Hän siirsi kansion vasemmalle puolelleen, käsiteltyjen papereiden pinoon. Työtahti oli kenraalille tyrmistyttävän hidas. Käsi ojentui ottamaan huomattavasti korkeammasta pinosta uuden kansion tarkasteluun, mutta liike jäi kesken. Sephiroth puuskahti ja kääntyi tuolillaan katsomaan ikkunansa ulkopuolella leviävää Midgaria.

Shin-Ran rakennus oli täysin keskellä kaupunkia, missä se dominoi koko Midgaria. Muu kaupunki oli kehittynyt pilvenpiirtäjän ympärille säännöllisen ympyrän muotoon, mikä puolestaan jakautui kahdeksaan sektoriin makoreaktorien mukaan. Kehän ympärille levittäytyi Midgarin vähäosaisimpien asumukset. Slummien asukkailla ei ollut joko mahdollisuutta tai varaa elää kehän sisällä. Midgar oli ainaisen pimeyden vallassa, johtuen todennäköisesti reaktoreiden toiminnasta. Tavallinen päivänvalo, tai sininen taivas ei koskaan yltänyt kaupunkiin asti.

”Tuolla jossain...” Sephiroth mutisi ja risti kädet rinnalleen. Hän tuijotti vielä hetken makoreaktorien vihreää hehkua ja kaupungin himmeiden valojen rikkomaa pimeyttä, kääntyäkseen sitten takaisin työnsä puoleen. Kenraali ei kuitenkaan jatkanut lomakepinon läpikäymistä, vaan avasi tietokoneen. Mustien hansikkaiden peittämät sormet näpyttelivät ruudulle yhden ainoan sanan ja Sephiroth painoi haun käyntiin. Shinran tietokanta ei tuottanut mitään tulosta, joten hän siirtyi hakemaan yleisestä verkosta.

Sinulla on 38 206 hakutulosta. Haluatko tarkentaa hakuasi? Kone ilmoitti ja kenraalin hopeisten kulmien väliin ilmestyi ryppy. Sephiroth yritti vielä joitain tarkennettuja hakuja, mutta parhaimmillaan sai silti hieman yli kaksituhatta vaihtoehtoa.

”Ajanhukkaa!” Kenraali äsähti, nappasi pinon päällimmäisen mapin käsiinsä ja paneutui takaisin töihinsä. Kymmenen hyväksytyn raportin jälkeen ja syötettyään silppuriin Hojon yleisen tiedonannon hänen terveydentilastaan, Sephiroth aloitti oman selontekonsa laatimisen Shin-Ran toimitusjohtajalle. Hän pääsi kokonaiset neljä lausetta eteenpäin kunnes totesi, ettei siitä tulisi nyt mitään. Hän tallensi pohjan, sulki tiedoston ja avasi sitten sähköpostinsa. Pieni tyytyväinen hymy karehti hetken Sephirothin suupielessä hänen klikatessaan ”lähetä”- kuvaketta. Nyt saisi rauhassa keskittyä töihin. Turkit eivät koskaan epäonnistuneet.

Tseng tuijotti juuri saamansa sähköpostia. Hän epäili kyseessä olevan jokin erehdys ja lähetti välittömästi Sephirothille tiedustelun tehtävän tarpeellisuudesta.

Onko tämä vitsi? Viestissä kysyttiin.

Sähköposti ilmoitti välittömästi vastauksesta, missä Sephiroth totesi varsin ykskantaan tarvitsevansa tietoja mahdollisimman nopeasti ja ettei vitsaillut koskaan. Tseng pudisti päätään, tulosti saamansa ensimmäisen viestin ja pudisti uudestaan päätään.

”Hän ei voi olla tosissaan.”

”Tseng, yo! Mikä se on?” Ovensuusta kuului.

”Uusin tehtävänne”, Turkien johtaja totesi jo pitkään hänen hermoilleen käyneelle alaiselleen. Toimistosta tuskin löytyi enää yhtään klemmaria, jota ei olisi huolellisesti taiteltu auki, eikä askarreltu jotain kummallista. Poikien olikin oikeastaan aika joutua kenttätöihin.

**

Minea istui täpötäydessä lounaskuppilan pöydässä ja mutusteli hieman poissaolevana nuudeleitaan.  Hän oli saanut kuukausi takaperin töitä eräästä pienestä kirjanpitofirmasta ja oli kotiutunut Midgariin jo kohtuullisen hyvin. Ainainen pimeys häiritsi hieman häntä, mutta hänelle oli vakuutettu jo monelta taholta, että siihen tottuisi pian. Minea asui edelleen serkkunsa Surin luona ja naiset olivat todenneet asioiden olevan ihan mukavasti, kun vuokra jaettiin kahteen pekkaan.

”Mitä sinä mietit?” Irie, Minean työkaveri kysyi pöydän toiselta puolelta. He istuivat konttorissa vierekkäisillä paikoilla ja olivat tutustuneet työn lomassa.

”Yhtä tyyppiä.”

”Joko sinä ehdit jo löytää jonkun? Minä olen asunut täällä jo kaksi vuotta, enkä vieläkään ole törmännyt keneenkään sopivaan.”

”En minä ketään ole löytänyt. Oli vain sellainen nopea juttu.”

Irie nyökkäsi ymmärtäväisesti.

”Etkä saa sitä tyyppiä nyt mielestäsi?”

”En. Sitä vaan törmää koko ajan asioihin, mistä sitä ihmistä tulee ajatelleeksi”, Minea sanoi ja vilkaisi ulkona ajavaa autoa, jonka kyljessä oli Shin-Ran logo. Sephirothin nimeen, kasvoihin, SOLDIERiin ja sellaisiin asioihin oli mahdoton olla törmäämättä Midgarissa.

”No kerro nyt vähän enemmän siitä tyypistä? Millainen hän oli tai minkä näköinen?” Irie uteli.

”Sellainen pitkä ja hyvännäköinen. Semmoinen, mitä kaikki naiset varmasti kuolaavat”, Minea naurahti.

”Oijoi!”

”Upea kroppakin vielä.”

”Kuulostaa namilta.”

”Mmmhm.”

”Missä te tapasitte?”

”Vähän niinkuin jatkoilla”, Minea sanoi yrittäen olla paljastamatta vähintäänkin erikoista tutustumistaan Sephirothiin.

”Anna, kun arvaan. Se mies puhui sinulle ihania, kunnes olit aivan lääpälläsi ja kaikki ne ihanat sanat kiertävät vieläkin päässäsi?”

”Ei hän kyllä mitään puheliasta sorttia ollut”, Minea pohti. ”Minusta tuntui siltä, että hän olisi sulkeutunut omaan kuoreensa. Tiedätkö, sellainen pohjimmiltaan todella yksinäinen ihminen, muttei kuitenkaan ole valmis päästämään ketään lähelleen. Ehkä se johtuu hänen maineestaankin, ja siitä miten ihmiset suhtautuvat häneen...”

”Onko se joku, jonka minä tunnen?” Irie kysyi.

”En usko.”

”Joku kovinkin tunnettu tyyppi?”

”Eeeehkä”, Minea naurahti ja päätti jättää asian sikseen. Kukaan ei uskoisi hänellä olleen vipinää Sephirothin kanssa ja vaikka uskoisikin, niin Minea ei halunnut puhua asiasta enempää. Kenraali ei myöskään vaikuttanut sellaiselta ihmiseltä, joka arvostaisi yksityisasioidensa riepottelua keltaisessa lehdistössä. Minean serkku, Suri, oli ollut kummallisen hiljainen sen illan jälkeen, eikä ollut hehkutellut asiaa tapansa mukaan kaikille, jotka suinkin jaksaisivat kuunnella. Ehkä serkkua risoi se, että Minean kohdalle oli osunut suurempi sankari kuin Genesis, eikä hänen ollut tarvinnut jakaa miestä muiden kanssa. Eikä Genesis ollut soittanut, vaikka Suri oli jättänyt miehelle puhelinnumeronsa.

Irie ehdotteli lukuisia tunnettuja nimiä yrittäessään saada mysteerisen miehen identiteettiä selville, mutta kaikki menivät hienosti harhaan. Minea nauroi ja pudisteli päätään toinen toistaan päättömämmille vaihtoehdoille.

”Rufus Shinra?”

”No ei todellakaan!” Minea kikatti. ”Et sitten yhtään epätodennäköisempää vaihtoehtoa voinut keksiä?”

Irie oli aikeissa ehdottaa vielä jotakin, mikä Mineasta kammottavasti näytti alkavan S-kirjaimella, mutta ystävättären ilme muuttuikin jännittyneeksi kesken lauseen. Hän kumartui pöydän pintaa vasten ja vinkkasi sormealla Mineaa lähemmäksi.

”Älä katso nyt, mutta huomasin juuri yhden tyypin!”

”Niin?” Minea sanoi ja yritti kääntää päätään.

”Älä katso vielä!”

”Okei.”

”Tuo sama tyyppi on käynyt ainakin viikon verran samaan aikaan meidän kanssamme lounaalla ja vilkuilee välillä tännepäin”, Irie supisi innostuneesti.

”Kuka?” Minea kysyi ja kääntyi katsomaan taakseen. Hänen katseensa haravoi aterioivia ihmisiä ja pysähtyi aina hetkeksi johonkin nuorehkoon mieheen, jonka arveli kenties olevan Irien mielenkiinnon kohde.

”Tuo tyyppi ikkunapöydässä. Musta puku ja punaiset hiukset ponnarilla.”

”Niinpä muuten onkin”, Minea totesi vilkaistessaan  ikkunapöytään ja muisti kiinnittäneensä jo aiemmin huomiota miehen poskipäihin tatuoituihin puolikuun muotoisiin punaisiin kuvioihin – oliko se ollut jo edellisenä tiistaina? Miehellä oli todella kirkkaanpunaiset, sekaiset hiukset ja aurinkolasit työnnettyinä otsalle. Väri oli takuulla purkista kotoisin, sillä kenelläkään ei voinut olla tuollaista väriä luonnostaan. Miehen päällä oli musta puku, joka oli puettu varsin rennosti päälle. Valkoinen paita roikkui housujen päällä ja pari ylimmäistä nappiakin oli auki. Kravatista ei ollut tietoakaan.

Punapäätä vastapäätä istui lehteä lukemassa mustaan pukuun, kravattiin ja valkoiseen paitaan sonnustautunut musta kalju mies, jolla oli sisälläkin aurinkolasit päässä. Punapäinen mies oli hontelo, mutta pitkä hippiäinen verrattuna gorillamaiseen mieheen. Kalju aurinkolasimies näytti jatkuvasti hieman pahantuuliselta ja punapää rakensi parhaillaan hammastikuista ja ranskalaisista perunoista tornia lautaselleen.

”Aika söpö omalla tavallaan”, Irie sanoi, kun Minea käänsi päänsä takaisin ja kohtasi ystävänsä kasvot. Minea purskahti nauruun ja oli tönäistä vesilasinsa nurin. Irie oli varsin epätoivoinen sinkku jos viehättyi miehestä, joka leikki keskittyneesti ruoallaan.

”Mahtaisikohan olla kiinnostunut minusta?” Irie pohti kuiskien.

”Mene kysymään.”

Irie nosti käden Minean suun eteen ja pudisti kiivaasti päätään. Asia jäi sikseen ja naiset lähtivät takaisin töihin. Tapahtunut jätti kuitenkin Minealle etäisesti epämiellyttävän olon, minkä hän puski tunnollisesti päästään pois. Tunne kuitenkin palasi, kun hän huomasi samat miehet työmatkansa varrella. He istuivat autossa ja kalju mies puhui puhelimeen. Toisen kerran Minea huomasi heidät lounastauollaan. Vaikka Irie oli vastustanut uutta ravintolavalintaa, miehet tulivat sinnekin hänen suunnattomaksi riemukseen. Kun kirkkaanpunaiset hiukset oli kerran huomannut, niitä oli vaikea olla huomaamatta uudestaan. Minea pohti, mitä oikein oli tekeillä.

**

Tseng laski litteän valkoisen kansion Sephirothin pöydälle.

”Tässä pitäisi olla kattavat tiedot haluamistasi asioista.”

”Hyvä”, Sephiroth totesi pöydän toiselta puolelta. Hän otti kansion käsiinsä ja avasi kansilehden. Tseng seisoi edelleen pöydän edes ja kenraali nosti katseensa tekstistä. ”Niin?”

”Saanko kysyä, miksi teimme tämän tarkkailun? Reno ja Rude seurasivat kohdetta viikkoja, eivätkä löytäneet mitään hälyttävää. Ei mitään, minkä perusteella häntä voitaisiin epäillä Shin-Ran vastaisesta toiminnasta, sabotaasista tai terroristikontakteista. Kohde on täysin puhdas.”

Sephiroth laski kansion pöydälle, nojasi kyynärpäänsä pöytään ja taivutti sormenpäänsä yhteen.

”Kiitän mielipiteesi jakamisesta, Tseng. Se otetaan huomioon, kun käsittelen asiaa tarkemmin.” Kenraali tuijotti mustahiuksista wutai-miestä ja Tseng käänsi nopeasti katseensa turkoosien silmien tieltä. ”Voit mennä”, Sephiroth sanoi ja Turkien johtaja poistui huoneesta. Kenraali nosti kansion uudestaan käsiinsä ja perehtyi selonteon yksityiskohtiin.

TBC
Otsikko: Vs: FFVII/CC, Even Angels Fall, K-15 (Sephiroth/OC)
Kirjoitti: piratesse - 10-09-2009, 21:00:13
Luku 5. - Yllättävä vapaapäivä

Saito & Shinomorin vuoropäällikkö kiirehti toimiston halki. Hän pujotteli mappikärryjen, sermien ja sirittävien näyttöjen välistä ja etsi tiettyä ihmistä. Sälekaihtimet pitivät kadun hälinän uneliaan toimiston ulkopuolella.

”Neiti Koya, onneksi ette ehtineet lähteä lounaalle”, mies sanoi hermostuneen oloisesti saavuttuaan oikean työpisteen kohdalle. Kaljuuntuva ja riukumaisen laiha esimies hikoili voimakkaasti huonosti ilmastoidussa tilassa ja näytti suorastaan pahoinvoivalta. ”En tiedä, miten olisin selittänyt sen heille.”

Minea nosti päätään. Hän oli juuri syventynyt lopettelemaan erään kahvilayrityksen tilinpäätösanalyysia ja oli luvannut itselleen saavansa lähteä syömään vasta, kun oli saanut työn tehtyä.

”Mihin te olette sekaantuneet?” Mies kysyi ja oli entistä hermostuneempi. Minea ei ollut koskaan nähnyt päällikköään niin vaikean oloisena.

”Mistä on kyse?” Minea kysyi ymmällään.

”Tuolla on kaksi Turkia ja kysyvät teitä.”

”Turkia?”

”Shinran tiedustelupalvelun miehiä. Sanotaan, että he olisivat myös Shinran johtajien henkivartijoita ja salamurhaajia, mutta en tiedä siitä.”

”Ja kysyvät minua?” Minea näytti kummastuneelta.

”Aivan. Mitä te olette oikein tehnyt?”

Minea tuijotti päällikköään. Hän oli aivan varma, että kyseessä oli puhdas erehdys.

”Sanoinhan, että se oli Rufus Shinra, jota sinä treffailit!” Irie sanoi ja nousi katsomaan sermin toisella puolella istuvaa ystäväänsä.

”Eikä ollut!” Minea ärähti ja kääntyi takaisin työnantajansa puoleen. ”Tämä on varmaan joku väärinkäsitys...”

”Turkit eivät erehdy”, mies sanoi tiukasti. ”Ymmärtäähän neiti Koya, että jos tähän ei löydy pian jotain järkevää selitystä, emme voi pitää teitä enää täällä.”

”Mutta...”

”Yritykselle ei tee hyvää jos joku työntekijä on Shinran tarkkailun alla.”

Valmiiksi apein mielin Minea nappasi tuolin selkänojalle jätetyn jakkunsa ja puki sen päälleen. Irie yritti hymyillä rohkaisevasti sermin toiselta puolelta, mutta onnistui näyttämään vain pahoittelevalta. Minea kohautti harteitaan ja käveli esimiehensä perässä asiakastiloihin. Mitä asia sitten koskisikin, häneen olisi nyt isketty polttomerkki. Palkankorotuksista oli turha enää mainitakaan ja huonolla tuurilla työsuhdekin katkeaisi lyhyeen. Midgariin muutto ei tuntunut enää kovin ruusuiselta.

Ovensuussa häntä odotti järkytys. Minea oli nähnyt kirkkaanpunaisen välähdyksen asiakaspuolelta, mutta ei silti todella kuvitellut tapaavansa miehiä, jotka olivat seuranneet hänen ja Irien lounastaukoja. Kalju aurinkolasityyppi ja punatukkainen rennosti pukeutunut mies odottivat ovensuussa. Punatukkainen jauhoi konemaisesti purukumia ja oli haudannut kädet housujensa taskuun. Hän näytti edelleenkin siltä, että olisi nukkunut pommiin, vetänyt vaatteet päälleen kiireessä ja unohtanut sitten siistiä ulkomuotonsa.

”Minea Koya?” Kalju mies sanoi.

Nainen nyökkäsi ja tunsi itsensä täydellisen typeräksi. Miehet olivat seuranneet häntä ainakin kaksi viikkoa. Kuka tiesi, kuinka pitkään sitä oli kestänyt? He varmasti tiesivät hänen nimensä ilman, että hänen pitäisi itse varmistaa asia.

”Mistä on kyse?” Minean esimies kysyi vilkaistuaan kumpaakin Turkia ja sitten kohdisti kysymyksensä huolitellun ja jäykän näköiselle kaljupäälle.

”Siitä emme voi puhua”, kalju mies sanoi ja kohensi aurinkolasejaan.

”Sinun on tultava mukaan, yo”, punatukkainen ilmoitti osoittaen Mineaa sormella, purukumia edelleen jäystäen.

”Miksi? En ole tehnyt mitään”, Minea kysyi.

”Toimimme käskyjen mukaan”, kaljupää totesi.

**

Minea ei ollut koskaan aiemmin ollut helikopterissa. Hänelle ojennettiin välittömästi kuulokkeet, jotka pitivät roottorien metelin inhimillisenä ja kuulokkeisiin asennetun mikrofonin ansiosta saattoi kuulla muiden puheen. Kahden Turkin lisäksi helikopterin takaosassa Minean vieressä istui varsin hauskannäköinen mies, jonka mustat hiukset oli sidottu niskaan lyhyelle ponihännälle. Otsalla, silmien välissä oli tumma kastimerkkimäinen luomi. Mies oli pukeutunut vastaavaan siistiin mustaan pukuun kuin aurinkolasityyppi ja Minea päätteli hänen kuuluvan myös samaan porukkaan. Nainen yritti aikansa tiedustella mistä oli kyse, mutta roottorien melu peitti hänen äänensä täysin kuuluvista. Vieressä istuva mies näytti eleillä, ettei Minean kuulokkeiden mikrofoni ollut päällä.

Helikopterin noustessa ilmaan, Minea takertui istuimeensa turvavöistä huolimatta. Hän oli vakuuttunut siitä, että kone tipahtaisi, hän lipeäisi istuimeltaan tai ovi aukeaisi ja hän paiskautuisi korkeuksista kuolemaansa. Hän rauhoittui vasta, kun matkaa oli tehty viitisentoista minuuttia ja kone lensi tasaisesti. Minea oli yllättynyt, että suorastaan löysän näköinen punapää hallitsi helikopterin niin hyvin.

Midgar jäi nopeasti taakse ja jokaiseen ilmansuuntaan levittäytyi kivinen ja pölyinen tasanko, jossa ei kasvanut mikään. Makoreaktoreista johtuen Midgarin ulkopuoli oli pitkälle kuollutta tasankoa.. Turkit olivat vaiti suurimman osan matkaa, vain välillä vaihtaen muutamia sanoja liittyen johonkin, mistä Minea ei ollut tietoinen. Hänelle selvisi kuitenkin sen verran, että punapäisen nimi taisi olla Reno, kaljupää Rude ja hänen vieressään istuva mies Tseng.

Maisema alkoi vähitellen muuttua ja tasangolle ilmestyi ensin kitukasvuisia pensaita ja ruohotuppaita, hieman myöhemmin kasvillisuus lisääntyi ja sai vihreämpää väriä.

”Olemme perillä, yo”, Reno sanoi ja hänen äänensä särähti kuulokkeissa. Hän ohjasi helikopterin lähemmäs vehreää rinnettä. Minea tarrautui kaksin käsin istuimeensa, kun kone teki jyrkän kaarroksen alaspäin. Hänen vatsansa oli kääntyä ylösalaisin.

Minean vieressä istuva Tseng ilmoitti, että laskeutumisen jälkeen olisi käveltävä rinteen pohjoisreunaan. Hän selvitti hyvin kohteliaaseen sävyyn, että naisen kannattaisi koneesta noustessaan pitää pää matalana ja liikkua hyvin ripeästi roottorien paineaallon ulkopuolelle. Minea nyökkäsi ymmärryksen merkiksi. Ja tämän jälkeen jalkojen pitäisi vielä kantaa? Sen jälkeen mustahiuksinen mies totesi, että Minea voisi ottaa kuulokkeet pois ja nousta koneesta. Hän irroitti turvavaljaat ja Tseng avasi hänelle oven. Oven alaosa laskeutui portaiksi ja Minean polvet tutisivat armotta hänen laskiessaan jalkansa niille. Vasta noustuaan koneesta ulos, hän tajusi, etteivät Turkit olleet tulossa mukaan.

”Ette voi jättää minua tänne keskelle ei mitään!” Minea protestoi ja Tseng pudisti päätään. Hän näytti käsillään, ettei kyennyt kuulemaan naisen sanoja. Mies osoitti kädellään pidemmälle rinnettä ja helikopteri nousi uudestaan ilmaan. Roottorinlapojen jyrinä ja niiden aikaansaama paine pakottivat Minean perääntyvän kauemmas.

”Kusipäät!” Minea huusi silkkaa raivoa pihalle, kun Turkit jättivät hänet jälkeensä. Helikopteri katosi nopeasti siihen suuntaan, mistä oli tullutkin. ”Ne tulevat takaisin. Ihan kohta”, Minea vakuutti itselleen ja seisoi paikoillaan haluamatta liikkua. Edes helikopterin ääntä ei kohta enää kuulunut. Hän nipisti huulensa yhteen ja räpytteli hetken silmiään. Päivän jännitys, yksin jättäminen ja epävarmuus yrittivät ottaa hänestä otetta, mutta Minea kieltäytyi itkemästä. ”Ihan koska tahansa.”

Odotettuaan viitisen minuuttia helikopterin paluuta, Minea alistui kohtaloonsa ja lähti kävelemään osoitettuun suuntaan. Hänellä oli työkengät, suhteellisen matalakorkoiset avokkaat jalassaan, mutta niilläkin kulkeminen luonnossa oli vaikeaa. Korko pyrki jatkuvasti uppoamaan heinikkoon tai pehmeämpään maahan.

Ohitettuaan kaksi vain hieman häntä pidempää puuta, Minea saapui aukiolle, joka päättyi jyrkänteeseen. Sen takaa aukesi vehreä, levollinen maisema. Asutusta ei ollut näköpiirissä. Jyrkänteen reunalla seisoi yksinäinen valkohiuksinen hahmo selin Mineaan ja katseli jonnekin kauas. Sephiroth. Niistä hiuksista ei vain voinut erehtyä. Tällä kertaa kenraalilla oli aseensa, itsensä mittainen Masamune, vyöllään ja miekan kiiltävä pinta heijasteli auringon valoa. Kevyt tuulenvire liikutteli hopeaa välkehtiviä hiuksia ja Sephiroth seisoi suorana kuin patsas.

”Sephiroth!” Minea sähähti kompuroidessaan lähemmäksi. Hän ymmärsi välittömästi, miksi Turkit olivat tuoneet hänet tähän paikkaan. Kenraali kääntyi hitaasti ja hymyili naiselle.

”Sininen taivas rauhoittaa mieltä.”

”Mitä?” Minea sanoi hölmistyneenä ja seisahtui paikalleen.

”Tähdetkin näkyvät täällä Midgaria paremmin.”

”Lopeta tuo hölynpölyn jauhaminen!” Minea kirahti ja upotti korkonsa taas pehmeään maahan. Kenkä tipahti jalasta ja hänen oli pakko kumartua nykäisemään se irti. ”Minkä takia me olemme täällä? Minkä hiton takia minä olen täällä yleensäkään!”

”Minulla on vapaapäivä”, Sephiroth totesi, sulki silmänsä ja veti nenän kautta henkeä.

”Minulla ei! Minut raahattiin tänne suoraan kesken työpäivän ja jos oikein ymmärsin, niin eipä taida olla työpaikkaakaan tämän jälkeen!” Minea huusi ja löi ilmaa toisella kädellään. Sephiroth hymähti pehmeästi.

”Se ei ole merkityksellistä.”

Minea tuijotti kenraalia ja oli tikahtua raivoonsa. Tämä ei ollut sama Sephiroth, joka oli ärtynyt tahroista lasipöydässään ja jynssännyt niitä pukeutuneena pyjamahousuihin. Jyrkänteellä seisoi se Sephiroth, jonka maailma tunsi sankarina, ylivertaisena sotilaana ja johtajana. Tässä miehessä ei ollut jälkeäkään epävarmuudesta. Sephiroth teki juuri niinkuin halusi, eikä kukaan estänyt häntä. Kenraali näytti Mineasta paljon pidemmältä ja vaikuttavammalta kuin mikään lehtikuva antoi ymmärtää. Olkasuojuksin varustettu pitkä nahkatakki, SOLDIERin leveä vyö ja mustat nahkahousut olivat vaikuttava yhdistelmä. Paitaa miehellä ei ollut ja takki paljasti treenatun rintakehän olkasuojusten remmien välistä.

”Mitä hittoa sinä minusta haluat?” Minea älähti voimattomasti. Sephirothin luontainen arvovalta tuntui niin ylitsevuotavalta, ettei Minea pystynyt olemaan niin kiukkuinen miehelle kuin olisi halunnut. Kevyt hymy kenraalin kasvoilta ei kadonnut hetkeksikään ja hän ojensi vasemman kätensä Mineaa kohti. Nainen katsoi Sephirothia aluksi epäluuloisesti, astui sitten pari askelta eteenpäin ja ojensi oman kätensä kohti miehen hansikoitua kättä. Sephiroth käänsi kämmenensä alaspäin ja laski hopeisen kaulariipuksen Minean käteen.

”Sinulta jäi tämä.”

Minea tuijotti kämmenellään lepäävää riipusta. Hän oli saanut korun syntymäpäivälahjaksi vuosia sitten perheeltään ja oli kuvitellut hukanneensa sen. Hän oli jo moneen kertaan sättinyt itseään siitä, että oli ollut huolimaton ja kadottanut itselleen tärkeän esineen. Hänen mieleensä ei ollut tullut , että se oli saattanut tipahtaa kenraalin asuntoon.

”Kiitos. Luulin kadottaneeni sen”, Minea sanoi hiljaa ja hiveli riipuksen pintaa sormellaan. ”Olisit silti voinut laittaa sen vaikka postiin tai jotain.”

”Pelkällä etunimellä?” Sephiroth kysyi. Minea liikahti häkeltyneenä. Hän ei ollut jättänyt edes puhelinnumeroaan kenraalille, koska ei uskonut tämän soittavan. Mitä sitä turhaan nostamaan toivoa asiasta, mitä ei kuitenkaan koskaan tapahtuisi.

”Ei olisi silti tarvinnut käyttää noita... noita...”

”Turkeja.”

”Niin.”

”Se oli nopeampaa”, Sephiroth kommentoi.

”Minä en ymmärrä”, Minea pudisti päätään ja tuijotti kaulakoruaan. ”Miksi?” Sephiroth kääntyi, eikä se pieni huvittunut hymy kadonnut vieläkään hänen huuliltaan.

”Sinä olet ajatellut minua.”

”Mikä saa sinut kuvittelemaan sellaista?” Minea tuhahti, yrittäen pitää hämmennyksensä sisällään. ”Aika itserakasta.”

Sephiroth hymähti ja lausui sanasta sanaan Minean keskustelun Irien kanssa, jossa Minea myönsi ajattelevansa kenraalia. Nainen sai vain juuri ja juuri leukansa pidettyä kiinni, jottei se loksahtaisi auki. Hän ymmärsi olleensa tiiviimmän tarkkailun alla, kuin oli ikinä uskaltanut kuvitellakaan. Hän tunsi yksityisyyttään loukatun pohjia myöten.

”Tiedän sinusta kaiken”, Sephiroth sanoi. Hän näytti raivostuttavan tyytyväiseltä ja itseriittoiselta. Minea ei kyennyt sanomaan mitään. Hetken hän pudisteli päätään ja katsoi sitten niihin omituisiin, makohohtoisiin silmiin.

”Miksi sinä teet näin?”

”Sinä annoit minulle jotain arvokasta”, kenraali totesi.

”Häh?” Ilmeisesti yksi suihinotto ja pano oli ollut aika kova juttu. Okei, tämä oli hämmentävää.

”Etsin sinut, koska sillä oli merkitystä.”

”Yhden illan jutulla?”

Sephiroth nyökkäsi.

”Tämä ei ole silti oikein. Ei ole reilua kohdella ihmisiä näin!” Minea protestoi, eikä tiennyt olisiko pitänyt saada hysteerinen naurukohtaus vai armoton raivari kenraalin tyynelle käytökselle ja tämän teolle. Mielihyvän aalto kuitenkin liikahti hänen sisällään. Heidän yhteinen yönsä oli selvästi jäänyt kummittelemaan Sephirothinkin mieleen. Se ei siis ollutkaan vaan pelkkä känninen säätö. Jokainen nainen oli varmaan humaltuneena itsekäs ja Minea oli ottanut hävyttömästi Sephirothista oman nautintonsa – ja jostain syystä perusteellinen ratsastusretki oli riittänyt kenraalille. Ei hemmetti. Ei hemmetti vieköön...

”Tule tänne”, Sephiroth sanoi, ojentaen kättään uudestaan Minean suuntaan. Puheen sävy ei ollut pyytävä, vaikka ääni pysyi edelleenkin pehmeänä. Minea veti henkeä, pidätti sitä hetken ja tarttui sitten epävarmasti odottavaan käteen. Sephiroth vetäisi hänet lähelleen.

”Tämä on ihan hullua. Ei mitään järkeä”, Minea ehti sanomaan. Sen jälkeen hän hädin tuskin sai henkeä, kun Sephiroth puristi hänet itseään vasten ja painoi suunsa naisen huulille. Minean polvet notkahtivat siitä voimasta, mikä kenraalista välittyi. Tuulenpuuska kietoi valkohopeiset hiukset heidän ympärilleen.

**

”Whoa. Whoa! WHOA!” Reno huusi. ”Minun silmäni, yo! En ikinä enää näe kunnolla!” Hän työnsi erityisen tarkalla pitkänmatkan kiikarilla varustetun tarkkailulaitteen Ruden syliin ja peitti silmänsä.

”Sephiroth tappaa sinut, jos saa tietää teidän tarkkailleen”, Tseng sanoi ja tutki sylissään olevan kalenterin aikatauluja. Helikopteri oli kymmenen kilometrin päässä siitä paikasta, mihin Sephiroth oli halunnut heidän tuovan kohteensa. Shinran teknologialle se ei silti ollut mikään matka. ”Tarkoitan sitä sanan varsinaisessa merkityksessä.”

”Tätä puolta minä en olisi halunnut nähdä Sephirothista, yo!” Reno vinkaisi ja paineli ohimoitaan. ”Näen painajaisia lopun ikääni. Vai mitä, Rude?”

Hiljainen köriläs tuijotti kiinteästi kiikareilla kaukaisuuteen.

”Rude, yo?”

Mies ei liikahtanutkaan.

”Rude!”

Rude laski kiikarin kädestään ja kohensi aurinkolasiensa asentoa.

”Tyrmistyttävää”, kalju mies totesi ja laski vakoilulaitteen vastahakoisesti sivuun.

**

Helikopteriin istuessaan Minea vilkaisi edessä istuvaa kaljua ja toista, punatukkaista miestä. Varsinkin Reno oli jotenkin hysteerisen oloinen. Hän kiemurteli istuimellaan, vilkaisi pari kertaa Mineaa takanaan ja pidätteli nauruaan.

”Oliko kivaa, yo?”

Minea tuijotti miestä hetken ja sitten ärtyi uudestaan. ”Ei kuulu sinulle paskan vertaa!”

Minean yllätykseksi hänen kuulokkeidensa mikki oli tällä kertaa päällä ja kaikki miehet painoivat käsiä korville naisen kovan ja kiukkuisen äänen kuuluessa kaikille. Hänen vieressään aiemminkin istunut mustahiuksinen mies karautti kurkkuaan. Ääni särähti omituisen sähköisenä kuulokkeissa.

”Reno, pysy asiassa”, Tseng sanoi mikrofoniin ja punapää kallisteli päätään puolelta toiselle sen näköisesti, kuin olisi sanonut :”nillin nillin.” Tseng kääntyi Minean puoleen ja ojensi hänelle punaisen pahvikansion. Nainen otti sen vastaan ja tuijotti sitä kuin se olisi ollut ilmoitus kuolemantuomiosta. Kansion päällä oli isokokoinen Shin-Ra Electric Power Companyn logo.

”Mikä tämä nyt on?”

Tseng ei sanonut enää mitään. Minea vilkuili vuoroin eteensä tuijottavan, selvästi wutailaisen miehen profiilia ja vuoroin kirjekuorta kädessään. Lopulta uteliaisuus voitti ja Minea avasi kansion.

”AAAA!”

Naisen kiljahdus sai Turkit taas tarttumaan kuulokkeisiinsa ja tällä kertaa koko helikopteri heilahti.

”Jösses! Volyymia alas, yo!” Reno kiljaisi omiin kuulokkeisiinsa ja sai koneen tasattua. ”Säikähdin ihan sikana!”

”Ei ole totta!” Minea huudahti, mutta tällä kertaa piti äänensä vähän hiljaisempana. Kansion sisältä löytyi ilmoitus työpaikasta Shin-Ra yhtiöiden palveluksessa. Virallissävyisessä kirjeessä ilmoitettiin, että työt alkaisivat kahden viikon kuluttua maanantaina ja Minean tulisi ilmoittautua perehdytykseen ala-aulassa klo 8.00. Kirje selvitti tarkoin Shinraan liittyviä perustietoja, pukeutumiskoodin ja palkkatiedot. Palkka oli Saito & Shinomorin liksaan verrattuna kolminkertainen.

Kuoresta löytyi myös lukuisa määrä sopimuspapereita vaitiolo- ja salassapitosopimuksia myöten. Sitten kaikkein hätkähdyttävin dokumentti tuli vastaan. Kulkukortti. Siinä oli kaikki Minean tiedot uuden näköistä passikuvaa myöten. Hän ei muistanut lainkaan, että hänestä olisi otettu tuollainen kuva. Minea käänteli papereita käsissään ja puisteli päätään kummastuneena. Ilmankos Sephiroth oli sanonut, ettei ollut väliä, vaikka Minea menettäisikin työpaikkansa. Nainen ei lainkaan tiennyt, miten hänen pitäisi suhtautua tähän, tai koko päivän tapahtumiin.

”Enhän minä ole edes käynyt missään haastattelussa”, Minea sopersi ja painoi käden suulleen.

”Se ei ole tarpeen. Kaikki on järjestetty jo etukäteen”, Tseng sanoi.

**

Minea suorastaan tunsi kollegoidensa katseet selässään, kun hän käveli takaisin työpaikalleen ja sukkuloi työpisteensä ääreen. Johtaja oli näyttänyt pahoittelevalta ja epäileväiseltä, kun nainen palasi ja oli ojentanut hänelle irtisanomisilmoituksen. Minea oli ottanut sen vastaan, lukenut nopeasti läpi ja allekirjoittanut ilman pienintäkään harmin tunnetta. Hän oli vielä koeajalla, joten irtisanomisaikaa ei käytännössä ollut. Pujottaessaan oman kappaleensa Tsengiltä saamaan Shin-Ran kansioon, työnjohtaja oli näyttänyt suorastaan tyrmistyneeltä. Kysymyksiin siitä, mitä tekoa hänellä oli Turkien kanssa ja mikä tuo Shin-Ran logolla varustettu kansio oli, Minea oli vastannut hieman pistävästi, ettei hänellä ollut lupaa puhua asiasta.

”Mitä ne Turkit halusivat sinusta?” Irie kiirehti kysymään, kun Minea seisahtui työpisteensä ääreen.

”Eivät oikeastaan mitään.” Minea istui tuolilleen ja veti syvään henkeä. Hän pidätti sitä hetken ja päästi ilman keuhkoistaan pitkänä huokauksena. Onneksi oli sermit. Työtoverien omituiset katseet olivat tuntuneet lähes ahdistavilta. Liikaa tapahtumia ja liikaa jännitystä yhdelle päivälle, Minea ajatteli mielessään. Kahteenkymmeneenneljään tuntiin mahtui näemmä useamman päivän edestä asiaa. Hän katseli seinien ympäröimää pöytäänsä; kuvaa perheestä näytön vieressä, nastoilla sermiin kiinnitettyjä mietelauseita, kuvia ja sarjakuvapätkiä. Ne varmaan pitäisi irroittaa ja tyhjentää pöytä. Yksi kerrallaan hän poimi ne alas.

”Olen tosi pahoillani, että sait potkut”, Irie suhahti ja rullasi tuolillaan Minean sermin puolelle. Hän pysyi työtovereilta ja johtajalta piilossa sermien takana ja kuitenkin pystyi tyydyttämään uteliaisuutensa. Minea kohautti harteitaan.

”Minä en. Sain uuden työpaikan ja paljon paremmassa paikassa.” Hän livautti saamansa kansion Irien eteen. Ystävättären silmät revähtivät auki hänen nähdessään mistä oli kyse.

”Mitä... Kuinka ihmeessä? Shin-Ralle otetaan tosi valikoidusti työntekijöitä ja saa käydä useampia testejä ja haastatteluja läpi. Yritin sinne joskus minäkin... ”, Irie kummasteli ja selasi kansion sisältöä läpi.

”Älä minulta vaan kysy”, Minea sanoi vieläkin ymmällään ja kasasi samalla tavaroitaan.

”Tämähän on ihan hillitöntä! Minä olen kateellinen sinulle, että pääset sinne! Tämänkö takia Turkit sinut hakivat?”

Minea kohautti harteitaan uudestaan ja sai vähät omat tavaransa kasaan. Hän kävi kaikki pöytälaatikot vielä järjestelmällisesti läpi, mutta ei löytänyt mitään sellaista, mikä kannattaisi ottaa mukaan. Toisaalta... Nitoja näytti varsin tukevalta ja post-it lappuset kivan värisiä. Ehkä niistä olisi hyötyä myöhemmin.

”En tiennyt, että hait Shin-Raltakin töitä”, Irie pudisteli hämmästyneenä päätään.

”En minäkään”, Minea hymyili omituista, sisäänpäinkääntynyttä hymyä. ”Tämä on ollut kyllä kaikkien aikojen oudoin päivä”

”Kerro nyt vähän tarkemmin”, Irie kärtti ja rullasi tuolinsa vielä lähemmäs. ”Mitä tapahtui?”

”Muistatko sen miehen, jonka kanssa minulla oli vähän säpinää tuossa taannoin? Sen, josta puhuin?” Minea hiljensi ääntään ja kumartui tuolissaan lähemmäs ystävärtään.

”Niin?”

”Me törmäsimme tänään uudestaan ja minulla on vähän sellainen olo, että tästä saattaisi ehkä tulla jotain. Ei hänkään ollut sitä meidän juttuamme unohtanut.”

”Missä välissä sinä siihen ehdit törmätä?” Irie hämmästeli.

”Hän on SOLDIER. Me tapasimme tuossa vähän niinkuin samaan otteeseen ja tuota noin... naitiin sitten Midgarin ulkopuolella heinikossa.”
Yllättävä punan aalto kipusi Minean kasvoille. Juuri niin. Tätä ei voinut enää pistää epätodellisen unen piikkiin. Hän oli ihan todella harrastanut seksiä Sephirothin kanssa jo toista kertaa.

”Eikä!” Irie kiljahti ja Minea suhisi naista hiljaiseksi. Hän nousi kurkistamaan sermin reunan yli ja varsin monen korvat tuntuivat venyvän heidän suuntaansa. ”Voi vitsi, mikä onnenmyyrä! Olen kuullut, että SOLDIERit ovat varsinaisia petoja.”

”Tiedä nyt sitten siitä, mutta me taidamme törmäillä nyt useamminkin. Ensi viikko voi olla aika jännä”, Minea naurahti.

TBC

A/N: Minean työpaikan nimi on johdannaista kahdesta muusta pahishahmosta eräästä manga/animesarjasta, jota palvon aina ja ikuisesti. Pisteet sille, joka tietää.
Otsikko: Vs: FFVII/CC, Even Angels Fall, K-15 (Sephiroth/OC)
Kirjoitti: piratesse - 20-09-2009, 13:16:01
Luku 6 - Helvetillinen työviikko

Minea nykäisi hamettaan. Shinran pukukoodi oli syvältä. Kaikilla naisilla oli polvipituinen hame ja tyköistuva jakku, kaikki samaa riemastuttavan tylsää tummansinistä. Miehillä taas vastaavansävyinen siisti puku. Eläköön yksilöllisyys! Pukukoodi teki myös ihmisten tunnistamisen varsin hankalaksi ilman rintapielessä roikkuvaa kulkukorttia. Ilmankos se yksikin Turk värjäsi päätään.

Ensimmäiset työpäivät olivat menneet suurimmaksi osaksi paikkojen opetteluun ja sen hahmottamiseen, mitä löytyi mistäkin; missä laatikossa klemmarit, nitoja tai korjauslakka olivat. Mistä löytyivät tyhjät mapit ja muut tarvittavat konttoritarvikkeet. Unohtamatta sinunkauppojen tekemistä uuden tietokoneen kanssa. Suurin ongelma oli, ettei se riivattu rakkine halunnut tulostaa mitään kunnolla. Ensimmäiseen kahteen päivään se ei ollut suostunut edes hyväksymään Minean tunnuksia – paitsi jos joku muu oli käynyt kirjautumassa ensin omilla tunnuksillaan sisään. Hänen työhönperehdyttäjänsä oli yrittänyt opastaa häntä, mutta Shin-Ran käyttöjärjestelmä oli selvästi oma persoonansa. Minea oli varma, että oppisi sen aikaisintaan kuusikymmenvuotispäiväkseen.

Minean tehtävänkuva projektiassistenttina liittyi jotenkin SOLDIERiin, mutta mitä työhön kokonaisuudessaan kuului, oli jäänyt vielä hieman epäselväksi. Hieno titteli oli usein vain pintaa arkipäiväisemmille ja tylsemmille työtehtäville. Niinpä viikon ehdittyä puoleenväliin, Minea oli lähinnä matkustanut hissillä, kiikuttanut kiireellisiä papereita paikasta toiseen, metsästäen niihin allekirjoituksia. Suurin haaste oli olla kääntymättä väärään käytävään, löytää oikeat henkilöt ja heidän työhuoneensa – ja palata eksymättä takaisin. ShinRan pääkonttori oli valtava rakennus ja Minea oli varma, että sinne olisi helppo kadota päiväkausiksi.

SOLDIERin kerrokset olivat yksi hankalimmista paikoista. Ei siinä, että se olisi ollut kovin sokkeloinen, itse asiassa tilat olivat varsin avarat ja selkeät, mutta sotilaita oli vain hiukan liikaa Minean mielestä. Sinne meno oli jännittänyt häntä, koska arveli kenties törmäävänsä Sephirothiin. Se oli ollut väärä luulo. Kenraalin työhuone oli toisessa kerroksessa, samoin kuten kaikkien muidenkin eliittitason SOLDIERien. No, sotilaat ovat aina sotilaita ja Minea oli saanut varsin pitkiä katseita ja tietäväisiä virnistyksiä etsiessään oikeita työhuoneita. Siihen olisi pakko tottua jos mieli pitää tämän työpaikan. Hän oli vain harvoin tuntenut olonsa niin epävarmaksi kuin sotilaiden keskellä kulkiessaan ja oli pyrkinyt pääsemään nopeasti alempien kerroksen turvalliseen tylsyyteen.

Minea seikkaili ensin väärässä kerroksessa ja joutui kysymään Lazardilta tietä. SOLDIERin johtajaksi mies oli sangen hoikka, jopa heiveröisen oloinen ja ohuet metallisankaiset silmälasit vain korostivat tätä kuvaa. Onneksi Minea tarvitsi myös Lazardin allekirjoituksen, joten suunnistusohjeiden kysyminen tuli varsin luontevasti. Mutta kuten aina, oikea reitti oli aina mahdollisimman yksinkertainen ja sitten kun päätyi kysymään neuvoa mihin on menossa, kohde oli aivan nurkan takana. Onneksi Lazard oli varsin mukavan oloinen, ystävällinen mies ja pahoitteli sitä, että osa eliittijoukoista olisi nyt poissa, kun tilanne Wutain kanssa vaati enemmän voimatoimia. Joitain allekirjoituksia ja raportteja ei vain saisi mitenkään ajoissa.

Minea koputti etsimäänsä oveen ja astui sisään. ”Herra Rhapsodos?”

Genesis oli nostanut jalat pöydälleen, nojasi tuolinsa selkänojaan ja heitteli stressipalloa toimistonsa valkeaksi maalattuun seinään. Kevyistä, seinässä hieman tummemmista jäljistä saattoi päätellä, että pallo osui siihen varsin usein. Punapäinen mies vilkaisi nopeasti Minean suuntaan. Jos Genesis tunnisti Minean, hän ei sitä näyttänyt, vaan jatkoi sitä, mitä oli tekemässäkin.

Pöydällä lojuva avoin kirja näytti siltä, että sitä oli luettu hyvin ahkerasti; kulmat olivat hieman kärsineet ja joissain kohdissa nurkkia oli taitettu paikan merkiksi. Tämä oli myös ensimmäinen toimistohuone, missä Minea oli nähnyt kirjahyllyn. Kapealla hyllyllä todellakin oli oikeaa kirjallisuutta, eikä riveittäin mappeja.

”Tämä on kiireinen dokumentti, johon pitäisi saada välittömästi allekirjoituksenne”, Minea sanoi ja laski muovikuoren Genesiksen pöydälle.

Mies tuhahti, nappasi pallon ilmasta ja laittoi sen sivummalle. Hän laski jalat pöydältä ja kääntyi suoraan tuolissaan. Genesis vilkaisi papereita, tuskin lukaisi niitä ja allekirjoitti ne sitten käsialalla, josta moni lääkärikin olisi ollut kateellinen.

”Kaikista mysteereistä kallisarvoisin on lahja itseltään jumalattarelta”, Genesis lausui ja tönäisi paperinipun takaisin Minean käteen.

”Ja sitä tavoitellessamme, pakenemme”, Minea jatkoi vastaanottaessaan paperit ja kääntyi ovelle.

Genesiksen pää nytkähti ylöspäin ja samassa kauniskasvoisen punapään tympääntynyt asenne oli tiessään. ”Mitä?”

”LOVELESS, toinen kohtaus”, Minea sanoi avatessaan oven. Hänellä ei ollut mitään ongelmia leikkiä kirjallisuusleikkiä. Tätä hän oli tehnyt aikoinaan isänsä kanssa kotona. Ilmeisesti Shinran konttoristit eivät juurikaan lukeneet.

Genesis nousi seisomaan pöytänsä takana ja hänen suunsa oli hieman avautunut. SOLDIERin ilme oli niin hämmästynyt, että Minea oli vähällä revetä nauramaan.

”Hyvää päivänjatkoa, herra Rhapsodos.”

**

Cafeteria oli lounasaikaan vielä täydempi kuin Midgarin suosituimmat kahvilat ja ruokalat. Ruoka ei ollut mitenkään ihmeellistä, mutta se kuului työsuhde-etuihin. Minea kaipasi Irietä. Hän oli jo ehtinyt tottua siihen, että oli joku, jonka kanssa jutella niitä näitä puolen tunnin ruokatauon aikana, unohtaa työt ja ripustaa aivot hetkeksi narikkaan. Viikossa ei ollut vielä oikein tutustunut kehenkään ja kaikki aika meni uuden työnkuvan ja paikkojen opetteluun.

Minea katsoi epäluuloisesti lautasellaan lilluvaa laihaa lihakastiketta ja riisiä. Ei todellakaan mikään gourmetkeittiön tuotos. Paranisikohan se yhtään, jos aterian hukuttaisi ketsuppiin? Hän puuskahti itsekseen ja haarukoi kuuliaisesti ateriaansa. ShinRalla kellontarkkuus oli tärkeää, sillä henkilöstöä oli niin paljon, että lounasvuorot oli aikataulutettu. Ensin kävivät tavalliset konttorirotat kahdessa vuorossa, sitten sotilasjaoston työntekijät, paikalla oleva armeija ja SOLDIERit. Ylempi toimihenkilöstö kävi muualla syömässä tai sitten heille tilattiin lounaat suoraan työhuoneisiin. Kai. Minea ei tiennyt tarkkaan, miten homma johdon puolella meni.

Tarjotin laskettiin pöydälle Mineaa vastapäätä ja punainen nahkatakki heilahti. Minea nosti katseen lautasestaan ja huomasi Genesiksen istuvan häntä vastapäätä.

”Mistä tunnet LOVELESSin?” Genesis kysyi suoraan, mitenkään tervehtimättä.

”Se on yksi lempikirjoistani”, Minea vastasi ja vilkaisi ruokalan seinällä olevaa kelloa. Jos SOLDIERit tulivat jo nyt syömään, hän olisi myöhässä. Klo 11.45. Ei sentään, Genesis oli aikaisessa. Hän käänsi katseensa punapäiseen mieheen, joka tuijotti häntä takaisin pohtiva ilme kasvoillaan.

”Mikään ei ole sanomaltaan niin upea kuin LOVELESS”, Genesis sanoi.

Minea nyökkäsi. ”Se ei vain ikävä kyllä aukea kaikille. Ei ymmärretä kirjoituksen hienoja vivahteita.”

”Sanotko sinä todella ymmärtäväsi, mistä niissä runoissa on kyse?” Miehen ääni oli epäilevä.

”Uskoisin niin.”

Genesis näytti edelleen hieman yllättyneeltä, mutta varsin ilahtuneelta. Miehen hymyillessä, Minean oli pakko vastata siihen. Punapäinen SOLDIER oli hieman kuten Sephiroth, siropiirteinen ja kaunis kasvoiltaan, vaikka vartaloltaan täysi mies. Genesiksellä oli myös hyvin pehmeän käheä ja soinnukas puheääni. Minea huomasi ajattelevansa kuinka epäreilua oli, että nämä miehet olivat niin paljon paremman näköisiä kuin keskivertonaiset. Kauniimpia ja puoleensavetävämpiä kuin hän ikinä tulisi naisena olemaan.

Genesis selitti lähes hartaasti, miten hän itse tulkitsi LOVELESSin ensimmäistä kohtausta ja keskustelivat siitä jonkin aikaa, kunnes ruokalaan alkoi virrata sotilaita. Kello oli siis 12.00. Minea pahoitteli mielenkiintoisen juttutuokion keskeytymistä ja totesi joutuvansa palaamaan töihin.

”Olemmeko muuten tavanneet jossain aiemmin?” Genesis kysyi Minean noustessa pöydästä.

”Sivunneet”, Minea sanoi. Genesis ei selvästi muistanut häntä. Muistikohan Suriakaan?

Genesis kohautti harteitaan. ”Näytät etäisesti tutulta.”

”Meidän välillämme ei ole tapahtunut mitään, jos sitä mietit”, Minea naurahti.

”Hyvä tietää... Oli muuten erittäin mielenkiintoinen keskustelu - Minea”, punapää sanoi ja lunttasi Minean rintapielessä roikkuvasta kulkukortista etunimen.

Minea nyökkäsi ja kiitti ruokaseurasta. Kantaessaan tarjotinta kierrätyspisteelle, hän joutui myöntämään erehtyneensä Genesiksen suhteen. Tässä sankarissa oli sittenkin jotain pintaa syvempää. SOLDIER selvästi oli perehtynyt kaunokirjallisuuteen ja luki paljon. Genesiksellä tuntui olevan runoilijan sielu. Pahus, keskustelua olisi ollut todella mielenkiintoista jatkaa. Entä jos asiat olisivat menneet alunperin toisin? Ei. Ei sittenkään. Minealla ei olisi ollut mielenkiintoa jakaa miestä useamman muun naisen kanssa, vaikka olisi tiennyt tämän aiemmin.

Sephiroth kumpusi hänen mieleensä. Hän ei ollut nähnyt miestä sen jälkeen, kun he olivat tavanneet Midgarin ulkopuolella ja rakastelleet heinikossa sinisen taivaan alla. Siitä oli reilusti yli viikko, eikä Sephiroth ollut ottanut mitään kontaktia. Minea vilkaisi vielä ruokasaliin, mutta ei nähnyt valkoisia hiuksia missään.

**

Sephiroth seisoi valvontahuoneessa ja seurasi tiukasti yhtä sinisenä välkkyvää monitoria. Genesis ja Minea keskustelivat jostain kummallisen luontevasti. SOLDIERin kasvoilla oli harvinaisen intensiivinen ilme hänen selittäessään jotain, sohien samalla haarukallaan ilmaan. Sellaista kiinnostusta hänessä tuskin koskaan näki taisteluiden ulkopuolella. Mikä oli saanut Genesiksen edes tulemaan ruokalaan? Hän, kuten Sephirothkaan, ei koskaan käynyt syömässä muun henkilöstön kanssa. Genesis inhosi kenraalin lailla ruokalan tarjontaa ja sen tosiaan näki hänen ilmeestään, kun hän noukki satunnaisia palasia lautaseltaan. Liukuhihnaruokaa punapään sai yleensä syömään vain pakotettuna.

Kenraali haistoi palaneen käryä. Hän oli järjestänyt Minean Shinralle töihin, jotta nainen olisi tarpeen mukaan hänen lähellään. Ei Genesistä varten. Ja mikä Mineaa vaivasi? Nainen oli jo kertaalleen kieltäytynyt Genesiksen tarjoamasta lähemmän tuttavuuden tekemisestä, mutta nyt näytti suorastaan viihtyvän SOLDIERin kanssa. Sephiroth rypisti otsaansa. Jokin tässä kuviossa ei täsmännyt.

Kenraali ei mielestään vakoillut seuratessaan kameroista, kuinka Minea lähti ruokalasta ja vain vähän sen jälkeen Genesis kävi tyhjentämässä tarjottimensa roska-astiaan. Sephiroth oli sattunut käymään valvontakeskuksessa selvittäessään kokonaan toista asiaa ja hän oli nähnyt satunnaisen kameran kuvan ja siellä kaksi tuttua hahmoa. Hän ei pitänyt tilanteesta lainkaan. Genesis tunki hänen reviirilleen ja tietenkin juuri silloin, kun Wutai vaati kenraalin henkilökohtaista huomiota. Vasta Minean palattua työpöytänsä ääreen ja nähtyään, että Genesis nousi hissillä takaisin SOLDIERin toimistokerroksiin, Sephiroth vakuuttui siitä, ettei hänen tarvinnut puuttua asiaan.

**

Minea seisoi hississä ja katseli kuinka digitaalisen näytön numerot muuttuivat yksi kerrallaan suuremmiksi. Hän piti kolmea kansiota rintaansa vasten ja odotteli pääsyä oikeaan kerrokseen. Palattuaan tauolta, Mineaa odotti kasa muistioita, jotka pitäisi viedä SOLDIERin toimistokerrokseen ja kenraalin käsiteltäviksi. Hän pääsi käymään rajoitetulla alueella vasta neljättä kertaa ja paikka ei ollut hänelle vieläkään tuttu. Vatsan pohjassa kihelmöi odottavasti hissin kiivetessä ylemmäs. Minea ei ollut nähnyt Sephirothia kertaakaan sinä aikana, mitä hän oli ollut ShinRalla töissä. Hän oli odottanut edes saavansa lyhyen sähköpostin tai jonkin viestin, mutta kenraali ei ollut huomioinnut häntä mitenkään. Parisen viikkoa oli hujahtanut vauhdilla ohi.

Hissi näytti kerrosta 49 ja ovet avautuivat pitkään, hiekkapuhalletuilla metallilevyillä päällystettyyn tilaan. Askeleet kopisivat tyhjällä käytävällä. Ilmeisesti suurimmalla osalla SOLDIERin henkilökunnasta oli tauko tai he olivat muualla käymässä, sillä koko kerros tuntui olevan tyhjä. Kenraalin ovella Minea koputti ja sisältä kuului vastaus. Hän astui sisään ja näki Sephirothin seisovan ikkunansa luona ja puhuvan puhelimeen. Kenraali rapsutti käsivarttaan ärtyneen näköisenä ja vastaili puheluunsa varsin niukkasanaisesti.

Minea sulki oven takanaan ja käveli lähemmäs. Hän laski kansiot mustapintaiselle pöydälle ja odotti, kunnes puhelu loppuisi. Pikainen vilkaisu toimistoon paljasti sen yhtä niukasti sisustetuksi kuin kenraalin oma asuntokin. Työpöydällä tavarat olivat sotilaallisessa järjestyksessä ja kaikki oli todella siistiä. Jopa roskakoriin laitetut paperit näyttivät olevan huolellisesti taiteltuja, ennen kuin ne oli heitetty pois. Sephiroth tosiaan taisi olla tarkka ympäristöstään. Missään ei kuitenkaan näkynyt minkäänlaisia henkilökohtaisia esineitä, kuvia tai muita persoonaa ilmaisevaa.

Valkoiset hiukset heilahtivat kenraalin kääntyessä ikkunalta. Hän lopetti puhelun ja laittoi puhelimen pöydälle.

”Hei”, Minea sanoi varovasti. ”Täällä sitä nyt ollaan.”

Sephiroth rapsutti taas käsivarttaan, muttei sanonut mitään. Sitten hän istui alas ja vilkaisi pöydälle laskettuja kansioita.

”Hei Minea, hauska nähdä sinuakin. Mitä pidät uudesta työpaikastasi? Emme ole oikein missään vaiheessa puhuneet kunnolla keskenämme, joten voisimme jossain välissä jopa jutellakin”, Minea matki kenraalin ääntä.

”Mitä?” Sephiroth katsoi kummastuneena naista.

”Oletko missään vaiheessa kuullut siitä, että ihmiset puhuvat keskenään?”

”Mistä pitäisi puhua?”

Minea päästi turhautuneen ähkäisyn. ”Vaikka siitä, mikä tämä meidän välisemme juttu on? Vai onko mitään juttua?”

”Tule tänään klo 20.00 asunnolleni. Pääset kulkukortillasi alaovista sisään”, Sephiroth sanoi viileästi ja selasi päälimmäisen kansion ensimmäisiä sivuja.

”Anteeksi mitä?” Minea kallisti päätään ja oli varma siitä, että oli kuullut väärin.

”Älä myöhästy, en pidä siitä”, kenraali totesi ja kääntyi kansioiden puoleen.

”Eikö sinulla ole muuta sanottavaa? Tämäkö on tämän työpaikan hinta?” Minea irvisti.

”Makoinjektiot annetaan kerran viikossa”, Sephiroth sanoi ja rapsutti sinnikkäästi kättään. Pistokohta tuntui kutisevan suorastaan infernaalisesti pari tuntia makoinjektion jälkeen. Sillä raapimistahdilla kenraalin kyynärtaipeessa ei olisi seuraavana päivänä enää nahkaa.

”Juuuustiinsa.” Minea pyöräytti silmiään. Työpaikkakuvio oli nyt huomattavasti selkeämpi.

”Olen tyytyväinen sinuun”, kenraali sanoi huomioimatta naisen ärtymystä millään tavoin. Hän ei edes nostanut katsettaan selailemastaan kansiosta. Hänen julkilausumansa oli totta, eikä Sephiroth edes uhrannut ajatustakaan sille, että lähtisi hakemaan baareista helpotusta jokaviikkoiseen kutinaan.

”Nyt tämä meni aika paksuksi”, Minea ärähti. ”Et kai tosissasi kuvittele, että meillä olisi viikkotapaamiset sen takia, että sinä haluat päästä pukille?”

Sephiroth nosti katseensa papereista naiseen ja näytti siltä, kuin Minea olisi jotenkin hidasälyinen.

”Ei helvetti!” Minea huusi ja harppoi ovelle. ”Ei tule tapahtumaan! Vedä jätkä käteen!”

Ovi pamahti kiinni.

Minea oli aivan valmis irtisanoutumaan Shinralta päästessään takaisin omaan kerrokseensa. Hän oli ymmärtänyt jo aiemmin, että työn saannilla oli jokin ehto tai hinta. Ei hän silti aivan tätä ollut odottanut, eikä hyväksynyt tilannetta alkuunkaan.

”Eikö olekin karmivan kylmä tyyppi?” Lähinnä istuva konttoristi vinkkasi Minealle. ”Joinain päivinä olen aivan vakuuttunut siitä, ettei Sephiroth ole edes etäisesti ihminen. Onneksi saatiin nyt sinut, niin sinne ei tarvitse ihan heti itse mennä.”

”Hmph.”

”Sinne menee vasta, kun on ihan pakko ja sieltä haluaa mahdollisimman nopeasti pois”, toinen nainen sanoi ja värähti. ”Tappokone se on ja se pitäisi pitää jossain huumattuna ja lukkojen takana silloin kun sitä ei tarvita kentällä. Oletko nähnyt niitä tilastoja suoritetuista tehtävistä ja vastapuolen menetyksistä?”

Minea väänsi kasvoilleen kiitos-tästäkin-vähästä-hymyn, iski allekirjoitetut kansiot konttoristin käteen ja lysähti omalle paikalleen. Loppupäivän paperityöt kuluivat hiljalleen tasoittuvan punaisen usvan vallassa. Kellon lyödessä 16.30 ja vapauden vihdoin koittaessa, Minea oli vakuuttunut siitä, että viikonloppuna tulisi vetää perseet olalle ja upottaa vitutus järjettömän kovaan känniin. Sephirothin kämpille hän ei tulisi menemään.

Konttoristien karatessa vapaalle, kahteen ensimmäiseen hissiin oli sen verran ruuhkaa, että Minea tyytyi odottamaan seuraavaa. Hänen seurassaan seisoneet kolme naista odottivat hetken ja päättivät sitten mennä portaita pitkin. Tulisi ainakin hyötyliikuntaa ja he toivottivat Minealle hyvää viikonloppua. Minea vastasi toivotuksiin väkinäisesti hymyillen ja jäi odottamaan hissiä. Ei vain ollut energiaa kävellä yhdeksää kerrosta alaspäin.

Seuraava hissi tuli yläkerroksista ja Minea toivoi, ettei siellä seisoisi tietty valkohiuksinen kenraali. Hän ei halunnut kohdata Sephirothia nyt. Ovien avauduttua, hän näki vain Renon. Aurinkolasit otsallaan ja kirkkaanpunaiset hiukset edelleen yhtä sekaisin kuin aiemminkin, hontelo mies nojaili kopin metalliseinään.

Reno tervehti Mineaa päännyökäytyksellä, kun tämä astui sisään ja painoi ensimmäisen kerroksen nappia. He pääsivät kolme ja puoli kerrosta alaspäin, kun numerot digitaalinäytöllä pysähtyivät ja hissi töksähti paikalleen.

”Tämä tästä vielä puuttuikin!” Minea puuskahti painaessaan uudestaan ensimmäisen kerroksen numeroa. Mitään ei tapahtunut ja hän tökki varmuuden vuoksi kaikkien kerrosten nappeja. Hälytystä painettaessa ei kuulunut mitään. Ehkä jossain valvontahuoneessa soisi kello ja heidät päästettäisiin pulasta?

”Huono päivä, yo?”

”Ei siinä, että se sinulle kuuluisi, mutta kyllä,” Minea puuskahti ja nojasi seinään omalla puolellaan.

Reno nyökkäsi ja kaivoi pukunsa taskustaan isokokoisen klemmarin, mitä lähti vääntelemään. ”Sinun ei kannattaisi pulttailla Sephirothille tuolla tavalla, yo.”

”Seurataanko minua vieläkin?” Minean pää nykäisi sivulle.

Reno kohautti harteitaan. ”Turkit tietävät kaiken, yo. Sephiroth lukittautui huoneeseensa mököttämään ja puolen talon kokousaikataulut ovat menneet aivan päin seiniä sen takia.”

”Hienoa, enpä olisi uskonut, että tästä päivästä voisi tulla vieläkin paskempi kuin se jo oli”, Minea puuskahti ja istuutui laukkunsa päälle. Hän nojasi päänsä kylmään seinään ja toivoi pääsevänsä pian kotiin. Helvetillinen ensimmäinen työviikko.

”Mitä sinä tiedät Sephirothista?”

”Häh?”

Reno näytti kysyvältä, vaikka hänen kätensä askartelivat edelleen. Klemmarista näytti olevan muodostumassa jotain uutta. ”Sephiroth on ihan ok tyyppi, kun unohtaa, miten heikko huumorintaju sillä on”, Reno selitti. ”Eikä siltä voi odottaa ihan samaa kuin muilta. Mieshän on toki aivan lyömätön omassa lajissaan, mutta on käytännössä kasvanut ihan koeputkessa, yo.”

”Ai.”

”Hänen elämänsä on ollut vähän erilainen kuin muiden. Siitä on leivottu supersotilasta jo syntymästä saakka, eikä se sen takia oikein osaa olla tai puhua tavallisten ihmisten kanssa, jos tiedät mitä tarkoitan, yo.”

”Mistä sinä tiedät tämän?”

”Hei! Turk, yo?” Reno näytti rintaansa käsillään kuin se olisi selittänyt kaiken. ”Jätkä löysi musiikinkin vasta kolme vuotta sitten, kun onnistuin luukuttamaan jotain biisiä vähän liian kovaa mp3-soittimessa yhdessä tylsässä palaverissa. Seph takavarikoi sen pitkäksi aikaa ja sain sen takaisin vasta, kun opetin hänelle, miten lataa itselleen musiikkia netistä. Meidän ”normaali” elämä on sille aika vierasta, yo.”

Minean otsa painui mietteliäisiin ryppyihin.

”Onko sinulla fiiliksiä Sephirothia kohtaan, yo?”

”En minä tiedä. On ja ei ja... Älä kysy vaikeita.”

”Vähän armoa, yo. Minun tietojeni mukaan ensimmäinen kerta, kun Seph edes yrittää jotain toisen ihmisen kanssa.”

”Kusetat.”

”Enkä!”

”Kenraali taitaa vaan tarvita jonkun, joka näyttää sille, mitenpäin sukat puetaan jalkaan. Mietipä sitä, yo.” Reno iski Minealle silmää.

Hissi heräsi eloon, koneet käynnistyivät jossain ja metallisen hurinan saattelemana koppi lähti laskeutumaan hitaasti alaspäin. Kerrosta alempana hissi pysähtyi ja Reno pysähtyi ovensuuhun, kun ovet aukesivat.

”Anna sille mahdollisuus olla tavallinen ihminen, yo”, Hän sanoi ja heitti askartelemansa esineen Minean suuntaan. Minea sai sen ilmasta kiinni. Klemmarista oli väännelty spiraalimainen, mutta hieman kulmikkaan muotoinen kuvio. Hänen nostaessaan katseensa siitä, hissin ovet olivat jo sulkeutuneet ja Reno oli jatkanut matkaansa.