FiFi - Fiksu ja Filmatiivinen fiktiofoorumi
Keskustelut => Pälinää => Aiheen aloitti: zilah - 08-09-2010, 10:38:50
-
Olen jo pitkään miettinyt tämän topicin perustamista. Siinä mielessä erikoista, että nyt kun mieleni on valoisampi kuin pitkään aikaan, saan lopultakin aikaiseksi niin tehdä.
Minulla on tällä hetkellä aika epätodellinen olo. Elämäni on viime aikoina ottanut useitakin käänteitä niin, etten tahdo mukana pysyä, mutta lopullinen niitti tuli tänä aamuna. Kyseessä on sen luokan juttu, että koko elämäni menee aivan uusiksi. Pelottaa ja surettaa, mutta olo on myös käsittämättömän helpottunut. On kuin hirveän suuri kivi olisi pudonnut sydämeltä.
Nyt vasta itse asiassa ymmärrän, että tätä kohti ollaan menty jo vuosikausia, mutta eipä sitä ole niin helppo myöntää. Kun lopultakin sain rohkeutta selvittää asiat, tajusin että nyt voin viimeinkin toteuttaa useitakin unelmia, jotka vielä aiemmin olisivat olleet mahdottomia. Kunhan pöly tästä laskeutuu, uskon että olen ensimmäisen kerran jakamattoman onnellinen vuosikausiin.
zilah
-
Olipa kyseessä mikä tahansa mullistus, zilah, niin saat ehdottoman tukeni ja kannustukseni! Suuret muutokset ovat tapahtuessaan monesti vaikeita ja raskaitakin, mutta vallankin jälkikäteen sitä huomaa, että suunta on todellakin parempaan. Onnea tästä eteenpäin!
-
Inhoan latteuksia, mutta olen tosissani kun sanon että olet ajatuksissani ja toivon, että asiat kääntyvät parempaan päin. Jaksamista!
-
Kiitos teille molemmille. Seuraavat ajat ovatkin mielenkiintoisia siinä mielessä, että nyt erottuvat jyvät akanoista ja ne tosiystävät muista. Sen kyllä sanon, että nuo jälkimmäiset aion siivota elämästäni perusteellisesti. Vaikka nyt tuntuukin vaikealta, uskon että paistaa se päivä vielä risukasaankin. :)
zilah
-
Tsemppiä zilahille ja uskon, että pääset vaikeuksien kautta voittoon. Sussa tuntuu olevan niin paljon vahvuutta sisällä, että tuntuu vaikealta ajatella, että mikään sais sua lannistumaan. Että iloisuuteen vaikka päällään puskien! :)
Mukavia ajatuksia lähettelen <3
Ja sitte masennukseen. Mun täti kuoli tänään, mikä on sinällään jo masentavaa, mutta enemmän mua masentaa huomata asioita, kuten että mun äidin ääni muuttui täysin, kun se soitti yhdelle perhetutulle ja kertoi sisarensa kuolemasta. Tapaus on hänelle surullinen, siis äidilleni, mutta mua ärsyttää se että täytyy pitää yllä ulkokullattua maskia. Tai siltä se ainakin tuntu, kun aiemmin juteltiin ihan normaalilla äänellä. Tietysti tässä voi lähteä hakemaan sitä, että jos puhuu normiasioista, nii ei oo alakuloinen ääni, mutta kun musta se tuntu lähinnä siltä, että sen ääni muuttu sen takia, että se kuulostais surullisemmalta ystävänsä korviin.
Ja eniten mua masentaa se, että mä edes huomaan tuollasia. Tai välitän sellasista.
Ja mua masentaa olla taas kotona, vaikka onkin ihana nähä taas ystejä... kaipaan takas maalle :(
Ikkastus.
// Tää mun "masennus" on ehkä enemmän ketutusta, mutta olkoon nyt tällä osastolla :E
-
Voimia, Beelsebutt. Törmäsin vähän samanlaiseen asiaan tätini suhteen kun mummini kuoli. Täti tuntui aina meidän perheen kanssa täysin erilaiselta kuin muiden - muiden seurassa puhui asiasta täysin normaalisti, mutta meille jotenkin hiljaisemmalla äänellä, jollakin tapaa vetäytyen ja surkutellen itseään. Koitahan jaksaa siellä. <3
Zilahille myös voimanrutistuksia.
-
Kiitos kaikille tsemppauksesta. Kyllä minun on myönnettävä, että mieli on ollut viime vuosina aika musta, kun en ole nähnyt ulospääsyä kestämättömästä tilanteesta. Kirjoittaminen on itse asiassa ollut yksi niistä syistä, joiden vuoksi olen pysynyt näinkin paljon raiteillani.
Se on katsokaas vähän niin, että kun ihminen yrittää taivuttaa itsensä sellaiseen muottiin joka ei sille sovi, käy justiinsa näin. Minä miltei tuhosin itseni yrittäessäni, mutta olen kiitollinen, ettei enää tarvitse. Saan viimein olla oma itseni ja päättää millaisen elämän itselleni tahdon. Se on sitten jokaisen muun päätettävissä, hyväksyykö minut sellaisena kuin oikeasti olen. Ellei, niin voi painua hevon kuuseen minun puolestani.
Se, mikä tässä tilanteessa helpottaa, on se, että ne harvat jotka oikeasti tietävät mistä on kyse, ovat olleet ymmärtäväisiä. Olen oikeasti yllättynyt siitä, että eräskin läheiseni on nähnyt tilanteen selkeämmin kuin minä itse. Tuntuu mukavalta kuulla, etteivät kaikki sentään pidä minua pähkähulluna ratkaisuni vuoksi.
zilah
-
Kuulostaa siltä, zilah, että elämäntilanteesi on tosiaan lähtenyt parempaan suuntaan, vaikka muutos kirpaisisikin. Hyvää jatkoa, ja kaiken aikaa parempaa mieltä. :)
-
Ja sitte masennukseen. Mun täti kuoli tänään, mikä on sinällään jo masentavaa, mutta enemmän mua masentaa huomata asioita, kuten että mun äidin ääni muuttui täysin, kun se soitti yhdelle perhetutulle ja kertoi sisarensa kuolemasta. Tapaus on hänelle surullinen, siis äidilleni, mutta mua ärsyttää se että täytyy pitää yllä ulkokullattua maskia. Tai siltä se ainakin tuntu, kun aiemmin juteltiin ihan normaalilla äänellä. Tietysti tässä voi lähteä hakemaan sitä, että jos puhuu normiasioista, nii ei oo alakuloinen ääni, mutta kun musta se tuntu lähinnä siltä, että sen ääni muuttu sen takia, että se kuulostais surullisemmalta ystävänsä korviin.
Mun mielestä se kuuluu osana myötäelämiseen ja myötätuntoon, että sen kuulee myös äänestä. Musta on ajatuksenakin aika kauheaa, että jos puhuisin jonkun ihmisen kuolemasta, mun ääni ei ollenkaan muuttuisi. Totta kai arkiasiat hoidetaan usein ihan normaalinkuuloisesti, mutta sitten kun mennä siihen järkyttävään asiaan, se vaikuttaa kokonaisuuteen. Musta olisi aika karmivaa puhua normiäänellä jonkun kuolemasta tyyliin "Onhan se surullista" ja sitten kuulostaa siltä kuin se olisi ihan arkipäiväistä eikä liikuttaisi mua tippaakaan. Mä en haluaisi itse kuulostaa siltä puhuessani kenenkään kuolemasta, en edes tuntemattoman ihmisen saati sellaisen, jonka tunnen.
En tiedä menikö asian vierestä, mutta mulla hieman hiukset pystyssä kun tuota luin. Mä en ehkä tajunnun sun pointtia oikein. :P
-
En tiedä menikö asian vierestä, mutta mulla hieman hiukset pystyssä kun tuota luin. Mä en ehkä tajunnun sun pointtia oikein. :P
Paljon mahollista. Tai sitten ei.
-
Mä luulen, että mä ymmärrän tuon kaikessa muussa suhteessa kuin siinä, että joku on kuollut, koska mun äiti tekee tuota samaa. :D Se siis ärsyttää mua kun se alkaa lässyttää, koska se kuulostaa just niin teennäiseltä, mutta tuollaisessa asiassa se ei ärsytä kun mä itken tuntemattomienkin kuolemille ja ne järkyttää mua. Tosin sitä on vaikea kuulla, joten mun oma ulkokullattu ääneni onkin useammin just päinvastainen eli se, ettei tunnu missään ja se ärsyttää vielä enemmän kuin myötätunto.
-
Mä haluaisin vaihtaa maisemaa täältä, missä nyt olen, sillä mua tylsistyttää kaikki. Joo, luulin että ihmiset tekee sen että viihtyy tai ei viihdy ja niinhän ne osittain tekeekin, mutta kun elää yksin ilman perhettä eikä kellään ole tarpeeksi aikaa eikä kukaan elä just mua varten tai minä elä just niitä varten, sitä alkaa kaivata muuta ja mä oon asunut täällä kohta viisi vuotta. Se on varmaan joku kriittinen raja, koska silloin mä aloin tylsistyä edelliseenkin paikkaan. Joo, haluan vaihtaa maisemaa ja muuttaa jälleen, vaikka se on riesa ja vaiva. ;D Mä tartten vaihtelua elämäni yksitoikkoisuuteen ja siihen auttaisi jo se, että näkisi ympärillään jotain erilaista. Auttaisi tietysti jos olisi edes varaa matkustaa välillä jonnekin pois täältä, mutta mä en ole matkaihmisiä.
-
Mä taidan kahlita sut patteriin ettet pääse karkaamaan ;D
// Mulleki sun pitäminen Oulussa olis elintärkeää....
/// Nää oot semmonen liima joka pitää kaiken koossa... ahistaa...
Masentaako? No, ainaha sitä masentaa. Tänään se, että Don Rosa ois jakamassa nimmareita vaan ei riitä energiaa lähtä sinne, vaikka fani oonki. Ja se että mä haluun olla samaan aikaan sekä yksin että en halua olla yksin. Ja tästä seuraa aina se, että murjottelen issekseni ja piiloudun nurkkaan :E
Jotahi repäsevää tarttis varmaan keksiä, en kyllä tiijä mitä :E
-
Liz, älä hyvä ihminen muuta. Istun täällä pahvilaatikkohelvetin keskellä, edellistä huonokuntoisemmassa ja kalliimmassa kämpässä, maksaen muuttoon liittyviä asioita veks - ja kaikki siksi että vähän kyllästytti. :D Toivottavasti opin tästä ja jätän muuttotouhut hetkeksi muille. (Nimimerkillä 9 muuttoa takana 22 vuodessa, blah.)
Jotain repäsevää tarvitsisi täälläkin.
Eka työharjoittelupäivä takana ja jalat huutaa hoosiannaa. Ärsyttää juuri tuollaiset paikat, joissa tarvittaisiin enemmän ammattilaisia, mutta piheydessä ei niitä kuitenkaan palkata. Opiskelijat tuo mukavasti ilmaista työvoimaa - itseasiassa minun oleskelustani jopa maksetaan heille - ja saa hoitaa kaikki paskahommat. Jeejee.
-
Mä taidan kahlita sut patteriin ettet pääse karkaamaan ;D
// Mulleki sun pitäminen Oulussa olis elintärkeää....
Tarviitko apua, Buttis? Samat sanat vaan täältäkin, tiedätte kyllä miksi. Ja eiköhän sitä ajan mittaan keksitä jotakin uutta ja repäisevääkin.... ;D Pyörät ovat jo pyörimässä... ;D
zilah
-
Lol, mä luin että kalehdit mut potteriin, Bbuttis. ;D Mä teen kaikki elämäni ratkaisut yhdessä hujauksessa, koska jos mä harkitsen mitään kauan, mä alan nähdä kaiken sen vaivan mitä muutoksista on enkä saa mitään aikaan. Toinen syy on pakko, asiat tapahtuu pakon edessä, mutta en mä muista oikein mitään koskaan katuneeni. :D
-
Voin mä kahlita sut Potteriinki, onko väliä keneen niistä vai puhutaanko koko fandomista? :D
Kiitti, zilah, sä voit pidellä sitä kiinni nii mä kliksautan käsiraudat ;D
-
Kiitti, zilah, sä voit pidellä sitä kiinni nii mä kliksautan käsiraudat ;D
Ja minä sitten meni ja luin, että sä kiksautat... noh, en olis niinkään varma pysyykö se silläkään konstin, vaikka niinhän se on, ettei yrittänyttä pan... eikun laiteta! ;D
-
Jospa se ois joskus niin, että yrittänyttä pannaan? Eihä sitä koskaan tiedä :P
-
Ounnou, huomenna saan raudat :(
Murehdin sitä lähinnä sen takia, että sen jälkeen kuulemma sattuu pari päivää, eikä pysty puremaan (hei hei jouluherkut...) kunnolla. No minen oo voinut purra mitään tälläkään viikolla kun eka laitettiin ne jotkut kumilenkit ja sitten poistettiin hammas. Niin että tulee vissiin mehukeittojoulu... Mulla on kyllä burana kuussatasia kotona. Toivottavasti se kipu ei haittaa niin, etten pysty oleen koulussa, kun olin viime viikollakin jopa kahtena päivänä tunneilla, ja niistäkin toisena meni aikaa hammaslääkäriin...
-
Tsemiä sulle, Lavande. Äkkiä kai niihin tottuu, voisi kuvitella... mulla meni pari, kolme kuussatasta per päivä ennenku sain kiskot ja vähän aikaa vielä niiden kanssakin. Mä nimittäin puren/purin hampaita staattisesti yhteen kun nukun. Heräsin kerran siihen, että olin just nukahtamaisillani ja vedin hampaat voimakkaasti yhteen. Miettiä sitten, miten kipeet poskilihakset on, kun tota tekee 8h/vrk yhteen putkeen o.0
Eli siis koita ajatella pitkällä tähtäimellä, jotain hyötyähän niistä raudoista täytyy olla, ei niitä muuten suuhun tungettaisi :)
-
Silloin kun mä sain raudat, niin en mitään kipulääkkeitä tarvinnut. Sellainen vähän ikävä pakottava tunne kyllä oli pari päivää, mutta en kuitenkaan sanoisi sitä kivuksi, ja ihan hyvin pystyin pureskelemaan - syöminen ei kyllä varsinaisesti mikään nautinto ollut, myönnettäköön. Mutta koulusta en ollut poissa tai mitään, se oli ihan inhimillisen sietokyvyn rajoissa. Hampaan poisto sen sijaan on vittumaista.
Mutta raudat on oikeasti pidemmän päälle todella jees juttu, mulla on nätit hampaat niiden ansiosta. (joten kannattaa tupakalla vetää keltaisiksi...)
-
Kiitos tuesta:) Ei nää niin kamalat oo ollu ku ihan turhaan hermoilin...
...Mutta nyt en hermoile turhaan. Nimittäin lähin ja rakkain kaverini Japanista ilmoittaa tulevansa meille ensi kuussa. Odotin häntä meille vasta ensi kesänä, mutta hän pääseekin vissiin vain nyt tulemaan. Ongelmana on, että 1. täällä on ihan h*lvetin kylmä, kuten varmaan kaikki on huomanneet - mitä ihmettä me tehdään? Olin suunnitellut kaikenlaista kivaa KESÄLLE. 2. mulla ei ole autoa ja pitää hakea hänet Helsinki-Vantaalta (n.3~4 tunnin ajomatka), kesällä oisin voinut lainata jonkun keskustassa asuvan kaverin kärryä 3. mulla on ylioppilaskirjotukset! Saksa, äikkä ja matikka. Voi apua apua apua, ajattelin että aikaisimmillaankin hän tulisi vasta toukokuussa, jolloin olisi jo kouluhommat hoidettu.
Eli mulla ei periaatteessa ole aikaa eikä resursseja enkä tiedä mitä teen.
Apua mitä mä teen! En oo nähnyt häntä melkeen kahteen vuoteen ja haluan ihan älyttömästi tavata, mutta hitto vie miksei vaikka huhtikuussa apua apua apua. Ja sitten kun tiedän, että Japanissa ei käy vain ottaa koulusta lomaa ja niin edelleen ja keväällä ei ole ennen Golden Weekia sitten mitään kunnon lomapätkiä.
Plus mun piti laihduttaa ennen kuin hän tulee! (ja täähän se vasta se tärkein olikin) Mitä kuukaudessa ehtii laihduttaa!
//olen supertaro ja setvin kaiken!
-
Mä näin eilisiltana tulevaisuudenkuvani ja ahdistuin. :'( Mä en ymmärrä ihmisiä enkä itseäni. Miksen mä vaan voi olla onnellinen ikinä? :'( On niin uskomattoman toivoton ja masentunut olo. Ehkä mun pitäisi oikeasti vaan päättää päiväni. Eihän noin saisi sanoa, mutta mä en kohta enää vaan jaksa tätä ainaista toivottomuuden tunnetta ja vierauden tunnetta, kun katselee muutaa maailmaa ja muuta elämää. Mikään ei tunnu ikinä poistavan yksinäisyyden tunnetta. Siiihen ei riitä ihmiset, siihen ei tiitä mikään. Sitä ei yksinkertaisesti ole, koska se tulee niin vahvasti sisältä.
Vau, jos menisi sinne hoitoon, jota aina muille suosittelee... :D Hitot mene ikinä, koska joka kerta kun puhuu jollekin saamarin psykologille tai vastaavalle tulee tunne, että kumpikohan se on hoiden tarpeessa. ;D
//Ja niin, se tulevaisuuden kuva on mun enossa, jonka tapasin. On aina jollain tapaa ollutkin kun se on sellainen oman tien kulkija. Nyt se vaan oli masentavaa, kun korostui taas sen ulkopuolisuuden tunne. Se tunne, kun ei kuulu joukkoon eikä ymmärrä (tunteilla, järjellä ehkä) miksi ihmiset on sellaisia kuin ne on. :P
-
Ehkä mun pitäisi oikeasti vaan päättää päiväni.
Tää lähteekin tästä sinne päin patterin ja käsirautojen kanssa :E
Oon mäkin ajatellut noin jo kauan, mutta sitten mä muistan taas ne ihanat asiat mun elämässä. Eli ystävät. Siinäpä ne. Hmm, ehkä me hypätään kalliolta yhdessä? :)
Ihana ava sulla <3
-
Oon mäkin ajatellut noin jo kauan, mutta sitten mä muistan taas ne ihanat asiat mun elämässä. Eli ystävät.
Just niin, Buttis. Viime vuodet elämässäni olivat niin synkkiä, että ilman ystäviä en olisi nyt tässä, vaan ihan valehtelematta joko lataamossa tai horsmaa kasvamassa.
*liittyy Buttiksen, patterin ja käsirautojen avuksi*
zilah
//Minusta taasen Lizin banneri on just niin täydellinen! <3
-
//Minusta taasen Lizin banneri on just niin täydellinen! <3
Sekin on! Mä vaan repesin niin totaalisesti kun huomasin ton avan ;D ;D ;D
-
Mun on hankala keksiä elämästäni mitään hyvää, elämisen arvoista. Parin viime vuoden aikana oon joutunut luopuun monesta tärkeästä, kiinnostavasta ja mukavasta. Tää on vähän kiusallinen ongelma. Miten omaa elämänlaatuaan voi parantaa? Mulle on sanottu, että pure hammasta ja kestä vaan, kyllä se siitä, mutten kyllä usko siihen enää. En keksi mitään hyvää odotettavissa olevaa. Viimiset kolme kuukautta on ollut ihan sietämättömät. Odotan vaan, että jotain tapahtuisi. Miten elämästä saa mielekästä?
Nyt se vaan oli masentavaa, kun korostui taas sen ulkopuolisuuden tunne. Se tunne, kun ei kuulu joukkoon eikä ymmärrä (tunteilla, järjellä ehkä) miksi ihmiset on sellaisia kuin ne on. :P
Kenties olet superälykäs? Monet nerot kertovat tuntevansa itsensä ulkopuolisiksi, enemmän tarkkailijoiksi kun osallistujiksi.
-
Nyt se vaan oli masentavaa, kun korostui taas sen ulkopuolisuuden tunne. Se tunne, kun ei kuulu joukkoon eikä ymmärrä (tunteilla, järjellä ehkä) miksi ihmiset on sellaisia kuin ne on. :P
Kenties olet superälykäs? Monet nerot kertovat tuntevansa itsensä ulkopuolisiksi, enemmän tarkkailijoiksi kun osallistujiksi.
Liz varmaan onkin, mutta mullakin on toi tunne aika usein ja mä oon kaikkea muuta kuin superälykäs. Ehkä se voi liittyä myös siihen, että järkeistää asiat. Mä oon aina kuvitellut olevani tunneihminen, mutta en mä ilmeisesti olekaan o.0
-
En ollenkaan epäile ettettekö olisi kummatkin oikeassa, Buttis ja Lavande. Minulla itselläni ulkopuolisuuden tunne on helpottanut sitä mukaa kun olen opetellut olemaan armollisempi itseäni kohtaan ja sitä kautta myös muita.
Minun ei tarvitse osata tai ymmärtää kaikkea tai kaikkia. Eikä minun myöskään tarvitse enää yrittää väkisin pusertaa itsestäni tunnetta, jonka olisi ollut parempi antaa kuolla jo kauan sitten. On tarpeeksi, kun riitän vain itselleni.
Samoin on suhteessani muihin ihmisiin. En vaadi, että heidän olisi kyettävä ihmeisiin, lukemaan ajatuksiani tai olemaan läsnä aina kun minusta siltä tuntuu. Voin sallia itseni olla heikko ja masentunut ilman että se on maailman loppu. Ja yhtä lailla ymmärrän nyt myös sen, että ystävänikin ovat joskus heikkoja ja masentuneita, eivätkä jaksa tukea minua. Mutta jossakin kaiken synkkyyden ja heikkouden keskellä on silti olemassa ne syyt, miksi olemme ystäviä. Ja ne kantavat kaiken kurjuuden yli, kun vain pidämme niistä kiinni.
Zilah
-
^ <3<3<3
-
Mulla on samoja fiiliksiä kuin Zillahilla.
Taitaa olla kirjoittajien perustauteja tämä masennus. Ihmisellä on perusmieliala johon aina palaa, eikä se juurikaan muutu. Hetkellinen totaalikeikaus elämässä voi sen hetkeksi muuttaa, mutta pitemmän päälle sitä ruukaa taas palata sellaiseksi mikä on, oli se sitten iloinen tai surullinen tai jotain siltä väliltä. Itsekin olen syntynyt surulliseksi.
Joko sen oman luonteensa kanssa oppii ajan myötä elämään ja ottamaan päivän kerrallaan, tai sitten vetää itsensä jojoon. Ei ole aina sekään ollut kaukana.
Mielialalääkkeet ovat melkein pelkkää plaseboa ja niillä on vittumaisia sivuoireita, terveellinen ruoka, riittävä uni ja liikunta ovat ainakin itselläni olleet paljon tehokkaampia mielialan kohottajia. Toki mulla on myös vakityö ja parisuhde auttanut, vaikka nekin ovat joskus stressin ja ahdistuksen lähteitä. Ystävyyssuhteista pitäisi pitää huolta paljon paremmin kuin tällä hetkellä jaksan :-(
-
Eka työpäivä takana ja töissä pitää tehä just sitä mistä mä en tykkää yhtään, eli soitella ihmisille metelissä. Miks ihmeessä mä menin hakemaan siihen? Taidan olla oikeesti näin käsittämättömän tyhmä. Varmaan räpellän sen pari viikkoa ja sitten todennäkösesti otan loparit, vaikka työtä kestäis 19.8. asti...
-
LOL mitkään merkit ei viittaa, että olisin minkään sortin nero. Mä luulen, ettei se liity mitenkään mihinkään älykkyyteen.
-
Olen ollut ulkopuolinen tarhasta ammattikouluun. Olin jollain tavalla ulkopuolinen vielä entisessä työpaikassanikin, vaikka se ei johtunut siitä että minut olisi tarkoituksella suljettu työyhteisön ulkopuolelle. Olin vain toisenlainen kuin silloiset työkaverini, synkempi, kiinnostunut toisenlaisista jutuista, toisenlaisen filosofian ja tavoitelistan omaava. Luonteeltani olen erakko ja mielialani on korkeimmalla, matalalla ja siltä väliltä omassa seurassani, joten ulkopuolisuuden tunne ei ahdista. En ole koskaan törmännyt samanhenkisiin ihmisiin kuin netissä, ja nämä henkilöt asuvat hyvin kaukana. Sitä ennen totuin yksin olemiseen niin kovasti että laumasieluisen nisäkäslajin edustajasta on tullut lajimääritelmien ulkopuolinen yksilö.
Sori, en osaa sanoa mitään rohkaisevampaa. Tiedän etteivät kaikki nauti tai siedä kaikissa tilanteissa yksin oloa samalla tavalla kuin minä.
***
Sossut akat saisivat oikeasti syödä hakemuskaavakkeensa. Menin kysymään ensin entiseltä työpaikaltani muuttoapua, ja he sanoivat sen järjestyvän vain sossun kautta, koska he eivät saa tehdä muuttoja muussa tapauksessa yksityishenkilöille. Tänään jaksoin viimeinkin laahustaa sossulaan kysymään asiasta. Luukkueukko antoi minulle toimeentulohakemuksen. Niin toimeentulohakemuksen. Voi saatana. Miksi hitossa minun pitää täyttää toimeentulohakemus, raahata kahden kuukauden tiliotteet ja muuta paperisälää saadakseni helkkarin muuttoapua?
Päätäni alkoi särkeä pahasti lähtiessäni sossusta eikä se johtunut pelkästä auringonpaineesta. Tunne oli sama kuin hermoni olisi revitty riekaleiksi ratkojalla kiskoen. Vihaan niin paljon paperien täyttelyä, sen ja sen kaavakkeen etsimistä komeron perältä ja sitä, miten yksinkertaisesta muutosta on pitänyt tehdä niin monimutkaista. Tarvitsisin muuttoapua vain saadakseni hankalimmat ja painavimmat huonekalut uuteen osoitteeseen eikä niitä ole montaa. Siskopuoleni lupautui auttamaan pienempien tavaroiden kanssa. Mutten tiedä mitä vittua teen, jos sossun ämmät katsovat etten ole oikeutettu muuttoapuun sen ja sen nojalla. Täällä ei ole ainuttakaan muuttofirmaa. Ainoastaan nuortentyöpaja, jonka toiminnassa on sossukahle.
Jollain tavalla minun on saatava muutto hoidetuksi. Milläköhän tavalla?
-
Niin ahdistavinta siinä ulkopuolisuuden kokemuksessa onkin se, että ne ihmiset ovat yleensä sellaisia, joista on alun perin kokenut että ne jakaa sen saman maailman ja että ne on samanlaisia. Silti lopulta tulee niiden kanssa se sama ulkopuolisuuden tuntu, jolloin se ei voi olla kuin itsestä lähtöisin, mutta vaikea se on pakottaa itsensä tuntemaan toisin kuin tuntee. Ja mä en edes näe, että mä olisin itse mitenkään erikoinen ihminen. Muhun uppoaa massaelokuvat, massasuosion saamat kirjat, kaikki mikä on suosittua iskee muhun, mutta se on joku juttu keskusteluntasossa, jota mä en tavoita tai tunne merkitykselliseksi. Tuntuu kuin ihmiset aina puhuisivat kaikesta mikä ei ole niin merkityksellistä tai sellaista, mikä ei ole kiinnostavaa tai eivät käsittäisi mikä on olennaista. Mulla on sama tunne ficcejä lukiessa. Joudun pohtimaan, että pitävätkö ihmiset oikeasti olennaisina noita juttuja, mutta ei mulla kirjoittajanakaan ole mitään olennaista eroa muihin kirjoittajiin. Miten toi kuulosti kauhean isopäiseltä? :D Mutta siis en koe eroavani sillä tavalla kovin vahvasti ihmisistä keskimäärin.
-
Olen ollut hyvin laiska kirjoittelemaan tälle foorumille, mutta tunnistan itseni niin hyvin näistä ulkopuolisuuden kokemuksista, että oli pakko tulla itsekin kirjoittelemaan. Olen aina ollut enemmän tarkkailija kuin osallistuja ja paljon enemmän järki- kuin tunneihminen, erakkoluonne siis. Osaan hyvin harvoin heittäytyä mihinkään, ja luulen, että se on vaikuttanut paljon ulkopuolikseksi kokemiseen. En myöskään ole koskaan ollut pahemmin kiinnostunut niistä "ikäisteni" jutuista.
Vaikka sinänsä pidän itsestäni tällaisena ja olen oppinut olemaan armollisempi itseäni kohtaan tässä ajan kuluessa, niin kyllähän välillä tuntuu masentavalta olla tällainen. Kaipaan toisaalta seuraa, mutta monesti seurassa kaipaan takaisni yksinäisyyteeni. Tarvitsen myös hyvin paljon omaa tilaa. Luulen, että osaltaan tämä on myös opittua; olen perheeni ainoa lapsi ja tottunut olemaan paljon yksin.
Muhun uppoaa massaelokuvat, massasuosion saamat kirjat, kaikki mikä on suosittua iskee muhun, mutta se on joku juttu keskusteluntasossa, jota mä en tavoita tai tunne merkitykselliseksi.
Tunnistan tästä kovasti itseäni. Minulla on kyllä muutama ystävä, joiden kanssa keskustellessa koen sen merkitykselliseksi, mutta mutta niitä ystäviä on aika harvassa ja sellaisia keskusteluja varsin vähän. Onko tällä foorumilla muuten huomattavissa jonkinlaista erakkokeskittymää? :P
-
Täällä näkyy olevan mielenkiintoinen keskustelu ulkopuolisuuden kokemuksesta. En tiedä vaikuttaako ulkopuolisuudentunteeseen edes se onko ihminen erakkoluonne, vai sosiaalinen. Itse koen olevani sosiaalinen, tai ainakin minulla on aina ollut taipumus ajautua sosiaalisiin tilanteisiin. En vain oikein saa kosketusta ympärilläni oleviin ihmisiin. Vaikka tuntisin heihin kiintymystä, niin kun pysähdyn hetkeksi miettimään suhdettani heihin, kaikki vain ajelehtivat ohitseni, enkä saa mistään enkä kenestäkään kiinni. Syyksi tähän jatkuvaan irtonaisuuden kokemukseeni olen nykyään arvellut sitä, että pelkään itse liian paljon päästääkseni ketään varsinaisesti kosketusetäisyydelle. Ristiriitaista, olen avoin ihminen, eikä minulla ole juuri tarvetta salailla mitään keneltäkään, eikä myöskään tämä ihmispelkoni tee minusta sen sulkeutuneempaa. Jostain syystä vain ikuisesti on tunne niin kuin kukaan ei koskaan näkisi minua oikeasti. Ilmeisesti siis pidän läheisetkin ihmiset kuitenkin jollain tunnetasolla jatkuvasti käsivarrenmitan päässä.
Ihmispelkoni on todellakin niin konkreettinen, että jos hetkeksikään hellitän ponnistelemasta sen tukahduttamiseksi, minulla on tunne, kuin olisin villipetojen joukossa. Kuka tahansa voi päättää repiä minut henkisesti palasiksi siinä paikassa ja siksi alitajuisesti olen siihen koko ajan valmistautunut. Puolustusreaktioni ei kuitenkaan ole aggressio, vaan pako.
-
No mutta ihmisethän on villipetoja ja lisäksi vielä itsekeskeisiä paskiaisia niin kuin itsekin. ;D Jos niille antaa pikkusormen, ne vie koko käden. Mä en tosin tunne oikein koskaan tarvetta antaaa kenellekään edes pikkusormea ja ahdistun myös siitä, jos joku osoittaa paljonkin huomiota, koska mä en ymmärrä miksi tai en useinkaan vastaa läheisyyteen. Kyllä ihmisiä kannattaa väistää ja varoa ja pelätäkin. Tapahtuuhan sitä paljon murhia ja muitakin ihmissuhteiden takia, läheiset ne useimmiten on, jotka tappaa. ;D
-
*teroittaa kirvestään ja henkistä ruuvipenkkiään* :E
On se hyvä että on surkea muisti, mä en muista kovinkaan kauaa, jos joku onnistuu mut rikkomaan. Jotain hyötyä siitäkin...
-
Eka työpäivä takana ja töissä pitää tehä just sitä mistä mä en tykkää yhtään, eli soitella ihmisille metelissä. Miks ihmeessä mä menin hakemaan siihen? Taidan olla oikeesti näin käsittämättömän tyhmä. Varmaan räpellän sen pari viikkoa ja sitten todennäkösesti otan loparit, vaikka työtä kestäis 19.8. asti...
Mä olin alle kaks viikkoa töissä ja sitten irtisanoin itseni. Tiesin heti ekan päivän jälkeen, etten tulisi sellasta hommaa kestään elokuun loppuun saakka. Ei kaduta. Sain tosin perään heti parempia töitä - asiakaspalvelua. Oon aina ollut vähän erakko, mutta jostain syystä tykkään hirveästi asiakaspalveluhommista.
Mä oon luonnostani tosi huono luottamaan ihmisiin, mutta luin jostain, että jos muihin uskoo, niin ne myös yrittää olla hieman parempia =luottamuksen arvoisia. Joten yritän uskoa ihmisiin, niin ehkä maailmasta tulisi sitten pikkuisen parempi paikka! :3
Mä kyllä kiinnyn ihmisiin helposti, jos huomaan niissä jotain hyvää (oon aika idealisti ja hyvin hyvin naiivi). Plus musta tulee hirveen suojelevainen sellaisia ihmisiä kohtaan, joita on kohdeltu kaltoin.
Jään kyllä tahtomattakin usein ulkopuoliseksi. Tykkäisin ajatella, että oon niin erikoinen taustaltani ja niin supernerokas, että useat ei tunne oloaan mukavaksi säkenöivässä seurassani, tai väärinymmärtää mua, mutta oikeesti taidan olla vaan ärsyttävä ;D
-
Jään kyllä tahtomattakin usein ulkopuoliseksi. Tykkäisin ajatella, että oon niin erikoinen taustaltani ja niin supernerokas, että useat ei tunne oloaan mukavaksi säkenöivässä seurassani, tai väärinymmärtää mua, mutta oikeesti taidan olla vaan ärsyttävä ;D
<3
-
Eka työpäivä takana ja töissä pitää tehä just sitä mistä mä en tykkää yhtään, eli soitella ihmisille metelissä. Miks ihmeessä mä menin hakemaan siihen? Taidan olla oikeesti näin käsittämättömän tyhmä. Varmaan räpellän sen pari viikkoa ja sitten todennäkösesti otan loparit, vaikka työtä kestäis 19.8. asti...
Mä olin alle kaks viikkoa töissä ja sitten irtisanoin itseni. Tiesin heti ekan päivän jälkeen, etten tulisi sellasta hommaa kestään elokuun loppuun saakka. Ei kaduta. Sain tosin perään heti parempia töitä - asiakaspalvelua. Oon aina ollut vähän erakko, mutta jostain syystä tykkään hirveästi asiakaspalveluhommista.
En oo menos maanantaina töihin. Mä en yksinkertasesti kestä tota. Joka päivä saanu itkukohtauksen töitten jälkeen ja perjantaina se tuli töissä. Monet tutut ja kaverit on kattonu mun menoa ja sanonu et lopeta hyvä ihminen. Kihlattuki katto hetken päälle ku eilen kävin ja sano et perkele ku sä oot uupuneen näkönen. Mä en ehi ku nukkuun ja meneen töihin, hätinä syömään ni jooh...
Asiakaspalvelusta mäkin tykkään, kaupas haluisin tehä töitä mieluummin. Mut mistään penteleestä en saanu ku tosta... Meen mansikkamaalle viikoksi ja saan takuulla enemmän rahaa siitä ku tosta puhelinmyynnistä kuukaudessa. Kele.
-
Asiakaspalvelusta mäkin tykkään, kaupas haluisin tehä töitä mieluummin. Mut mistään penteleestä en saanu ku tosta... Meen mansikkamaalle viikoksi ja saan takuulla enemmän rahaa siitä ku tosta puhelinmyynnistä kuukaudessa. Kele.
Apua, puhelinmyyntiä D:
No sillä ei kyllä tienaa ellei ole joku oikein lahjakkuus. Aika monet lopettaa sen jonkun päivän, parin jälkeen. Mä sinnittelin puhelinmyynnissä 16-vuotiaana kaksi kuukautta ja sain palkkaa jotain tyyliin alle 700 euroa yhteensä... Se oli mun ensimmäinen kesätyöpaikka, enkä tajunnut ekan kuukauden aikana, että siinä kusetettiin työntekijää ihan kuus-nolla. Kamalaa painostamista, että tämän-ja-tämän verran on saatava myytyä tai palkka jää siihen kolmeen euroon tunnilta. Ja sitten kun sitä stressaa, ei ainakaan saa mitään myytyä.
Tykkään nykyisestä kesätyöstäni - myyn torilla kalaa. Se on sellasta kivan yksinkertaista hommaa, ja päivä kuluu ihmisten kanssa jutellessa. Tätä parempi kesätyö on ollut vaan silloin kun olin baarissa. Tippien saaminen oli niin kivaa.
Oon ajatellu, että kenties etenen tässä urallani koko ajan. Eka olin puhelinmyyjä, sitten siivooja ja nyt kalamyyjä. Seuraavaksi ylenen ehkä kaupan kassaksi!
-
*teroittaa kirvestään ja henkistä ruuvipenkkiään* :E
On se hyvä että on surkea muisti, mä en muista kovinkaan kauaa, jos joku onnistuu mut rikkomaan. Jotain hyötyä siitäkin...
LOL. En mä kyllä mun läheisiä pelkää, koska vältän ihmisiä, jotka tuntuu pelottavilta ja pysyn niistä kaukana, mutta olen joskus joutunut pelkäämään kun en ole tajunnut että ihmiset ovat tulleet riippuvaisiksi. Tai sitten se on sitä, että ne luulee että ne hallitsee mua ja että teen kaiken mitä ne haluaa, koska mulla ei ole sinänsä mitään asioita vastaan. Se on vähän sitäkin, että ne käyttää mua hyväkseen ja suuttuu sitten, kun se ei enää onnistukaan ja kokevat, että mä petin ne ja kai mä tavallaan petinkin, koska esitin jotain muuta kuin olin. Paitsi etten oikeastaan esittänyt, koska sekin on aitoa minua. :D Vaikeaa. Sitten voi alkaa uhkailu, kyttäily, pelkääminen. Mä oon vetänyt puoleeni pelottavia ihmisiä siinä, missä muitakin. Ja toisaalta mä olen ollut ja olen luultavasti henkisesti aika ahdistava ihminen ja pelottava ja ajan myös ihmisiä pois sillä. :P
Mulla on varmaan norsun muisti jossain takaraivossa. Mut on rikkonut yksi ainoa ihminen. Elämäni suuri rakkaus. ;D Täytyy olla, koska sen jälkeen mä en ole kokenut mitään mikä edes kaukaisesti muistuttaisi rakkautta tai jos olen kokenut se on ollut kohtuullisen kauheaa. Jopa ystävyyssuhteissa. :P
-
Mää oon niin ahdistunut, ettei mitään rajaa. Mulla ei edes oo mitään yhtä tiettyä asiaa, joka ahdistais, tai harmittais, vaan enemmänkin kyse on siitä, että kaikki tuntuu menevän alamäkeen. Mää en jaksa pitää yhteyttä kehenkään ja koko ajan vaan tekis mieli mennä peiton alle piiloon. Mää elän päivästä toiseen itku kurkussa, enkä ees tiedä mistä mulla on paha mieli.
-
Voi Nappeli, miten surullista että on niin hankala olla. Ei se ehkä paljon lohduta, mutta täältä tulee yksi etähali sinnepäin. *HALITUS* Toivottavasti paha mieli helpottuu edes jossain vaiheessa.
-
Kiitos, Fiorella! <3
-
Nappeli, ne onkin sun aallot millä mä elän. :D Mua ahdistaa. Tosin elämäntilannekin ahdistaa ja se, että pitäisi löytää kämppä mutta en löydä eikä kukaan vuokraa mulle kämppää, koska luottotietoni ovat onnistuneesti retuperällä. :P Toisaalta ei mua jaksa kiinnostaa tarpeeksi sekään. Enkä halua lähteä Etelä-Suomeen, en nähdä vanhempiani, en esittää selviytyjää, en puhua kenellekään enkä tavata ketään, en selittää ikuista epäonnistumistani tavalla tai toisella, en en ja en. Lisäksi olen menettänyt kaiken kiinnostukseni myös ficcien lukemiseen ja kaikkeen yhteisölliseen toimintaan. Ei kiinnosta, ei jaksa kiinnostaa enkä jaksa esittää kiinnostunutta yhtään mistään. ;D Ei kiinnosta. En myöskään ole kiinnostunut lääkityksen tai terapian hankkimisesta enkä halua hankkia elämääkään. Ei kiinnosta omat asiat eikä muiden asiat eikä mikään muukaan. Toivon, että jossain vaiheessa jokin joskus taas alkaa kiinnostaakin, koska elämä on tavattoman tylsää kun ei jaksa kiinnostua mistään eikä innostua. ;D Mun ei tartte onneksi erityisesti piiloutua, koska kukaan ei vaivautuisi juuri etsimään ja puhelimeni pitää huolen siitä ettei yhteyttä edes pysty pitämään. Mutta vaikka joku vaivautuisikin, niin älköön toivottavasti vaivautuko. Antakaa mun painua pohjamutiin ja unohdukseen älkääkä yrittäkö pitää yhteyttä. Kiitos. Jos pystytte, unohtakaa vaan olemassaoloni. Kaikille helpompaa, kiitos ja näkemiin. :D
-
Tuntuu et kolmen vuoden suhde on katkolla. Hirveet monituntiset välienselvittelyt ja totuuksia itse kustakin. Mä en edelleenkään tunne itseäni, en tiedä mitä pitäis tehä. Kulta ei oo sen paremmassa jamassa ku minäkään. Se on ollu mun tuki ja turva kolme vuotta, mut nyt jotenki... Linkin Parkin Don't Stay ja Lying From You on tuskallista kuunneltavaa. Mä en osaa kuvata omia tunteitani juuri yhtään, eikä kultakaan oo varma rakastanko mä sitä kuitenkaan. Karmee mesekeskustelu. Nää viimeset melkein 24 tuntia ei oo ollu mitään herkkua... Ei paljon valopilkkuja. Äh... Oon varmaan tullu sittenkin enemmän siihen arvottomaan ämmään, joka mut tähän maailmaan hylkäs ku isään joka ei jaksa ees pitää yhteyttä... Tai sen ei anneta...
-
Kerrankin jotain masistelun tapaista aihetta. Tai oikeammin ärsytystä, mutta sinne päin se kumminkin menee. ;) Varoitus, luvassa turhasta ruikuttamista. Minulla on loman jälkeisiä vieroitusoireita. ;)
Turhauttaa, että tuntuu etten ehdi mitään. Jotenkin olen onnistunut keräämään tässä välillä niin valtavasti kaikkea lajiteltavaa, että en ikinä ehdi niitä oikeasti lajitella... Paitsi että tänään kulutin monta tuntia neulemallien, reseptien, kaikennäköisten papereiden, askartelutarvikkeiden, lippusten ja lappusten järjestelyyn ja sain paitsi hirveän paljon kaikkea järjestykseen kuin myös turhia papereita välistä roskiin melkein paperikassillisen, jäi silti harmistunut olo siitä, että vieläkin kaikkea riittää ja pitäisi tiskatakin ja kaikkea. Päivä meni liian äkkiä.
Miksi ei voi vaan tehdä kaikkea kivaa pelkästään? :/ Välillä on niin ärsyttävää olla aikuinen. Nyt lomalla olen tosin ehtinyt hyvin vain olla, lukea ison pinon kirjoja, roikkua netissä ja kirjoittaa ja ommella ja ulkoilla ja hengailla ystävien seurassa mitään sen ihmeempää tekemättä ja kaikkea muuta kivaa, mutta sillä välin kaikki mahdollinen on keräytynyt. Ärsyttää palata arkeen, että on joka päivä töitä ja sitten illat ovat niin lyhyet ja siiitäkin iso osa menee siihen että pitää pyykätä ja tiskata ja siivota ja käydä kaupassa, puhumattakaan siitä että jossain välissä pitäisi vielä keritä kuntoilemaankin jos aikoisi muutaman kilon pudottaa. Sitten kaiken lisäksi vielä väsyttää, niin ei jaksaisikaan mitään tehdä. En tahdo syksyä vielä. *mökönaama*
Oli ihanaa olla lomalla mutta kuukausi ei näköjään ollut riittävästi.
(Tyhmää valittaa tällaisista kun toisilla on oikeitakin ongelmia, mutta silti. Kiva että on joku paikka missä voi vähän valittaa vaikka tyhjästäkin.)
-
Oh la laa, minustahan tulee kohta tämän masennusketjun suurkuluttaja. ;) (Hyvä vaan jos ihmisillä ei ole ollut tarvetta tänne kovin paljon avautua.)
Ehkä tämä menee vain väsymyksen piikkiin, mutta kyllä harmittaa. Yleensä minä olen se joka kuuntelee toisten huolet ja murheet, mutta sitten kun sellainen hetki tulee että oikeasti olisi kiva itse vähän puhua jollekulle omista tunnelmistaan niin kukaan ei ole tavoitettavissa. :'( Tai siis kukaan sellainen jolle nyt ylipäätään voisi mitään sanoa. Pikkusiskot ovat pieniä ja ei niille voi omista suruistaan avautua, kun eivät ne ymmärrä että minulla voisi mitään huolia olla, eikä niiden tarvitse sellaisia huolehtiakaan, perheelliset ystävät ovat niin kiinni perheessään että hyvä jos ehtivät hetken puhua ilman että joku paapero roikkuu puntissa häiritsemässä tai mies kuuntelee vieressä. Sitä paitsi ne kertovat kumminkin kaiken miehelleen vaikka väittäisivät että eivät. Sinkkuystävät ovat joko nukkumassa tai niillä on vieraita kylässä tai ovat ruokakaupassa kassalla tai sitten on joku sellainen tilanne että ei pysty puhumaan. Plääh.
Minä tarvitsisin edes yhden ihmisen jolle olisi aina maailman tärkeintä se, mitä minulla on asiaa ja jota oikeasti kiinnostaisi ja joka oikeasti välittäisi. Miksi sellaisia ei voi olla paikalla silloin kun sellaista tarvitsee. Höh. Onneksi voi aina mennä nukkumaan ja aamulla on kaikki paremmin. Ja hyvässä lykyssä joku saattaa vaikka vastata puhelimeenkin, kun työpäivä on ensin ohi.
-
Voi Fiorella! Aletaanko sellaisiksi ihmisiksi toisillemme? :P Tai mä voin kuunnella sun murheita.
Kiukuttelen omani Nappelille, joka on mua paljon älykkäämpi. :D Mua masentaa että älykkyystestitkin sen todisti tänään, että olen matemaattinen aivoimbesilli, vaikka olen aina ollut tietoinen siitä. :D Sitkeä työ ja itsepäisyys on vienyt minut siihen, missä nyt olen eli ei mihinkään, koska valitsin sen tien, missä mulla oli vähitenlahjoja, mutta joka kuulosti hienoimmalta ja jota itse arvostin. :D Eikä toi ole vain puhetta vaan sitä, että kyllä mä sen jo aikoinaan tiesin, mutten halunnut minnekään naisten aloille, joihin mielsin suunnilleen kaiken mikä ei liittynyt mitenkään matematiikkaan ja fysiikkaan. Mä halusin olla hyvä jätkä. Se oli ihan selvä arvovalinta ja ihan väärä valinta omiin vahvuuksiinkin nähden ja olen tiennyt sen aina ja silti olen muka matemaatikko. Paskat! Joo, kyllä mä arvostan sitä, että olen tapellut läpi kivikon, mutta silti paskat matemaatikosta. Mikään muu kuin mun oma halu ei viitannut ikinä siihen suuntaan, jos rehellinen olen, mutta en mä halunnut olla rehellinen. Jos olisin ollut rehellinen vahvuuksilleni, olisin lähtenyt lukemaan jotain yhteiskunnallista ainetta tai historiaa. Mutta yhä edelleen jatkaisin samalla tiellä, joten ei kai siinä ole paljon vaihtoehtoja, mutta kyllä se vähän masentaa, että arvostan eniten just sitä, mitä mulla ei ole tai on joo, mutta keskinkertaisesti kaikkeen muuhun nähden, kun olisin voinut tehdä jotain, joka olisi paremmin vahvuuksieni mukaista ja arvostaa sitä. Kiva paradoksi. ;D Hmm... syyttäisinkö kotioloja? ;D Ääh, kyllä se on ollut ihan tietoinen valinta mennä just perse edellä puuhun. ;D
-
Yleensä minä olen se joka kuuntelee toisten huolet ja murheet, mutta sitten kun sellainen hetki tulee että oikeasti olisi kiva itse vähän puhua jollekulle omista tunnelmistaan niin kukaan ei ole tavoitettavissa.
Tuttu tunne. Entisessä elämässäni minä olin juuri tällainen henkilö, jolle kaikki vuodattivat murheitaan, mutta kukaan ei kuunnellut minua. Yksi sanoikin jopa suoraan, että eihän sinulla voi mitään ongelmia olla, kun elämäsi on yhtä glamouria. Että olen kiittämätön kun valitan.
Niinkö tärkeitä ne kulissit lopulta ovat, että niiden pystyssä pitämiseksi tehdään kaikki mahdollinen, ja unohdetaan se elävä, tunteva ihminen joka niidenkin sisällä on? Minä näännyin siihen tekoelämään, muka-ystäviin, hännystelijöihin ja mielistelijöihin, jotka katosivat siinä samassa, kun rohkenin astua alas jalustaltani ja myöntää, etten enää jaksa.
Eivätkä sellaiset ihmiset mitään tosiystäviä ole, jotka vuodattavat minulle murheitaan, mutta katoavat heti kun itse tarvitsisin jotakuta. Hyväksikäyttöä se on, enkä sellaisilla tee elämässäni mitään. Ei minun uusi elämäni täydellistä ole, kaikkea muuta. Mutta on se sentään täyttä elämää sen entisen teeskentelyn rinnalla.
zilah
-
Mulla on yksi todella hyvä ystävä eräältä (ja kukaan ei arvaa miltä, ei kuitenkaan tältä) foorumilta. Oon lähetellyt sen kanssa kirjeitä, juttelen sen kanssa ihan kaikesta, itken sille ku on vaikeeta ja yritän auttaa sitä, kun sillä on. Lähetin sille kirjeen kaks viikkoo sitten, se ei oo vieläkään vastannut. Tavallisesti sain siltä kirjeen kerran viikossa, vastasin samana päivänä. Koitin etsiä sitä naamakirjasta kysyäkseni, tuliko kirje perille. Profiili oli poistettu. Kysyin muilta sen tuntevilta, mutta nekään ei löytänyt sitä, mua ei siis oltu vaan estetty. Koitin mennä sen profiiliin foorumilla yksäriä pistääkseni, mutta sekin oli poistettu! Tsekkasin vaihdetut nikitkin, mutta ei mitään! Koko henkilö on vain kadonnut eikä mulla oon sen puhelinnumeroo soittaakseni, pelkkä osoite vain. Nyt oikeesti pelottaa, koska sillä on ollut ihan helvetin vaikeeta. Sukupuoliasiat on vaikeita sekä itselle että läheisille ja vaikka sen ystävät ja perhe on sitä tukeneet, se ei ole kuitenkaan oikein ollut sinut itsensä kanssa. Pyörii vaan kokoajan päässä, että mitä jos se on tehnyt itselleen jotain. En sais koskaan tietää, ei sen vanhemmat/ muut millekään kirjeystävälle mistään ilmottelis. En todellakaan tiedä, mitä pitäis tehdä. Any ideas?
-
Toi on kyl varmasti hirvee tunne, ku joku katoaa vaan.. Mitään järkevää en osaa sanoa, koska itelle ei oo käyny tollasta. Jatka ahkerasti etsimistä, ehkä viel löyät sen jostakin? D: oikeesti, minen osaa lohuttaa, mut yritä yritä ja yritä, vaikka sen oot jo tehnykki. Kaikki vähäset liikenevät voimat lähtee sulle täältä
Ja törkee puheevaihto omii murheisii..
Mun isästä on tullu ihan outo, ku se ei ikuna kerro mihin se menee, ja vainoharhasena luulen et se pettää meiä äitii (nytki pari päivää sit oli vaa soittanu äitille et "oon tulos tallinnasta'', vaikka sen piti olla Hesas..) Okei, aika hasardi luulo mut isä on sellanen et se vois niiki tehä. Sit harvoin kun se on kotona, se huutaa kaikille. Tän takia ei kiinnostas käyä kotona ees harvoin (asun siis viikot noi 200 km päässä kotoa), kun kuiteki isä vaa huutaa tai sit tulee äitin kanssa riitaa millo mistäki.
Koska kotona menee huonosti, se sit heijastuu muuhu elämää. Mikää ei kiinnosta ja vanhat pahat ajatukset on tullu takas. LISÄKSI mua ajaa sekopäiseks se, et kun tääl mun koulus on semmonen käytäntö et yhes asuntolahuonees asuu 2 ihmistä. Ahistaa ja pahasti. Tosi pahasti. Eikä tilannetta helpota se että kämppis kyttää mitä teen. Esmes jos katon jotai videoo/kuuntelen jotai biisii nii se kommentoi siitä jotai ja kaikki mitä teen on väärin. Ja mä en sais valittaa mistää.
Pieniä on ongelmat mutta oma hengen tasapaino kärsii näistä pienistäki asioista aaaaika valtavasti
-
culliina, en tiedä yhtään kenestä on kyse, mutta toi on pelottavaa. Onks se kaverisi jo ottanut jotain yhteyttä? Aina on pelottavaa, kun ihmiset lakkaa vastaamasta mutta varsinkin sellainen on pelottavaa, että ne vaan poistuu kaikkialta. Kun ei ole keinoja tai tunne, että niitä olisi, ottaa selvää mitä on tapahtunut. Toivottavasti asia selviää onnellisesti, mutta mä neuvoisin että jatkat ystävällesi kirjoittamista, jos se ei olekaan ottanut yhteyttä.
-
Ei oo ottanut minkäänlaista yhteyttä enkä löydä edelleenkään naamakirjasta (millään yhteisellä nimellä enkä nikillä) enkä foorumin vaihdetuista nikeistä :-\ Tsekkasin just juorulehdet ja aamulehden arkiston, mut siitä ei ollu sielä mitään - veikkaisin siis, että kukaan ei oo murhannut sitä. Toivottavasti se on kunnossa!
-
Aika huolestuttavan kuuloinen tilanne, culliina. :( Nimenomaan se, jos on poistunut joka paikasta eikä vain jostakin yhdestä tietystä paikasta. Onhan tietysti mahdollista että kaverille on vain tullut sellainen kilahdus että tahtoo itsensä pois netistä ja keskittyy muuhun elämään ja niiden tilanteiden parantamiseen? Toivotaan ainakin ettei mitään pahaa. Jos yhtään lohduttaa, niin luulen että jos jotain ihan tapaturmaista olisi sattunut, ei ne profiilit olisi minnekään lähteneet, mutta kunhan nyt ei mitään itsetuhoistakaan.
Tietysti ystäväsi tietää että saa sinuun yhteyden tarvittaessa, joten se ainakin on hyvä. Jos sinulla on ollut FB-nimi tms henkilötietoja tiedossasi, niin olet varmaan kokeillutkin etsiä vaikka puhelinnumeroa nimellä ja paikkakunnalla, mutta eipä sitä aina tiedä kun sielläkin on paljon lempinimiä ym. käytössä. Pidän peukkuja, toivotaan että tilanne selviää ilman suurempaa huolta.
-
Mun isästä on tullu ihan outo, ku se ei ikuna kerro mihin se menee, ja vainoharhasena luulen et se pettää meiä äitii (nytki pari päivää sit oli vaa soittanu äitille et "oon tulos tallinnasta'', vaikka sen piti olla Hesas..) Okei, aika hasardi luulo mut isä on sellanen et se vois niiki tehä. Sit harvoin kun se on kotona, se huutaa kaikille. Tän takia ei kiinnostas käyä kotona ees harvoin (asun siis viikot noi 200 km päässä kotoa), kun kuiteki isä vaa huutaa tai sit tulee äitin kanssa riitaa millo mistäki.
Haluaisin sanoa jotain lohduttavaa, mutta ikävä kyllä äitini (nyk. ex)aviomies käyttäytyi juuri noin silloin kun hänellä oli suhde. Mikä lie keski-iän kriisi. Ei suostunut kertomaan, missä oli ja veti kysyttäessä kilarit. Tuli eri paikoista kuin mihin oli sanonut menevänsä... Plaah. Minä olin(/olen) hyväuskoinen niin ajattelin, että se salaa varmaan puuhaa jotain lahjaa äitille :D
Mutta tämä ei kyllä mitenkään tarkoita, että sinun isäsi toimisi samoin!
Kuulostaa ikävältä tuo huonetoveri. Pystyisitkö pyytään huoneen vaihtoa? Saman huoneen jakaminen ei todellakaan sovi kaikille, varsinkin jos on kaksi toisilleen entaalta vierasta ihmistä kyseessä. Mulla on käynyt tuuri yläkerran kanssani jakavan kämppiksen kanssa. Ollaan melkeen 24/7 yhdessä ja siedetään toisiamme vallan mainiosti. Ollaan siis käytännössä samassa huoneessa, kun tästä välistä puuttuu seinä... Ja kylminä öinä nukummekin vierekkäin. Käytännössä mennään pariskunnasta :D karkkiakin ostaessa ostetaan yhdessä jotain...
Culliina, kuulostaa huolestuttavalta. Tuskin kaverisi facebook-tiliä poistettaisiin, jos hänelle olisi tehty jotain - kyllä hän on sen itse poistanut. Varmaan pitää vaan jotain nettitaukoa, niin kuin Fiorellakin sanoi. Aika epäkohteliasta kyllä huolestuttaa sua! Toivottavasti hänestä pian kuuluu jotain. Voithan lähettää toisen kirjeen ja pyytää pikaista yhteydenottoa.
-
culliina, mulle tulee mieleen, että onkohan ystäväsi kenties kärsinyt masennuksesta? Masentunut ihminen saattaa kokea toisinaan kaiken, myös yhteydenpitämisen ystäviin, ihan ylivoimaisen vaikeaksi. Jopa kirjeeseen vastaaminen saattaa tuntua ylivoimaiselta. Samoin nuo kaikkien nettiprofiilien poistamiset vois viitata siihen, että ystäväsi on eristäytynyt aika lailla kaikesta ja kaikista.
Culliina, kuulostaa huolestuttavalta. Tuskin kaverisi facebook-tiliä poistettaisiin, jos hänelle olisi tehty jotain - kyllä hän on sen itse poistanut. Varmaan pitää vaan jotain nettitaukoa, niin kuin Fiorellakin sanoi. Aika epäkohteliasta kyllä huolestuttaa sua! Toivottavasti hänestä pian kuuluu jotain. Voithan lähettää toisen kirjeen ja pyytää pikaista yhteydenottoa.
Olen samaa mieltä kuin Lavande, itse hän on tilinsä poistanut. Kannattaa tosiaan lähettää toinen kirje jossa kerrot kuinka kovasti huolestuit ja pyydät lähettämään edes jonkinlaisen elonmerkin itsestään.
-
Tuplapostaan, mutta pakko päästä avautumaan. Näin joulun alla tuntuu vain niin surulliselta, kun ystävät on hylänneet. Ei toki kaikki, mutta on ollut jotenkin järkytys todeta, että niille kaikkein vanhimmille ystäville on mun sairauteni ollut selvästi liikaa. Ainoa mistä ne on kiinnostuneita, on se kun en käynyt rippiäisissä/lakkiaisissa/kissanristiäisissä. Kertaakaan nämä ihmiset ei ole kysyneet miten minä voin. Edes hyvän joulun toivotukseeni ei vastata. :'(
-
Kurjaa tuollainen, Nappeli. :( Toivottavasti lähipiirissäsi on kuitenkin sellaisiakin ihmisiä, jotka pysyvät rinnalla myös huonompina hetkinä.
-
Nappeli, vaikea se on pysyä sun kanssa missään kun sä et ole vastannut puhelimeenkaan ikuisuuksiin. Joo, tiedän että sairaus on selityksenä, mutta ei kaikkien pälli kestä sitäkään että ikinä ei vastata. Oletuksena on silloin että ne muut on terveitä, mutta onko ne ja kestääkö kukaan terveenä kun yrittää välittää, mutta siitä ei ole mitään muuta kuin tuskaa? Ja mä en nyt puhu itsestäni, koska mä olen totaalisen empatiakyvytön ihminen, mutta ei ne kaikki ole karkottuneet varmastikaan pelkästään sairauden takia vaan siksi, että on omakin terveys vaarassa siinä kun sä et ikinä itse vastaa. Etkä muuten säkään ikinä kysy että miten sun kaverit voi. Tai en mä tiedä, ehkä sä muilta kysyt ja mä oon poikkeus. Niin se taisi olla, mutta jos sä vastaat niille kerran vuodessa, niin ei ne tiedä enää mitä ne sulle sanoisi ja jos et sä anna mitään selitystä itse, ne jää väärään luuloon ja toisaalta toi sun sairaus on hyvä syy itsesääliinkin, mutta muutkin säälii luultavasti itseään vaikkei niillä olisikaan diagnoosia. Ihmiset kun on pääsääntöisesti hyvin itsekeskeisiä. Ehkä ne ei siksi kysy nekään, että se on vaikeaa kysyä ja helpompaa olla kysymättä ja ehkä niilläkään ei mene hyvin.
//Hmm... kuulosti liian aggressiiviselta, mutten jaksa korjata kauniimmaksi, koska olen laiska paska, ahdistaa koko vitun joulu, en ole toivottanut kenellekään hyvää joulua eikä kukaan ole toivottanut sitä minulle lukuun ottamatta veljeäni enkä nyt jaksa kyllä itkeä sitäkään ettei kukaan toivota hyvää joulua, koska mäkään en toivota. :D Joulu on kaunis, mutta henkilökohtaisesti ihan niin vitun sama. Kunhan nyt vaan menisi tämä joulu ohi. Vau, pitäisi ehkä hankkia lääkitys. LOL en jaksa ja nyt on luntakin niin menen tekemään lumiukkoja sen sijaan. Hyvää joulua vaan kaikille! ;D
-
Näiden minut hylänneiden henkilöiden syyt johtuvat puhtaasti siitä, että olen ollut kyvytön osallistumaan niinkin tärkeisiin velvollisuuksiin, kuin heidän lastensa rippijuhliin. Minä ymmärrän täysin sen, että muhun on vaikea pitää yhteyttä ja suurin osa onkin lakannut pitämästä, mutta sitä en ymmärrä miksi pitää suuttua ja vihotella sairaalle ihmiselle? Kyseiset henkilöt tietää mun olleen tänä vuonna kuukausia sairaslomalla ja he tietävät myös mun työmoraalini. Siinä pitäisi jo yksistään olla yhtälö josta kyseisten henkilöiden pitäis pystyä päättelemään, että mun tilanteeni on ollut hyvin huono. Onneksi on pari aika lailla saman läpikäynyttä ihmistä, jotka ei painosta, eivätkä syyllistä, eivätkä muutenkaan odota/oleta mitään. Nämä ihmiset tulevat kylään isompia ilmoittamatta ja mitään sen kummempaa vaatimatta. Minä saatan olla sätkyn saanut, mutta ei ne sitä ihmettele, sanoo vain että kyllä se siitä. <3 Se vain surettaa, että just ne, jotka mut parhaiten tuntee on hylänneet. Ne suhtautuu tähän kuin henkilökohtaiseen loukkaukseen heitä kohtaan. Liz, ihan kuin sun äitisi sun mummoasi kohtaan.
-
en ole toivottanut kenellekään hyvää joulua eikä kukaan ole toivottanut sitä minulle lukuun ottamatta veljeäni enkä nyt jaksa kyllä itkeä sitäkään ettei kukaan toivota hyvää joulua, koska mäkään en toivota. :D
Hyvää joulua! :)
-
Oonpas toivottanut, Liz! Mut toivotetaan nyt vielä
koko FiFille mukavaa/ärsyttävää/jonkinlaista/yhdentekevää joulua! \o/
...masennusarkistossa ;D
-
LOL, joo, masennusarkistossa on just hyvä. Joulua itse kullekin säädylle!!
-
Mietin jo, että missä täällä sitä joulua toivotetaan, mut täällä! ;D
Jooten
Hyvää joulua kaikille!
;D
- Mando
-
Lidlissä ei myydä marsipaania alaikäiselle. Ei mulla muuta.
-
Lidlissä ei myydä marsipaania alaikäiselle. Ei mulla muuta.
Ei myydä marsipaania alaikäiselle? :o Miksei?
-
Kaveri ihmetteli samaa myyjän kanssa, kun kone rupes pyytään papereita. Kysyivät myymäläpäälliköltä (vai mikälie) ja syy on kuulemma se, että jonkin aineen valmistukseen on käytetty alkoholia, vaikka sitä ei itse marsipaanissa olekaan -.-' eli marsipaani on nykyään vapputorvea ja kivääriä vaarallisempi. Huoh tätä maailmaa. Pitää näköjään hommata diileri, että saa syödä marsipaania :P
-
Lidlissä ei myydä marsipaania alaikäiselle. Ei mulla muuta.
Sitä on selvästi liikkeellä. Alkosta ei myydä viiniä täysi-ikäisille. Mulle ei myyty Alkosta viiniä uudenvuoden aattona, vaikka olin selvinpäin ja paperit ja kaikki kunnossa. Mulla oli mukana täysi-ikäinen ihminen, joka yritti ostaa viiniä myöskin, mutta sen henkkarit oli vanhentuneet tänä syksynä, eikä siksi kelvanneet. Mä en oo tiennytkään, että ihmisen ikä muuttuu miksikää, vaikka henkkarien päiväys vanhenee. Myyjä perusteli päätöstään sillä, että vanhenneella ajokortillakaan ei saa ajaa. No haloo, ihmisen ajokyky voi kyllä muuttua ja tulla sairauksia ja vaikka mitä, mutta kyllä se ikä pysyy ihan samana! Muhun suhtauduttiin sen jälkeen niin kuin ihmiseen, joka hakee alaikäiselle, eikä mullekaan myyty mitään. Hyvä etteivät poliisia soittaneet. :o
Ai niin, Oulssa Järvikioski-nimiseltä grilliltä ei myydä tupakkaa norjalaisille. ::)
-
^Miks ihmeessä sulle ei sitten myyty? En ymmärrä. Tostahan vois tehdä vaikka valituksen. Ja aika rasistista toi norjalaistouhu, vaikka ei sille voi kuin nauraa ;D
Toi marsipaani oli vain niin naurettavaa! K- & S-kaupoista voi ostaa liköörikarkkeja ja niissä on alkoholia oikeesti, vaikkakin ihan vähän vain. Ja sitten Lidli ei myy marsipaania alaikäisille, koska siinä ei ole alkoholia! Ärgh, mikälie idiootti siellä on tämän päätöksen takana. Muutenkin kaikki ikärajat on ihan naurettavia; ilmapallot on K13 (siihen voi tukehtua), vapputorvi K15 (kai senkin voi kurkkuunsa tunkea) ja vielä tähtisädetikutkin! Eli päättäjien mielestä vapputorvi, mopo ja kivääri (/ aselupa) on yhtä vaarallisia kaikki? Tästä en sitten oo ihan varma, mutta kaverin mukaan Pieni talo preerialla -tv-sarjakin on nykyään K18 -.-' kyllä, traumaattista aikuisviihdettä, ehdottomasti.
-
Tuo lastenohjelmien luokittelu K-18 -leimalla siksi että päästään läpitarkastamisen vaivasta, on jotain suorastaan naurettavaa. Minusta silloin pitäisi olla joku lisämerkintä, joka kertoisi että ikäraja tulee siitä, että sitä ei ole tarkistettu, eikä muusta. Mutta ei kyllä ole mitään järkeä noissa myymättömyysjutuissakaan. Maalaisjärki tuntuu olevan pahan kerran hukassa. ;)
-
Niinpä. Ja lastenohjelmissa on vielä se harmi, että K18-merkattuja ei saa näyttää kuin vasta illalla = lapset ei nää niitä, kun pitää mennä nukkumaan. Jokin pieni ristiriita tässä saattaa piillä... :P Ja varsinkin nuo ilmapallot ja vapputorvet on musta idioottimaisia - ei 13 tai 15 vee niitä kurkkuunsa tunge sen enempää kuin aikuisetkaan. Ja täytyy kyllä myöntää, että olisi hauska koittaa niellä puoliksi täysi ilmapallo ;D Tai ainakin laittaa suuhun ja posauttaa hampailla - sattuiskohan se?
-
Mä oon kyllä katsellut kanssa hämmästellen TV-sarjojen ikärajoja DVD-bokseissa. K-18-merkinnällä olevia bokseja ei myydä alle 18-vuotiaille, joten ei ole alaikäisellä mitään asiaa ostaa Pieni talo preerialla-boksia. Sarja on pyörinyt telkassa aamupäivällä. On kyllä niin K-18 että. Ja on niitä muitakin.
-
Ärsyttävää ja masentavaa kun kirjoittaminen ei suju. Inhoan näitä päiviä enemmän kuin suunnilleen mitään muuta. Tuhosin juuri kaiken mitä olen noin viikon sisällä kirjoittanut, koska se oli epäkelpoa paskaa enkä jaksaisi lähteä yrittämään enää uudelleen, vaikka ei sitä paljon edes ollut ja paskasta nyt ei sinänsä ole tuskallista luopua. Ja jos joku vetää kilarit, niin ei sitä ollut paljoa eikä sillä tehnyt mitään, mutta masentavampaa sitä olisi katsoa ja säilyttää kuin olla katsomatta ja säilyttämättä ja ainoa tapa päästä eteenpäin on saada se pois silmistä ja mielestä. Tekisi toisaalta mieli vaan unohtaa kaikki tekstit, mutta kun ei sekään onnistu! Mä en halua kirjoittaa! Mä en halua haluta kirjoittaa! Se on ärsyttävin asia maailmassa silloin kun se ei toimi. Lisäksi masentaa viimeöinen raportti. Sitä kirjoittaessa olisi tehnyt mieli vaan itkeä enkä edes tiedä miksi, ki oska se nyt ei paljon paina, jos se on paska eikä se edes ollut tavanomaista kummoisempi. :D Luultavasti siihen purkautui muut yön aikana koetut vaikeudet.
Äääh, en tahdo mitään. Tahdon vain jonnekin koloon, mutta ärsyttävää on sekin, että mä en edes saa aikaiseksi kaivautua sinne tai hankkiuduttua jonnekin, joka ei ole tässä ja täällä ja muutettua elämää tyydyttävämmäksi silloin kun se sukkaa niin kuin nyt. Ääh, tää saattaisi sttenkin sopia paremmin ketutusarkistoon tai johonkin ketutuksen ja masennuksen välimaastoon. :D Ainoa lohtu on se, että tietää että nämä olotilat eivät yleensä kestä kauan. Ne on vaan niin vittumaisia kun ne tulee, että ei saamari. ;D
-
Äääh. Työhaastattelu kierros kaksi meni aika huonosti.
Siellä oli neljä (!) henkeä haastattelemassa yhtä minua, haastattelussa oli englannin- ja ruotsinkieliset osiot, tietotekniikkaosaamisen testaus, jo aikaisemmin tekemäni luonneanalyysin läpikäyminen. Siis kesätyöpaikkaa varten. Kysymyksetkin oli ihan omituisia... "Miten kokisit tavoitteellisuuden tässä työpaikassa omalla osaamisellasi verrattuna aiempiin paikkoihisi".
Toivottavasti kaikki muut kun sinne hakee, olis vielä surkeampia :(
-
Ainoa lohtu on se, että tietää että nämä olotilat eivät yleensä kestä kauan. Ne on vaan niin vittumaisia kun ne tulee, että ei saamari. ;D
Huh, joo, kuulostaa erittäin tutulta. Mulla ainakin menee tuo tunne joskus niin pahaksi, että oon itkuun pillahtamaisillani koko ajan. Tuntuu, ettei mistään tuu ikinä enää mitään. :-\
Lavande, siis tuollainen haastattelu kesätyöpaikkaa varten? Miten musta tuntuu, että työpaikkojen vaatimustaso on mennyt jotenkin pikkuisen yli nykyään? Minä en varmaan pääsisi ikinä enää töihin, jos saisin potkut nykyisestä paikastani. Enhän minä ikinä läpäisisi yhtäkään työhaastattelua! :o
-
Mikä ihmeen työpaikka sinulla on ollut haussa, Lavande, vai onko nykyaika tosiaan niin erilaista entiseen verrattuna? En ole ollut työnhakijana niin pitkään aikaan että en osaa edes ajatella tuollaista kuulustelua! ;D
Tsemppiä, Liz! Minullakin polttelisi nyt niin kovin saada kirjoittaa, mutta pitää ensin tehdä pakolliset muut jutut alta pois. Olen kirjoittanut kymmenkunta kirjettä tässä viikon sisällä ihan siksi että saa purettua kirjoituksen tarvetta edes jonnekin. :)
-
Ärsyttävää ja masentavaa kun kirjoittaminen ei suju. Inhoan näitä päiviä enemmän kuin suunnilleen mitään muuta. Tuhosin juuri kaiken mitä olen noin viikon sisällä kirjoittanut, koska se oli epäkelpoa paskaa enkä jaksaisi lähteä yrittämään enää uudelleen, vaikka ei sitä paljon edes ollut ja paskasta nyt ei sinänsä ole tuskallista luopua. Ja jos joku vetää kilarit, niin ei sitä ollut paljoa eikä sillä tehnyt mitään, mutta masentavampaa sitä olisi katsoa ja säilyttää kuin olla katsomatta ja säilyttämättä ja ainoa tapa päästä eteenpäin on saada se pois silmistä ja mielestä. Tekisi toisaalta mieli vaan unohtaa kaikki tekstit, mutta kun ei sekään onnistu! Mä en halua kirjoittaa! Mä en halua haluta kirjoittaa! Se on ärsyttävin asia maailmassa silloin kun se ei toimi.
Mä oletan että toi tarkoitti mua ja ei, emmä vedä enää kilareita. Dellaa vaikka kaikki! ;D Mut mä komppaan, koska mua vituttaa kans. Mulla ei oo tosin dellattavaa, koska en oo kirjoittanut mitään varmaan viikkoon. Aiheista ei ois pulaa, nytkin sain mielenkiintoisen hettiskenaarion päähän heti kun heräsin, mut enhän mä sitä enää muista. Plus ei siitä kuitenkaan olis tullut mitään tekstiksi naputeltuna, koska oon vaan paska enkä osaa mitään ja kaikkein vähiten kirjoittaa.
Mua ei myöskään kiinnosta jutella ihmisten kanssa, tosin tää rajoittuu vain jutteluun netin välityksellä? Ehkä sekin liittyy tohon kirjoittamiseen? :E
Mä toivon ettei tääkään olotila kestä kauaa ja toivon itse asiassa että tänne avautumalla saisin tän nopeemmin ohi. Koska mulle tutulla tavalla asiat on jo ohi siinä vaiheessa, kun lakkaan kertomasta siitä jollekulle. Ehkä tälläkin kertaa olis niin? ???
-
Harmittaa vähän nyt että on tullut aloitettua tekstin julkaiseminen, niin sen jatkaminen on vähän niin kuin pakko ja velvollisuus ja se itsessään on jo vähän masentavaa. Muuten tuntuisi siltä, että voisi hetkeksi vaan heittäytyä pelkäksi lukijaksi. Se on huomattavan paljon kivempaa huvia, kun muut näkee sen kirjoittamisen vaivan ja itse saa vaan nautiskella antimista. Mulla on vielä listalla paljon luettavia tekstejä, mutta keskittyminen on vaikeaa, kun tuntuu että pitäisi itse kirjoittaa. Ehkä vaan täytyy sallia itselleen se tauko ja tehdä se mikä tuntuu hyvältä. Turha sitä on masentua siitä, mikä vaan ei tunnu hyvältä. Täytyy tehdä sitä mikä tuntuu hyvältä. Ja tästä opimme vaan sen, että pitäisi aina kirjoittaa tekstit valmiiksi ennen julkaisemista... vaikka toisaalta ei mua yleensä itseäni häiritse toisten keskeneräiset teksti. Ei nekään, mille odotan jatkoa. ;D
-
Mikä ihmeen työpaikka sinulla on ollut haussa, Lavande, vai onko nykyaika tosiaan niin erilaista entiseen verrattuna? En ole ollut työnhakijana niin pitkään aikaan että en osaa edes ajatella tuollaista kuulustelua! ;D
Fonectalle asiakaspalveluun, jossa on siis ollut monen monta idioottikaveriani, jotka eivät taatusti ole mennyt tuollaista rumbaa läpitse. Ja nimenomaan kesätöihin. :D
Äh. Oon tässä ihmetellyt, että säästynkö tällä kertaa kokonaan... Mutta tänään se sitten iski. Koti-ikävä.
Täällä on ihan tyhmää ja Japanissa on tietenkin kaikki paaaljon paremmin ja haluan kunnon riisiä.
Ikävästä pahimman tekee se, että vaikka tietää tapaavansa tärkeät ihmiset taas ja ettei tää nyt tässä ole, niin ei tiedä, että koska. Että joskus, mutta kun ei ole mitään oikeaa päivämäärää, mitään mihin tarttua.
Ja sitten meinaan vielä jonnekin Skotlantiin kouluun. Sehän on ihan väärässä suunnassakin :(
-
Nuori mies jäi junan alle Kotkassa (http://www.kymensanomat.fi/Online/2012/04/06/Nuori+mies+j%C3%A4i+junan+alle+Kotkassa/2012313226979/4)
Aina silloin tällöinhän noita uutisissa on, joku jäi taas junan alle. Mutta kun tapahtuma käy jossain lähialueella, tulee väkisinkin mietittyä, että oliko kyseessä joku tuttu. Tunsinko tuon henkilön?
No napsahtihan se viimein kohdalle...
Mikä ihme saa 16-vuotiaan harhailemaan keskellä yötä kiskoille? Eikö juna pidä tarpeeksi kovaa meteliä, että ehtisi pois alta? Oliko tässä jotain takana, vai oliko tämä puhdas vahinko? Sitä ei saada koskaan tietää.
Pahalta kuitenkin tuntuu, ei pelkästään kys. pojan perheen ja sukulaisten puolesta, vaan oman veljeni. He olivat kuitenkin jotakuinkin parhaimpia kavereita jostain ala-asteelta lähtien.
-
Osanottoni sulle Chuuko ja sun veljelle. Mun luokkakaveri jäi kahdeksannella luokalla junan alle. Ei edelleenkään tarkkaa tietoa, mitä kaveri teki kiskoilla keskellä yötä. Kaiken huipuksi junaa ajanut veturinkuski oli perhetuttu. Muistan hautajaiset vieläkin kuin eilisen päivän, vaikka siitä on jo melkoisesti aikaa. :(
-
Mulla on ollut viimesen viiden kuukauden ajan tärkeimpänä projektina kirjoittaa kaksi lukua Darren Shania: toinen yhteisficciin, toinen omaan jatkikseeni. Molemmista on viimeiset neljä kuukautta puuttunut ne helkutin sata sanaa lopusta, mutta kun ne ei nyt vain tule! Äääää, ei omilla teksteillä niin väliä, koska se vatuttaa vain itseä, mutta kun kaveri on venannut mun lukuani nyt tosiaan sen viis kuukautta! Kohta tulee puoli vuotta täyteen... helkutti, aateltiin syksyllä kun alotettiin, et heivataan epilogi ulos viimestään uutena vuotena :D Ei nyt ihan näköjään. Tai ehkä uutena vuotena viiden vuoden päästä :P Avaan tiedoston kerran päivässä, tuijotan tekstiä ja alan angstata, koska en saa mitään aikaan, olen kamala kaveri, laiska paska ja tyhmäkin, kun aina kysyttäessä sanon sen olevan melkein valmis. Okei, kesti silläkin kolme kuukautta ekan luvun kanssa, mutta silti. Pitäis ehkä jo luovuttaa ja antaa sen jatkaa tästä, mutta aika ilkeetä sekin olis. En enää ikinä kirjota mitään kenenkään kanssa yhdessä!
-
Kaks sanaa: Yksipuolinen ihastuminen.
Voih! Varmaan kaikki jossain vaiheessa elämäänsä joutuu kärsiin tästä :(
Mulla tuntuu muodostuneen tavaks näissä asioissa tuntee morkkista siitä, ettei oo tarpeeks moraalisesti hyvä.
-
...mä mihkään Powerparkiin töihin halua... varsinkaan lippuluukulle... Aika idiootti minäkin. Ylihuomenna alkaa työt, en tiedä mihin mennä sielä enkä muutakaan, oon ihan satavarmasti liian tyhmä siihen hommaan. Kaikki sanoo et hyvin se menee, psykologi sanoo et se homma olis mulle ku nakutettu. Joopajoo, haistakaas... Ei oikeen nyt oo itsevarmuus tai mikään kohallaan. Henkisesti niin loppu jo tän viikon kans...
-
^Viime kesänä piti mennä siskon kanssa Powerparkkin käymään, koska ei olla sielä koskaan oltu, mut jäipä sekin. Ehkä vielä joskus. Muutama tuttu on käynyt ja kehuivat kovasti, aika keskellä peltoahan se on, mutta toisaalta ihan mukava :D Mikään kassantapainen myynti ei nyt aika ymmärrettävästi mitään ihan huippuhommaa ole, mut onhan sulla sentään joku työ :) Varmasti raskasta ja varsinkin, jos et sinne tahtois, mutta mutta... näin ikuisesti rahattomana on vaikee kuvitella työtä, jota en rahasta tekis. Ehkä ajatus palkasta piristää? Kaikki loppuu aikanaan, myös inhottava työ, ja sen jälkeen on kourassa kiva nippu rahaa ja työtodistus :)
-
Minä olen tällä hetkellä työssä, jossa tarvitsee olla myös kassalla myymässä. Onhan se raskastakin, mutta minä viihdyn. Kassajärjestelmän oppiminen ei kyllä ole mitään rakettitiedettä. Minäkin, mahdollisimman epätaiteellinen ja epämatemaattinen ihminen opin sen vaikeuksitta. Tsemppiä Geo. Kyllä se siitä suttaantuu, ja palkkapäivänä tuntuu jo paljon kirkkaammalta. ;)
zilah
-
Meni vähän reilu viikko, kun sain olla terveenä flunssasta ja nuhasta. No nyt taas olen kuumeessa. :P
-
Voe kökkö, Liz. Harmi homma. Yritä parannella itsesi kaikessa rauhassa.
zilah
-
Meni vähän reilu viikko, kun sain olla terveenä flunssasta ja nuhasta. No nyt taas olen kuumeessa. :P
Katohan, en ole ainoa. >:(
On se kumma, että kuumetta alentavat särkylääkkeet vaan lisää lämpöä - on kieltämättä ollut pää totaalisen sekaisin jo kaksi päivää. Meinasin mennä arvauskeskukseen tänään, mutta tässä kunnossa vaatteiden pukeminenkin tuntuu liian haastavalta, ja eiköhän sieltä olisi vaan sanottu että täytyy levätä. Mulla on muutenkin niin hirveä neulakammo, etten verikokeiden pelossa halua arvauskeskuksessa käydä, ja nieluviljelykin kuuluu ehdottomaan ei -listaani.
-
Ei kyllä munkaan olo oo niitä parhaita. Väsyttää hirveästi koko ajan ja kurkku on karhea, vaikkei varsinaisesti kipeä ainakaan vielä.
zilah
-
Tätä taitaa olla nyt liikkeellä kaikkialla. Ehdin olla vähän päälle viikon töissä, mutta en ehtinyt nähdä kaikkia muksuja vielä - flunssa ja vatsataudit jylläävät.
Toivottavasti saat levätyksi, zilah, ettei pääse flunssa puremaan.
-
Joo, tätä on nyt liikkeellä. Ei kivaa. Yskittää, nenä on tukossa ja kurkku karheana muttei kuitenkaan ole niin paha olo että jaksaisi vaan maata. No sain eilen sullottua kamoja kaappeihin vitutuksen voimalla. Enemmän kuin flunssa masentaa jääkiekon MM-kisat ja niiden meneminen maksukanaville. Ensimmäistä kertaa ei voi tuijottaa omasta töllöstä kisoja ja muitakin kuin Suomen pelejä ja menin vielä katsomaan Maikkarin Avalta Suomen peliä ja siitä tuli jotenkin vaan niin nöyryytetty olo. Jaa että niinkö siinä sitten pitää käydä, että kaikki urheilun seuraaminen jää, kun kaikki menee maksukanaville ja köyhille jätetään vain armopalat ja muruset ja se tehdään vielä koko ajan niin tuskallisen ja ärsyttävän selväksi että itku pääsi. :'( Joka välissä mainoksia niin, että se tärkein eli sosiaalinen porno muilta kuin maksaneilta asiakkailta jäi kuulematta ja näkemättä. Ja mä olen nyt tuskallisen tietoinen kuinka paljon sosiaalinen porno mua kiinnostaa, kun jään siitä paitsi ja muutenkin ne mainokset joka välissä ja sitten vihjeet tyhmiin läppiin joita jäi kuulematta ärsyttivät ihan suunnattomasti. Tai ehkä se itku ja masentuneisuus asian johdosta johtuu siitä, että on kipeänä ja kaikki tuntuu paljon suuremmalta. ;D Ehkä mä unohdan sosiaalisen pornon ja katson loput matsit tsekin, venäjän ja slovakiankielisinä streameinä, joista mä en ymmärrä yhtään mitään. Keskitynpähän sitten itse peliin, minkä pitäisi olla pääasia. :D
-
Joka välissä mainoksia niin, että se tärkein eli sosiaalinen porno muilta kuin maksaneilta asiakkailta jäi kuulematta ja näkemättä. Ja mä olen nyt tuskallisen tietoinen kuinka paljon sosiaalinen porno mua kiinnostaa, kun jään siitä paitsi ja muutenkin ne mainokset joka välissä ja sitten vihjeet tyhmiin läppiin joita jäi kuulematta ärsyttivät ihan suunnattomasti.
Tuo toinen puoliskoni kun noita matseja ahkerasti kyttää, tuli siinä sivussa katsottua itsekin peliä Avalta. Kyllä suorastaan vitutti se mainosten määrä - ja ihan kummallisissa kohdissa vieläpä! Jäi tosiaankin parhaat palat näkemättä; se lopun mainoskatko etenkin sai mut näkemään punaista. Köyhät kyykkyyn ja sitä rataa, aarrrr! >:(
-
Joo, se viimeinen mainoskatko oli kyllä niin piste i:n päälle. Viime kaudelta vietiin hiihto ja nyt vietiin kaikki into seurata lätkän MM-kisoja. :'( Mun into oli kuollut ennen kisoja, sitten se vähän nousi kun sain laitteet viritettyä ja nettiyhteyden, mutta nyt on taas ihan kuollut ja tyhjä olo. Ei multa saa viedä lätkää pois. Se oli mun viimeinen toivo eikä jäljelle jää mitään. :'( Köyhän on kai sitten keksittävä joku muu todellisuuspaon ja viihteen lähde kuin urheilu... no, vielä on EM-potkupallot ja olympialaiset tulossa. ;D
-
Viime kaudelta vietiin hiihto ja nyt vietiin kaikki into seurata lätkän MM-kisoja. :'( Mun into oli kuollut ennen kisoja, sitten se vähän nousi kun sain laitteet viritettyä ja nettiyhteyden, mutta nyt on taas ihan kuollut ja tyhjä olo. Ei multa saa viedä lätkää pois. Se oli mun viimeinen toivo eikä jäljelle jää mitään. :'(
Todellakin ärsyttää, miten urheilun katsomisella rahastetaan niin häpeilemättömästi. Ok, ei meillä edes tällä hetkellä olisi varaa mihinkään kanavapaketteihin, mutta en kyllä ihan periaatteideni vuoksi suostuisi edes sellaisesta maksamaan - pitääkö oikeasti kaikesta maksaa? Aaaarrr! Yksi kerrallaan ne nappaa ruudusta seuratuimmat urheilulajit ja tv-sarjat, ja kylvää ne sitten niille maksullisille kanaville. Ei ole reilua ei.
-
Kaiken hyvän lisäksi ne sirotellaan vielä sillä tavalla, että yhdestä kanavapaketista ei ole iloa vaan pitäisi hankkia useampia. Ja kun en mä edes ole kiinnostunut oikein mistään muusta kuin urheilusta niin ei olisi oikein järkeä siinäkään. Jos siis edes kykenisi sellaisia hankkimaan. Mä voin kyllä katsoa lätkää laittomien streamien avulla, mutta kun muistaa, miten ennen on voinut katsoa rakasta lajia niin että jotain ymmärtääkin ja on nähnyt edes kunnon maalikoosteet muista otteluista, niin on tämä aivan kauhean masentavaa, kun yhtäkkiä ei näytetä muille kuin maksaville edes parhaita paloja otteluista. Tuloksetkin joutui katsomaan teksti-tv:stä kun eivät voineet edes niitä kertoa Suomen pelin aikana, jotka siis on ainoita, jotka televisioidaan muille kuin maksukanavien ostajille - välieriä ja finaaleja kai lukuun ottamatta.
No on se tullut jo kauan aikaa sitten selväksi, että kaikessa raha ratkaisee, joten ei kai se auta itku markkinoilla. Kun muut maksaa ja on valmiita maksamaan, niin ei köyhän auta muu kuin olla ilman ja keksiä jotain muuta tai siis tuijottaa noita laittomia streameja ja yrittää repiä kisainto niillä, mutta aika vaikeaa se just nyt on. En tiedä käykö tässä niin kuin kaiken muun seuraamiselle, että into hiipuu pois kun ei ole kunnon lähetyksiä ja palveluita muuta kuin niille, joilla on rahaa. Ja kisat pelataan vielä Suomessa... no toisaalta, SM-liigakiekkoakaan en ole vuosikausiin seurannut juuri sen takia, että pelit on viety maksukanaville, joten tässä käy ehkä samoin. Miksi innostua jostain, johon ei ole itsellä varaa ja itkeä sen perään? Hitto, toivottavasti taitoluistelusta ei tule koskaan suosittua lajia, koska se on laji, jota olen seurannut kauimman aikaa eikä ole vielä siirtynyt maksukanaville. Viime kaudella näytettiin jopa GP-kisoja! :D
-
Floodaan masennusarkistoa, koska en keksi muutakaan ja olo on sellainen, että tämä tuska on saatavap ois harteilta edes hetkeksi. Koska huomaan palaavani siihen usein ja se on painolastina mukana koko ajan täällä käydessä. Mietin, että pitäisikö vaan lähteä täältä pois sitten, kun uudet adminit on valittu ja tietää mitä tehdä. Tämä ei ole enää se onnellinen paikka. Eikä se vika ole kenessäkään teissä, koska täällä käy niin ihania ihmisiä, että se on etuoikeus, mutta se ei poista tapahtunutta eikä sitä että ilmeisesti olen menettänyt pysyvästi ihmisen ja halusin tai en, olin mitä mieltä hyvänsä mistä muusta hyvänsä, se jättää aukon elämään ja tuo mukanaan ikävän. :'(
Mä haluan sut tänne takaisin. Mä haluan sut mun elämään takaisin. Mä lupasin itselleni antaa tälle aikaa, mutta mitä enemmän aikaa tälle antaa, sitä lopullisemmalta se vaan tuntuu.
-
Voi Liz, älä nyt sinäkin lähde! Minusta olisi niin mukava jos tämä tästä vielä asettuisi ja kaikki menisi hyvin. Mutta toki itse päätät ja mietit mikä itsestä oikealta tuntuu - kunhan nyt et äkkipäätä minnekään lähtisi...
-
Ihmisten pahimpia ongelmia on toiset ihmiset, voi kumpa sulla asiat helpottais, Liz! En nyt koko tilannetta tiedä, mutta kannattaa muistaa, ettei foorumilta lähtö tuo ystävää takas. Täällä on paljon ihmisiä, jotka sua jäis kaipaamaan, mutta toki päätös on yksin sinun.
Jotkut asiat on sellaisia, ettei niitä vain voi käsittää ellei sitä saa lukea. Mulle itselleni ainakin on ihan pienestä asti jankutettu, että ratkaisu pahaan oloon/ angstiin/ kiukunpuuskaan ei ole lähteä yksin ulos tai käpertyä piiloon kaappiin. Oikeesti ymmärsin-sisäistin-käsitin koko pointin ja kauneuden luettuani Darren Shan - Sielujen järven. Lainaus/ Vancha March: "Nyt on vaarallinen hetki erota niistä jotka välittävät sinusta".
Se oli valaistuminen. Kyllä ton nyt on aina tiennyt, mutta todella ymmärsin vasta pari vuotta takaperin ks. opuksen käännöksen ilmestyttyä. Se pätee niin joka asiaan, myös tähän tilanteeseen. Siksi sen Lizille tahdoinkin sanoa.
Ärsyttävintä tuossa lauseessa on puuttuva pilkku ja piste (ja DS:n käännöksistä puuttuu lähes jok'ikinen pilkku, ärgh!)
-
Liz, äh, mua niin surettaa sun puolesta koko toi homma. :( Todellakin toivoisin ettet sä lähtisi täältä, mutta ymmärrän kyllä jos se tuntuu susta parhaalta ratkaisulta.
Aika on niin suhteellinen käsite, ja kun kyse on rakkaasta ihmisestä, sen kuluminen tuntuu pahalta; jotenkin peruuttamattomalta.
-
Liz, älä lähde mihinkään! Ei se muuhun auta ja meillä kaikilla on tylsempää ilman sua. BUTTIS myös takaisin!
Voitte vaiks hämätä ja vaihtaa nimiä, toinen voi olla Yrjö ja toinen Jörgen.
-
Voitte vaiks hämätä ja vaihtaa nimiä, toinen voi olla Yrjö ja toinen Jörgen.
:D :D
Kannatetaan!
Joo, selkkaukset läheisten kanssa on inhottavia. Toivon todella, että tämäkin ratkeaa kaikkien kannalta parhain päin.
-
Ei auta Jörgeniksi muuttuminen. Mä olen kokeillut vaikka mitä nimiä ja kaikki johtaa aina takaisin samaan. Ainoa ratkaisu on pitää turpa kiinni. Mahtaisikohan onnistua Fifissä? Finissä olen pitänyt turvan kiinni nyt jo pari kuukautta, joten ehkä se onnistuisi täälläkin. ::) Toisin sanoen ottaisi toisen tunnuksen ja poistaisi tämän ja sitten vaan lukisi ficcejä. En tiedä toisiko se Buttista takaisin, jos mä en osallistuisi mihinkään, mutta ehkä se antaisi mulle itselleni jotain mielenrauhaa. Ehkä, ehkä ei, mutta jos ahdistus asiasta jatkuu pakko on tehdä jotain.
//Tai hitot, en mä tätä tunnusta poista, (kerran elämässä jossakin mulla pitää olla tili, jota ei ole koskaan poistettu) mutta ei mun ole pakko käyttää sitä koko aikaa LOL jos siltä tuntuu. ;D
-
No en tie ilahtuuko Buttis sun hiljasuudesta... Mä en ainakaan ilahtuis, ellet sit suunnitellut jotain pilkkalauluja. Mut tehän ootte irl-kavereita. Laita sille viesti, et leivoit ihan liikaa pullaa, äkkiä apuun! Vaikkei jaksais elämäntilannetta tai ärsyttäviä ihmisiä tai muiden huonoa käytöstä, niin aina jaksaa syödä pullaa!
-
Toi on kyllä niin totta! Muutenkin ruoka yhdistää ihmiset. :)
-
Toi on kyllä niin totta! Muutenkin ruoka yhdistää ihmiset. :)
Totta! Minä sain eilen lättykahvikutsun eräältä ihmiseltä, joka oli paras ystäväni teinivuosina, mutta jota en ole tapaillut ollenkaan koko aikuisiälläni. Jos olisi kutsuttu pelkästään kahville, olisin epäröinyt ja vaivaantunut. Mutta lätyistä mieleeni palasi välittömästi kuinka herrrrkullisia rasvaisia lättyjä tämä muinainen ystäväni paisteli meille usein koulun jälkeen ja silkka herkkuruuan himo karisti kaiken arastelun mielestäni välittömästi. :D
-
Mun bravuuri taitaa olla tortut. ;D En kyllä välttämättä uskalla edes mainita jos on tuoretta torttua tarjolla. :D
-
Mikä on torttu?
Tai siis joo, on kääretorttu ja torttutorttu ja torttutorttutorttu, mutta mikä se oikeesti on? Sanahan tulee varmaan ruotsin tårtasta, mut ne ei tee eroa tortun ja kakan välille, ihan niin kuin ei kakan ja kexinkään välille.
-
Mun bravuuri taitaa olla tortut. ;D En kyllä välttämättä uskalla edes mainita jos on tuoretta torttua tarjolla. :D
Ja toinen, ikimuistoinen bravuurisi ovat kovat, mukavan lämpimät munat. ;D Kukaan järjissään oleva ei taatusti kieltäydy niistä...<3
zilah
-
Mikä on torttu?
Tai siis joo, on kääretorttu ja torttutorttu ja torttutorttutorttu, mutta mikä se oikeesti on? Sanahan tulee varmaan ruotsin tårtasta, mut ne ei tee eroa tortun ja kakan välille, ihan niin kuin ei kakan ja kexinkään välille.
Torttu on leivonnainen, joka koostuu useimmiten sokerista, kananmunista ja jauhoista valmistetusta taikinasta. Kääretortun, Runebergin tortun ja joulutortun lisäksi tortuiksi voi sanoa aika lailla kaikkia makeita piirakoita jotka ovat leivottu jonkinnäköiseen vuokaan. Tää on taas käsittääkseni vähän tämmönen paikkakuntakohtanen sana, toisaalla puhutaan piirakasta, toisaalla tortusta. Ympäri Suomen myös paskasta.
-
No en tätäkään ketjua ole taas seurannut. Mutta et säkin Liz voi lähteä, kun mullekin tulee ikävä. On orpo olo olla foorumilla, mistä puuttuu Liz. Oon liian tottunu siihen :'DD
Mut ihmissuhteet on siinä mielessä hyviä, koska on mahdollisuus sopia kiistat. Toki niitten on myös mahollista jäädä sopimatta, mutta joka tapauksessa on mahollisuus myös saada ihmissuhde takasin oikeille urilleen. Mullakin on parikin ystäväsuhdetta, jotka on millon mistäkin syystä meinannu kariutua kokonaan, mutta aina ollaan molempien kanssa sovittu. Se vaan vaatii vähän työtä molemmilta osapuolilta ja erityisesti siltä, joka uskaltaa ottaa ensimmäisen askeleen. Mä toivoisin kovasti, että saisitte välinne kuntoon, koska ystävä on kamala menettää. Ja koska mäkin tahtoisin Bbuttiksen takasin tänne. Näyttää kurjalta kun kaikki Bbuttiksen viestit on masentavan mustalla ja vieraana.
//Oho. Failasin. Mut en mä huomannu, et bbuttis tuli jo takas. :'D
-
Hah, mä rupeen käyttään tota torttua joka tuutissa, ihana sana! :D
Tortun käytön lisäks tahdon tietää, minne meen. Tahdon tietää sen just nyt, tällä hetkellä, ei kohta, vaan nyt! Koska tiedän tasan, mitä tahdon, oon tiennyt ties kuinka kauan. Lisäksi oon tehnyt miljoona eri ammatinvalintatestiä ja suurin osa niistäkin on samaa mieltä. Mikä sitten mättää? Koska tahdon tietää, minne noin fyysisesti menen, mistä saan sinne pisteitä ja koska voi lähtee? Lakki nyt olisi hyvä ensin saada toki, mutta en kestä tätä tietämättömyyttä. Oon sellainen, että mulla tulee olla selvä tavoite (vaikka epärealistinenkin, kunhan sellainen on), jonka tunnen ja jota tosissani tahdon. Sitten elämä sujuu eikä suunnitelmien muutos ole mikään ongelma, kunhan on koko ajan jokin tavoite. Nyt ei ole ollut liian pitkään aikaan kyllin tarkkaa, koska määrite "lukeen yliopistoon mun alaa" ei ole tarpeeksi, vaan tahdon tietää kaupungin, pisteet ja etenemismahdollisuudet! Ei luulisi olevan niin vaikeaa, mutta kyllä se näköjään vain on. Angst-turhautuminen, ehkä olen vain tyhmä, mutta yliopistojen sivut on aika epäkiitolliset epämääräiselle etsijälle, kun ei se opokaan tiedä tai halua tietää. Ehkä sitten lakituksessa joku tulee nyppään hameen helmasta ja kertoo mulle kaiken.
-
Mikään ei ole sen masentavampaa kuin käydä lukemassa keskusteluja Hyvinkään ampumatapauksesta ympäri nettiä.
-
Liz, mä kävin lukemassa silloin Jokelan ja Kauhajoen ammuskelujen aikaan niitä juttuja netistä, ja se todella veti maahan. Nyt tuon Hyvinkään tapauksen kohdalla en ole uskaltautunut seuraamaan mitään keskusteluja aiheesta - niistä tulee vaan liian huono olo, ei kannata. :(
-
Mua masentaa... kaikki. En tahdo enää... mitään. Tahdon vaan...no, jotain joka... en tiedä. Ei tästä vaan ikinä tule mitään. Helpointa olisi... en tiedä. Mä en tahdo muuta kuin... joo, en tiedä, mutta olen yksin ja onneton enkä kykene puhumaan kenenkään kanssa, koska en mä osaa edes määritellä mikä mättää. Kaikki kai. Koko elämä, menneisyys, nykyisyys, tulevaisuus. Mä ymmärrän hyvin kaikkia niitä, jotka kokee ettei ole olemassa tulevaisuutta tai ainakaan valoisaa sellaista, koska niin... ei sitä ole olemassa. Ei ollut valoisaa menneisyyttä eikä tule valoisaa tulevaisuutta. Ja noin kerran viikossa se itkettää, kun ei jaksa enää toivoa. Ei jaksa ajatellakaan että tätä se on sitten seuraavat viisikymmentä vuotta hautaan asti. Joo, ei kiitos, mutta sitä se tulee olemaan, koska tätä se on aina ollut. Yhtä onnettomuutta. Miksei noi joukkoampujat voisi osua mun kohdalle kun joskus satun olemaan baarissa? Yksi turha elämä pois eikä sitten tarvisi ainakaan kirjoitella mitään sankarista. ;D Sitten voisi kirjoitella että yksi luuseri maailmassa vähemmän. Jei!
//Muoks: Mä arvostaisin melkein itseäni enemmän, jos musta voisi edes tulla juoppo, mutta ei. Musta ei saa edes juoppoa! ;D Elän elämäni ja kuolen, mutta mitään en ole saanut aikaan. Jippii! No mitä helvetin väliä? En mene edes hoitoon, vaikka varmaan tarvitsisin tai ei. Se on totuus sekin, että mä en ole edes tarpeeksi hullu! ;D Että voi olla masentavaa olla niin näkymättömän keskinkertainen ja silti niin toivottoman luuseri. ;D :'( :'( :'( ;D
-
Mä en tahdo ignoorata sua enkä tahtoisi kenenkään muunkaan niin tekevän, mutta mitä tuohon voisi sanoa? Total agree, kaikkien kohdalla se sama paska on. Eikä kyse olisi paskasta, ellei joku olisi keksinyt jotain parempaa.
Ja nyt tatittaa, koska kuulostan vähättelevältä, koska runosuoni ei syki - ei nyt eikä koskaan kuluneiden kahden viikon aikana.
Voisiko ficcisivustoa vielä yhtään vaikeammaksi tehdä kuin ff.nettiä?!? Blaah, miljoonatta (kolmatta erillistä) kertaa yritin siellä mitään julkaista, mutta ei. Mikä idea on laittaa alkutiedot erikseen? Koska silloinhan mun pitäisi muistaa ne ficistä, joka on jo pitänyt sinne ladata. Miten voisin osata jotain ihan hämäriä ikärajanimityksiä? Missä on genre fluffy ja fandom Der kleine Vampir? Ja miksi ihmeessä profiilikuvan vaihtumiseen pitää mennä vuorokausi!? Hullua, selvästi joidenkin amerikkalaisten keksintö. Ei vain jaksa tapella enää, luovutan enkä edes yritä nostaa suomenkielisten Shanien tasoa omilla mahtavilla luomuksillani - tällä hetkellä siellä on vain yksi pieni ficceröinen. Tyhmää!
-
Kuten varmasti monia muitakin, mua pelottaa tulevaisuus, sillä jotenkin tuntuu, että mä en koskaan pääse tekemään sitä mitä haluan sinne minne mä haluan. Enkä edes oo varma haluanko oikeasti. Lukion loputtua pitäis oikeesti tietää, mitä mä elämälläni teen, meenkö mä töihin, vai jatkanko yliopistossa (Viimeinen olis jees..) Ongelma vaan on se, että tuntuu, ettei silläkään oo mitään tarjottavaa mulle. Ei tässä maassa. Jossain muualla, Briteissä mieluusti.
Ja musta tuntuu oudolta. Mulla on iso kasa kavereita, ja tykkään niistä ihan hulluna, mutta silti tuntuu, etten voi avautua kenellekään mistään. Mun sisällä tuntuis olevan paljon mätiä asioita, jotka mä vaan haluaisin sieltä pois, mutta mä en onnistu siinä, ellen mä pääse käsittelemään niitä millään tavalla. Ja mähän en itke muiden nähden, mä pidättelen sitä aina viimeiseen asti, joten sekään ei oo vahtoehto, et itkis kaiken vaan veke. Enmä edes tiedä mikä mua jälleen masentaa. Tulevaisuus, elämäntilanne, riidat, maailma? Kenties noi kaikki.
Mä haluan jonkun joka nyt silittäis mun päätä, ja joka juttelis mun kanssa kunnolla pitkästä aikaa. Mä kaipaan pirusti nyt hyvää ruokaa, vaikka söinkin sitä jo (Kannattaa tehdä itse hampurilaisia, ne on ihan uskomattomia käsintehtyinä). Kenties mä haen kupillisen jäätelöä. Ja kupin kahvia, sekä kuuntelen mahtavaa musiikkia. Toi vois tepsiä, ajatuksenakin pelastaa hetkeks :) Jo toi, että kirjotti tähän ees about kaks lausetta, autto. Sillä ne loput asiat mä sain hoidettua jo mun pään sisällä. Angstaan ehkä eräästä toisesta jutusta illalla, jonka jälkeen tuun tuntemaan itteni pinnalliseks ja kakaraks :D
-
^ Otan osaa <3
-
Sister S, otan osaa. <3
-
Otan osaa. Kuolema on kummaa. :(
-
Unta viime yönä pari tuntia, kun tiesin, ettei tästä päivästä tule helppoa. Oikeassa olin.
Siskon kanssa kävin ultrassa ja sain kuvan tulevasta siskontyttärestäni. Sen jälkeen iski vitutus, kun kuuntelin keskustelua, mitä siskoni kävi lapsen isän kanssa. Suoraan sanoen ei vittu mitä paskaa systeri sai taas niskaansa. Äitimme oli mukana ja puolusti lapsen isää! Kun systeri yritti puolustaa itseään, niin "Ei sulla ole mitään syytä loukkaantua, tosiasioita nää vain on." Just joo. Systerihän se julma on ja kaikkea muuta. Vitut. Se lapsen isä on täyskusipää mulkku ja tuntui pahalta katsoa systeriä, kun se oli sen keskustelun jälkeen aivan rikki. Onneksi olin mukana tukemassa systeriä ja olin ainoa, joka yritti puolustaa sitä. Ja sitte äiti sano, että hän on isoäiti, niin hän sanoo miten asiat tehdään. Systeri ei kuulemma saa ryhtyä yh:ksi ja muuta paskaa. Haistakoon äiti pitkän vitun. Systeri on yhä paskana ja rikki. Tuntuu pahalta katsoa sitä. Lapsen isän haukkuessa systeriä äiti vain nyökkäili. Systerillä kuulemma paska asenne ja kaikki on kuulemma systerin syytä.
Lisäksi tänään sain yhden aikaan soiton, että exäni ihana isä nukkui tänään puolen päivän pois. Oli odotettavissa, mutta tuntuu pahalta. Sattuu, itkettää, mutta en saa itkettyä. Itken kun pystyn.
Onneksi huomenna pääsen rakkaan poikaystäväni luokse ja siskoni pääsee hyvälle ystävälle rentoutumaan. Tulee kummallekin juuri oikeaan aikaan nämä hetket. Niitä tarvitaan.
-
Lapsen isän haukkuessa systeriä äiti vain nyökkäili. Systerillä kuulemma paska asenne ja kaikki on kuulemma systerin syytä.
Tällä foorumilla on varmaan miljoona kertaa todettu, että perhe on pahin. Mitä enemmän porukka aiheesta avautuu, sitä voimakkaammin ihmettelen, minkä voimin nykyisen kaltaista perheinstituutiota oikein pidetään voimassa. Ja miksi vitussa. Minun siskollani ei kyllä lapsia ole, mutta yleisemmällä tasolla tuo kuvailemasi tilanne kuulostaa tosi tutulta. Minun äitini on myös aivan hirveä, esim. tänä keväänä siskoni pisti viimeinkin välit poikki mutsin kanssa muuttaessaan sen luota pois, kun armas äitimme oli kaiken muun hyvän lisäksi selittänyt siskoni poikaystävälle, että kundi voisi saada jonkun paremman tytön kuin siskoni. Paska asenne on myös hyvin tuttu argumentti - vuorotellen siskollani tai minulla on se, mutta kummasti me vaan aina keskenään tulemme toimeen.
No, onneksi nyt kun siskokin on viimein muuttanut mutsin luota pois, voimme leikata kauhumutsin pois elämästämme. Siskoni oli nyt kesällä sairaalassa, mutta äidille ei asiasta ilmoitettu. Olemme kyllä molemmat valmiita aloittamaan äidin kanssa ns. puhtaalta pöydältä, jos hänkin tulisi vähän vastaan, mutta ainakin tähän mennessä kaikki sovinnon eleet on torjuttu ja jos puheväleihin saakka on päästy, mutsilla on tapana alkaa kaivella vanhoja riitoja tai sitten alkaa vääntää väkisin jotain kiistaa. Huoh.
Voimia, Sinikeiju, tiedän suunnilleen, miten paljon voi tuollaiset perhetilanteet vituttaa.
Ja osanotot SS:lle myös.
-
Keiju, hyvä että sinä olit puolustamassa siskoasi. Pahin tilanne perheen kanssa on se, jos joutuu yksin kaiken paskan keskelle. Kuulostaa kyllä mahdollisimman paskamaiselta tilanteelta saada tuohon ja tuollaisten ihmisten keskelle lapsi, vaikka sitä itse haluaisikin. Lasta pitäisi suojella niiden vaikutuksilta. :P Harvoin niillä ihmisillä on hyvä vaikutus kehenkään, jotka vaan haukkuu kuinka paska joku on. :P
-
Sinikeiju, hyvä että sinulla ja siskollasi on toisenne. Ja hyvä että olet hänen tukenaan. Sitä tarvitaan.
Tällä foorumilla on varmaan miljoona kertaa todettu, että perhe on pahin. Mitä enemmän porukka aiheesta avautuu, sitä voimakkaammin ihmettelen, minkä voimin nykyisen kaltaista perheinstituutiota oikein pidetään voimassa.
Pakko kuitenkin puolustaa perhettä tärkeänä asiana, vaikka tässä nyt monella on huonoja kokemuksia ollutkin. Minulle kun on vuosien myötä tullut käsittämättömän tuntuisena asiana se oivallus että niin monilla ei oikeasti ole onnellista perhettä taustallaan. Muistan kun näin joskus nuorena jääkaappimagneetin jossa sanottiin jotain sensuuntaista että "ystäväsi voit valita, sukuasi joudut sietämään", enkä ymmärtänyt sen pohjimmaista ideaa.
Sitä onnekkaammaksi tuntee itsensä tässä asiassa, kun on tajunnut että se ei ole mikään itsestäänselvyys (jona sitä on automaattisesti lapsena ja nuorena pitänyt). Minut on kasvatettu siihen, että perhe rakastaa aina varauksetta, tapahtui mitä tahansa; että perhe on tukena ja auttaa aina, tapahtui mitä tahansa, ja se perhe on ainakin minulle kattanut paitsi ydinperheen eli vanhemmat ja sisarukset, myös isovanhemmat, tädit, sedät, serkut, jopa isotädit ja -sedät ja vielä jossain määrin ystävätkin kaupan päälle. Tätä asennetta tahdon itsekin vaalia ja jatkaa eteenpäin, niin pitkälle kuin se on minusta kiinni, ja toivoisin myös saavani sellaiset puolison ja lapset, jotka ajattelisivat samoin. Ja kun nyt kerran masennusarkistossa keskustellaan, niin mainittakoon että minulle on aina ollut suurin suru ja murhe elämässäni juuri se, että en ole saanut omaa perhettä, vaikka sitä olen lapsesta saakka hartaasti (ehkä liiaksikin) toivonut.
-
Minut on kasvatettu siihen, että perhe rakastaa aina varauksetta, tapahtui mitä tahansa; että perhe on tukena ja auttaa aina, tapahtui mitä tahansa, ja se perhe on ainakin minulle kattanut paitsi ydinperheen eli vanhemmat ja sisarukset, myös isovanhemmat, tädit, sedät, serkut, jopa isotädit ja -sedät ja vielä jossain määrin ystävätkin kaupan päälle.
Sama. Tosin mulla ei ole koskaan ollut välittömiä sisarussuhteita, niitä olen jäänyt kaipaamaan, mutta en valtavasti, koska mulla on paljon ihania ystäviä ja kavereita, joiden kanssa voin jakaa murheeni ja iloni <3
Mutta toi, ettei perheeseen voi luottaa tai ettei perhe ole sitä mitä se on mulle, se on ollut vaikea oppia. Ja kamala oppia, koska se on kuitenkin itselle niin tärkeä asia, että itkettää ajatellakin, ettei kaikilla voi olla niin =/
Mulla ei ole mitään masenneltavaa nyt, ostin mansikoitakin! Anteeksi offi :F
-
Toisaalta tuota perhe on aina tukena -juttua voi käyttää vallanvälineenä ja väärin. Mä en oikein hyväksy sitäkään, että jotkut tukee sokeasti kaikkea mitä perheenjäsenet tekee ja jopa törkeästi valehtelee niiden puolesta.
-
No ei minulla nyt kuitenkaan mikään rikollinen toiminta ollut tausta-ajatuksena, vaan ihan normaali perhe-elämä. Jos autosta puhkeaa rengas, niin joku tulee noutamaan tien päältä ja auttamaan, tai jos on suruja niin toinen kuuntelee, tai jos jollakulla ei ole rahaa niin voi tulla käymään ruoka-aikaan jne. Maalaisjärjen mukaan. Ei kai nyt kukaan terve ja normaali ihminen valehtelemaan tai manipuloimaan toisia ala, läheisiään varsinkaan. En minäkään sellaista hyväksyisi että toisia kohdeltaisiin väärin tai ylläpidettäisiin jonkunlaista kotimafiaa.
Tietysti teoriassa kaikki voisi olla mahdollista jos niin päin tahtoo asioista ajatella, mutta sanoisin että jos joku käyttäytyisi rikollisesti tms niin sekin on välittämistä että ilmiantaisi poliisille tai huolehtisi että itsetuhoinen pääsisi hoitoon. Sekin on perheen tukea, että asioista puhutaan eikä vaieta, ja että vaikka joku töppäilisi, sille annetaan anteeksi eikä hylätä. Serkkupoika teininä sai loistoidean, lähti vähän ajelulle vanhempiensa autolla, romutti sen ojaan ja siitä luki paikallislehdessäkin. Asia selvitettiin eikä sen kummemmin salailtu tai häpeilty, ja kelpo mies ja perheenisä siitäkin pojasta kasvoi.
-
No loukkasin sit polveni (kts. vitutusarkisto) ja nyt surettaa koska mulla ois koko läjä ihanaa mehevää tuhmuutta tsekattavana tuoreeltaan ladattuna mut mut... polvi on niin kipee et jos liikutan sitä vähääkään ni sattuu aivan helvetisti eikä siis mitenkään kuumottavalla tavalla ja nyt :( on siis tuhmailut vähä jäissä :(
(Lisäksi mulla on niin tylsää et avaudun täällä tällaisista. Internet, herää jo saatana.)
Ei se sitten mennytkään, masennus. Viime vuosi meni koulussa ruhtinaallisesti perseelleen sen takia, enkä kesällä oo ehtinyt näemmä päästä siitä irti. Kai mä oikeasti tarvitsen niitä mömmöjä (joita ei o tullut taas sötyö vaikka tiiän aivan hyvin et ne alkaa vaikuttaa vasta viikkojen päästä ja...) ja terapiaa, kun olosuhteet on tällaiset.
En halua avautua perheelle, ne ei pysty pitämään juttuja omana tietonaan ja ne huolehtii musta muutenkin liikaa, en halua kuulla äidin mäkätystä vaikka se hyvää tarkoittaakin.
En halua avautua kavereille, meistä kellään ei mee kovin hohtoisasti enkä halua pilata niiden mahdollisesti parempia fiiliksiä.
Avaudun sis täällä, ja nytkään en päästä kaikkea, koska en halua lemautua synkäksi tyypiksi, halun että ihmiset voi viihtyä mun seurassa ajattelematta "apua voinko sanoa noin jos tuo masentuu siitä", haluan voida unohtaa tän hetkeksi itsekin.
Vittu että mä haluan unohtaa tän, heti päivän rientojen päätyttyä linnoittaudn makkariin, huljuttelen sydänjuuria halvassa siiderissä ja syön jos jaksan muistaa. Kuuntelen musiikkia. Katson pornoa. Luen ficcejä. Keskustelen fooruilla, irkkaan. Eikä se tietenkään tee hyvää, juopottelu, vaikka en mä ikinä krapulaa saa, ja tuudittautuminen todellisuuden rajamaille.
Tää on pakkorako, koulussa. Opiskeluoikeus loppuu keväällä ja mulla on opintolainatkin juokemassa, mut mielenterveyden lujuudella ei opiskella osa-aikatyön tuloilla. Vittu jos edes vois saada töitä mistään. Turhaanhan mä opiskelen ja teen ittelleni velkaa, taantuma kestää kuitenkin niin kauan että oon yli-ikäinen kokemattomaksi työelämään astujaksi kun valmistun, jos joku huolii kokemattoman ne ottaa jonkun niistä nuorsta tytteleistä tai poitsuista, joilla ei ole mielenterveystaustaa ja siitä johtuen pelkkä peruskoulutus ja lukio venynyt parilla vuodella.
Ja mun pitäis jaksaa kouluun ajoissa joka päivä ja työskennellä itsenäisesti tuntemattomien keskellä, ja tyytyä siihen että opettajalla on mulle aikaa kahdeksalta aamulla ja kolmelta päivällä vaikka luokkakoko on vittu puolet eilisvuodesta.
Voisinhan mä lietsoa iteni liekkeihin sitä terapiaa ja lääkityksen tsekkausta ootellessa, vetää kunnon hypomaniat ja livauttaa hommat valmiiksi niin että suhahtaa van, kyllä mä siihen kykenen, mutta ehkä lievästi vaikeeta päästä siihen maailmaan kun joka hetki koulussa on ulkopuolisuutta, turhautumista, epäonnistumista, taakkana oloa. Keskittymiskyky on kurainen, en pysty sulkemaan mitään ärsykkeitä pois. Haluaisin jäädä kotiin ja olla vaan rauhassa, mutta sielläkös mä mitään aikaan saisin kun ei ole ketään muistuttamassa koko koulun oleassaolosta.
Mä en uskalla syödä lääkkeitäni, mulla on koko loppukesän ollut koko ajan huomattavampaa värinää mania-akselin suuntaan, ja mun mömmöt on valittu se mielessä että mitään hypomaniaa ei ole. Ei mua haittais olla hurmoksessa muutamaa päivää, valvoa ja valvoa ja suorittaa kaikki asiat, mutta... Se ei oo tervettä eikä se tee hyvää mulle. Koulusuorituksille ehkä, mutta ei mulle.
Huomasin eilen pöhnäisenä valoja sammuttaessani, että marsut oli olleet ilman varsinaista heinää vuorokauden eikä mulla ollutkaan niille uutta pussia valmiina.
Vittu kuinka monta vuotta tätä pitää jaksaa runkata, ilman lääkitystä jokaiseen vstatuuleen kaatuen tai lääkityksen takia tunne-elämä köyhtyneenä ja nautinnot haalistuneina. Tää menee taas tähän..
Vittu lopetan en halua itkeä koulussa ja mun pitää oikeesti saada nää tuotesuunnittelut piirrettyä.
-
Kuule peccantis, tuo sun tilanne kuulostaa ihan samalta kuin mun tilanne kymmenen vuotta sitten. On varmasti hemmetin laimeaa sanoa, että asioilla on kuitenkin taipumus järjestyä. Ei välttämättä niin kuin on itse olettanut ja suunnitellut, mutta jotenkin tyydyttävästi kuitenkin. Lääkkeitä en suostu enää syömään, vaan luotan vitamiineihin ja luontaislääkkeisiin. Parin vuoden tiukka terapiajakso antoi ihan uutta pohjaa ponnistella eteenpäin. Täytyy myöntää, että sitten mulle tuli elämän lotossa seitsemän oikein ja pääsin koulun harjoittelun ja ihananihanan opettajan kautta oppisopimuskoulutukseen ja sitä kautta vakituiseen työpaikkaan, jossa oon ollut nyt reilut kuusi vuotta. Yksi vakavampi romahdus oli tuossa viime vuonna ja ilman muuta on selvää, etten mää tästä lopullisesti terveeksi ihmeparannu koskaan, mutta jotenkin vuosi vuodelta sitä oppii olemaan armollisempi itselleen ja sen kautta elämään enemmän itseätyydyttävää elämää.
//Niin, siis ennen tätä onnistumisenjaksoa mulla oli takana 3x keskeytetty lukio, 1 x keskeytetty ammattikoulu, 2 x keskeytetty ammattikorkeakoulu. Viime/toissavuoden romahduksen seurauksena tuli jälleen 1 keskeyttetty ammattikorkeakoulu, mutta se ei enää harmita. Pää asia, että itse selviää parhain päin päivästä toiseen.
-
Nappeli kiitos ._. kunpa voisinkin suhtautua asioihin kevyemmin... Kyllämähän sen osaisin, mutta äiti. Äiti on kyllä hyvä ihminen, mutta se ei tunnu tajuavan, että masennuksesta ei noin vain parannuta. Miten paljon se vaikuttaa kaikkeen. Etten mä laiskuuttani tai typeryyttäni ole ongelmainen ja alisuoriudu. Herranjestas miten se puhuu, miten vaativa se on. "Päätöksiä!" "Nyt tarvitaan suorituksia!" Eikö se tajua miten ahdistava ihminen se on. Eikö se tajua, että mä hain apua pahaan olooni soittamalla ambulanssin enkä puhumalla sille koska pelkäsin sen reaktiota. Eikö se tajua, miten paljon mä välttelen sitä säästääkseni itseäni.
Jestas mä todella tarvitsen terapiaa. Oisko jollain lainata ajankääntäjää niin voisin mennä käymään kerran viikossa vuoteen 2015, jolloin sen terapian vois ehkä jo saada?
-
Se on tosiaan tullut harvinaisen selväksi, että sellaisilla ihmisillä, jotka ei itse ole joutuneet taistelemaan vastaavien ongelmien kanssa, ei ole yleensä harmainta aavistustakaan mitä se on. Kai se läheisenkin ulkopuolelta asiaa seuraavan silmään näyttää joltain ihan muulta (laiskuudelta, saamattomuudelta, tms.). Minunkin vanhemmat alkoi tajuta vähän ehkä vasta sen mun terapiajakson aikana. Opin itsekin puhumaan asioista varmaan jotenkin ymmärrettävämmin, kun aloin itsekin ymmärtää itseäni paremmin. Voimia sulle peccantis.
Minä jouduin hakeutumaan yksityiselle terapiaan (julkiselta puolelta ei ollut toivoakaan), mutta onneksi sain järjestettyä asiat terapeutin avulla niin, että sain siihen Kelan kuntoutustuen ja jotain muita avustuksia, niin ettei tullut kuin puolittainen konkurssi.
-
Otan osaa, Peccantis ja Nappeli. Osani masennuksesta olen saanut minäkin, vaikka aivan noin vakava tilanne ei kohdallani ollut. Tiedän kuitenkin täsmälleen miltä tuntuu, kun se läheisin ihminen ei ymmärrä ollenkaan. Minulla ei edes ollut mahdollisuutta vältellä sitä supersuorittajaa joka minua piiskasi eteenpäin, koska kyseessä oli aviomieheni. Voin sanoa, että elämä supersuorittajan kanssa on yhtä helvettiä ja voi päättyä vain huonosti. Äitini oli samanlainen ja hän murtui lopulta itselleen asettamiensa vaatimusten alla ja hänestä tuli alkoholisti. Ex- mieheni taitaa mennä samaa rataa. Elämäni onnellisin päivä oli se, kun erosimme.
Masennukseni on parantunut ilman lääkkeitä. Pikkuhiljaa, mutta tasaisesti sitä mukaa kun olen saanut elämääni järjestykseen. Enää en elämääni huoli ihmisiä, jotka ahdistavat minua.
Zilah
-
Tsemppiä ja voimia vaan täältäkin, peccantis!
Mulla ne läheisimmät ihmiset näkivät mun masennuksen yleisenä saamattomuutena, laiskuutena ja mukavuudenhaluisuutena. Ihan kuin mä olisin tähdännyt tarkoituksellisesti siihen, että kusen kaikki opiskelut ja henk.koht. elämäni. ;)
Ei ole helppoja asioita nämä.
-
Minäkin toivotan jaksamista. Jollei se muuten auttaisikaan niin ehkä se ajatus edes helpottaa, että kaikki eivät ajattele sinusta samoin kuin ne joiden "kannustus" lähinnä ahdistaa.
Minulla ei itselläni ole masennusta koskaan ollut, mutta tunnen läheisesti ihmisiä joilla on ollut vaikka mitä elämässään. Tässä taannoin keskustelin erään ystäväni kanssa siitä, miten suuri rikkaus ihmiselle on tuntea laajalti erilaisissa elämäntilanteissa olevia ja olleita ihmisiä; sitä pystyy ymmärtämään erilaisia ihmisiä ihan toisella tavalla kun tietää mitä on arki mielenterveyskuntoutujalla, kehitysvammaisella, perheenäidillä, yritysjohtajalla tai vanhuksella. On oikeasti aivan liian helppoa ajatella toisen elämäntilanteesta, että mitäs tuo joutavia nitisee. Pienellä rahalla sinnittelevä työtön ei voi tehdä samanlaisia valintoja ruokakaupassa kuin hyväpalkkainen työssäkäyvä, ja masennuspotilaalle on turha sanoa että sen kun nyt ryhdistäydyt ja alat hommiin niin murheet unohtuvat. Päättäjätkin tekevät monesti hölmöjä päätöksiä varmasti ihan siksi, että eivät osaa samaistua todellisten ihmisten todelliseen elämään, teoriassa kaikki voi toimia mutta käytännössä ei välttämättä niinkään.
Nyt taisin taas harhautua pohtimaan omiani, mutta pohjimmainen idea taisi olla se, että on vaikea ymmärtää toista ilman samanlaista kokemuspohjaa, ja siksi myös vertaistuki on monesti se suurin apu. Minusta on ihana lukea tällaisiakin keskusteluja, joista näkee että toinen tukee toistaan. :)
-
Mulla ne läheisimmät ihmiset näkivät mun masennuksen yleisenä saamattomuutena, laiskuutena ja mukavuudenhaluisuutena. Ihan kuin mä olisin tähdännyt tarkoituksellisesti siihen, että kusen kaikki opiskelut ja henk.koht. elämäni. ;)
Ei ole helppoja asioita nämä.
Melkolailla tällaista on ollut minunkin läheisteni kanssa. Minun masennukseni ei ole siis ollut sellaista joka olisi vaatinut lääkitystä, vaan on ollut suoraa seurausta siitä, että läheiseni ovat kohdelleet minua kaltoin lähes koko elämäni. Mieleen on tullut, että aika vahva pitää ihmisen olla, että näinkin tervepäisenä on selvinnyt sen myllytyksen läpi.
Äitini on koko elämäni pyrkinyt järjestelmällisesti tuhoamaan itsetuntoni jatkuvalla vähättelyllä ja nyt kun on huomannut ettei se toimi, huutaa ja haukkuu minua toinen toistaan kamalammilla nimityksillä. Jo lapsuudestani muistan ne satuttavat kommentit mitä tahansa yritinkin: no elä nyt turhaan rehki. Et onnistu kuitenkaan. Sä nyt vaan oot tollanen toivoton tapaus... ja niin edelleen.
Menin sitten naimisiin aivan liian nuorena, ensimmäisen seurustelukumppanini kanssa. Alkuvuodet olivat jokseenkin onnellisia, kun en ymmärtänyt kyseenalaistaa elämääni, enkä nähnyt mikä oli vialla. Mies oli tyytyväinen, olihan hän saanut itselleen loistavan kynnysmattovaimon, joka on olemassa vain hänen tarpeitaan varten. Hän oikein kehuikin minua milloin olin sopivan alistuva, mutta aina kun minulla alkoi mennä liian hyvin, veti maton jalkojeni alta samantyylisillä kommenteilla kuin äitini ennen häntä. Nyt vasta olen ymmärtänyt, että eksäni on jonkin sortin luonnehäiriöinen, eikä liene ihme, että olin niin maahan poljettu. Vuosia elin kuin jossakin tunnetyhjössä, missä en tuntenut mitään, eikä kukaan kyennyt minua satuttamaan. Ajatus, joka lopullisesti mursi minut ja käänsi vaa'a masennuksen suuntaan oli se, että tätäkö helvettiä koko loppuelämäni tulee olemaan ja että mieluummin otan ja päätän koko homman tähän.
En edes tiedä, mistä sain voimaa repäistä itseni irti siitä helvetistä, mutta minä olen sittenkin osoittanut olevani vahvempi kuin kumpikaan heistä, jotka minua pyrkivät alistamaan. Taloudellinen tilanteeni on katastrofaalinen, eikä helpotusta ole näköpiirissä, mutta minä olen viimeinkin vapaa. Vapaa päättämään omista asioistani ja luomaan itselleni sellaisen elämän kuin minä itse tahdon. Jo se asia yksin on ollut omiaan piristämään. Ja sekin, että minulla on rakkaita ystäviä, jotka ovat vaikeina aikoina olleet tukenani. Toivon sydämeni pohjasta, että lapseni eivät seuraa isänsä jalanjälkiä, sillä he ovat paras mitä elämässäni olen koskaan saanut aikaan.
zilah
-
Mä en ole varma, että olenko kussut tietyt asiat ihan saamattomuutta ja laiskuuttani. Okei, mulla on tietyissä asioissa vahva ihmispelko, joka tekee esimerkiksi työpaikkojen perään soiton kauheaksi helvetiksi ja joskus olen miettinyt, että pitäisikö sellaiseen hakea jotain ammattiapua. On mennyt muutamaan kertaan kaikki rahat nollille sen takia eikä sitten saa edes tunnustettua minnekään, että on vaan pelännyt niin paljon ja sitten jälkeenpäin itsestäkin tuntuu, että on vain ollut saamaton ja laiska, vaikka tietää itse ettei se ole ainakaan pelkästään sitä. Pelkään, että nykyinenkin opiskelu kusee siihen kun pitäisi työharjoittelupaikka hankkia ja myydä itseään, koska se kynnys on joka kerta aivan älyttömän suuri. :P Muutamat kivat nöyryytykset takana, ei auttaneet asiaa ja joo tosi hieno CV. Mutta ajatuskin siitä, että menisi jonnekin myöntämään että joo, en uskalla tehdä normaaliasioita kuin silloin kun olen poikkeuksellisen rohkealla päällä, on jotenkin ylivoimainen. :P
Miksei sitä voisi olla vaan miljonääri? :P
-
On mennyt muutamaan kertaan kaikki rahat nollille sen takia eikä sitten saa edes tunnustettua minnekään, että on vaan pelännyt niin paljon ja sitten jälkeenpäin itsestäkin tuntuu, että on vain ollut saamaton ja laiska, vaikka tietää itse ettei se ole ainakaan pelkästään sitä.
Se on kuule sama juttu kuin alkoholistilla, että ongelman myöntäminen on ensimmäinen askel paranemisen tiellä. Tiedän kylläkin tuon tunteen, kun ei pysty oikein myöntämäänkään. Ei ihan tosissaan. Sulla se varmaan on vielä sata kertaa pahempaa, kun tiedän, että sun perheenjäsenillä on ollut tapana lyödä aina vyön alle ja piikitellä ja ivailla. Ei oikein kannusta tunnustamaan heikkouksiaan sellainen kasvuympäristö. :(
-
zilah, vau, pakko sanoa, että sä oot kyllä pirun vahva! Ihan uskomatonta, miten tollaisesta läpi elämän kestäneestä rumbasta pääseekään ylös, eikä enää anna kenenkään kävellä ylitse. Huh! Tosi hyvä homma, että taloudellisista vaikeuksista huolimatta sä voit itse hyvin - sehän tässä on tärkeintä.
Liz, kuulosti tutulta! Oon toisinaan niin ujo, että jätän tärkeitäkin asioita (työhaastatteluja, virastorundeja, lääkäriaikoja...) väliin sen vuoksi, mutta jälkeenpäin tulee sellainen olo, että olisi ollut vain laiska ja saamaton. Kun se sitten kerääntyy oikein urakalla, mä yleensä itken nimenomaan saamattomuuttani, vaikka todellisuudessa se ei siitä ollut kiinni. Vielä kun läheiset huohottaa niskaan syyttävällä sormella heristellen, on soppa valmis.
(Mulla alkoi soida päässä Zen Cafén Laiska, tyhmä ja saamaton. ;D)
-
Mun oli pakko laittaa toi biisi soimaan, malla! ;D
-
Mun oli pakko laittaa toi biisi soimaan, malla! ;D
Heha, oikein! ;D
-
Ette te ole mitään laiskoja. Musta tuntuu, et laiskoja on vaan ne, jotka ei edes tajua, että siinä ois jotain pahaa kun makaa sohvalla päivästä toiseen tekemättä mitään.
En kestä koti-iltoja. En kestä turhaa vapaa-aikaa, sellasta, ettei vaikka koko päivänä tekis mitään. Pari tuntiakin tyhjyyttä on liikaa. Ahdistusturhautuminen tulee, kun tiedän, että on enää vähän aikaa jäljellä. Miksen siis tee jotain merkittävää! Tän kesän mun "merkittävä" on tosin ollut humala kolme kertaa viikossa... Pitäis nähdä tuttuja, jutella ja nauraa kun vielä on aikaa. Sen sijaan et hengaisin vanhojen kaverien kanssa, tapaan uusia ihmisiä ja puolituttuja kaiken aikaa ja kierrän heidän seurassaan juhlista toisiin. Olin tässä vähän aikaa sitten juhlissa, joissa ei ollut ketään tuttua ja järjestäjänkin tapasin vasta pari päivää aiemmin.
Ennen olin ihan tyytyväinen siihen, et kävin kerran kuussa jotain kaveria katsomassa. Nyt kun päiviä on rajallinen määrä, oon vaan vihainen itselleni etten käytä niitä kunnolla. Ällistelen kuitenkin parin kuukauden kuluttua, että miten istuin turhana nurkissa silloin kun aikaa ja mahdollisuuksia olis ollut :(
-
Malla: Kyllä se suurin vau tässä tilanteessa on ehkä se, että pääsee koko elämän kestäneestä kuristusotteesta irti. Se jo yksin on omiaan parantamaan, ja toki auttaa myös se, että tietyt läheiset ihmiset ovat nähneet tilanteen selkeämmin kuin minä itse. Eivät vain aiemmin ole kohteliaisuuttaan halunneet mitään sanoa. Eron jälkeen kannustusta on kuitenkin tullut yllättäviltäkin tahoilta.
Liz: Kyllä tuo virastoissa asioiminen on minullekin vaikeaa, joskus jopa mahdotonta. Samoin työ/harjoittelupaikkojen etsiminen on välillä yhtä piinaa. Mutta jos vertaa siihen, mitä se oli avioliiton aikana, niin voi vaan ihmetellä, että näinkin paljoon pystyn. Silloin pahimpina aikoina jo pelkkä lähikauppaan lähteminen tuntui ylivoimaiselta ponnistukselta ja tosiaan pelkäsin tavata ketään. Ajattelin, että kaikki vain pitää minua jonain ukkonsa rahoilla elelevänä laiskana loisena, josta itsestään ei ole mihinkään.
Siltikään en suostu uskomaan, että laiska olisin. Sitäkin laulua olen saanut kuulla koko elämäni ajan, mutta enää en siihen rupea. Eivät ne asiat ole kertaheitolla muuttuneet loistaviksi, eikä tämä jokapäiväinen tasapainoilu taloudellisen katastrofin ja pinnalla pysymisen välillä ole helppoa, saati mukavaa. Mutta toisaalta, kritisoijan sopii koettaa ihan itse, miten hyvin kykenee piiskaamaan itseään huippusuorituksiin minun kokemustaustani jälkeen.
zilah
-
Miten paskamaista. Kukaan tutuistani ei seuraa samoja sarjoja kuin minä.
Case in point, kukaan tutuistani ei ole katsonut Gravitationia (tai pitää animea mangan raiskauksena), jota katson nyt toista kertaa koska se nyt vaan on liian hyvä.
Sit aloin katsoa UtaPrinceä kun on kiinnostanu jo pidemmän aikaa ei niinkään juonen vaan hahmokemian takia ja kukaan ei o nähnyt eikä ketään kiinnosta! :K Ni minä ruinaan "katoin ekan jakson, se vaikuttaa aika kivalta, siin on paljon kivoi hahmoja ja se on aika hyvin animoitu ja musiikki vaikuttaa siedettävältä" ja ne tyrmää "enkä, sitä paitsi se päähenkilö on ihan tyhmä".
Vittu hinkatkoon samoja sotapelejä aamusta iltaan perkele jos ei kiinnosta hengenelämää edes vähän monipuolistaa. Mä sentään oon suostunu kattoo kaverin seuraksi koko sarjan Nightmare on Elm Streetejä ja ihan kivaa on ollut vaikken ees välitä kauhufilkoista Oikeesti ei voi olla näin nirsoa sakkia, muuten hyvä sarja ja sille ei anneta edes kahta kolmea jaksoa aikaa ottaa mukaansa kun päähenkilö ei oo just oman maun mukainen??!! Ja kuka muka skippaa haaremisarjan päähenkilön tylsyyden takia???????????????????????????????????
Sehän on haaremigenren KOKO VITUN POINTTI että se päähenkilö on ihan normitavis!
Joo harmittaa.
-
Päähenkilön tylsyyden ei luulisi olevan niin iso este. Jos ajattelee, että monikin on jaksanut käsittääkseni lukea Potterit, vaikka ovat pitäneet päähenkilöä tylsänä. Päähenkilön ärsyttävyys on sitten asia erikseen. ;D
-
Okei asun tässä topsussa.
Hetken nyyhky:
nyhyhääääää miksi Gravitationin pitää olla niin hyvääääää
(animeversio, en oo ... vieläkään päässyt kiinni mangaversioon...)
Viimeksi kun katsoin sen se oli eka kerta mulle ja ja ja kävi niin että minä neiti Itken Noin 1,5 kertaa vuodessa vuodatin kyyneleitä suihkulähteenä vikan jakson lopussa.
Ja nyt katson tätä uudestaan läpi ja tää on VIELÄKIN parempi (o(~~~~~
jaa se nyyhkyosuus
emmätiedä
vain se että MUN TÄRKEIN ja ehkä rakkain HAHMO ON IHAN PIRUNMOINEN KLOONI MAAILMAN EHKÄ TUNNETUIMMAN ja parhaan BL-SARJAN PÄÄHENKILÖSTÄ
TTATT
Niiden TUKKA on sama niiden SILMÄT on samat niiden ÄÄNI on sama ne PUHUU samoin ne HARRASTAA samoja asioita niiden TYYLI on sama niiden STRESSIDEFENSSIT on samat ne TUPAKOI molemmat niillä on SILMÄLASIT molemmilla ja ne on ESTOISIA MULKKUJA molemmat!!!!!!!!!!
\o/ <o> \o/ <o> \o/ <o> \o/ <o> \o/ <o> \o/ <o> \o/ <o> \o/ <o> \o/ <o> \o/ <o> \o/
TIEDÄN kyllä ettei IHAN kaikki planeetalla OLE nähneet/lukeneet Gravia (etenkään nykynuoret) mutta salaa oon SATAVARMA siitä että vähintäänkin puolet mun teksteihin tutustuvista kääntää selkänsä eikä palaa koska koko hahmo A = hahmo X -juttu on niin pirullisen NOLO TTATT
-
Nightmare on Elmstreet oli ihan kamala! Ainakin eka, muita en vielä ole ehtinyt katsoa. Tai oikeastaan se loppu oli kamala, kun Freddy tuli ulos... brrr. Sen vielä kestäisi, että joku tappaa unissa, mutta että ihan peilistäkin voidaan ulostautua - ja sänkyni jalkopäässä on iso peili! Brrr, oon pelännyt sitä peiliä siitä asti kun leffan näin.
Päähenkilöjuttu riippuu varmaan paljon siitä, millä tapaa sarjaa seuraa. Koska esimerkiksi sisäinen ficcari tarttuu helposti niihin herkullisuuksiin ja seuraa sarjaa niiden vuoksi vaikka juoni olisi kuinka surkea, kun taas sarjaa juonen vuoksi katsova voisi ihan hyvin tylsistyä pelkän inhottavan päähenkilön vuoksi. Leffoissa on vielä toteutuskin - esimerkiksi itse en pahemmin välitä mistään animoidusta, koska musta persoonallisuus kuolee viivoihin. Toiset taas tuntuvat rakastavan juuri hahmojen ulkomuotoa, hupsun kuuloista ^^ vaikka onhan monilla jernuilla nättejä vaatteita juuri mangan ja animen vuoksi, tapahan sekin on maailmaa nähdä.
-
Nightmare on Elmstreet oli ihan kamala! Ainakin eka, muita en vielä ole ehtinyt katsoa. Tai oikeastaan se loppu oli kamala, kun Freddy tuli ulos... brrr. Sen vielä kestäisi, että joku tappaa unissa, mutta että ihan peilistäkin voidaan ulostautua - ja sänkyni jalkopäässä on iso peili! Brrr, oon pelännyt sitä peiliä siitä asti kun leffan näin.
Päähenkilöjuttu riippuu varmaan paljon siitä, millä tapaa sarjaa seuraa. Koska esimerkiksi sisäinen ficcari tarttuu helposti niihin herkullisuuksiin ja seuraa sarjaa niiden vuoksi vaikka juoni olisi kuinka surkea(...)
Mä en oo oikein osannut kauhistua niitä Elmstreetejä kun on kaverin kanssa katsottu sen verran... juhlatunnelmissa ja törkeesti vaan kommentoitu kaikkea mikä tapahtuu "jahas nyt kolme neljästä kaveruksesta on sekstannut tai halunnut seksiä, kukahan ihmeessä voisi jäädä viimeisenä henkiin" yms 83
Toi sisäinen ficcarijuttu on hassu koska yritän houkutella siskoa katsomaan kaveriksi ja se nyt on ainakin vähintään yhtä paha sisäinen ficcari kuin minäkin (nimittäin Ihmeperhe-paritus Syndrooma/Hra Ihme perusteluilla "mähän oon sun... ykköshani" on lähtöisin SEN ämmän pääkkösestä) eikä sitä muka kiinnostais hyvin toteutettu sarja jossa ois tarjolla noin megatonni paritusmatskua, mä kun luulin että meistä kahdesta se olen minä joka enemmä'n nirsoilen o_o Ota tuosta nyt sitten selvää...
-
Mutta eihän kaikkia kaikki jaksa kiinnostaa! Eragoninkin leffasta sai kuvan, että kirja olisi aivan käsittämättömän mahtava (koska leffa oli näin kirjaa tuntematta hyvä, joskin jätti aukkoja sinne tänne ja sisälsi toivottavasti aika paljon aikahyppyjä), mutta en silti jaksa lukea sitä. En, vaikka uskon rakastuvani syvästi. Ei jotenkin vain kiinnosta. Tuskin tämä niin ihmeellistä on, sillä muutenhan kukaan ihminen ei muuta kuin lukisi ja syntyisi talouskriisi :D Ja itse ainakin olen sen verran huonoissa väleissä pikkusiskoni kanssa, että tiedän hänen karttavan tiettyjä sarjoja ihan vain siksi, että minä niistä pidän eli ihmisen sosiaalinenkin puoli vaikuttanee.
-
Ei hyvä helvetti että mulla on säälittävä olo. Mitäpä mä sitten teen tai jätän tekemättä aiheuttaa vaan itselle lisää ahdistusta tai vaihtoehtoisesti saa mut tuntemaan itseni niin tyhmäksi että en tiedä masentaako vai ketuttaako enemmän.
Just sillon kun muutenkin väsyttää, tai ehkä just siksi, kaikki kaatuu päälle ja tekis mieli vaan painua sängyn pohjalle ulvomaan itsesäälissä eikä nousta ainakaan seuraavaan puoleen vuoteen. Hankalaa vastata kysymykseen 'mikä sun elämässä sit muka on niin vaikeeta' kun periaatteessa ei mikään. Ja silti kaikki.
-
Anteeks miten joku voi olla tykkäämättä Gravista?! :P
Lyhyestä mangavaiheestani on jo vuosia ja muistelen lämmöllä lähinnä Battle Royalea, mutta kun tossa pari vuotta sitten tajusin, että mulla oli melkein kaikki Gravit hyllyssä omana, enää joku kolme viimeistä osaa puuttui, niin päätin antaa sille toisen mahdollisuuden ja lukaisin läpi. Ja vittu pakkohan ne loputkin oli sen jälkeen ostaa, kuivun jo ajatellessani sitä vitun ääliö-Shuichia. Se tonttu <3<3<3<3
-
Anteeks miten joku voi olla tykkäämättä Gravista?! :P
Lyhyestä mangavaiheestani on jo vuosia ja muistelen lämmöllä lähinnä Battle Royalea, mutta kun tossa pari vuotta sitten tajusin, että mulla oli melkein kaikki Gravit hyllyssä omana, enää joku kolme viimeistä osaa puuttui, niin päätin antaa sille toisen mahdollisuuden ja lukaisin läpi. Ja vittu pakkohan ne loputkin oli sen jälkeen ostaa, kuivun jo ajatellessani sitä vitun ääliö-Shuichia. Se tonttu <3<3<3<3
Käsittääkseni kukaan joka on sanonut ettei tykkää siitä ei ole antanut sille kunnollista tilaisuutta syystä tai toisesta... Ymmärrän kyllä sinänsä että mangaversiossa voi, hröm, aika rajusti heittelehtivä tunnelma ja, hröm, tyhjästä putkahtelevat toinen toistaan naurettavammat eläinpuvut antaa vääränlaisen kuvan... (Itse asiassa en pysty lukemaan mangaa itsekään ja tämä on Tärkeä Syy 1/2... ne eläinpuvut kun ei vaan vetoa muhun millään hivenellään) ja animessa öh, pitkäveteinen ykkösosa (kuka oikeesti aloittaa BL-sarjan muutamalla minuutilla yleislätisevää lätinää musiikkibisnesaiheesta??? En väitä et tarvitsis heti vetää liinat auki mut ei katsoja tiedä etukäteen miksi sen pitäisi välittää kourallisesta porukkaa joista kukaan ei ole hahmo, jonka voisi ennen sarjan tuntemista jotenkin ehkä tunnistaa :K)
Mut joo kokemukseni on että Gravi vetoaa tosi laajaan yleisöön, jos ei nyt ihan pinnallisimpiin ihqfanzu-pimpelipompeleihin niin siitä sit aina toiseen laitaan silti. Ainakin animena (joka käsittääkseni on aika paljon yksinkertaistettu versio) sulaa melko helposti eikä oo pakko hiffailla niitä syvempiä linjoja voidakseen arvostaa sitä lavstooriosuutta.
Ääliö-Shuichi. Niinpä. Mulla on aina hillitön Yuki-samastuminen päällä ja yleensä en vaan jaksa sietää Shuichia :I Sit kun pääsee vähän pidemmälle tarinaan niin alan taas muistaa miksi se on aika kiva vaikka onkin ääliö, et oikeestaan se on vaan ylienerginen hauveli joka ei ajattele etukäteen mut toisaalta ei myöskään halua mitään pahaa ja on omistautuva ja rehellinen ja oikeestaan kaikkea mitä Yuki tarvitsee ja niin. Vitun. Raivostuttava 8D Emmätiä ehkä toi oma mielenterveystausta sitoo mut Yukiin, vaikken mitään traagisia rakastumisia/petoksia kokenutkaan.
Aa hyvää matskua hyvää matskua. Kuules Cele onko siitä suomennoksesta mihinkään, kannattaako vaivautua hankkimaan sitä vai kiikutanko killingit suosiolla jenkkijulkaisuun? Onhan se mokoma pitkä sarjas ja kirpaiseva kertaostos mut oon toisaalta halunnut sitä jo niin kauan ja oon jo iso tyttö ni... Aattelin et vois olla oiva joululahja ittelle.
-
Olen juuri herännyt pitkiltä päikkäreiltä vain huomatakseni, että mua väsyttää. Mulla on miljoona asiaa edelleen tekemättä ja kaiken lisäksi pukkaa päälle kaikkea ylimääräistäkin mitä pitäisi tehdä ja opetella. Mun vähäiset energiamääräni eivät tykkää hyvää ja aavistan jo katastrofin lähenemisen ja ihmisten vihastumisen joka solullani. :P Kirjoittamisesta voin vain unelmoida paitsi etten unelmoi, koska mulla ei ole minkään valtakunnan inspistä siihen juuri nyt vaikka eilen tuntui, että haluaisin kirjoittaa pornoa.
//Sama juttu lukemisen ja kommentoinnin suhteen. Ei jaksa eikä jaksa just nyt mutta en kyllä saa mitään järkevää muutenkaan aikaan, joten taidan mennä takaisin nukkumaan.
-
Voi sinua, Liz kulta. Joskus vaan tarvii enemmän unta, eikä sille mitään voi. Tapaamiset aina ehtii hoitaa, eikä ne tosiystävät suutu jos oikeasti on väsynyt. Olen minäkin joskus harrastanut nukkumismaratoneja ja joskus taasen pilkkinyt oppitunneilla, mikä vasta noloa onkin. :P
zilah
-
Kavereiden kanssa ehkä saa vielä sovittua, mutta sitten kun unohtaa jotain vähän virallisempaa niin sitten alkaa pätkiä. ;D Mä en osaa käyttää kalenteria kun en muista ikinä katsoa sitä. ;D
-
Kuules Cele onko siitä suomennoksesta mihinkään, kannattaako vaivautua hankkimaan sitä vai kiikutanko killingit suosiolla jenkkijulkaisuun? Onhan se mokoma pitkä sarjas ja kirpaiseva kertaostos mut oon toisaalta halunnut sitä jo niin kauan ja oon jo iso tyttö ni... Aattelin et vois olla oiva joululahja ittelle.
Mulla on vaan se jenkkiversio, joten en suomennoksesta oikeastaan tiedä... Jossain divarissa kyllä joskus selailin ihan läpällä sitä suomennosta ja kieli vaikutti siltä vilkaisulta ihan hulppealta. Joku asialle varsin omistautunut kaverikin joskus jopa sanoi Gravin suomennoksesta jotain ihan positiivista, joten kai se ihan tsekkaamisen arvoinen voi ollakin. En oo kyllä ihan varma, onko sitä vieläkään suomennettu kokonaan...
Mä en taas pidä Eiristä yhtään. Vitun ärsyttävä kaavamainen väkinäisen traaginen hahmo. Sen sijaan Shuichi on ihana, se rakastettava urpo <3
-
Olen juuri herännyt pitkiltä päikkäreiltä vain huomatakseni, että mua väsyttää.
Pitkät päikkärit on pahin :p Mä joudun laittaan aina kellon itelle soimaan, etten nuku yli varttia - muuten menee päivä ihan pilalle.
Mä tykkäsin kans aikanaan Gravista :) Animea en ees kattonu, mut sarjakuvan luin ja olin kyllä ihan koukussa! Varsinkin kun siinä oli vähän sitä muutakin kun vaan joku romanssi. En kyllä ymmärrä mistä eläinpuvuista puhutte? Ehkä oon unohtanu...
-
Minä olen ollut hyvin vähän animesarjojen saati sitten mangan kanssa tekemisissä (elokuvia olen tosin katsonut) ja Gravitationin tiedän nimeltä kuulleeni mutta en ole ollut kiinnostunut koska se kertoo poikaparista. Googletin sen nyt uteliaisuuden nimessä ja enpä usko että on minun tyyliseni tarina muutenkaan.
Kieltämättä se tunne on tuttu, että erittäin harva irl-ystävistäni, sukulaisistani tai edes tuttavistani on kiinnostunut oikeastaan mistään samasta asiasta kuin minä. Poikkeuksena paras ystäväni, joka toimii kotikirjastoni kestolainaajana (meillä on sama kirjamaku), mutta hänkään ei tykkää fantasiasta sitä vähää kuin minäkään, mitä nyt Potterit lukenut läpi. Ja oli sitä mieltä muutenkin että voisin lopettaa ficcaamisen kun voisin yhtä hyvin kirjoittaa muutakin. ;) Sekä tietysti käsityöalan harrastuksen osalta toinen hyvä ystäväni, mutta häntä taas eivät nämä kirjoittamisjutut kiinnosta vähääkään.
Onkin ihan kiva että eri harrastuksissa on eri kaveripiiriä (useimmiten näin netissä) niin ei ole yksin minkään harrastuksen kanssa. Irl-ystävien kanssa taas on muuten yhteistä, vaikka olemmekin erilaisia ihmisinä. En tiedä osaisiko sellaiseen suhtautuakaan, jos löytyisi joku jonka kanssa voisi jakaa kaikki eri kiinnostuksenkohteet ja vielä niin että kiinnostaisi kunkin harrastuksen sisällä samanlaiset asiat... Liekö se tarpeellistakaan. Minusta on mukavaa, että ainakin näin foorumilla on kivaa kirjoittajaseuraa. :)
-
Musta on myös mukavaa, että on eri kaveripiirit eri asioissa. Toki ne pari parasta ystävää ovat aina ne parhaat, mutta ei kyllä olisi kiva olla niidenkään kanssa ihan joka harrastuksessa - kuten zilah sanoi, lähimmäisiään on helpompi rakastaa, kun ne ovat vähän vähemmän lähellä ;) Ja uusia tuttavuuksia saa paljon helpommin, kun vain menee ja kyselee sitten jälkeenpäin. Harmi puoli vain on, että kun esimerkiksi foorumilta tutun kaverin näkee irl ja kemiat todella kohtaa, mutta sitten toinen asuukin jossain parin sadan kilometrin päässä... dääm, on niin monta ihmistä, joiden kanssa pitäisi taas nähdä, mutta kun ne kilometrit! Ja ei sen matkankaan niin pitkä tarvitse olla, toisella puolella kaupunkia tai parin kilometrin päässä omasta kodista näyttää olevan ihan yhtä paha ::)
-
Mulla on niin vähän kavereita, että en tiedä miltä se tuntuisi, jos olisi eri kaverit eri harrastuksissa. Voisi olla ihan kivaakin. Suurin osa ei jaa mun harrastuksia eikä kiinnostuksia ja mä harrastan asioita ihan yksikseni kuten vaikkapa luen venäjää. Se voisi olla kivaakin, koska sitten ei tuntuisi että aina pitäisi ottaa kaikki kaverinsa kaikkiin asioihin mukaan tai niiden pitäisi ottaa mut kaikkiin asioihinsa mukaan tai että kaikki pitäisi tehdä kaveripiirissä yhdessä. Mä en oikein viihdy porukoissa vaan pidän enemmänkin siitä, ettei tarvitse yrittää itse jakaa huomiota monen ihmisen kesken tai yrittää pitää silmällä viihtyykö kaikki tai itse tylsistyä, kun aiheet menevät sellaisiksi, jotka ei nappaa ja sitten alkaa tuntua ulkopuoliselta ja alkaa toivoa, että olisi muualla tai pääsisi kotiin tai kirjoittamaan paskaa tai mitä hyvänsä muuta kuin että pitää jököttää siinä porukassa. ;D
//Kärsimättömäksi tulee erityisesti silloin jos päässä pyörii joku kirjoitus, joko oma tai jonkun toisen. Siinä on sitten kuin perseeseen ammuttu karhu, jos homma ei inspaa. ;D
-
Heh, mulle tulee aika harvoin sellanen haluu kotiin! -fiilis. Koska vaikka harvoin keskipiste olenkaan, sen verran ääntä täältä lähtee, että en yleensä jaksa kovin kauvvaa olla sivullisena tyhmän keskustelun tähden. Tosin joskus tietysti jää massan alle ja jos ne muut ihan välttämättä tahtoo tyhmästä aiheestaan keskustella, kaivan taskusta kynää ja paperia ja eksyn päähäni, kunnes aiheet on mukavampia :P Itsekästä, kyllä, mutta musta kaverin kuunteluvelvollisuus kuolee porukassa eli jos sillä on kymmenen muuta kuulijaa, minun ei enää tarvitse vaivautua. Kamalia tilanteita on, jos hyvä ystävä paasaa paasaamistaan ihan liekeissä jostain kinostavasta, varsinkin jos aihe vaatii reagointia.
Mä en oikein viihdy porukoissa vaan pidän enemmänkin siitä, ettei tarvitse yrittää itse jakaa huomiota monen ihmisen kesken tai yrittää pitää silmällä viihtyykö kaikki
on tosi kurjaa, kun isommassa tapahtumassa, esim. miitissä, joku tarrautuu hihaan kiinni. Sellainen kainalon alta pelokkaana kurkistelu vielä menee, mutta kun yrittää jutella joidenkin kanssa toisen nykiessä tuppisuuna hihasta... todellinen ärgh silloin, varsinkin kun ei sitä voi toista poiskaan hätistää, jos tämä on ystävä ja tietää araksi. Koska mielummin mun kainalon kuin pöydän alla ;D
-
Avaudunpas jälleen hieman juhlajuomien jälkeen.
Miksi, oi arvoisa oletettu elämäni mies, olet niin helvetin hankala? Kun olen joutunut polkemaan ylpeyteni pohjamutiin ja soittelemaan perääsi häpeällisen usein, esität välinpitämätöntä ja näin sivumennen sanoen onnistut loukkaamaan melko raskaasti. Teet oharit. Sitten kuitenkin joskus eksyt seuraani, et saa silmiäsi irti minusta. Kosketat varovasti hipaisuilla, ennen tunkeuduit häpeilemättä viereen. Olet hiljaa siinä missä ennen olit suupaltti ja kun puhut, se on jostain ihan pöhköstä aiheesta. Punastelet.
Mikä tuota ihmistä vaivaa? Eikö se voi päättää pysyä poissa tai vierellä. Teetän tästä lähtien jonkun fakin ihmissuhdekaavakkeen, että oletko A.)rakastajani B.)ystäväni C.)vihamieheni D.)hyvänpäiväntuttu vai E.)sukulaiseni.
-
Kamalan petetty olo.
Piti lähteä viiden hengen kaveriporukalla talsimaan viime viikonloppuna, mutta minä ja kaksi muuta sairastui, joten siirrettiin tähän viikonloppuun. Tänään piti olla tapaaminen, jossa oltiin ajateltu sopia vielä huomisen lähtöaika, mutta kun menin kololle, ei sielä ollutkaan ketään. Soitan siis yhdelle kavereista ja saan kuulla, että muut peru tän päiväsen kokouksen, kellekään ei vain tullut mieleen mulle ilmoittaa. Noh, sitä sattuu, vaikka ei se tietenkään koskaan mukavaa ole. Kaveri ilmoitti myös, ettei antibioottikuurin ja liikuntakiellon vuoksi voikaan lähteä mettään.
Soitan parhaalle ystävälleni, jonka kanssa oltiin juuri toissapäivänä sovittu lähtevämme reissuun vaikka kaksin. Saan kuulla, että koko retki on peruttu, koska hän tahtookin olla poikaystävänsä kanssa ja loput kaksi meni täksi illaksi bileisiin eivätkä kuulemma ole huomisaamuna kävelykunnossa.
Sosiaalisuus on perseestä, se on selvää, mutta tämä alkaa olla jo örkinperseestä. Koska en toki olisi tahtonut tehdä viikonlopulle mitään muita suunnitelmia varsinkaan, kun kaikki muut on joko bileissä tai panemassa poikaystävänsä kanssa (koska myös antibiootti meni poikaystävälleen) >:(
// onneksi on Tracon, nyt sentään pääsen sinne :D
-
Hiljaiseksi vetää. Puhuin juuri puhelimessa äitini kanssa ja kuulin uutisen, että isäni sisarella on todettu vatsassa (tai jossain sielläpäin, ehkä suolistossa) syöpä siinä yhteydessä, kun oli joutunut sairaalaan murettuaan lonkkansa koiraa ulkoiluttaessaan. En ole nähnyt pitkään aikaan enkä tiedä miten pitkälle syöpä on edennyt, mutta huolestuttavaa oli että oli laihtunut ennen sinne joutumistaan, koska pelkään että ei ole ihan alkutekijöissään. :P
-
Olen pahoillani, Liz. Luopuminen on aina raskasta, ja se taitaa olla minullakin kohta edessä. Koirani terveys otti jälleen takapakkia, ja niin rajusti että eläinlääkärikäynti olisi tarpeen. Olen jo pari yötä nukkunut todella huonosti, johtuen siitä että itseä yskittää niin ettei saa unta, ja toinen syy on se, että koira on ollut niin levoton. Levottomuuden syy selvisi tänä aamuna, kun iho oli taas vereslihalla ja lakanoissa veritahroja...
Rahaa ei kuitenkaan ole ja vaikka olisikin, en enää tiedä kannattaako se enää. Onko se mitään koiranelämää, jos pari viikkoa, ehkä kuukausi menee hienosti ja sitten taas joutuu parantelemaan ja syömään lääkkeitä kuukausitolkulla. Eikä se lääkitseminenkään mitään mukavaa touhua ole, vaikka koira antaakin tehdä kaiken ihmeen kiltisti. Mutta arvatkaa vaan, miltä tuntuu vaikka levittää desinfiointiainetta korviin, kun eläin huutaa kuin syötävä? Ja tähän asti niin iloinen koira on nyt väsynyt ja apaattinen, aivan kuin sekin olisi päättänyt luovuttaa. Lisähoito taitaa tässä tilanteessa olla vain sen kärsimysten pitkittämistä.
zilah
-
Mutta arvatkaa vaan, miltä tuntuu vaikka levittää desinfiointiainetta korviin, kun eläin huutaa kuin syötävä?
Tuttu tunne, parin vuoden takainen koiran suolistoleikkaus jälkihoitoineen on edelleen hyvin tuoreena mielessä. Kaveri oli muutenkin sekä kivuissaan että lääkkeistä sekaisin, ja niiden leikkaushaavojen peseminen oli ihan hirveää, kun koiraparka huutaa ja rimpuilee ihan hengenhädässä. Silloin kuitenkin onneksi tiesi, että jo viikon jälkeen helpottuu, pidempiaikainen lääkitseminen lieneekin monin verroin raskaampaa.
Oma masisteluni liittyy nyt siskooni. Onneksi ketään ei ole kuollut taikka kuolemassa, mutta ahdistaa ihan tolkuttomasti. Siskon parisuhde kariutui kolmisen viikkoa sitten, asuivat kuitenkin vielä muutama päivä sitten samassa asunnossa, ja nyt kuvio on mennyt ihan hirveäksi sotkuksi. Viikonloppuna päästiin jo puukkohippasille, minkä seuraksena siskoni bunkkaa nyt meidän sohvalla. Exän äiti pisti tänään ruman lusikkansa jo valmiiksi varsin kusiseen soppaan ja läiskytteli sitä oikein antaumuksella. Tilanne on muutenkin hankala ja siskoni mukana siis tuli tietysti myös hänen koiranpentunsa, ja kaiken siskoni puolesta tunteman myötätunnon, ahdistuksen sekä ihan silkan vihan lisäksi poden tosi huonoa omaatuntoa omasta pikkusieluisuudestani, kun aamurutiinini eivät enää menekään ihan putkeen ja sotkua tulee niin paljon tavallista helpommin. Tiedän, että se on ihan normaalia, mutta tuntuu silti siltä, että olen ihan paska ihminen. Vaikken ole, täällähän se sisko on ja autan niin paljon kuin pystyn ilman mitään velvoitteita. Syyllisyyttä tästä ihmiselle luonteenomaisesta ärtymisestä varmaan lisää tietoisuus siitä, ettei siskolla ihan oikeasti ole oikein muuta paikkaa, mihin mennä.
Tyttöparalla ollut kyllä uskomattoman paska ja rankka vuosi, ja minua ahdistaa, kun rutiinini eivät menekään ihan nappiin :-[
-
... koiraparka huutaa ja rimpuilee ihan hengenhädässä. Silloin kuitenkin onneksi tiesi, että jo viikon jälkeen helpottuu, pidempiaikainen lääkitseminen lieneekin monin verroin raskaampaa.
Niinpä. Kyllä tämän vielä kestäisi, jos tietäisi että helpotusta olisi luvassa. Mutta eipä siltä näytä. Ja kaikkein kauheinta on ehkä se, että minun kullanmuruni ei rimpuile. Istuu vain paikallaan, huutaa ja vapisee kuin haavanlehti. :'(
Ja otan osaa siskosi puolesta. Paskat parisuhteet voivat oikeasti olla paskoja, ja taitaa tuo siskosi tilanne olla oikeasti sellainen, jos puukkojen kanssa jo ruvetaan heilumaan.
zilah
-
Aika ihailtavasti sä musta toimit, Cele. Pelkästä selostuksestakin välittyi kuva jäisestä helvetistä ja siskosi sai munkin myötätunnon. Musta on todellakin itsenstäänselvyys, että toisen ottaminen nurkkiin pitkäksi aikaa ei ole kovin helppoa saati mukavaa, mutta se että kumminkin teet sen, on hienoa. Varsinkin, jos asiat on kunnolla sekaisin ja siskon mukana sait aimo annoksen huoliakin. Lienee kuitenkin helpottavaa, että toinen vaikeina aikoinaan on lähellä ja tiedät hänen olevan suunnilleen kunnossa... jotain positiivista? Voimia sinne! Omasta vähäisestä kokemuksesta olen oppinut, että kahvia saa aamulla varmasti ainoastaan keittämällä sen valmiiksi termariin.
-
Eläimen sairastelu on kurjaa. :P En osaa muuta sanoa.
-
Lienee kuitenkin helpottavaa, että toinen vaikeina aikoinaan on lähellä ja tiedät hänen olevan suunnilleen kunnossa... jotain positiivista?
Kyllä, tämähän se kaikkein tärkeintä onkin. Nyt mun ei ainakaan tarvitse huolehtia siitä, missä sisko on ja mitä tapahtuu ja pärjääkö se ja niin edelleen, vaan voin huolehtia siitä, että eri talouksien koirat samassa paikassa sotkee mun aamuaikataulun ja kolme läppäriä pöydällä vie enemmän tilaa kuin kaksi. Todellakin parempi näin.
Eilen illalla tuli taas uusi näytös tähän draamaan, huh huh vaan. Nyt on kuitenkin sovittu, että siskon kalusteet haetaan kämpältä perjantaina. Joku entisen pariskunnan yhteinen tuttu on tulossa pakun kanssa, minä ja avokkini kans koitetaan etsiä jotain meidän tuttua sinne kuskiksi pakunsa kanssa. Tai voitaisiin maksaa sellaisen vuokra, ne ei hirveän kalliita ole, jos joku sellaisen kanssa pärjäävä frendi pääsisi ajamaan. Joka tapauksessa olen menossa sinne muuttoon mukaan, minkä luulisi rauhoittavan tilannetta ainakin vähän, koska niin kilari kuin siitä siskon exästä on tullut, se ilmeisesti vaikuttaisi edelleen suhtautuvan muhun aika kunnioittavasti. Kuulemma puhunut musta ihan viime aikoinakin positiiviseen sävyyn. Jos se tosiaan pitää mua niin fiksuna ja arvostelukykyisenä tyyppinä, niin ehkä se ei kehtaa ruveta ihan täydeksi mulkuksi mun läsnäollessa. Ehkä. Toivon niin. Mitään riitaa en ala haastaa, mutta en kyllä aio sietää moista toimintaa keneltäkään muultakaan. Toisaalta jos paikalla on muutenkin enemmän kuin kolme ihmistä, se pakottaa itse kutakin vähän miettimään omia käytöstapojaan.
Huoh. Onneksi ainakin sen exän kanssa asiointi on perjantain jälkeen ohi. Lisäksi saatiin tänään hyviä uutisia sosiaalitoimelta, lupasivat maksaa tietyn osuuden takuuvuokrasta kämpän löytyessä, asunnonhaku helpottui juuri huomattavasti, kun nyt yksityistenkin vuokraamia kämppiä voi alkaa katsella.
-
Puhuin tänään äitini kanssa. Olivat käyneet katsomassa tätiä ja se oli kovasti laihtunut. Samoin tädin poika oli kertonut, että tutkimuksissa oli löytynyt etäpesäkkeitä, mutta nyt ensin ne leikkaa sen murtuneen lonkan. Etäpesäkkeiden löytyminen ei kauheasti rohkaise, mutta ei ollut ensiuutisen kuultuani kovin suuri yllätyskään. :P
-
Syksyväsymys ja auringottomuusmasennus on saapunut. Tää uusi koulu ei yhtään auta asiaa. Tekemistä olis ihan järkyttävästi, olen ihan kuittirättipoikki jokaisen päivän jälkeen, kesti se sitten neljä tai kaheksan tuntia. Ja kotiläksykasa jatkaa kasvamistaan päivittäin. Tykkään kyllä kaikesta mitä opiskellaan, mutta pakkopiirtäminen on raskasta kaiken lukemisen lisäksi. Ja vaikka nukun joka yö vähintään kahdeksan tuntia, olen herätessäni vain väsyneempi kuin nukkumaankäydessä. Mitään omia juttuja en kouluhommien lisäksi jaksa tehdä. Masentaa ajatella, että tätä väsymystä kestää taas johonkin huhtikuulle asti, kun aurinko tekee taas paluun lämpimänä ja valoisana.
-
Avautuisin asioista, mutten jaksa enkä kehtaa. Voisipa joskus olla joku ihan muu ja aloittaa kaiken alusta erilaisella lopputuloksella, mutta ei. Multa puuttuu kaikki himo aivan kaikkeen. Miten tällä tavalla voi edes elää? Ei sen pitäisi olla mahdollista. Oon synkkä, katkera ja täydellisen epäonnistunut ihminen, jonka ei pitäisi edes elää, mutta mikähän se pahan tappaisi. Ennustan siis että elän vielä pitkään, koska täytyyhän intohimottomien ihmisten elää kauan kärsimässä, koska kaikki on merkityksetöntä ja tyhjää eikä tunnu missään, ei kiinnosta, ei innosta, ei haluta, ei uskalla, ei huvita. Miten elämä voi olla tällaista? Ja sitten on vielä nämä ihanat vaalitkin. Voi jestas, että kannattaa. Saisiko sillä kuntavaaliotsikot, jos kävisi vetämässä itsensä jojoon lähipuuhun ja köysi katkeaisi sopivasti? Saisikohan sillä sääliääniä vai tositosi epäonnistujan leiman otsaansa? Ihan sama. Hitto, että on ärsyttävää tämä elämä. Miten tästä pääsisi eroon ilman että tappaisi itsensä? Siis ei elämästä vaan siitä, että on mitä on. Se on ihan liian ärsyttävää olla se mitä on. Miksei sitä voisi olla joku muu? Joku toinen, jolla on hieman parempi elämä ja enemmän uskallusta ja rohkeutta, iskukykyä ja itsevarmuutta. Kaikki kaatuu mulla aina tuohon rohkeuden puutteeseen ja alkaa vakavasti kyrsiä tämä nynnyily, mutten pysty muuttamaan itseäni vaikka kuinka psyykkaan itseäni. Lopputulos on aina ihan sama kaikessa. :'( :'( :'(
*Menen peiton alle itkemään ja kaivaudun takaisin sitten kun on lunta maassa ja näyttää valoisammalta. Ai mut perhana, en voi kun on nämä vaalit! Dääm! Ei saa edes masentua rauhassa! ;D*
-
Voi Liz, oikein paljon voimia ja iso halaus sinne! :( En yhtään tiedä mitä sanoa - toivon vaan, että saat jostakin virtaa ja rohkeutta, ja että asiat muuttuisivat valoisimmiksi tai jotain. Tsemppiä ja jaksamisia synkkään syksyyn!
-
Voi ei, Liz, jaksamista sinulle! Vaalit on aina uuvuttavat, koeta vaan jaksaa koetus loppuun asti!
-
Ei vaalit mua rasita vaan kaikki muu, oma henkilökohtainen elämä. Vaaleissa on sentään jotain järkeäkin ja niissä voi edes yrittää muuttaa jotain, vaikka ihmisten kiinnostus ja mielipiteet eivät ole kovin muuttuvia ja ovat kiinni monista asioista. Vaalit on tässä enemmänkin asia, joka pitää pystyssä. Jos vaan miettisin omia asioita koko ajan, olisin jo käpertynyt itseeni ja sulkenut maailman pois mielestäni.
-
Aa, no sitten hyvä että on vaalit ja vaalityötä taatusti riittää. Jos ei siellä kylliksi, niin tule tänne auttamaan tovereita :)
-
Tämä ei oikeastaan kuulu masennusarkistoon, mutta koska täällä ei ole ahdistusarkistoa ja koska minun nyt vaan täytyy päästä jonnekin sanomaan tämä, niin olkoon sitten täällä. Minua ahdistaa, kun minulla on jo jonkin aikaa ollut Suuri Puoluekriisi menossa. En voi edes puhua asiasta kenenkään kanssa, koska kaikki joko kuuluvat johonkin puolueeseen itse ja reagoivat siksi tavalla, joka ei lainkaan edesauta asiaa tai eivät ole kiinnostuneet puoluepolitiikasta eivätkä siksi ymmärrä, miksi kehitän Suuren Kriisin asiasta. Nyt kunnallisvaalit repivät asian taas esille ja olen yrittänyt pitäytyä vain ja ainoastaan järjestöpuolen asioissa, mutta se vaan ei ole kovin helppoa kun kaikkien panosta tarvittaisiin taas vaalityössä.
// Ja nyt kun minä kirjoitin tämän, näyttää tämä juuri niin pahalta kuin pelkäsinkin ja argh, kriisikriisikriisi.
-
Liz, tsemppiä sinne. Oletko siis oikeasti mukana vaaleissa, vau. :) Sehän jo itsessään on enemmän kuin mitä moni tekee. Tämä syksyn tulo vain kerta kaikkiaan uuvuttaa kenet tahansa. Minäkin kaivelin jo kirkasvalolampun kaapista että ylipäätään pysyn hereillä!
Gwyn, juttele minulle, minä en ole minkään puolueen puolella ja vähän kaikkea vastaan. ;) Olen tosin vähän epälooginen keskustelukumppani tässä aihepiirissä mutta ainakin voin kuunnella puolueettomasti, kun oma mielipiteeni on vain minun omani eikä liity mihinkään poliittiseen taustaan.
// (Ai niin, minä täsmään tuohon mainitsemaasi osioon jotka eivät ole kiinnostuneita politiikasta, mutta ainakin tulin uteliaaksi tuosta sinun kriisistäsi, jos nyt ei politiikka itsessään kiinnostakaan. ;) )
-
Gwyn, mitä ihmisiä sun ympärillä oikein on, jos ne ei ole kiinnostuneita sun puoluekriisistä, vaikka itse kuuluisivatkin puolueeseen? ;D Mua kiinnostaa tosi paljon sun puoluekriisi ja ennen kaikkea se, että miksi se on kriisi ja mistä se johtuu, että sä et osaa päättää vai onko kyse siitä, että sä et halua päättää? Onko yksikään puolue hyväntuntuinen vai onko vaihtoehtoja liikaa? Tähän mennessä itse olen ollut tyytyväinen puoluevalintaan asiapohjalta, mutten kyllä pidä mitään koskaan kiveen kirjoitettuna.
Fiorella, joo olen mukana vaaleissa. Joudun jatkuvasti ohittamaan vaalitauluja, joissa oma kuvakin pällistelee, mutten ole kyllä kovin aktiivisesti haalinut äänestäjiä, joten epäilen että äänisaalis voi jäädä aika vähäiseksi. (Minä ja ehkä pari kaveria, mutta sekin olisi eteenpäin :D). Mä päädyin jotenkin yllättäen mukaan, kun en ole niin kauan muutenkaan toimintaan osallistunut, mutta olen ihan tyytyväinen jo siihenkin että tästä kertyy ylipäätään itselle hyvää tietoa siitä, miten asiat pyörii ja toimii käytännössä. Sitä paitsi ei tarvitse enää yksin valittaa, kun on ympärillä muitakin ja sitä paitsi vielä ihmiset keksii, että asialle voidaan yrittää tehdä jotakin. ;D Askel eteenpäin pelkästä valittamisesta, vaikkei se aina toimintaan johdakaan.
-
Liz ja Fio, ei kyse ole siitä, etteikö ympärillä olevia ihmisiä kiinnostaisi mun kriiseily. Mutta on asioita joista ei vaan voi puhua puolueväen kanssa ja jotka kuulostavat vaan idioottimaisilta niiden korvaan, jotka eivät ole puoluepolitiikassa mukana. Mistä ei voi puhua, siitä täytyy vaieta, vai miten se menikään. Politiikka saa ajatukset solmuun, varo vaan Liz! Niin ja tsemppiä vaalityöhön ^^ Ei tässä ole kuin puolitoista viikkoa enää, onneksi!
-
Nyt mä olen jo niin kiinnostunut asiasta, ettei mitään rajaa. ;D Kaikesta voi puhua. Voi olla, että mä olen väärä ihminen puhumaan, koska en mä koe mitenkään olevani johonkin rajoitettu ja rajattu vain sen takia, että kuulun puolueeseen, joten mulle nyt ainakin voi puhua. ;D Ja mä en tarvitse politiikkaa saadakseni aivoni solmuun. Mun aivot on solmussa jo valmiiksi. ;D
-
Kyllä tuo Gwynin Suuri Kriisi kiinnostaa jo muakin, vaikka politiikka itsessään ei välttämättä ole se mun aihe. ;)
-
Mä alan jo epäillä, että se liittyy johonkin tosi kammottavaan ja järkyttävään kuten että se on salassa erään nimeltä mainitsemattoman puolueen kannattaja. ;D Mutta sitä en sano ääneen ja muutenkin pyrin pitämään politiikan poissa Fifistä, etteivät viimeisetkin ihmiset pakene täältä. ;D
-
Mä alan jo epäillä, että se liittyy johonkin tosi kammottavaan ja järkyttävään kuten että se on salassa erään nimeltä mainitsemattoman puolueen kannattaja. ;D
Ei kai nyt sentäs sitä... ;D Heha, näin politiikastakin saadaan mua kiinnostavaa!
-
Hitto, malla, sä oot nero! Mä tiedän, oi mä niin tiedän, mitä mä seuraavaksi kirjoitan! ;D Nyt mä keksin millä mä saan itseni kiinnostumaan originaalin kirjoittamisesta. Huono vaan, ettei ehtinyt näihin vaaleihin, mutta seuraaviin on neljä vuotta aikaa. ;D
-
Tyhmä kun saapas mä lähinnä olen, mutta kiva jos siitäkin irtoaa inspiraatiota. ;D No mutta, neljässä vuodessa ehtii ainakin pohjustaa ja hautoa toinen toistaan parempia ideoita originaaleihin! x)
-
Neljäs vuodessa voi jopa ehtiä saamaan jotain aikaan. :P Tarkoitan, että jos esimerkiksi kirjoittaisi jotain originaalia, voisi ehtiä saada jotain valmiiksi ja sitä kautta (kenties kyseenalaistakin) nimeä. ;D
-
No mutta, oli se huomio sitten kyseenalaista tai ei, niin ainakin varmasti uteliaisuutta herättävää... ;)
-
Joo, ja tarkoitus olisi olla samalla myös kuitenkin tiedottava. Kaunokirjallisuuden muotoon puettu fakta joistain asioista tai toimintatavoista voisi toimia paremmin kuin vain asioista paasaaminen. Ainoa huono puoli mun suunnitelmassa onkin sitten se, että se menee kyllä varmasti niin pahasti keittiön puolelle että riistäytyy ääliömäisyydeksi. No, sille ei mahtaisi mitään jos niin kävisi. Tätä pitää kuitenkin ehdottomasti työstää, koska paras vaaliase, mitä mä keksisin itselleni olisi kirjoittaminen, mutta asiatekstini on kuivaa kuin Sahara enkä tykkäisi tehdä vaalityötä pelkästään julistamalla mielipiteitä, vaikka tykkään väitellä. :P
-
Liz, ei ihan niin pahaa, mutta pahaa kuitenkin. Malla, tää on oikeasti vain salajuoni, jolla saan vedettyä sutkin mukaan sellaiseen keskusteluun, jonka tarkoitus on saada sut mukaan puoluetoimintaan ^^
Liz, mä toivon että tuo tarkoittaa, että ryhdyt siihen mitä me joskus suunniteltiin pienellä porukalla, muttei koskaan toteutettu. Politiikka ei ole jotain elämästä ja arjesta irrallista omaa mystistä todellisuuttaan, vaikka nykyään kun harva toimii puolueissa ja puolueet kuitenkin ovat keskeisiä toimijoita politiikassa, tuntuukin usein siltä. Mutta fiktion ja viihteen muodossahan politiikkaakin pitäisi tarjoilla ihmisille - mun käsittääkseni sellainen jäi Suomessa vähän pois muodista silloin, kun 70-luvulla asia vedettiin hieman erikoisiin mittasuhteisiin ja taiteilijoiden urat katkesivat väärään puolekantaan. Ainoa hyvä uudempi poliitiikkaa avaava sarja minkä tiedän, on Ihmisten puolue. Loistavat hahmot, mielettömän hienoa dialogia ja mun mielestä ainakin tosi toimiva konsepti. Olin odottanut siihen jatkoa jo tosi pitkään, mutta Säkkijärven näyttelijäkin taisi kuolla jo, joten ehkä se nyt vaan sitten jää siihen. Sääli.
-
Malla, tää on oikeasti vain salajuoni, jolla saan vedettyä sutkin mukaan sellaiseen keskusteluun, jonka tarkoitus on saada sut mukaan puoluetoimintaan ^^
Hahah, se olis jo aika kieroa. ;D
-
Ihkua, että nakkasi nyt päälle jonkun kivan vatsapöpön (tai sitten se johtui mun homeenmakuisista sämpylöistä). :P Ihana lisä sen päälle, että kättä särkee kun sormet on turvoksissa. :P Saamarin perse! Olisi nyt tullut vasta vaalien jälkeen. :P
-
Hirveen suuria asioita taas mielessä, eikä ketään kelle niistä voisi rehellisesti puhua. Tai ehkä olisikin joku, mutta kipeistä asioista on todella vaikea avautua, enkä mä kehtaa myöntää kulkevani väärään suuntaan. Miksi on niin vaikeeta myöntää ettei yksinkertaisesti vain jaksa? Ettei ole enää voimavaroja tiettyihin asioihin tai ihmissuhteisiin? Miksi pitää roikkua kynsin hampain kiinni sellaisessa, joka vaan kasvattaa sitä pahaa oloa ja satuttaa? Vitun tunteiden vuoristoradat ja sitä rataa... :(
-
Äh, tosi kiva, kun viikko sitten sovittiin parhaan kaverin kanssa, että vietetään kahdestaan tyttöjen ilta -tyylistä halloweenia meillä. Piti leipoa suklaakakku ja kattoa pari kauhuleffaa, polttaa kynttilöitä sun muuta kivaa. Noh, toissa päivänä kaveri sit ilmotti, että ei tahdo tulla ollenkaan ilman poikaystäväänsä. Olin jo silloin harmistunut, koska piti nimenomaan olla kahdestaan, ilman poikaystävää kiehnäämässä (koska se pörrää aina ympärillä ja laulan päässäni Kolmatta pyörää). Tänään sitten kun kaverin piti poikaystävänsä kanssa tulla, se ilmoitti ettei tulekaan, vaan menee keittämään poikaystävänsä vanhempien luokse omenahilloa! Viitsi sitten ilmoittaa vielä myöhässäkin - about tunnin sen jälkeen kun piti jo olla meillä. Ja tuollainen "keksin parempaa tekemistä, sorppa" todella loukkaa! Että voi kiitos ystäväiseni, hyvää halloweenia minulle vain ♥ Muutenkin ollut paljon isoa kärhämää ja nyt sitten tämä. Saa nähdä, miten kauan häntä enää parhaaksi kaverikseni jaksan kutsua.
// eikä muuten ollut ensimmäinen kerta, kun näin kävi. Koska. Näin. Käy. Joka. Helvetin. Kerta. Kun. Ollaan. Sovittu. Jotain. Ja minulle valitetaan, kun en voi muka koskaan olla. Koska helkutti voin olla koska vain! Kaveri vain peruu kaiken aina viimehetkellä eikä me siksi ikinä nähdä! Joojoo, mun vikani. Niinhän se aina.
-
Täällä pitäisi olla joku suora itkuarkisto. Masennus on pitempiaikaista. No jaa, tämä asia on ollut itkun aiheena jo kauan. Mun pitäisi kirjoittaa faktatietoja asiasta, josta ei löydy tarpeeksi tietoa suomeksi ja mä en osaa kääntää tuota muista kielistä. En osaa niin en osaa. Menee vaikeaksi. Ehkä vaan failaan ja odotan, että joku muu hoitaa homman tai sitten pitää vaan sanoa, että sori mutten osaa.
-
Culliina, kaverisi kuulostaa suoraan sanottuna aika paskamaiselta tyypiltä. Mullakin oli ennen sellainen kaveri, joka teki ohareita tuon tuostakin ihan naurettavista syistä >:(
Täällä pitäisi olla joku suora itkuarkisto. Masennus on pitempiaikaista.
Tai angstausarkisto! Kaikilta ei itkeminen luonnistu... :P
-
Kävisiköhän jos vaan vaihtaisin tämän topicin nimen? ;D Pah, väsyttää muttei pysty nukkumaan eikä tekemään mitään järkevää. Ei jaksa lukea eikä kirjoittaa, palelee ja muutenkin on kaikenlaista pientä fyysistä kärsimystä, joita jäytää muttei suorastaan piinaa.
-
Itkuarkisto kuulostaa loistavalta! Sinne kuuluu selvästi kaikki masentava eli nimen vois vaan vaihtaa, mutta lisäksi nimi on jotenkin niin surkuhupaisa, että itseä ainakin alkaa naurattaa ;D
-
Itkuarkisto tuntuisi vähän kevyemmältä kuin masennusarkisto. Nimi naurattaisi mua kanssa, mutta mua alkaa usein naurattaa kun alan kirjoittaa näihin arkistoihin, vaikka olisin kuinka itkettynyt ja masentunut. ;D
-
Joo ja ei se itkeminen mulle ainakaan aina tarkoita just sitä konkreettista itkemistä, vaan valittamista ja purkautumista noin yleensä ;D
Haha, kirjoitin ensimmäisen jouluficcini just ja yritin saada siitä parodiallista angstia, mutta ääh, en tainnut onnistua. Noh, kattoo että haistatanko pitkät ficletrajalle ja paisutan sinne sitten kunnon angstit mukaan ;D
Jaa, eikö tää ollutkaan offitopikki? :P
-
Äsh, aloin kirjoittaa kunnon tunteidenpurkausta, mutta en pystynyt. Tai no, kirjoitin sitä pari sataa sanaa, totesin olevani naurettava ja deletoin koko roskan ;D heh, auttoi todella, nyt on mieli paljon paljon parempi :D Pitää kuitenkin vähän purkaa...
Taidan ylireagoida, mutta tietyllä elämän saralla kaikki tuntuu menevän yhtäkkiä väärin! Partiossa nimittäin, tälläistä ei ole koskaan ennen tapahtunut. Ensinnä ryhmälleni suututtiin, täysin aiheellisesti varsinkin kun ollaan johtajia ja virhe on nyt korjattu, mutta ikinä aiemmin tälläistä ei ole tapahtunut! Siis että oltaisiin möhlitty jotain niin pahasti, että siitä olisi ollut aihetta suuttua, ei koskaan kahdentoista vuoden partiourallani. Varmaan naurettavaa, että olen joutunut tätä päässäni läpikäymään useamman päivän, miettimään elämäni suuntaa ja tarkoitusta enkä vieläkään ole kunnolla sinut sen kanssa. Koska ihan kamalaa! Tietysti niitä virheitä sattuu eikä nytkään mistään ihan überkamalasta kyse ole, kukaan ei kuollut ja kaikki on taas korjattu... Silti. Ei tälläistä saa käydä! Moni oli meille vihainen... voi ei! Anteeksi on kyllä jo saatu ja sinänsä kaikki on hyvin, mutta en vain taida kyetä itse antamaan itselleni anteeksi.
Sitten lisäksi olin väärässä päivämäärissä. Alueella on kaksi lippukuntaa ja yksi ostari, ollaan siellä aina peräkkäisillä viikoilla myymässä joulukampanjan merkeissä. Luulin meillä olevan tämä viikko ja niillä seuraava, mutta se onkin toisin päin! Ensimmäisen meidän ryhmän piti mennä huomenna ja jouduin ilmoittamaan ryhmänjohtajalle näin viimetinkaan muutoksesta. Pahempaa on, että minun tietämättä toinen ryhmä oli mennyt sinne tänään, törmännyt toiseen lippukuntaan ja paljon hämmennystä oli syntynyt, niillä oli vielä lapset mukana... Seurauksena sain varsin äkäistä viestiä, lievennyksenä minulle ei oltu kerrottu, että he ovat menossa tänään (tosin tämä johtuu toisesta jouluasiamiehestä, joka ei ollut kertonut ryhmänohjaajan ilmoittaneen hänelle). Nyt on sekin asia hoidossa ja anteeksiviesti lähetetty toiselle lippukunnalle, mutta kahden pahan summana olen tällä hetkellä varsin vakuuttunut, että en osaa hoitaa mitään eikä kukaan enää pysty minuun luottamaan. Parhaillani yritän vakuuttaa itselleni olevani väärässä, koska loppuviimeksi sain korjattua asiat ennen suurinta pahaa, mutta olen niin tottunut tekemään kaiken täysin kunnolla, että tämä on ihan kamalaa!
Taisin sanoa, että deletoin pari sataa sanaa? Noh, kirjoitin ne näköjään uudestaan :P Edistyisipä nanokin näin tehokkaasti! Tästä en kyllä kirjoita, niin tyhmää tämä on. Varsinkin, kun vain yhdessä harrastuksessa tökkii ja koko mulle elämälle kuuluu hyvää :D elämän suuret ongelmat, tällä on hyvä pilata päivä. Toivottavasti olen vain pari päivää ollut väsynyt ja tämä menee ohi kunnon yöunilla.
-
Voi kun masentaakin.
Oon onnistunut hukkaamaan kännykkäni, mikään ei suju, prokrastinoin, eikä oo aikaa mihinkään. Angstaan ja väsyttää. Yhyy.
-
Hyi helv, mitä painajaisia näin viime yönä. Olin jostain syystä edesmenneen mummini asunnossa, muuttamassa sinne asumaan. Mummi oli myös siellä, ja ensin se tuntui täysin normaalilta - mummi luonnosteli meikälle vuokrasopimusta. Jossain vaiheessa keittiötä siivotessani tajusin, että tämä kämppähän myytiin pois suvusta, ja mietin että miksi se myytiinkään. Tajusin, että mummi oli kuollut muutama vuosi sitten. Menin olohuoneeseen, jossa mummi istui sohvalla tv:tä katsomassa, ja yritin itkien selittää, että et voi kirjoittaa sitä vuokrasopimusta, että tämä asunto on myyty ajat sitten, ja että mummia ei ole oikeasti enää olemassa. :( Oli kyllä taas ahdistavin uni pitkään aikaan. (Mun silmät on ihan turvoksisssa - oonkohan itkenyt unissani?)
Tätä unta tietysti seurasi taas ikävä. :'(
-
Näin nyt sitten. Minun rakkaalle kullanmurulleni on varattu viimeinen Ell-aika. Viikonlopun ajan vielä vietämme laatuaikaa, ja maanantaiaamuna se pääsee pois. Eihän se mitään koiranelämää ole, kun on allwrginen suurin piirtein kaikelle. Ei voi olla ulkona, ei leikkiä toisten koirien kanssa koska muuten rapsuttaa itsensä hajalle. Sisällä elää 24/7 kauluri päässä. :'(
Päätös on raskas, mutta oikea. Kävin juuri kaupasta hakemassa kasan herkkuja ja sunnuntaiksi on kutsuttu kaikki koirakaverit kylään. Silloin reaktioista ei ole enää mitään väliä. Ja vielä neljä yötä saan nukkua koira kainalossa.
Zilah
-
Voi zilah, paljon voimia sinne. <3 Kuulostaa todella ihanalta, että koirasi saa nauttia viimeisistä päivistään herkuin, kavereiden kera ja oman rakkaan ihmisen kainalossa - ripaus sitä kunnon koiranelämää ennen viimeistä matkaa. Koitahan jaksella siellä, ja ota kaikki irti näistä viimeisistä päivistä koirasi kanssa.
-
Surullinen päätös, mutta kauniisti ajateltu koirasi parhaaksi, zilah. Jossain vaiheessahan se luopumisen hetki joka tapauksessa tulee, eikä varmaan ikinä tunnu kivalta, mutta koirasi varmaan nauttii tosi paljon viimeisestä viikonlopustaan. Ja sinullekin jää toivottavasti ihanat muistot päällimmäiseksi mieleen. :) Ota paljon valokuvia ja kerää muistoja sydämeen viimeisistä yhteisistä hetkistä.
-
Todella paljon jaksamista ja voimia, zilah! Lemmikkien omistamisen varjopuoli, kun on aina lopulta päästettävä irti, useasti aivan liian aikaisin.. :/ Toivottavasti viikonloppunne on kaikesta huolimatta mukava ja muistorikas :)
-
Voimia zilahille täältäkin. Kaikki on jo noissa edellisissä viesteissä sanottu, mutta pakko tsempata silti.
-
zilah, en voi muuta kuin ottaa osaa. :P Vaikka se olisikin eläimen parhaaksi ja tietäisi sen, se on ihan kauheaa tehdä se päätös. :'( Ja se on musta ihan kauheaa siksikin, että se on niin ihana elukka, sellainen kiltti höpsö ja höseltäjä, mutta ne allergiat on liian pahat. :'(
-
zilah <3
-
Kiitos kaikille. Raskaimmalta tässä tuntuu se, että koira ei elä edes puolitoistavuotiaaksi. Ja sekin, että se on luonteeltaan paras joka minulla on koskaan ollut. Sen kyllä sanon, etten uutta koiraa ota pitkään aikaan. Ei kestä pää eikä varsinkaan kukkaro. Onneksi sentään eksäni lupasi, että saan luokseni ihanaisen nöffipoikani, joka erossa jäi hänelle. Iso poika kainalossa kuorsaamassa lohduttaa kummasti. <3
Zilah
-
Voi zilah :( Mulla ei oo koskaan ollut koiria, mutta kaks kissaa oli, ja kun molemmat kuoli suunnilleen samaan aikaan oli aika tyhjä olo.
No yhyy. Piti mennä yhden ylisöpön tyypin synttäreille, mutta eilisen ylikuntoilun jäljiltä joka paikkaan sattuu ihan saakelisti ja väsyttää! Jouduin käymään tänään jo kaupungilla ja 150 porrasta takaisin tuntui niin järkyttävältä et huh huh. Varmastikaan kun en mene tänään juhliin emme pääse ikinä naimisiin!
-
Sinnepä lähti pikkuinen kultani kirmailemaan sateenkaarisillalle. Kaltaistasi ei tule toista <3
Zilah
-
Voi zilah, jaksamista sinulle! <3
-
Voi Zilah, surullista mutta niin väistämätöntä. Jaksamista sinulle, ainakin nyt on pikkuisella hyvä olla ilman kipuja ja vaivoja.
-
Zilah, kauaa et saanut sitä luonasi pitää mutta ehkäpä aika oli sitäkin rakkaampaa. Jaksamista <3
-
Mun hevonen on aina ollut terve, jos nyt ei jatkuvaa "pikkuvikaa" lasketa, mutta ei ole koskaan ollut mitään hengenvaarallista - paitsi nyt tänä syksynä kun olen ollut siitä kaukana. Kuukausi sitten selvittiin säikähdyksellä, mutta nyt on oikeasti tosi kyseessä.. jos ei yötä myöten kävelyttäminen helpota tai jos yhtään pahemmaksi menee niin ei auta muuta kuin päästää menemään, koska kuten äsken puhelimessakin kävi ilmi, kun ei ole tämän arvokkaampi hevonen kyseessä, niin ei klinikalle kannata lähteä... Pahimmalta tuntuu se, ettei ole mitään mahdollisuutta päästä sen luo, ja muut joutuvat kävelemään ja valvomaan sen kanssa :/
Ja huomenna pitäisi päästä välitentti läpi, tai muuten koko syksyn kestäneet laskuharjoitukset ja tietokoneharjoitukset valuvat ihan hukkaan, samoin ihan kivasti mennyt ensimmäinen välikoe, kun täytyy tenttiä koko kurssi kerralla. En osaa oikein mitään eikä lukeminenkaan suju kovin hyvin kun vaan itkettäisi. Vielä muutama tunti sitten suurin masennuksenaihe oli se, että täytyy herätä huomennakin ajoissa mahdollisesti saapuvaa huoltomiestä odottamaan, kumpa vaan voisi palata siihen...
-
Voi miten ikävä kuulla. Menettäminen on hirveää ja varmasti se ettei pääse olemaan edes lähdön hetkellä mukana, on vielä pahempaa. Toivon sydämestäni ettei hevosesi tilanne mene siihen. Hirmuisesti tsemppiä teille molemmille.
Minulla sujuu koirattomat päivät vaihtelevasti. Tänään sattui sydänalaan aika lailla, kun näin samanlaisen koiran juoksentelevan omistajansa kanssa.
Zilah
-
Voi ei zilah, jaksamista sinulle! Minulla ei ole koskaan ollut omaa koiraa, mutten halua edes ajatella millaista olisi, jos kämppiksen koiran kohdalla kävisi noin.
Jolandina, toivottavasti hevosesi tilanne ei tosiaan mene siihen! Jaksamista sinulle.
-
Kiitos zilah ja Gwyneth. Ja jaksamista myös sinulle zilah paljon!
Juuri kun pääsin tenttisalista ulos tuli puhelu, ettei mitään ole enää tehtävissä, ja en vielä ollut bussista ehtinyt kun ilmoitettiin ettei tarvitse ponin kärsiä enää. Epätodellinen olo. Ehkä konkretisoituu vasta, kun joulun alla näkee tyhjän karsinan ja kaikki ne tavarat vailla käyttäjää.. Mutta kaikesta surusta, huolesta ja murheesta, lukemattomista kyynelistä huolimatta en vaihtaisi hetkeäkään <3
-
Voimia, Jolle.
-
Voi ei, paljon voimia sinne Jolandina! <3
-
Voi ei, Jolandina, miten surullista. :( Mutta sentään ponipolo pääsi kivuistaan, jos se yhtään lohtua tuo. Tuntuu erityisen kurjalta se, että et itse päässyt sitä hyvästelemään, mutta ainakin päällimmäiseksi jäivät ne mukavammat muistot.
-
GNAAAAAAH
1) Lompakko kadonnut. Sisällä satoja euroja, uunituore Visa Electron (jonka suljin, eihän tää ookaan kuin kolmas kortti tänä syksynä grrr), Matkakortti, ajokortti, pankin verkkotunnukset, KAIKKI mahdollinen. Varkaus todennäköinen käteisen rahan vuoksi ja koska katoaminen välillä varkaiden pesä - koti.
2) Kotona rahaa muhkeat 4 euroa ja hiukan senttejä. Ei henkkareita.
3) Tämä tapahtuu perjantai-iltana ja huomaan vasta tilattuani ja ovelle saatuani ihanaa kebabia jota en köyhäilyn takia ole saanut kuukausiin. PANIIKKI.
4) Soitan hädissäni hätäkeskukseen koska Poliisin sivut eivät ystävällisesti mainitse, että rikosilmoitukset muutoin kuin hätätilanteissa tai netin kautta on tehtävä Paikallisen Poliisiaseman Vaihteen kautta. Hätäkeskuksen muija elämäänsä väsynyt kypäotsa joka känisee melkein paniikista itkevälle pecsylle "no tää on HÄTÄkeskus emmävoi tehä mitään" ("mee jo pois" implied). Ei edes sanonut mitä pitää tehä (odottaa ma ja soittaa poliisiaseman omaan numeroon). Kiitos. Ymmärrän että työnne on stressaavaa ja sinne soittaa läjäpäin spuruja juoppotaksin toivossa mutta pliis.
5) Joudun odottamaan käytännössä maksimiajan ennen toimistoajan alkamista maanantaina. Koska Suomi pysähtyy vkonloppuna muutoinkin ei esim löytötavara ilmesty kyseltäviin kuin päivän parin viiveellä. Napsin kotona rauhoittavia ja jyrsin ruisleipää. Yritän keksiä kivaa tekemistä ja unohtaa, että multa katos todnäk juuri 300 euroa JA ajokortti JA joudun maksamaan uudesta ajokortista ihanasti. Maanantaina kyselyitä löytötavaratoimistoon, joka ystävällisesti ilmoittaa säilyttävänsä vähäarvoisia löytötavaroita mutta ei vihjaa sanallakaan, minne ne arvotavarat joutuvat. Tiedän kyllä, mutta perjanta-iltana kauhusta ja itsesyytöksistä sekavana tämä EI lohduta.
6) Joudun odottamaan että saan uuden Visa Electronin postissa ennen kuin pääsen mihinkään: edes hakemaan lompakkoa jos se olisi löytynyt; taikka ruokakauppaan, poliisiasemalle tunnistautumaan uutta henkkaria varten, hommaamaan uuden passikuvan henkkaria varten (koska varakappaleet on tattaraa--lompakossa!!), minnekään... Ja siinähän kestää se viikko. JEE. Yritän soittaa lähitoimistoon ja pyytää että saisin sen sinne, voisi vähentää odotusta jonkin päivän. Tosin jos oikein muistan, asiakassuhdekonttorini eli korttitoimituspaikkani on Espoonlahdessa. 40 km päässä.
-
Apua peccantis, kauheaa että noin voi käydä! Minultakin on kerran varastettu lompakko, mutta koska minun henkkarit (eli passi) ei ole lompakossa, pääsin sentään paljon vähemmällä. Mutta hei, pankista saa nostettua rahaa henkkareilla ja poliisilta saa tarvittaessa tilapäisen henkilöllisyystodistuksen.
-
Voi ei peccantis :(
Noin voi käydä kenelle tahansa! Toivottavasti sulla on nyt ystäviä hädessä ja että kortti tulee pian. Eikö sulla ole passia? Luulis, että niillä on pankissa joku hätäjärjestely tälläsiin tilanteisiin. >:(
Mun kämppikseltä (joka on siis vaihtari) vei automaatti pankkikortin... Hän on EU:n ulkopuolelta ja uusi kortti tulee kotimaahan vasta tammikuun alussa ja sieltä sitten vasta voidaan lähettää eteenpäin :( Kortti nielaistiin siis joulukuun ensimmäinen, niin aika pitkä aika ilman rahaa.
-
Apua peccantis, kauheaa että noin voi käydä! Minultakin on kerran varastettu lompakko, mutta koska minun henkkarit (eli passi) ei ole lompakossa, pääsin sentään paljon vähemmällä. Mutta hei, pankista saa nostettua rahaa henkkareilla ja poliisilta saa tarvittaessa tilapäisen henkilöllisyystodistuksen.
Kotona ei henkkareita. Henkkarit (ajokortti) lompakossa. Vanhentuneet passit viety jo poliisille. Ei rahaa. :I
-
Joo, siis tarkoitin nimenomaan, että poliisilta saa tilapäiset henkkarit ja niillä saa nostettua rahaakin sitten. Vaatii vaan sen, että joku sukulainen tai tulee todistamaan, että sinä olet sinä :)
-
Mä olen varmaan masentunut. Mua ei huvita oikein mikään ja jos joku huvittaakin, se lakkaa kyllä nopeasti. Just vietin muutaman tunnin sukuloimassa ja itkin kun tulin kotiin, koska kuulin että vietän sukuloiden myös ylihuomisen. Se tuntuu liialta.
Ahdistaa tavoitteet, joita asetin joulukuulle, niistä ei vähäisimpänä Kalunterin jokaisen luukun kommentoiminen tai ainakin lukeminen. Nyt oon löytänyt itsestäni kummallisen blokin, joka estää tän tavoitteen. Mikä kumma se on, kun voin hyvin kuvitella lukevani, jopa kirjoittavani, vaikkapa Lucius/Dracoa, Fred/Georgea, Ginny/Billiä, Padma/Parvatia, Bellatrix/Narcissaa, ihan sama. Vasta (eli parin kk sisään) luin jopa James/Harryn (AU) ja se oli yllättävän hyvä. Voin kuvitella lukevani/kirjoittavani myös vaikkapa Sherlock/Mycroftia, mutta kun mennään Supernaturaliin, niin tulee niin tautinen blokki, ETTEN VOI EDES LUKEA! Tsiisas. Mä olen aina kyennyt lukemaan mitä tahansa! Tää ei oo reilua :( Yks suosikkikirjoittajistani on kuitenkin näköjään melkein siirtynyt ton parituksen pariin enkä mä voi lukea mitään.
Tää kuulostaa niin kornilta "ääneen sanottuna" eli siis kirjoitettuna, mutta ongelma on todellinen. Se vaivaa mua aivan sikana.
Huoh. Ja väsyttää kans, oon nukkunut huonosti, johtuu varmaan siitä kun istun päivät yksin kotona tehden ei-mitään.
Oon epäsosiaalinen enkä harrasta enää edes virtuaalisia keskusteluja.
Onneksi saan olla joulun kotona. Sentään jokin hopeareunus <3
[/nillitys]
(carry on my wayward sons & daughters)
//
siirtynyt ton parituksen pariin
Niin siis Sam/Dean :P
pex, onneksi mun sukulaiset ei välitä <3 ...ja te ootte mun läheisiä, joten teille mä just kerroin. That's that.
-
Buttis, kuulostaa tutulta. Luultavasti olet.
Omasta tilanteestani sanon vain että pahinta on se kun läheiset ovat huolissaan. Tuntuu paskalta piilotella ja kaunistella asioita niiden korville, tuntuu paskalta aiheuttaa niille hirveetä huolta tunnustamalla kaikki, se on oja ja allikko.
-
Mä ymmärrän tuon masennuksen sen suhteen, että ihmiset siirtyy kirjoittamaan jotain, mikä ei vaan itseltä mene alas. En ole vielä törmännyt ihan tuohon, mutta johonkin joka jaksaa masentaa suomalaisten kirjoittajien suhteen. Mua masentaa aina kun suomalaiset kirjoittaa englanniksi. Se on niin masentavaa, kun ei ne tekstit kenenkään kohdalla ole yhtä hyvät kuin suomeksi, vaikka on ne ihan onnistuneita monet. Tajuan että yleisön ja kommenttien tai minkä muun jutun takia tahansa on kivempi kirjoittaa välillä englanniksi. Ne vaan tyylillisesti yleensä on kirjoittajan muuhun tuotantoon (suomeksi) nähden jotenkin lässähtäneitä, vaikka niissä olisi kuinka yritetty käyttää paikallista ja värikästäkin sanastoa. Öh, varmaan te halusittekin tämän kuulla.::) Mä olen yrittänyt lukea tuttujen ficcareiden tekstejä englanniksi ja pitää mielen avoinna, mutta aina jossain välissä alkaa ärsyttää. Varmaan lukisin ihan tyytyväisenä, jos en tietäisi että kyseessä on suomalainen. Mulla on yleinen enkkuällötys ficcien suhteen. Enkkukliseet ja ilmaisut on kahta ällöttävämpiä kuin suomikliseet. ;D
-
Tajuan että yleisön ja kommenttien tai minkä muun jutun takia tahansa on kivempi kirjoittaa välillä englanniksi.
Ehkä mä oon idealisti ja naiivi, mutta mä ainakin kokeilin englanniksi kirjoittamista ihan kielen harjoittamisen vuoksi, harkitsen kirjoittavani joskus uudestaankin, ja uskoisin että moni muukin niin tekee. On ihan eri juttu raapustella englanniksi jotain itsekseen, kun kukaan ei pointtaa mahdollisia mokia tai pahoja tyylivirheitä. Kai sitä monet tekee lukijoitakin ajatellen, mutta toi kuulosti vaan mun korvaan(/silmään) niin yksioikoiselta kannalta, että pakko älistä ;D
Mutta joo, kyllä ne aina jotenkin lässähtäneempiä ja paljaampia suomenkielisiin verrattuina on, vaikka eipä tuo sinänsä mikään ihme ole.
Ja Bbuttis, tajuun kyllä, miksi toi häiritsee sua itseäsi, mutta eihän kaikkien tarviikaan tykätä kaikesta...? Tuskinpa tuo nyt niin kamala menetys on.
-
Kielen harjoittamisesta puheen ollen, jouduin just äsken kieltäytymään hommasta, jonka olisin tositositosi kovasti halunnut tehdä ja pelkästään kielitaidon puutteen vuoksi. Luen sujuvasti englantia, mutta puhuminen ja puheen ymmärtäminen onkin sitten toinen juttu. Varsinkin puhuminen. :(
-
Nyt kun puhutte lässähtäneestä tunnelmasta ja sellaisista, suomenkielisten enkkuteksteistä, niin täällä istuskelen korvat punaisena ja toivon ettette ole ainakaan mun englanninkielisiin teksteihin törmänneet ja niistä intoutuneet noin pohdiskelemaan 8I
-
Nappeli, miksi ihmeessä ne kysyi sua eikä mua? ;D Olisin varmaan mennyt jopa myöntymään siihen. Mulla on koulun kokeestakin väitös, että suullinen kielitaitoni on englanniksi sujuvaa. ;D No ei todellakaan ole, mutta pakkopuhuminen kämppiksen kanssa auttoi kyllä jonkin verran. ;D Ilmoittautuisin vapaaehtoiseksi, jollen oikeasti olisi ihan kauhuissani, jos pitäisi tehdä jotain järkevää englanniksi.
Celeporn, olen kuullut myös että jotkut kirjoittavat harjoitellakseen kieltä, mutta huomautan että koska tämä on masennusarkisto, mua masentaa erityisesti ihmiset, jotka tavoittelee pelkästään yleisöä ja siksi hylkää suomeksi kirjoittamisen. Muut syyt eivät ole niin masentavia. Ja minäkin olen idealisti ja siksi nämä asiat mua masentaakin. ;D Niin, ja myös se, että itsekään en kirjoita mitenkään vain itselleni, koska olen siihen taas ihan liian laiska. Tosin joskus on kiva kirjoittaa itselle kaikkea sellaista, mikä on tarkoitettu vain irralliseksi huviksi eikä siitä viitsi lähteä muotoilemaan mitään kokonaisuutta julkaisua varten. ::)
-
Minä kyllä kirjoitan myös harjoitellakseni kieltä, mutta myös tavoitellakseni yleisöä. Ja miksikö? No siksi, kun kirjoittamiani fandomeita lukee niin vähän suomenkielisiä lukijoita. Kyllä se kieltämättä tuntuu mukavalta, kun kansainvälisellä puolella saattaa saada kymmenenkin kommenttia sen tavanomaisen yhden sijaan. Vaikka sitä kuinka tolkuttaa kirjoittavansa itselleen, niin kyllä se kommenttien vähyys joskus masentaa.
zilah
-
Joo, niin se on. Se vasta masentavaa onkin, jos tuntuu ettei kukaan lue sitä, mitä kirjoittaa. Aina siinä vaiheessa tuntuu, että on turha kirjoittaakaan, vaikka kuinka olisi itse rakastunut siihen aiheeseen tai fandomiin, josta kirjoittaa. Tuokin tosin riippuu vähän aiheesta. Niistä jutuista, jotka muodostuu itselle tosi rakkaiksi kirjoittaa, vaikka ei julkaisisikaan.
-
Minä en ihan täysin ymmärrä, miksi on niin paheksuttavaa haluta lukijoita teksteilleen. En nyt viittaa vain tähän keskusteluun vaan muutenkin tuntuu, että pitäisi korostaa tosi paljon, että kirjoittaa vain itselleen ja ettei sillä ole väliä, onko lukijoita. Kai se riippuu aika paljon siitä, miten kirjoittaa, mutten tajua miksi olisi jotenkin huonompaa ja alempiarvoista kirjoittamista kirjoittaa lukijakunnalle kuin itselle. Tai miksi olisi jotenkin väärin ja paheksuttavaa haluta palautetta ja keskustelua lukijan kanssa. Minulle fikkaus oli itse asiassa näin jälkeenpäin ajatellen aika pitkälti sosiaalista toimintaa ja kaipasin sitä dialogia lukijan kanssa: esitin jonkin tulkinnan tai ajatuksen joko kirjoihin tai foorumin silloiseen yleiseen fanoniin liittyen ja kyllä, halusin siitä lukijapalautetta. Ja muutenkin, keskustelua fikeistä, hahmotulkinnoista - ei vain omista teksteistäni, vaan myös muiden teksteistä ja siitä yhteisestä fandomista.
Mutta joo, minuakin häiritsi jossain vaiheessa se, että tuntui että fikkareita siirtyy suomenkielisistä piireistä kansainvälisiin piireihin. En tiedä, miksi siinä harmitti. Ehkä vain se, että luin itse mieluiten suomeksi fikkejä ja harmitti, kun kirjoittajia katoaa tavallaan siitä omasta piiristä jonnekin suurempaan piiriin, johon en itse kuulu. Mutta jokin muukin juttu tuossa kielikysymyksessä on, koska se herättää niin voimakkaita reaktioita, vaikka ei pitäisi.
-
Mun mielestä ihmiset tekee aika usein kaikesta vähän turhan kompleksista, omista tekemisistään ja toisten tekemisistä ja motiiveista minkäkin tekemiseen. Mitä sillä on väliä mitä kukin tekee ja minkä vuoksi? Usein motiivit on kuitenkin ainakin lähelle samat, vaikka voikin olla hieman eri painotuksilla. Jos jonkun tekemisen motiivi tuntuu toiselle vähän vieraalta, ei se ole yhtä kuin huono ja väärä motiivi. Mua ahdistaa kaikki kompleksinen keskustelu, koska se saa musta aina tuntumaan, että teki mitä teki, se on aina jonkun silmissä väärin, alempiarvoista tms.. Kaikkein ärsyttävintä siinä tunteessa on se, etten minä halua sen vaikuttavan itseeni ja se ei luultavasti voi olla vaikuttamatta, vaikka kuinka yrittäisin kieltäytyä tuntemasta sillä tavalla. Se saa mut aina hyvin ärtyneeksi, koska minä en halua todistaa yhtään kenellekään yhtään mitään. En halua haluta. Ainoastaan itselleni.
-
Nappeli, minusta tuntuu usein samalta enkä oikein tiedä, miksi ihmeessä pitää arvottaa omat ja toisten tekemiset ja motiivit niin voimakkaasti. Itse asiassa yksi syy, miksi lopetin aikanaan fikkaamisen, oli että siihen alkoi liittyä niin paljon kaikkea ahdistavaa ja kurjaa - siihen aikaan taidettiin vääntää tosi paljon just kommenteista ja muusta sellaisesta - se ei enää ollut sellainen voimia antava ja hauska asia kuten harrastusten pitäisi olla. Joskus vähän nyt harmittaa, koska fikkaamiseen liittyi myös paljon kivoja asioita ja tutustuin sitä kautta myös moniin ihaniin ihmisiin, joihin yhteydenpito on nyt fikkaamisen myötä jäänyt.
-
Itse asiassa yksi syy, miksi lopetin aikanaan fikkaamisen, oli että siihen alkoi liittyä niin paljon kaikkea ahdistavaa ja kurjaa - siihen aikaan taidettiin vääntää tosi paljon just kommenteista ja muusta sellaisesta - se ei enää ollut sellainen voimia antava ja hauska asia kuten harrastusten pitäisi olla.
Yksi syy miksi olen lähestulkoon jäänyt pois LJ-ficcipiireistä on juurikin tuo sama. Siellä oli minulle rakkaimman fandomin kesken toinen toistaan repivämpiä riitoja, kunnes viimein kyllästyin. Yhä edelleen rakastan Tolkien-fandomia, mutta en usko että enää kovin aktiivisesti palaan kansainväliselle puolelle. En itse asiassa ole varma kirjoittaisinko enää ollenkaan, ellei olisi Fifiä. Täällä olen löytänyt sellaisen turvapaikan, jossa koen oloni hyväksi. Ja vaikka se kommenttien puute joskus harmittaakin, niin silti vaakakuppi on jatkuvasti paljon plussan puolella.
zilah
-
Kiitos Cele, malla ja Fiorella! Ei asiaa vieläkään ihan ymmärrä, jospa muuttuu tänään kun menen vanhempien luo, mutta hevosta ei odottamassa ole :/ Ehkä itselle on helpompi, että viimeiset yhteiset muistot ovat ihania, vaikka pahalta tuntuukin näin ajatella..
Voi hyvä ihme kun on hirveä ikävä kotiin jo nyt, vaikka vasta reilu tunti sitten sieltä lähdin!
-
LOL no nyt sitten ahdiostaa, että ei saisi keskustella kun siitäkin ahdistuu sitten toiset. Okei, kai sitä pitää lopettaa kokonaan puhuminen ettei muut ahdistu ja ahdistua ihan yksinään kaikesta. Se kun kuitenkin on ihan aito tunne eikä vain halu ahdistua tai valinta. :P Mitä taas muiden tekojen motiivien miettimiseen tulee, niin ei niitä miettiä tarvitse, ne lävähtää yleensä miettimättä suoraan naamalle. Että ei se homma aina mene niin, että sitä oikein kaivelisi muiden motiiveja vaan se tulee kyselemättä ja pyytämättä. Koita siinä sitten pysyä vaan omissa motiiveissasi. No joo, alkoi ärsyttää, joten ehkä pidän pärstäni kiinni. ;D
-
Eihän kukaan ole sanonut, ettei asiasta saisi keskutella! :D
Mutta saahan senkin sanoa, jos se ahdistaa. Varsinkin täällä masennusarkistossa.
-
Okei nyt alkaa tuntua todella pikkumaiselta ja itsekeskeiseltä ja huomionkipeältä ja lapselliselta mutta ehkä juuri siksi haluan sanoa tämän... pliis käykää avaamassa joulukalu 19 uuteen välilehteen ja sulkekaa se vaikka heti perään. Ylpeydelle käy liikaa ettei ole kuin muutama hassu lukukerta sillä. Jos olisi vaikka kaksikymmentäviisi voisin mietiskellä että ehkä muutama luki sen loppuun asti ja ehkä hymähti vaisusti kerran tai pari ._.
-
Huoh, uusi vuosi ohi. Jo ennen loman alkua lupasin itselleni pitää viikon lomaa ihan oikeasti ja seuraavalla viikolla hoitaa pakolliset tehtävät, tuloksena en ole loman alettua ajatellut enkä tehnyt ainuttakaan koulu- enkä muutakaan juttua. Nyt on viikko aikaa hoitaa hommat, huoh, lomalla oli niin mukavaa! >:( ;D Pahinta on, että juttelin yhden kaverin kanssa ja se aloitti lukemaan kirjoituksiin joululoman alussa, on kuulemma päntännyt koko loman! Huääägh, en tahdo! Sen verran tein viikon lomallani koulua, että laskin lukuaikataulun ja sen mukaan kuukaudessakaan ei ihan hirveästi tarvitse päntätä. Tosin se kirjoittaa mm. fysiikan, mikä lienee ihan eri juttu jo miljoonien kurssiensa vuoksi. Onhan tässä maaliskuuhun vielä paaaaaaljon aikaa ;)
-
Huoh. Olen nyt lähettänyt 14 työhakemusta, huomenna vien vielä yhden paikan päälle kun sitä vaativat, ja käynyt katsomassa neljää asuntoa sekä soitellut yhdestä. Kandikirjatkin olen saanut avattua ja tehtyä muutamat muistiinpanot. Niin ja ensimmäinen muuttolaatikko pakattu. Luennot alkoivat ja latinanläksyjen pariin palaamisessa on jotain lohdullista, etenkin kun saatiin ennen joululomaa tehdyt kokeet takaisin - täysiä pisteitä ei tullut, mutta vitosen sain silti. HUH HUH TÄTÄ EUFORIAA! Se vitonen kantaa mua vielä pitkään tän paskan keskellä <3
Lisäksi nuohosin pari päivää mummolassa täyshoidossa ja värjäsin hiukset, viikonloppuna tiedossa punkunhuuruinen leffailta kavereiden kanssa --> perustoimenpiteet siis edelleen hanskassa. Olo on kaikinpuolin aika down, mutta kai se elämä sitten lopulta kuitenkin voittaa, ainakin mulla on hyvä eteenpäin potkiva raivo koko ajan messissä.
-
Lisäksi nuohosin pari päivää mummolassa täyshoidossa ja värjäsin hiukset, viikonloppuna tiedossa punkunhuuruinen leffailta kavereiden kanssa --> perustoimenpiteet siis edelleen hanskassa. Olo on kaikinpuolin aika down, mutta kai se elämä sitten lopulta kuitenkin voittaa, ainakin mulla on hyvä eteenpäin potkiva raivo koko ajan messissä.
Olkoon voima kanssasi. Ainakin nuo tukitoimet kuulostaa just päteviltä. <3
-
Tänään tajusin, että mun ympärille on jostain syystä kerääntynyt hirveesti sellaisia ihmisiä, jotka valittaa ja kitisee jatkuvasti ja suurimmaksi osaksi vieläpä ihan turhasta. (Tai en mä tiedä onko niitä hirveesti, mutta tänään tuntui siltä.) Mua alkoi ihan mielettömästi ahdistaa ystävän negatiivinen asenne _kaikkeen_. Ystävän pohjaton itsesääli, itseinho ja hetkittäin jopa raivo syö hirveesti mun energiaa, ja vielä enemmän ahdistaa kun en tiedä mitä sanoa tai tehdä - lohduttelut tai tsemppaukset kuitataan vaan sanomalla "vitut". Äh. Ekaa kertaa tuli sellainen olo, että haluan pois tästä seurasta, ihan vaan jotta oma mieliala ei mustuisi täysin. :(
-
malla, mulla on toi tilanne opinahjossani, mikä ei ole ihan sama asia, mutta vie kuitenkin energiaa kun ei jaksaisi koko ajan kuunnella kaikkea valitusta siitä, miten kaikki on vaikeaa ja ennen kaikkea ei jaksaisi kuunnella puheita muista ihmisistä ja sitten seurata kuinka edessäpäin hymyillään ja sitten takanapäin puhutaan paskaa. Sama ihminen kuvittelee, että hänestä puhutaan takanapäin, mutta en ole koskaan törmännyt siihen, että kukaan hänestä puhuisi sillä tavalla kuin hän muista puhuu. Ja tällä on vielä yksi erityinen kohde enkä mä tajua miksi. Olisikohan sitten omaa katkeruutta, kun ei ole itse päässyt siihen ryhmään, jonka on itse luokitellut jotenkin paremmaksi kuin meidät loput? :P Mua ei haittaa tietää kuuluvani ihmisten mielestä pohjasakkaan ja luusereihin, mutta rajansa se on ainaisella valittamisellakin ja itsekorostuksella.
Itse asiassa opettavaista tässä on ollut se, että siitä on voinut oppia mahdollisesti sen, miltä muutamasta muusta ihmisestä on tuntunut kun mä aina valitan niille, koska mulla on huono itsetunto tietyissä asioissa. ::) Voimavaroja se tosiaan syö, kun ei tsemppauksella tunnu olevan vaikutusta ja toisaalta mua ottaa hieman päähän ihmiset, jotka ei jaksa tehtäviä tehdessään edes muutamaksi minuutiksi hiljentyä katsomaan ja miettimään sitä tehtävää ennen kuin ne jo odottaa, että joku toinen ratkaisee ja selittää ne niille ja valittaa kun ne ei mitään osaa. ::)
-
Mää tunnen itseni nyt niin huonoksi ihmiseksi kuin ikinä olla ja saattaa. Mun "naapurissa" asuu blondi, jolla on vakavia mielenterveysongelmia ja vahva lääkitys. Oon ollut silloin tällöin keskusteluapuna ja paikkana jonne voi tulla vähän tuulettaan päätään. Oon kuitenkin itse kärsinyt viimeiset pari vuotta pahentuneesta ahdistuneisuudesta ja paniikkikohtauksista, enkä ole pystynyt pitämään sosiaalisia suhteita yllä. Nyt mulla on päällä lisäksi joku kuumetauti. Niinpä ignoroin täysin tämän "naapurin" päivällä lähettämän tekstiviestin, jossa se kertoi äitinsä (myös mun naapuri) olevan huonona ja pyysi soittaan kun ehdin. Kun en soittanut tämä "naapuri" tuli äsken kylään ja mää esitin nukkuvaa. Ei vain pystynyt. Nyt harmittaa ja ahdistaa, mutta tiedän, että ahdistaisi vielä enemmän, jos olisin keskustellut sen kanssa pari tuntia kaikista kamalista asioista. :-\
-
^ ethän sä voi auttaa muita jos sä et ensin auta itseäsi? Kuka sulla mitään tekee jos oot rikki ja masentunut :P
Okei, no mutta ymmärtänet mitä tarkoitan? Joohan? Toisinaan omaan napaan tuijottaminen on tooodella hyvä juttu ja suorastaan elintärkeää. Pidä itsestäs huolta <3
-
^^ No et sä nyt voi alkaa naapurin kanssa hengaileen, jos ahdistaa ja oot kipeänä! Tartutat sen vielä ja sitten se on entistä onnettomampi. (Oletan, että kuumetauti tässä tarkotti kuumetautia, eikä ollut koodisana jollekin muulle.) Otat yhteyttä naapuriin sitten kun olo on parempi, ja tuntuu et jaksat :)
-
Et tosiaankaan ole itsekäs, Nappeli. Sen verran itsekäs saa ja pitääkin olla, että ensin hoitaa itsensä kuntoon.
Pidä itsestäs huolta <3
Samat sanat, Nappeli raksu. Ne oikeat ystävät eivät todellakaan katoa, vaikka ei aina jaksaisikaan pitää yhteyttä.
zilah
-
No mä teen tuota samaa silloin tällöin kun en jaksa ihmisiä eikä kenenkään tarvitse aina jaksaa, mutta en tunne siitä edes huonoa omaatuntoa siitä että olen huono ihminen vaan mua ottaa päähän, ettei ihmiset muka oikeasti huomaa milloin niitä ei vaan jaksa. Onhan se ymmärrettävää, että joillain menee huonosti ja silloin ne ei ehkä huomaa, mutta niin menee usein muillakin vaikka ei ne ole muita omilla ongelmillaan rasittamassa. Enkä nyt sano, että ihmiset jotka puhuvat ongelmistaan olisi rasittavia, mutta kaikilla on rajansa eikä kaikesta jaksa tuntea huonoa omaatuntoa, vaikka muilla menisikin huonosti, koska sitten sitä pitäisi tuntea itsensä huonoksi ihmiseksi ihan jatkuvalla syötöllä, että selviytyy omista tehtävistään ja töistään.
Huomaan tämän ihan opiskelussa kun ihmiset on ottaneet tavakseen juuri mulle vinkua kaikesta ja hakea apua siihen, miten joku tehtävä tehdään ja minä en jaksa koko ajan olla niitä neuvomassa, vaikka ne onkin hädässä siitä, että pääseekö ne kursseista läpi. Ei se ole edes se, että joko minä tai ne pääsen läpi, mutta joskus on vaan pakko, että oma nuppi kestää. Toisaalta toisin kuin Nappeli, mä oonkin huono ihminen, mutta mä luultavasti myös elän pidempään. ;D En jaksa tuntea huonoa omatuntoa siitä, että toisinaan on oltava itsekeskeinen paska, että selviää itsensä kanssa ja mä en muutenkaan ole riittävän sosiaalista sorttia. Ihmiset vie multa hermot vähemmästäkin, mutta jos ne roikkuu koko ajan kiinni, ne vie hermot sitäkin enemmän ja jos ne sen lisäksi vielä koko ajan vinkuu jostakin, kun ne ei osaa eikä pysty eikä mitään muutakaan, niin sitten on pää kohta punaisena. Joo, ja mä tiedän ainakin yhdestä näistä vakiovinkujista, että sillä on päällä masennuslääkitys eikä se voi sille mitään, mutta ei se vaikuta siihen että sitä jaksaisi määräänsä enempää siitä huolimatta.
-
Enkä nyt sano, että ihmiset jotka puhuvat ongelmistaan olisi rasittavia, mutta kaikilla on rajansa eikä kaikesta jaksa tuntea huonoa omaatuntoa, koska sitten sitä pitäisi tuntea itsensä huonoksi ihmiseksi ihan jatkuvalla syötöllä, että selviytyy omista tehtävistään ja töistään.
Naulan kantaan.
Hoidat ensin itsesi rauhassa kuntoon, Nappeli, ja vasta sitten voi auttaa muita. :) Turha potea tuosta huonoa omatuntoa.
-
Voi hitto. En osaa käyttää exceliä kauhean hyvin, joten jotkut math&stat-tehtävät aiheuttaa paljon päänvaivaa. Meillä on sellanen math&stat-koe, joka pitää läpäistä (70%) oikein, eikä siihen ole ollut mitään opetusta kun netissä vaan epäselviä monisteita. Oon kokeillut koetta jo kahdesti ja feilannut... Se on pakko päästä läpi et opinnot jatkuu ensi vuonna. Nyt ne olivat sitten tajunneet, että jos koe on järjestetty kolmesti ja kolmasosa oppilasmäärästä ei vieläkään ole päässyt läpi, jotain on vialla. Tarjosivat siis parin tunnin tukikurssin! Varasin paikkani ja menin sinne sitten tänään kun piti, mutta siellä oli jotain ihan muuta meneillään :(
Voi kurjuus.
-
Excel osaa olla aika kankea ja hankala, ainakin siinä käytössä, mihin itse sitä olen tarvinnut. Onko sulla joku tietty ongelmakohta tai tehtävä, eli voiko auttaa jotenkin, vai sellaista yleistä Excel-ahdistusta?
-
Niín, millaisia tehtäviä sulla on?
-
No voi hitto, en huomannut ystävällisiä sanojanne. Kiitos oikein paljon. Yritän koetta uudelleen parin viikon kuluttua, tulen tänne sitten kysymään apua. Luultavasti tehtävät on ihan yksinkertasia, kun vaan osais...
-
Tämä on nyt huolenaiheita sieltä pienestä päästä, mutta kyllä tuli suru puseroon kun iPodin pitkäaikaisen vittuilun päätteeksi laite piti muuttaa tehdasasetuksiin, eli menetin kaiken sinne säilömäni musiikin. Hei hei ne about 1200 kappaletta, joista yli puolia minulla ei ole koneella...
Olihan siellä paljon turhaa scheisseakin, jonka pois siivoaminen kävi nyt kerralla tosi näppärästi, mutta on tää nyt aika perseestä kuitenkin. Etenkin kun olen sitä ihmisryhmää, jotka vaeltaa kaikkialle ne napit korvissa... Erittäin perseestä alkaa tässä hiljalleen haalimaan taas kaikkea sitä musaa soittimeen, kaamea kasa levyjä pitää käydä läpi ja bläääh.
-
Olo ei ole niitä hehkeimpiä tällä hetkellä. Olen jo pidempään kärsinyt marsujeni aiheuttamista allergisista oireista, ja tänään luovutin ne uuteen kotiin. Olen kyllä sikäli helpottunut, että marsuille löytyi hyvä koti, mutta oli hirmuisen haikeaa antaa ne pois. On se merkillistä, miten niinkin pieniä elukoita voi ikävöidä näin kovasti, siitäkin huolimatta ettei terveyteni kerta kaikkiaan olisi enää kestänyt niiden pitämistä.
Ja ikävän lisäksi on toinen, vielä inhottavampi vaiva. Häkin tyhjennys ja puhdistus nimittäin aiheutti minulle jonkin sortin astmakohtauksen. Yskitti ja ahdisti niin, että piti jo harkita joutuuko tästä lähtemään ensiapuun. Mutta suihkussa käynnin ja lepäämisen jälkeen elämä alkaa taas voittaa.
zilah
-
Zilah Voi ei /: On aina kurjaa joutua luopumaan rakkaista lemmikeistä, etenkin kun sitä ei voi tehdä omasta halusta, vaan pakosta. Mutta terveys kyllä ennen kaikkea. Enkä mä usko, että se mitenkään riippuu sen eläimen koosta, kuinka tärkeitä ne voi olla. Ja onneksi saivat uuden hyvän kodin (:
Mäkin olin ihan surkeena, kun meijän vanhin gerbiili kuoli huhtikuussa. Toki se oli jo vähän reilu kolmevuotias, eikä ne yleensä paljon pidempään eläkään ja sillä oli mahassa joku kasvain, mikä sen sitten vei. Mutta oli se silti haikeeta, vaikka tiesinkin, että se oli varmasti sille parempi, ettei tarvinnu enää kärsiä. Nyt meillä on vielä nuo kaksi vähän nuorempaa tuolla laatikossaan touhuamassa, eihän niistä paljon seuraa ole ja ne on vaan tollasia pieniä pehmeitä karvapalleroita, mutta rakkaita yhtä kaikki ja on niitä kiva paijata, kun ne on niin maailman pehmeimpiä (ja toinen osaa kököttää kiltisti miehen hartialla). Etenkin kun noi on mun ensimmäisiä lemmikkejä ikinä, eikä oikein muita eläimiä voidakaan ottaa, koska miehellä on astma. Noista se ei kyllä kärsi, kun korkeintaan just ton puhdistamisen aikana, kun pöllyää, mutta ei sillonkaan mitenkään järin suuresti.
-
Otan osaa zilah ja rimps myös, ei oo kiva. :(
Mun masennus liittyy myös yliherkkyyteen. Oon ollut aika huolissani keväästä saakka kun tuntuu, että saan astmakohtauksen kohta ihan mistä tahansa. Keväällä epäilin koivuallergiaa, kun tiepölyn laannuttua hengenahdistus iski edelleen jatkuvalla syötöllä. Sitten huomasin saavani astmaoireita hasselpähkinästä. Jo talvella epäilin saaneeni astmakohtauksen kerran saksanpähkinästä, mikä sopiikin nyt kuvaan, jos kerran hasselpähkinäkin. Ja minä kun olen ihan älyttömän perso pähkinöille! Onneksi ainakin manteli näyttää vielä menevän.
Mutta joo, keväiset astmakohtaukset helpotti tuossa kesäkuun loppua kohti, mutta nyt taas on alkaneet tuhatta hullumpana. Mikä nyt kukkii? Onko se pujo? Minä en eläissäni ole ollut allerginen yhtään millekään ja tämä hengenahdistus alkaa kohta jo ahdistamaan henkisestikin.
rimps, oi, gerbiilejä! Mun lempi-jyrsijä (jyrsijä sanan varsinaisessa merkityksessä. Heh!). Mun viimeisimmät gerbiilit eli tosi vanhaksi. Vanhempi kuoli yli viisivuotiaana, vaikka kaikki niitä edelliset on eläneet juuri tuohon kolmeen vuoteen. Ihme juttu. Harmittaa vähän kun en uskalla hankkia uusia, kun meillä on tällä hetkellä kaksi kissaa.
-
... ne on vaan tollasia pieniä pehmeitä karvapalleroita, mutta rakkaita yhtä kaikki ja on niitä kiva paijata, kun ne on niin maailman pehmeimpiä (ja toinen osaa kököttää kiltisti miehen hartialla).
Kiitos, Rimps ja Nappeli. Kyllä jyrsijöistä voi olla yllättävän paljon seuraa. Nämäkin kaverukset olivat aivan ihania. <3
Allergiani sattui sikälikin harmillisesti, kun reilu puoli vuotta sitten jouduin lopettamaan nuoren koirani vakavan allergian vuoksi. Silloin päätin, etten ota enää koiraa ainakaan vähään aikaan. Eläinrakkaana ihmisenä huomasin kuitenkin, että elämä ilman lemmikkiä on kovin tyhjää. Ajattelin, että marsut olisivat vaihteeksi sopivia, olihan oma ensimmäinen lemmikkini ollut marsu. Mutta näin nyt sitten kävi. :(
Eivtkä ne ruoka- tai muut allergiat ole yhtään sen mukavampia. Itselläni puhkesi mansikka-allergia viime kesänä, vaikkakin iho- oireiden muodossa. Nilkat olivat kuin rokkotautisella tuoreiden mansikoiden jälkeen, joten sillekin herkulle voi heittää hellät hyvästit. Toivotaan, Nappeli, ettei tuo sinun pähkinäallergiasi mene pahempaan suuntaan. Olen kuullut, että se on yksi pahimpia ja yleisin anafylaktisen sokin aiheuttajia. :o
zilah
-
Mulla iski lukioaikana myös ihan oudosti yhtäkkiä jonkun sortin pähkinäallergia, ei tosin hengenahdistuksen muodossa. Ei tarvinnut kun yksi syödä, niin makasin loppupäivän sikiöasennossa, kun vatsaan koski niin paljon, ettei mitään kyennyt tekemään. Mutta nyt sekin on mystisesti kadonnut. Toki, jos hirveänä ahmin niitä, niin vähän vihottelee, mutta silloin tällöin sopivasti nautittuna ei mitään ongelmia. Allergiat on outoja, ne välillä ilmestyy yhtäkkiä ja katoaa sitten taas. En mä tiedä liittyykö ne jotenkin johonkin stressireaktioihin, koska stressihän aiheuttaa kaikkea omituista elimistössä muutenkin.
Nappeli Itse asiassa mun miehen siskon toinen ensimmäisistä gerbiileistä eli myös yli viisivuotiaaksi. Vielä harvinaisempaa oli, että se eli yksikseen 1,5 vuotta kun kaverinsa kuoli juuri ja juuri kolmivuotiaana ja eläinlääkäri silloin totesi, että jäljelle jäänyt kuolee yksinäisyyteen kahen viikon sisään. Hyvin se kyllä sinnitteli yksikseen ja sopeutui vielä kahteen uuteenkin tulokkaaseen, kunnes vanhuus lopulta vei voiton.
-
Mä olen huomannut, että aikuisiällä puhkeavat allergiat tuntuvat tulevan kunnolla päälle. :/
Kaveri alkoi kärsiä koivuallergiasta muutama vuosi sitten, edelliskeväänä tuli mukaan nämä ristiallergiat ja tänä vuonna allergia meni niin pahaksi, että hän reagoi saippuaan, jossa oli vähän koivu-uutetta. Niin pahasti, että sormien iho "paloi" pois. :( Toivottavasti siis teillä pysyy oireet kurissa. Itse pelkään tällä hetkellä sitä, että pujoallergia puhkeaa jossakin vaiheessa yhtä pahana kuin äidilläni. Me ollaan oltu pujoallergikkoja koko elämämme, mutta noin viitisen vuotta sitten tilanne äityi äidin kohdalla niin pahaksi, että häin sai anafylaktisen shokin. Nyt hän joutuu pujoaikaan kantamaan mukanaan astmapiippua ja avaavaa lääkettä, sillä tilanne voi äityä pahaksi ihan arvaamatta. Outoja nämä allergiat, sillä aiemmin äidillä vain vuosi nenä ja silmät vähän turposivat ja yhtäkkiä oireet alkoivatkin tulla noin vahvoina,
-
Kautta rantain tai itse asiassa kohtuullisen suoraan mun annettiin ymmärtää, että koska olen niin paska ihminen, tämä toinen ihminen päätti jättää leikin sikseen. Ensin kyllä meinasin vastata oikein tulikivenkatkuisesti, mutta sitten mietin että olen kuullut tämän joskus ennenkin. Ihmiset ovat ennenkin luopuneet asioista, koska olen valittanut, joten oliskohan se ongelma sittenkin minussa. :P
-
Mulla on käynyt allergioiden suhteen sillä tavalla hyvä tuuri, että pentuna niitä kyllä piisasi, teini-iässä ilmaantui uusia ja muutama vanha keksi pahentua entisestään, mutta jotkut niistä ovat vuosien varrella keksineet laantua. Esimerkiksi tomaatille olin kersana allerginen, mutta lukioaikana aloin sietää ja nykyään tuo on suurta herkkua. Teininä puhjennut pähkinäallergia on myös lieventynyt niin, että voin laittaa casheweita tai manteleita salaattiin, hasselpähkinöitäkin voin vetää huoletta muutaman. Aikanaan pähkinöiden kanssa kyllä auttoi vähän se, ettei niitä syönyt sellaisinaan vaan paahtoi pannulla ennen syömistä, sillä tavalla saatoin syödä kans esim. aurigonkukansiemeniä ilman allergiaoireita.
Ja mullahan noi allergiaoireet on siitä mukavia, ettei mulle tule mitään ihottumaa tai sen sellaista - jos syön jotain väärää, niin pian tuntuu suupielissä kutinaa ja nielu alkaa turvota. Jee. Aikanaan amiksessa oli tarjolla kaakaota ja laktoosivammaisena sitten pyysin sen allergiaversion... joka oli tehty soijamaitoon, mutta eivät ystävällisesti siitä maininneet, onneksi itse ymmärsin asianlaidan maun perusteella, koska jo yhden siemauksen jälkeen sitä mietti, että pitäisiköhän tässä hakeutua saamaan apua...
-
Tahtoisin avautua, mutta tämä on asia, josta en vaan ole ikinä oikeastaan pystynyt avautumaan, koska mä en koskaan saanut selville mitä tapahtui todella ja se palautuu mieleen aina aika ajoin, vaikka aikaa on kulunut enemmän kuin riittävästi. Silloin voisi tanssia hitaita tämän (http://www.youtube.com/watch?v=F7ABpmS7XCQ) biisin mukana.
-
Brucen tahtiin on hyvä tanssahdella <3
Mua masentaa, koska muutto. Siis ihanaa, että muutto, mut silti ärsyttää taas muuttaa. Eikä tää oo ees mun muutto, joten ärsyttää vielä enempi x) kai tää kuuluis paremmin ketutusarkistoon mut tuli nyt tänne. Ainahan mä oon myös masentunut, joten voinen katsoa itseni vakiasukkaaksi tähän topikkiin ;)
Ngh.
-
Varoitus, nyt mennään vakavan äärelle.
Nyt on tullut koettua sekin, millaista on pitää kuolevaa kädestä. Ei voi sanoa täysin että: "kaikki oli kaunista, eikä mikään sattunut", mutta rauhallista se kuitenkin oli. Tovin tätä joutuu varmasti silti sulattelemaan. Huhhuijaa... nyt korkkaan punaviinin.
-
Voi Nappeli, se on surullista kuulla. Saman koin itsekin tässä muutama kuukausi sitten, kun pappani kuoli. Kirjoitinkin siitä aika pitkästi LJ:ssä mutta voin todeta tässä samalla että kyllä se pisti herkälle paikalle. Se oli kyllä toisaalta niin kaunista kuin niissä olosuhteissa saattaa toivoa, jäi kaunis ja lämmin muisto viimeisestä yhteisestä tunnista. Pappani kuoli vajaat kaksi päivää sen jälkeen enkä ehtinyt enää nähdä häntä uudelleen.
Teetin juuri tänään mummolle kaksi kuvasuurennosta papasta, toisessa he olivat yhdessä. Katselin niitä kehyksiin laitettuani ja hetken tuntui kuin olisi katsellut jotakuta ihan muuta, kun muistui mieleen miten riutunut ja kalvas pappa oli viimeisinä viikkoina ja kuukausina verrattuna siihen miltä hän näytti omana itsenään. Meinasi itku tulla kun jäin oikein katselemaan pappaa pyöreäposkisena ja hymyilevänä, vain toissa kesänä otetussa kuvassa. Sellaisena kuin hän oikeasti oli. Tuli ikävä.
-
Kiitos Fiorella sanoistasi. Just noita minäkin mietin, kun katselin anopin kuihtuvan pois. Lopussa oli vain luu ja nahka kropasta jäljellä, mutta silmät on selvästi sielun peili. Silmistä näkyi vielä viimeisinä päivinä ajoittain se sama ihminen.
Edelleen olen aika pyörällä päästäni. Ei tullut paljon nukuttuakaan. Olin viimeiset hetket kuolevan vierellä kahdestaan kälyni kanssa. Hän silitti äitinsä tukkaa ja minä pidin kädestä molempia. Älyttiin hälyttää hoitajatkin vasta pitkän ajan päästä viimeisestä henkäyksestä, vaikka se ei kuulemma haitannut ja miksipä olisikaan enää siinä vaiheessa.
Anteeksi avautuminen näin lopullisesta aiheesta, mutta tätä on pakko vähän purkaa pois, että pystyy taas jatkamaan. Kokemus oli niin... no, miten sen osaisi sanoa, kun se oli vähän kaikkea.
//Pystynköhän minä nyt sitten näkemään thestraleja?
-
En ole viimeisiä henkäyksiä nähnyt, mutta kävin sairaalassa katsomassa mummia silloin, kun hoitajat ilmoittivat viimeisten hetkien olevan käsillä. Se oli todella järkyttävää, enkä edelleenkään halua muistella sitä, vaan pidän kynsin ja hampain kiinni siitä mummista, joka oli vielä täynnä elämän iloa, pyöreyttä ja väriä - niin on parempi. Ahdistaa ihan mielettömästi tuleva työharjoittelujakso, jossa tulen mitä todennäköisimmin osallistumaan vähintäänkin kerran vanhuksen saattohoitoon.
Voimia suruun, Nappeli. :(
-
Minulla on vähän vastaava kokemus kuin mallalla. Kävin katsomassa appeani sairaalassa ja hän kuoli siitä kahden päivän päästä. Surin todella paljon, sillä appiukkoni oli yksi maailman lempeimmistä ihmisistä. Vain siitä olen iloinen, ettei hän ehtinyt näkemään sitä, kun avioliittoni hänen poikansa kanssa päättyi eroon. Se olisi ollut syvästi uskovaiselle miehelle liian kova isku. Anoppini on yhtä lailla upea ihminen ja onneksi välimme ovat ennallaan vielä nytkin.
Zilah
-
En tiedä onko se pahempaa, että näkee ihmisen pari päivää ennen kuolemaansa sairaalassa kuin se, että edellisen kerran näkee ihmisen ihan täysissä voimissaan ja sitten seuraavan kerran kuolleena makaamassa omassa sängyssään. Jotenkin veikkaan kuitenkin, että se on pahempaa, kun kuolemaa edeltää kärsimys ja jos näkee juuri sen kuolinhetken. En tiedä olisiko musta siihen. Lapsena tiesin, että olisi ollut. Aika karuahan se on kun joutuu lapsena jo hyväksymään sen, että pikkulapsetkin kuolee sen jälkeen kun ovat ensin mahdollisesti menettäneet raajansa ja kuihtuneet pois sytostaateilla. Mutta kuolemaa en päässyt seuraamaan kuin ikkunan takaa ja se oli jotenkin katkeraa, kun yksi näistä oli tyttö, joka oli kaverini ja jota olin pitänyt monta kertaa kädestä ennen leikkausta, koska hän piti sitä lohdullisena. Oli 7v., minä vuotta vanhempi. Ja sitten yhtäkkiä vaan eristetty huone olikin tyhjä ja nimilappu ovesta hävinnyt, mutta näistä ei edes puhuttu mitään minun kanssa, koska olin pelkkä lapsi enkä mitenkään sukua kyseiselle henkilölle. En siis kokenut voivani jotenkin edes surra, koska se koko asia ei ikään kuin kuulunut minulle ja jotenkin lasten tunteita ei kukaan kysynyt tai ottanut huomioon. Eikä näistä voinut oikein puhua omille läheisillekään.
-
Se on ihan järkkyä Liz, kuinka tunteettomasti ja kylmästi aikuiset monesti lapsia kohtelee! Lapsilla ei monesti ole sanoja asioille, tai kykyä selittää tunteitaan ja ajatuksiaan aikuisille riittävän selkeästi ja se ikäänkuin oikeuttaa aikuiset viittaamaan kintaalla lasten tunteille ja ajatuksille. Eiväthän aikuiset tunnu yleensä arvostavan esim. lasten ystävyyssuhteita kovinkaan korkealle. Ikäänkuin lapsena tunteet olisivat jotenkin vähempiarvoisia ja silkkaa haihattelua, tai kuvitelmaa. Jokainen voisi itse tykönään miettiä tuntuiko se siltä kun itse oli lapsi. >:(
Joku viisas kerran sanoi osuvasti, että se ei ole rikos, jos lapsi ei ymmärrä vanhaa ihmistä, mutta se on anteeksiantamatonta, jos aikuinen unohtaa millaista on olla lapsi
-
Se on ihan järkkyä Liz, kuinka tunteettomasti ja kylmästi aikuiset monesti lapsia kohtelee! Lapsilla ei monesti ole sanoja asioille, tai kykyä selittää tunteitaan ja ajatuksiaan aikuisille riittävän selkeästi ja se ikäänkuin oikeuttaa aikuiset viittaamaan kintaalla lasten tunteille ja ajatuksille. Eiväthän aikuiset tunnu yleensä arvostavan esim. lasten ystävyyssuhteita kovinkaan korkealle. Ikäänkuin lapsena tunteet olisivat jotenkin vähempiarvoisia ja silkkaa haihattelua, tai kuvitelmaa. Jokainen voisi itse tykönään miettiä tuntuiko se siltä kun itse oli lapsi. >:(
Joku viisas kerran sanoi osuvasti, että se ei ole rikos, jos lapsi ei ymmärrä vanhaa ihmistä, mutta se on anteeksiantamatonta, jos aikuinen unohtaa millaista on olla lapsi
Eipä tähän oikeastaan ole lisättävää, sen verran tyhjentävästi Nappeli puki sanoiksi omankin mielipiteeni. Muuta kuin ehkä se, että oman lapsuuteni pahimmat kokemukset ovat hyvin vastaavan tyylisiä, vaikken kuoleman kanssa joutunutkaan silloin tekemisiin. Mutta sellainen tunne, että sinua ja tunteitasi vähätellään ja mitätöidään, on hyvin vaikea unohtaa ja antaa anteeksi, olitpa sitten lapsi tai aikuinen. Aikuisella on sentään jotakin mahdollisuutta käsitellä tuntemuksiaan, mutta lapsi jää tällaisten kanssa täysin yksin, ja se on minusta heitteillejättöön verrattava rikos. >:(
zilah
-
Joo, niin se tuntuu olevan, että monet aikuiset ovat unohtaneet millaista on olla lapsi ja sitten pahimmillaan kaikki kuitataan sillä, että "No se on lapsi. Kyllä se tuosta selviää." :P Lapsi kyllä helposti omaksuu sen selviytymismoodin, koska jää yksin tunteidensa kanssa, mutta ei se tarkoita sitä, ettei niitä tunteita ole. Ne on hyvinkin vahvoja. Noi ystävyyssuhteet ja niiden katkeaminen oli toinen kova asia noihin aikoihin. Kun sairaalajaksoilla kiintyi johonkuhun, sitä kaveria ei välttämättä enää sitten nähnyt ikinä, koska asuttiin ihan eri paikkakunnilla. Joutui väkisinkin siis paljon suremaan katkenneita ystävyyssuhteita.
-
Nimenomaan. Juuri nuo ilmaisut "se on vaan lapsi", saa savun nousemaan korvistani. Selviytyyhän sitä kun on pakko, mutta en ymmärrä että miksi lapsi niin monesti jätetään selviytymään yksin. Siitä tulee vahva tunne hylkäämisestä ja siitä, että minä tunteineni en ole arvokas.
Nyt kun tarkemmin ajattelen asiaa, ne lapsuuden kokemukseni ovat tietyllä tapaa muokanneet koko elämäni. Ala- asteella jouduin opettajan silmätikuksi ja niin, että hänen kohtelunsa oli ihan silkkaa koulukiusaamista. Voitte vaan kuvitella, millaista helvettiä ne vuodet kolmannesta kuudenteen luokkaan olivat. Yritin kyllä vanhemmilleni kertoa, mutta heitä ei kiinnostanut tehdä asian eteen mitään. On hirveä tunne, kun jo kymmenvuotiaana tajuaa, että kukaan ei tee eteesi mitään, ellet itse tee. Tämä asia on yhä minun ja vanhempieni välissä ja tulee varmaan olemaan koko loppuelämäni. Sillä miten voisin antaa anteeksi, kun heitä ei yhä edelleenkään kiinnosta edes yrittää ymmärtää. Olen kyllä jollakin tasolla hyväksynyt asian, sillä en halua kaunan olevan riippakivenä omassa elämässäni. Mutta joka kerta kun riitelen äitini kanssa, hän moittii minua kylmäksi ja kovaksi. Ja joka kerran vain totean, että hän on minut kasvattanut, ja muokannut minusta ihmisen joka olen.
Sama tunne oli läsnä vahvasti avioeroni aikaan, mutta nyt se oli pikemminkin apunani. Minuthan oli jo kerran aiemmin hylätty ja olin selviytynyt. Miksipä en siis selviytyisi tästäkin?
Toivon silti, ettei omien lasteni tarvitsisi ihan noin kirjaimellisesti opetella elämiseen liittyviä ongelmia.
zilah
-
Mutta jos ajattelee tuota noin mustavalkoisesti, niin siinähän vierittää vastuun omasta itsestään jollekin toiselle ottamatta huomioon sitä, että samahan pätee myös eteenpäin eli se toinenkin ihminen on silloin vain tulosta siitä, millainen hänen ympäristönsä on ollut ja niin edelleen. :P Eli se ei silloin ole hänen vikansa niin kuin ei sekään ole sun vika (eikä ansio), millainen nyt olet. :o Mun isä itse asiassa usein riidellessä syyttää mun äitiä siitä, millainen minä olen, vaikka tosiasiassa olen ihan selvä risteys molemmista. ;D Ehkä ne epämiellyttävät piirteet lapsessa, jotka muistuttavat omista epämiellyttävistä piirteistä yritetäänkin lykätä toisen vastuulle.
-
Oikeassa olet, Liz. Ei kukaan ole vain ja ainoastaan vanhempiensa/vanhempansa kopio tai heidän kasvatuksensa tulos. Mutta onhan sillä vaikutuksensa. Yksi syy miksi olen näinkin paljon antanut äidilleni anteeksi, on se että hän mitä suurimmassa määrin on vanhempiensa kasvatuksen tulos. Äidinpuolinen mummoni oli täysin luonnehäiriöinen tapaus ja on todellinen ihme, että äitini niinkin hyvin selvisi siitä täysin kieroutuneesta kasvatuksesta, mikäli sitä voi edes sellaiseksi sanoa. Kirjaimellisesti lyötiin raamatulla päähän ja muutenkin ihan sekopäistä touhua, jossa lapset tosiaan olivat heitteillä.
Mitä tulee minuun itseeni, vastuu siitä millainen olen, on pelkästään minun itseni. On ollut niin kauan kuin olen ollut aikuinen. Mutta riidan tuoksinassa tulee sanottua sellaistakin, mitä ei välttämättä haluaisi ja äitisuhteeni on vaikea. Välillämme on paljon tukahdutettua ja osin purkautunuttakin kaunaa ja niin paljon minussa on tuliluontoista äitiäni kuitenkin, että välillä riidellessämme olen iskenyt häntä suoraan vyön alle. Juuri niihin kohtiin, joiden tiedän sattuvan eniten. Erityisesti nuorempana olin hyvinkin katkera niistä ala-asteen tapahtumista ja suunnittelin ties millaisia kauheita tapoja, joilla kostaisin äidilleni.
Niin. Sen verran olen kuitenkin kasvanut ihmisenä, että olen myöntänyt itselleni myös sen pimeän puoleni läsnäolon. Toivon kuitenkin, että sen tunnistaminen auttaa siinä, etten vahingoittaisi sillä läheisiäni.
zilah
-
Pitihän se arvata, että se mies oli liian hyvä ollakseen totta. Nähtiin, tuli mun mukana töihin. Sanoi olevansa koirille allerginen ja olin varoittanut koirasta, joka avustettavallani on. Noh, tietysti mies sai sitten allergisia oireita. Tätä koiraa hoidan aina välillä ja otan halutessani yökylään. Tämä mies tiesi, kuinka tärkeä ja rakas koira on mulle. Yritti vaatia mua luopumaan koiran hoitamisesta ja yökyläilyistä. Kun kieltäydyin jyrkästi, hän palasi yöjunalla kotiinsa ja seuraavana päivänä ilmoitti, ettei voi olla mun kanssa, koska olen liian jyrkkä enkä anna miehille mitään mahollisuutta kun en jousta. Kyllä mä joustan, mulla vain on asioita joista mä en jousta. Se siitä siis, eikun eteenpäin elämässä. Eilen sain purettua pahimmat angstit ficciin.
-
^ Siis häh? Ettehän te nyt vielä olleet mitään yhteen muuttamassa, joten mitä ihmettä se muka olisi miestä kaukosuhteessa haitannut, jos sulla on joskus koira hoidossa? Kumma meininki. Ymmärrän kyllä, että allergiat voi olla jonkin verran esteenä, itselläni on paha kissa-allergia enkä voi esim. yökyläillä asunnoissa, joissa elää kissoja, mutta vähän oudolta toi silti kuulostaa. Kun ollaan yhdessä, kaiken pitäisi pyöriä sen miehen ympärillä, vai...?
-
Olen pahoillani, sinikeiju. Kyllä sitä itselläkin on tullut näissä seurustelukuvioissa sellainen fiilis, että jos jokin on liian hyvää ollakseen totta, se yleensä sitä onkin. :P
Itselleen tärkeissä asioissa ei pidä joustaa. Jos ei toiselle osapuolelle kelpaa sellaisena kuin on, niin ei itseään pidä yrittää muuttaakaan. Jos yrittää, niin siitä ei seuraa mitään hyvää. Kokemusta on...
zilah
-
No onpa aika omituinen mies, jos ei ymmärrä tuollaista asiaa. Kuulostaa aika omaan napaan tuijottajalta. Parempi että sen oma joustamattomuus tuli ilmi nyt eikä vasta myöhemmin, vaikka ei se tällä hetkellä ehkä siltä tunnu.
-
Keiju No pöh /: Mutta jos on itse noin joustamaton kuin tuo mies, niin parempi vaan antaa ollakin ja siirtyä eteenpäin. Etenkin, jos se tiesi jo etukäteen tuosta koirakuviosta. Kyllähän jonkun verran varmaan eläinpölyä jää sunkin luo, jos se koiruus siellä pyörii yötäkin, mutta jos ei ole hengenvaarallisesti allerginen, niin luulisi siitä selviävän, kunhan se koira ei vaan oo paikalla sillon kun se mies olisi ollut. On munkin ukkonen allerginen karvaelukoille, mutta kun se lääkitsee itteensä, niin selviää se viikonlopunkin kaverillaan, jolla on kissa. Kovin kummalta kuulostaa sen miehen puolelta syyttää sua joustamattomaksi, jos se rupeaa ite vetämään herneitä nenään ja vaatimaan tuollaista ekalla tapaamisella. Mieti mitä kaikkea se olisi sitten yrittänyt vaatia sen mielestä vielä isommista asioista, jos nytkin suhtautuminen oli tuota luokkaa. Harmi silti, ettei toiminut /: Mutta mä uskon, että jokaiselle on kuitenkin jossain se sopiva puolisko.
-
seuraavana päivänä ilmoitti, ettei voi olla mun kanssa, koska olen liian jyrkkä enkä anna miehille mitään mahollisuutta kun en jousta.
Good riddance!
Meikä on ajat sitten päättänyt, että en seurustele enää ikinäkoskaan edes kevyesti yhdenkään allergisen ihmisen kanssa. On ehkä ensimmäisiä asioita, jotka kysyn, ennen kuin mitään alan värkkäämäänkään. Nimim. katsonut ja katunut, onneksi tuli ero.
Eläimet ennen miehiä (ja naisia) <3
-
Olen pahoillani, sinikeiju. Kyllä sitä itselläkin on tullut näissä seurustelukuvioissa sellainen fiilis, että jos jokin on liian hyvää ollakseen totta, se yleensä sitä onkin. :P
Itselleen tärkeissä asioissa ei pidä joustaa. Jos ei toiselle osapuolelle kelpaa sellaisena kuin on, niin ei itseään pidä yrittää muuttaakaan. Jos yrittää, niin siitä ei seuraa mitään hyvää. Kokemusta on...
zilah
Niin on mullakin kokemusta. Tässä kolmisen vuotta sitten yksi mies, jonka kanssa siinä vaiheessa olin seurustellut parisen kuukautta, sanoi että mun pitäisi lopettaa kirjottaminen kokonaan, jos haluan jatkaa. Hänen mielestään kirjoitin satuja lapsille, vaikka ei ollut lukenut mun tekstejä ja ikärajoiltaan tekstit oli silloin K15-K18. Ei varmaan taida olla vaikea arvata, mitä vastasin ;D
-
Voi hele...! >:(
Mistä hiivatista näitä aivokääpiöitä oikein sikiää, että pitäisi itsensä vääntää sen seitsemälle mutkalle kelvatakseen näille kumppaniksi? Ihan sairastahan tuollainen kontrolloimisen halu on jaminua se kyllä enemmän suututtaa kuin masentaa. Minä en missään tapauksessa suostu luopumaan nykyisestä elämästäni kenenkään vuoksi. Jos en jollekulle tällaisena kelpaa, niin se ei minun arvoiseni olekaan.
zilah
-
Meikä on ajat sitten päättänyt, että en seurustele enää ikinäkoskaan edes kevyesti yhdenkään allergisen ihmisen kanssa. On ehkä ensimmäisiä asioita, jotka kysyn, ennen kuin mitään alan värkkäämäänkään. Nimim. katsonut ja katunut, onneksi tuli ero.
Eläimet ennen miehiä (ja naisia) <3
Jooei mä en koskaan deittaisi kissanomistajaa ihan vaan siksi, että lemmikit tulee ehdottomasti ekana, ja mun elimistö ei vaan kissoja siedä :'(
Tässä kolmisen vuotta sitten yksi mies, jonka kanssa siinä vaiheessa olin seurustellut parisen kuukautta, sanoi että mun pitäisi lopettaa kirjottaminen kokonaan, jos haluan jatkaa. Hänen mielestään kirjoitin satuja lapsille, vaikka ei ollut lukenut mun tekstejä ja ikärajoiltaan tekstit oli silloin K15-K18.
Ei lolz, KÄSITTÄMÄTÖNTÄ! Siis mua alkaa naurattaa, kun yritän ymmärtää, mitä tuollaisen ihmisen päässä liikkuu. Itse olen onnekseni seurustellut lähinnä vaan kaltaisteni nörttien kanssa, jotka ovat itsekin ficanneet ja siis lukeneet tuotoksiani oikein mieluusti... Tai no yksi tyyppi oli, joka ei harrastusta kanssani jakanut millään tavalla, mutta ei sillä silti todellakaan ollut mitään ongelmaa mun raapustelujeni suhteen.
-
Muakin suututtaa se, miten tollasia ihmisiä voi olla olemassa. Ei mulle tulisi ikinä mieleenkään vaatia toiselta jostain sille todella tärkeästä asiasta luopumista, vaan koska itse en ymmärrä sen päälle. Ei siinä vaiheessa olisi ongelma siinä toisessa tai suhteessa, vaan mussa itessäni. Jos ei voi hyväksyä toista sellasenaan ja arvostaa sitä, niin voi vähän tuijotella sitä omaa peilikuvaansa enemmän ja miettiä missä on vika.
On fiksu päätös heittää piut paut sellaselle, joka vaatii tärkeistä asioista luopumista. Varmasti on olemassa sellasiakin ihmisiä, jotka ajattelee ne osana sun ihanaista, persoonallista kokonaisuutta, niinkun pitääkin.
-
Jooei mä en koskaan deittaisi kissanomistajaa ihan vaan siksi, että lemmikit tulee ehdottomasti ekana, ja mun elimistö ei vaan kissoja siedä :'(
Ohnoes, ei kandee sit alkaa vikitellä sua!!!1
Joo, Sinikeiju, jos fiilis on nyt matalalla, niin ennen pitkää se kohoaa. Ton kundin ÄO ei sen sijaan tuu kohoamaan pätkääkään. Ja jos ajattelee asiat varsinaisen hopeareunuksen kanssa, niin parempi saada tollanen asenne tietää nyt kuin joskus vaik vuoden seurustelun jälkeen? On kuitenkin perustavaa laatua oleva juttu.
Mä vähensin yhteydepitoa kaveripojan kanssa kun seukkasin kerran joskus muinoin vuosia sitten siksi, koska seurustelukumppani oli mustasukkainen (no joo, kaveripojan kanssa vastaillaan puhelimeen "hei kulta" ja puhutaan aina kaikesta suoraan ja kiertelemättä b00bseista ja giggeleistä - hei, sen käsistä lähti se resepti silloin joskus muinoin, siis se, jonka postasin Fifiinkin!). Kieltämättä olisin voinut esitellä kaveripojan homona, koska se on mulel käytännössä homo, koska sitä kohtaan ei oo minkäänlaisia romanttisia fiiliksiä ollut koskaan yhteisten 10v aikana eikä sillä mua kohtaan, vaikka se oikeesti hetero onkin. Ollaan ihan parhaita ystejä, mut ei kestettäis tuntiakaan suhteessa. Yritä tää nyt sitten selittää uudelle kultsille, tsiisas. Ehkä tosiaan, jos vielä tilanne eteen tulee, niin sanon sitä homoksi. Helpompaa ja on niin lähellä totuutta kuin voi olla, tai korkeintaan sen keskimääräisen 12 cm päässä ;)
Mä en oo ollenkaan masentunut! Hyi mua, pois pois pois!
-
Voi jee, että on ihanaa tuntea itsensä suosituksi ja halutuksi, kun ihmiset ihan ääneen sanoo, että miksi henkilö X ei voinut tehdä mun kanssa, kun nyt joku muu joutuu. Kiitos todella kaunis. Mä niin rakastan näitä ihmisiä... NOT. :P No, ei siinä. Tunne on koko ajan ollut molemminpuolinen. ;D
-
Voi ei Liz, mikä tilanne! :o Ihmiset eivät kyllä aina mieti mitä suustaan päästävät.
-
Tämä yksilö on kyllä poikkeuksellinen siinä suhteessa, mutta asenne näyttää monilla muillakin olevan jotenkin se, että tiettyjen ihmisten kanssa sosialisoiminen on hävettävää ja laskee omaa statusta. :P Hyvä syy taas olla sitä mieltä, että ihmiset laumana on jostain suolenmutkasta. ;D
-
Liz, mää tekisin heti sun kanssa aivan varmasti <3
Enkä mä oo taaskaan masentunut ja luuhaan täällä, ääh!
-
Mitä sä oikein luuhaat? Odota vaan kun tulen ajamaan sut hulluksi. ;D No ei, ehkä jännin juttu tuossa onkin se, että mua inhoavat ihmiset eivät ole koskaan edes tehneet mun kanssa yhteistyötä. Jos ne olisi, niillä voisi olla jotain syytäkin nyrpistellä nenäänsä. ;D En tiedä miten ne kuvittelee, että mä suoriudun. Varmaan huonosti, kun en ole joka paikassa aina ääneen vinkumassa sitä, että pitää saada kaikesta kiitettävä. Tällä on porukka vähän niin kuin peruskoulussa. Mietityttää, ettei aikuiset ihmiset havaitse miten ne käyttäytyy.
-
Liz, mää tekisin heti sun kanssa aivan varmasti <3
Bbuttiksella oli ihanan kaksimielinen kommentti, vai olenko ainoa, joka näki sen sellaisena? ;D
-
^ Mun kommentit Lizille on varsin usein varsin 2-mielisiä ;D
-
Liz, mää tekisin heti sun kanssa aivan varmasti <3
Bbuttiksella oli ihanan kaksimielinen kommentti, vai olenko ainoa, joka näki sen sellaisena? ;D
Haha! Minä tunnustan tulkinneeni heti kaksimieliseksi ja kohottelin kulmiani! ;D
-
Voi vittu oikeesti, luin niin sairaan upean ficin, etten pysty lopettaa itkemistä. Ficcaaminen on mielenterveydelle kyllä vaaraksi, kun hahmoihin ja parituksiin voi kiintyä näin pirusti, ja olla sitten niiden kuoleman johdosta näin totaalisen paskana aina uudestaan ja uudestaan. Yritän kauheesti löytää jotain piristävää lukemista, mutta edes ne vanhat suloiset hömppälempparit samalla parilla ei nyt tunnu miltään, muista parituksista nyt puhumattakaan. LATTEAA!
Öäh, onhan siitä vikan Potterin ilmestymisestä jo... mitä, viisi kuusi vuotta? Luulisi sitä jo sopeutuneen ajatukseen, että Severus ja Remus kuolee, ei tässä nyt enää mitään parkumista pitäisi olla... Toisaalta sietää kai olla tyytyväinen elämäänsä, kun jaksaa jotain tällaista vollottaa ::)
Miten mä nyt saan nukuttua? Pitääkö mun itkeä itseni uneen ;D
-
Rowling onnistui kyllä varsin hyvin kirjoittamaan useimmat tappamansa henkilöt juuri ennen niiden kuolemaa niin ärsyttäviksi, että mä en vuodattanut yhtään ainutta kyyneltä lukiessani niiden kuolemasta enkä oikein pysty vuodattamaan ficcejäkään lukiessa, koska mä muistan miten ärsyttäviksi ne oli kirjoitettu alkuperäisteoksessa. ;D Kadehdin siis hieman ehkä sitä, että joku saa Pottereista ja fandomin ficeistä niin vahvoja tunne-elämyksiä edelleen. Musta se on aika luonnollista, koska sitä varten kai ficcejä luetaan, että niistä saadaan tunne-elämyksiä, mutta ehkä niitä ei kannattaisi lukea illalla ennen nukkumaanmenoa. ;D
//Tuohon Bbuttiksen kommentin kaksimielisyyteen olisi varmaan pitänyt sanoa, että tekisit minkä tai ehkä että älä tee mitään tyhmää, mutta jotenkin masentuneena tuppaa menemään jopa kaksimielisyydet ihan ohi ja muiden pitää ne osoittaa sormella. :P
-
Rowling onnistui kyllä varsin hyvin kirjoittamaan useimmat tappamansa henkilöt juuri ennen niiden kuolemaa niin ärsyttäviksi, että mä en vuodattanut yhtään ainutta kyyneltä lukiessani niiden kuolemasta enkä oikein pysty vuodattamaan ficcejäkään lukiessa, koska mä muistan miten ärsyttäviksi ne oli kirjoitettu alkuperäisteoksessa. ;D
Lolz, voin kyllä hyvin ymmärtää tän ;D Mulla vaikuttaa asiaan ehkä se, että oon niin vitun obsessoitunu potteristi, että monet kohtuullisen randomitkin hahmot on jotain todella paljon muutakin kuin se, mitä kirjoissa nähdään. Musta on ollu kohtuullisen hyvä läppä, että esim. Rymistyir on perusyleisölle lähinnä vaan joku ministeriön heppu, jolla ei kauheasti ole väliä, mutta mun kavereista monetkin oli kirjaa lukiessa sen kuolemasta ihan järkyttyneitä ja se oli iso juttu, koska siihen hahmoon liittyi jo niin paljon kaikkea meidän tekemää taustoitusta.
Yleensähän en lue mitään yltiösurullisia ficcejä (totakin luulin lähinnä tietyntyyppisiin perversioihin keskittyneeksi juonelliseksi tekstiksi, enkä osannut yhtään odottaa sellaista loppua), koska en vaan tykkää itku-fiiliksestä, mutta viime yönä kyllä kävi ton ficin jälkeen klassinen tapahtumaketju; sitä sittem etsi jotain lepyttely-luettavaa, bongasin kauniisti kirjoitettua romancea, jonka varoitukset oli spoilauksin takia laitettu tekstin loppuun, ja jumalauta se oli sitten vähintäänkin yhtä musertava kuin se eka itketyskin. Nice. Oli tosi kiva yrittää saada nukuttua, on tosi fiksu ja pirteä olo nyt 8)
-
Tuosta tuli jotenkin mieleen, että mua häiritsee kun hahmoista muodostuu yhteisöissä helposti todella kapealainen näkemys, joka perustuu johonkin, jonka joku on aloittanut ja sitten kaikki vaan alkaa ottaa sen omakseen eikä se oikein perustu mihinkään muuhun kuin ehkä juuri muutaman ihmisen innostukseen ja näkemykseen. Sitten vielä kahta kauheammin ottaa päähän, kun ihmiset sanoo ihan kuin totuutena, että ei se hahmo ole tuollainen vaan tällainen. :o Toisaalta ficciyhteisöissä on kaikista hahmoista joku oma totuutensa, joka menee yleensä ohi kirjojen. ;D
-
Noi pienten piirien omat fanonit on musta vähän kaksipiippuinen juttu. Oon enkkupuolella jumittunu lukemaan lähinnä vaan tiettyjä parituksia, ja sinänsä musta on suorastaan ilahduttavaa bongata niitä yhteisiksi urautuneita elementtejä. Joistain kliseistä tulee kliseitä juuri siksi, että ne vaan toimii ja niistä tykätään, ja samalla ne tiettyjen paritusten omat konventiot sopii kaltaiselleni laiskalle lukijalle suorastaan täydellisesti - tiedän, mitä saan. Ainakin suurinpiirtein, ainakin yleensä. Siinä mielessä siis pidän vakiintuneista, kirjoittamattomista laeista.
Mutta kyllä silti muakin pännii, jos jengi käy avautumaan mainitsemallasi tavalla, että ei hahmo ole tuollainen vaan tällainen sen fanonin perusteella. En itse kaikista tulkinnoista tykkää tai ne eivät ole minusta toimivia, mutta kyllähän sitä nyt jokaisen pitäisi ihan rauhassa saada omia ideoitaan toteuttaa ilman, että niitä lytätään ihan vain siksi, että on totuttu toisenlaiseen.
En tiedä, olenko vaan sokeutunut vai luenko vääriä ficcejä, mutta nykyään moista toimintaa ei osu ainakaan omaan silmään yhtä räikeästi kuin vaikka joskus keltaisen finin aikoihin. Mulla on itselläni edelleen lievä asennevamma Sirius/Remusta kohtaan ihan vain sen takia, että sain jokaikiseen finissä ja vuotiksessa julkaisemaani Severus/Remukseen aikanaan vähintään sen yhden kommentin (yleensä enemmänkin), joissa keskityttiin lähinnä pointtamaan, että Remus kyllä kuuluu Siriukselle, ettäs tiedät. Musta ficcaamisessa yksi paritus tai hahmotulkinta ei ole koskaan ollut mitään muilta pois, mutta kyllä siitä jäi sen verran karvas maku suuhun, että muutoin ihan kelpo paritus onnistuttiin minulta pilaamaan. Elän edelleen siinä toivossa, että joskus se voisi olla mulle vain yksi paritus muiden joukossa, koska tykkään Remuksesta, ja tällä nihkeilylläni multa sulkeutuu ulottumattomiin tosi suuri valikoima ficcejä.
Toisaalta eikös silloin wanhoina "hywinä" aikoina käyty hirveitä taistoja siitäkin, että kumpi on päällä, Harry vai Draco? ;D
-
Mulle käy liian usein niin, etten pidä fanonista enkä edes tajua, miksi ihmiset saa niistä niin suuria kiksejä just tietynlaisina, että kaikki sitten tuppaa kirjoittamaan joistain hahmoista ihan samanlaisia. Tämä toistuu melkeinpä kaikissa fandomeissa. :P Mulle tulee liian usein mieleen lukiessa, että ficcarit tykkää laittaa miehiin liikaa jotain naisellisuuksia, joita mä en käsitä, sellaisia pikkujuttuja. ;D
-
Jotenkin jännää, että asia, johon on periaatteessa varautunut jo vaikka kuinka pitkään kaikkien sairaalakierteiden jälkeen, tulee kuitenkin lopulta aika yllättäen. Viime viikolla vielä hoitaja antoi ymmärtää, että isoäidilleni pitäisi etsiä pitkäaikainen laitoshoitopaikka, koska kotona hän ei enää pärjää. Nyt sitten tilanne on kaiketi sellainen, että loppua ei tarvitse odottaakaan kauan ja pidetään siellä missä nyt on. Ei kuulemma enää reagoi mihinkään, ei syö eikä puhu. Toivottavasti ei myöskään kärsi.
-
Kyllähän se läheisestä luopumisen mahdollisuus tulee aina hiukan yllättäen, vaikka kuinka siihen olisi osannut varautua. Samojen aatosten kanssa täällä itsekin painiskelen, kun ei ole varaa lähteä katsomaan ainoaa elossa olevaa isovanhempaa ja hänen kuntonsa heikkenee päivä päivältä. :(
Zilah
-
Joo, luopuminen ihmisestä, joka on koko eliniän kuitenkin ollut jotenkin läsnä, on vaikeaa. Mietin samaa eli sitä pitäisikö lähteä nyt kiireesti katsomaan ennen kuin on liian myöhäistä. Siitä ei ole mitään hajua, että tajuaako hän ihmisten läsnäoloa, mutta jos vaikka tajuaakin, niin ehkä ne tuo lohtua ja jonkinlaista turvaa. Sitä olisi pitänyt antaa hänelle enemmän muutenkin ja vastustaa äitiäni, joka ei vaan käsitä että ihmiset voi pelätä olla yksin (nimimerkki Nukun yksin tai valvon koko yön, kun pelko iskee - murhasivustojen lukeminen ei kannata ;D). :P Tarkoitan vastustamisella sitä, että selittää, että ei sen äiti sille kiusaa tee vaan se on ihan tosissaan eikä asioita todellakaan auta se, että suuttuu. Mutta toinen tosiasia kyllä on myös se, että isoäitini olisi ollut liian rasittava, jos hänen kanssaan olisi muuttanut asumaan. :P
-
Mun vähäinen uskoni ihmisiin ja oikeudenmukaiseen yhteiskuntaan on viime aikoina horjunut entisestään. Objektiivisuutta on turha etsiä ja kaikki pelaa vain suhteilla ja muilla peleillä, joita pelaillaan toisten selän takana. Suurin osa haluaa vain pönkittää omaa asemaansa, tai tuijottaa muuten vain yksisilmäisesti omaan napaansa, eikä välitä paskaakaan, vaikka kyseessä olisi käytännössä toisen ihmisen elämä.
Terveyskeskuslääkäreille maksetaan bonuksia siitä, etteivät ne lähetä ihmisiä jatkotutkimuksiin. Tuomarit jättävät ottamatta todisteita huomioon, kun syyttäjän tai puolustusasianajajan pärstä sattuu olemaan sama, joka vittuili edellisissä pikkujouluissa tuomarille.
Katsottiin 12v. pojan kanssa Tähtiporttia viikonloppuna.
Poika: ”Miks näissä sarjoissa ja elokuvissa alienit on aina vihamielisiä?”
Minä: ”Ehkä siksi kun ihmiset itse on niin vihamielisiä. Ne ei osaa ajatella kehittynyttä lajia, joka ei olis samalla lailla vihamielinen.”
Poika: ”Minkähänlainen laji se olis, jos se olis ihmistä vihamielisempi? Pitäis muuten olla aika paha, että olis ihmistä pahempi. (naurua) Olis kyllä ihan älytön!”
Se olisi varmaan sitten se traalilainen sontiaismolottajapeto. Jos sekään.
//Ei sillä, etteikö sentään joskus törmäisi eettisesti ja moraalisesti oikeudenmukaiseenkin toimintaan, mutta alkaa jo ahdistaa, kun tuntuu, että se käy vuosi vuodelta harvinaisemmaksi.
-
Alienien vihamielisyys on jaksanut ärsyttää mua niin kauan kuin muistan. Mikä logiikka siinä on, että lähettäisiin muihin maailmoihin nimenomaan tappamaan? Hitto, en mä ainakaan haluaisi päästä avaruuteen ja vieraille planeetoille vain, että voisin tappaa sen mitä sieltä löytyy. Ajatus on aivan älytön ;D.
Ihmisille todella tyypillistä on se, että kun niille antaa vähän valtaa, niihin iskee Jumala-syndrooma ja ne tykkää siitä, että ne saa päättää, mutta auta armias, jos päätöksiä arvostellaan. Sitten itketään työn kuormittavuutta ja kiirettä.
-
Mikä logiikka siinä on, että lähettäisiin muihin maailmoihin nimenomaan tappamaan?
Haha, jos ihmisten toiminnasta pitäisi ottaa mallia, niin orjuushan olisi sata kertaa luontevampi ratkaisu, koska ainahan siirtomaaherrat tarvitsee jotain paikallisia apinoita hoitamaan paskaiset duunit. Paitsi jos ihmiset on liian kehittymättömiä jopa siihen ;D Ihmisen valkoisen väestön logiikka on kyllä historiassa keskittynyt tosi paljon siihen oman paremmuuden ja kehittyneisyyden ylistykseen, ja jos ei se alempi rotu ole alistunut osaansa, niin lahdataan pois. Sinänsä alienin vihamielisyys kyllä käy "järkeen", koska kehittyneimmäksi katsotulla rodulla on ollut lähestulkoon jumalallinen oikeus maa-alueisiin.
-
Mutta tuossa se periaatteessa taas tulee se, mikä mietityttää. Onko loogista, että ihmisten oma logiikka on todella aivan universaali maailmankaikkeuden logiikka, jolla kaikki muutkin toimivat? ;D Toivoa sopii, ettei.
-
Just vasta katoin Independence Dayn ja kaikista puutteistaan huolimatta siinä esiteltiin yksi ihan varteenotettava logiikka: loiseus... loisuus... äh, no siis ne matkas planeetalle, valtas sen, käytti luonnonvarat loppuun ja sitten jatkoi matkaa seuraavalle planeetalle. Ehkä ne ei vaan jaksanut kierrättää LOL
-
itQ
Kai. En osaa näköjään oikein päättää. Voiko olla samalla aikaa helvetin surullinen, keskinkertaisen onnellinen ja varovaisen hämmentyneellä tavalla helpottunut?
-
Voiko olla samalla aikaa helvetin surullinen, keskinkertaisen onnellinen ja varovaisen hämmentyneellä tavalla helpottunut?
Voi. En tiedä, mitä sulle on tapahtunut, mutta mulle tuli tosta kuvauksesta heti mieleen ero, jossa tuollainen tunnesoppa ei ole ainoastaan mahdollinen vaan myös kohtuullisen todennäköinenkin...
-
Mmh, heilahtelee, heilahtelee.
-
M'oon ihan paska ihminen. Sietäisin tulla kuohituksi :F
-
M'oon ihan paska ihminen. Sietäisin tulla kuohituksi :F
Mitä sä teit? Tunnusta heti pahat teot tai ajatukset. :o Muutoin voin toivottaa tervetulleiksi paskojen ihmisten kerhoon, mutta sittenhän me muodostetaan täydellinen tiimi. ;D
-
Jeeh, pistetään firma "paskakirjanpitäjät" ja katotaan miten paljon tulee aasiakkaita ;D
-
Jeeh, pistetään firma "paskakirjanpitäjät" ja katotaan miten paljon tulee aasiakkaita ;D
LOL! Vaikuttaa niin ilmiselvältä menestyskaavalta, että tätähän pitäisi kokeilla! :D
-
Jep, tosin vielä kivempi nimi ois paskapaperinpyörittäjät. Mutta jooh.
Isch.
-
tosin vielä kivempi nimi ois paskapaperinpyörittäjät
:'D
-
Mulla on viime aikoina ollut paha länsimaalaisangsti, erityisesti pohjoismaalaisangsti.
Ollaan käyty luennoilla läpi yritysten etiikkaa esimerkiksi ulkoistamisessa, jonka koen tosi mielenkiintoiseksi, mutta välillä vaan rypee siinä epätoivossa, kuinka epäreilusti asiat on. Tänään katsoin vielä elokuvan sotaorvoista pakolaisista, en tiedä onko tästä enää nousemista... Mulla on aika monipuolinen kaveripiiri ja kuulen mieluusti ihmisten elämistä kotimaissaan. Kuitenkin vasta viimeisen vuoden aikana olen alkanut tajuta eroja taustoissa. Mulla ei tarvitse olla oikein mitään sukulaisia tai mitään. Kela maksaa mulle asumislisää ja opintotukea ja siihen päälle saan vielä hyvin halpaa opintolainaa, mun ei tarvitse käydä opintojen ohella töissä. Mä voisin olla kuka tahansa suomalainen - ei tarvita suhteita siihen, että olisin saanut opiskelupaikan. Suurin osa kansainvälisistä kanssaopiskelijoistani on rikkaista perheistä... On karua miettiä, että joku toinen joutui jättämään kotimaansa sodan takia tai koska joku lisäsi hänen nimensä teloitettavien listalle. Ja sitten täällä me ollaan vaan keskenämme opiskelijakuplassa.
-
Pakko se on nyt myöntää, olen täysin epäonnistunut kasvattajana. Kakarat touhuaa mitä lystää, enkä minä voi mitään. Ainoa valopilkku tässä on se, että ne ei tee pahaa muille ihmisille. :'(
-
Koeta kestää, Nappeli. Tuolta se väliin tuntuu jokaisesta vanhemmasta, jos ei mikään superihminen kuvittele olevansa. Ja kyllä se on niinkin, että jossakin vaiheessa ihmisen on otettava vastuu tekosistaan omiin hyppysiin, eikä aina syytettävä sitä kasvatusta kaikesta.
zilah
-
Mua itkettää :(
-
Mikä itkettää? Nyt äkkiä avautumaan tai soitan sun perään!
-
Ei mun perälle kannata soittaa, ei se vastaa ;D
Mä voisin sanoo vaikkapa, että syysmasennusta. Helpotti jo kun tuli äitee yllärivierailulle mukanaan lautanen jolla pari räiskälettä ynnä purnukallinen hilloa. Keitettiin sitten iltakahvit ;D
-
Ei mun perälle kannata soittaa, ei se vastaa ;D
Mä voisin sanoo vaikkapa, että syysmasennusta. Helpotti jo kun tuli äitee yllärivierailulle mukanaan lautanen jolla pari räiskälettä ynnä purnukallinen hilloa. Keitettiin sitten iltakahvit ;D
Perästä kuuluu! ;)
Hyvä jos vähän helpotti. Mää inhoan nykyään kaikkia pimeitä vuodenaikoja masennuksen vuoksi.
-
Romahdus tiedossa. En oo vielä sisäistäny kunnolla eilisiä uutisia. Sain tietää, että mulla on kasvain mahassa ja imusolmukesyöpä. Hip hei, tätähä mä kaipasinkin. Pistää kyllä parit suunnitelmat seuraavien kuukausien ajalta uusiksi. Onneksi on kuitenkin parannettavissa. En kyllä odota yhtään innolla niitä sytostaattihoitoja
-
Romahdus tiedossa. En oo vielä sisäistäny kunnolla eilisiä uutisia. Sain tietää, että mulla on kasvain mahassa ja imusolmukesyöpä. Hip hei, tätähä mä kaipasinkin. Pistää kyllä parit suunnitelmat seuraavien kuukausien ajalta uusiksi. Onneksi on kuitenkin parannettavissa. En kyllä odota yhtään innolla niitä sytostaattihoitoja
Tuollaiset uutiset kyllä pudottaa, mutta jos on kohtuullisessa ajassa todettu, ennusteen pitäisi olla aika hyvä ja nykylääkkeet pitäisi olla aika tehokkaita. En yritäkään väittää, että olisi pikkujuttu ja toivotan tosi paljon tsemppiä ja voimia!
En tiedä mitä lääkitystä mun tädille annettiin, kun siltä leikattiin mahasta joku hiton isokokoinen kasvain, joka oli kerinnyt jo levitäkin, mutta täti on kuitenkin yhä hengissä ja ilmeisesti kohtuullisen hyvissä voimissakin, vaikka kuviteltiin vissiin koko suku, että nyt on menoa. En tiedä onko tuosta mitään lohtua. :-[
-
Voimia paranemiseen Sinikeiju! Tuollaiset uutiset pysäyttää varmasti ja muuttaa kaikki suunnitelmat. Hoidot ei onneksi nykyään ole enää ihan niin rankkoja kuin ne oli vielä muutama vuosi sitten, mutta ei varmasti silti mitään mukavaa touhua. Pidä parantuminen mielessä ja keskity voimaannuttaviin asioihin, niin jaksat.
-
Joo, voimia hoitoihin ja kaiken järjestelyyn täältäkin! Onneksi on parannettavissa, vaikka raskasta varmasti onkin.
-
Hirmuisesti tsemppiä täältäkin, sinikeiju! Kyllä tuollaiset uutiset aina ovat rankkoja käsitellä ja asioiden tärkeysjärjestys muuttuu aivan varmasti. Yritä vain keskittyä paranemiseen ja kaikkeen, mikä vähänkin kohottaa mielialaa.
zilah
-
Parantavia ajatuksia, Keijus <3
-
Voimahaleja ja kovasti jaksamista Keijulle<3<3<3 Kovin pysäyttävää varmasti, mutta onneksi löydettiin ajoissa.
-
Voimia myös täältä, Sinikeiju!
-
Melkein hävettää tulla avautumaan, mutta viime aikoina on epämääräinen alakulo painanut mieltä. Koulussa on kuherruskuukausi ohi ja ihmisten todelliset piirteet ovat tulleet esiin, aiheuttaen epämiellyttäviäkin yllätyksiä. Ei jaksaisi kuunnella toisten riitoja, kun on omiakin ongelmia ihan tarpeeksi.
zilah
-
^Syysmasennusta ilmassa? :/
Voi jehna, en sitten jostain syystä saanut eilen nukuttua. Pyörin sängyssä neljään saakka, kunnes uni viimein koitti. Paha vaan, että herätys oli seitsemältä. Kotiin palatessani iltapäivällä menin sänkyyn päikkäreille, mutta eihän ne rättiväsyneellä kehollani onnistuneet, vaan nukuin kolmisen tuntia syvää unta. Nyt olo on ihan titityy ja pitäisi mennä naapuriin synttäreille... :P
-
Vihaan tätä koirien yhteishuoltajuutta.
Meidän koiravanhukselta oli eilen lähteny jalat alta, ja exä oli sitten kiikuttanut sen päivystykseen. Lekuri arveli kyseessä olevan välilevytyrä, ja koira sai kipulääkkeet. Oli se yöllä vähän vinkunut ja noin, mutta ollut muuten ihan skarppi eikä varsinaisesti aristanut mitään kohtaa, ja tänään aamulla taas kirmannut ihan normaalisti ovelle sisääntulijoita vastaan.
Puhuttiin puhelimessa siitä, että katsellaan nyt, miten pikkukamu jakselee. Iän myötä näitä vaivoja nyt tietysti tulee, mutta jatkuvalla kipulääkityksellä ei aleta koiraa pitämään, vaikka muuten sen kunto hyvä onkin. Akuutti hengenhätä ei sentään ole kyseessä, mutta voi luoja miten perseestä onkaan alkaa edes miettimään niitä mahdollisesti lähitulevaisuudessa häämöttäviä vehreämpiä metsästysmaita näin, ettei sitä koiraa voi itse edes ottaa syliin.
-
Pakollinen avautuminen, mutta olen säälittävä. :-[ :-\ :'( ;D
-
Hyvin alkaa tämä uusivuosi. Pappani on kuulemma ollut eilisestä asti sairaalassa keuhkokuumeen takia. Sunnuntain ja maanantain välisen yön hän oli oksentanut koko yön rajusti, naisystävänsä oli meinannut soittaa ambulanssinkin mutta pappani ei ollut suostunut. Oli mennyt maanantaiaamuna normaalisti dialyysihoitoihin ja jäänyt samantien osastolle ja siitä karanteeniin. Ei tee hyvää kasikymppiselle tommonen keuhkokuume ei. Varsinkaan kun terveys ei muutenkaan ole kunnossa. Viikkoon ei ainakaan pääse kotiin. Näinköhän tulee takaisin muutenkaan.
-
Keuhkokuume on hemmetin kova nuoremmallakin ja vie heikkoon kuntoon nopeasti, mutta pidetään peukkuja, että toipuu siitä vielä.
-
Mut on ehkä potkittu pois uudenvuodenpippaloista :/ Vielä pari päivää sitten oli kutsu paikkaan, johon mun piti mennä, mutta nyt se on kadonnut. Ilmeisesti olisi pitänyt jotenkin tuplavahvistaa menonsa, olin vaan sanonut, ja kaikki valmistelut iltaa varten oli tehty fabossa (jaettu roolit seurapelejä varten jne)... Tiedän järjestäjän vähän temperamenttiseksi ihmiseksi, en yhtään ihmettele, vaikka se olisikin poistanut kutsusta väkeä.
Juhlin sitten keskenäni!
-
Ja nyt veljeni naama ja auto on rusikoitu jossain tappelussa. Mitä v****a, millä se jätkä löytää ittensä aina tollasiin paikkoihin. Se vois kyllä hommata itelleen vähän parempia kavereita, inhottaa jatkuvasti kuulla uutisia kuinka paskasti sillä menee. Edellinen auto kesti ehjänä vajaan kuukauden kunnes hän ajoi sen pois tieltä. Ei tainnut tämäkään auto olla ehkä yhtään sen kauempaa. Ai saakeli että ärsyttää, miten se aina onnistuukin!
-
Ei Sakua, ei Sakua, ei SAKUA! :'( :'( :'( :'( :'( :'( :'( :'( :'(
-
^ Mutta Teemu kuitenkin? Se on melkoinen puolisienisoppa se :E
-
Urgh. Kello soi viideltä, kun pitäisi viedä avokki kohta töihin. En ole nukkunut kolmen jälkeen oikeastaan silmällistäkään, koska taas tuntuu pukkaavan jonkinnäköistä flunssaa päälle. Tällä kertaa on tosin vain yskittänyt ja kurkku tuntunut ikävältä. Ei tässä muuten mitään, muttakun pitäisi kahdeksan jälkeen mennä itse ensin kouluun, hakea mies töistä, mennä takaisin kouluun ja koulusta suoraan vielä töihinkin, mikätarkoittaa että pääsen kotiin vasta kahdeksan jälkeen. 12 tunnin päivä tiedossa taas, puolikuntoisena. Jipii.
-
Ei ole alkanut tämä vuosi todellakaan hyvin. Siskontyttöni täyttää ensi kuussa vuoden, emmekä pääse juhlimaan niitä. Kiitos ensikodin ja Suomen lastensuojelun. Ensikoti on tässä jo pidemmän aikaa väittänyt sisarelleni, ettei hän osaa huolehtia tyttärestään. He tekivät sitten tässä hiljan lastensuojeluilmoituksen ja nyt toissa päivänä rakas prinsessamme otettiin laittomasti huostaan. Perusteet eivät pidä paikkaansa. Jokainen sisareni tunteva pystyy sanomaan sen. Tästä alkoi taistelu, jotta saamme prinsessamme takaisin äitinsä luokse. Ystävämme perusti adressin (http://www.adressit.com/aleksandra_kotiin) auttaakseen. Se ei välttämättä auta, mutta ei sitä koskaan tiedä. Huomenna otamme yhteyttä lakimieheen, jotta saamme asian etenemään virallista tietä.
Onneksi itelläni on asiat hyvin, kun juuri ennen joulua sain tiedon ettei sitä syöpää ollutkaan. Merkit olivat antaneet vääriä kuvia.
-
^Voi ei, kamalaa! :o Luin tuon jutun ja näyttää todella järkyltä, varmasti hirveää menettää noin pieni lapsi ja vieläpä syyttä... Toivottavasti asiat selviävät pian, vähemmästäkin nuori äiti järkyttyy ja ajatus siitä, että lapsi joutuisi noin pienestä kasvamaan laitoksessa syyttä on kieltämättä kiero. Itseään syövä turvallisuus.
Toisaalta ymmärrän, miksi tilanne on monen ulkopuolisen mielestä hankala, koska vastakkain ovat kaksi täysin poikkeavaa kantaa, joista äidin ja sukulaisten on helposti tulkittavissa puolueellisiksi, ja ilmoituksen tekijä näyttää enemmän ulkopuoliselta. Olisi jännää tietää, mitä ihmettä he edes ajattelivat, luulisi kyseessä ihan varmasti olevan väärinkäsitys! Outoa myös, etteivät kertoneet virheitä, ihan kuin eivät edes haluaisi niitä korjattavan o.O
-
Onneksi itelläni on asiat hyvin, kun juuri ennen joulua sain tiedon ettei sitä syöpää ollutkaan. Merkit olivat antaneet vääriä kuvia.
<3333
-
Uh, normaalisti oon aika suorittajaihminen, enkä ota paineita runsaasta tekemisen määrästä koska pystyn kuitenkin handlaamaan hommat. Mutta kylläpä stressaa nyt tämä muuttaminen ja järjetön työn määrä koulussa. Jokainen opettaja kuvittelee taas että juuri hänen aineensa on se kaikkein tärkein, puhumattakaan "pienestä" näytelmäpuvustuksesta, joka tehdään yhdistettynä erääseen opintokokonaisuuteen. Urgh, ei tässä kai muuten mutta kun aika ja jaksaminen loppuu kesken. Mulla on ollu viimeksi syyskuussa aikaa istahtaa kokonaista kaksi päivää peräjälkeen sohvalle ja olla rehellisesti tekemättä mitään pakollista. Hieman kaipaisin tekemättömyyttä ja kiireettömyyttä, kiitos!
-
Voi itku. Olen pitemmän aikaa jo kärsinyt ilmeisesti pahenevasta masennuksesta ja koko ajan tulee iskua lisää. Poskiontelo on oirehtinut pitkin talvea ja saatuani toissa perjantaina ihan tutun antibioottikuurin, sainkin siitä nyt kivan allergiakohtauksen. Päivystyksessä vaihtoivat lääkkeeseen, joka ei purrut. Tiistaina kävin punkteerauksessa ja sain tk:sta karmean flunssaviruksen. Perjantaina kompuroin lievässä kuumeessa töistä tullessa ja loukkasin olkapääni täysin toimintakyvyttömäksi. En ole sen jälkeen pystynyt tuskiltani nukkumaan ja alan varmaan kohta nähdä vaaleanpunaisia elefantteja. Murtumaa ei löytynyt, mutta jänne on ilmeisesti revennyt. Tänään taas tohtorille. :'(
-
Pitäisiköhän sanoa jotain, mikä ei kyllä itseäni yleensä lohduta yhtään vaan aiheuta enemmänkin vitutuksen, mutta kun ei keksi muutakaan sanottavaa niin: Yritä kestää. Kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu ja sitä suuremmaksi, mitä pohjemmalla käy ellei onnistu ihan multiin päätymään. :'( Jees, olen lohduttava, mutta ei noista kliseistä kai kukaan koskaan lohdutukaan. Mä yrittäisin ehkä piristää jollain luettavalla, mutta epäilen ettei varmaan lukeminenkaan hirveästi nappaa, niin en keksi muuta kuin kauheat kliseet. Toivottavasti sulla on seurana ja tukena joitain ihmisiä, jotka keksii jotain parempaa sanottavaa ja on seurana ja tukena. :P Muuta kaupunkiin, niin saat musta ikuisen riesan... ei kun tukijan, kunhan palajan maisemiin. ::)
-
Voi ei, Nappeli. Kuulostaa kamalalta! Kannattaa kyllä nyt vaan keskittyä paranemiseen ja jättää kaikki muu sikseen. Nuo poskiontelohommat voivat oikeasti olla todella kiusallisia, varsinkin pitkittyessään. Mun yksi opiskelukaveri oli saikulla liki neljä kuukautta jonkin superviruksen takia.
Toivottavasti sulla on seurana ja tukena joitain ihmisiä, jotka keksii jotain parempaa sanottavaa ja on seurana ja tukena. :P Muuta kaupunkiin, niin saat musta ikuisen riesan... ei kun tukijan, kunhan palajan maisemiin. ::)
Komppaan Lizia täydestä sydämestäni. Vaikkemme kovin lähekkäin asukaan, niin ajatuksissani olet aina. <3
zilah
-
Nappeli, kuulostaa tosi ikavalta. Toivottavasti olet jo parantunut ainakin siita tulehduksesta :(
Mulla ei oo MINKAANLAISTA suunnitelmaa kesaksi - on maaliskuun puolivali! Aina on ollut huonosti tiedossa tyopaikat, mutta nyt en tieda edes missa maassa sita pitaisi oleskella. Mun vuokrasopimus loppuu kesakuun alussa, eika ole oikeesti harmainta aavistusta mita teen sen jalkeen. Mulla ei ole Suomessa ns. kotia, niin sinne lahteminen on aina tyon takana. Viime kesan suometuin monta kuukautta, mutta se ei varsinaisesti ollut mitaan suurta hupia sosiaalisen elaman puutteessa. Syksylla pitaisi lahtea vaihtoon valtioon X, mutta sitakin on vahan hankala suunnitella kun en tieda mitaan. Tallasissa tilanteissa olisi kiva, jos olisi joku, jonka kanssa kulkee. Yhh. Menen jonnekin poydan alle piiloon.
-
Kiitokset teille kaikille rohkaisusta! Vielä en ole ihan täydessä terässä, mutta paaaaaaljon parempi sentään! :) Käsikin alkoi toimimaan kuin ihmeen kaupalla jälleen, eikä siihen tullut mitään leikkaushoitoa vaativaa. Karmea kipukin on jo poissa. Täytyy kyllä sanoa, että olipa yksi tuskallisimmista kokemuksista ikinä ja yhdistettynä tuomiopäivän flunssaan jotain suorastaan infernaalista.
Lavande, se on aika ahdistavaa, kun kaikki suunnitelmat on auki ja pitäisi keksiä mihin ryhtyy. Onneksi asioilla on yleensä taipumus kuitenkin järjestyä lopulta.
-
Yh, vuoden viiminen tentti huomenna ja olo sen mukainen. Viime viikolla oksensin aamulla ennen koetta (!) ilmeisesti stressin takia. Tuntuu ihan utopistiselta, olen yleensä (ikävä kyllä) ottanut opinnot aika rennosti.
Lavande, se on aika ahdistavaa, kun kaikki suunnitelmat on auki ja pitäisi keksiä mihin ryhtyy. Onneksi asioilla on yleensä taipumus kuitenkin järjestyä lopulta.
Joo, niinhän ne taitaa! Tosin nyt on toukokuu ja kämppä menee alta alle kuukaudessa, eikä ole vieläkään uutta asuinsijaa tai töitä :D Noooh, olen ainakin päättänyt, että hengailen kesäni Glasgowssa kun onnistuin näemmä jonkin kesäkollinkin nappaamaan. Ja elokuussa kutsuu sitten Hongkong!
-
Emmä nyt tiedä, onko tää masentavaa, mut tää oli vakavamielisin arkisto jonka keksin noin äkkipikaan.
Kuolevaisuus. Sen tietää, mutta ei sitä aina oikein tajua. Oli shokeeraavaa pidellä läheistä, iäkästä ihmistä kylkiasennossa ja takoa selkään ja olla se jokin (sen hetken tietämykseni perusteella), joka ehkä onnistuu pitämään toisen elossa. Toki jälkeenpäin tajusin, ettei hän ollut tukehtumassa, mitä nyt menetti tajuntansa ja kouristeli...
Ja se shokki, mikä tuli jälkeenpäin, kun ambulanssista näkyi enää perävalot. Aivan käsittämätöntä, miten vapisee ja itkee ja on voimat loppu, vaikka vain katsoin vierestä kun ammattilaiset hoiti hommansa. Kylmän viileästi siis katselin vierestä, jopa autoin proseduurissa hieman kun kädet loppuivat. Muistan ulkokohtaisesti miettineeni, että oonko oikeesti näin tunnekylmä ihminen, eikö mua mikään kosketa, mutta se tulikin sitten jälkeenpäin. Ei sillä, että ulkoiset merkit olisivat merkki tunnekylmyydestä, mutta satun vain näkemään myös meikäläisen sisälle, että sikäli ;D
Mutta joo. Iäkäs sukulaiseni on erittäin läheinen ja nyt on konkretisoitunut erittäin selkeesti, miten heppoisesti hänkin on tällä kamaralla. Tai ylipäänsä minä, kuka tahansa muu. Jos en olisi näin epäluuloinen, varmaan henkistyisin tämän kokemuksen perusteella!
-
Just tuon takia on niin uskomattoman ärsyttävää, kun ihmiset murhatapauksissa perustelee jonkun syyllisyyttä sen perusteella, että toimii tosihetkessä tietyllä tavalla. Monet pystyy toimimaan tosi järkevästi ja loogisesti. Mutta väitän, että on se välillä ihan hyvä itselle tajuta, että ihmisen henki on oikeasti höllässä eikä kukaan elä ikuisesti. Ehkä se saisi sitten välillä kohtelemaan muita vähän paremmin eikä aina vaan kiukuttelemaan ja oikuttelemaan, käyttämään hyväkseen silloin kun itselle sopii ja pitämään läheisiään itsestäänselvyyksinä. :P Pakko on ollut miettiä viime aikoina muuttoa lähemmäs omia läheisiä. Jos sen tekisi ennen kuin on liian myöhäistä. Jos sen saisi aikaan, mutta tavallaan ajatus pelottaa, ajatus ajautumisesta takaisin henkisesti vielä pahempaan jamaan, mutta siinä miettii sitä, kumpi on tärkeämpää: oma hyvä vai toisen hyvä ja voisiko sen oman hyvän joskus unohtaa toisen hyväksi.:P
-
voisiko sen oman hyvän joskus unohtaa toisen hyväksi.:P
IMHO hetkellisesti ja vain hetkellisesti. Elämä on jokaisen oma, sitä ei pidä uhrata toisen puolesta. On tää sitten itsekästä tai ei, niin tää on mun periaate. En siis tarkoita, että pitäisi vain omaa napaansa tuijotella, mutta antaa oman kykynsä mukaan. Se on toisinaan eräänlaista sairautta sekin, että antaa vaikka ei pystyisi. En tiedä miten sä, Liz, toimit sukulaistes seurassa, koska ihminen joskus on silloin erilainen kuin muiden seurassa (?) ja huolimatta siitä että lehmä on omassa ojassani eikun kainalossani ;D niin mä kehottaisin sua harkitsemaan vakavasti ennen kuin lähdet pois, jos muuton seurauksena on epävarmuus omasta jaksamisesta. Auttaa voi kauempaakin :F
Mutta joo, voihan sitä neuvoa ja kysellä neuvoja, mutta itsehän sitä aina päättää omista asioistaan :)
-
Minä opin kantapään kautta, ettei liiallinen kiltteys auta ketään. Ne läheisetkin tuppaavat helposti käyttämään hyväkseen ihmistä, joka ei osaa pitää itsestään ja jaksamisestaan huolta. Ihmisluonto lienee sen verran itsekäs, että niitä läheisiään ja heidän tekemiään uhrauksia pitää aivan liian helposti itsestäänselvyyksinä, enkä usko että itsekään olisin yhtään erilainen, jos tilanne olisi sellainen. Se, että jokainen pitää mielessään myös sen oman hyvän, koituu lopulta kaikkien muidenkin parhaaksi.
Silloin kun erosin, äitini vaati että minun olisi pitänyt muuttaa heidän lähelleen ja suuttui, kun en halunnut tehdä niin. Ensimmäisen kerran elämässäni päätin itse, että mitä Minä haluan, enkä laittanut muiden hyvää omani edelle.
Pakko on ollut mös miettiä sitä, ketkä ovat niitä oikeasti läheisiä. Äitinikö, joka on pyrkinyt koko elämänsä ahtamaan minut haluamaansa muottiin ja kiukuttelee, kun ei ole onnistunut? Antaako se, että hän on minut synnyttänyt ja kasvattanut, hänelle oikeuden käyttää minua hyväkseen miten tahansa?
Kovaa tekstiä ja raskaita ajatuksia, mutta kaiken tämän seurauksena on ollut jotakin positiivistakin. Enää en alistu kenenkään kynnysmatoksi ja pyrin pitämään huolta niistä muutamista harvoista, jotka ovat minulle tärkeitä.
Totta on, että auttaa voi kauempaakin ja Suomi on loppujenlopuksi pieni maa.
zilah
-
No mulla ei nähdäkseni ole tilanne ihan toi, että joku haluaisi ja pyrkisi käyttämään hyväkseen, mutta aika yksinäistä sekin on ettei kukaan pyri. ;D Enkä mä tiedä voiko sitä edes valita, että laittaako oman onnensa toisten onnen edelle, koska ne kulkee käsi kädessä. Itse ei ole onnellinen, kun muutkaan ei ole. Ja itse on onnellinen, kun muut on. Sen mä taas olen oppinut täällä kaukaisuudessa. En mä voi sanoa, että olisin täällä sen onnellisempi kuin muuallakaan, koska edelleen samat asiat vaikuttaa, vaikka ne onkin kauempana. Jostain pakollisilta sukujuhlilta on ehkä kauempana ja se on ihan jees, mutta niin myös konkreettisista asioista on kauempana kuten siitä, että voisi oikeasti auttaa, vaikka käymällä kaupassa, kun toinen on kipeä. En mä näe tilannetta ihan mustavalkoisena, että se olisi joko tai. Kyllähän ihmiset aina pyrkii laittamaan johonkin haluamaansa muottiin, mutta niin tekee ihan kaikki - kaveritkin, jotka ei edes tajua sitä, että pyrkivät asettamaan johonkin, niin nekin tekee sitä ja sitä huomaa ajattelevansa, että ei hemmetti, en mä halua tätäkään enkä mä ole tuollainenkaan kuin mitä tuo kuvittelee. Ei sitä ikinä saa olla ihan sellainen kuin on. Aina ihmisten kanssa joutuu jostain omasta tinkimään, että tulee ylipäätään ihmisten kanssa toimeen ja aina ihmisillä on jotenkin väärä kuva. Eikä sitä voi edes vaatia, ettei ikinä joutuisi mistään tinkimään itsessään, mutta sen huomaa, ettei tyytyväisyyttä ja onnellisuutta voi saada, jos ei tee rauhaa itsensä kanssa enkä mä tee tässä asiassa varmaan ikinä rauhaa.
Tai ehkä se on se, että en suostu valitsemaan joko tai, koska sellainen itsessään on jo niin ärsyttävää. ;D
-
Ei sitä ikinä saa olla ihan sellainen kuin on. Aina ihmisten kanssa joutuu jostain omasta tinkimään, että tulee ylipäätään ihmisten kanssa toimeen ja aina ihmisillä on jotenkin väärä kuva. Eikä sitä voi edes vaatia, ettei ikinä joutuisi mistään tinkimään itsessään, mutta sen huomaa, ettei tyytyväisyyttä ja onnellisuutta voi saada, jos ei tee rauhaa itsensä kanssa enkä mä tee tässä asiassa varmaan ikinä rauhaa.
Totta tuokin. Ei sekään ole oikein, että polkee muiden hyvän alleen vain siksi, että se oma hyvä on tärkein. Se rauhan tekeminen itsensä ja muidenkin kanssa lienee se avainsana. Olet oikeassa, että siihen päästäkseen on tingittävä jostakin, mutta siinä lienee piilee juuri se aikuiseksi kasvamisen tuska. ;D
Minä en ainakaan voi väittää olevani kovinkaan kypsä iästäni huolimatta, ja monet asiat ovat opetteluvaiheessa. Olisihan se upeaa saavuttaa jonkinnäköinen tasapaino, mutta ehkä se sieltä joku päivä...
Se on kyllä yksinäistä tajuta, että ei lopultakaan voi luottaa muihin kuin itseensä. Vanhempiin tukeutuminen on minulle taustastani johtuen täysin vieras käsite, samoin kuin niiden asioiden tunnistaminen mitkä oikeasti ovat minulle tärkeitä. Elin koko nuoruuteni ja suurimman osan avioliitostani pyrkien miellyttämään muita, eikä minulla ollut aavistustakaan siitä, mitä itse elämältäni halusin. En uskonut, että minulla olisi edes oikeus ajatella niin. Ja sitten kun viimein murtauduin siitä kuristusotteesta, tuloksena oli uhkavaatimus tyyliin, jos et tottele, olet sitten yksin emmekä tue sinua. Se oli oikeasti pelottavaa, enkä usko että olisin selvinnyt ilman yllättävältä taholta tullutta tukea ja ajatusta, että olen viimeinkin vapaa.
zilah
-
Mua ottaa päähän olla jatkuvasti se, jonka takia suunnitelmat vesittyy ja kivat hommat jää tekemättä :-\ poden vähän väliä huonoa omatuntoa siitä, että taas on mun vika, ettei nuokaan saanut tehtyä tuota ja mun takia jotkut joutuu tekemään ihan sikana hommia, kun kieltäydyn tekemästä jotain. Ei se musta ole väärin, että en pysty olemaan kolmessa paikassa yhtä aikaa, ihminenhän minäkin olen, ja tiedän ettei kukaan oikeasti minua syytä, niitä vain ottaa päähän kun hommat ei toimi. Eli hyviä ystäviä - ja sitä ikävämpää on tuottaa jatkuvasti pettymys.
"Ongelma" on, että kuulun moniin eri piireihin eikä mulla ole "sitä yhtä", jonka kanssa pyörin koko ajan. Monilla on ja omalta kannaltani se näyttää hassulta, en ole ikinä ollut sellaisessa tilanteessa. Musta on ihanaa, että on paljon hyviä ystäviä ja lisäksi iso joukko kavereita, joiden kanssa nautin viettää aikaa. Mutta kun on monet piirit, niiden hommat menee väkisinkin jatkuvasti päällekäin. Sitten on vielä harrastukset aka pelit ja larpit, joihin menen ihan vain tekemisen takia ja (ihanat) ihmiset tulee siinä mukana. Tosi monellahan on juuri noissakin piireissä suurin osa ystävistä sieltä. Melkein tekisi sanoa, että olen kade, olisi ihanaa että ei revittäisi joka suuntaan. Mutta on sekin ihanaa, että on erilaisia ystäviä, joiden kanssa tekee erilaisia juttuja ja toisaalta ei tarvitse koko aikaa olla samojen tyyppien kanssa, näkee enemmän maailmaa.
Sosiaalisuus taitaa olla vähän niin kuin maailmanpelastus - perseestä, mutta silti niin arvokasta, että sen tahtoo tehdä.
-
Tiesin, että tämä päivä vielä koittaisi, koska se on aika todennäköistä, mutta toivoin, että ei aivan vielä. Nyt on sitten syöpä saavuttanut mun perhepiirin ja vielä parantumattomassa muodossa. Ja tätä asiaa on vielä multa salattu vaikka kuinka kauan enkä saa vieläkään ilmaista, että tiedän, koska osapuoli haluaa salata asian, vaikka käyttääkin sitä halutessaan ilmeisesti aina hyväkseen. No aikaahan voi vielä olla vaikka kuinka kauan, mutta pitäisi varmaan pikkuhiljaa alkaa ottaa selville, onko veljeni tietoinen samoista ihanista pikku sukusalaisuuksista kuin minäkin, ettei nämä tule vastaan vasta perinnönjaossa. Tosin oma ajatukseni alun perin oli kieltäytyä perinnöstä, kun se kerran on mahdollista, mutta eihän se nyt tuohon vaikuta.
-
^Tosi ikavia uutisia :( Toivoa ja jaksamista vaikeaan tilanteeseen!
Hongkongiin muutto lahenee ja huolestuttaa :( En oikein edes tieda, etta mika. On vaan levoton olo. Taa on neljas tai viides asuinmaani, oon 23. Tiedan, etta tulen sopeutumaan ihan ok. Kavereidenkaan jattaminen ei ole kovin raskasta, palaanhan Skotlantiin taas vuoden kuluttua, en vaan osaa ymmartaa miten aina ajaudun naihin potentiaalisiin parisuhdetilanteisiin juuri ennen maastamuuttoja, kun muuten elelen ihan ylhaisessa yksinaisyydessani! En nyt tieda voinko sanoa toiselle, etta "odotteleppa taalla, nopeastihan tuo aika kuluu!" neljan kuukauden yhdessaolon jalkeen.
-
en vaan osaa ymmartaa miten aina ajaudun naihin potentiaalisiin parisuhdetilanteisiin juuri ennen maastamuuttoja, kun muuten elelen ihan ylhaisessa yksinaisyydessani!
Koska parisuhteet on oikeasti kauhean hankalia ja uuvuttavia ja alitajuisesti haluat suojella itseäsi moisilta...? ;D
-
Lavande: Kyllä mä sanoisin, että yritä. Joillain etäsuhteet toimii. Pahimmillaan se on raskasta eikä suhde kestä, mutta viestistäsi vaikuttaa siltä, että sen katkaiseminen olisi raskasta nytkin. Anna mennä, yritä, toteuta rakkauspositivismia :) Kertoo tyypistäkin aika paljon, mitä se sanoo.
-
Kyllä alkaa olla jo mieli aika maassa, kun on viikon putkeen koskenut vatsaan. Se alkoi kuukautiskivuilla, jotka minulla ovat kovat, mutta kun normaalisti pahin aika on 1-2 päivää, niin nyt ei tunnu loppuvan ollenkaan. :(
zilah
-
en vaan osaa ymmartaa miten aina ajaudun naihin potentiaalisiin parisuhdetilanteisiin juuri ennen maastamuuttoja, kun muuten elelen ihan ylhaisessa yksinaisyydessani!
Koska parisuhteet on oikeasti kauhean hankalia ja uuvuttavia ja alitajuisesti haluat suojella itseäsi moisilta...? ;D
No juu, varmaankin juuri noin. En nyt tieda olisinko omillani pyrkinyt mihinkaan vakaampaan tamankaan kanssa, mutta kun kaveri vaatimalla vaatii niin en jaksanut harata vastaan.
culliina, okei! Mun ongelma lienee, etten ihan tieda mita se yrittaminen sisaltaa. Olen tosiaan ollut aika lahjakas valttamaan mitaan vakavampia heilasteluja taman lyhyen elamani. Pitaa varmaan ottaa viimeistaan ensi kuussa aihe puheeksi ukon kanssa. Se on onneksi mua vanhempi niin ehka silla on selkeempi kuva.
-
zilah, jos et ole vielä kokeillut kuukautiskipuihin avuksi vadelmanlehtiteetä, niin suosittelen! Ei kuulemma toimi ihan kaikilla eikä tarjoa välitöntä lievitystä, mutta pidemmällä tähtäimellä on auttanut minua ja muutamaa tuttuani tosi paljon.
Itse kärsin myös niin infernaalisista menkoista, että särkylääkkeitä tulee vedettyä kuin karkkia, eikä kotoa oikein voi poistua parin ensimmäisen päivän aikana, vaan lähinnä makaan uikuttaen lämpötyyny alaselällä. Että on paskasti suunniteltu tämä kroppa! Vadelmanlehtitee kuulostaa tietysti ihan joltain poppakonstilta, koska come on sehän on teetä, mutta sitä säännöllisesti juomalla kuukautiset ovat muuttuneet siedettävämmiksi. Särkylääkkeitä kyllä kuluu edelleen, mutta en ole enää kerran kuukaudessa suurin piirtein vammautunut, vaan voin esim. käydä töissä. En tiedä, mikä siinä on se vaikuttava aine, mutta on kyllä elämänlaatu parantunut mokoman litkun myötä.
-
Kiitos, Cele. Pitää muistaa jatkossa tuokin konsti. Voi vielä tulla tarpeeseen.
Tällä kertaa kivun takana olikin sitten vähän vakavampi juttu, mutta ei sentään vaarallinen. Tänä aamuna soitin arvauskeskukseen ja kuvittelin, että joudun kärvistelemään viikkokausia tuskissani. Eipä käynytkään ihan niin... kun olin kuvaillut oireeni, sairaanhoitaja hoputti minut tulemaan heti niiltä sijoiltani lääkäriin. Ja sieltä matka jatkui vielä aluesairaalaan erikoislääkärin tutkimuksiin. Tulehdusarvot tapissa, eikä olo muutenkaan ollut kovin kaksinen.
Kotiuduin juuri äsken, mutta kivuista ei ainakaan tarvitse enää kärsiä. Pumppasivat sairaalassa täyteen kipulääkkeitä ja antibioottia, niin että pää on nyt kuin Haminan kaupunki. Täytyy vain toivoa, että lääkekuuri tehoaa. Muuten voi olla edessä leikkaus.
zilah
-
Ohoh, apua! Onneksi pääsit pikaisesti lääkäriin, toivottavasti lääkekuuri tepsii.
-
Hei, eipäs pilkata Haminaa. Se on oikein selkeä asemakaavaltaan, eikä ollenkaan sekaisin. Tasa-arvoisia risteyksiä vain pitää muistaa varoa ;D
-
Heh! Ei ollut tarkoitus pilkata Haminaa. Se on todellakin hieno kaupunki, kaunis ja viihtyisä. Kerran olen siellä käynytkin. Vaan onneksi ei tarvinnut itse ajaa pois, koska se asemakaava ei oikeasti käy järkeen. ;D
zilah
-
Pyhpyh, hyvin käy. Oon käyny siellä autokoulun ja saanu kortinkin ensi yrittämällä. Selkeää on. ;D
Vapaapäivä, liikaa tekemistä, mikään ei huvita. Onks tää nyt kiva.
-
Mä kuulin juuri että tuttua, henkisesti vajaata 14-vuotiasta on käytetty seksuaalisesti hyväksi vuosi sitten. Mun pää ei kestä tällaista, mutta tuntuu tosi itsekkäältä sanoa noin, koska mitenkäs sitten sen teinin pää, tulevaisuus, kokemuksesta mahdollisesti jäänyt "oppi" kun kuitenkaan ei ihan samalla tavalla hiffaa asioita kuin tavallinen tallaaja.
Ei voi ymmärtää..... olen täysin shokissa.
-
Olen pahoillani, Buttis. Nämä tällaiset ovat aina järkyttäviä tapauksia ja sitä pahempia, mitä läheisemmälle ihmiselle ne tapahtuvat. :( Ei tuossa oikein voi muuta kuin yrittää olla tukena jos pystyy.
zilah
-
Voi Buttis, tuo kuulostaa ihan hirveältä. Ei tuollaisia asioita voi käsittää :(
Mulla on ollut tällä viikolla taas niin kiusallisia kaveritilanteita, että ehkä netissä avautuminen helpottaa... En perinteisestikään osaa valita kavereitani ollenkaan, vaan yleensä yritän olla jokaisen vastaantulijan bff ja sitten ihmettelen, kun ne tekee ohareita ja jahtaa huvin vuoksi mun exiäni tai ignooraa tervehdykset kadulla. Ensin skypessä puhuttiin kaverin kanssa parista meidän yhteisestä vanhasta koulukaverista, joiden kanssa ollaan oltu tekemisissä ala-asteelta, ja tää kaverini hehkutti, että nää tyypit on muuttunut nyt lyhyessä ajassa niin ja niin paljon. Olin sitten, että jaa enpä oo siitä vähään aikaan kuullut, tarkistetaas oikein mitä se puuhailee facebookissa ja BADUM mut oli poistettu kavereista.
No eihän tuo nyt mitään, mutta äsken meidän piti mennä samassa rakennuksessa asuvan tytön kanssa jäätelölle viereiseen ruokalaan... No eiköhän se laita viesti viis minuuttia sen jälkeen, kun pitäis tavata, että ei hän voi nyt poistua huoneestaan kun sataa (??). Mietin vaan, että no okei ja menin odottamaan hissiä palatakseni omaan kerrokseen. No, eikös se sama ihminen tule sieltä vastaan ja oli kovalla kiireellä menossa ulos jonnekin. Oli vähän kiusalliset "Ai moit":t. En osaa sosiaalisia suhteita ja nyt en tiedä olisiko se jäätelö hyvää yksin! >:( ???
-
Lavande, kuulostaa kyllä mukavalta tuo tuttujen toiminta... mut hei onneksi jäätelö on hyvää yksinkin!
-
Tällä hetkellä on kyllä oikeesti semmonen fiilis, että mä en vaan jaksa. Koulunkäynti tuntuu jo muutenkin puulta, mutta kun kaksi isoa palautustyötä ei kiinnosta, ei edisty, eikä mulla ihan fyysisesti ole aikaa keskittyä kumpaakaan. Koska. Teatteripuvustuksen pitäisi olla valmis 17.1.eli kouluviikkoja ennen deadlineä on enää neljä. Koko meijän tiimi ja yleinen ilmapiiri koululla on tosi väsynyttä. Mullakin on ollu viimeksi kaksi peräkkäistä vapaapäivää sairaslomalla reilu kuukausi sitte. Osa porukasta käy jo psykologin juttusilla ja varmaan sinne joutais jo toinen puoliskakin. Tänään rinnakkaisluokkalainen kaveri leikkasi leikkuupöydän ääressä kankaita, ja ohikulkiessani parahti ääneen et "s voitko antaa halauksen" ja purskahti itkuun. Että niinku tämmönen meininki tällä hetkellä. Itse käyn kotona vain nukkumassa, kun muu aika menee koulussa ja töissä, kun yrittää raapia kaiken ajoissa kasaan. Voi elämä. Ja nyt ihan oikeesti tuntuu, et aika vaan loppuu kesken. Ei pysty.
-
Kävin eilen karaokessa pitkästä aikaa, ja vaikka oli tavallaan mukavaakin, niin tuli Ouluun ihan käsittämätön ikävä! Siellä on ystävät, ja muutenkin väki on niin erilaista kuin täällä etelässä. Oulussa on hyvin harvoin ollut tuollaista kyräilyä ja kateellista veetuilua, vaan kaikki laulavat äänellään ihan sovinnossa. :(
Voi että kun saisikin Oulusta töitä! Tahtoo takas! :(
zilah
-
Voi ei, jostain ryhmäarvioinnista meni deadline ennen kuin tein sen (jäi parista tunnista kiinni :-[ ) niin menetin nyt 15% kurssiarvosanasta. Mulle ei ole koskaan käynyt näin ja nyt huolestuttaa tosi paljon. En voi ees käsittää että joku v*tun ryhmäarviointi on noin arvokas, saati että siitä ollaan noin tarkkoja. Oon tehnyt kurssista jo 45%, mutta ei mitään hajua arvosanoista tai ees että mitä pitää saada läpi päästäkseen. Loppukoe on 40%:n arvoinen ja pelkään, että se menee ihan mönkään, kunnen ole varannut opiskeluunkaan kuin pari päivää :-\
-
Miten ne ilo ja suru kulkevatkin käsi kädessä? On ihana uusi asunto ja hyvä työpaikka... Ne vain ovat toisella puolen maata kuin missä tahtoisin asua. Ja lisähaikeutta tuo sekin, että tammamme, joka oli tiineenä, loi varsansa. Ei ole ensi kesänä pikkukavioiden kopsutusta luvassa. :(
zilah
-
Nimenomaan hyvin haikealta kuulostaa, zilah. Tsemppiä kaiken tuon keskelle <3
-
Opinnäytetyön palautuspäivä on kirjattuna kalenteriin. Aiheen sain asiakkaalta eilen. Edellisetkin vaatteet ovat vielä kesken, kun kesän harjoittelu osoittautuikin muuton kanssa raskaammaksi ja pidemmäksi projektiksi kuin oli tarkoitus. Muutaman viikon päästä pitäisi olla tutkimussuunnitelma kirjoitettuna väliarviointiin. En vain pääse paikalle, kun olen ulkomailla silloin puolisentoista viikkoa muuttamassa uuteen asuntoon. J katkaisi alkuviikosta solisluunsa, joten aika pitkälti jää muuttaminen mun harteille sielläkin päässä. Pitäisi käsitellä satoja kuvia, opetella ruotsia ja tehdä portfolio valmiiksi, ja etsiä työharjoittelupaikkaa ulkomailta. Asun vanhemmillani, sen verran kaukana koulusta, et joudun viikolla yöpymään kavereilla tai siskolla. Viettämään siis matkalaukkuelämää useamman kuukauden. Tää kaikki tuntuu just nyt vähän liian raskaalta. Ääääääääää.
-
Kuulostaa raskaalta vaiheelta. :P Tsemppiä ja jaksamista, ei voi oikein muuta toivoa. Mua on viime aikoina masentanut ihmisten mielipiteet, kovuus ja kylmyys on voimissaan netin keskusteluissa ainakin. On tullut mieleen useampaankin otteeseen melko ikävä ajatus, että joillekin ihmisille voisi tehdä hyvääkin, jos ne joutuisi omassa elämässään kokemaan jonkun kriisin ja turvautumaan muiden apuun. Millainenhan ääni sitten tulisi kelloon, kun nyt ei muut on ansainneet yhtään mitään osakseen kuin kurjuutta ja pärjätköön omillaan. ::)
-
Entisen elämän kaikuja. Vaikkei niiden pitäisi nykyiseen elämääni vaikuttaa, niin silti itketti aika paljon kun uutinen tavoitti minut.
Entinen opiskelukaverini on kuollut. Hän oli ihana ihminen, valoisa ja veijarimainen velikulta, josta kukaan ei voinut olla pitämättä, ja joka totta totisesti lämmitti sydäntäni sen kaiken raa'an kilpailun täyttämässä maailmassa. Kun vaihdoin alaa, yhteytemme katkesi liki kymmeneksi vuodeksi, mutta muutama kuukausi sitten löysimme toisemme FB:ssa. Sen jälkeen pidimme tiiviisti yhteyttä, tosin hän jätti kertomatta minulle yhden asian.
Hän oli parantumattomasti sairas. Ja nyt oli hänen aikansa lähteä. Ei vain voi vielä aivan tajuta. Hän oli viisi vuotta minua nuorempi... :(
zilah
-
Osanottoni, Zilah. :'(
-
Eräs aikakausi on saapunut päätökseensä.
Ihanainen iso poikani, rakas koirani siirtyi tänään sateenkarisilloille. Menetys on musertava, mutta sinulla oli upea ja pitkä elämä. Sinua jää kaipaamaan minun lisäkseni isolukuinen joukko niin ihmis- kuin eläinystäviä eikä taatusti niistä vähäisimpänä ole se joukko nuoria koiria jotka otit hoiviisi ja kasvatit heistä hienoja aikuisia. Muut jatkavat yhä vahvasti, mutta yksi heistä, kaunis nahkacollieni odotti sinua taivaslaitumilla, ja uskon että teillä on nyt huikean hauskaa yhdessä! Olkoon siellä runsaasti omenapuita, tulvikoot joet viiliä jota vahtasit jojot suupielissä, ja täytyy siellä olla myös ainakin yksi maksamakkarapuu, koska se oli myöhempien vuosiesi mieliherkku!
Olet ollut poissa vasta hetken, mutta ikävä on jo nyt. Tästä päivästä teki siedettävän tieto siitä, että ratkaisu oli oikein ja se, ettei minun tarvinnut tehdä sitä yksin.
RIP mussukkani. Kaltaistasi ei tule toista! <3
zilah
-
Oi voi, otan osaa zilah! :'(
-
Nyt on pakko sanoa, että on ollut käsittämättömän raskas syksy. Ensin syyskuussa menetin koirani, mutta se oli vasta alkua. Sitten ilmeni, että tein auton valinnassa virheen. Se on jättänyt tielle kaksi kertaa syksyn mittaan ja siihen syydetystä isosta rahamäärästä huolimatta ei ole vieläkään kunnossa, saati kovin luotettava. Tilanne voi toistua hetkenä minä hyvänsä.
Sitten työtilanteeni on ollut vaikea. Olen jo toista vuotta ollut vuokrafirmassa, joka on hoitanut asiani kyllä hyvin, mutta syksy on siellä aina hiljaista aikaa. Ja nyt sitten vielä organisaatiouudistusten vuoksi on ollut tavallistakin hiljaisempaa, plus että kaksikin pidempiaikaista pestiä katkesi sen vuoksi ennen aikojaan. Ja se tietysti romahdutti jo ennestäänkin auton vuoksi horjuvan talouteni pakkasen puolelle.
Sitten läheiseni joutui jo toisen kerran nuoren elämänsä aikana leikkaukseen, jossa paljastui aiemmassa leikkauksessa tehty hoitovirhe. Seurauksena pysyvä haitta ja todennäköisesti on elämä edessä vahvojen kipulääkkeiden varassa. Hän kyllä on toipunut hyvin, mutta tie normaaliin elämään on vielä pitkä ja kivinen.
Sitten isäni joutui sairaalaan ennen joulua. Silloin ei vielä saatu diagnoosia ja pääsi muutaman päivän päästä kotiin. Joulun vanhempani saivat viettää yhdessä, mutta ennen uuttavuotta tuli tieto pitkälle edenneestä syövästä. Heti vuoden alussa kävin isääni katsomassa ja hyvä oli että kävin, koska sain vielä nähdä hänet elossa. Hän kuoli 31.1 ja hautajaiset olivat eilen.
Minä asun vanhemmistani kaukana, ja oman suruni lisäksi joudun olemaan huolissani äidistäni, joka on tuurijuoppo alkoholisti. Vielä ainakaan toistaiseksi hän ei ole tarttunut pulloon, mutta muuten nojautuu raskaasti minuun. Vaikka muuten jaksan kohtuullisesti, niin äidin soitot jättävät minut joka kerta aika hajalle.
Kaiken tämän keskellä on yksi valopilkku ja siihen on nyt pakko tarrata kaksin käsin. Sain uuden, hyvän työpaikan. Tykkään todella paljon! Kaikkein parasta on uusi esimies, joka on todella ymmärtäväinen ja ihana! Vaikka aloitin vasta, hän antoi minulle vapaata niin paljon kuin tarvitsen ja on muutenkin ollut aivan upea tämän kaiken keskellä. Ilman tätä en tiedä, olisinko jaksanut.
Sellaista. Kaiken kirjoittaminen helpotti, ja ehkä hyväkin on että Fifi on niin hiljainen nykyään. Jotenkin ei tee mieli tätä kaikkea ryöpyttää kovin suuren kansan tietoisuuteen.
zilah
-
Otan osaa, zilah.
-
Kiitos, Paquette. Kunpa voisikin sanoa, että tilanne on kääntynyt parempaan, ja osittain onkin. Uusi työpaikka on ihana ja viihdyn todella! <3 Mutta muuten taasen... Surutyöni on pahasti kesken ja tulee olemaan sitä vielä pitkään. Äiti käyttää jälleen alkoholia enemmän kuin olisi hyväksi, ja lisäksi ainoa veljeni päätti pistää pystyyn kunnon perintöriidan. Kaikkein surullisinta on että perintöä mistä riidellä, ei edes ole. Vanhempani olivat ja ovat köyhiä kuin kirkonrotta. Mutta sekin on näkemä tarpeeksi, jotta veli uhkailee rikosilmoituksella ja ties millä muulla, jota en edes tässä viitsi mainita.
Nyt sitten äiti järjesti meille mökkiviikonlopun, jonne kutsui minut ja lapseni. Suru ja muu vain aiheutti sen, että sekä äiti että lapsi murjottavat omissa kammareissaan ja tuntevat olonsa epätervetulleeksi. :( Ja minä täällä itken itsekseni sekä väsymystäni, että isän poismenoa, jota en ole aiemmin kyennyt edes kunnolla suremaan. Enkä kykene vieläkään, niin kauan kuin tilanne on se mikä on. Kunpa vain saisikin hetkeksi käydä pitkäkseen ja nukkua tuhat vuotta!
zilah
-
Melkoista spämmäystä, etten sanoisi, mutta minnepä muuallekaan tätä purkaisin?
Niin vaan meni jälleen yksi oljenkorsi elämässä poikki ja takki on aivan tyhjä. Uusi, upea työpaikka näytti vähemmän kauniit kasvonsa tänä aamuna kun työsuhteeni katkaistiin täysin ilman varoitusta.
Nyt olen sitten tienhaarassa. Kun tähän päädyttiin, aion katsoa uudestaan, olisiko mitään mahdollisuuksia saada Oulusta töitä. Koko tämän ajan olen sinne kaivannut, ja muuten elämäni on siinä mallissa, että muutto vosi olla jopa mahdollinen. Jos vain niitä töitä löytyisi. Saapa nähdä.
Zilah
-
Voi miten kurjaa, zilah, ja kuulostaa työnantajan puolelta melko paskamaiselta tavalta hoitaa asia. Voimia työnhakuun, toivottavasti Oulusta onnistaisi!
Perintöriidat ovat myös surullisia tapauksia. Olen seurannut aika läheltä yhtä perhettä, jossa toinen tytär on jo yli kaksi vuotta ollut yhteydessä äitiinsä ja sisareensa lähinnä vain asianajajien välityksellä, ja ennen isän yllättävää kuolemaa he olivat todella tiiviisti tekemisissä. :( Toivottavasti teidän tilanteenne järjestyy.
-
Tule tännepäin! Täällä olisi kyllä töitä myyntitykille ja asiakaspalvelijalle. ;D
Ahdistaa. Puskee päälle muutto ja tuntuu siltä, että kohta taas kaikki kusee. Koko kevät on tuntunut siltä, että olen kohta romahduksen partaalla, koska en osaa, pysty enkä kykene ja pitäisi osata ja pystyä ja kyetä, mutten ole koskaan osannut, pystynyt enkä kyennyt. Pitäisi jo tähän ikään mennessä olla oppinut se, mut kun ei. Aina sitä hakkaa päätään seinään. Pitäisi vain hyväksyä se tosiasia, että on onneton tunaripaskiainen, joka on riippuvainen kaikista muista ja itse kykenemätön mihinkään. Nyt sen voi ääneen myöntää. Mä tarttisin elämääni miehen tai jonkun miehenkorvikkeen tai ylipäätään jonkun, joka pystyy ja kykenee. Yksinäni olen koko ajan kusessa tai siltä tuntuu. ;D
-
Taitaa olla niin, että välit veljeen ovat lopullisesti mennyttä. Sen verran rankkaa settiä on sieltä päin tullut, että jo ihan oman mielenterveyden vuoksi on parempi pysyä erossa. Äidinkin kanssa on jo tarpeeksi vaikeaa. Välillä näyttää jo ihan hyvältä, mutta yhtään kun alkoholia ottaa niin se on taas menoa.
Luulen, että hengähdystauko tuli sittenkin ihan tarpeeseen. Tämä on elämäni raskain vuosi ja siitä huolimatta olen painanut töitä vuorotta. Nyt aion ottaa itselleni aikaa ja rauhaa ja vain levätä. Ja kirjoittaa. Se on auttanut ennenkin, niin miksei sitten nyt? Ihminen ei määräänsä enempää kestä, ja nyt tuntuu että se raja alkaa olla hyvin lähellä.
Töitä löytynee aikanaan. Ainakin täältä Etelästä. Mutta senkään kanssa en kiirehdi. Kun viimeksi olin tässä samassa tilanteessa, ajatuskin työttömäksi jäämisestä kauhistutti ja siksi erehdyin ottamaan työpaikan, jossa iskin käteni paskaan niin sanotusti. Nyt aion katsoa rauhassa ennen kuin ryntään tekemään mitään ratkaisuja suuntaan taikka toiseen.
//Edit: Mikään ei tekisi minua onnellisemmaksi kuin saada palata Ouluun. ;D Senkin kortin aion katsoa perin juurin. Ja pakko sanoa tuohon, että kyllä ne miehet ovat väliin yhdessä sun toisessa käteviä, mutta saman katon alle en ketään ota. Olen oppinut arvostamaan omaa rauhaani ja nyt vaikeuksien keskellä se tuntuu entistä tärkeämmältä. Milloin se sinun muuttosi on, murunen? Tiedä vaikka pääsisi talkooavuksi nyt kun on aikaa. :)
Zilah
-
Jossain 15.6.-30.6. välillä. Saan ensi viikolla avaimet uuteen kämppään. Tiedän, että asiat aina järjestyvät, mutta joka kerta olen ihan varma, että eivät ja että jotain katastrofaalista käy, vaikken edes keksi mitä, kun kissat ja tärkeimmät tavarat varmasti saan talteen ihan yksinänikin. Jotenkin sitä vaan on niin uskomattoman avuton. Se ei ole edes uusavuttomuutta vaan ihan silkkaa avuttomuutta ja aloitekyvyttömyyttä ja jotain henkistä lamaantuneisuutta.
// Ikävää toi tilanne veljesi kanssa, mutta eipä siinä oikein mikään muu auta, jos toiselta osapuolelta tulee vain paskaa niskaan. :P
-
Tämän saman tilanteen kanssa on itse asiassa menty jo vuosia, enkä jaksa enää edes surra sitä. Melko korniakin se on väliin. Veli on sitä mieltä, että minä olen sairas kun fakta on se, että hänellä meistä kahdesta on voimassaoleva mt- diagnoosi...
Tuo muuten saattaisi jopa onnistua. Olen nimittäin ensi vkolla sopinut meneväni Kuopioon. Voisihan siitä tehdä muutaman päivän lenkin Oulunkin kautta. ;) Tunne on sinällään tuttu. Muuttaminen on aina stressaava kokemus. Minullakin se saattaa olla kohdakkoin edessä, mutta katsellaan nyt. Sitä ennen aion ainakin karsia tavaramäärän niin minimiin kuin suinkin mahdollista. Olen kyllästynyt raahaamaan valtavaa romuvarastoa mukanani.
Zilah
-
No mä mietin joka muuton aikana kanssa sitä, että mitä jos uuden kämpän sijaan kärräisi nämä kamat kaatopaikalle ja muuttaisi ihan tyhjään kämppään. :D Ottaisi vaan mukaan kissojen raapimispuun ja sängynpatjan. ;D
-
Ei yhtään hullumpi idea. Minä olen jo pitkään päivittänyt huonekalujani siihen suuntaan, että niitä on vain pakolliset ja ne ovat mahdollisimman kevyet kantaa. Mahdollinen muutto tulee tavaroiden karsimisen jälkeen olemaan suhteellisen helppo homma.
Ja asiasta kukkaruukkuun. Ihan kirjaimellisesti. Näkyy niitä olevan vieläkin hullumpia kuin minun armaat sukulaiseni. Äiti soitti ihan järkyttyneenä, että naapurin nainen oli käynyt rikkomassa hänen kukkaruukkunsa. Ensin tämä nainen oli riehunut kotonaan, särkenyt paikkoja, lyönyt miestään ja särkenyt tämän puhelimen. Mies sitten oli tullut äidiltäni pyytämään puhelinta lainaan että saa soitettia poliisit. Ja siitäkös tämä nainen oli kimpaantunut niin, että oli särkenyt kukkaruukun. Väittää kivenkovaan, että äidilläni ja tällä miehellä on suhde. :o Mitä siitä, että tämä mies on ehkä minun ikäiseni, plus että äiti on tuore leski ja suree vielä isääni.
Kaikenlaisia sekopäitä sitä tännekin mahtuu. >:( :o
Zilah
-
Onhan niitä kaikenlaisia hulluja. Onneksi tuossa ei käynyt pahemmin äidillesi. :o :o
-
Sano sie muuta! On se kuulemma aiemminkin riehunut, mutta noin hurjaksi ei ole aiemmin meno yltynyt. Paikalla kävi niin poliisi kuin ambulanssikin. :o Nyt on sitten harkinnassa, tehdäänkö rikosilmoitus. Vaikka vahinko nyt sinänsä on mitätön, niin kyse on periaatteesta. Kyllä jokaisen pitää saada olla kotonaan rauhassa ilman pelkoa sekopäistä. >:(
Zilah
-
Joo, vaikka vahinko ei olisikaan suuri niin rikos on silti tapahtunut. Sitä en kyllä tiedä, että olisiko sillä rangaistuksella vaikutusta myöhempään käytökseen, mutta jo periaatteessa pitäisi tuollaisesta käytöksestä olla jotain seurauksia. :P
-
Jep, kyllä se nyt on niin, että rikosilmoitus on pakko tehdä ja lisäksi sitten valitus taloyhtiön isännöitsijälle. Mahdollisesti lähestymiskieltoa ja muuta lisäksi.
Akka kävi vielä tänä aamuna uudestaan äitini ovella ja äiti liian luottavaisena avasi... Onneksi sentään ehti laittaa oven kiinni ennen kuin hullu pääsi sisälle. :o Oven takaa sitten huusi ja haukkui kaikilla kuviteltavissa olevilla nimillä, joista lehmä oli lievin... >:( >:(
Kunhan huomenna menen Kuopioon, niin kyllä aion ensimmäisenä kysyä naapurin ukolta, että mitä aikoo tehdä laittaakseen akkansa kuriin. Ja jos ei hän laita, minä laitan. Vaikka sitten virkavallan avustuksella. Ja samoin taidan soittaa poliisille, että miksette vieneet sitä edes yhdeksi yöksi putkaan rauhoittumaan. >:( >:( >:(
Nyt meni hermo! Oikeasti!
Zilah
-
Melko lailla raskas syksy on ollut, mutta jospa sitä lopulta parempaan suuntaan.
Jouduin ottamaan pari päivää sairaslomaa, koska unirytmi meni kiireen ja stressin takia ihan pipariksi. Olin niin väsynyt että nukahtelin minne sattui ja töissä alkoi olla ongelmia. Nyt kuitenkin tuntuu, että pikkuhiljaa palaudun omaksi itsekseni sen myötä, kun saan univelkaa nukuttua. Olen myös ilmoittanut töihin, että teen tästedes lyhennettyä työviikkoa. Työsopimus onneksi antaa siihen mahdollisuuden. Palkka on tietysti pienempi, mutta ei mikään työ ole sen arvoinen, että polttaa itsensä loppuun.
Ja äitinikin elämä näyttää valoisammalta. Tänään soitin ja kuulin ilokseni, että häntä piinannut hullu naapuri on lopultakin kärrätty suljetulle osastolle. Kauan siihen menikin aikaa, ja vaati mm. sen että puukotti ukkonsa sairaalakuntoon. Poliisi ja ambulanssi olivat liki päivittäisiä vieraita taloyhtiössä, mutta nyt se ralli on loppu. Enää ei kuulemma takaisin tule, vaan on lukkojen takana loppuikänsä.
On se sitten yhtä perkelettä, että tällaisia on niin äärimmäisen vaikea saada kuriin. >:( Pitää olla suurin piirtein ruumiita, ennen kuin jotakin tapahtuu. Ja arvatkaapa miten olisi käynyt, jos tuon naisen ukkoparka olisi uskaltanut sormeaankaan nostaa itsepuolustukseksi? Raudoissa olisi ollut itse.
zilah
-
Joopa. Näin nyt sitten. Tämä päivä tulee pysymään muistissani aina päivänä, jolloin tein omasta veljestäni rikosilmoituksen. Vaihtoehtoja ei ollut. Rötökset ovat sitä luokkaa, ettei edes äitimme enää pysty katsomaan niitä läpi sormien. Ja mitä netistä katselin, niin jos tuomio tulee niin kuin näyttää, veli lähtee istumaan. Ei edes ehdollisella tule selviämään. :(
zilah
-
Se on aina älyttömän ikävää, jos lähipiiristä löytyy ihminen, jolta tuntuu puuttuvan normaali moraali. Niihin ei mikään muu auta kuin turvautuminen lakiin. :P
-
Puhut toden sanoja, Liz raksu. Pakko sanoa, että ihan epätodellinen olo on ollut viime päivinä. Sekin tietysti, että päällä jatkuva stressi, pelko äidin puolesta ja siitä, mitä veli vielä keksii. Mutta kaikkein eniten sitä ihmettelee, että miten ja missä vaiheessa ihminen voi noin pahasti kasvaa kieroon. Siitä olen onnellinen, ettei hän tiedä minun osoitettani, työpaikkaani tai edes puhelinnumeroani.
zilah
-
Joo, ja toivottavasti kukaan ei ole niin pöljä, että kertoo sille. Ei oikeasti tiedä, mihin se voi pystyä nyt kun se pakotetaan kohtaamaan tekonsa. Sukulaiset osaa kyllä välillä olla varsinainen riesa ja sitten vielä, kun ne tuntuu olettavan, että ne selviää rikoksistakin rangaistuksetta, jos kohdistaa ne omiin sukulaisiinsa. :P Jaksamista sulle ja toivottavasti saat vapaata, että pääset vähän tuulettumaan tännepäin. ;)
-
Joo, tuu zilah käymään joskus! Tsemppiä <3
-
Näin nyt sitten. Joulu meneekin surullisissa merkeissä. Perheeseen suurin toivein hankittu, ihana koiranpentu koki kovan kohtalon.
Kaikki alkoi siitä, kun se leikki isompiensa kanssa, ja yhtäkkiä leikin lomassa satutti jalkansa. Röntgen paljasti vakavan murtuman, jota ensin yritettiin hoitaa lastalla, mutta tuloksetta. Eilen sitten pikkuinen päätyi leikkauspöydälle, jossa selvisi karu totuus.
Reppana kärsi harvinaisesta sairaudesta, joka tekee luut hauraiksi kuin paperin. Jalka oli täysin murskana, ja jäljelläoleva luu niin hauras, ettei sitä saanut korjattua millään. Ainoa, ja armeliain keino oli nukuttaa hänet ikiuneen leikkauspöydällä.
Itkettää. Vanhojen koirien (ja ihmistenkin) kohdalla luopuminen on ymmärrettävää, vaikka aina raskasta. Se on kuitenkin elämän normaali kiertokulku. Se ei ole, että 3.5- kuukautinen pentu joudutaan päästämään pois vakavan sairauden vuoksi. :(
zilah
-
Voi ei, otan osaa zilah <3
Pentueläinten kanssa on kyllä aina hurjan paljon vaikeampaa, itsellänikin kissa jouduttiin lopettamaan puolitoistavuotiaana. Voimia ja jaksamista sulle <333
-
Meidän 7-vuotias exotic kissamme Walle jouduttiin saattelemaan sateenkaarisillalle tänään. 45km matka Tervolaan päivystävälle kipeän ja mouruavan kissan kanssa kaameesti huutavassa autossa (pakoputki poikki) ei ollut mitään kivaa kellekään. Tiesimme että Wallen viimeinen matka, peräpään voimat katosi, laski alleen, läähätti ja kuolasi. Oli hengitellyt raskaammin jo viikon. Tiesin oikeastaan heti kun pojan näin 5 vuotta sitten kömpivän kopasta pihalle että tää ei oo hyvä. Exoticit on siis näitä lyttynaamakissoja. Walle oli extreme. Silmät ja suu edempänä, kuin pieni nenännysä, jossa pari viirua sieraimina. PAriin otteeseen oli tukehtua itseensä koko kolli. Näin oli parempi. Ei ruvettu tutkimaan sen enempää, ei olisi riittänyt tili siihen, hädin tuskin tähänkään ja tuhkaukseen. Kun ei ollut pitkään kyennyt täyteen elämään, miks pitkittää sitä enää...
Aluksi se pelkäs mua, sit siitä tuli melkein täysin mun poika. Yritän olla miettimättä, kuinka kauan hän mahtoi hiipua ennen viime viikkoa, kun huomasin että sehän hengittää huonommin. Anteeksi poikani rakkaani...
-
Voi ei! Lemmikistä luopuminen on kauhean raskasta ja surullista kun ne haluaisi vaan pitää ikuisesti, mutta ainakaan Walle ei nyt kärsi ja saa juoksennella ja pyydystellä hiiriä autuaammilla laitumilla. :'(
-
Minäkin halusin tulla sanomaan, että hirveän ikävää ja kovasti jaksamista vaikeassa tilanteessa. Ehkä voi lohtua hakea juuri tuosta, että ainakaan kissa ei kärsi enää ja ei tarvitse sen takia surra, mutta eihän se ikävää poista. :( Eläimet voi olla uskomattoman rakkaita.
-
Voi miten surullista! Jaksamista sinulle. Lemmikin menetys on aina raskasta.
-
Osanotot täältäkin, ja voimia suruun! <3
Ei se luopuminen koskaan ole helppoa, vaikka kuinka tietäisi että on aika. Kaunista matkaa ja hyviä hiirestysmaita Wallelle.
zilah
-
Kiitos <3
Jos saadaan tuhkat ajoissa, uurnan sijaan valittin pellavapussin, haudataan mun lapsuuden kodin taakse mihin meidän perheen muutkin kisut on. Walle oli enemmän lintujen perään ku hiirien, nää maatiaiset murhaa kaikki hiirilelut, kyllä Wallekin, mutta kun se sai käpäliinsä höyhenlelun, se oli entinen alta viiden minuutin. Saa Walle henkeä kunnolla nyt ja pääsee linnunlaulua kuunteleen, kaikkea rapisevaa seuraamaan mettänrantaan. Se olis rakastanu olla Tiistellä, lintuja näky joka lasista. Kuka tietää, montako hiirtä ja lintua se on jo jahdannu, tiedä sit millanen vastaanotto on ku seuraavan kerran nähdään, kumpaa mulle tuotais näytille suuntäydeltä. Vaikka välissä tuntunu et miten Anya on leikkiny jälkeisenä aamuna ja Köpi eilen illalla tuijotti Wallen vakimakuupaikkaa... mietin onko Walle vielä ollu täällä... Ruumis jäi Tervolaan, mistä viiään Rovaniemelle ja tuuaan sit Keminmaalle, mistä mä haen sen, mut tais henki tulla autossa meidän matkassa.
Tänäkin aamuna (ennen kuutta) ku maatiaisduo herätti, ootin et kolmaskin hyppää sänkyyn, muttei hypännykkään. Just kun masennus alko helpottaan ja elämä raiteillaan, ni tämä.