FiFi - Fiksu ja Filmatiivinen fiktiofoorumi

Liz on täysin oikeassa! Kun minä sain valmiiksi erään ficcisarjani, sen jälkeen tuli tyhjyys ja vuosia kestänyt kirjoitusblokki. Vasta nyt, kolme vuotta myöhemmin alkaa pikkuhiljaa taas kirjoittaminen onnistua. Tsemppiä! ❤️ Mun kyllä tulloo ikävä etenkin Alpoa ja Eeroa, mutta todellakin nostan hattua että saat valmiiksi noin hurjan kirjoitusurakan.

Zilah

Pakko tulla päästelemään Vakola-höyryjä, koska oon jotenkin pääni sisällä ja sisuksissani nyt paikoitellen hyppinyt vähän niin kuin seinille.

Tässä eräänä iltana/yönä mä kuuntelin Vakolan soittolistaa ja vähän miettisin ja laittelin ylös ihan muistiinpanomaisesti tulevien osien mahdollisia tulevia tapahtumia. Siinä suunnitellessani ihan puolihuomaamattani aloin suunnitella juttuja siltä kantilta, että Vakola päättyy. Ja siinä suunnitellessani huomasin tähtääväni kauniiseen pyöreään lukuun. Ja sellaiseen päätysin.

Joten, jos/kun suunnitelmat eivät liiaksi heittelehdi, muutu tai vaihtele tai mieleni ei muutu tai vastaavaa, tiedän suunnilleen miten ja mihin osaan Vakola päättyy. Ja näillä näkymin se viimeinen luku on numero 270.

Eli se viimeinen luku saattaisi tulla ihan saatanan pian. En ole vielä tulevia lukuja kirjoittanut puhtaaksi/valmiiksi, mutta jos suunnitelmien mukaan mennään, niin juu. Äkkiemmin ehkä kuin ajattelin, mutta tää tuntui nyt jotenkin ajatusten tasolla loksahtavan näin.

En oikein tiedä miltä pitäisi tuntua tai mitä ajatella, jos/kun tämä tapahtuu. Oon aina ollut sitä mieltä, että kirjoitan Vakolan ihan loppuun asti ja se loppuu joskus. Toisaalta mua ahdistaa jo vähän valmiiksi, koska Vakolan jälkeen tulee varmastikin ihan kamala tyhjyys. Vaikka mulla oliskin muita kirjoitusprojekteja, niin silti tuntuu, että mitä helvettiä mulla on Vakolan jälkeen? Ei mitään! Ja samaan aikaan tuntuu tosi hyvältä saada kaikki päätökseen sitten aikanaan. Kamalan ristiriitaista. Toki onhan aina mahis vääntää ties mitä spin offia tai shotteja ja muuta, mutta kuitenkin.

Itken varmasti ihan saatanasti sitten kun viimeinen luku tulee ulos. Ja ostan skumppaa. Tai sitten pyörrän kaikki puheeni ja suunnitelmani ja kaikki jatkuukin vielä.

Onneksi huumorin ei tarvitse olla laadukasta, kun riittää että itseä naurattaa.

LOL joku laatu, ihan yliarvostettua. Eiku. Mä nauran melko usein omille jutuilleni kirjoittaessani, ja se on jotenkin tosi terapeuttista ja vapauttavaa. Mä en yleensä mieti sitä, naurattaako joku mun itse hauskaksi kokemani juttu tai teksti muita, vaikka se menisikin huumorikategoriaan, annan mennä vaan. Se on sitten nimenomaan niiden muiden huumorintajusta (tai huumorintajuttomuudesta) kiinni, jos ei naurata.

Lainaus

RUNOSUOLI! Ihan paras ilmaisu!

Hahah, kiitos, Tinppa! Ihan mahtavaa, että Vakolaa on tullut taas lisää!  Mie en vaan saa Alpon ja Erkin seikkailuista tarpeekseni, ja on siellä muitakin mahtavia hahmoja. Pitää tulla taas kommentoimaan, kunhan runosuoleni toiminnalta ennätän.

Mä nauroin runosuolelle ja sen loistokkuudelle oikein makeasti. Pitää itsekin varmaan adoptoida runosuoli omaan sanavarastoon.

Ja mitä Vakolaan tulee, niin oon miettinyt hahmolistan päivittämistä/täydentämistä. Se siis on ihan ajan tasalla, siellä lukee kaikki hahmot yms., mutta oon miettinyt hieman sen täydentämistä. En oo vielä ainakaan saanut aikaiseksi.

Mun muistitikulta löytyy myös Vakolahistoriikin alku, jota joskus jossain kohtaa aloitin kirjoitukselliseksi terapiaksi, ajatusten tuuletukseksi jne. En tiedä, tuleeko siitä sinänsä valmista (saati viitsiikö sellaista edes julkaista, lol), mutta ihan päiväkirjamaisesti ainakin sitä voisi jatkaa ihan itselleen. On jotain nostalgisoitavaa sitten Vakolan valmistuttua.

Vakolakin on ennättämässä jo teini-ikään. Aloitin sen melkein 13 vuotta sitten. Hui.

zilah, just siksi huumori on paras laji, kun siinä riittää kun itseä naurattaa. Eihän toisten mausta voi sanoa mitään missään muussakaan lajissa, mutta jos naurattaa itseä on jo saanut jotain aikaan ja mä kyllä sanoisin, että laskelmoinnin näkee muissakin tyylilajeissa eikä se toimi niissäkään yhtään sen paremmin. Mikään ei ole kiusallisempaa kuin tekotaide, joka on pelkkää sanahelinää vailla sisältöä. Pakotettu angsti on yhtä hirveää luettavaa kuin pakotettu huumori. Siksi angsti varmaan kääntyykin niin helposti huumoriksi.  Molemmissa varmaan tärkeintä on uskaltaa heittäytyä ja paljastaa itsestään jotain.

No mutta, sehän on mitä mainioin merkki ja kannattaa silloin tuottaakin tekstiä, kun sitä luonnollisesti tulee!