Kirjoittaja Aihe: Herätessä aamuun [Lestat/ taiteilija, f. Veren vangit, K7, raapale]  (Luettu 2347 kertaa)

Poissa culliina

  • Pentuprinssi
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 789
  • lasciva est nobis pagina, vita proba.
Author: culliina
Fandom: Veren vangit (Interview with the Vampire)
Pairing: Lestat/ taiteilija
Genre: raapale (verba 250)
General: K7
Warnings: -
Disclaimer: Veren vangit henkilöineen kuuluu kirjailija Anne Ricelle enkä saa tästä rahallista korvausta.
A/N: Ääh, tekisi mieli laittaa näitä OTP Multiloveen, mutten uskalla. En taida koskaan saada ks. haastetta tehtyä juuri koska pelkään löytäväni vielä jonkun vähän mehukkaamman pairingin... huoh! Liian monia hurmaavia henkilöhahmoja ja niin vähän aikaa.


Herätessä aamuun

Syksy loisti ikkunasta. Kuoleman haju leijui sisään avoimista parvekkeen ovista ja krysanteemit kukkivat maljakossaan. Länteen katsoessaan tunsi kylpevänsä auringon punaisessa veressä, mutta idässä odotti kuoleman yö.

Elämä alkoi olla kaikonnut kadulta ja sen irvikuvat, surkeat ilveilijät, olivat vallanneet lavan. Teeskennelty, muka niin täyteläisenä helisevä nauru helisi naisten huulilta heidän mielistellessään rikkaita kumppaneitaan matkalla illan rientoihin. Pikkuvarkaat kulkivat rikkaiden joukossa, ajurit ohjasivat hevosiaan ja näyttämöt täyttyivät katseista, oli sitten kyseessä ooppera tai teatteri. Kuolema hiipi lähemmäs hetki hetkeltä kaikkien tiettävissä ja  kaikkien sivuuttamana; en minä, en vielä. Olenhan niin hyvä.

Sen kaiken nimetön taiteilija näki. Hän seisoi verhojen kätköissä lähes kuolleena, odottaen uutta elämäänsä ja sen tuomaa tuskaa. Hän valitsi kärsivän kohtalon onnellisen sijaan, hän tahtoi ennemmin nähdä kuin elää siinä kaikessa, mitä ennen rakasti ollen todellinen hirviö. Hän ei tahtonut olla tyytyväinen sika.

Kauniin lapsen, Claudian, kuten Lestat oli kaunottaren nimennyt, kasvot ilmestyivät hänen mieleensä hämärän ihmismuistin piirtämänä. Toisaalta ei hän antaisi kohtaloaan kenelle tahansa. Toisaalta hän ei ymmärtänyt julmuutta, ei vielä täysin pystynyt näkemään sen kauneutta. Sen Lestat oli hänelle luvannut näyttää. Hyvyys, sielu, onnellisuus ja inhimillisyys vaihdettiin kuolemaan, tuskaan ja ikuisuuteen. Kelpo vaihtokauppa.

Lestatin arkun kansi narahti ja uusi kuolematon kääntyi hymy huulillaan ja odotusta kylmän kauniissa silmissään katsomaan rakastajaansa. Tänä yönä ikuisuus alkoi.





Poissa Celeporn

  • saukkolaatikko
  • superhessu
  • Viestejä: 1701
  • destiel = lets die
    • Insanitorium
Haha, mä voin niin kuvitella sen Lestatin taiteilijan olleen juuri tällainen melodramaattinen kärsivä sielu! Hyvä tulkinta hahmosta, jota ei kirjaa lukiessaan mitenkään kauhean paljon pysähdy miettimään.

Jotkut sanavalinnat, kuten esim. sika vähän särähti korvaan muuten kovasti tyylitellystä tekstistä, mutta kokonaisuus oli kuitenkin varsin jees. Mieluusti lukisin tällä parilla pidempääkin liehittelyä, yön mustin sävyin somistettuna tietenkin  :D
Oedipus was the first motherfucker.
- Bo Burnham

I want to shave your head and eat your hair like spaghetti.