Muu fanfiktio > Kirjat

Ovi rouva Darcyn huoneeseen [Elizabeth/Darcy, f. P&P, K16, jatkokertomus]

<< < (2/5) > >>

zilah:
Voi luoja, että Darcy on sitten törppö.  :o Miten se nyt onnistuukin tunaroimaan noin, vaikka kyseessä pitäisi olla rakkausliitto. Ei taida olla miehellä pienintäkään käsitystä miten naisia kohdellaan. Eikä tietenkään tuon ajan kasvatus auta Elizabeth-raukkaa ollenkaan. On se ollut hullua, että naisen vaan pitäisi maata selällään ja ajatella isänmaata.

Toivon sydämestäni, että tilanne vielä korjaantuu.


zilah

Marketta:
Kiitos jälleen kommentista, zilah, mutta täytyy hiukan tarkentaa.

Jos tarkkaan lukee, ei tekstistä löydy "lay back & think of Enland" -ajattelua ainakaan "rajoittamisen" kannalta, sillä se ei umpiviktoriaanisuutensa takia sopisi aikakauteen - edes rouva Bennet ei suhtaudu seksuaalisuuteen kielteisesti, vaan päin vastoin kieltää kaikenlaisen "rajoittamisen", toki omalla kanamaisella tavallaan. Sen sijaan olen yrittänyt kutoa yhteen yrjöjen aikaista aistillisuutta ja regencyn äärimmilleen vietyä muodollisuutta, ja lisätä siihen hahmojen elämänkokemusta ja luonnetta. Toki regencyyn (etenkin Carlton Housen piireihin) kuului myös suoranaista hillittömyyttä ja räävittömyyttä, mutta en oikein voisi kuvitella sellaista käytöstä näiltä kahdelta. *grin*

EDIT: Oho, nyt kun luen rouva Bennetin sanat uudelleen, ne voi ymmärtää myös eri tavoin kuin itse ajattelin. Täytyypä käydä niitä hiukan fiksaamassa.

zilah:
No vaikken kirjaimellisesti tarkoittanutkaan tuota viktoriaanista ajattelua, niin kyllä minusta tuon ajan morsiamet olivat harvinaisen tietämättömiä aviovuoteeseen mennessään. Ja toisaalta, vaikka Elizabeth saattoi kasvaa varsinkin isänsä ansiosta huomattavan vapaasti mitä sen ajan keskivertonaiseen tuli, niin silti hän on tässä aivan uudella alueella. En sentään usko, että rakas isä olisi mitään seksuaalivalistusta antanut, ja sehän on jo todettu, että Elizabethin äiti on... kana.  ;D

Ja Darcylta nyt ei toden totta voi odottaa mitään hillittömyyttä. Kaveri on täsmälleen yhtä rento kuin rautakanki. Sekö tässä onkin ongelmana? ;D



zilah

Marketta:
Joo, kyllä olivat tietämättömiä, mutta eivät niin tietämättömiä kuin esimerkiksi 50 vuotta myöhemmin. Ja isät eivät taatusti olisi tällaisista asioista tyttärilleen puhuneet.  Mutta niiden ongelmien alkujuurta saat(te) vielä hetken odottaa. ;-)

EDIT: Nyt on sitten hiukan muokattu. Alkuperäinen rouva Bennetin kommentti:
”Niin, siis, ei se ole niin pahaa ollenkaan, tytöt”, hän oli viimein muistanut, mistä oli tullut puhumaan. ”Kyllä herrat tietävät, mitä tekevät, ei teidän tarvitse mitään…”, rouva Bennetin ääni oli haipunut melkein kuulumattomiin. ”Niin, olette vaan. Ei teidän tarvitse mitään.” Rouva Bennet oli heristänyt sormeaan toiseksi vanhimmalle tyttärelleen: ”Sinäkin Lizzy, et tee mitään omapäistä, vaan tottelet, niin kaikki menee hyvin. Rakas Jane tekee kuitenkin niin kuin kuuluukin, mutta sinä, muista tämä!”

Marketta:
4. OSA

Herra Darcy tuijotti pimeässä nukkuvaa vaimoaan. Tämä oli toinen yö Pemberleyssä ja toista kertaa hän istui tässä. Kumpanakin iltana hän oli odottanut liian kauan, kiertänyt huoneessaan liian monta ympyrää, pohtinut liikaa sitä, kuinka toimisi, millaisen vastaanoton saisi. Karahviin hän ei ollut uskaltanut enää turvautua. Posket polttivat tulisina, kun Darcy muisti, kuinka oli käyttänyt matkalla majatalossa. Tunnit matkavaunuja odottaessa olivat olleet pitkiä. Ei hänen olisi tarvinnut niitä odottaa, mutta hän oli ollut hermostunut ja kaivannut rohkaisua. Samoin, hän muistutti itselleen, ainoa keino selvitä alakerran salongin meluisassa tungoksessa oli ollut itsekin maistaa lasillinen, ja sen jälkeen toinenkin. Lopputulos oli ollut täysin sopimaton – ja Elizabeth oli toiminut aivan oikein, ajanut hänet pois luotaan. Darcy pelkäsi, että jos hän ei osaisi toimia oikein, hän kokisi uudelleen saman kohtalon.

Herra Darcy ei tiennyt, mitä häneltä odotettiin. Kyllä toki hänellä oli kokemusta kauniimmasta sukupuolesta, mutta niistä ei tässä tilanteessa ollut apua. Hän oli kerännyt kokemuksensa salonkien syöjättäriltä ja, niin no… Niin, siis… Siis, sellaisissa tilanteissa hän kyllä osasi olla edukseen, tiesi miten toimia, miten lähestyä ja kohdella naista. Sellaisissa tilanteissa hän ei ollut ollut hermostunut tai arka, vaan itsevarma onnistuja. Tai tarkemmin ajatellen, ainakin osassa tapauksista hän oli saattanut jopa itse olla suojelun tarpeessa. Herra Darcy oli tyytyväinen, ettei hänen tarvitsisi enää koskaan kohdata kahden kesken ainuttakaan aviomieheensä kyllästynyttä yläluokkaista syöjätärtä.

Darcy oli onnellinen siitä, että hänen elämänsä oli muuttunut iäksi, mutta hän oli tuntemattomalla mantereella. Miksei missään opetettu, miten tuli toimia viattomien, nuorten herrasnaisten kanssa? Tai no, olihan sekin Darcylle opetettu. Herra isä oli pitänyt pojannulikalle ensimmäisen puhuttelun aiheesta ennen kuin tämä oli täyttänyt 12 vuotta ja uhannut kuoria koko selkänahan, jos poika niskoittelisi.

Nuorten herranaisten kanssa ei koskaan jääty kahden kesken, ei ainakaan hetkistä pidemmäksi ajaksi, ja silloin noudatettiin äärimmäistä sovinnaisuutta. Seurassakin heistä pysyttiin käsivarren mitan päässä. Heidän kättäänkään ei koskettu kuin tanssin aikana ja vaunuihin nousussa autettaessa. Käsisuudelmat oli varattu poikkeuksellisen läheisiin tilanteisiin, eikä silloinkaan naimatonta naista koskaan oikeasti suudeltu, vaan huulet jätettiin kunnioittavasti puolen tuuman päähän viattomasta ihosta. Vasta, kun herrasnaisen holhoajalta oli saatu lupa seurusteluun, saatettiin tämä ylittää, eikä edes holhoajan suostuminen avioliittoon antanut vapautta suurempaan tuttavuuteen tai oleskeluun suljettujen ovien takana, vaikka kahdenkeskisten hiljaa käytyjen keskustelujen kestoa tai yhteisten tanssin lukumäärää ei enää niin tarkkaan laskettu.

Mutta nyt hänen kuuluikin yhtäkkiä olla kahden kesken ilman valvovia silmiä, tehdä asioita, jotka tähän asti olivat olleet tiukasti kiellettyjä. Hänellä olikin lupa – jopa käsky - ylittää sopivaisuuden raja nuoren herrasnaisen kanssa, mutta miten se kuului tehdä? Mitä häneltä odotettiin?

Darcy oli kuullut juttuja rajan ylittämisistä, joita oli tehty luvalla ja luvatta. Herraseurassa jutut saattoivat kääntyä sellaisiin aiheisiin, mutta Darcy ei ollut koskaan välittänyt sen kaltaisesta rehvastelusta, eikä miehistä, jotka sellaisista keskusteluista nauttivat. Ja Georgianan ja neiti Lydian tapausten jälkeen jutut kiinnostivat häntä vieläkin vähemmän.

Omasta vaimosta ei voisi puhua edes samana päivänä sellaista juttujen kanssa! Elizabeth oli palvottu rakastettu, virallinen vihitty puoliso, jalustalle nostettu jumalatar, jota Darcy oli pastorin edessä luvannut koko olemuksellaan palvoa jokaisen jäljellä olevan päivänsä. Sen takia hän ei voisi koskaan keskustella asiasta kenenkään vertaisensa kanssa, eikä kukaan hänen vertaisistaan ikinä kertoisi hänelle omista rajan ylittämisen kokemuksistaan.

Darcy halusi päästä lähelle vaimoaan. Hän halusi oppia tuntemaan Elizabethin niin kuin oli ainoastaan aviomiehelle sallittua. Hän halusi tutustua kaikkiin niihin salaisuuksiin, jotka tähän asti olivat olleet pukujen alla piilossa. Toistaiseksi hän oli koskettanut vaimonsa paljasta ihoa ainoastaan kädestä. Suudelmiakaan hän ei ollut uskaltanut painaa mihinkään muualle kuin kädelle, mutta sekin oli ollut saada hänet tolaltaan. Mutta hän ei tiennyt miten aloittaa, miten edetä?

Pitkät kihlauskuukaudet hän oli kamppaillut halujensa kanssa, hillinnyt niitä ja hallinnut niitä. Öisin hän oli herännyt huutaen kihlattunsa nimeä, päivisin odottanut niitä hetkiä, jolloin saattoi jälleen hivellä katseellaan tämän muotoa.

Tähän asti he olivat saattaneet kohdata toisensa vain julkisella paikalla, muiden ihmisten katseiden alla. Kävelyretkien harhautumisetkaan eivät olleet tuoneet sen suurempaa yksityisyyttä, sillä joku olisi saattanut nähdä heidät. Darcy oli ylpeä siitä, että oli onnistunut käyttäytymään kuin herrasmiehen kuuluikin. Hän oli parhaansa mukaan hillinnyt käytöstään, mutta tuonut tunteensa esiin. Hän oli rakentanut valvovista katseista itselleen ja kihlatulleen suojaverkon, jonka varassa he saattoivat olla keskenään ilman, että hän toimi sopimattomasti. Elizabeth oli ollut rento hänen seurassaan, nauranut ja kiusoitellut häntä. Hän oli puolestaan suhtautunut naiseen lempeästi mutta säilyttänyt varautuneisuutensa ihan vain varmuuden vuoksi, sillä tulen liekit tuntuivat nousevan hänen vartalonsa sopukoista heti, jos hän vähänkin päästi suojauksiaan höltymään.

Hän oli uskonut vihkimiseen saakka, että heidän rakkautensa oli vahvaa ja kestävää, että heidän välillään oli sellainen side, joka takaisi onnellisen yhteiselämän. Se ei kuitenkaan tuntunut riittävän. Vihkimisen jälkeen kaikki oli muuttunut, ja nyt tuntui, että Darcyn odottamasta onnesta oli jäljellä vain kulissit. Ennen vihkimistä hän oli uskonut selviävänsä rajan ylittämisestäkin, mutta nyt hän joutui ajattelemaan asiaa uudelleen. Tähän asti hän oli ajatellut, että Elizabeth toivottaisi hänet tervetulleeksi luokseen, mutta viimeisten päivien aikana hän oli nähnyt, ettei aviomiehen seura ollutkaan tervetullutta. Miten hän voisi kääntää tilanteen edukseen? Olisiko se edes mahdollista?

Darcy ei olisi halunnut myöntää, mutta ehkä neiti Bingley oli ollut oikeassa. Darcy ei ollut ylpeä heidän käymistään keskusteluista ja tavasta jolla hän oli ystävänsä sisarta puhutellut, mutta neiti oli se, joka oli ylittänyt sopivaisuuden rajan.

Neiti Bingley ja rouva Hurst olivat olleet raivoissaan Bingleyn ja neiti Bennetin kihlautumisesta, mutta neiti Bingley oli tuntunut osoittavan pahimmat piikkinsä Darcyyn. Vihjailut olivat olleet melkein yhtä pahoja kuin täti de Bourghin suorat syytökset ja niitä oli putoillut aina, kun neiti Bingley oli saattanut olla varma, ettei hänen veljensä kuulisi. Nainen oli vakuuttanut hänelle, ettei avioliitto Elizabethin kanssa voisi onnistua, etteivät he voisi sopia toisilleen, että kyse olisi vain hetkellisestä huumasta, joka nopeasti katoaisi. Darcy oli kerta toisensa jälkeen säilyttänyt malttinsa ja vakuuttanut omat tunteensa ja sen, kuinka varma hän oli onnestaan, mutta se ei ollut riittänyt.

Viikkoa ennen häitä neiti Bingley oli jälleen hakeutunut hänen seuraansa. Ennen kuin Darcy oli ehtinyt paeta paikalta, neiti oli aloittanut saarnansa, joka oli verhottu kevyeen, jopa keimailevaan tyyliin: ”Minä en voi edelleenkään ymmärtää teitä, herra Darcy! Te, niin ylväs ja kunnioitettu herrasmies, Lontoon parhaissa perheissä arvostettu vieras, olette niin hullaantunut rakkaudesta! Mutta rakkaus on sokea, niin sanotaan. Toivon todellakin teille parasta, mutta pelkään, että pian huomaatte, että olin oikeassa. Kauniit silmät eivät silloin enää auta. Puoliso on valittava huolella, sehän on elämän onnen kannalta tärkein päätös! Minä en ikinä voisi ottaa puolisokseni ihmistä, joka on niin mitättömästä perheestä ja jonka sisar on käytöksellään kompromentoinut koko perheen!”

Herra Darcy oli halunnut keskeyttää neiti Bingleyn puheen, mutta kiukku oli kiehunut hänen sisällään niin, ettei hän ollut pystynyt. Kun vihdoin nainen oli päässyt asiansa loppuun ja tahdittanut viimeisiä sanojaan vinolla hymyllä, keimailevalla katseella ja napauttamalla viuhkallaan Darcya käsivarrelle, mies ei ollut enää kyennyt, ei halunnut pidätellä itseään.

”Hyvä neiti, minä en voisi ikinä ottaa puolisokseni ihmistä, jonka isä on ansainnut omaisuutensa kaupankäynnillä.” Darcy oli kumartanut naiselle, kääntänyt selkänsä ja kävellyt pois huoneesta. Hän oli tiennyt lausuneensa neiti Bingleylle suurimman mahdollisen loukkauksen, mutta hän ei ollut ollut siitä pahoillaan. Ikinä Darcy ei olisi sanonut mitään sen suuntaistakaan Bingleylle, mutta neiti Bingley oli jokaisen sanan ansainnut.

Mutta sittenkin, epäilys oli asettunut Darcyn mieleen. Ehkä neiti Bingley oli nähnyt jotain sellaista, mikä oli rakastuneen miehen silmistä jäänyt piiloon. Ehkä Elizabeth ei voisikaan tulla onnelliseksi hänen rinnallaan. Darcy oli aavistanut sen jo häitä seuranneena aamuna.

Hääpäivä oli ollut täydellinen. Elizabeth oli ollut kaunis ja onnellinen. Rouva Bennet oli ottanut kaiken ilon irti siitä, että oli saanut kaksi tytärtä miehelään samana päivänä ja vielä erikoisluvalla. Koska kihlausaika oli ollut pitkä, se ei olisi edellyttänyt erikoislupaa, joten oli rouva vaatinut, että vihkiminen järjestettäisiin vasta myöhään iltapäivällä, jottei kukaan vahingossakaan olisi pitänyt tilaisuutta tavallisena, ennen puoltapäivää järjestettynä seremoniana. Myös vastaanotto oli ollut liiankin suurellinen, mutta Darcy oli ollut niin tyytyväinen elämäänsä, että soi sen rouva Bennetille.

Seuraavana päivänä kaikki oli ollut niin erilaista. Ilo oli kadonnut Elizabethin silmistä. Nainen oli ollut purskahtaa itkuun pelkästään hänen seuraansa joutuessaan, sen Darcy oli nähnyt jo aamulla. Ja sen oli nähnyt myös neiti Bingley. Sydän tuntui repeävän, kun Darcy muisti tilanteen Netherfieldin käytävältä. Elizabeth oli vältellyt häntä, vaikkei heidän välillään vielä ollut edes ollut aviollista yhteyttä. Hääiltana Darcy oli ajatellut vain käydä toivottamassa rouvalleen hyvää yötä ja jättää lähempi kanssakäyminen myöhempään, mutta nainen oli nukahtanut. Tai Darcy pelkäsi, että Elizabeth oli vain näytellyt nukkuvaa välttyäkseen kohtaamiselta. Aamulla Elizabeth oli ainakin vältellyt häntä, sillä nainen oli kadonnut jonnekin.

Darcy oli herännyt liiankin aikaisin, joten hän ei ollut uskaltanut käydä Elizabethin huoneessa, sillä tiesi tämän vielä nukkuvan. Niinpä hän oli lähtenyt ulos, kävellyt puistossa, hengittänyt aamuista ilmaa. Kun talonväki oli alkanut heräillä, hän oli tarttunut toimeen. Kun viimeisistäkin pitkän matkan vaatimista valmisteluista oli huolehdittu, hän oli yrittänyt löytää rouvaansa, mutta tämä ei ollut ollut huoneessaan eikä Darcy tavoittanut häntä muualtakaan. Palvelustyttöä ei näkynyt, eikä Darcy kehdannut keneltäkään muulta kysyä, minne Elizabeth oli mennyt. Viimein, kun sovittu lähdön hetki oli ollut jo käsillä, Darcy oli viimein löytänyt Elizabethin, mutta nainen oli ollut täysin poissa tolaltaan kohtaamisesta. Kyyneleet olivat valuneet naisen poskilla, kun Darcy oli suudellut hänen kättään. Ja neiti Bingley oli todistanut kaiken sen.

Neiti Bingley oli seissyt Netherfieldin käytävällä, nojannut seinään kädet puuskassa rinnallaan ja hymyillyt vinoa, kaikkitietävää hymyään. Herra Darcy ei ollut nähnyt naisen tulevan paikalle, joten nähtävästi tämä oli ollut siinä jo pitkään, tarkkaillut Elizabethia, joka ei ollut halunnut lähteä Hertfordshiresta kohti miehensä kotia. Neiti Bingley oli katsonut Darcyä suoraan silmiin, suorastaan tuijottanut ilman, että hänen häijy hymynsä oli edes värähtänyt. ”Mitä minä sanoin!”, hymy oli ilkkunut Darcyn avioliiton epäonnista alkua.

Kertaakaan sen jälkeen Darcy ei ollut nähnyt iloa Elizabethin silmissä. Sen sijaan neiti Bingleyn vino hymy tuntui ilkkuvan hänelle joka kerta Elizabethin olan yli, kun Darcy näki onnettoman ilmeen vaimonsa kasvoilla. Darcyn oli pakko kääntää katseensa pois, mutta neiti Bingleyn kaikkitietävä, epäonnistumisen paljastava ilkeä hymy seurasi häntä. Ja Elizabeth tuntui kuihtuvan päivä päivältä, vaikka Darcy oli parhaansa mukaan yrittänyt antaa naiselle tilaa ja aikaa tottua heidän avioliittoonsa. Majatalossa Elizabeth oli ajanut hänet pois huoneesta - aivan oikeutetusti -, mutta se ei tehnyt tilannetta yhtään helpommaksi. Darcy ei tiennyt, miten hän ylittäisi heidän välilleen nousseen muurin. Miten hän lähestyisi naista niin, että saisi jälleen nähdä loisteen tämän silmissä?

Darcy veti syvään henkeä ja katsoi nukkuvaa naista. Hän tunsi polttavaa tarvetta olla lähellä naista. Hän halusi nauttia avioliiton iloista, hän halusi tuntea vaimonsa ihon vasten omaansa. Mutta hän ei tiennyt, kuinka sen tehdä, kuinka ylittää raja. Miten lähestyä viatonta herrasnaista, jolle läheisyys ei ollut mieluinen? Mutta sitäkin tärkeämpää olisi ollut nähdä Elizabethin hymyilevän, olevan iloinen. Tärkeintä olisi ollut nähdä, ettei avioituminen ollut nujertanut sitä, mikä Elizabeth oli - riehakas, uhmakas, kujeileva - mutta Darcy pelkäsi, että oli kahlehtinut Elizabethin pelkällä olemassaolollaan.

JATKUU

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu