Kirjoittaja Aihe: Mustista mustin herttakortti | Severus/Draco, angst-romance, K-16  (Luettu 1688 kertaa)

Poissa Celeporn

  • saukkolaatikko
  • superhessu
  • Viestejä: 1701
  • destiel = lets die
    • Insanitorium
Mustista mustin herttakortti
paritus: Severus Kalkaros / Draco Malfoy
ikäraja: mieto K-16
genre: angstin sävyttämää romancea

yhteenveto: Mahtavasta mielestä sekä selviytyjän sykkeestä.

A/N: Kirjoitettu sataseen sanasta sydän sekä Finin biisihaasteeseen David Usherin kipaleesta Black black heart, jonka lyriikat löytyvät tekstin lopusta. Paritus on yksi suurimmista suosikeistani, harmillisen vähän tästä kuitenkin on vuosien mittaan tullut kirjoitettua. Tekstin pateettinen sävy melkein hävettää, mutta toisaalta kliseinen kuolari-romantiikka on kyllä kivaa ja Draco saa mut aina sortumaan korniuksiin :p





Juostuaan halki niiden viimeistenkin koettelemusten, ei taistellen vaan ainoastaan paeten, Draco oli lopulta päätynyt siihen, mistä oli kai aina uneksinut, viime kuukausinakin, vaikka oli muuta yrittänyt - Severus Kalkaroksen käsivarsille. Olisi hän itsekin voinut kaikkoontua, kenties, mutta hän ei enää luottanut osaamiseensa, itseensä ylipäätään, hän oli pettänyt ja perääntynyt liian monesti, ja päästyään Tylypahkan porttien pimeämmälle puolelle täydellinen lamaannus oli viimein ottanut vallan. Se oli päätepiste, lattea finaali, johon hän oli ajanut itsensä, ja hän oli vetänyt ilmaa sisäänsä vapisevin henkäyksin, kyyneleet kasvoja kuumottaen, puristanut taikasauvaa tärisevässä kädessään heikkona ja hyödyttömänä. Hän ei ollut tiennyt, kumpaa siinä odotti, tuhoa vai vielä yhtä pelastusta, eikä hän ollut tiennyt, kumpi Kalkaros lopulta oli tempaistessaan hänet tiukkaan syleilyynsä vaihtamaan silmissä viliseviä maisemia kanssaan, kulkemaan kaikkoontuen läpi kolkon ja pimeän Britannian. He siirtyivät suurin harppauksin kuin siivekäs ratsu shakkilaudalla, valkealta mustalle ja siitä taas valkealle, sitä reittiä olisi hankala enää myöhemmin jäljittää.

Nämä siirrot lopettivat sen pelin, joka oli syksyllä avattu Kalkaroksen tarjotessa apuaan ensimmäisen kerran. Tuon tuen Draco oli toistuvasti torjunut strategioitaan muuttaen, hän oli halunnut voittaa omin ansioin, halunnut niin, että sisintä oli suorastaan pakottanut, mutta lopulta kuvio oli osoittautunut liian suureksi. Hän ehkä oli tiennyt säännöt, kuullut niistä kaiken, muttei ollut kuitenkaan tuntenut pelin todellista luonnetta kaikessa rumuudessaan ja brutaaliudessaan - millaisin panoksin pelattiin ja miten raskas se pantti olikaan mukana raahattavaksi, hopea todella hävittiin eikä muita sijoja sitten ollutkaan. Kun he viimein seisahtuivat narisevalle lattialle, jäivät paikalleen hylättynä tummuneen talon tomuiseen nurkkaan, raju itkunpuuska ravisteli Dracon kehoa ja hänen sormensa kouristuivat Kalkaroksen karkeaan kaapuun. Hän maistoi kyynelten suolan sekä veren, joka ei voinut olla hänestä lähtöisin, eikä Kalkaros päästänyt irti. Kuten ei ollut päästänyt aiemminkaan. Aina ennen niin kalsea mies oli nyt lämmin ja kuuma Dracon käsissä, täynnä kiihkeää voimaa, riutuneet rintakehät kohoilivat yhteiseen tahtiin kuin jakaen hengitetyn hapen ja selviytyjän sykkeen, eikä Draco tiennyt, missä he olivat. Sillä ei ollut merkitystä. Mieltä dominoivat kitkerät kuvat siitä, kuinka hän oli kuvitellut kantavansa kokoelmaa toinen toistaan parempia ässiä hihoissaan, pelkkää valttia valtin päällä, ja kuinka ne kortit olivat sitten yksi kerrallaan paljastuneet tyhjiksi. Niillä korteilla Draco oli hävinnyt kerta toisensa jälkeen.

Kun Kalkaros viimein rikkoi hiljaisuuden, Dracon aina kovin kulmikkaalta tuntunut nimi oli muuttunut pehmeäksi kuiskaukseksi, kenties kaikki ne vastoinkäymiset olivat hioneet hänen särmänsä kuten virtaava vesi, pesseet pois kaiken sen, mistä hän oli joskus ollut ylpeä. Siitä ei ollut jäljellä enää mitään. Kalkaroksen tummat silmät näyttivät luovan hämärässä omaa valoaan, hehkuvan kuin hiipuvat taivaankappaleet, ja Dracon suojat säröilivät sen katseen edessä. Mielen muurit antoivat periksi ja luovuttivat kuten Draco itsekin, hän oli liian väsynyt pitääkseen yllä julkisivun viimeistä pilaria, ja Kalkaros saattoi nähdä kaiken; jokaisen kömpelön yrityksen vakuuttaa, ne äärimmäiseksi kasvaneen epätoivon värittämät teot, kuinka kiire ja pakko ja pelko olivat kasaantuneet, kertyneet puristamaan vatsanpohjaa ja taittaneet yöt yhdeksi mittaamattoman pitkäksi painajaiseksi. Ja Kalkaros näki, kuinka kaikki oli lipunut Dracon otteesta tavoittamattomiin, kuinka hän oli murtunut ja neuvottomuudessaan kääntynyt kuolleenkin puoleen, miten hänen oman verensä väkivaltainen purskahdus oli hänet yllättänyt jopa siellä umpikujan synkeissä syövereissä.

Luisevat sormet tarttuivat pojan leukaan, lempeästi ja miltei lupaa kysyen, pitivät häntä pakottamatta paikallaan, ja tajuntaan luikerteli laihan käärmeen lailla ymmärrys siitä, että toinen oli jo tiennyt sen kaiken, pysytellyt lähellä hänen liikkeitään seuraten, yrittänyt avittaakin. Tärykalvoja siveli suloisena haamuna kohtalokkaan kirouksen viiltoja korjanneen loitsun poljento, monotoniseksi melodiaksi muuntunut mutina, joka oli saanut haavojen reunat kurottamaan taas kohti toisiaan, ja nyt kyvyttömänä liikkumaan Draco tunsi tuon kovan käden laskeutuvan hänen hikiselle kaulalleen, hivelemään hyväillen, nahkea iho hänen nahkealla ihollaan. Siitä pitkät sormet hivuttautuivat hitaasti alemmas ja päätyivät lepäämään Dracon rinnalle, tarkalleen siihen, mihin oli jäänyt arpi. Sen alla sydän hakkasi kiivaasti, hakkasi vasten luiden suojaavaa kehää ja yritti ojentautua kohden sitä, jonka toivoi olevan kaltaisensa.

Repeämät ja railot muistoja hunnuttavissa harsoissa kasvoivat, laajenivat niin, että miltei kuuli kuvitteellisen kankaan ratkeavan, ja mielistä voimakkaampi saattoi työntyä toiseen tutkimaan syvemmältä. Se tunkeutui vastaanottavaiseen maastoon kartoittamaan piiloon painettuja kaarteita, katsomaan kätköihin sinetöityjä kuvia. Elävänä kuin edellispäivän epäonni pintaan pulppusi muistoja siitä, kuinka Draco oli vuosien varrella kietoutunut vihreisiin peittoihin koskettaen itseään, huohottanut vuoteen varjoissa tyynyynsä ajatellen opettajaansa, kuvitellut tämän kehon kehollaan, painautumassa häntä vasten tuvan tyhjässä oleskeluhuoneessa tai hämyisessä liemiluokassa seinien kylmiin kiviin nojaten, hän oli taipunut tarjoten itsensä ja polvistunut Kalkaroksen eteen. Kun hän nyt oli kääntymäisillään pois, noiden häpeällisten haaveiden lomaan kudottiin hellästi rihmoja vastaavista visioista, hänelle aiemmin vieraista - hän istui Kalkaroksen sylissä puna kalpeaa hipiäänsä kaunistaen, vaikersi vasten miehen ohimoa taitavien sormien tuodessa hänelle tyydytystä, koskettaen kaikin mahdollisin tavoin, hänen kätensä tarrautuivat mustaan tukkaan samalla palolla kuin ne nyt tarrautuivat mustaan kaapuun, mutta pelkästä nautinnosta, puhtaasta euforiasta.

Näissä toinen toisiinsa kiinni punoutuvissa päiväunissa heidän huulensa kohtasivat uudelleen ja uudelleen loputtomissa suudelmissa, kiihkeissä ja nälkäisissä ja levollisen raukeissa, rakastavissakin kai, kunnes Draco ei enää saattanut lainkaan ajatella sen kaiken muuttuessa todeksi. Kalkaroksen huulet kulkivat pitkin hänen ihoaan, koskettivat kulmaa ja suutelivat suljettuja silmäluomia, painautuivat hänen huulilleen käsien vaeltaessa kyljille, ja mahtavan mielen ote toisesta tiivistyi entisestään kehojen liittyessä liikkeeseen. Kalkaroksen kelmeitä kasvoja raidoittivat punaiset ruhjeet, pedon teränkaltaisten kynsien leikkaamat, ja syvällä Dracon alimmassa tajunnassa alkoivat muodostua ne laulunkaltaiset loitsut, jotka olivat kerran hänenkin haavansa paikanneet. Heidän suunsa eivät irtautuneet toisistaan, kielet kietoutuivat yhteen siinä missä tietoisuudet linkittyivät lähtemättömästi ankkuroituen toistensa perustuksiin, ja vaikkei parannuksen sanoja kai koskaan ääneen lausuttukaan, ne olivat väkevästi läsnä väristen heidän välillään, siirtyen mieleltä ja kieleltä toiselle. 

Sen kaikkein suurimman äänettömän taikuuden myötä häviäjän kortitkin muuttivat muotoaan, ne saivat pintaansa uudet kuvat, uudenlaiset hallitsijat täyttämään tehtäväänsä. Aiemmin armeliaasta pimeydestä kielivät ristit ja padat peittyivät vereen - hänen omaansa, Kalkaroksen, ja kaikkien niiden, joiden murha vartoi aivan nurkan takana, mutta joita surmaamaan hänestä ei ehkä olisikaan - kun taas sydämet sekä timanttien muotoa tavoittelevat ruudut värjäytyivät synkempiin sävyihin, entistä syvempiin. Katsoessaan uudelleen entisen opettajansa silmiin Draco tunnusteli ensimmäisen kerran toisenlaista tapaa puhutella tätä, ei enää professori vaan jotain aivan muuta, ja hän tiesi pitelevänsä käsissään mustista mustinta herttakorttia. Se oli ojennettu hänen huomaansa, hänen hauraisiin otteisiinsa, ja vaikka se olikin nyt maailman mullistuessa avain kaikkeen, se ei ollut pelaamista varten, hän ei saattaisi, ei milloinkaan, koska sen koskettaminen oli jo voitto itsessään.




Black black heart

Something ugly this way comes
Through my fingers sliding inside
All these blessings all these burns
I'm godless underneath your cover
Search for pleasure search for pain
In this world now I am undying
I unfurl my flag my nation helpless

Black black heart why would you offer more
Why would you make it easier on me to satisfy
I'm on fire I'm rotting to the core
I'm eating all your kings and queens
All your sex and your diamonds

As I begin to lose my grip
On these realities your sending
Taste your mind and taste your sex
I'm naked underneath your cover
Covers lie and we will bend and borrow
With the coming sign
The tide will take the sea will rise and time will rape

Black black heart why would you offer more
Why would you make it easier on me to satisfy
I'm on fire I'm rotting to the core
I'm eating all your kings and queens
All your sex and your diamonds

Black black heart why would you offer more
Why would you make it easier on me to satisfy
I'm on fire I'm rotting to the core
I'm eating all your kings and queens
All your sex and your diamonds
All your sex and your diamonds
All your sex and your diamonds
All your sex and your diamonds
All your sex and your diamonds
Oedipus was the first motherfucker.
- Bo Burnham

I want to shave your head and eat your hair like spaghetti.

Lizlego

  • Vieras
Olin ihan ekstaasissa lukiessani. Sitten taas jos pitäisi kuvailla miksi, olen ihan hukassa. Dracon maailman romahdus on mun mielestä yksi koko kirjasarjan suurimpia juttuja. Se on traagista, ja Severus on kaiken traagisuuden ruumillistuma, joten yhdistelmä toimii. Muhun muutenkin tehoaa hidastetut hetket, jotka kuvaillaan pitkästi, värikkäästi ja tunteelta vaikka multa menee vertauskuvat helposti ohi. Käännekohdat vaatii huomiota. Ja aina iskee tosi lujaa käännekohtien muuttuminen tai laukeaminen seksuaalisena toimintana.

Jep. Nämä on näitä älykkäitä kommentteja. ::)