Häntäluu
paritus: Severus/Remus
ikäraja: K-16
genre: vähän kinky heruttelu..?
varoitukset: jos Remuksen susimuoto ja seksi kuulostavat inhottavalta yhdistelmältä, niin en suosittele lukemaan
A/N: Syytettäköön nyt täysikuuta tästä laatupläjäyksestä, piti nimittäin tässä kirjoitella jotain vähän muuta... FF100, sanasta muodot. Osallistuu täällä Fifissä OTP-kymppiin.
Remus Lupinin häntäluu on harvinaisen hyvin muodostunut.
Ja hyvä tarkoittaa tässä yhteydessä voimakasta, poikkeuksellisen selvästi tuntuvaa, huomiota jo pelkällä olemassaolollaan vaativaa.
Severus havaitsi sen jo ensimmäisen kerran Lupinin kanssa sänkyyn päätyessään, teknisesti ottaen oikeastaan ennen sitäkin, sillä hänen sormensa pysähtyivät vaatteita riisuessa tunnustelemaan laihojen, jäntevien pakaroiden ohella tuota terävästi esiin työntyvää uloketta. Kosketus ei kestänyt kauaa, ei hän tohtinut sitä jatkaa, olihan kaikki mahdollinen Lupinin häntään ja sen sellaisiin aiheisiin liittyvä edelleen vähintäänkin vaikeaa, monimutkaista, kai tavallaan kiusallistakin. Seuraavalla kerralla hänen kätensä olivat hakeutuneet toistamaan pikaista tutkimusta, samoin kuten sitä seuraavalla ja sitä seuraavalla.
Lupinin selkärangan viimeiset, pimeydestä kielivät nikamat kiehtovat hänen mieltään suuresti.
Kiehtovat suunnattomasti.
Häntäluu muodostuu neljän tai viiden alimman nikaman luutuessa yhteen; ihmislapsilla ei siis häntäluuta vielä varsinaisesti ole, käytännössä se kasvaa elämän aikana, kun keho muovaa sen omista osasistaan, saa tietyn kohdan itsessään muuttamaan muotoaan. Lykantropian vaikutusta ilmiöön ei ole kukaan koskaan tutkinut.
Severus on varma, että Lupinin häntäluusta olisi laskettavissa enemmänkin nikamia, mikäli hän saisi joskus perehtyä kyseisen ruumiinosan muotoon kunnolla, ajan kanssa ja hiljaisuudessa. Toistaiseksi hän ei ole kehdannut pyytää.
Kunnolla ja ajan kanssa hän on kyllä tutustunut Lupinin häntäluuhun, oi kyllä, mutta kaikkea muuta kuin hiljaisuudessa. Kun sitä silittää, Lupin kehrää tyytyväisyyttään, kiehnää Severusta vasten kuin suuri kissa ja päästelee maukuvia ääniä syvältä kurkustaan. Kun sitä raapii, nuo äänet muuttuvat matalaksi murinaksi, voimakkaasti hieromalla taas Lupinin saa sekunneissa voihkimaan ja vaikertamaan niin, että ilman pätevää äänieristystä se todennäköisesti kuuluisi muillekin kuin vain lähimmille seinänaapureille. Toisinaan Severus aprikoi, voisiko saada Lupinin laukeamaan pelkästään häntäluuta hyväilemällä.
Sen koskettaminen tuntuu edelleen luvattomalta, rivolta ja luonnottomalta.
Sen koskettaminen tuntuu oudolta etuoikeudelta.
Sen koskettaminen muistuttaa Severusta siitä, ettei hän jaa vuodettaan ihmisen kanssa.
Ajatus inhottaa häntä.
Ja kiihdyttää.
Puristaessaan päällään huohottavan, kaulaa purevan ja työntöjensä tahdissa satunnaisesti murahtelevan Lupinin häntäluun sormiensa väliin Severus tuntee pitelevänsä sutta. Polvistuessaan Lupinin eteen kädet ristiselkää pitkin alemmas laskeutuen Severus ajattelee antautuvansa hirviölle, muinaiselle henkilökohtaiselle painajaiselleen, ja Lupinin huulien kulkiessa ahnaina Severuksen keholla päätyen lopulta sulkeutumaan suudelmiin hänen häntäluulleen, Severus tietää levittävänsä jalkansa miehen lisäksi myös eläimelle. Pedolle. Joka omalla tavallaan yrittää syödä hänet elävältä. Silloin hän hautaa kasvonsa tyynyyn toivoen turhaan, ettei Lupin kuule hänen uikutustaan.
Toisinaan, kun Severus painautuu kiinni Lupinin paljaaseen selkään, hivelee tämän karheita rintakarvoja ja hieroo omaa erektiotaan vasten sitä inhimillistä fysiologiaa uhmaavaa, hämmentävän ja ennen kaikkea hävettävän sensuellia uloketta vasten, hän miettii täysikuuta ja sen mukanaan tuomia muutoksia.
Täysimittaista häntää karvoineen kaikkineen.
Pitkää ja pystyvää kieltä.
Paisuvaiskudosta, joka saa parittelevat koiraeläimet jäämään kiinni toisiinsa.
Ja ne ajatukset vasta inhottavatkin. Ja kiihdyttävät. Asiaa ei ainakaan auta hänen mielessään kaikuva, järjen ääneksi naamioitunut kuiskaus, joka huomauttaa taikatieteen edistysaskelten ansiosta lykantrooppien voivan tätä nykyä säilyttää ihmisen tolkun suden muodon ottaessaan, ne eivät satuta tai saalista tai mitään muutakaan sellaista; oikeastaan kyseessä ei ole enää edes eläin vaan sama henkilö hieman erilaisiin nahkoihin verhoutuneena, muutos on lähinnä kosmeettinen, ja tismalleen samaa lihaahan se edelleen on, vaikka solut toisenlaiseen muotoon hetkeksi asettuvatkin.
Remus Lupinin häntäluu on harvinaisen hyvin muodostunut.
Tässä yhteydessä hyvän voi tulkita tarkoittavan myös ihan sitä itseään sanan varsinaisessa merkityksessä.
