Fanifiktio fandomeittain > Taru sormusten herrasta

Ardan loppuun (K-7, Legolas/Gimli)

<< < (2/2)

Lavande:
Kommenttiringistä bonjour~

Voi vitsit, että tykkäilin kirjoitustyylistäsi. Jotkut sitä vaan osaavat käyttää sanoja! Kivan tunnelmallista tekstiä, ja tuo eron enteilemisen tuska jotenkin riipaisi omaakin sydäntä hiukkasen. Täytyy myöntää, että en mikään TSH-fani ole, joten jouduin eka googlettamaan hahmot (olen kyllä nähnyt elokuvat ja lukenut kirjatkin joskus yläasteella, mutta se oli silloin se), niin että ehkä tajusin tekstin hieman himmeämmin kuin mitä joku aiheelle omistautunut. Jos olisin nähnyt kääpiö/haltia-parituksen ennen tätä tarinaa lukiessa, olsiin tehnyt varmaan täysikäännöksen, enkä antanut sille edes tilaisuutta, mutta tämä oli kyllä niin hienostunutta luettavaa, että oikein piristi iltaani.

Kiitos :)

sulo:
Kommenttiringistä, ja taitaa olla jopa ajoissa  :o

Eipä tässä voi muuta kuin yhtyä muihin kommentoijiin ilolla, tykkäsin. Todella taidokas teksti, kaunista ja Tolkienille rytmiltään uskollista kieltä. Ja tarinaltaan koskettava lukukokemus! Angstiromantiikassa on sitä jotain <3 Hahmojen kuvaus osuu kyllä nappiin ja varsinkin Gimlin kääpiömäisyyden luonnehdinta sanavalinnoilla nosti virneen naamalle: esimerkiksi alussa Gimlin tunnetilan kuvaaminen vanteeksi assosioituu minulla suoraan tynnyriin ja ainakin itse kuvittelen kääpiöt sellaisiksi vantteriksi nassakoiksi... Psykologisesti tarkkanäköistä tekstiä, taattua Nappeli-laatua! Kiitos  ;D

// edit: los typos...

Galenwen:
Hivenen myöhässä kommenttiringistä

Aivan ihanan suloinen, oli todellakin pakko kaivaa se nenäliina paketti! En muista lukeneeni tätä aikaisemmin, mutta tyyli oli Tolkienmainen, kuten muutkin ovat jo sanoneet. Yleensä yritän välttää THS ficcejä, mutta täytyy kai kohta puolii vaihtaa THS:n ;)

Aivan ihanan suloinen, tällä jaksan tehä ranskan läksyt ja olla ranskan tunnit...

Kiitos!

Galen

zilah:
Juurikin niin, Nappeli raksu <3

Vaikka minä tätä kommentoinkin, niin tässä tarinassa vain on sellaista lumoa ja ajattomuutta, joka kestää aina vain uusia lukukertoja. Yhä edelleen nenäliinapaketti hupenee tuossa vieressäni kun tätä luen, enkä usko että se seuraavillakaan lukukerroilla muuksi muuttuu.

Sinä et ehkä ole tuotteliain tuntemani ficcari, mutta ne mitä kirjoitat, ovatkin sitten ehtaa laatutyötä.  Kiitos jälleen kerran upeasta lukukokemuksesta. Tiedän, että palaan tämän(kin) tarinan pariin vielä monet monituiset kerrat.



zilah

culliina:
Mä olen aika herkkä ihminen tälläisen suhteen, mutta harvoin mikään Titanicia ylittää. No, nyt niin kävi.

Todella rakastuin. Tässä oli niin paljon haltiaa ja Ardaa ja kaikkea sitä kaunista maailmaa, surun ja rakkauden tuskaista coctailia. Luettuani muutaman ensimmäisen kappaleen arvasin jo parkuvani lopussa, mutta tälläistä en silti osannut odottaa.


--- Lainaus ---”Murhe on minullakin, mutta ei synkkä ja epätoivoinen, vaan sellainen kuin on suru ystävien erotessa tietämättä varmuudella seuraavan tapaamisen aikaa.”, Legolas sanoi.
--- Lainaus päättyy ---
Siinä se tuli. Haltioiden olemus kiteytettynä, se jota olen aina rakastanut, mutta jota en omaksumaan pysty - pelkkä Aragornin lähtö on ajatuksena niin utopistinen, ei niin voi tapahtua, saati sitten surun lopettaminen ja uuden aamun näkeminen. Ja silti on haltiain muisti ihmisen pidempi ja he muistavat ja tuntevat kaiken sen kaipuun ja tuskan niin paljon kauemmin -tulee sellainen kalvava sydän särkyy -fiilis. Voi raukkoja, mutta en kuitenkaan pysty sääliä tuntemaan kaiken sen kauneuden tähden.

Ajattelin Cirdanin viestistä ensin, että Legolas olisi epäillyt pääsyään meren yli tai jotain. Tyhmä minä, paljon kauniinpi merkityshän viestillä loppuviimeksi oli :D Kääpiöille annettu kohtalo on niin katkera, ihanaa ettei niin tässä käynyt ♥

TLOTR:in hienoimpia, kauneinpia ja samalla surullisimpia piirteitä on karu todenmukaisuus - kuinka mikään ei ole pysyvää, ei kaunis Gondor tai Eregion, Metsämaan valtakunta tai Valarin kaupunki, ei edes Arda itse. Niin kaunista ja niin surullista, tämä sarja on itkettänyt minua enemmän kuin Titanic koskaan (, mikä on aika paljon ottaen huomioon, että Titanicissa parkuminen alkaa ensimmäisen DiCaprio-kohtauksen jälkeen). Koskettavinta on ehkä juuri katoavaisuuden suoraan verrannollisuus maailmaan, kuinka ei ihana Tolouse tai Lapin suot ole ikuisia jatkuvassa maailmassa. Nyyh, itkettää :'( Sitä se hallinnan tunteen petto teettää, toisaalta on ollut aika karua tajuta tälläistä jo ala-asteella ja angstata maailmantuskissa siitä asti... damn, skteptisyys on maailman kunnia ja syöpä.


--- Lainaus ---”Ystäväni, pimeät ovat päiväni Lännen Ääressäkin, kun et enää ole kanssani”, haltia kuiskasi ja Gimli avasi silmänsä...Minä tiedän, että osani on Lúthienin osa, enkä itke enää.
--- Lainaus päättyy ---
:'(  ei ehkä Legolas itke, mutta minä voin hänen puolestaan! Niin kaunista, niin herkkää ja niin ah! Todellista masokistisuutta rakastaa tälläistä tuskan tunnetta, mutta kui kaunista! Luthien on Ardan Romeo&Julie, mutta vain jotain paljon parempaa, vai kenties pahempaa? En tiedä, kuinka sitä voisi osata sanoa?

--- Lainaus ---haltia sanoi ja suuteli kääpiötä suulle, eikä suudelma ollut lyhyt.
--- Lainaus päättyy ---
Hah, en voinut kuin nauraa ;D Niin tuitui, tulihan se sieltä. Ihana kevennys muuten niin surullisen kauniissa tekstissä.

Kiitos tästä, todella.

~culliina

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[*] Edellinen sivu