Kirjoittaja Aihe: FFIX: Sinistä (K-12, fluff, A/U, romance, H/C, Garnet x Zidane)  (Luettu 2771 kertaa)

Poissa Afeni

  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 24
    • Kuunvalon keijun kotilehto
Author: Afeni
Rating: K-12
Disclaimer: En omista FFIX:ä, vaikka kovasti haluaisin. Ja Ziddan on ominut jalokuusi <_<
Genre: Romance, angst, fluff, alternative universe, hurt/comfort
Paring: Garnet/Zidane
Summary: Sieluton kylä ja sininen valo. Jos Zidane ei saakaan angstauskohtausta, niin kuka sen saa. Miten reagoi Terran maailmaan ihminen, joka on tottunut Gaian aurinkoon?
A/N: Juu, tämä ei ollut helppo kirjoitettava. Itselle tuli pari kertaa sellainen olo, että halusin työntää sormet kurkkuuni. Eli hieman tahmeaa fluffyisuutta luvassa loppupuolella.

Challenge:

"tapahtumat tapahtuis terralla. zidda ja kumppanit on just saapunu sinne ja 'tutustunu' siihen häntäheikkityttöön joka siellä niitä sitten opasti, jonka nimeä (joka oli kiva  ) en nyt kuollaksenikaan muista. ehkä kuitenkin ymmärrät.   dagger vertailis itseään siihen/niihin tyyliin: 'miten zidane voi välittää minusta ollenkaan kun on tavannut kaltaisiaan.' *angst angst* angstailee vähän sitä jossain yksinään, mut sit zidda tulee paikalle ja jotain söpöä" - jalokuusi

Sinistä

Kaikki oli niin sinistä. Rakennukset, kasvit, maa, taivas… kaikki. Ihme kun asukkaatkin eivät olleet sinisiä. Garnet ei voinut todellakaan hyvin. Hän oli menettänyt tajunsa aiemmin ja muut olivat huolehtineet hänestä kiitettävän hyvin. Kaikki muut paitsi Zidane. Eiko oli ollut erityisen huolehtivainen, kuin pikkusisar. Ja nyt tyttö oli mennyt etsimään Zidanea.. luultavasti turhaan, sillä miksi pojalla olisi enää mitään kiinnostusta Garnetia kohtaan.

”Minä menen kävelylle”, Garnet ilmoitti muille ja kampesi itsensä ylös sängystä.
”Eikö teidän kannattaisi levätä vielä, prin.. kuningatar?” kapteeni Steiner tiedusteli selvästi huolestuneena. Garnet puisteli päätään ritarille. Steiner huolehti liikaa.
”Minä voin tulla seuraksi”, Freya tarjoutui. Garnet oli varma, että rottanaisen kulmat olivat huolekkaina koholla punaisen hatun reunan alla.
”Ei kiitos, pärjään kyllä yksinkin”, kuningatar huokaisi. Hän tunsi muiden katseet selässään jättäessään pienen huoneen taakseen.

Bran Bal avautui Garnetin silmien edessä pyöreänä ja sinisenä. Kuka kaupungin oli sitten rakentanutkin, oli ilmeisen mieltynyt vain yhteen väriin ja sen eri sävyihin. Toisaalta koko maailma tuntui toistavan samaa väriä. Valokin oli sinistä.

Garnet lähti kulkemaan poispäin kaupungin keskustasta. Niin, hän muisti varsin hyvin Zidanen tarinan, jonka poika oli kertonut hänelle Mustien maagien kylässä. Zidane oli kertonut pojasta, joka ei tiennyt, mistä oli kotoisin. Poika oli muistanut ainoastaan unissaan näkyvän sinisen valon ja tuon johtolangan perusteella lähtenyt etsimään kotiaan koskaan sitä löytämättä, kunnes oli lopulta luovuttanut ja ymmärtänyt, että hänen kotinsa oli siellä, missä ystävätkin olivat.

Vaan entäpä jos poika jonain päivänä löytäisikin sinisen valon ja oikean kotinsa? Garnet potkaisi polulla sinistä kiveä ja huokaisi raskaasti. Tämä muutti kaiken. Oli päivän selvää, että Zidanen koti oli löytynyt. Jos sininen valo ei riittänyt todisteeksi, tarvitsi vain katsoa Bran Balin asukkaita. Kaikilla oli samanlaiset vehnänvaaleat sotkuiset hiukset ja häntä. Jokainen asukas oli kuin kopio Zidanesta. Kasvonpiirteissä ja pituudessa oli pieniä eroja, mutta muuten kaikki olisivat voineet olla sisaruksia keskenään.

Zidane oli löytänyt perheensä ja jäisi kenties heidän kanssaan asumaan. Garnetilla taas ei ollut mitään jäljellä, sillä hänen oikea äitinsä oli kuollut Madain Sarin tuhossa ja hänen kasvattiäitinsä Kuja oli puolestaan surmannut. Eiko oli ehkä lähinnä perheenjäsentä Garnetille, eivätkä hekään välttämättä olleet sukua toisilleen, vaikka olivatkin molemmat summonereja. Garnetin kaikki läheiset olivat saaneet surmansa. Olihan tietysti Cid-setä, mutta tämä asui Lindblumissa.

Kaikista pahinta oli, että Garnet oli nähnyt silmällisen ilmalaivan, kun he olivat saapuneet Bran Balin liepeille. Sama ilmalaiva oli aiheuttanut Madain Sarin tuhon ja ilmestynyt myös Alexandrian taivaan ylle tuhon päivänä. Se ilmalaiva oli täällä.. täällä, missä kaikki Zidanen sukulaiset asuivat. Oli heidän vikansa, että Garnet oli menettänyt kaiken.

Garnet ei voinut syyttää Zidanea siitä, mitä tämän perhe oli tehnyt, mutta hän oli silti katkera. Pojan suku oli riistänyt häneltä kaiken ja nyt.. Nyt Zidane oli vihdoin löytänyt tiensä heidän luokseen, joten Garnet menettäisi pojankin. Se tyttö, Mikoto, varmasti parasta aikaa viettelisi Zidanea, eikä poika tietenkään voisi vastustaa, koska he olivat niin samanlaisia.

Mitä yhteistä Garnetilla ja Zidanella muka oli? Garnet oli ollut prinsessa heidän tavatessaan, nyt hän oli kuningatar omalla oikeudellaan. Zidane oli pelkkä näyttelijä ja varas sekä lisäksi kamala naistennaurattaja. He olivat täysin eri yhteiskuntaluokista ja elivät tyystin erilaista elämää. Se oli tullut harvinaisen selväksi heidän matkansa aikana, kun Zidane oli yrittänyt opettaa Garnetia tavalliseksi tytöksi. Niin, heillä ei todellakaan ollut mitään yhteistä. Ehkä olikin parempi, että Zidane unohtaisi Garnetin ja muuttaisi tänne asumaan Mikoton kanssa.

Garnet istahti sinisen puun siniseen varjoon. Kuinka masentava paikka! Miten kukaan saattoi viihtyä täällä? Sininen oli kaunis väri, kun katseli meren aaltoja ja niiden ylle kaartuvaa taivasta, mutta tällainen sinisyys oli vain syvästi masentavaa ja unettavaa. Onnetonta, surullista. Eikö sininen ollutkin masennuksen väri? Garnetin kohdalla se ainakin tuntui toimivan niin.

Mikoto oli niin kaunis. Hänen vaaleat hiuksensa korostivat hänen kasvonpiirteitään täydellisesti. Siniset silmät säihkyivät eläväisinä.. Ja hänellä oli häntä. Ei sillä, että Garnet olisi halunnut häntää. Hän vain olisi halunnut Zidanen. Nyt kuitenkin vaikutti siltä, ettei se ollut mahdollista. Mitä hän oli oikein kuvitellut? Että prinsessa ja varas voisivat saada toisensa? Olipa se ollut typerää, elämä ei ollut mikään satu, joka päättyi sanoihin ”ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun saakka”. Ei, yleensä loput olivat elämässä onnettomia. Rakastavaiset eivät saaneet toisiaan, vaan kaikki päättyi katkeriin kyyneliin.

Tarjoaisiko elämä nyt Zidanelle onnellisen lopun ja Garnetille pelkkiä kyyneliä? Luultavasti.

Tyttö kietoi kätensä polviensa ympärille ja keinutti itseään. Hän toivoi, ettei mitään tästä kaikesta olisi koskaan tapahtunut. Kunpa Zidanen sukulaiset eivät olisi tuhonneet Madain Saria. Silloin Garnet olisi saanut elää elämänsä onnellisena vanhempiensa kanssa. Hän ei olisi ehkä koskaan tavannut Zidanea, mutta hän olisi saanut pitää perheensä ja elää siten kuin hänen oli tarkoitettu.

Kaikki oli noiden kirottujen hännällisten apinoiden vika!

Nuori kuningatar purskahti itkuun. Hänestä ei ollut mihinkään. Hän ei pystynyt hallitsemaan edes omaa elämäänsä, joten miten hän muka pärjäisi Alexandrian hallitsijana. Hän oli pelkkä surkimus, joka näytteli kuningatarta. Hän ei totisesti ansainnut asemaansa. Olisi parempi, jos hän vain livahtaisi pois ja eläisi elämänsä yksinäisyydessä. Muut luulisivat, että hän vain oli kadonnut Terralle, ehkä surisivat hetken ja jatkaisivat sitten eteenpäin. Alexandrialle valittaisiin uusi hallitsija, joku sellainen, joka todella ansaitsi kruunun ja kykenisi tekemään järkeviä päätöksiä. Oikea kuningatar.

”Dagger?”

Garnet kohotti kasvonsa ja pyyhkäisi nopeasti kyyneleet silmistään. Hän toivoi, etteivät turvonneet ja punaiset silmät tai juovalliset posket paljastaisi häntä.

”Eiko sanoi, että kaipasit minua. Mietinkin, milloin tajuaisit, että minä olen kaikki, mitä tarvitset”, Zidane naurahti ja istui tytön viereen. Hän kietaisi kätensä Garnetin hartioiden ympärille virnistäen samalla leveästi. Garnet yritti ravistaa sen pois.
”Ei sinun tarvitse esittää”, tyttö mutisi vihaiseen sävyyn.
”En ymmärrä..”

Kuningatar kohottautui parempaan asentoon ja työnsi pojan käden pois kiukkuisesti. ”Kyllä minä tiedän, että tämä paikka on sinun kotisi. Löysit sen pahuksen sinisen valosi!”
”Niin löysin”, Zidane totesi kovin hämmästyneen oloisena.
”Ja löysit koko sukusi ja sen tytön.. Mikoton! Kyllä minä tajuan, että hän on samanlainen kuin sinä, eikä tällainen.. tällainen hienohelma. Tajuan, että teillä on paljon enemmän yhteistä kuin meillä kahdella koskaan! Niin, että ei sinun tarvitse esittää, voit ihan hyvin mennä hänen kanssaan!”

Garnet ponnahti jaloilleen ja pyyhkäisi vihaisesti kyyneliä, jotka uhkasivat taas nousta hänen silmiinsä. Zidanekin nousi. Poika hieroi takaraivoaan hämmentyneenä ja näytti kovin eksyneeltä.
”Miksi minä haluaisin mennä hänen kanssaan?”
”No, tehän olette kuin luodut toisillenne!” Garnet sopersi. Miksi Zidanen piti esittää? Kyllä hän tiesi, ettei poika halunnut rikkoa hänen sydäntään, mutta suoraan sanominen sattui vähemmän kuin kiertely. Tämä oli kamalaa. ”Te olette kuin kaksi marjaa, täydelliset yhdessä.”
”Niin no, tuossa varmaankin olet oikeassa…”

Tuntui kuin sinisen sävyt olisivat muuttuneet tummemmiksi Zidanen sanojen myötä. Garnet vetäisi syvään henkeä ja niiskaisi sitten kuuluvasti. Kuinka julmaa! Zidane myönsi suoraan, että hän ja Mikoto kuuluivat yhteen, eikä Garnetilla ollut enää mitään merkitystä. Garnet oli ollut pelkkä leikkikalu, hetken hupi pitkän matkan aikana. Nyt poika oli löytänyt todellisen rakkautensa, juuri kun Garnet oli vasta alkanut ymmärtää, mitä oikeasti tunsi poikaa kohtaan.

”Painu sitten.. mene, juokse jo!” Garnet huusi. ”Mitä sinä vielä siinä seisot? Jos kerran Mikoto on sinulle niin rakas, niin mene ja unohda minut. Ei minulla ole mitään väliä, ei ole koskaan ollutkaan!”
”Totta kai Mikoto on minulle rakas”, Zidane totesi selittelevään sävyyn.
”Älä, minä en halua kuulla!”

Mutta Zidane ei selvästikään kuunnellut. Hän astui eteenpäin ja tarttui Garnetia tiukasti leuasta. Kuumat kyyneleet valuivat tytön vaaleille poskille. Garnet oli jo ehtinyt kuvitella tulevaisuuden. Zidanen hänen rinnalleen hallitsemaan. Miksi hänen oli pitänyt olla niin typerä? Miksi hän oli uskotellut itselleen olemattomia?

”Dagger, Mikoto on kuin sisko minulle”, Zidane kuiskasi. ”Kaikki täällä ovat tavallaan sisaruksiani, joka ikinen. He ovat perheeni.”
”Mitä?” Garnet kysyi. Hän ei pystynyt sisäistämään pojan sanoja.
”He ovat perheeni, sukuni, minun vertani”, Zidane toisti. ”Mutta sinä olet minun sydämeni ja sieluni. En koskaan vaihtaisi sinua pois. Tiesin sen siitä hetkestä alkaen, kun näin sinut ensimmäistä kertaa. Pysäytit koko maailman, melkein unohdin tehtävämme. Sillä hetkellä tiesin, etten koskaan voisi elää ilman sinua. Dagger, sinä olet minun elämäni. Ilman sinua ei ole minua.”

Garnet nieleskeli yrittäen sisäistää pojan sanoja. Kuin sisko? Perhettä? Eikö Zidane siis halunnutkaan Mikotoa?

”Minä olen koko ajan yrittänyt sanoa sinulle, että pidän sinusta ihan oikeasti, mutta sinä.. sinä et ole halunnut ymmärtää, Dagger”, Zidane huomautti pitäen yhä kiinni tytön leuasta. Garnet nosti arkana vetistävät silmänsä. Zidane näytti siltä, että puhui totta. Tyttö nyökkäsi varovaisesti. ”Joten miten olisi nyt se suukko, rakas vaimoni?”
”Me olemme naimisissa vain Conde Petiessa”, Garnet huomautti, muttei voinut olla hymyilemättä. Zidane muisti.
”Se voidaan korjata vielä, kunhan pääsemme takaisin Gaialle”, Zidane vastasi ja painoi huulensa tytön huulille.
« Viimeksi muokattu: 06-08-2012, 14:41:33 kirjoittanut Chuuko »
"World not complicated place. World only have two things: Things you can eat and things you no can eat." - Quina [Final Fantasy IX]

Paikalla zilah

  • Sydänten kapteeni
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 2503
  • "Olet tullut laivaan, luumuseni?"
    • Zilahin Kirjasto
Tämä oli kaunis pikku tarina. En juurikaan tunne noita hahmoja, mutta siitä huolimatta pysyin yllättävänkin hyvin mukana.  Pidin todella paljon noista ympäristön kuvauksista, tuntui kuin sen olisi pystynyt näkemään, niin eläväkksi olit saanut tekstin. Eikä tuo loppu minusta liian fluffyinen ollut, mutta minä nyt olenkin söpöilyn suurkuluttaja.  ;D

Kiitosta tästä,


zilah

Poissa Afeni

  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 24
    • Kuunvalon keijun kotilehto
Itse en kamalasti söpöilystä perusta, joten ehkä tämä on vain sitten minun näkökulmastani hitusen liian fluffuinen :D

Kiva kuulla, että pidit tästä ja kuvailuistani. Kiitokset sinulle kommentista ^^
"World not complicated place. World only have two things: Things you can eat and things you no can eat." - Quina [Final Fantasy IX]