Muu fanfiktio > Pelit

FFVII/CC, Even Angels Fall, K-16 (Sephiroth/OC)

<< < (2/2)

piratesse:
Luku 5. - Yllättävä vapaapäivä

Saito & Shinomorin vuoropäällikkö kiirehti toimiston halki. Hän pujotteli mappikärryjen, sermien ja sirittävien näyttöjen välistä ja etsi tiettyä ihmistä. Sälekaihtimet pitivät kadun hälinän uneliaan toimiston ulkopuolella.

”Neiti Koya, onneksi ette ehtineet lähteä lounaalle”, mies sanoi hermostuneen oloisesti saavuttuaan oikean työpisteen kohdalle. Kaljuuntuva ja riukumaisen laiha esimies hikoili voimakkaasti huonosti ilmastoidussa tilassa ja näytti suorastaan pahoinvoivalta. ”En tiedä, miten olisin selittänyt sen heille.”

Minea nosti päätään. Hän oli juuri syventynyt lopettelemaan erään kahvilayrityksen tilinpäätösanalyysia ja oli luvannut itselleen saavansa lähteä syömään vasta, kun oli saanut työn tehtyä.

”Mihin te olette sekaantuneet?” Mies kysyi ja oli entistä hermostuneempi. Minea ei ollut koskaan nähnyt päällikköään niin vaikean oloisena.

”Mistä on kyse?” Minea kysyi ymmällään.

”Tuolla on kaksi Turkia ja kysyvät teitä.”

”Turkia?”

”Shinran tiedustelupalvelun miehiä. Sanotaan, että he olisivat myös Shinran johtajien henkivartijoita ja salamurhaajia, mutta en tiedä siitä.”

”Ja kysyvät minua?” Minea näytti kummastuneelta.

”Aivan. Mitä te olette oikein tehnyt?”

Minea tuijotti päällikköään. Hän oli aivan varma, että kyseessä oli puhdas erehdys.

”Sanoinhan, että se oli Rufus Shinra, jota sinä treffailit!” Irie sanoi ja nousi katsomaan sermin toisella puolella istuvaa ystäväänsä.

”Eikä ollut!” Minea ärähti ja kääntyi takaisin työnantajansa puoleen. ”Tämä on varmaan joku väärinkäsitys...”

”Turkit eivät erehdy”, mies sanoi tiukasti. ”Ymmärtäähän neiti Koya, että jos tähän ei löydy pian jotain järkevää selitystä, emme voi pitää teitä enää täällä.”

”Mutta...”

”Yritykselle ei tee hyvää jos joku työntekijä on Shinran tarkkailun alla.”

Valmiiksi apein mielin Minea nappasi tuolin selkänojalle jätetyn jakkunsa ja puki sen päälleen. Irie yritti hymyillä rohkaisevasti sermin toiselta puolelta, mutta onnistui näyttämään vain pahoittelevalta. Minea kohautti harteitaan ja käveli esimiehensä perässä asiakastiloihin. Mitä asia sitten koskisikin, häneen olisi nyt isketty polttomerkki. Palkankorotuksista oli turha enää mainitakaan ja huonolla tuurilla työsuhdekin katkeaisi lyhyeen. Midgariin muutto ei tuntunut enää kovin ruusuiselta.

Ovensuussa häntä odotti järkytys. Minea oli nähnyt kirkkaanpunaisen välähdyksen asiakaspuolelta, mutta ei silti todella kuvitellut tapaavansa miehiä, jotka olivat seuranneet hänen ja Irien lounastaukoja. Kalju aurinkolasityyppi ja punatukkainen rennosti pukeutunut mies odottivat ovensuussa. Punatukkainen jauhoi konemaisesti purukumia ja oli haudannut kädet housujensa taskuun. Hän näytti edelleenkin siltä, että olisi nukkunut pommiin, vetänyt vaatteet päälleen kiireessä ja unohtanut sitten siistiä ulkomuotonsa.

”Minea Koya?” Kalju mies sanoi.

Nainen nyökkäsi ja tunsi itsensä täydellisen typeräksi. Miehet olivat seuranneet häntä ainakin kaksi viikkoa. Kuka tiesi, kuinka pitkään sitä oli kestänyt? He varmasti tiesivät hänen nimensä ilman, että hänen pitäisi itse varmistaa asia.

”Mistä on kyse?” Minean esimies kysyi vilkaistuaan kumpaakin Turkia ja sitten kohdisti kysymyksensä huolitellun ja jäykän näköiselle kaljupäälle.

”Siitä emme voi puhua”, kalju mies sanoi ja kohensi aurinkolasejaan.

”Sinun on tultava mukaan, yo”, punatukkainen ilmoitti osoittaen Mineaa sormella, purukumia edelleen jäystäen.

”Miksi? En ole tehnyt mitään”, Minea kysyi.

”Toimimme käskyjen mukaan”, kaljupää totesi.

**

Minea ei ollut koskaan aiemmin ollut helikopterissa. Hänelle ojennettiin välittömästi kuulokkeet, jotka pitivät roottorien metelin inhimillisenä ja kuulokkeisiin asennetun mikrofonin ansiosta saattoi kuulla muiden puheen. Kahden Turkin lisäksi helikopterin takaosassa Minean vieressä istui varsin hauskannäköinen mies, jonka mustat hiukset oli sidottu niskaan lyhyelle ponihännälle. Otsalla, silmien välissä oli tumma kastimerkkimäinen luomi. Mies oli pukeutunut vastaavaan siistiin mustaan pukuun kuin aurinkolasityyppi ja Minea päätteli hänen kuuluvan myös samaan porukkaan. Nainen yritti aikansa tiedustella mistä oli kyse, mutta roottorien melu peitti hänen äänensä täysin kuuluvista. Vieressä istuva mies näytti eleillä, ettei Minean kuulokkeiden mikrofoni ollut päällä.

Helikopterin noustessa ilmaan, Minea takertui istuimeensa turvavöistä huolimatta. Hän oli vakuuttunut siitä, että kone tipahtaisi, hän lipeäisi istuimeltaan tai ovi aukeaisi ja hän paiskautuisi korkeuksista kuolemaansa. Hän rauhoittui vasta, kun matkaa oli tehty viitisentoista minuuttia ja kone lensi tasaisesti. Minea oli yllättynyt, että suorastaan löysän näköinen punapää hallitsi helikopterin niin hyvin.

Midgar jäi nopeasti taakse ja jokaiseen ilmansuuntaan levittäytyi kivinen ja pölyinen tasanko, jossa ei kasvanut mikään. Makoreaktoreista johtuen Midgarin ulkopuoli oli pitkälle kuollutta tasankoa.. Turkit olivat vaiti suurimman osan matkaa, vain välillä vaihtaen muutamia sanoja liittyen johonkin, mistä Minea ei ollut tietoinen. Hänelle selvisi kuitenkin sen verran, että punapäisen nimi taisi olla Reno, kaljupää Rude ja hänen vieressään istuva mies Tseng.

Maisema alkoi vähitellen muuttua ja tasangolle ilmestyi ensin kitukasvuisia pensaita ja ruohotuppaita, hieman myöhemmin kasvillisuus lisääntyi ja sai vihreämpää väriä.

”Olemme perillä, yo”, Reno sanoi ja hänen äänensä särähti kuulokkeissa. Hän ohjasi helikopterin lähemmäs vehreää rinnettä. Minea tarrautui kaksin käsin istuimeensa, kun kone teki jyrkän kaarroksen alaspäin. Hänen vatsansa oli kääntyä ylösalaisin.

Minean vieressä istuva Tseng ilmoitti, että laskeutumisen jälkeen olisi käveltävä rinteen pohjoisreunaan. Hän selvitti hyvin kohteliaaseen sävyyn, että naisen kannattaisi koneesta noustessaan pitää pää matalana ja liikkua hyvin ripeästi roottorien paineaallon ulkopuolelle. Minea nyökkäsi ymmärryksen merkiksi. Ja tämän jälkeen jalkojen pitäisi vielä kantaa? Sen jälkeen mustahiuksinen mies totesi, että Minea voisi ottaa kuulokkeet pois ja nousta koneesta. Hän irroitti turvavaljaat ja Tseng avasi hänelle oven. Oven alaosa laskeutui portaiksi ja Minean polvet tutisivat armotta hänen laskiessaan jalkansa niille. Vasta noustuaan koneesta ulos, hän tajusi, etteivät Turkit olleet tulossa mukaan.

”Ette voi jättää minua tänne keskelle ei mitään!” Minea protestoi ja Tseng pudisti päätään. Hän näytti käsillään, ettei kyennyt kuulemaan naisen sanoja. Mies osoitti kädellään pidemmälle rinnettä ja helikopteri nousi uudestaan ilmaan. Roottorinlapojen jyrinä ja niiden aikaansaama paine pakottivat Minean perääntyvän kauemmas.

”Kusipäät!” Minea huusi silkkaa raivoa pihalle, kun Turkit jättivät hänet jälkeensä. Helikopteri katosi nopeasti siihen suuntaan, mistä oli tullutkin. ”Ne tulevat takaisin. Ihan kohta”, Minea vakuutti itselleen ja seisoi paikoillaan haluamatta liikkua. Edes helikopterin ääntä ei kohta enää kuulunut. Hän nipisti huulensa yhteen ja räpytteli hetken silmiään. Päivän jännitys, yksin jättäminen ja epävarmuus yrittivät ottaa hänestä otetta, mutta Minea kieltäytyi itkemästä. ”Ihan koska tahansa.”

Odotettuaan viitisen minuuttia helikopterin paluuta, Minea alistui kohtaloonsa ja lähti kävelemään osoitettuun suuntaan. Hänellä oli työkengät, suhteellisen matalakorkoiset avokkaat jalassaan, mutta niilläkin kulkeminen luonnossa oli vaikeaa. Korko pyrki jatkuvasti uppoamaan heinikkoon tai pehmeämpään maahan.

Ohitettuaan kaksi vain hieman häntä pidempää puuta, Minea saapui aukiolle, joka päättyi jyrkänteeseen. Sen takaa aukesi vehreä, levollinen maisema. Asutusta ei ollut näköpiirissä. Jyrkänteen reunalla seisoi yksinäinen valkohiuksinen hahmo selin Mineaan ja katseli jonnekin kauas. Sephiroth. Niistä hiuksista ei vain voinut erehtyä. Tällä kertaa kenraalilla oli aseensa, itsensä mittainen Masamune, vyöllään ja miekan kiiltävä pinta heijasteli auringon valoa. Kevyt tuulenvire liikutteli hopeaa välkehtiviä hiuksia ja Sephiroth seisoi suorana kuin patsas.

”Sephiroth!” Minea sähähti kompuroidessaan lähemmäksi. Hän ymmärsi välittömästi, miksi Turkit olivat tuoneet hänet tähän paikkaan. Kenraali kääntyi hitaasti ja hymyili naiselle.

”Sininen taivas rauhoittaa mieltä.”

”Mitä?” Minea sanoi hölmistyneenä ja seisahtui paikalleen.

”Tähdetkin näkyvät täällä Midgaria paremmin.”

”Lopeta tuo hölynpölyn jauhaminen!” Minea kirahti ja upotti korkonsa taas pehmeään maahan. Kenkä tipahti jalasta ja hänen oli pakko kumartua nykäisemään se irti. ”Minkä takia me olemme täällä? Minkä hiton takia minä olen täällä yleensäkään!”

”Minulla on vapaapäivä”, Sephiroth totesi, sulki silmänsä ja veti nenän kautta henkeä.

”Minulla ei! Minut raahattiin tänne suoraan kesken työpäivän ja jos oikein ymmärsin, niin eipä taida olla työpaikkaakaan tämän jälkeen!” Minea huusi ja löi ilmaa toisella kädellään. Sephiroth hymähti pehmeästi.

”Se ei ole merkityksellistä.”

Minea tuijotti kenraalia ja oli tikahtua raivoonsa. Tämä ei ollut sama Sephiroth, joka oli ärtynyt tahroista lasipöydässään ja jynssännyt niitä pukeutuneena pyjamahousuihin. Jyrkänteellä seisoi se Sephiroth, jonka maailma tunsi sankarina, ylivertaisena sotilaana ja johtajana. Tässä miehessä ei ollut jälkeäkään epävarmuudesta. Sephiroth teki juuri niinkuin halusi, eikä kukaan estänyt häntä. Kenraali näytti Mineasta paljon pidemmältä ja vaikuttavammalta kuin mikään lehtikuva antoi ymmärtää. Olkasuojuksin varustettu pitkä nahkatakki, SOLDIERin leveä vyö ja mustat nahkahousut olivat vaikuttava yhdistelmä. Paitaa miehellä ei ollut ja takki paljasti treenatun rintakehän olkasuojusten remmien välistä.

”Mitä hittoa sinä minusta haluat?” Minea älähti voimattomasti. Sephirothin luontainen arvovalta tuntui niin ylitsevuotavalta, ettei Minea pystynyt olemaan niin kiukkuinen miehelle kuin olisi halunnut. Kevyt hymy kenraalin kasvoilta ei kadonnut hetkeksikään ja hän ojensi vasemman kätensä Mineaa kohti. Nainen katsoi Sephirothia aluksi epäluuloisesti, astui sitten pari askelta eteenpäin ja ojensi oman kätensä kohti miehen hansikoitua kättä. Sephiroth käänsi kämmenensä alaspäin ja laski hopeisen kaulariipuksen Minean käteen.

”Sinulta jäi tämä.”

Minea tuijotti kämmenellään lepäävää riipusta. Hän oli saanut korun syntymäpäivälahjaksi vuosia sitten perheeltään ja oli kuvitellut hukanneensa sen. Hän oli jo moneen kertaan sättinyt itseään siitä, että oli ollut huolimaton ja kadottanut itselleen tärkeän esineen. Hänen mieleensä ei ollut tullut , että se oli saattanut tipahtaa kenraalin asuntoon.

”Kiitos. Luulin kadottaneeni sen”, Minea sanoi hiljaa ja hiveli riipuksen pintaa sormellaan. ”Olisit silti voinut laittaa sen vaikka postiin tai jotain.”

”Pelkällä etunimellä?” Sephiroth kysyi. Minea liikahti häkeltyneenä. Hän ei ollut jättänyt edes puhelinnumeroaan kenraalille, koska ei uskonut tämän soittavan. Mitä sitä turhaan nostamaan toivoa asiasta, mitä ei kuitenkaan koskaan tapahtuisi.

”Ei olisi silti tarvinnut käyttää noita... noita...”

”Turkeja.”

”Niin.”

”Se oli nopeampaa”, Sephiroth kommentoi.

”Minä en ymmärrä”, Minea pudisti päätään ja tuijotti kaulakoruaan. ”Miksi?” Sephiroth kääntyi, eikä se pieni huvittunut hymy kadonnut vieläkään hänen huuliltaan.

”Sinä olet ajatellut minua.”

”Mikä saa sinut kuvittelemaan sellaista?” Minea tuhahti, yrittäen pitää hämmennyksensä sisällään. ”Aika itserakasta.”

Sephiroth hymähti ja lausui sanasta sanaan Minean keskustelun Irien kanssa, jossa Minea myönsi ajattelevansa kenraalia. Nainen sai vain juuri ja juuri leukansa pidettyä kiinni, jottei se loksahtaisi auki. Hän ymmärsi olleensa tiiviimmän tarkkailun alla, kuin oli ikinä uskaltanut kuvitellakaan. Hän tunsi yksityisyyttään loukatun pohjia myöten.

”Tiedän sinusta kaiken”, Sephiroth sanoi. Hän näytti raivostuttavan tyytyväiseltä ja itseriittoiselta. Minea ei kyennyt sanomaan mitään. Hetken hän pudisteli päätään ja katsoi sitten niihin omituisiin, makohohtoisiin silmiin.

”Miksi sinä teet näin?”

”Sinä annoit minulle jotain arvokasta”, kenraali totesi.

”Häh?” Ilmeisesti yksi suihinotto ja pano oli ollut aika kova juttu. Okei, tämä oli hämmentävää.

”Etsin sinut, koska sillä oli merkitystä.”

”Yhden illan jutulla?”

Sephiroth nyökkäsi.

”Tämä ei ole silti oikein. Ei ole reilua kohdella ihmisiä näin!” Minea protestoi, eikä tiennyt olisiko pitänyt saada hysteerinen naurukohtaus vai armoton raivari kenraalin tyynelle käytökselle ja tämän teolle. Mielihyvän aalto kuitenkin liikahti hänen sisällään. Heidän yhteinen yönsä oli selvästi jäänyt kummittelemaan Sephirothinkin mieleen. Se ei siis ollutkaan vaan pelkkä känninen säätö. Jokainen nainen oli varmaan humaltuneena itsekäs ja Minea oli ottanut hävyttömästi Sephirothista oman nautintonsa – ja jostain syystä perusteellinen ratsastusretki oli riittänyt kenraalille. Ei hemmetti. Ei hemmetti vieköön...

”Tule tänne”, Sephiroth sanoi, ojentaen kättään uudestaan Minean suuntaan. Puheen sävy ei ollut pyytävä, vaikka ääni pysyi edelleenkin pehmeänä. Minea veti henkeä, pidätti sitä hetken ja tarttui sitten epävarmasti odottavaan käteen. Sephiroth vetäisi hänet lähelleen.

”Tämä on ihan hullua. Ei mitään järkeä”, Minea ehti sanomaan. Sen jälkeen hän hädin tuskin sai henkeä, kun Sephiroth puristi hänet itseään vasten ja painoi suunsa naisen huulille. Minean polvet notkahtivat siitä voimasta, mikä kenraalista välittyi. Tuulenpuuska kietoi valkohopeiset hiukset heidän ympärilleen.

**

”Whoa. Whoa! WHOA!” Reno huusi. ”Minun silmäni, yo! En ikinä enää näe kunnolla!” Hän työnsi erityisen tarkalla pitkänmatkan kiikarilla varustetun tarkkailulaitteen Ruden syliin ja peitti silmänsä.

”Sephiroth tappaa sinut, jos saa tietää teidän tarkkailleen”, Tseng sanoi ja tutki sylissään olevan kalenterin aikatauluja. Helikopteri oli kymmenen kilometrin päässä siitä paikasta, mihin Sephiroth oli halunnut heidän tuovan kohteensa. Shinran teknologialle se ei silti ollut mikään matka. ”Tarkoitan sitä sanan varsinaisessa merkityksessä.”

”Tätä puolta minä en olisi halunnut nähdä Sephirothista, yo!” Reno vinkaisi ja paineli ohimoitaan. ”Näen painajaisia lopun ikääni. Vai mitä, Rude?”

Hiljainen köriläs tuijotti kiinteästi kiikareilla kaukaisuuteen.

”Rude, yo?”

Mies ei liikahtanutkaan.

”Rude!”

Rude laski kiikarin kädestään ja kohensi aurinkolasiensa asentoa.

”Tyrmistyttävää”, kalju mies totesi ja laski vakoilulaitteen vastahakoisesti sivuun.

**

Helikopteriin istuessaan Minea vilkaisi edessä istuvaa kaljua ja toista, punatukkaista miestä. Varsinkin Reno oli jotenkin hysteerisen oloinen. Hän kiemurteli istuimellaan, vilkaisi pari kertaa Mineaa takanaan ja pidätteli nauruaan.

”Oliko kivaa, yo?”

Minea tuijotti miestä hetken ja sitten ärtyi uudestaan. ”Ei kuulu sinulle paskan vertaa!”

Minean yllätykseksi hänen kuulokkeidensa mikki oli tällä kertaa päällä ja kaikki miehet painoivat käsiä korville naisen kovan ja kiukkuisen äänen kuuluessa kaikille. Hänen vieressään aiemminkin istunut mustahiuksinen mies karautti kurkkuaan. Ääni särähti omituisen sähköisenä kuulokkeissa.

”Reno, pysy asiassa”, Tseng sanoi mikrofoniin ja punapää kallisteli päätään puolelta toiselle sen näköisesti, kuin olisi sanonut :”nillin nillin.” Tseng kääntyi Minean puoleen ja ojensi hänelle punaisen pahvikansion. Nainen otti sen vastaan ja tuijotti sitä kuin se olisi ollut ilmoitus kuolemantuomiosta. Kansion päällä oli isokokoinen Shin-Ra Electric Power Companyn logo.

”Mikä tämä nyt on?”

Tseng ei sanonut enää mitään. Minea vilkuili vuoroin eteensä tuijottavan, selvästi wutailaisen miehen profiilia ja vuoroin kirjekuorta kädessään. Lopulta uteliaisuus voitti ja Minea avasi kansion.

”AAAA!”

Naisen kiljahdus sai Turkit taas tarttumaan kuulokkeisiinsa ja tällä kertaa koko helikopteri heilahti.

”Jösses! Volyymia alas, yo!” Reno kiljaisi omiin kuulokkeisiinsa ja sai koneen tasattua. ”Säikähdin ihan sikana!”

”Ei ole totta!” Minea huudahti, mutta tällä kertaa piti äänensä vähän hiljaisempana. Kansion sisältä löytyi ilmoitus työpaikasta Shin-Ra yhtiöiden palveluksessa. Virallissävyisessä kirjeessä ilmoitettiin, että työt alkaisivat kahden viikon kuluttua maanantaina ja Minean tulisi ilmoittautua perehdytykseen ala-aulassa klo 8.00. Kirje selvitti tarkoin Shinraan liittyviä perustietoja, pukeutumiskoodin ja palkkatiedot. Palkka oli Saito & Shinomorin liksaan verrattuna kolminkertainen.

Kuoresta löytyi myös lukuisa määrä sopimuspapereita vaitiolo- ja salassapitosopimuksia myöten. Sitten kaikkein hätkähdyttävin dokumentti tuli vastaan. Kulkukortti. Siinä oli kaikki Minean tiedot uuden näköistä passikuvaa myöten. Hän ei muistanut lainkaan, että hänestä olisi otettu tuollainen kuva. Minea käänteli papereita käsissään ja puisteli päätään kummastuneena. Ilmankos Sephiroth oli sanonut, ettei ollut väliä, vaikka Minea menettäisikin työpaikkansa. Nainen ei lainkaan tiennyt, miten hänen pitäisi suhtautua tähän, tai koko päivän tapahtumiin.

”Enhän minä ole edes käynyt missään haastattelussa”, Minea sopersi ja painoi käden suulleen.

”Se ei ole tarpeen. Kaikki on järjestetty jo etukäteen”, Tseng sanoi.

**

Minea suorastaan tunsi kollegoidensa katseet selässään, kun hän käveli takaisin työpaikalleen ja sukkuloi työpisteensä ääreen. Johtaja oli näyttänyt pahoittelevalta ja epäileväiseltä, kun nainen palasi ja oli ojentanut hänelle irtisanomisilmoituksen. Minea oli ottanut sen vastaan, lukenut nopeasti läpi ja allekirjoittanut ilman pienintäkään harmin tunnetta. Hän oli vielä koeajalla, joten irtisanomisaikaa ei käytännössä ollut. Pujottaessaan oman kappaleensa Tsengiltä saamaan Shin-Ran kansioon, työnjohtaja oli näyttänyt suorastaan tyrmistyneeltä. Kysymyksiin siitä, mitä tekoa hänellä oli Turkien kanssa ja mikä tuo Shin-Ran logolla varustettu kansio oli, Minea oli vastannut hieman pistävästi, ettei hänellä ollut lupaa puhua asiasta.

”Mitä ne Turkit halusivat sinusta?” Irie kiirehti kysymään, kun Minea seisahtui työpisteensä ääreen.

”Eivät oikeastaan mitään.” Minea istui tuolilleen ja veti syvään henkeä. Hän pidätti sitä hetken ja päästi ilman keuhkoistaan pitkänä huokauksena. Onneksi oli sermit. Työtoverien omituiset katseet olivat tuntuneet lähes ahdistavilta. Liikaa tapahtumia ja liikaa jännitystä yhdelle päivälle, Minea ajatteli mielessään. Kahteenkymmeneenneljään tuntiin mahtui näemmä useamman päivän edestä asiaa. Hän katseli seinien ympäröimää pöytäänsä; kuvaa perheestä näytön vieressä, nastoilla sermiin kiinnitettyjä mietelauseita, kuvia ja sarjakuvapätkiä. Ne varmaan pitäisi irroittaa ja tyhjentää pöytä. Yksi kerrallaan hän poimi ne alas.

”Olen tosi pahoillani, että sait potkut”, Irie suhahti ja rullasi tuolillaan Minean sermin puolelle. Hän pysyi työtovereilta ja johtajalta piilossa sermien takana ja kuitenkin pystyi tyydyttämään uteliaisuutensa. Minea kohautti harteitaan.

”Minä en. Sain uuden työpaikan ja paljon paremmassa paikassa.” Hän livautti saamansa kansion Irien eteen. Ystävättären silmät revähtivät auki hänen nähdessään mistä oli kyse.

”Mitä... Kuinka ihmeessä? Shin-Ralle otetaan tosi valikoidusti työntekijöitä ja saa käydä useampia testejä ja haastatteluja läpi. Yritin sinne joskus minäkin... ”, Irie kummasteli ja selasi kansion sisältöä läpi.

”Älä minulta vaan kysy”, Minea sanoi vieläkin ymmällään ja kasasi samalla tavaroitaan.

”Tämähän on ihan hillitöntä! Minä olen kateellinen sinulle, että pääset sinne! Tämänkö takia Turkit sinut hakivat?”

Minea kohautti harteitaan uudestaan ja sai vähät omat tavaransa kasaan. Hän kävi kaikki pöytälaatikot vielä järjestelmällisesti läpi, mutta ei löytänyt mitään sellaista, mikä kannattaisi ottaa mukaan. Toisaalta... Nitoja näytti varsin tukevalta ja post-it lappuset kivan värisiä. Ehkä niistä olisi hyötyä myöhemmin.

”En tiennyt, että hait Shin-Raltakin töitä”, Irie pudisteli hämmästyneenä päätään.

”En minäkään”, Minea hymyili omituista, sisäänpäinkääntynyttä hymyä. ”Tämä on ollut kyllä kaikkien aikojen oudoin päivä”

”Kerro nyt vähän tarkemmin”, Irie kärtti ja rullasi tuolinsa vielä lähemmäs. ”Mitä tapahtui?”

”Muistatko sen miehen, jonka kanssa minulla oli vähän säpinää tuossa taannoin? Sen, josta puhuin?” Minea hiljensi ääntään ja kumartui tuolissaan lähemmäs ystävärtään.

”Niin?”

”Me törmäsimme tänään uudestaan ja minulla on vähän sellainen olo, että tästä saattaisi ehkä tulla jotain. Ei hänkään ollut sitä meidän juttuamme unohtanut.”

”Missä välissä sinä siihen ehdit törmätä?” Irie hämmästeli.

”Hän on SOLDIER. Me tapasimme tuossa vähän niinkuin samaan otteeseen ja tuota noin... naitiin sitten Midgarin ulkopuolella heinikossa.”
Yllättävä punan aalto kipusi Minean kasvoille. Juuri niin. Tätä ei voinut enää pistää epätodellisen unen piikkiin. Hän oli ihan todella harrastanut seksiä Sephirothin kanssa jo toista kertaa.

”Eikä!” Irie kiljahti ja Minea suhisi naista hiljaiseksi. Hän nousi kurkistamaan sermin reunan yli ja varsin monen korvat tuntuivat venyvän heidän suuntaansa. ”Voi vitsi, mikä onnenmyyrä! Olen kuullut, että SOLDIERit ovat varsinaisia petoja.”

”Tiedä nyt sitten siitä, mutta me taidamme törmäillä nyt useamminkin. Ensi viikko voi olla aika jännä”, Minea naurahti.

TBC

A/N: Minean työpaikan nimi on johdannaista kahdesta muusta pahishahmosta eräästä manga/animesarjasta, jota palvon aina ja ikuisesti. Pisteet sille, joka tietää.

piratesse:
Luku 6 - Helvetillinen työviikko

Minea nykäisi hamettaan. Shinran pukukoodi oli syvältä. Kaikilla naisilla oli polvipituinen hame ja tyköistuva jakku, kaikki samaa riemastuttavan tylsää tummansinistä. Miehillä taas vastaavansävyinen siisti puku. Eläköön yksilöllisyys! Pukukoodi teki myös ihmisten tunnistamisen varsin hankalaksi ilman rintapielessä roikkuvaa kulkukorttia. Ilmankos se yksikin Turk värjäsi päätään.

Ensimmäiset työpäivät olivat menneet suurimmaksi osaksi paikkojen opetteluun ja sen hahmottamiseen, mitä löytyi mistäkin; missä laatikossa klemmarit, nitoja tai korjauslakka olivat. Mistä löytyivät tyhjät mapit ja muut tarvittavat konttoritarvikkeet. Unohtamatta sinunkauppojen tekemistä uuden tietokoneen kanssa. Suurin ongelma oli, ettei se riivattu rakkine halunnut tulostaa mitään kunnolla. Ensimmäiseen kahteen päivään se ei ollut suostunut edes hyväksymään Minean tunnuksia – paitsi jos joku muu oli käynyt kirjautumassa ensin omilla tunnuksillaan sisään. Hänen työhönperehdyttäjänsä oli yrittänyt opastaa häntä, mutta Shin-Ran käyttöjärjestelmä oli selvästi oma persoonansa. Minea oli varma, että oppisi sen aikaisintaan kuusikymmenvuotispäiväkseen.

Minean tehtävänkuva projektiassistenttina liittyi jotenkin SOLDIERiin, mutta mitä työhön kokonaisuudessaan kuului, oli jäänyt vielä hieman epäselväksi. Hieno titteli oli usein vain pintaa arkipäiväisemmille ja tylsemmille työtehtäville. Niinpä viikon ehdittyä puoleenväliin, Minea oli lähinnä matkustanut hissillä, kiikuttanut kiireellisiä papereita paikasta toiseen, metsästäen niihin allekirjoituksia. Suurin haaste oli olla kääntymättä väärään käytävään, löytää oikeat henkilöt ja heidän työhuoneensa – ja palata eksymättä takaisin. ShinRan pääkonttori oli valtava rakennus ja Minea oli varma, että sinne olisi helppo kadota päiväkausiksi.

SOLDIERin kerrokset olivat yksi hankalimmista paikoista. Ei siinä, että se olisi ollut kovin sokkeloinen, itse asiassa tilat olivat varsin avarat ja selkeät, mutta sotilaita oli vain hiukan liikaa Minean mielestä. Sinne meno oli jännittänyt häntä, koska arveli kenties törmäävänsä Sephirothiin. Se oli ollut väärä luulo. Kenraalin työhuone oli toisessa kerroksessa, samoin kuten kaikkien muidenkin eliittitason SOLDIERien. No, sotilaat ovat aina sotilaita ja Minea oli saanut varsin pitkiä katseita ja tietäväisiä virnistyksiä etsiessään oikeita työhuoneita. Siihen olisi pakko tottua jos mieli pitää tämän työpaikan. Hän oli vain harvoin tuntenut olonsa niin epävarmaksi kuin sotilaiden keskellä kulkiessaan ja oli pyrkinyt pääsemään nopeasti alempien kerroksen turvalliseen tylsyyteen.

Minea seikkaili ensin väärässä kerroksessa ja joutui kysymään Lazardilta tietä. SOLDIERin johtajaksi mies oli sangen hoikka, jopa heiveröisen oloinen ja ohuet metallisankaiset silmälasit vain korostivat tätä kuvaa. Onneksi Minea tarvitsi myös Lazardin allekirjoituksen, joten suunnistusohjeiden kysyminen tuli varsin luontevasti. Mutta kuten aina, oikea reitti oli aina mahdollisimman yksinkertainen ja sitten kun päätyi kysymään neuvoa mihin on menossa, kohde oli aivan nurkan takana. Onneksi Lazard oli varsin mukavan oloinen, ystävällinen mies ja pahoitteli sitä, että osa eliittijoukoista olisi nyt poissa, kun tilanne Wutain kanssa vaati enemmän voimatoimia. Joitain allekirjoituksia ja raportteja ei vain saisi mitenkään ajoissa.

Minea koputti etsimäänsä oveen ja astui sisään. ”Herra Rhapsodos?”

Genesis oli nostanut jalat pöydälleen, nojasi tuolinsa selkänojaan ja heitteli stressipalloa toimistonsa valkeaksi maalattuun seinään. Kevyistä, seinässä hieman tummemmista jäljistä saattoi päätellä, että pallo osui siihen varsin usein. Punapäinen mies vilkaisi nopeasti Minean suuntaan. Jos Genesis tunnisti Minean, hän ei sitä näyttänyt, vaan jatkoi sitä, mitä oli tekemässäkin.

Pöydällä lojuva avoin kirja näytti siltä, että sitä oli luettu hyvin ahkerasti; kulmat olivat hieman kärsineet ja joissain kohdissa nurkkia oli taitettu paikan merkiksi. Tämä oli myös ensimmäinen toimistohuone, missä Minea oli nähnyt kirjahyllyn. Kapealla hyllyllä todellakin oli oikeaa kirjallisuutta, eikä riveittäin mappeja.

”Tämä on kiireinen dokumentti, johon pitäisi saada välittömästi allekirjoituksenne”, Minea sanoi ja laski muovikuoren Genesiksen pöydälle.

Mies tuhahti, nappasi pallon ilmasta ja laittoi sen sivummalle. Hän laski jalat pöydältä ja kääntyi suoraan tuolissaan. Genesis vilkaisi papereita, tuskin lukaisi niitä ja allekirjoitti ne sitten käsialalla, josta moni lääkärikin olisi ollut kateellinen.

”Kaikista mysteereistä kallisarvoisin on lahja itseltään jumalattarelta”, Genesis lausui ja tönäisi paperinipun takaisin Minean käteen.

”Ja sitä tavoitellessamme, pakenemme”, Minea jatkoi vastaanottaessaan paperit ja kääntyi ovelle.

Genesiksen pää nytkähti ylöspäin ja samassa kauniskasvoisen punapään tympääntynyt asenne oli tiessään. ”Mitä?”

”LOVELESS, toinen kohtaus”, Minea sanoi avatessaan oven. Hänellä ei ollut mitään ongelmia leikkiä kirjallisuusleikkiä. Tätä hän oli tehnyt aikoinaan isänsä kanssa kotona. Ilmeisesti Shinran konttoristit eivät juurikaan lukeneet.

Genesis nousi seisomaan pöytänsä takana ja hänen suunsa oli hieman avautunut. SOLDIERin ilme oli niin hämmästynyt, että Minea oli vähällä revetä nauramaan.

”Hyvää päivänjatkoa, herra Rhapsodos.”

**

Cafeteria oli lounasaikaan vielä täydempi kuin Midgarin suosituimmat kahvilat ja ruokalat. Ruoka ei ollut mitenkään ihmeellistä, mutta se kuului työsuhde-etuihin. Minea kaipasi Irietä. Hän oli jo ehtinyt tottua siihen, että oli joku, jonka kanssa jutella niitä näitä puolen tunnin ruokatauon aikana, unohtaa työt ja ripustaa aivot hetkeksi narikkaan. Viikossa ei ollut vielä oikein tutustunut kehenkään ja kaikki aika meni uuden työnkuvan ja paikkojen opetteluun.

Minea katsoi epäluuloisesti lautasellaan lilluvaa laihaa lihakastiketta ja riisiä. Ei todellakaan mikään gourmetkeittiön tuotos. Paranisikohan se yhtään, jos aterian hukuttaisi ketsuppiin? Hän puuskahti itsekseen ja haarukoi kuuliaisesti ateriaansa. ShinRalla kellontarkkuus oli tärkeää, sillä henkilöstöä oli niin paljon, että lounasvuorot oli aikataulutettu. Ensin kävivät tavalliset konttorirotat kahdessa vuorossa, sitten sotilasjaoston työntekijät, paikalla oleva armeija ja SOLDIERit. Ylempi toimihenkilöstö kävi muualla syömässä tai sitten heille tilattiin lounaat suoraan työhuoneisiin. Kai. Minea ei tiennyt tarkkaan, miten homma johdon puolella meni.

Tarjotin laskettiin pöydälle Mineaa vastapäätä ja punainen nahkatakki heilahti. Minea nosti katseen lautasestaan ja huomasi Genesiksen istuvan häntä vastapäätä.

”Mistä tunnet LOVELESSin?” Genesis kysyi suoraan, mitenkään tervehtimättä.

”Se on yksi lempikirjoistani”, Minea vastasi ja vilkaisi ruokalan seinällä olevaa kelloa. Jos SOLDIERit tulivat jo nyt syömään, hän olisi myöhässä. Klo 11.45. Ei sentään, Genesis oli aikaisessa. Hän käänsi katseensa punapäiseen mieheen, joka tuijotti häntä takaisin pohtiva ilme kasvoillaan.

”Mikään ei ole sanomaltaan niin upea kuin LOVELESS”, Genesis sanoi.

Minea nyökkäsi. ”Se ei vain ikävä kyllä aukea kaikille. Ei ymmärretä kirjoituksen hienoja vivahteita.”

”Sanotko sinä todella ymmärtäväsi, mistä niissä runoissa on kyse?” Miehen ääni oli epäilevä.

”Uskoisin niin.”

Genesis näytti edelleen hieman yllättyneeltä, mutta varsin ilahtuneelta. Miehen hymyillessä, Minean oli pakko vastata siihen. Punapäinen SOLDIER oli hieman kuten Sephiroth, siropiirteinen ja kaunis kasvoiltaan, vaikka vartaloltaan täysi mies. Genesiksellä oli myös hyvin pehmeän käheä ja soinnukas puheääni. Minea huomasi ajattelevansa kuinka epäreilua oli, että nämä miehet olivat niin paljon paremman näköisiä kuin keskivertonaiset. Kauniimpia ja puoleensavetävämpiä kuin hän ikinä tulisi naisena olemaan.

Genesis selitti lähes hartaasti, miten hän itse tulkitsi LOVELESSin ensimmäistä kohtausta ja keskustelivat siitä jonkin aikaa, kunnes ruokalaan alkoi virrata sotilaita. Kello oli siis 12.00. Minea pahoitteli mielenkiintoisen juttutuokion keskeytymistä ja totesi joutuvansa palaamaan töihin.

”Olemmeko muuten tavanneet jossain aiemmin?” Genesis kysyi Minean noustessa pöydästä.

”Sivunneet”, Minea sanoi. Genesis ei selvästi muistanut häntä. Muistikohan Suriakaan?

Genesis kohautti harteitaan. ”Näytät etäisesti tutulta.”

”Meidän välillämme ei ole tapahtunut mitään, jos sitä mietit”, Minea naurahti.

”Hyvä tietää... Oli muuten erittäin mielenkiintoinen keskustelu - Minea”, punapää sanoi ja lunttasi Minean rintapielessä roikkuvasta kulkukortista etunimen.

Minea nyökkäsi ja kiitti ruokaseurasta. Kantaessaan tarjotinta kierrätyspisteelle, hän joutui myöntämään erehtyneensä Genesiksen suhteen. Tässä sankarissa oli sittenkin jotain pintaa syvempää. SOLDIER selvästi oli perehtynyt kaunokirjallisuuteen ja luki paljon. Genesiksellä tuntui olevan runoilijan sielu. Pahus, keskustelua olisi ollut todella mielenkiintoista jatkaa. Entä jos asiat olisivat menneet alunperin toisin? Ei. Ei sittenkään. Minealla ei olisi ollut mielenkiintoa jakaa miestä useamman muun naisen kanssa, vaikka olisi tiennyt tämän aiemmin.

Sephiroth kumpusi hänen mieleensä. Hän ei ollut nähnyt miestä sen jälkeen, kun he olivat tavanneet Midgarin ulkopuolella ja rakastelleet heinikossa sinisen taivaan alla. Siitä oli reilusti yli viikko, eikä Sephiroth ollut ottanut mitään kontaktia. Minea vilkaisi vielä ruokasaliin, mutta ei nähnyt valkoisia hiuksia missään.

**

Sephiroth seisoi valvontahuoneessa ja seurasi tiukasti yhtä sinisenä välkkyvää monitoria. Genesis ja Minea keskustelivat jostain kummallisen luontevasti. SOLDIERin kasvoilla oli harvinaisen intensiivinen ilme hänen selittäessään jotain, sohien samalla haarukallaan ilmaan. Sellaista kiinnostusta hänessä tuskin koskaan näki taisteluiden ulkopuolella. Mikä oli saanut Genesiksen edes tulemaan ruokalaan? Hän, kuten Sephirothkaan, ei koskaan käynyt syömässä muun henkilöstön kanssa. Genesis inhosi kenraalin lailla ruokalan tarjontaa ja sen tosiaan näki hänen ilmeestään, kun hän noukki satunnaisia palasia lautaseltaan. Liukuhihnaruokaa punapään sai yleensä syömään vain pakotettuna.

Kenraali haistoi palaneen käryä. Hän oli järjestänyt Minean Shinralle töihin, jotta nainen olisi tarpeen mukaan hänen lähellään. Ei Genesistä varten. Ja mikä Mineaa vaivasi? Nainen oli jo kertaalleen kieltäytynyt Genesiksen tarjoamasta lähemmän tuttavuuden tekemisestä, mutta nyt näytti suorastaan viihtyvän SOLDIERin kanssa. Sephiroth rypisti otsaansa. Jokin tässä kuviossa ei täsmännyt.

Kenraali ei mielestään vakoillut seuratessaan kameroista, kuinka Minea lähti ruokalasta ja vain vähän sen jälkeen Genesis kävi tyhjentämässä tarjottimensa roska-astiaan. Sephiroth oli sattunut käymään valvontakeskuksessa selvittäessään kokonaan toista asiaa ja hän oli nähnyt satunnaisen kameran kuvan ja siellä kaksi tuttua hahmoa. Hän ei pitänyt tilanteesta lainkaan. Genesis tunki hänen reviirilleen ja tietenkin juuri silloin, kun Wutai vaati kenraalin henkilökohtaista huomiota. Vasta Minean palattua työpöytänsä ääreen ja nähtyään, että Genesis nousi hissillä takaisin SOLDIERin toimistokerroksiin, Sephiroth vakuuttui siitä, ettei hänen tarvinnut puuttua asiaan.

**

Minea seisoi hississä ja katseli kuinka digitaalisen näytön numerot muuttuivat yksi kerrallaan suuremmiksi. Hän piti kolmea kansiota rintaansa vasten ja odotteli pääsyä oikeaan kerrokseen. Palattuaan tauolta, Mineaa odotti kasa muistioita, jotka pitäisi viedä SOLDIERin toimistokerrokseen ja kenraalin käsiteltäviksi. Hän pääsi käymään rajoitetulla alueella vasta neljättä kertaa ja paikka ei ollut hänelle vieläkään tuttu. Vatsan pohjassa kihelmöi odottavasti hissin kiivetessä ylemmäs. Minea ei ollut nähnyt Sephirothia kertaakaan sinä aikana, mitä hän oli ollut ShinRalla töissä. Hän oli odottanut edes saavansa lyhyen sähköpostin tai jonkin viestin, mutta kenraali ei ollut huomioinnut häntä mitenkään. Parisen viikkoa oli hujahtanut vauhdilla ohi.

Hissi näytti kerrosta 49 ja ovet avautuivat pitkään, hiekkapuhalletuilla metallilevyillä päällystettyyn tilaan. Askeleet kopisivat tyhjällä käytävällä. Ilmeisesti suurimmalla osalla SOLDIERin henkilökunnasta oli tauko tai he olivat muualla käymässä, sillä koko kerros tuntui olevan tyhjä. Kenraalin ovella Minea koputti ja sisältä kuului vastaus. Hän astui sisään ja näki Sephirothin seisovan ikkunansa luona ja puhuvan puhelimeen. Kenraali rapsutti käsivarttaan ärtyneen näköisenä ja vastaili puheluunsa varsin niukkasanaisesti.

Minea sulki oven takanaan ja käveli lähemmäs. Hän laski kansiot mustapintaiselle pöydälle ja odotti, kunnes puhelu loppuisi. Pikainen vilkaisu toimistoon paljasti sen yhtä niukasti sisustetuksi kuin kenraalin oma asuntokin. Työpöydällä tavarat olivat sotilaallisessa järjestyksessä ja kaikki oli todella siistiä. Jopa roskakoriin laitetut paperit näyttivät olevan huolellisesti taiteltuja, ennen kuin ne oli heitetty pois. Sephiroth tosiaan taisi olla tarkka ympäristöstään. Missään ei kuitenkaan näkynyt minkäänlaisia henkilökohtaisia esineitä, kuvia tai muita persoonaa ilmaisevaa.

Valkoiset hiukset heilahtivat kenraalin kääntyessä ikkunalta. Hän lopetti puhelun ja laittoi puhelimen pöydälle.

”Hei”, Minea sanoi varovasti. ”Täällä sitä nyt ollaan.”

Sephiroth rapsutti taas käsivarttaan, muttei sanonut mitään. Sitten hän istui alas ja vilkaisi pöydälle laskettuja kansioita.

”Hei Minea, hauska nähdä sinuakin. Mitä pidät uudesta työpaikastasi? Emme ole oikein missään vaiheessa puhuneet kunnolla keskenämme, joten voisimme jossain välissä jopa jutellakin”, Minea matki kenraalin ääntä.

”Mitä?” Sephiroth katsoi kummastuneena naista.

”Oletko missään vaiheessa kuullut siitä, että ihmiset puhuvat keskenään?”

”Mistä pitäisi puhua?”

Minea päästi turhautuneen ähkäisyn. ”Vaikka siitä, mikä tämä meidän välisemme juttu on? Vai onko mitään juttua?”

”Tule tänään klo 20.00 asunnolleni. Pääset kulkukortillasi alaovista sisään”, Sephiroth sanoi viileästi ja selasi päälimmäisen kansion ensimmäisiä sivuja.

”Anteeksi mitä?” Minea kallisti päätään ja oli varma siitä, että oli kuullut väärin.

”Älä myöhästy, en pidä siitä”, kenraali totesi ja kääntyi kansioiden puoleen.

”Eikö sinulla ole muuta sanottavaa? Tämäkö on tämän työpaikan hinta?” Minea irvisti.

”Makoinjektiot annetaan kerran viikossa”, Sephiroth sanoi ja rapsutti sinnikkäästi kättään. Pistokohta tuntui kutisevan suorastaan infernaalisesti pari tuntia makoinjektion jälkeen. Sillä raapimistahdilla kenraalin kyynärtaipeessa ei olisi seuraavana päivänä enää nahkaa.

”Juuuustiinsa.” Minea pyöräytti silmiään. Työpaikkakuvio oli nyt huomattavasti selkeämpi.

”Olen tyytyväinen sinuun”, kenraali sanoi huomioimatta naisen ärtymystä millään tavoin. Hän ei edes nostanut katsettaan selailemastaan kansiosta. Hänen julkilausumansa oli totta, eikä Sephiroth edes uhrannut ajatustakaan sille, että lähtisi hakemaan baareista helpotusta jokaviikkoiseen kutinaan.

”Nyt tämä meni aika paksuksi”, Minea ärähti. ”Et kai tosissasi kuvittele, että meillä olisi viikkotapaamiset sen takia, että sinä haluat päästä pukille?”

Sephiroth nosti katseensa papereista naiseen ja näytti siltä, kuin Minea olisi jotenkin hidasälyinen.

”Ei helvetti!” Minea huusi ja harppoi ovelle. ”Ei tule tapahtumaan! Vedä jätkä käteen!”

Ovi pamahti kiinni.

Minea oli aivan valmis irtisanoutumaan Shinralta päästessään takaisin omaan kerrokseensa. Hän oli ymmärtänyt jo aiemmin, että työn saannilla oli jokin ehto tai hinta. Ei hän silti aivan tätä ollut odottanut, eikä hyväksynyt tilannetta alkuunkaan.

”Eikö olekin karmivan kylmä tyyppi?” Lähinnä istuva konttoristi vinkkasi Minealle. ”Joinain päivinä olen aivan vakuuttunut siitä, ettei Sephiroth ole edes etäisesti ihminen. Onneksi saatiin nyt sinut, niin sinne ei tarvitse ihan heti itse mennä.”

”Hmph.”

”Sinne menee vasta, kun on ihan pakko ja sieltä haluaa mahdollisimman nopeasti pois”, toinen nainen sanoi ja värähti. ”Tappokone se on ja se pitäisi pitää jossain huumattuna ja lukkojen takana silloin kun sitä ei tarvita kentällä. Oletko nähnyt niitä tilastoja suoritetuista tehtävistä ja vastapuolen menetyksistä?”

Minea väänsi kasvoilleen kiitos-tästäkin-vähästä-hymyn, iski allekirjoitetut kansiot konttoristin käteen ja lysähti omalle paikalleen. Loppupäivän paperityöt kuluivat hiljalleen tasoittuvan punaisen usvan vallassa. Kellon lyödessä 16.30 ja vapauden vihdoin koittaessa, Minea oli vakuuttunut siitä, että viikonloppuna tulisi vetää perseet olalle ja upottaa vitutus järjettömän kovaan känniin. Sephirothin kämpille hän ei tulisi menemään.

Konttoristien karatessa vapaalle, kahteen ensimmäiseen hissiin oli sen verran ruuhkaa, että Minea tyytyi odottamaan seuraavaa. Hänen seurassaan seisoneet kolme naista odottivat hetken ja päättivät sitten mennä portaita pitkin. Tulisi ainakin hyötyliikuntaa ja he toivottivat Minealle hyvää viikonloppua. Minea vastasi toivotuksiin väkinäisesti hymyillen ja jäi odottamaan hissiä. Ei vain ollut energiaa kävellä yhdeksää kerrosta alaspäin.

Seuraava hissi tuli yläkerroksista ja Minea toivoi, ettei siellä seisoisi tietty valkohiuksinen kenraali. Hän ei halunnut kohdata Sephirothia nyt. Ovien avauduttua, hän näki vain Renon. Aurinkolasit otsallaan ja kirkkaanpunaiset hiukset edelleen yhtä sekaisin kuin aiemminkin, hontelo mies nojaili kopin metalliseinään.

Reno tervehti Mineaa päännyökäytyksellä, kun tämä astui sisään ja painoi ensimmäisen kerroksen nappia. He pääsivät kolme ja puoli kerrosta alaspäin, kun numerot digitaalinäytöllä pysähtyivät ja hissi töksähti paikalleen.

”Tämä tästä vielä puuttuikin!” Minea puuskahti painaessaan uudestaan ensimmäisen kerroksen numeroa. Mitään ei tapahtunut ja hän tökki varmuuden vuoksi kaikkien kerrosten nappeja. Hälytystä painettaessa ei kuulunut mitään. Ehkä jossain valvontahuoneessa soisi kello ja heidät päästettäisiin pulasta?

”Huono päivä, yo?”

”Ei siinä, että se sinulle kuuluisi, mutta kyllä,” Minea puuskahti ja nojasi seinään omalla puolellaan.

Reno nyökkäsi ja kaivoi pukunsa taskustaan isokokoisen klemmarin, mitä lähti vääntelemään. ”Sinun ei kannattaisi pulttailla Sephirothille tuolla tavalla, yo.”

”Seurataanko minua vieläkin?” Minean pää nykäisi sivulle.

Reno kohautti harteitaan. ”Turkit tietävät kaiken, yo. Sephiroth lukittautui huoneeseensa mököttämään ja puolen talon kokousaikataulut ovat menneet aivan päin seiniä sen takia.”

”Hienoa, enpä olisi uskonut, että tästä päivästä voisi tulla vieläkin paskempi kuin se jo oli”, Minea puuskahti ja istuutui laukkunsa päälle. Hän nojasi päänsä kylmään seinään ja toivoi pääsevänsä pian kotiin. Helvetillinen ensimmäinen työviikko.

”Mitä sinä tiedät Sephirothista?”

”Häh?”

Reno näytti kysyvältä, vaikka hänen kätensä askartelivat edelleen. Klemmarista näytti olevan muodostumassa jotain uutta. ”Sephiroth on ihan ok tyyppi, kun unohtaa, miten heikko huumorintaju sillä on”, Reno selitti. ”Eikä siltä voi odottaa ihan samaa kuin muilta. Mieshän on toki aivan lyömätön omassa lajissaan, mutta on käytännössä kasvanut ihan koeputkessa, yo.”

”Ai.”

”Hänen elämänsä on ollut vähän erilainen kuin muiden. Siitä on leivottu supersotilasta jo syntymästä saakka, eikä se sen takia oikein osaa olla tai puhua tavallisten ihmisten kanssa, jos tiedät mitä tarkoitan, yo.”

”Mistä sinä tiedät tämän?”

”Hei! Turk, yo?” Reno näytti rintaansa käsillään kuin se olisi selittänyt kaiken. ”Jätkä löysi musiikinkin vasta kolme vuotta sitten, kun onnistuin luukuttamaan jotain biisiä vähän liian kovaa mp3-soittimessa yhdessä tylsässä palaverissa. Seph takavarikoi sen pitkäksi aikaa ja sain sen takaisin vasta, kun opetin hänelle, miten lataa itselleen musiikkia netistä. Meidän ”normaali” elämä on sille aika vierasta, yo.”

Minean otsa painui mietteliäisiin ryppyihin.

”Onko sinulla fiiliksiä Sephirothia kohtaan, yo?”

”En minä tiedä. On ja ei ja... Älä kysy vaikeita.”

”Vähän armoa, yo. Minun tietojeni mukaan ensimmäinen kerta, kun Seph edes yrittää jotain toisen ihmisen kanssa.”

”Kusetat.”

”Enkä!”

”Kenraali taitaa vaan tarvita jonkun, joka näyttää sille, mitenpäin sukat puetaan jalkaan. Mietipä sitä, yo.” Reno iski Minealle silmää.

Hissi heräsi eloon, koneet käynnistyivät jossain ja metallisen hurinan saattelemana koppi lähti laskeutumaan hitaasti alaspäin. Kerrosta alempana hissi pysähtyi ja Reno pysähtyi ovensuuhun, kun ovet aukesivat.

”Anna sille mahdollisuus olla tavallinen ihminen, yo”, Hän sanoi ja heitti askartelemansa esineen Minean suuntaan. Minea sai sen ilmasta kiinni. Klemmarista oli väännelty spiraalimainen, mutta hieman kulmikkaan muotoinen kuvio. Hänen nostaessaan katseensa siitä, hissin ovet olivat jo sulkeutuneet ja Reno oli jatkanut matkaansa.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[*] Edellinen sivu