Kirjoittaja Aihe: Laurië lantar [TLOTR, Glorfindel/ Lindir, fluffy-angst, K7]  (Luettu 2724 kertaa)

Poissa culliina

  • Pentuprinssi
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 789
  • lasciva est nobis pagina, vita proba.
Author: Culliina
Fandom: TLOTR
Pairing: Glorfindel/ Lindir
Genre: fluffy, angst
General: K7
Warnings: -
Disclaimer: J.R.R. Tolkien (♥) omistaa fandomin ja sindarin, en saa tästä rahallista korvausta.
A/N: Spoilaa Silmarillionia juonellisesti vähän, mutta tämän tunteminen auttaa. Nimi on haltiakieltä ja tarkoittaa suomeksi "Kultana putoavat". Hui, nyt pelottaa :D

Laurië lantar

Taivaalla loistavat tuhannet tähdet, tuhannet merkit menetetystä rakkaudesta. Puut huojuvat tuulessa, unohdetut kuiskaukset kaikuvat ilmassa. Joskus puut tanssivat valossa tähtien, auringon, kertoivat tarinoitaan. Se aika on mennyt – onodrimin suku on sammunut.

Meri kutsuu kaukaa. Sen takana unelmat, kaikki ne menetetyt vuodet. Vain laulut, muistot ja sydämen tuska, kaipuu on jäänyt.

”Laurië lantar lassi súrinen...*” kuiskaus, vaimea ja hento kuin itse hiljaisuus, kantautuu Glorfindelin korviin.

”Ja tuuli kantaa ne taakse taivaan.”

”Luokse Elberethin tähtien, ulottumattomiin maallisen rakkauden, sitäkö haluat?”

”En, vaan luokse kaltaisteni, maahan, jota rakastan.”

”Laula siitä, rakkaani. Matkusta taakse merien – ja ota minut mukaasi!”

”Vain laulaja pyytää toista laulaen tartuttamaan tuskaa ja vain tietämätön tahtoo sen osakseen. Et tiedä, mitä pyydät. Lauluja olet kuullut ennenkin”

”Olen kuullut tarinan, montakin, samoin säkeitä ja sointuja. Olen kuullut tarinoita sinusta, kokenut niitä kanssasi, mutta sinä et ole niitä minulle kuvannut. Olen matkannut ruumiissasi ja rakkaudessasi, vaan en kaipuussasi. Kuinka voisin ymmärtää sitä?”

”Voit oppia hyväksymään, että kaikkea ei tahdo eikä voi jakaa - niin kuin ei äitikään anna lastansa örkeille tämän kysyessä, mitä nämä ovat.”

”Olet antanut minulle sydämesi, nyt näen sen olevan pahasti haavoittunut. Anna minun korjata se!”

Puiden kahina ja lintujen hiljainen viserrys jostain kaukaa on ainoa ääni hiljaisuudessa. Yö jatkuu ja kaksi vaiennutta hahmoa seisoo siellä tuulen hiljaa heilutellessa kultaisia hiuksia. Sanoja ei tarvita.

”A Elbereth Glithonien,
siliveren penna míriel
o menel aglar elentah!
Na-chaered palan-díriel
o galadhremmin ennorath,
Fanuilos, le linnathon
neg aear, sí nef aeron!”


Glorfindelin laulaessa yö kirkastuu, lisää tähtiä syttyy taivaalle. Sydäntä särkevä ikävä ja sen takaa  kantautuva häpeä värittävät laulun, tekevät siitä hengittävän. Aivan kuin laulu muuttuisi Glorfindelin äänestä todelliseksi, unelma laskeutuisi maan päälle.

Laulun jälkeen on jälleen hetken aivan hiljaista.

”Kiitos”, Lindir sanoo. Muut sanat tuntuvat turhilta; edes haltia ei osaa hävittää toisen murhetta. Ainoa, minkä Lindir voi rakkaansa eteen tehdä, on olla siinä. Ehkä Glorfindel vielä joskus palaisi Siunattuun valtakuntaan, ehkä ei. Se kuitenkin olisi varmaa, että Lindir pysyisi hänen rinnallaan. Joitain asioita ei vain olla tehty muutettaviksi.

Käsi tarttuu toiseen ja kaksi hahmoa katoaa metsän siimekseen. Polkua ei tarvita; tähdet näyttävät tien. Samaa tietä ja samoja tähtiä katsellen kulki onodrim kauan sitten, silloin kun maailma vielä oli nuori.

~*~*~

* lehdet putoavat kultana tuuleen
« Viimeksi muokattu: 19-03-2012, 08:17:16 kirjoittanut culliina »

Lizlego

  • Vieras
Muistaakseni sä arvostaisit kovasti rakentavaa palautetta, mutta valitettavasti tällaisten lukemisen jälkeen on jotenkin mahdotonta olla rakentava. Tässä oli jotenkin niin ihana Taruun sopiva ja sen tavoittava henki, että siihen mukaan sulo. Tunnelmassa oli haikeutta ja surua ja silti söpöyttä. LOL ja nyt katsoin että tyylilajikin oli osuvasti angst ja fluffy. Musta tämä oli mahtava. Loppu sai tipan linssiin. Joka tapauksessa tässä oli paljon asioita, jotka olivat kauniita ja ylipäätään ajatus siitä, että ankeudet ja kaikki kohdataan yhdessä ja vaikka on surua, ne voidaan jakaa, mutta kuitenkaan toisen surua ei pystytä hävittämään. Ah! Lyhyessä tekstissä kerrotaan niin paljon olennaista ja loppu on vielä täydellinen.

Lainaus
Käsi tarttuu toiseen ja kaksi hahmoa katoaa metsän siimekseen. Polkua ei tarvita; tähdet näyttävät tien. Samaa tietä ja samoja tähtiä katsellen kulki onodrim kauan sitten, silloin kun maailma vielä oli nuori
 

LOL sori. Rakentavan ja hyödyllisen palautteen sijaan annoin ihkutusta.  ;D

Poissa culliina

  • Pentuprinssi
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 789
  • lasciva est nobis pagina, vita proba.
Voi kiitos tuhannesti! :D Ihanaa kuulla onnistuneensa, olin aika varma tän menneen vähän yli, mutta hyvä ettei.

Lainaus
Muistaakseni sä arvostaisit kovasti rakentavaa palautetta, mutta valitettavasti tällaisten lukemisen jälkeen on jotenkin mahdotonta olla rakentava.
Ei toi musta ihkutusta ollut? Hitsi jos kaikilla on nyt kuva, että puren kaikkia jos ei hauku toista pystyyn... en todellakaan ole sitä tarkoittanut! Mun mielestä "rakentavaa" voi olla sekä positiivinen että negatiivinen, nimenomaan jos kertoo mikä siinä oli hyvää tai huonoa - ja niinhän siäkin teit, iso kiitos siitä :)

Poissa zilah

  • Sydänten kapteeni
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 2498
  • "Olet tullut laivaan, luumuseni?"
    • Zilahin Kirjasto
Minä olen kierrellyt tätä tarinaa kuin kissa kuumaa puuroa. Rakastaen, mutta myös hivenen epätietoisena siitä, uskallanko kommentoida.

Minun ykkösfandomini on, ja tulee aina olemaan Tolkien. Siinä on myös tietyt vaaransa, etenkin siinä, että helposti lankeaa ylimielisyyteen tai pitää tiettyjä kirjoitustapoja väärinä vain siksi, että ne poikkeavat omista. En missään nimessä tahdo lytätä ketään ihanaista ihmistä, joka tahtoo yrittää kirjoittaa näillä kauniilla hahmoilla.

Kuitenkin tämä kaunis tarina ansaitsee sen, että edes yritän.

Glorfindel ja Lindir. Kaunis pari, vaikkei ehkä ihan suosikkini. Lindir, liki tuntematon haltia, mutta fanonissa hänet on usein tehty soittoniekaksi, ja tarunhohtoinen Glorfindel. Balrogintappaja, suuri haltialordi jo ammoisilta esiajoilta asti...

Olit kauniisti tavoittanut tolkienmaisen tunnelman. Erityisesti pidin siitä, miten Glofrindelin ääni teki laulusta elävän. Onhan sanottu, että suurilla haltiasoittoniekoilla oli kyky herättää laulut elämään kuulijoidensa mielissä, niin että he elivät laulujen tapahtumat uudelleen. Kauneudessa piilee myös tietty vaara. Nimittäin se, että suomen kielen ja haltiakielen yhdistäminen on hivenen haasteellista. Liika tekee tekstistä teennäisen, ja tässä liikuttiin jo siinä rajoilla.

Mutta tämä oli siis vain minun mielipiteeni. Minä kun olen näissä asioissa melkoinen puritaani. Jos itse tykkäät tehdä juuri näin, niin ilman muuta.

Ja lopuksi yksi kirjoitusknoppi. Se kirjoitetaan HaltiAn, ei haltiJan. Tuo oli ainoa, mikä pisti enemmän silmään.  ;)

Jos kirjoittelet enemmänkin tätä fandomia, ja jos mahdollisesti haluat beetan, joka nillittää canonista, niin minä olisin kyllä enemmän kuin valmis. Olisi ilo beetata näin ihania tekstejä. Ja jos/kun päätät jatkaa yksin, niin ilman muuta silti luen ja iloitsen siitä, että joku muukin tahtoo kirjoittaa tarinoita tästä kauniista fandomista.


zilah



Poissa culliina

  • Pentuprinssi
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 789
  • lasciva est nobis pagina, vita proba.
zilah: anteeksi, mutta on nyt pakko jakaa tää julkisesti
Lainaus
En missään nimessä tahdo lytätä ketään ihanaista ihmistä, joka tahtoo yrittää kirjoittaa näillä kauniilla hahmoilla.

Kuitenkin tämä kaunis tarina ansaitsee sen, että edes yritän.
Kuitenkin tahdot edes yrittää lytätä ;D juu juu, tajusin kyllä, mutta pisti vain heti silmään ja oli niin hauskaa tuon kanssa :D

Glorfindelissä on paljon täydellistä ja mun listoillani pääsee kyllä korkealle hänkin, mutta tykkään itse enemmän "pienemmistä" hahmoista. Tuntuu vaikealta ajatella ketään niin suurta, hyvää ja ihmeellistä. Lindirin kaltainen "pikkuhaltija" sen sijaan on paljon helpompi käsitellä ja ehkä siksi tykästyn enemmän hänenkaltaisiinsa. Jos löytyisi ihana suurhaltija, ihanilta menneiltä ajoilta säilynyt, mutta ei kovin suuria tekoja tehnyt, taitaisi siinä olla ehdoton lempihahmoni. Ongelma vain on, että niin kauan selvinnyt on väkisinkin ollut mukana jos jonkinmoisessa jupakassa ja väkisinkin kerännyt mainetta ja kunniaa, jos ei muuten niin ikänsä tähden. Siinä paradoksi ratkaistavaksi.

Kiitos paljon kommentista ja erityisesti betaus-tarjouksesta, olen erittäin kiitollinen :) TLOTR:ia en ihan kamalasti julkaisukuntoon kirjoittele, mutta niinä harvoina kertoina olisin betasta iloinen.