Fanifiktio fandomeittain > Sherlock Holmes

Pakkanen tekee kukkasia ikkunoihin (K12, Sherlock Holmes)

(1/2) > >>

Penber:
Title: Pakkanen tekee kukkasia ikkunoihin
Author: Penber
Raiting: K12
Genre: Slash, Fluff
Fandom: Sherlock Holmes
Pairing: Holmes / Watson
Disclaimer: Nämä herrat omistaa Sir Arthur Conan Doyle.

Summary: “Vihaan talvea”, Holmes murahti hiljaa itselleen. “Se ei tee minulle hyvää.”

A/N: H/W on ikuisesti OTP ja ihanin paritus ja eka miu slash-paritus ikuna<3. Aws. Siitä tulee nii nostalginen fiilinki aina päälle. Mutta joo. Osallistuu fandom kymppiin, FF viiteenkymppiin ja vuodenaika-haasteeseen (med talvi).

(Watson PoV)

Pakkanen oli jälleen tehnyt kauniita kuvioita ikkunaruudun reunoihin. Ne näyttivät aivan valkoisilta kukkasilta, välkkyessään tummaa talviyötä vasten. Katselin ulos kadulle, jonka reunoja komisti kauniisti kimmeltelevä valkoinen lumi. Pienet hiutaleet leijailivat hiljaa taivaalta, luoden kauniin utuisen tunnelmansa. Sujautin kaulahuivin päälleni ja käännyin sitten ystäväni puoleen. Sherlock Holmes kyhjötti nojatuolissaan takan edessä, tiukasti kiedottu viltti ympärillään. Hän hytisi ja tärisi kylmästä, vaikka takkatuli hemmottelikin miestä lämmöllään.

“Vihaan talvea”, Holmes murahti hiljaa itselleen. “Se ei tee minulle hyvää.”

“Äläs nyt, rakkain”, naurahdin ja köpöttelin hänen luokseen. Sujautin suukon Holmesin poskelle, joka oli kylmä kuin ikkunaruutu konsanaan. Mies värähti, mutta piankos pieni puna kohosi hänen poskilleen.

“Pidä kiirettä”, totesin, “tai me myöhästymme.”

Olimme luvanneet käydä tapaamassa Lestradea jouluaattona, jota hän viettäisi Scotland Yardin juhlissa. Tarkastaja oli ollut hurjan hyvillään asiasta ja oli luvannut tarjota glögit heti ensitöikseen kun minä sekä Holmes saapuisimme. Mutta koko päivän ystäväni oli viivytellyt, ärissyt ja murissut paikallaan, niin että ilta oli jo pitkällä ennen kuin saisin hänet kammettua ylös. Itse olin saanut hienoimman pukuni päälleni jo tunti sitten, Holmesin puolestaan värjötellessä edelleen yöpuvussaan.

“Onneksi rouva Hudson lähti lomaksi sisarelleen. Hän järkyttyisi nähdessään sinut”, totesin Holmesille hymyssä suin. Hän vilkaisi minua kulmiensa alta sanaakaan sanomatta. Sitten hän siirsi katseensa takkatuleen.

“Holmes?”

Astelin hämmentyneenä hänen luokseen ja kyykistyin lattialle, niin että saatoin nähdä miehen paremmin. Jokin hänen katseessaan oli outoa, ennennäkemätöntä suorastaan. Sydämeni sykähteli kurkussa asti ja tunsin kuinka takan lämpö huokui sisuksiini.

“Ei meidän ole pakko lähteä. Turhaan sinä itseäsi vilustutat tuolla ulkona… pakkasessa”, sanoin huultani purren. Holmes sipaisi kielellään huuliaan, katse yhä tiiviisti tulen loimussa. Aivan kuin hän ei olisi nähnytkään minua. Tuuli ulisi ulkona kuin surulaulu. Asetin käteni ystäväni poskelle huomatakseni siinä olleen pienen kyyneleen. Värähdin.

“Holmes?”

“Olen pahoillani, tohtori hyvä”, Holmes totesi yllättäen, kääntäen siten katseensa minuun. Hänen kasvoilleen oli kohonnut pieni hymy, jolla hän sai minut hieman rauhallisemmaksi. “Tämä kylmyys taitaa saada aistini hieman sekoamaan.”

Hymähdin.

“Ja oikeastaan”, Holmes jatkoi, “toivoinkin, että ehdottaisit jäämistä Baker Streetille. Viettäisi mielelläni tämän… illan vain pelkästään sinut seuranani. Tiedän, että olet meistä se sosiaalisempi ja kaipaat ajoittaisia seurusteluja ulkopuolisten kansa, mutta…”

“Ymmärrän”, sanoin ja keskeytin etsivän hetkittäisen monologin. “Onhan tämä aika tärkeä joulu. Tavallaan se on meidän ensimmäisemme… vaikka olemmekin asuneet yhdessä jo ikuisuuden.”

Kurkotin suutelemaan Holmesia, joka työnsi kätensä vilttinsä alta sujauttaakseen kylmät, ohuen sormensa hiuksiini. Nousin hivenen parempaan asentoon, etsivän työntyessä hieman eteenpäin tuolilla. Takkatulen lämpö ei ollut mitään verrattuna siihen paloon, joka roihusi sisälläni.

“Holmes”, mutisin suudelmien välistä. “Mistelinoksa on tuolla ovella.”

“Ei se mitään”, Holmes totesi hymyillen. “Sen voima taitaa kattaa koko huoneen.”

Talven kylmä viima puhalteli ulkona ja ikkunapielet rämisivät hiljaisina. Mutta minä ja Holmes pysyttelimme lämpiminä. Ehkä Lestrade antaisi meille anteeksi poissaolomme… viimeistään heinäkuussa.


A/N2: Iha hirveetä sontaa, mut minkäs teen :'D.

immmortal:
Aeeh, kommenttiringistä iltaa!  ;D
Pakko myöntää, tuskin olisin koskaan lukenut SH -ficciä jos ei zilah olisi tätä tuonne pistänyt luettavaksi. Aluksi välttelin lukemista, ihan vain sen vuoksi, etten niinkään välitä Holmesista, mutta nyt kun sen tein, tuli sellainen "awww" -olo. Tiedätkös. :D
Rakastuin totaalisesti pariin kohtaan;

--- Lainaus ---“Holmes”, mutisin suudelmien välistä. “Mistelinoksa on tuolla ovella.”

“Ei se mitään”, Holmes totesi hymyillen. “Sen voima taitaa kattaa koko huoneen.”
--- Lainaus päättyy ---
Ahh, jotain niin hömppäromanttista, joka on juuri kuin minulle tehty!

--- Lainaus ---Ehkä Lestrade antaisi meille anteeksi poissaolomme… viimeistään heinäkuussa.
--- Lainaus päättyy ---
Tuo oli mukava lisä huumoria hommaan. :)

Kokonaisuudessaan erittäin miellyttävä teksti, ja voi olla että tulen joskus tulevaisuudessakin lukemaan parit Holmesit ;)
Kiitos siis!

- immo

zilah:
Tämä meni kyllä ihan viime tippaan, mutta on ollut ihan älytön kiire. Anteeksi, kun en ole ehtinyt kommata tätä ihanaista ficciä.

Nii-in. Minä tahdoin välttämättä valita jotakin oman makuni mukaista, romanttista ja söpöä. Ja tämä nimenomainen pari kyllä sitä on. Ja sinä, Pena raksu kirjoitat Holmesin ja Watsonin vain niin käsittämättömän IC ja samalla niin söpöinä että minä sulan. Kirjoitustyylisi on jollakin tapaa eleetön ja väliin jopa vähäsanainen, mutta niistä vähistä otatkin kaiken irti ja teksti on täynnä upeita oivalluksia, jotka saavat lukijan milloin haukkomaan henkeään, milloin vain hymyilemään typerästi.

Nuo Immmon quottaamat lauseet ovat minunkin mielestäni sitä parhautta, ja tämä nimenomainen tekeleesi on yksi parhaistasi ikinä. Kiitos, kun postasit tämän tänne meidän iloksemme.


zilah

sulo:
Herttinen sentään, nythän on jo sunnuntai  :o Kommenttiringistä siis, myöhästynyt vilahdus...

Tämä on uskomattoman ihastuttava fandom ja olen innoissani, että sen suosio tuntuu kasvavan. Hii! Minua tässä tekstissä puhutteli dialogi. Se antaa hahmoille tilaa, avaruutta, eikä tilannetta selitetä tukkoon. Holmes tuntuu tässä tekstissä jotenkin epätodellisen onnelliselta: vanhana angstimurmelina jäin kaipaamaan synkempiä sävyjä, mutta siirappihimo tällä ainakin lähti ja tumma suklaa kahvikupin vieressä saa hoitaa nyt kitkeryyden :D

Ja toive: tahtoisin lukea Holmes/Lestradea. Siirapilla, housuilla tai ilman  ;D

Beelsebutt:
Kommenttiringistä, myöhästynyttä aamua! ;)

Voi aww, olipas tunnelmaa! Mä näin koko kohtauksen päässäni, Brett&Burken avustamana tietty :) Ehkä vähän pisti ihmettelemään Watsonin "rakkain", se tuli jotenkin puun (joulukuusen) takaa, mutta toisella lukemalla se jo istui paremmin ;)

Mä saan tästä tekstistä irti Holmesin tietynlaisen itsekkyyden, mutta myös kyvyn manipuloida Watsonia mielensä mukaan. Ei sillä, että Watsonilla mitään sitä vastaan olis ;D mutta tavallaan Holmes jää tässä etäiseksi ja utuiseksi, kun häntä katsotaan Watsonin ruusunpunaisten lasien takaa. Sellaista sankarinpalvontaa ja ihailua :) Jää kuitenkin lämmin loppufiilis, joten ehkäpä tunne on molemminpuolista <3


Kiitos tästä, oli varsin ihana ja lutunen pörröfluffy! :D Mää tykkäsin kanssa hurjasti misteliläpästä, nam :)


-Bbuttis

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu