Keskustelut > Pälinää

Masennusarkisto

(1/86) > >>

zilah:
Olen jo pitkään miettinyt tämän topicin perustamista. Siinä mielessä erikoista, että nyt kun mieleni on valoisampi kuin pitkään aikaan, saan lopultakin aikaiseksi niin tehdä.

Minulla on tällä hetkellä aika epätodellinen olo.  Elämäni on viime aikoina ottanut useitakin käänteitä niin, etten tahdo mukana pysyä, mutta lopullinen niitti tuli tänä aamuna. Kyseessä on sen luokan juttu, että koko elämäni  menee aivan uusiksi. Pelottaa ja surettaa, mutta olo on myös käsittämättömän helpottunut. On kuin hirveän suuri kivi olisi pudonnut sydämeltä.

Nyt vasta itse asiassa ymmärrän, että tätä kohti ollaan menty jo vuosikausia, mutta eipä sitä ole niin helppo myöntää. Kun lopultakin sain rohkeutta selvittää asiat, tajusin että nyt voin viimeinkin toteuttaa useitakin unelmia, jotka vielä aiemmin olisivat olleet mahdottomia. Kunhan pöly tästä laskeutuu, uskon että olen ensimmäisen kerran jakamattoman onnellinen vuosikausiin.



zilah

Nappeli:
Olipa kyseessä mikä tahansa mullistus, zilah, niin saat ehdottoman tukeni ja kannustukseni! Suuret muutokset ovat tapahtuessaan monesti vaikeita ja raskaitakin, mutta vallankin jälkikäteen sitä huomaa, että suunta on todellakin parempaan. Onnea tästä eteenpäin!

Lizlego:
Inhoan latteuksia, mutta olen tosissani kun sanon että olet ajatuksissani ja toivon, että asiat kääntyvät parempaan päin. Jaksamista!

zilah:
Kiitos teille molemmille. Seuraavat ajat ovatkin mielenkiintoisia siinä mielessä, että nyt erottuvat jyvät akanoista ja ne tosiystävät muista. Sen kyllä sanon, että nuo jälkimmäiset aion siivota elämästäni perusteellisesti. Vaikka nyt tuntuukin vaikealta, uskon että paistaa se päivä vielä risukasaankin.  :)



zilah

Beelsebutt:
Tsemppiä zilahille ja uskon, että pääset vaikeuksien kautta voittoon. Sussa tuntuu olevan niin paljon vahvuutta sisällä, että tuntuu vaikealta ajatella, että mikään sais sua lannistumaan. Että iloisuuteen vaikka päällään puskien! :)

Mukavia ajatuksia lähettelen <3



Ja sitte masennukseen. Mun täti kuoli tänään, mikä on sinällään jo masentavaa, mutta enemmän mua masentaa huomata asioita, kuten että mun äidin ääni muuttui täysin, kun se soitti yhdelle perhetutulle ja kertoi sisarensa kuolemasta. Tapaus on hänelle surullinen, siis äidilleni, mutta mua ärsyttää se että täytyy pitää yllä ulkokullattua maskia. Tai siltä se ainakin tuntu, kun aiemmin juteltiin ihan normaalilla äänellä. Tietysti tässä voi lähteä hakemaan sitä, että jos puhuu normiasioista, nii ei oo alakuloinen ääni, mutta kun musta se tuntu lähinnä siltä, että sen ääni muuttu sen takia, että se kuulostais surullisemmalta ystävänsä korviin.

Ja eniten mua masentaa se, että mä edes huomaan tuollasia. Tai välitän sellasista.

Ja mua masentaa olla taas kotona, vaikka onkin ihana nähä taas ystejä... kaipaan takas maalle :(

Ikkastus.


// Tää mun "masennus" on ehkä enemmän ketutusta, mutta olkoon nyt tällä osastolla :E

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu