Nyt on pakko sanoa, että on ollut käsittämättömän raskas syksy. Ensin syyskuussa menetin koirani, mutta se oli vasta alkua. Sitten ilmeni, että tein auton valinnassa virheen. Se on jättänyt tielle kaksi kertaa syksyn mittaan ja siihen syydetystä isosta rahamäärästä huolimatta ei ole vieläkään kunnossa, saati kovin luotettava. Tilanne voi toistua hetkenä minä hyvänsä.
Sitten työtilanteeni on ollut vaikea. Olen jo toista vuotta ollut vuokrafirmassa, joka on hoitanut asiani kyllä hyvin, mutta syksy on siellä aina hiljaista aikaa. Ja nyt sitten vielä organisaatiouudistusten vuoksi on ollut tavallistakin hiljaisempaa, plus että kaksikin pidempiaikaista pestiä katkesi sen vuoksi ennen aikojaan. Ja se tietysti romahdutti jo ennestäänkin auton vuoksi horjuvan talouteni pakkasen puolelle.
Sitten läheiseni joutui jo toisen kerran nuoren elämänsä aikana leikkaukseen, jossa paljastui aiemmassa leikkauksessa tehty hoitovirhe. Seurauksena pysyvä haitta ja todennäköisesti on elämä edessä vahvojen kipulääkkeiden varassa. Hän kyllä on toipunut hyvin, mutta tie normaaliin elämään on vielä pitkä ja kivinen.
Sitten isäni joutui sairaalaan ennen joulua. Silloin ei vielä saatu diagnoosia ja pääsi muutaman päivän päästä kotiin. Joulun vanhempani saivat viettää yhdessä, mutta ennen uuttavuotta tuli tieto pitkälle edenneestä syövästä. Heti vuoden alussa kävin isääni katsomassa ja hyvä oli että kävin, koska sain vielä nähdä hänet elossa. Hän kuoli 31.1 ja hautajaiset olivat eilen.
Minä asun vanhemmistani kaukana, ja oman suruni lisäksi joudun olemaan huolissani äidistäni, joka on tuurijuoppo alkoholisti. Vielä ainakaan toistaiseksi hän ei ole tarttunut pulloon, mutta muuten nojautuu raskaasti minuun. Vaikka muuten jaksan kohtuullisesti, niin äidin soitot jättävät minut joka kerta aika hajalle.
Kaiken tämän keskellä on yksi valopilkku ja siihen on nyt pakko tarrata kaksin käsin. Sain uuden, hyvän työpaikan. Tykkään todella paljon! Kaikkein parasta on uusi esimies, joka on todella ymmärtäväinen ja ihana! Vaikka aloitin vasta, hän antoi minulle vapaata niin paljon kuin tarvitsen ja on muutenkin ollut aivan upea tämän kaiken keskellä. Ilman tätä en tiedä, olisinko jaksanut.
Sellaista. Kaiken kirjoittaminen helpotti, ja ehkä hyväkin on että Fifi on niin hiljainen nykyään. Jotenkin ei tee mieli tätä kaikkea ryöpyttää kovin suuren kansan tietoisuuteen.
zilah
