Keskustelut > Pälinää

Masennusarkisto

<< < (2/86) > >>

malla:
Voimia, Beelsebutt. Törmäsin vähän samanlaiseen asiaan tätini suhteen kun mummini kuoli. Täti tuntui aina meidän perheen kanssa täysin erilaiselta kuin muiden - muiden seurassa puhui asiasta täysin normaalisti, mutta meille jotenkin hiljaisemmalla äänellä, jollakin tapaa vetäytyen ja surkutellen itseään. Koitahan jaksaa siellä. <3

Zilahille myös voimanrutistuksia.

zilah:
Kiitos kaikille tsemppauksesta. Kyllä minun on myönnettävä, että mieli on ollut viime vuosina aika musta, kun en ole nähnyt ulospääsyä kestämättömästä tilanteesta. Kirjoittaminen on itse asiassa ollut yksi niistä syistä, joiden vuoksi olen pysynyt näinkin paljon raiteillani.

Se on katsokaas vähän niin, että kun ihminen yrittää taivuttaa itsensä sellaiseen muottiin joka ei sille sovi, käy justiinsa näin. Minä miltei tuhosin itseni yrittäessäni, mutta olen kiitollinen, ettei enää tarvitse. Saan viimein olla oma itseni ja päättää millaisen elämän itselleni tahdon. Se on sitten jokaisen muun päätettävissä, hyväksyykö minut sellaisena kuin oikeasti olen. Ellei, niin voi painua hevon kuuseen minun puolestani.

Se, mikä tässä tilanteessa helpottaa, on se, että ne harvat jotka oikeasti tietävät mistä on kyse, ovat olleet ymmärtäväisiä. Olen oikeasti yllättynyt siitä, että eräskin läheiseni on nähnyt tilanteen selkeämmin kuin minä itse. Tuntuu mukavalta kuulla, etteivät kaikki sentään pidä minua pähkähulluna ratkaisuni vuoksi.




zilah

Fiorella:
Kuulostaa siltä, zilah, että elämäntilanteesi on tosiaan lähtenyt parempaan suuntaan, vaikka muutos kirpaisisikin. Hyvää jatkoa, ja kaiken aikaa parempaa mieltä. :)

Lizlego:

--- Lainaus ---Ja sitte masennukseen. Mun täti kuoli tänään, mikä on sinällään jo masentavaa, mutta enemmän mua masentaa huomata asioita, kuten että mun äidin ääni muuttui täysin, kun se soitti yhdelle perhetutulle ja kertoi sisarensa kuolemasta. Tapaus on hänelle surullinen, siis äidilleni, mutta mua ärsyttää se että täytyy pitää yllä ulkokullattua maskia. Tai siltä se ainakin tuntu, kun aiemmin juteltiin ihan normaalilla äänellä. Tietysti tässä voi lähteä hakemaan sitä, että jos puhuu normiasioista, nii ei oo alakuloinen ääni, mutta kun musta se tuntu lähinnä siltä, että sen ääni muuttu sen takia, että se kuulostais surullisemmalta ystävänsä korviin.

--- Lainaus päättyy ---

Mun mielestä se kuuluu osana myötäelämiseen ja myötätuntoon, että sen kuulee myös äänestä. Musta on ajatuksenakin aika kauheaa, että jos puhuisin jonkun ihmisen kuolemasta, mun ääni ei ollenkaan muuttuisi. Totta kai arkiasiat hoidetaan usein ihan normaalinkuuloisesti, mutta sitten kun mennä siihen järkyttävään asiaan, se vaikuttaa kokonaisuuteen. Musta olisi aika karmivaa puhua normiäänellä jonkun kuolemasta tyyliin "Onhan se surullista" ja sitten kuulostaa siltä kuin se olisi ihan arkipäiväistä eikä liikuttaisi mua tippaakaan. Mä en haluaisi itse kuulostaa siltä puhuessani kenenkään kuolemasta, en edes tuntemattoman ihmisen saati sellaisen, jonka tunnen.

En tiedä menikö asian vierestä, mutta mulla hieman hiukset pystyssä kun tuota luin. Mä en ehkä tajunnun sun pointtia oikein.  :P

Beelsebutt:

--- Lainaus käyttäjältä: Lizlego -  21-09-2010, 10:21:47 ---En tiedä menikö asian vierestä, mutta mulla hieman hiukset pystyssä kun tuota luin. Mä en ehkä tajunnun sun pointtia oikein.  :P

--- Lainaus päättyy ---
Paljon mahollista. Tai sitten ei.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu