Kirjoittaja Aihe: Takana tuskan, satupalatsiin [K12, runo, fandom Raja, Julian/ Mari]  (Luettu 1488 kertaa)

Poissa culliina

  • Pentuprinssi
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 789
  • lasciva est nobis pagina, vita proba.
Author: Culliina
Fandom: Raja
Pairing: Julian/ Mari, Anni
Genre: het, angst, kritisoiva runo
General: K12
Warnings: itsetuhoisuus, chan
Disclaimer: Raja kuuluu kirjailija Riikka Pulkkiselle, Jumala ja Haades itsilleen (oli heitä sitten tai ei) ja nallekarkit Haribolle. En saa tästä rahallista korvausta.
Summary: Joku oli onnellinen
A/N: Osallistuu haasteisiin Tuntemattomia fandomeita ja Perspektiiviä parittamiseen (canon). Raja suorastaan kutsuu kirjoittamaan runoja! Kaikki se kauneus, tuska, filosofinen kritiikki ja jälleen kauneus... ah.


Takana tuskan, satupalatsiin

Toisessa ulottuvuudessa, tässä ajassa.
Siellä saamme rakastaa.
Mies ja lapsi, toistensa likaamat.
Maailman hylkimät.

Kielletyt.

Elämän ironia korostuu:
Julian elää elämänsä kliimaksia,
tragedian huippua.
Nyt kaiken on aika loppua.

Kirjallisuus ja elämä ovat sittenkin sama.

Hän on tarinan kaksinaamainen paha,
viettelee kaunottaren
kuin Romeo Julian.
Saattaa tämän kuoleman kielille,

kadotukseen.

Ei ole enää paluuta sieltä.
Rakkaus antoi heidät Haadekselle,
kun Jumala hylkäsi.
Mutta Mari ei usko Jumalaan,
hänestä kuolema on pako maailmasta,
ei kahle ikuiseen elämään.
Elämään onnen kahleissa.

Rakastaa voi kärsimälläkin.

Julian muistaa kaiken,
ne hetket viettelyksessä.
Kun maailmassa oli liian hyvin
jakautuneet muumitikkarit.
 
Joku oli onnellinen.

Jumala osoitti heikkoutensa
häviämällä taistelun.
Paha pääsi valloilleen, rakkaus murtui.
Tuli tuska rakkauden tilalle. Tuska peittämään maailman pahan.

Sen tuskan alla mikä tahansa maailma näytti kauniilta.

Silti siellä ei tahtonut elää.
Mari tahtoi pois,
pois Julianin luota ja Julian tahtoi mukaan.
Mutta nyt Mari tahtoi kauemmas kuin autolla pääsi. Ja Julian ei voinut lähteä.
Julianilla oli liikaa tuskaa,
hän ei jaksanut nostaa sitä pois.

Ja joka päivä Julianin tuska kasvoi.

Joka päivä Julian näki Annin tietävät kasvot.

Ne kasvot ymmärsivät maailmaa, tahtoivat
paeta sitä, ennen tuskan alle hautautumista.
Ne eivät tahtoneet jäädä odottamaan haudan kaivamista.
Ne tahtoivat päästä joen rantaan
leikkimään hevosella.

Kai se oli yksisarvinen.

Hevonen veisi hänet pois,
kiidättäisi satupalatsiin.

Matka satuun kävi joen kuohujen läpi.

Sinne tahtoi Marikin.
« Viimeksi muokattu: 06-08-2012, 16:51:14 kirjoittanut Chuuko »