Kirjoittaja Aihe: Rikossyyteuhkaus  (Luettu 3976 kertaa)

Poissa Beelsebutt

  • vähemmän
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 3081
  • malmi
    • Ficciarkisto
Rikossyyteuhkaus
« : 14-03-2012, 21:25:51 »
Nyt kävi näin, että sain Finissä yksärin juuri ennen kuin poistin sieltä tunnukseni. Tässä yksärissä uhattiin Fifiä eli siis sen ylläpitoa rikossyytteellä, mikäli täällä aletaan esittää sen tyyppisiä valheita kuten että joku olisi uhannut jossain muualla ampua jotkut.

Tällaista väitettä ei ole Fifissä esitetty. Luultavasti tässä tarkoitettiin (ja tämä on siis omaa tulkintaani, ei mitään faktatietoa) Ketutusarkistossa käytyä keskustelua, jossa viitattiin erään viestin aiheuttamaan mielikuvaan, jonka mukaan ko. viestissä ollut uhkaus (joka paljastui myöhemmin biisin sanojen lainaukseksi) olisi ollut todellinen. Henkilökohtaisesti voin sanoa, että säikähdin ko. viestiä todella paljon enkä ainakaan huomannut mainintaa, että lyriikkalainaus olisi ollut lyriikkalainaus. Eipä sillä, että sillä olisi ollut merkitystä, koska olivat sanat lainattuja tai eivät, niiden sisältö oli uhkaava. Myöskin lainaus esitettiin sellaisessa yhteydessä, että koin uhkauksen henkilökohtaiseksi.

Viestiä on sittemmin muokattu eli turha lähteä etsimään sitä mistään.

Missään vaiheessa en ole yksilöinyt, kenen viestistä oli kyse vaan olen, kuten sanottua, koko ajan puhunut mielikuvasta, jonka viestistä sain.

Fifissä ei edelleenkään rajoiteta sananvapautta, mutta koska rikossyytteellä uhkailu on sen verran vakava asia, katsoimme Lizlegon kanssa parhaaksi kertoa tästä myös teille. Eli vaikka sananvapautta ei rajoiteta, pidetään kuitenkin huoli, ettei lähdetä loukkaamaan yksilöidysti ketään tai henkilökohtaisesti muutenkaan. Netiketti on edelleen in ja mainittu myös Fifin säännöissä.

Kuten sanottua, asiat riitelevät, eivät ihmiset.

Olen poistunut adminin paikalta terveydellisistä syistä. Ja jos jotakuta kiinnostaa enemmän, niin rytmihäiriöni palasivat tämän stressitilanteen (puhun siis laajemmin koko Finistä poistumisen aiheuttamasta stressistä, jota tällaiset syytökset entisestään lisäsivät) myötä, enkä oikein halua kuolla yhtään minkään foorumin puolesta (jätän sen Lizille ja Nappelille ;D).

Keskityn tästä lähtien siis ficcailuun, mutta jätin itseni Superhessuksi (yleismodeksi) ainakin siihen saakka, kunnes modevaalit saadaan joskus järjestettyä. Sitten voitte äänestää minut rivikäyttäjäksi niin halutessanne. Tai jos tästä tulee nytkin soraääniä, niin voin mä tuostakin tittelista luopua :)


Peace on Earth.
Fifi-ficitLJAO3

Lizlego

  • Vieras
Vs: Rikossyyteuhkaus
« Vastaus #1 : 14-03-2012, 22:02:13 »
Huolehdi sä vaan sun terveydestä. En voi enää sanoa, ettei kannata ottaa turhan vakavasti, koska tämä on ylittänyt jo sen rajat, mutta toivoa sopii että se tästä rauhoittuu eikä tämä nyt koidu kenenkään terveydelle kohtuuttomaksi.

Poissa culliina

  • Pentuprinssi
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 789
  • lasciva est nobis pagina, vita proba.
Vs: Rikossyyteuhkaus
« Vastaus #2 : 14-03-2012, 22:25:38 »
Mitä nyt siis tapahtuu? Onko rikossyyte jo jätetty/ aiotaanko se jättää, vai oliko tuo "pelkkä" uhkaus? Jos se jätetään, joudutaanko foorumi sulkemaan käsittelyn ajaksi tai tuleeko teille tästä jotain kauheita ongelmia vai koittaako tuomiopäivä vai mitä? Ei kai ne voi koko foorumia vaatia tuhottavaksi tuollaisten puheiden takia? En kieltämättä kyllä edes tajunnut, mikä ongelma niissä oli, kuten sanoit.

Lizlego

  • Vieras
Vs: Rikossyyteuhkaus
« Vastaus #3 : 14-03-2012, 22:33:08 »
Toistaiseksi oli kyseessä uhkaus perättömien valheiden levittämisestä, jos tiettyjä väitteitä ja tekijöitä tarkennetaan ja identifioidaan tai niin ymmärsin. Liittyi siis tuohon Ketutusarkistossa käytyyn keskusteluun. En tiedä kerrotaanko meille, jos syyte nostetaan vai onko seuraava yhteydenotto sitten viranomaisilta, mutta en nyt menisi vielä ihan paniikkiin foorumin tulevaisuuden puolessa. Jos pysytään asiassa, asiallisina ja rauhallisina, meilläkin on oikeus mielipiteeseen ja eiköhän tämä foorumikin pysy hengissä ja selviä syytteistäkin jos niikseen tulee, että ne nostetaan. Tosin nykyisellään tässä tuskin on tarpeeksi sellaisen nostamiseksi ja eniten mua huolestuttaa kaverini terveys.  :P   

Poissa Celeporn

  • saukkolaatikko
  • superhessu
  • Viestejä: 1701
  • destiel = lets die
    • Insanitorium
Vs: Rikossyyteuhkaus
« Vastaus #4 : 14-03-2012, 22:43:21 »
Joo siis häh, eihän siellä millään tavalla viitattu kyseisen tyypin henkilöllisyyteen/nimimerkkiin, kyllähän herjauksessa ja muussa pitäisi olla aika tarkasti osoitettu se tyyppi, jonka kunniaa loukataan. Tai jos viitattiin, niin on mennyt niin rivien väleihin, etten mä ainakaan ole mitään tajunnut.

En kyllä tän perusteella lähtisi minäkään yhteydenottoja viranomaisilta odottelemaan.
Ja Bbuttis pitäis varmaan pistää jollekin pakkolomalle kaikesta tällasesta.
Oedipus was the first motherfucker.
- Bo Burnham

I want to shave your head and eat your hair like spaghetti.

Poissa Nappeli

  • Hassu
  • värkkääjä
  • Viestejä: 1097
  • Kemiat kohtaa
Vs: Rikossyyteuhkaus
« Vastaus #5 : 14-03-2012, 22:44:05 »
Ei mitään hätää. Henkilökohtaisesti en usko, että mitään syytettä tulee, koska mitään lakia ei ole rikottu. Mielestäni täällä on kaikki puheet pysyneet ihan yleisellä tasolla. Tuskin tästä koituu kellekään mitään, mutta foorumia ei ainakaan suljeta, kautta kiven ja kannon sen vannon! Eihän täällä sentään mitään terrori-iskuja suunnitella! Bbuttis tuulettelee nyt tämän kohun aiheuttamat liiat paineet kaikessa rauhassa. Terveys on etusijalla. Harmillista, että tämä meni näin raskaaksi.