Kirjoittaja Aihe: Alemman maailman asukkaita | Moulin Rouge, Zidler/Audrey, K-16  (Luettu 3245 kertaa)

Poissa Celeporn

  • saukkolaatikko
  • superhessu
  • Viestejä: 1701
  • destiel = lets die
    • Insanitorium
Alemman maailman asukkaita
fandom: Moulin Rouge
paritus: Harold Zidler / Audrey
ikäraja: K-16
genre: draama, romance, pre-movie

sanamäärä: 5 x 250
yhteenveto: Salaisuuksista ja niiden suojaamisesta. Siitä, mitä sydämestä on jäljellä.

A/N: Kirjoitettu OTP-haasteeseen, inspiraationa toimi kyseisen haasteen sanalistassa tarjottu aamuyö. Tämän piti myös osallistua neliapila-haasteeseen, mutta ficissä on niin tietynlainen asenne Audreyn sukupuoleen, etten yksinkertaisesti voi luokitella tätä haasteen vaatimusten mukaisesti... Koko teksti tuli kirjoitettua yhdellä helvetin pitkällä istumalla, kaikki mokat, melodramaattisuudet ja mahdollisesti oudot lauserakenteet menköön sen piikkiin. Näin aamukolmen jälkeen kuulostaa kyllä tosi hyvältä  ;D
Kommentteja rakastan.




I

Aamut ovat kunniallisten ihmisten aikaa.
He peittävät itsensä säädyllisesti, normeja noudattaen, nauttivat päivän ensimmäisen aterian, suuntaavat työhön ja liiketapaamisiin, hoivaavat lapsiaan. Kirjoittavat ehkä kirjeen taikka kaksi, huolehtivat palveluskunnan täsmällisyydestä tai nyökkäävät asiaankuuluvalla nöyryydellä isäntäväen oikuille. Odottavat kenties jo iltaa, mutta täyttävät silti vastuunsa ja velvollisuutensa. Ovat siellä, missä heidän pitääkin olla. 

Kun Harold näki Audreyn ensimmäisen kerran, oli aamu, ja jo ensimmäinen silmäys kertoi Audreyn kuuluvan siihen toiseen ihmisryhmään, vähemmän kunnialliseen. Harvoin Haroldkaan oli liikkeellä ennen puoltapäivää, hänen maailmansa ei ollut vielä siihen aikaan hereillä, ja siksi hän toisinaan onnistuikin pakenemaan tavanomaista todellisuuttaan ajassa. Aamiainen kantakaupungin kahvilan aurinkoisella terassilla vastasi hänen käsitystään lyhyestä lomasta. Kauas hän ei päässyt, mutta se muutaman tunnin aikaero riitti, ei hän etäämmäs kai kaivannutkaan.

Ja kun hän sinä aamuna katseli ohikulkevia ihmisiä, hänen katseensa kiinnittyi kovapiirteiseen naiseen, joka tosin ei ollut nainen ensinkään - ei ainakaan sillä mittapuulla, jonka useimmat olivat omaksuneet. Hempeä huivi peitti kaulaa, arvatenkin erityisesti erästä epämieluisaa tosiasiaa sekä todisteita menneen yön tapahtumista, ja se kaikki miellytti Haroldia. Alamaailman asukkaana, samanlaisena kuin katseensa kohde, hän näki muita syvemmälle, esteiden ohitse, hän tiesi kaiken salaisuuksista ja niiden suojaamisesta.
Punainen kävelypuku korosti naisen pituutta, siinäpä vasta varsinainen ilmestys arkisten ihmisten keskellä leveine hartioineen ja höyhenpuuhkineen. Edellisen illan epäilemättä taidokkaan ehostuksen rippeet oli epätoivoisesti yritetty kätkeä uuden kerroksen alle, ja jos osasi katsoa tarkkaan, hatunlierin varjostamilla poskilla saattoi erottaa orastavan sängen.

Väärään aikaan, väärässä paikassa ja todennäköisesti pitkän yön väsyttämänäkin hän kantoi itsensä ylväästi, anteeksi pyytelemättä, arvokkuutta tavoitellen, ja ankara profiili painui lähtemättömästi Haroldin mieleen.


II

Päivä on yleiskäsite - se ei luokittele tai vedä raja-aitoja, sillä on monet kasvot ja se tuntee monta nimeä. Se ei pakene määrittelyjä; päinvastoin, sehän rakastaa niitä, se vain ei suostu taipumaan ainoastaan yhteen muottiin. Keskipäivä, arkipäivä, hyvää päivää, viikonpäivä, merkkipäivä, miten monta tuntia työpäivään kuuluukaan. Päivät seuraavat toisiaan kellon mukaan aina samanpituisina, muuta yhteistä niillä ei olekaan, niin erilaisilta ne näyttävät, tuntuvat, jopa tuoksuvat.

Kun Harold tapasi Audreyn ensimmäisen kerran, kuuli tämän nimen ja kosketti tämän kättä omallaan, oli päivä. Mikä päivä, sitä hän ei enää jälkeenpäin muistanut, ei sillä kai niin väliä. Jonkun hame oli taas ratkennut ja vain harvat osasivat itse parsia sukkansa niin, että niitä enää kehtasi esitellä, ja edellinen ompelijatar oli karannut naimisiin hyläten kertaheitolla entisen kotinsa. Kuka tahansa olisi siinä vaiheessa näyttäytynyt hänelle pelastajana, ja kun talon uusiksi virallisiksi käteviksi käsiksi ilmoittautui tämä kummallisen kiehtova sekoitus kummankin sukupuolen parhaita piirteitä, Harold epäili jo kohdanneensa enkelin.

Olihan hän monenlaista nähnyt, ei Audrey sillä tavoin hänen maailmaansa mullistanut, mutta jokin teki tästä silti ainoan laatuaan; hän ei ollut mies mekossa tai edes kliseisesti komea nainen, eikä todellakaan mitään niiden väliltä. Ennemminkin hänet mielsi eräänlaiseksi yhteensulautumaksi, varjoissa syvistä syleilyistä siinneeksi, kuin Luojan koekappale kolmannesta sukupuolesta, jonka joutui hylkäämään sen hämmentävän täydellisyyden vuoksi. Hänessä ei ollut mitään parannettavaa, hän ei tarvinnut pelastusta, hän oli molemmat puoliskot ja samalla jotain paljon enemmän.
Ei hän kaunis ollut, ei sanan varsinaisessa merkityksessä - Harold oli tuntenut tusinoittain kauniita tyttöjä, muutamia poikiakin, eikä Audrey lukeutunut kumpaankaan joukkoon. Audrey oli jotain aivan erityistä.


III

Illat ovat kunniattomien aamuja, lähtölaukauksia. Silloin he paljastavat pintansa ja piilottavat sen, mitä sydämestä on jäljellä, suuntavat työhön tekemään hikisiä, hekumallisia tuttavuuksia, sinetöimään sopimuksia suudelmilla ja tarjoamaan katinkultaa kimaltavia kädenpuristuksia. He täyttävät muiden oikkuja uuden ajan orjina, nöyrinä ja näennäisen tahdottomina, hankkivat elantonsa nahallaan, sekä selän että muidenkin ruumiinosien. Ovat sitä, mistä joku on valmis maksamaan.

Kun hämärä laskeutui Pariisin punaisten lyhtyjen ylle, Moulin Rougen ovet avautuivat niille, jotka janosivat nautintoja ja jotka olivat valmiita korvaamaan ekstaasinsa kulut kylmällä käteisellä. Kaikki oli kaupan, ja mitä ikinä keksikään kysyä, sen sai. Harold Zidler tunsi jokaisen paheen, ja mitä tuli elävän lihan markkinoihin kaikenkirjavine oheistuotteineen, hänen vaikutusvaltansa tuntui ulottuvan kaupungin kaukaisimpaankin kolkkaan.

Toisinaan Audreykin tuli yökerhon puolelle, vietti iltansa istumalla pienessä nurkkapöydässä, ihmisiä katsellen. Harold ei tiennyt, mitä Audrey näki, minkälaisin silmin hän muita tarkkaili. Oliko se vain kokoelma hänen kättensä töitä vai tuhansia taskuja täynnä rahaa riistettäväksi? Toisinaan muutamat miehet yrittivät jututtaa häntä, mutta Audrey vastasi hyvin harvoin, kääntyi vain poispäin niskojaan nakellen, ei hän mikään huora ollut. Hän joi usein absinttia, sameana ja sokerisena, muttei koskaan kahta lasillista enempää, Harold kysyikin siitä kerran eräältä tarjoilijalta. Jälkikäteen se hävetti häntä.

"Sinä katselet minua", Audrey kuiskasi painaessaan neulan kärjen Haroldin takin kankaaseen. Huolellisin vedoin hän harsi irronnutta nappia takaisin paikalleen, katse kiinteästi työhönsä kohdistettuna, kunnes hän lopulta nojautui lähemmäs ja katkaisi langan hampaillaan. Eikä hän suoristauduttuaan enää perääntynyt. Harold kuljetti peukaloaan Audreyn leuan voimakkaalla kaarella, kaulalla, aataminomenaa korkean kauluksen läpi koskettaen, ja viimein suuteli niitä täyteläisiä, tummanpunaisiksi maalattuja ja absintista tahmeita huulia.


IV

Pimeässä kaikki ovat samanlaisia, kuninkaat ja narrit, yö ei tunne statuksia tai kunniamerkkejä. Se lankeaa yhtä synkkänä ja syntisenä kaikkien ylle, ja sen luonteen vuoksi kunniallisimmatkin saavat silloin hylätä hyveensä hetkeksi. Mikä tapahtuu pimeän aikana, jääköön pimeyteen, sitä ei valolla ole lupa lainkaan koskettaa.

Audreyn kädet kulkivat Haroldin keholla alhaalta ylös, vahvat sormet suorastaan pureutuivat lonkan löysään lihaan huulten hamutessa kovettunutta kalua väliinsä, painautumaan kosteaa kieltä vasten, koskettamaan kurkunpäätä. Ja hän imi niin antaumuksellisesti, että Harold tunsi toisen poskien painuvan kuopille tämän miellyttäessä häntä.

Toisinaan Audrey vetäytyi esitysten päätyttyä tanssijoille varattuun takahuoneeseen, nojasi kyynärpäillään kampauspöytään ja kohotti helmansa vyötärölleen paljastaen pitkät valkeiden silkkisukkien verhoamat säärensä, röyhelöiset sukkanauhat ja niitä kannattavan satiinisen vyön, sekä tietysti pyöreät pakaransa. Kalpeaa ihoa raidoittivat hennon punaiset painaumat, jotka kertoivat omalla äänettömällä kielellään Audreyn olleen koko illan ilman alushousuja - kuinka hameiden laskokset olivat jättäneet jälkensä iholle, kuinka Audrey oli odottanut yötä, kantanut tietoa tulevasta vaatteidensa alla. Kuinka Audrey oli odottanut häntä.
Harold suuteli Audreyn reisiä, näykki tämän iholle toisenlaisia merkkejä intohimosta, kuljetti kieltään pitkin vähitellen avautuvaa vakoa. Painoi sormensa sinne, mitä hänelle niin toiveikkaasti tarjottiin, voiteli Audreyn sisältäpäin vaseliinilla, jonka joku oli armeliaasti pöydälle jättänyt. Heidän kehojensa yhtyessä hän saattoi koko ajan nähdä likaisesta peilistä Audreyn kasvot; tämän voimistuen voihkivan suun, nautinnosta kiinni puristuvat silmät, hiestä hiljalleen kostuvalle otsalle liimautuvat mustat suortuvat.

Niinä öinä Harold muisti, miltä Audrey oli näyttänyt kirkkaassa päivänvalossa. Kerran hän oli jo vähällä kysyä, kenen luota Audrey oli silloin lähtenyt, mutta hylkäsi ajatuksen saman tien. Heidän kaltaistensa ei kannattanut muistella menneisyyttä.


V

Punaisten lyhtyjen sähköiset lamput sammutetaan samaan aikaan kun aurinko ilmoittaa itsestään kaukaisella kajastuksella. Kahta valoa ei tarvita, ei ainakaan jos toinen on arkisen maailman suurin kiintotähti, se ei siedä kilpailijoita. Syrjäkujien kulkijoille se on ankara ja armoton, se paljastaa huonot hampaat ja harmaan ihon, erinäisten rikkojen runtelemat raajat sekä surujen synkistämät silmänaluset. Humala kääntyy laskuun ja nousee sen jälkeen katkerana takaisin kurkkuun, hekuman huiputkin kärjistyvät lopulta pelkäksi rujoksi rappioksi. Ja kuin vanhojen kauhutarinoiden elävät kuolleet vetäytyvät Pariisin paheelliset pois valon tieltä, sulkeutuvat kaupungin unohdettuihin kolkkiin kuin katakombeihin ja vaipuvat uneen.

Harold veti verhot ikkunan eteen, peittäen lasin takaisen todellisuuden. Audrey napitti liivinsä auki, veti sen hitaasti harteiltaan, värähti ennen kuin teki saman valkoiselle puserolleen. Hänen korsettiaan koristivat kultaiset kukat. Harold kääntyi häveliäästi, naurettavaa tietysti, kaiken sen jälkeen, mutta ratkaisu tuntui silti sopivalta. Eihän hän ollut aiemminkaan nähnyt, eikä hän tiennyt, haluaisiko Audrey hänen vieläkään näkevän.

Kello löi neljä.
Enää ei ollut yö, mutta ei vielä aamukaan.

Harold puhalsi viimeisenkin kynttilän sammuksiin ja meni vuoteeseen, lakanat tuntuivat kylmiltä ihoa vasten. Hän kuunteli, kuinka Audrey löysäsi korsettinsa nyörejä, veti viimeisenkin alushameen yltään, laskosti vaatteitaan liioitellun kauan. Hetken oli täysin hiljaista, kumpikin pidätti hengitystään. Audrey epäröi. Niin epäröi Haroldkin.
Lopulta patjan jouset notkahtivat Audreyn painosta, hän kääriytyi nopeasti peittoon ja painautui Haroldin kylkeen. Sen enempää ei kumpikaan uskaltanut koskettaa. He olivat elimellinen osa alempaa maailmaa, sitä vähemmän kaunista ja kunniallista, siellä ei pehmeämmille tunteille ollut sijaa. Sellaiseen ei ollut varaa. He olivat kuitenkin hetkeksi unohtaneet sen, ja nyt oli jo liian myöhäistä kieltäytyä.
« Viimeksi muokattu: 31-07-2012, 17:08:41 kirjoittanut Celeporn »
Oedipus was the first motherfucker.
- Bo Burnham

I want to shave your head and eat your hair like spaghetti.

Poissa malla

  • superhessu
  • Viestejä: 742
Tää dementia alkaa olla jo hieman nolompaa laatua; olin 100% varma siitä, että jätin tähän kommentin luettuani tämän julkaisupäivänä. Kommenttikampanja ilmoittikin toisin. x) No joo, hyvä, sillä en varmaan muuten olisi edes tajunnut koskaan erehdystäni.

Tää oli mun mielestä yksinkertaisesti ihana. Oon vellonut viime päivät angstia lukiessa, joten tämä todellakin tuli tarpeeseen. Tykkäsin siitä, miten Haroldin ja Audreyn jutusta ei tehty suurta numeroa - ei oikeastaan numeroa ollenkaan - vaan homma vaan eteni omalla tasapainollaan. Asiat olivat, mutta niistä ei tavallaan puhuttu, eikä niitä myönnetty ääneen, sillä niin ei kuulu tehdä, ei siellä alemmassa maailmassa, jossa tällaiset asiat eivät kestä päivänvaloa. Baaww. ♥

Tykkäsin kovin myös noista tarinan raameista, siitä, miten eri vuorokauden aikoja kuvailtiin. Kaikki kuvaukset kyllä osui ja upposi, ja kaipa mun täytyy myöntää, että itselleni jäi sellainen kutina, että nojaudun ehkä enemmän sinne alamaailman puolelle... x) Sun kuvailusi on vaan jotenkin niin upeeta, sellaista yksinkertaista mutta silti se kertoo niin paljon. Pysyy koko ajan mielenkiinto yllä, ei kerrota liikaa, mutta ei jätetä asioita kertomattakaan.

Tykkäsin tästä kovin, kiitos. :>
Papin aamen ei tee kenestäkään toisen itsestäänselvää omaisuutta.

Poissa Beelsebutt

  • vähemmän
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 3081
  • malmi
    • Ficciarkisto
Kyllähän mä tiedän, että tässä on kyse crossdressistä tai mikä se korrekti termi nyt onkaan, mutta silti tää oli sellainen repäisevä realismikohta:

Lainaus
jos osasi katsoa tarkkaan, hatunlierin varjostamilla poskilla saattoi erottaa orastavan sängen
Haroldilla on tarkat silmät ;)

Heti putkeen toinenkin quote:

Lainaus
Olihan hän monenlaista nähnyt, ei Audrey sillä tavoin hänen maailmaansa mullistanut, mutta jokin teki tästä silti ainoan laatuaan; hän ei ollut mies mekossa tai edes kliseisesti komea nainen, eikä todellakaan mitään niiden väliltä. Ennemminkin hänet mielsi eräänlaiseksi yhteensulautumaksi, varjoissa syvistä syleilyistä siinneeksi, kuin Luojan koekappale kolmannesta sukupuolesta, jonka joutui hylkäämään sen hämmentävän täydellisyyden vuoksi. Hänessä ei ollut mitään parannettavaa, hän ei tarvinnut pelastusta, hän oli molemmat puoliskot ja samalla jotain paljon enemmän.
Tää oli jotenkin pysäyttävä. Romantiikkaahan tää on, selkeesti, mut tässä on tosiaan sitä sellaista ihanaa realismia mukana. Vaikka vertauskuvat ovat jumalallisia ja tässä puhutaan täydellisyydestä, tässä ei ole minusta kuitenkaan mitään harhaa. Se on henkilökohtaista jumalointia ja mä olen Audreylle kateellinen :F

Uuh, smutti on hekumallista, ehkä juuri siksi koska se jää niin kauniisti kerrotuksi, vähemmän jynkyksi. Sekin on kovin rakastavasti kuvattu, silleen ikään kuin avautuvin laskoksin. En osaa selittää. Mutta sitten tuo loppu. Yhyy! Palattiin karuun ja todelliseen maailmaan, mutta jaksan uskoatoivoaodottaa, koska kuitenkin Audrey uskalsi tulla viereen. Aww <3

Lainaus
se paljastaa huonot hampaat ja harmaan ihon, erinäisten rikkojen runtelemat raajat sekä surujen synkistämät silmänaluset
Ihanaa raadollisuutta!


Kiitos tästä, aivan mahtavaa luettavaa! Eikä juurikaan haittaa, etten edelleenkään tiedä fandomista enempää kuin mitä sun ficeistä oon oppinut ;D

-B
Fifi-ficitLJAO3

Lizlego

  • Vieras
Olen pari kertaa turhaan yrittänyt katsoa Moulin Rougea alkua pitemmälle ja todennut ettei passaa yrittää.  ;D Sen sijaan tämän ficin lukemisessa ei tarvinnut edes yrittää, että jaksaisiko vai ei. Tämä nappasi alusta asti, mutta en oikein osaa kommentoida mitään, koska ei ole kuin hämärä aavistus siitä mihin tämä perustuu. Kaiken kaikkiaan näiden henkilöiden elämä tuntui aika ankealle, kun se oli valon vastakohta, vaikka yössä onkin omat puolensa. Loppu oli suorastaan herttainen. Niin siinä voi käydä, että vaikka varaa ei olisi, tunteet voi ottaa vallan ja lihallinen himo olla jotain muuta.

Poissa rimps

  • superhessu
  • Viestejä: 532
Ihastelevaan joukkoon liityn minäkin. Kuten jo edellä on sanottu, niin tämä oli ihanan realistista romantiikkaa ja kovin, kovin kauniisti kirjoitettu. Niin kauniisti, että on hankala kommentoida, koska uppouduin niin suuresti tarinaan, että unohdin kokonaan keskittyä miettimään samalla miten kommentoisin tätä.

Tässä oli upeaa kuvailua. Rakastan sellaista pienten pienten yksityiskohtien esille tuomista. Haluaisin quottaa puoli fikkiä, mutta tyydyn tähän suosikkikuvaukseeni:
Lainaus
Kalpeaa ihoa raidoittivat hennon punaiset painaumat, jotka kertoivat omalla äänettömällä kielellään Audreyn olleen koko illan ilman alushousuja - kuinka hameiden laskokset olivat jättäneet jälkensä iholle
En muista ainakaan kovin montaa kertaa törmänneeni noinkin arkipäiväiseen asiaan kuvauksissa. Liian usein kaikki tavalliset asiat vaan sivuutetaan. Pidin myös kovasti lonkan löysästä ihosta ja noista kaikista bbuttiksen quottamista kohdista. Ja tuo vuorokauden osien kuvailu osui ja upposi. Pienet, tavallaan irralliset pätkät pitivät kuitenkin tarinan yhtenäisenä.

Täytyy myöntää, että vaikka Moulin Rougen monen monta kertaa olenkin nähnyt, niin piti googlettaa kuka Audrey olikaan. (Ja yllätyin kun sitä esitti Faramerinäkin tunnettu David Wenham :'DD) Zimmer ei kuulu suosikkihahmoihini elokuvassa, mutta tämän olit kirjoittanut niin kauniisti, että kokonaan unohdin miten ällönä kyseistä hahmoa pidän.

Sun kirjoitustyyli on aivan kertakaikkisen upea ja olen vähän (tai vähän enemmänkin) kateellinen. Se on luontevaa, kaunista ja sujuvaa sanoilla leikittelyä. Kiitokset jälleen kerran mukaansatempaavasta fikistä.

<3:lla rimps
Tule käymään joskus, kun aurinko on matalalla, kun olet keijutuulella ja valmis olemaan se mikä olet.
Tule silloin kun unohdat, että oletkin jo aikuinen nainen ja muutenkin täydellinen.
~Nina Kolehmainen

Poissa culliina

  • Pentuprinssi
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 789
  • lasciva est nobis pagina, vita proba.
Kommenttiringistä ehtoota (näin päivää myöhässä, mutta kuitenkin)

Fandom ei ole minulle laisinkaan tuttu ja olin siksi varsin pihalla koko ajan. Meinasin jo jättää kommentoimatta, mutta päätinpä yrittää :)

Teksti itsessään oli hyvin selkeää, sai aikaan kauniita kuvia ja ihania tunnelmia. Ympäristökuvaukset ja Pariisi iskivät minuun parhaiten. Pariisi, koska Ranska, Seine ja rakkauden kaupunki, ympäristökuvaukset, koska henkilötuntemuksen tuomat tunnelmat jäivät minulta saamatta. Aika moni tuntuu tykkäävän tästä fandomista, joten pitää varmaan ottaa niskasta kiinni ja heittää myös tämä fandom tutustuttavien listaan (vaikka olenkin varsin varma, etten elämäni aikana tule saamaan tuota listaa loppuun => huoh ja ah)


Poissa Chuuko

  • superhessu
  • Viestejä: 609
    • Toinen tähti oikealta suoraan aamunkoittoon
Paritus, ja varsinkin Audrey houkutteli klikkaamaan tekstin auki. Edellinen Moulin Rouge pätkä oli vielä muistissa, ja janoan lisää  :D


Ihana kokonaisuus. Pidin tekstin rakenteesta ja luonteesta. Kieli oli hauskan leikittelevää ja aivan mahtavia kielikuvia ja ihastuttavan arkisia oivalluksia!
Lempparipätkäni oli ehdottomasti allaoleva, en tiedä yhtään miksi, mutta se kolahti katinkullan kimaltavine kädenpuristuksineen täysillä.

Lainaus
Illat ovat kunniattomien aamuja, lähtölaukauksia. Silloin he paljastavat pintansa ja piilottavat sen, mitä sydämestä on jäljellä, suuntavat työhön tekemään hikisiä, hekumallisia tuttavuuksia, sinetöimään sopimuksia suudelmilla ja tarjoamaan katinkultaa kimaltavia kädenpuristuksia. He täyttävät muiden oikkuja uuden ajan orjina, nöyrinä ja näennäisen tahdottomina, hankkivat elantonsa nahallaan, sekä selän että muidenkin ruumiinosien. Ovat sitä, mistä joku on valmis maksamaan.

Oikein kiva, kiitos.
Häntä pystyyn vaikka hakaneuloilla.

Poissa Fiorella

  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 1013
  • Hyvän tuulen kotisatama
Valitsin tämän ficin osaltani kommenttirinkiin ja luin jo heti seuraavana päivänä, ja silti kesti näin tuhottoman pitkään ehtiä kirjoittamaan kommenttia! Pahoitteluni. Nyt tuntuu että melkein kaikki on jo sanottu, mutta ei se mitään, sanon sitten uudelleen. :)

Ensinnäkin, kirjoitat todella kauniisti kuvaillen. Rakastan lukea tekstejäsi ihan niiden kauniin kielen takia, jopa silloin kuin itse aihe ei välttämättä osuisi ihan täsmälleen. Tässä kylläkin myös aihealue oli kiinnostava ja vaikka henkilöhahmot elokuvassa eivät mitenkään suosikkejani olleetkaan, niin tätä lukiessa tuli heitäkin kohtaan sellainen lämmin, lempeä tunne. Ihminen on tehty rakastamaan ja kokemaan ihastusta ja ihmetystä, eikä se katso yhteiskuntaluokkaa, ikää tai sukupuolta.

Selkeä, kaunis kerronta tekee arjen eläväksi ja värittää maiseman mieleen kuin ajan patinoiman valokuvan. Sen katseluun uppoaa ja siitä nauttii todella.

(Ja nyt on mentävä saunaan joten jatkan kommenttiani kunhan palajan. Sen siitä saa kun kirjoittaa muualla kuin kotona!)

// No niin ja kesti pikkuisen pidempään kuin kuvittelin päästä jatkamaan, mutta nyt se sitten tapahtuu. :)


Itse Moulin Rouge on aina ollut minulle sellainen vähän mielipiteitä jakava elokuva. Toisaalta tykkään sen modernista toteutuksesta ja siitä että se on musikaali ja että se on kevyt ja simppelijuoninen jolloin visuaalinen puoli nousee vahvempaan asemaan - visuaalinen se ennen kaikkea on. Ja toisaalta, inhoan Nicole Kidmania ja on vaikea eläytyä kuvittelemaan että joku oikeasti rakastuisi siihen, ja jokin siinä että elokuva on vähän liiankin kevyt ja vähän niin kuin kieli poskessa tehty, ei miellytä minua, ja vaikka popmusiikki oli kai tarkoituksellisesti olevinaan jotain uutta ja säväyttävää muuten ikään kuin klassisesti tehtyyn musikaaliin niin ensimmäisellä katselukerralla se häiritsi ihan kamalasti. Minua on aina harmittanut se että en tykkää siitä enemmän, vaan että tykkään siitä vain jonkin verran. Luultavasti olisin kuitenkin tykännyt elokuvasta enemmän, jos se olisi ollut vakavampi ja perinteisempi, vaikka omalla tavallaan juuri se sen erilaisuus myös siinä kiehtoo.

Tämän ficin suuri etu elokuvaan nähden on siinä, että se tarjoaa sen perinteisemmän tyylin mukaisen hengähdysrauhan keskittyä nauttimaan maisemasta, henkilökuvauksesta ja tilanteesta ilman ylimääräistä kohellusta. Jollakin tapaa tuntui että tämän kautta elokuvaankin pääsi enemmän sisälle, uppoutumaan rauhassa tunnelmaan ja valmistautumaan siihen ajatukseen että sitten kun se vauhti alkaa niin on siinä jo tukevasti ja mukavasti eikä tipu kyydistä. Heh, ei tässä kommentissa taida olla päätä eikä häntää. ;) Toivottavasti saat kuitenkin ajatuksen päästä kiinni ja oivallat mitä tässä ajan takaa - ja jos et niin kysy täsmennystä. :)

No mutta ficciin taas. Tykkäsin siitä, että ficci jakautui ajallisesti vuorokauden kierron mukaan, se rytmitti kokonaisuuden hyvin. Teksti itsessään oli nautinnollista lukea ja vaikka kuvailu paikoin oli yleisluontoista mietelmää, jokainen lause kuitenkin piti kiinnostusta yllä. Olen oikein hyvilläni, että valitsin tämän ficin luettavaksemme, mutta olisin todennäköisesti sen päätynyt lukemaan kuitenkin. Kiitokset kirjoittajalle! :)
« Viimeksi muokattu: 24-04-2012, 23:41:55 kirjoittanut Fiorella »