Otsikko: Pimeydenjuhla
Fandom: Fantasia (romantasia)
Haaste: Joulukalunteri 2025Tyylilaji: huumori/romantiikka
Ikäraja: S
Varoitukset: Ei varoituksia, paitsi että originaalini ovat yhä aika kökköjä, mutta en välitä
Kirjoittajan sanat: Tätä ei ehkä tarjoa lukijalle mitään kummoista, koska tämä on tällainen hahmottele maailmaa -pätkä. Syytän kaikesta tästä ja myös tulevasta
Fiorellaa ja sitä, että Fiorella sai mut osallistumaan kurkista romantasiaan - kurssille. Tämä on spin-off mun viisiosaiselle trilogialle... no ei ehkä ihan
. Jos olette lukeneet mun ficcejä tai seuranneet keskusteluja, niin saattaa nimet viitatakin johonkin eikä olla sattumaa.
Pimeimpänä aikana vuodesta Merenperällä oli tapana pitää juhlat sen kunniaksi, että kohta olisi taas valoisampaa. Sitä kutsuttiin Pimeysjuhlaksi. Auringon ja kuiden kiertoa ei saanut vaarantaa olemalla juhlimatta, niin väki sanoi. Leo ei ollut ikinä niin välittänyt näistä juhlista. Ne olivat väelle vain yksi tekosyy lisää juoda itsensä tolkuttomaan humalaan. Siihen ei paljoa vaadittu ja sen lieveilmiöinä oli muuta hävyttömyyttä ja sotkemista, rikollisuutta. Hän oli usein kuitannut moiset huvit valvomalla juhlijoiden turvallisuutta, vaikka harvoin hänen valppautensa palkittiin. Vampyyrit eivät liiemmälti välittäneet kännisten verestä.
Nykyään Leo ymmärsi miksi. Siitä huolimatta hän tänä vuonna päätti juhlistaa ajankohtaa edes pienillä koristeluilla. Hän ripusti kaikkialle pieniä punaisia kynttilälyhtyjä, jotka hän oli kaivanut esiin vuokraamansa huoneiston yhdestä komerosta ja jotka huvittivat häntä, kun hän ajatteli, mitä punaiset lyhdyt yleensä tarkoittivat. Hän huomasi hyräilevänsä itsekseen.
Hän ei myöntänyt, että hänen hyväntuulisuuteensa vaikutti iloisia ja rivoja lauluja luritteleva alakerran Kaisa, joka tuntui odottavan juhlaa jo kovasti, vaikka tämän puoliso ei ollutkaan ikinä yhtään huvittelutuulella. Ei edes sängyssä. Leolla oli niin kiusallisen hyvä kuulo, että hän kuuli kaiken, vaikkei olisi halunnutkaan. Mies äänteli vuoteessakin pahantuulisesti siinä, missä Kaisa halusi aina lisää.
Miten se pari oli ikinä löytänytkään toisensa? Perhekö heidät oli keskenään naittanut? Ei uskoisi. Leo ei oikeastaan halunnut tietää. Ja hän tiesi, että väärän kohteen saattoi tavata, milloin ja missä vain. Hänellä oli siitä riittävästi omakohtaisia kokemuksia. Ennen hän ei vain ollut päätynyt seuraamaan epäsuhtaisten parien elämää aivan naapurustossaan eikä aivan yhtä tarkasti.
”Valkosipuli?” hän vilkaisi ympärilleen pientä ystäväänsä etsien, mutta ei nähnyt sitä missään. Mihin se mokoma lisko oli piiloutunut? Yleensä se käpertyi nukkumaan pöydällä olevaan kuppiin, jota ei ikinä käytetty, mutta nyt kuppi oli tyhjä. Epämiellyttävä seinänaapuri nimeltään Ilkka oli silmäillyt Leon olkapäällä istunutta lohikäärmettä epäluuloisena ja väittänyt, että se voisi polttaa koko talon. Sivistymätön moukka. Ilkka ei tiennyt, että Valkosipuli ei ollut sitä lajia oleva lohikäärme, joka voisi fyysisesti polttaa mitään.
Henkisesti Valkosipuli sen sijaan voisi hyytää tai polttaa kohteensa mielen, jos se sitä tahtoi. Leo ei ollut nähnyt tarpeelliseksi sivistää naapuriaan sen asian suhteen. Valkosipuli tekisi itse, jos tarve vaatisi. Se oli pohjoisesta, kesti kylmää ja jäätä ja sillä oli jäätävä henkäys. Siitä olisi ollut hyötyä juomien kanssa, jos Leo olisi yhä juonut. Veren kanssa se oli pelkästään epämiellyttävää.
Hän löysi lohikäärmeen kalaverkosta, jossa se näytti ihan nimensä mukaiselta valkosipulilta kerällä nukkuessaan. Sen onni, että Leo ei ollut yksi niistä otuksista, jotka käyttivät valkosipulia ruoassaan. Hän olisi voinut vaikka erehtyä ja pilkkoa sen. Olisihan se ollut parempaa ravintoa kuin tuore veri. Leo irvisti. Hän tunsi silti, miten kulmahampaat puhkesivat tahtomattaankin esiin.
”Onko jo ruoka-aika?” Valkosipulin pieni sininen silmä avautui tuijottamaan häntä kysyvästi.
”Ei”, Leo vastasi. Hän ajatteli hieman happamasti, että siinä, missä Valkosipulilla oli ruokavarastoa jäädä kotiin, vaikka puoleksi vuodeksi, Leolla ei ollut samaa ylellisyyttä, koska hän oli itsepintaisesti kieltäytynyt ottamasta itselleen kotiin omaa varastoa. Kieltämättä siinä olisi hyviäkin puoli, mutta että manipuloisi jonkun pysyvästi seuraamaan ja asumaan luonaan – ajatuskin oli vastenmielinen.
Valkosipuli sukelsi ulos verkosta ja nousi siivilleen. Se lensi tarkistamassa kaikki lyhdyt, jotka Leo oli ripustanut.
”Enää puuttuu lyhtyjen partneri”, Valkosipuli totesi laskeutuessaan tutulle paikalleen Leon olkapäälle kunnes lehahti uudestaan lentoon mutisten. ”Mutta ei kauan.”
Leo manasi mielessään, kun se katosi avoimesta ikkunasta ulos. Valkosipuli oli ottanut jonkinlaiseksi elämäntehtäväkseen löytää pimeyden prinssille morsiamen, kivan pienen tyttösen, jota imeskellä. Kirjaimellisen elättäjän. Valkosipuli oli löytänyt hänelle monenlaista ehdokasta, pientä, keskikokoista, vähän suurempaa ja suurta. Osan kanssa Leolla oli synkannut ja osan kanssa ei ollenkaan, mutta mikään ei saanut Valkosipulia lopettamaan eikä mikään varmaankaan saisi, ennen kuin Leo luovuttaisi ja kelpuuttaisi yhden tämän ehdokkaista.
Jonkin ajan kuluttua ovelle koputettiin ja kun Leo avasi, oven takana odotti säihkyväsilmäinen tyttö, jota Leo oli usean kerran ihaillut, kun oli nähnyt tämän linnan parvekkeella. Selina. Leo oli vähällä sulkea oven suoraan tytön naamalle, mutta kaikista nopeista vampyyriaisteistaan huolimatta hän ei ehtinyt, kun tyttö jo astui sisään. Leolle jäi tehtäväksi vain sulkea ovi tämän perässä.
”Kuulin, että täällä kaivataan kipeästi tanssiparia”, Selina sanoi pelotta, mutta kikatti hieman ujosti nähdessään punaiset lyhdyt. ”Enkä edes ajatellut muunlaista.”
”Hyvä”, Leo vastasi, mutta omaksi kauhukseen hän jo todellakin ajatteli muuta ja manaili uudestaan Valkosipulia. Hän ei osannut tanssia, ei sitten ensimmäistäkään askelta, mutta osoittautui, ettei hänen tarvinnutkaan. Hänen ei tarvinnut muuta kuin heilua, keinua puolelta toiselle kuin tuulessa liehuva vehnä pellolla ja Selina oli myyty. Paha kyllä Leo oli yhtä myyty.
Valkosipulin täytyi olla tyytyväinen itseensä. Leo vielä nirhaisi sen.
Tuoreimmat viestit
). 
Selinasta en nyt sano mitään. 
Voisin kumminkin varailla tuolta vielä vaikka luukun 17, kun siinä kohtaa näyttäisi olevan tyhjää. Tämä varaluukku saa nyt etäisen temaattisesti pohjustaa ehkä jotain tulevaa tarinaa.