Heat of the Moment - Tiistai numero 45
paritus: Sam/Dean
ikäraja: K-16
genre: mustaa huumoria tavoittelin
varoitukset: insestiä, hahmon kuolema
yhteenveto: Samilla ei ole mitään menetettävää, pahin seuraamushan on vain uusi tiistai.
A/N: Teksti sijoittuu kolmannen tuottiksen jaksoon Mystery Spot, sen nähneet varmaan tunnistavatkin
Rakastan kyseistä jaksoa, ja luvassa olisikin sarja toisiinsa löyhästi liittyviä ficcejä aiheesta... jos siis vain saan aikaiseksi...
Teksti on suorastaan huonoa, mutta vähät siitä - mulla ei ole tämän ficin suhteen minkäänlaista taiteellista ambitiota, plus että olen kirjoitustaukoni jäljiltä tyytyväinen jo pelkkään tekstintuottamiseen. Kommentit on aina kivoja, mutta rakentavuuteen lienee turha panostaa. Ehkä joku toinen tiistai innostaa mua syvällisempään settiin.
Ja vaikka yleensä en harrasta taustamusiikin suosittelua, niin nyt kehotan lukijoita kuuntelemaan Asian Heat of the Momentia, ei tämä ole mitään ilman sitä
It was the heat of the moment
Telling me what your heart meant
The heat of the moment showed in your eyesSam havahtui ties kuinka monennen kerran siihen infernaaliseen renkutukseen, jonka Asian jäsenet olivat joskus wanhoina hyvinä aikoina päättäneet tuottaa koko ihmiskuntaa sekä ennen kaikkea
juuri häntä kiusaamaan. Varsinainen vitsaus koko kappale. Sam ei ollut aiemminkaan suuremmin välittänyt siitä, mutta viimeisten toistuvien tiistaiden aikana hän oli oppinut vihaamaan sitä. Hän muisti sanoneensa Ensimmäisenä Tiistaina olevansa valmis tappamaan itsensä, jos kuulisi laulun vielä kerran, ja tuo epätoivoinen ratkaisu väikkyi hänen mielessään aamu aamulta houkuttelevampana. Jos oli pakko herätä niin halvatun monta kertaa samoihin säveliin, eikö se olisi voinut olla edes joku sellainen kappale, joka kestäisi ankaraa kulutusta hieman paremmin?
Dean toivotti huomenet samoilla sanoilla ja samalla vittuilevalla hymyllä kuin kaikkina aiempinakin Asian sulostuttamina tiistaina, sitoi kengännauhansa ja osoitti kunnioituksensa turhauttavalle taustamusiikille laulamalla mukana. Täydellinen toisto, kuten aina. Sam nyrpisti nenäänsä.
"Älä yritä, Sammy, sinähän
rakastat tätä kappaletta!"
Ja silloin oivallus iski; ehkä kappalevalinta ei ollutkaan sattumaa, ehkä sen pitikin olla
juuri tämä. Ehkä se sisälsi vihjeen siitä, kuinka kertautuvan kehän voisi rikkoa. Dean käänsi radiosta lisää volyymia ja kitarasoolon täyttäessä Samin korvat hän yritti palauttaa mieleensä lapsuuden tietyt musiikilliset muistot sekä puolitutut sanoitukset.
Dean oli aina pitänyt kappaleesta, hän oli parina kesänä huudattanut sitä täysillä Impalan stereoista tyttöjä kyyditessään. Joskus Dean oli kai käyttänyt sitaatteja iskurepliikkeinäkin. Ja hän oli usein laulanut sitä suihkussa, Sam muisti varhaisteininä harjanneensa hampaita suihkuverhon takaa kuuluvan epävireisen kurlauksen säestämänä. Sam oli silloinkin kelannut lyriikoita päässään alusta loppuun ja lopusta alkuun, se hetki kertautui hänen mielessään melkein liiankin elävänä, motellin kuluneen keltaisen kylpyhuoneen tukahduttava lämpö sekä huuruiset peilit, kuinka kovasti hänen olisi tehnyt mieli riisua teepaitansa ja astua vanhan muoviverhon tuolle puolen, jakaa kuuma vesi Deanin kanssa, koskettaa tätä, painaa huulensa tämän huulille ja siirtää niitä naiiveja sanoituksia suusta suuhun, kieleltä kielelle -
Kuinka katse johtaa lankeemukseen, kuinka yksi asia johtaa toiseen... mitä joskus toivoit, mitä halusit... mistä nuorena unelmoit... Viesti oli loppujen lopuksi hyvin selvä, moneen kertaan alleviivattu ja korostettu. Hetken huumalle tuli antautua, langeta ja tehdä se, mitä tietäisi vielä myöhemmin katuvansa. Tähän saakka Sam oli yrittänyt korjata kaiken, tehdä parhaansa ja pelastaa, mutta sillä ei ollut ollut minkäänlaista vaikutusta. Ehkä nyt olikin korkea aika kuunnella järjen sijaan halua - tavoitella sitä, mistä hän oli aina tyytynyt vain uneksimaan syvää syyllisyyttä tuntien.
Eikä hänellä ollut mitään menetettävää. Mikäli hänen ratkaisunsa olisi väärä (kuten oli varsin todennäköistä), pahin seuraamus olisi ainoastaan uusi tiistai - uusi yritys, Samin synnit Deanin mielestä pois pyyhittynä, haittoja ei siis ollut. Niinhän sitä sanotaan, ettei yrittänyttä laiteta. Ja vaikkei Samilla ollut aavistustakaan siitä, mitä puheenparrella oikeastaan yritettiin sanoa, hän päätti tarttua sen väitettyyn viisauteen.
Mutta vaikka rationaalinen päättely olikin johtanut hänet tähän lopputulokseen, antamaan halulleen pikkusormen ynnä muitakin ruumiinosia, Samia hermostutti. Hän puristi peittoa hikisissä käsissään ja piikikäs pala tuntui jumittuneen hänen kurkkuunsa, kasvoja kuumotti ja hänen katseensa poukkoili hiuksiinsa geeliä levittävästä Deanista pesutilan aamuauringossa kimaltelevaan flamingokuvioiseen sermiin. Sam valitsi yhden vaaleanpunaisena sädehtivistä linnuista kiinnekohdakseen ja veti syvään henkeä.
"Dean."
"Hmm?"
"Ehkä... eeehh... Ajattelin, että ehkä olisi parasta vain pysyä... öh... pysyä vuoteessa..."
"Häh?"
"Että ehkä... ehkä me voisimme... tuota... tiedäthän... tänään... vain pysyä vuoteessa?"
"Mitä helvettiä?"
"Meillä ei varsinaisesti ole mitään johtolankojakaan seurattavaksi."
"Entä sitten? Se nyt tuskin on mikään syy jäädä makaamaan laakereilleen."
"Niin, mutta -"
"Mikä sinun ongelmasi oikein on, häh?" Dean kysyi ärtymyksen tuoma särmä äänessään. "Kokemuksen olisi jo pitänyt osoittaa ainakin tuhat kertaa, etteivät ne vihjeet itsestäänkään syliin putoa."
"Ei niin, mutta ehkä... ehkä... minä... putoan."
"Täh? Putoat mihin?"
"Syliin", Sam vastasi vaisusti, lähestulkoon kiemurrellen, ja pakotti itsensä katsomaan Deaniin. Tämän ilmeestä näki, ettei tämä käsittänyt lainkaan veljensä kierteleviä ehdotuksia. Sam karaisi kurkkuaan vaivaantuneena ja nousi vuoteesta. Hän käveli hitaasti Deanin luo, hyvin, hyvin lähelle, ja nosti Deanin kenkiä tiiviisti tuijottaen kätensä veljensä kasvoille. Siveli peukalollaan toisen poskea. Nojautui vieläkin lähemmäs, haistoi Deanin deodorantin ja halvan motellishampoon.
"Sammy?"
"Jos... mitä jos vain... oltaisiin vuoteessa tämä päivä?"
Hävetti. Helvetisti. Sam yritti rauhoitella itseään ja hulluna hakkaavaa sydäntään sillä, ettei Dean muistaisi tätä enää huomenna. Tai siis tänään. Hän odotti Deanin vetäytyvän, mottaavan häntä tai tekevän molemmat, järjestyksellä ei niinkään väliä. Epäilys huolella kätkettyjen halujen paljastamisen järkevyydestä valtasi Samin mielen, vaikka samalla hän hokikin itselleen mantraa siitä, ettei sillä ollut pitkällä tähtäimellä mitään merkitystä.
Mutta entä jos todellinen tuho alkaisikin tästä? Jos todellakin tämän jälkeen koittaisi keskiviikko? Ehkä heidän teidensä kuuluikin erkaantua, koko Deanin Helvettiin johtava polkuhan alkoi Samista. Miten Sam voisi millään teoillaan pelastaa Deania, kun oli itse asiassa kaiken kadotuksen alku ja juuri? Jos tämä olisi avain pois Asian aloittamista päivistä, Deanin loppuaika maan päällä olisi ainakin hivenen vapaampaa - hänen ei koko ajan tarvitsisi nähdä veljeä, jonka vuoksi joutuisi pian ikuiseen kärsimykseen.
Sam sulki silmänsä, hän ei kestäisi nähdä sitä halveksuntaa, mitä helvettiä hän oikein oli ajatellut tämän taktiikan valitessaan? Että Dean myöntyisi? Että Dean ei vain häipyisi, poistuisi paikalta ja hänen elämästään ovet paukkuen? Yritykset perääntymiseen olisivat kuitenkin jo täysin turhia, joten samalla vaivalla sitä kai voisi kulkea valitsemansa tien kunnolla loppuun, päättyi se sitten kuinka karmealla tavalla. Sam kumartui ja edelleen silmät suljettuina painoi huulensa kevyesti Deanin huulille.
Dean ei perääntynyt. Eikä lyönyt. Hän ei myöskään pyörtynyt, huutanut, tai tehnyt mitään muutakaan Samin kannalta epäedullista. Ei, päinvastoin - Dean vastasi suudelmaan. Kiihkeästi. Pesuhuoneen tahraisen tapetin flamingot vilisivät Samin suljetuilla silmäluomilla, ne levittivät siipensä ja nousivat lentoon täyttäen Samin vatsan hempeillä höyhenillään, hänen kehonsa oli kevyt ja kihelmöivä ja Dean suuteli häntä, kädet tiukasti Samin vyötärölle painettuina. Kappale radiossa oli jo vaihtunut, mutta
Heat of the Moment rummutti biittiään edelleen Samin tärykalvoilla ja alitajunnassa, Deanin tuoksu oli huumaava ja kädet kuumat, kun tämä kohotti Samin paidanhelmaa päästäen taitavat sormensa veljensä iholle.
"Sam -"
"Älä puhu."
"Mutta Sammy -"
"Ei nyt. Myöhemmin", Sam huohotti ja vangitsi Deanin suun uuteen suudelmaan. Kuvat Deanin aiemmista kuolemista -
auto, liukas lattia, putoava pöytä - väikkyvät jossain hänen mielensä perukoilla, hän tarvitsi tätä kipeästi kaiken sen jälkeen, hän oli ansainnut tämän, eikä hän saanut antaa minkään keskeyttää tätä. Työntäessään makaabereja muistoja vieläkin kauemmas antaakseen enemmän tilaa ahnaille ja kosteille suudelmille Sam ehti ajatella, että tapahtuipa tiuhaan tahtiin toistuvassa tulevaisuudessa mitä hyvänsä, tämän oli
pakko olla sen kaiken arvoista. Hän oli elänyt sen nimenomaisen tiistain jo useita kymmeniä kertoja, tämän halun ja hekuman tuomin voimin hän kyllä kestäisi niitä aamuja enemmänkin. Satoja, ehkä jopa tuhansia, jos hänen täytyisi. Sitten Dean laski kätensä Samin pakaroille, painoi tämän lantion tiiviimmin omaansa vasten, lupaillen ja vaatien, eikä Sam kyennyt enää ajattelemaan. Kuin vastauksena Samin aiemmin esittämään kysymykseen Dean ohjasti veljensä kohti petaamatonta sänkyä, ja Sam kompuroi Deanin vetäessä hänen pyjamahousunsa nilkkoihin.
He päätyivät vuoteelle huohottaen ja hiljaa ääneen vaikertaen, yrittäen koskettaa joka paikkaa yhtä aikaa, nuollen ja näykkien toistensa huulia ja kaulaa, ja Sam taisteli epätoivoisena Deanin farkkujen kanssa, miten saatanan vaikeaa näennäisesti niin yksinkertaisen vaatekappaleen avaaminen olikaan, napit lipsuivat hänen kärsimättömistä sormistaan eikä hänen päällään makaavasta Deanistakaan ollut varsinaisesti apua. Ja kun Dean tarttui Samin erektioon, Samin silmissä tuntui pimenevän, tai ehkä sittenkin autuas valkeus täytti hänen näkökenttänsä, väliäkö sillä, ehkä tällä kertaa se olikin Sam, joka oli kuollut ja päässyt taivaaseen. Hetken hän yritti vaimentaa itseään, mutta antoi nopeasti periksi nautinnollisille huokauksilleen, ja Deanin ilmeestä päätellen parempi niin, vaikka jälkikäteen veli todennäköisesti kuittailisikin Samille tyttömäisestä ääntelystä.
Deanin ote oli varma ja lempeä, ja etsiessään sopivaa rytmiä hän painoi voimakkaasti todistetta omasta yhtäläisestä kiihkostaan vasten Samin reittä, liikutti lanteitaan lopulta samassa tyydytykseen tähtäävässä tahdissa, kuiskaili tukahtuneesti veljensä nimeä puristaessaan tämän kalua veto vedolta aina hieman tiukemmin. Sam ei ollut milloinkaan uskonut minkään voivan olla niin täydellistä.
"Sammy..."
"Mmm, Dean, älä lopeta..."
"Minä haluan saada sinut tulemaan."
"Se... ah... se onnistuu kyllä. Se... ooh, Dean... ihan... ihan kohta... älä lopeta..."
Sam ei ollut sitten ensimmäisen kertansa juurikaan vaivannut päätään ajatuksella siitä, miltä hän näytti ja mitä hän tarkalleen ottaen teki seksin aikana. Tämä nimenomainen tiistai murtuvine estoineen kuitenkin pakotti hänet pohtimaan omaa käytöstään, sillä orgasmin liekehtivän lämmön ja kiivaiden kipinöiden noustessa kohti pintaa hän erehtyi mukailemaan Deanin käden liikkeitä liian rajusti, minkä seurauksena rottinkinen sängynpääty alkoi hakata seinää. Toki moinen ääni oli huokeassa motellissa jo oma vitsinsä, mutta se ei jaksanut naurattaa Samia, sillä hänen lauetessaan sänky kohtasi kovan vastuksensa viimeisen kerran ja punottu pinta repeytyi kahtia seinään ikuistettujen flamingojen jalkojen juuressa. Ja kun vuosia vanha esine viimein hapertuu kesken käyttäjiensä arveluttavien aktiviteettien, on henkilövahingoilta mahdotonta välttyä.
Tiistaina numero 45 Sam oppi, miksi pienten lasten vanhempia sekä lemmikinomistajia kehotetaan välttämään rottinkisia huonekaluja. Niiden säleet voivat todella olla tappavia esimerkiksi henkitorveen lennähtäessään. Ja Sam kun oli jo ehtinyt kuvitella tacojen olevan maailman naurettavin kuolinsyy.
A/N_2: Mä vihaan rottinkia. Sen sijaan flamingoaiheisista sisustusratkaisuista pidän hyvinkin paljon. Mystery Spotissa on Supernaturalin paras motellihuone kautta aikain. Katson vasta vitoskautta, mutta glitterflamingosermiä on vaikea päihittää.