Otsikko: Ei ystävänpäivää ilman suklaasammakoa
Kirjoittaja: Minä
Paritus: Harry/Ron
Ikäraja: K-16
Genre: Romantiikka
Disclaimer: J.K. Rowling omistaa Potterit ja sen hahmot, en saa rahaa tästä. Saan vaan ehkä jotain kiksejä.
Kirjoittajan sanat: Yleisön pyynnöstä. Näköjään puuttui täältä. Loikkaava sammakko taitaa olla leffasta, mutta musta siitä vain sai tyhmän...romanttisen idean, jonka halusin kirjoittaa. Ja olen ignoroinut sisällä olevat kortit. Omistan tämän kliseekokoelman
Beelsebuttille ystävänpäivän kunniaksi.
Vanhojen ystävien kesken tällaisista päivistä ei pidetty melua. Ei siitäkään huolimatta, että ystävyys ei ollut ainoa, mitä heillä oli. Ystävänpäivät tulivat ja menivät melkein kuin mitkä tahansa päivät. Yleisesti ottaen vain pienistä seikoista huomasi, että niissä oli jotakin erikoista. Ennen kaikkea kyse oli toisen huomioon ottamisesta. Jos Ronilla olikin normaalisti tapana jättää kengät huoneeseen niin, että niihin kompastui, ystävänpäivänä hän asetteli ne nätisti. Tai jos Harrylla olikin tapana unohtaa ikkuna auki, niin että huoneistoon jäätyi, hän varmisti että se oli kiinni.
Pienet teot tärkeänä päivänä erottivat sen arjesta, mutta merkittävin tekijä kuitenkin oli suklaasammakko. Se ilmestyi iltaan mennessä yöpöydälle ja oli muistutus siitä, mistä kaikki alkoi. Suklaasammakolla oli ollut helppo leikkiä ja humalalla oli ollut osuutta asiaan. Ron oli istunut vuoteensa reunalla. Hän oli ollut menossa nukkumaan ja riisunut paitansa. Sitten hän oli yhtäkkiä asian muistaessaan napannut yöpöydältään suhklaasammakon, ojentanut sen Harrylle ja toivottanut hyvää ystävänpäivää. Harry oli ottanut sen vastaan. Hän oli ollut aikeissa lähteä omaan kotiinsa eikä mitään olisi tapahtunut ellei hän olisi hetken mielijohteesta vapauttanut suklaasammakkoaan ja ellei se olisi loikannut Ronin alastomalle vatsalle. Harry oli mennyt sen perässä, kiittänyt sammakosta ja antanut oman ystävänpäivälahjansa.
Siitä se oli alkanut eikä osoittanut päättymisen merkkejä niin kuin ei heidän ystävyytensäkään. Muutamaa viikkoa myöhemmin he olivat muuttaneet yhteen eikä kukaan tuntunut pahemmin hämmästelevän. Kaksi ikisinkkua kaverusta, yhdessä asuminen oli kätevää ja tuli halvemmaksi.
Joskus tarvittiin sattumaa ja ystävänpäiväilta oli siitä lähtien pyhitetty sen kunnioittamiseen.
"Hyvää ystävänpäivää", Ron sanoi virnistäen ojentaessaan Harrylle suklaasammakon yöpöydältään. Sattuman varaan jäi se, minne se kulloinkin loikkasi, kun sen vapautti sängyssä makaavan Ronin alastoman kehon vieressä. Joskus se päätyi tämän kriittisille alueille, toisinaan sotkemaan tämän hiuksia.
"Tähtää suuhun", Ron neuvoi, ja Harrysta se oli hyvä idea, sillä silloin molemmat voisivat sekä suudella että saada suklaata, mutta käytännössä se oli vaikea toteuttaa. Sammakolla oli oma epämääräinen taikatahtonsa. Se hyppäsi pakkauksesta Ronin reidelle ja alkoi sulaa siihen. Harry katseli sitä hetken. Reisi oli ihan hyvä paikka, parempi kuin esimerkiksi käsivarsi. Hän hyväili kädellään Ronin reittä sammakon lähettyviltä. Ensimmäisellä kerralla hän oli pitänyt liiaksi kiirettä pyydystäessään karanneen sammakon. Suklaatahra oli ollut kovin pieni nuoltavaksi, mutta se oli ollut oikeassa, herkässä paikassa.
Nyt Harry odotti kauemmin. Kun sulamisprosessi oli edennyt riittävän pitkälle, hän tarttui suklaaseen, haukkasi siitä palan ja syötti loput Ronille. Ronin huulet imivät hänen sormiaan.
"Mmm... hyvää", Ron mumisi autuaana, mutta silmissä paloi jokin muu kuin suklaanhimo. Harry virnisti imeskellen suklaata nautinnollisesti. Hänen kätensä hyväili yhä Ronin reittä ja sen vaikutus alkoi väistämättä näkyä.
"Tiedän mikä on parempaa", hän sanoi, vaikka näki aivan selvästi Roninkin tietävän. Tahra oli huolellisesti poistettava. Se oli tehtävä hitaasti. Oikein hitaasti. Suklaa ja Ronin lämmin reisi olivat huumaava yhdistelmä, johon ei voinut kyllästyä ja jota ei voinut saada tarpeeksi ja siitä piti nautiskella koko tilaisuuden edestä. Harryn nuolaisut olivat pitkiä ja ne otettiin vastaan äänekkäillä huokaisuilla. Lisätäkseen virtaa Harry siirsi kätensä Ronin nivusiin eikä hänen tarvinnut kauan jatkaa, kun tämän huokailut muuttuivat voihkeeksi ja tämän kiihotus kohosi .
Sulanut suklaa oli poissa Ronin iholta, ja Harry hymyili asettuessaan tämän jalkoväliin. Se toimi joka kerta.
"Kiitos suklaasammakosta. Ja hyvää ystävänpäivää."
