Nimi: Koiranunta
Kirjoitti: Nappeli
Ikäraja: K-7
Tyylilaji: Angst
Yhteenveto: Kalmanhanaukion keittiö pian Siriuksen kuoleman jälkeen. Nymfadora Tonks lohduttaa Remusta..
Sananen syylliseltä: Tämä on hyvästijättöni Siriukselle, myötätunnon osoitus tarinan muille henkilöille ja lievää jurnutusta J.K Rowlingia kohtaan, joka kirjoillaan aiheutti sydämeeni koiran kokoisen aukon.
Vanha teksti, jonka olin jo unohtanut kokonaan.
Koiranunta
Istut yksin pöydän ääressä tuijottaen kädessäsi olevaa lasia, jota puristat rystyset valkoisina. Istuudun hiljaa viereesi. Silitän valkeita sormiasi ja sinä tartut käteeni. Tuliviskilasillinen toisensa jälkeen tyhjenee hiljaisessa ikuisuudessa. Tunnit kuluvat. Koko ajan sinä puristat kättäni kuin hukkuva.
Lopulta jokin särkyy sisälläsi. Silmiisi syttyy vihreä tuli ja suustasi purkautuu ääni, joka ei kuulu ihmiselle. Loputtoman pitkä, niin pohjattoman tuskan täyttämä ulvonta, että se voisi pysäyttää sydämen. Yksinäisen suden huuto.
Kuutamon hyvästit Anturajalalle.
Se loppuu yhtä pian kuin alkoikin. Valo sammuu silmistäsi. Vedät polvet rintaasi ja painat pääsi polviisi. Käperryt pieneksi. Rajut nyyhkytykset ravistelevat ruumistasi. Siirryn ihan lähellesi ja pidän sinua sylissäni. Sinun kyyneleesi kastelevat paitani. Aamun sarastaessa vaivut levottomaan uneen. Silitän liian varhain harmaantuneita hiuksiasi, jotka ovat hajallaan sylissäni. Vahdin untasi.
Et taida nähdä ihmisen unta. Nukut kuin koira: vingahdat välillä ja jalkasi ja kätesi liikahtelevat. Nukut kuin Sirius. Näin hänet joskus nukkumassa olohuoneen sohvalla. Aina koiranunta. Kun kiusasin häntä siitä, hän vastasi nauraen: ”Minkäs koira karvoilleen mahtaa!” Mitä muuta susi ja koira ovat, kuin saman lajin villi ja kesy muoto? Anturajalka vahti aina kellarissa Kuutamon muodonmuutosta.
Kerran tullessani myöhään täysikuuiltana Kalmanhanaukiolle, kohtasin sisään astuessani hirmuisen metelin. Jopa Siriuksen äidin muotokuva oli vaiennut kauhusta. Niskavillani nousivat pystyyn ja sitten nauroin tajutessani metelin lähteen. Ihmissusi ja koira lauloivat kellarissa. Hilpeää, ajattelin, enää puuttuu vain sahoja vonguttava haamuorkesteri säestämästä!
Sinä iltana nukahdin hymy huulillani kuunnellen kellarista kantautuvaa duetto-ulvontaa. Kuinka kauan siitä on? Vuosi? Kuukausi? Ei, eihän siitä ole kulunut vielä viikkoakaan.
Aamulla nuokuitte kahvipöydässä. Kun äreä Villisilmä moitti teitä siitä, ettei ollut pysynyt metelin takia nukkumaan silmäntäyttä, Sirius pyysi häntä liittymään kuutamosonaattiin seuraavalla kerralla. Sinä tuhahdit happamasti, mutta minä näin, että sinua nauratti.
Silitän sylissäni lepäävän miehen päätä kyynelten virratessa pitkin poskiani ja kastellessa lisää ennestään märkää paitaani. Itken oman suruni vuoksi, maailman pahuuden vuoksi, mutta kaikkein vuolaimmin itken miehen tähden, joka nukkuu sylissäni ja näkee sudenunta.