Siamese_fey, kippis vaan. XD Jep jep, paimensauvasta on moneksi. Esimerkiksi sillä voi hutkia järkeä Dumbeljoonin kalloon ilman korkeita tavoitteita. Kiitoksia hauskasta kommentistasi.
Waldennelle ja Kristianus-serkulle kelpaavat melkeinpä kaikki väkevät, ja tuliviski on yksi heidän suosikeistaan. Eivät sattuneet ostamaan sitä tässä kohtauksessa. Ei Ab ainakaan tilaa kalliimpia alkoholijuomia ja tupakkaa siksi että Ron Weasley tai Neville Longbottom pääsisi vetämään ensikännit.
Minusta tatuoija/lävistäjä kuuluu velhomaailmaan. Crystalion ja Waldenne ovat käyneet ilman lupaa lävistäjällä, sillä eihän Waldenne Nasty Avery nyt ala itse väkertämään jotain rustolävistyksiä.
Itse asiassa Waldenne viihtyi ihan hyvin Ambran ja Jewelryninkin seurassa. Siinä olet oikeassa, etteivät nuo kaksi voi ikinä korvata hänelle Kristianusta ja Chrystalionia. Waldennen, Ambran ja Jewwien välit eivät viilene kuten sää.
Chrystalion kehotti mitä ”sydämellisimmin” vanhempiaan haistamaan homeen, koska häntä ärsytti ylettömästä yhteiskunnan heterouden normalisointi. Jos olisin heterosuhteessa kovia kokenut biseksuaalinainen vaaka alkaisi heilua kovasti oman sukupuolen puolelle, koska olisin menettänyt uskoni miehiin. Chrystyn vanhemmat eivät juurikaan tiedä, miten tyttöparka joutui kärsimään Bartonin lonkeroissa. Unelmaäitimme Chrystal syyttäisi kuitenkin tytärtään.
Beatricen juonitteluista...
Rouva suhtautuu nihkeästi siihen että hänen vilungeistaan puhutaan, mutta varma lähde kertoo hänen hyödyntäneen varallisuuttaan, statustaan ja kontaktejaan, jotta laiska Waldenne pääsisi sieltä mistä aina on matalin. Who cares miten tehdään vaan miltä saadaan näyttämään. Kukaan marmattaja ei rohkenisi sanoa rouva Averylle: ”Mitäs menitte tupakoimaan kuin korsteeni raskausaikana. Siksi nuorimmaisellanne on muun muassa keskittymishäiriö.” Kuka kunnianhimoinen terveyshuollon ammattilainen tahtoo laaskata työkseen kuraverisiä pummeja kokoon, kun saa kunnon korvauksen herrasväen parantajana toimimisesta?
***
- Yhdestoista luku -Jonkinlainen mahdollisuusHÄN-JOKA-JÄÄKÖÖN-NIMEÄMÄTTÄ PALAA
Taikaministeri Cornelius Toffee vahvisti perjantai-iltana lyhyessä lausunnossa hänen-joka-jääköön-nimeämättä palanneen maahamme ja olevan jälleen voimissaan.
”Suuresti pahoitellen minun on vahvistettava velhon, joka nimittää itseään lordi – no, te tiedätte ketä minä tarkoitan – on hengissä ja jälleen joukossamme”, totesi Toffee näyttäen väsyneeltä ja hermostuneelta puhuessaan toimittajille. ”Lähes yhtä lailla pahoitellen ilmoitamme Azkabanin ankeuttajien joukkokapinasta; ankeuttajat ovat osoittaneet vastahakoisuutensa jatkaa ministeriön palveluksessa. Uskoaksemme ankeuttajat saavat tällä hetkellä ohjeensa lordi – siltä niin.”
”Kehotamme taikayhteisöä valppauteen. Ministeriö valmistelee par’oppaita kotien ja ihmisten perussuojaamiseen, ja ne toimitetaan ilmaiseksi jokaiseen velhokotiin tulevan kuukauden kuluessa.”
Velhoyhteisö tyrmistyi ja hätääntyi ministerin lausunnosta, sillä se oli niinkin äskettäin kuin viime keskiviikkona kuullut ministeriön vakuuttavan, ettei ”sitkeissä huhuissa joiden mukaan tiedätte-kai-kuka toimii jälleen keskuudessamme”, ollut minkäänlaista perää.
Tarkkoja tietoja ministeriön mielenmuutokseen johtaneista tapahtumista ei ole vielä, joskin uskotaan hänen-joka-jääköön-nimeämättä onnistuneen pääsemään valikoituine seuraajineen (tunnetaan kuolonsyöjinä) torstai-iltana peräti taikaministeriöön. Albus Dumbledore joka on vastikään nimitetty uudestaan Tylypahkan noitien ja velhojen koulun rehtoriksi, Kansainvälisen Velholiiton jäseneksi ja velhojen neuvoston päävelhoksi; ei ole toistaiseksi tavoitettu kommentoimaan. Hän on koko kuluneen vuoden väittänyt, ettei tiedätte-kai-kuka kuollut – kuten laajalti toivottiin ja uskottiin, vaan tämä värvää taas tukijoita uuteen vallankaappausyritykseen...Artikkelia lukeva Waldenne pysyi ja olisi pysyvä kaukana murtumispisteestä, sillä aatelistyttö oli liian kova ja karski itkemään kenenkään olkapäähän nojautuen. Chrystalion näki parhaan ystävättärensä sisimpään ja huomasi tämän vitutuksen, johon sisältyi muutakin kuin ärtymystä. Roskasakin – etenkin rohkelikkojen tullessa vastaan käytävällä Waldennen pistävät silmät siristyivät, ja suu taipui sadistiseen virneeseen. Joka kerran hän näytti olevan aikeissa langettaa anteeksiantamattoman kirouksen kostaakseen pimeyden lordin ja kuolonsyöjien aikeet estäneille AK:n jäsenille. Kuolonsyöjien ministeriöreissu oli päättynyt mestarilta saadun tehtävän epäonnistumiseen ja Azkabaniin joutumisen.
Waldennen ja Beatan eno Walden sekä heidän isänsä olivat olleet ministeriössä, tarkalleen ottaen salaperäisyyksien osastolla ja jääneet kiinni muiden joukossa. Averyjen perhe oli hajotettu telkeämällä perheenpää pimeään vankityrmään pikkuporvariston ja rahvaan toimesta. Waldenne ei useinkaan pitänyt isästään eikä osannut kunnioittaa traditionaalisia sukupuolirooleja arvostavaa aatelismiestä. (Bordeaux’ja Waldennen välit eivät sentään olleet kaikkein huonoimmaista päästä.) Pikkuporvareilla ja rahvaalla ei ollut oikeutta tulla lokerostaan kohtelemaan aatelisia kuin ketä tahansa, vaan heidän osanaan oli kumarrella ja nöyristellä.
Rouva Avery oli luonteeltaan pidättyvä ja taisi itsehillinnän kaikenlaisissa tilanteissa. Taisi pimeyden piirron voimistumiseen asti, sillä hänkin oli tietoinen miehensä epäonnistuneesti suorittamista tehtävistä. Mestari ei antanut anteeksi eikä unohtanut, ja tämän saatua ruumiinsa takaisin Bordeaux’oli langetettu kidutuskirous. Kylvetty pelon helposti itävä siemen, joka aiheutti ongelmia muillekin kuin yhdelle ihmiselle. Stressi teki kuvainnollisesti huoneilman raskaaksi, kun hermoja kierrettiin, väännettiin, kiskottiin ja silvottiin. Tuulen riepotellessa repaleisia hermonriekaileita kaikkiin ilmansuuntiin lannistuisi niin pahasti, ettei nousisi vähään aikaan tai ollenkaan.
Tytär oli pahoillaan äitinsä puolesta, jolla ei ollut elämänkumppania rinnallaan kohtaamassa hyviä ja huonoja päiviä. Hän tunsi empatiaa isosiskoaan kohtaan, vaikka oli käskenyt Beataa jättämään tyynyliinan kastelun sikseen. ”Nykypäivän aatelisneito ei odota uljaan satuprinssin karauttavan yksisarvisellaan pelastamaan ahdingosta luullen pillittämisen houkuttelevan prinssin paikalle”, nuorempi neiti Avery oli sivaltanut. Waldenne ei ollut osannut vastata isoveljiensä kirjeisiin edes omasta mielestään kyllin empaattisesti.
Waldenne sysäsi hajamielisesti Päivän profeetan sängyltään. Chrystalion oli huomaavinaan kristallinkirkkautta toisen sielunpeilien ulkonurkissa. Hänen katsahtaessaan seuraavan kerran ystävättäreensä kristallinkirkkaus oli poissa; joko haihtunut tai sitä ei ollut koskaan ollutkaan.
***
Koulujunan saavuttua Lontooseen Chrystalion hyvästeli ystävänsä luvaten ottaa pikimmiten yhteyttä. Ystävien vanhemmat tai muut sukulaiset olivat vastassa, mutta Chrysin oli mentävä kotiin yksin. Kotiin lainausmerkeissä. Opiskelupalaverin jälkeen hän suhtautui vastahakoisesti äidin ja Richien taloon menemiseen sekä siellä asumiseen. Koululaiset kävelivät hänen ohitseen ehtyvänä virtana, kunnes hänellä ei ollut seuranaan kuin vanha postipöllönsä. Viirupöllö huhuili laiskasti kuljetushäkissään höyhenpuku pörhöllään tapittaen omistajatartaan pää kallellaan.
Tyttö kumosi matka-arkkunsa laiturille istumisalustaksi, ennen kun sytytti savukkeen. Ylävartalo oli taipunut etukumaraan niin kuin tuulen kiduttaman puun latvusto. ”En minä voi jäädä ikuisiksi ajoiksi tähän. Helkkari”, Chrystalion huokaisi pöllölleen monien savukkeentumppien keräännyttyä hänen pienten jalkojensa juureen. Hän poltti sytyttämänsä savukkeen loppuun eikä sytyttänyt sen jälkeen enää uutta. Vastahakoisuuttaan häivytellen tummaverikkö nosti nahkajakkunsa kauluksen pystyyn ja nosti matka-arkkunsa pystyasentoon. Sitten Chrystalion lähti kotimatkalle.
Richie, Chrystal ja pikkuvelipuoli David löytyivät steriilistä, sotilaallisessa järjestyksessä pidetystä keittiöstä syömästä pannukakkuja. Ahneena syöppönä David oli latonut lautaselleen pannukakkuvuoren, jonka tämä oli voidellut mansikkahillolla. Chrystalion ei olisi muistanut pojan olevan leuat jauhaen mässäilevä pikkuporsas, jollei hän olisi nähnyt tätä syöpöttelemässä.
”Hei”, Chrysty sanoi viileästi.
”Hei, Chrystalion”, äiti vastasi yhtä viileästi. ”Routa ajoi sinut kotiin.”
”Tilapäisesti”, noidan tytär letkautti.
”Niinköhän?” pannukakkua leikkaava Daniel Richie kysyi. Mies oli tukevavartaloinen pulleine vatsoineen ja pienine kaksoisleukoineen. Isäpuolella oli samanlaiset hiekanväriset ja ohuet hiukset kuten pojallaankin – tosin hän alkoi kaljuuntua. Kummallakin oli lohkaremaisena harteiden jatkona oleva pää ja liki identtiset kasvonpiirteet perunaneniä myöten. Chrystalin ensimmäinen mies oli huomattavasti hauskemman näköinen tapaus. Tämä oli keskipituinen, hoikka ja omasi sopusuhtaiset, tasapainoiset kasvonpiirteet. Isällä oli tuuheaa punertavanruskeaa tukkaa vaikka kolmelle Daniel Richielle. Tytärpuoli ei käsittänyt, miksi Crystal oli vaihtanut isän Järkälepäähän. ”Sinulta ei ole löytynyt aloitekykyä, kun sun pitäisi tehdä tärkeitä päätöksiä”, mies väitti.
”Ihan kuin olisit jotenkin kaikkitietävä”, piruili tytärpuoli.
”Kuule tyttö, sinun temppuilusi on nähty vähän liian usein. Ikää seitsemäntoista, mutta pikkuveljesi käyttäytyy usein sua aikuismaisemmin. Yksitoistavuotias pikkuveljesi”, Richie valitti.
”Yksitoistavuotias pikkuvelipuoleni”, poikatyttö korjasi.
”Sinun ei tarvitse aina korostaa sitä että teillä on eri isät”, Chrystal kivahti. ”Mikset voi vain sanoa Davidia pikkuveljeksesi?”
”Luulisi näkyvän päällepäin! Vittu! Siksi että Pikkupossu on Järkälepään poika, ja sen perusteella muka niin fiksu, kypsä ja lahjakas. Sinänsä jännittävä juttu, kun ottaa huomioon Järkälepään ammatin. Äijähän tekee remontteja lähes yhtä mölön yhtiökumppaninsa kanssa.” Tyttö antoi laiskat aplodit isäpuolensa meriiteille.
Richien ohimosuonet pullistuivat, ja hän näytti siltä kuin olisi aikeissa hakata tytärpuolensa. ”Sä kiittämätön luonnoton – luonnottomine suuntautuminesi aukomassa mulle päätäsi. Naama kuin petolinnun perseen ja neulatyynyn välimuoto. Luulisi ettei tässä vaiheessa tarvitsisi muistuttaa kenen talossa sä asut, Chrystalion Windenly. Olen monta kertaa kysynyt, miksi suostuin äitisi pyyntöön; ottamaan sut tänne asumaan. Mun mielestäni olisit voinut mennä asumaan isällesi.”
”Voi kun olisinkin asunut. Isän luona olisi ollut paljon siedettävämpää. Syyttäisit Chrystalia, Richie”, Chrystalion huomautti katkerasti. ”Sanoitkin äsken minun asuvan täällä, koska suostuit Chrystalin pyyntöön. Mutta jos olisit älynnyt antaa minun puhua aloittamastani aiheesta, olisi tullut selväksi että muutan täältä pois löydettyäni asunnon ja työtä. Lohduttautukaa sillä.”
”Töitä ja vapaita asuntojakaan ei ole tolkuttomasti”, Chrystal huomautti.
”Yrität sanoa, ettei asuntoa ja leipätyötä ole tarjolla Chrystalion Windenlylle.”
”Älä laita – taas – sanoja – minun suuhun.”
”Totuuden sanoja, nainen.” Poikatyttö veti äkkinäisesti taikasauvansa esiin ja osoitti vuoroin äitiään, vuoroin isäpuoltaan. ”Olen oppinut kouluvuoden aikana muutakin kuin oppitunneilla opetettavia taikoja. Tuntiessani itseni uhatuksi olen valmis puolustautumaan, sillä en ota enää koskaan turpaani äidiltäni ja isäpuoleltani.”
”Ei tule yllätyksenä että kaikki omaksumasi paska on lähtöisin parhaalta ystävältäsi Waldenne Nasty Averylta!” sähähti Järkälepää – hilliten sen verran kiukkuaan, ettei velho näyttäynyt haluavan läimäyttää tytärpuoltaan.
”Chrystalion on ihan tyhmä ja perseestä reväisty!” David lällätti sössöttäen.
”Tuki turpasi, pentu”, sisarpuoli käski ilkeästi.
”Enkä tuki, koska olet ihan vammainen mäntti. Yhtä ruma kuin tyhmä. Sinun hiuksetkin on kuin persekarva.”
Ruokottomuuksia tuli seitsemän leivän uunia muistuttavasta suusta kuin liukuhihnalta, mutta Davidia ei silti ojennettu. Pikkuvelipuoli sai päästää tahtoessaan mölyt mahastaan toisin kuin Chrystalion, jota oli läimäytetty pääsiäislomalla yhden ainoan ”vitun” perusteella. Äidin silmäterät laajenivat järkytyksestä aivan kuin hän ei olisi huomannut Chrystalionin permanenttia ennen Davidin murskaamiskommenttia.
”Mitä hemmettiä sinä olet mennyt tekemään nätille tukallesi?”
”Etkö muka arvaa; olethan sentään kauneusalan ammattilainen?”
”Onko – onko tuo permanentti?”
”Sepä se”, kiharapää tuhahti.
”Muistuttaa kovasti Waldenne Nastyn leijonanharjaan. Sillä neidillä olisi niin vahva, paksu ja hyväkuntoinen tukka, jonka saisi vaikka minkälaisille kampauksille. Silti hän pitää hiuksiaan sekaisina ja pörröisinä. Tuolla tukalla olet entistä karumman näköinen, vaikka voisit olla nätti tyttö. Et muistuta -”
” - enää ollenkaan sinun tytärtäsi sitä rataa. Tiedän sen ja olen helvetin tyytyväinen, etten muistuta!” Chrys huudahti. ”Nyt minä aion tehdä itselleni munakkaan, koska minulla on hirmuinen nälkä. Haluan tehdä sen rauhassa ja sitten menen syömään huoneeseeni.”
”Korjaat myöskin jälkesi.”
”En kuule ajatellut. No tietenkin korjaan.”
David oli aikeissa avata suunsa haukkuakseen isosiskopuoltaan, mutta Chrystal käski (kerrankin!) kultapoikaansa pysymään vaiti. Perhe Richie lähti kiireesti keittiöstä jättäen mustan lampaan omiin oloihinsa, ja se sopi Chrystalionille. Tyttö ei varmaan olisi jaksanut käydä sinä iltana pidempää sanasotaa. Hän söisi, ottaisi hyvän tuoksuisen vaahtokylvyn ja menisi nukkumaan viipyen höyhensaarilla, kunnes heräisi virkeänä ja levänneenä.
Suunnitelma ei toteutunut, koska Chrystal tuli seuraavana päivänä herättämään nukkujan kuuden maissa. Noidalla oli papiljotit ja papiljottiverkko tummassa päässään. Kylpytakin perusteella hän oli joko menossa kylpyyn tai tulossa kylpyhuoneesta.
”Mmm”, Chrystalion mumisi unisesti avaamatta silmiään. ”Minä nukun!”
”Et muuten nuku, vaan nouset ylös ja petaat ensitöiksesi sänkysi.”
”Nouse ja petaa keskenäsi”, unenpöpperöinen tyttö kehotti ja käänsi kylkeään.
”Sinä nouset, jos haluat asua täällä niin kauan että löydät katon pääsi päälle ja jotain työtä”, Chrystal vaati.
Chrystalionin oli toteltava. Siispä väsynyt ja puolinukuksiin jäänyt tummaverikkö kuoriutui täkkikotelostaan kuin perhonen petaamaan vuodettaan. Langetti useita petausloitsuja, ennen kun lopputulos oli rypytön ja symmetrinen läpäistäkseen äidin seulan.
”Olen nyt menossa kylpyyn, ja Daniel on toisessa kylpyhuoneessa.”
”Järkälepää voi minun mielestäni joutua vaikka vessaharjalla aseistuneen vessamörön uhriksi”, Chrystalion virkkoi.
”Saat odottaa niin kauan että jompikumpi kylpyhuoneista vapautuu, sillä et saa tulla aamiaispöytään likaisena”, Chrystal sanoi ihan kuin ei olisi kuullut äskeistä kommenttia toisesta aviomiehestään.
”Luulisi minun voivan jäädän siksi aikaa nukkumaan?”
”Ei onnistu. Ei onnistu. Saat polttaa muutaman tupakan ja menet siivoamaan vierashuoneen. Edellisestä siivouskerrasta on kulunut jo kolme päivää.”
Jo kolme päivää! Chrystalion ajatteli raahautuessaan vaatekomerolle.
***
Koulun loputtua Chrystalionin oli noustava joka päivä kuudelta ja ryhdyttävä aamutoimien jälkeen siivoamaan. Kello ei ollut edes seitsemää hänen aloittaessaan, ja se sai poikatytön näkemään verenpunaista erityisesti pohmeloaamuina. Muissa huoneissa – paitsi Davidin huoneessa – ei ollut yhtään pölyä jatkuvan siivoamisen takia. Kaikki sotkut tuntuivat keskittyvän nuoremman Järkälepään huoneeseen, joka näytti päivittäisestä siivoamista huolimatta siltä kuin se ei olisi siivoamista nähnytkään. Vuodevaatteissa oli jatkuvasti keksinmuruja ja suklaatahroja sekä lelut ja muut tavarat lojuivat lattialla epäjärjestyksessä.
Chrystalionilla oli äitinsä takia huonosti alkanut päivä. Äiti oli ylittänyt pikkumaisuutensa valittamalla tällä kertaa hänen puhetyylistään. Waldennen ja Chrystalionin ystävyyssuhteen takia viimeksi mainittu oli alkanut puhua kuin vuosia yläluokkaisia asiakkaita palvellut huora. Viljellen liikaa kirosanoja sekä runollisuuksia ja puhuen prassailevan huolellisesti. Oikeasti! Samasta aiheesta oli jaksettu valittaa jopa kauemmin kuin seksuaalisuudesta ja pukeutumistyylistä. Aihe oli mitätön, joskin Chrystalion oli liian kyllästynyt jaksaakseen rasittavaa sivuseikkojen suurentelua. Ja hän siivosi vielä porsaalle välttävää lättiä käyden läpi joka nurkan ja sopen siivoustaioillaan.
Violetinmustahiuksinen velhotar päästi turhautumisensa valloilleen potkimalla Davidin sähkönsiniseksi maalattua lelulaatikkoa. Ties kuinka mones varpaita koetteleva potku... Alakerrasta kuului äidin ja Davidin sekä kahden tutun ihmisen puhetta. Chrystalion hiipi portaikon yläpäähän salakuuntelemaan, koska ei erottanut sanoja.
”Onko Chrystalion kotona?” Jewelryn ja Waldennen Kristianus-serkku kysyivät.
”Oletteko te Tyhmyrin heila?” David kysyi Kristianukselta.
Röh röh. Ja vielä kerran röh.”Sinun olisi suotavaa puhua kauniimmin Chrystalionista”, Kristianus kuului venyttelevän haukkumatta pikkuvelipuolta niin alentuvasti kuin olisi voinut.
”Noh noh, Davy”, Chrystal nuhteli sydämellisesti – toisin kuin esikoistaan. ”Chrystalion siivoaa parhaillaan yläkerrassa.”
”Eikö hän voisi lopetella pikkuhiljaa?” Jewlryn kysyi.
”Niinpä. Toivottavasti! Chrystalion ajatteli haluten Jewelrynin tekemän ehdotuksen menevän läpi.
”Se ei ikävä kyllä käy päinsä, neitikulta”, Chrystal pahoitteli. ”Olemme sopineet että Chrystalion siivoaa niin usein kuin minä tahdon, jos hän aikoo asua kotonaan. Meidän perheellä on omat sääntönsä. Chrystalion on sitoutunut noudattamaan niitä täysi-ikäisenäkin. Hän siivoaa loppuun. Voitte odottaa häntä; tarjolla olisi teetä, limonadia, mehua, keksejä tai tiikerikakkua.”
”Pidämme mieluummin seuraa Chrysille hänen siivotessaan”, nuori herrasmies tokaisi.
”Chrystalionilla ei ole keskittymiskykyä. Hän hutiloi, jos jokin siivousta kiinnostavampi vie huomion”, sanoi Chrystal. ”Lähden tästä yläkertaan katsomaan missä vaiheessa Chrystalion on. Keittiöön tai olohuoneeseen voi jäädä odottamaan.”
”Saako sisällä polttaa?” Jewelryn kysyi.
”Kaikkein mieluiten kuistilla tai takan edessä, mutta täytyy tunnustaa, ettei me Danielin ja Chrystalionin kanssa jakseta pitää kiinni periaatteesta. Poltetaan kaikissa muissa huoneissa paitsi Davyn huoneessa.”
Chrystalion pujahti takaisin Davidin huoneeseen kuullessaan Chrystalionin nousevan portaikkoa pitkin tarkastuskierrokselle.
”Chrystalion”, noita virkkoi kuuluvasta käytävältä.
”Niin?” tytär kysäisi.
”Miten siivoaminen sujuu?”
”Sillä tavalla kuin pitääkin eli olen siivonnut huolellisesti ja perusteellisesti”, lueteltiin. ”Miten niin?”
”No kun ystäväsi tulivat käymään.”
”Ai ketkä?” Chrysty teeskenteli tietämätöntä.
”Se Waldennen serkku, sellainen komea ja miehekäs nuorukainen ja Jewelryn. Tulin katsomaan sen takia missä vaiheessa olet, että ystäväsi tietävät kuinka kauan joutuvat odottamaan.”
”Katsopa.”
Hänen äitinsä aloitti tarkastuskierroksen, jonka lopuksi nainen myöntyi päästämään hänet pitämään seuraa vierailleen. Siivousvälineet piti vain ensin laittaa paikoilleen. Kristianus ja Jewelryn löytyivät kuistilta tupakoimasta, ja nuorempi Järkälepää roikkui heissä. Jewwie oli ripustanut koulupukunsa kesäksi naulaan, ja Kristianus oli hylännyt ne Macnair Housen ullakolle unohdettavaksi. Molemmat olivat pukeutuneet perinteisen aristokraattisesti. Nuorukaisella oli mustaa, beigeä ja punaista: pitkä beige brokadiliivi, polvihousut ja -sukat, tyköistuva sakettimainen avokaapu ja punaiset solkikengät. Eebenpuinen kävelykeppi oli nojassa kaidetta vasten.
Jewelrynilla oli nilkoissa merenneitomaisesti hulmahteleva silkkihame ja samasta kankaasta valmistettu jakku. Lahjaksi saadun helminauhan helmirivistö hohti pitsiröyhelöihin uponneena. Korkkiruuvikiharat oli nostettu jadesoljin kullanpunaiseksi hiusputoukseksi. Punapää olisi täyttänyt hyvän perheen tyttären ulkoiset kriteerit ilman hoikan kaulan fritsuja.
”Terve!”
”Vittu vihdoin!” totesi Jewelryn. ”Äitisi pisti kovasti jarrua, Chrysty.”
”Tiedän. Olin salakuuntelemassa – täytyy tunnustaa”, Chrystalion tuhahti ja sytytti tupakan. ”Teitte näköjään yllätysvisiitin.”
”Idea tuli ihan lennosta. Olimme Jewwien kanssa minun uudessa poikamiesboksissani tappamassa aikaa”, Kristianus virkkoi irstaasti virnistäen. ”Kaipasimme aikamme naituamme muutakin seuraa kuin toisemme ja päätimme tulla piristämään tylsää, siivousaineille lemuavaa arkeasi. Näimme viimeksi viikonloppuna.”
Chrystalion olisi tiennyt tai arvannut, miten Kristianus ja Jewelryn tappoivat aikaa, vaikka nuorukainen ei olisi maininnut seksin harrastamista. Todistusaineisto oli jäänyt Jewwien kaulalle. ”Kiitos! Kiitos! Kiitos!” Olinkin laadukkaamman seuran tarpeessa. Chrystal, Järkelepää ja pölkkypäinen pikkuvelipuoleni tulevat korvistani ulos. Täällä asuminen on siivoamista ja valistusten kuuntelemista”, tyttö huokaisi raskaasti.
”Olen saanut äidistäsi epäedullisen kuvan puheidesi perusteella, mutta hän on todellisuudessa vielä pahempi tapaus!” punapää totesi. ”Kohtelee omaa tytärtään kuin jotain helkkarin kotitonttua, koska hänellä ei ole varaa paremman väen ylellisyyksiin.”
Chrystalion haukotteli leveästi. ”Väsyttää pirusti kun olen joutunut heräämään kuudelta; päivän siivoukset on sentään hoidettu. Voimme mennä vaikka sisälle syömään tiikerikakkua ja keittämään kahvia Davidittomaan ja äidittömään soppeen.”
Äiti oli olohuoneessa kuuntelemassa radiota ja David keittiössä ahmimassa tiikerikakkua. Kristianus sai pikkupojan painumaan tiehensä vähällä vaivalla. Chrystalion haki olohuoneesta nipun viikon sisällä tulleita sanomalehtiä pannukahvin kiehuttua. Hän ei ollut tutkaillut viikkoon asunto- ja työpaikkailmoituksia, joten tällä kertaa häntä saattaisi onnistaa. Neljäs ja viides sanomalehti poikivatkin tuloksia. Lontoossa sijaitseva Pesupalvelu Viti tarvitsi osa-aikaisen pesulatyöntekijän äitiyslomasijaisuuteen. Töitä olisi viisi tuntia viikossa, ja työvuoroista pystyi neuvottelemaan. Lähimmässä kaupungissa toimiva Pub Jim täysi-ikäistä tarjoilijaa kymmeneksi tunniksi viikossa ekstraamaan tarvittaessa. Siivoojan paikkoja joiden tuntimäärät vaihtelivat, oli tarjolla viisi. Hän löysi kaksi kohtuuhintaista asuntoa, joissa oli niin kohtuullinen vuokra että hänellä olisi varaa asumiseen osapäivätyöläisenäkin.
Tyttö joi kupistaan. Voitonmaljoihin ja tupaantuliaisten suunnitteluun kulunee aikaa, mutta lehti-ilmoitukset tarjosivat sentään hataran mahdollisuuden pelastua itsetunnon tappajien kynsistä.