Nimi: Kaivari
Kirjoittaja: Sescu
Ikäraja: K-16
Beta: sannnamoi
Paritus: Mikael/Aleksi, mahdollisesti muita
Tyylilaji: Slash, het, romantiikka, draama
Idea: Miku ja Ale lähtevät Kaivarin kesäkonserttiin muutaman ystävänsä kanssa…
A/N: Joo, eli sain taas inspiksen konsertissa, tällä kertaa oli kyseessä Kaivarin jokavuotinen kesäkonsertti. No, päätinpä sitten toteuttaa suunnitelmani ja kirjoitin tämän parissa päivässä. Tämä on sellainen Keikka-novellini itsenäinen jatko-osa, joka toimii sellaisenaan, mutta josta saa ehkä enemmän irti, jos on lukenut ensin Keikan. Tässä on nähkääs sellaisia pieniä viittauksia edesmenneisiin tapahtumiin. Mutta, mikäli olet lukenut Keikan tai sinulle ei ole väliä, vaikka joku juttu menee vähän ohi, niin tässäpä sinulle sitten…
// Virheitä varmaan löytyy, ilmoitathan niistä!
Kaivari
Oli kesäkuun kymmenes. Mä istuin ratikassa mun viiden frendin kanssa, joihin myös Aleksi kuului. Tänään olis Kaivarin odotettu kesäkonsertti, ja me oltiin varattu vitusti juomii ja muuta päihdyttävää koko päivän ajalle. Me tiedettiin, ettei Kaivari antais meille mitään suurta musiikillista nautintoa, mut me mentiinki sinne vaan sen fiiliksen vuoks. En mä uskonu ainakaan, et kukaan näistä meges olevist frendeist oli menos kuuntelee Sunrise Avenuee. Tai mistä mä todella tiesin, ehkä joillaki niist oli jotain salasii fantasioit Samu Haberist.
”Hei Roope, kai sä muistit ottaa mun röökit?” Matilda, mua kolme päivää nuorempi ruskeatukkainen tyttö kysyi. Me oltiin tutustuttu vissiin just Kaivaris pari vuotta sitten vappuna, jurrin merkeis. Aluks sen pistävät kannat oli ollu mulle aika haaste tajuu, mut nykyään me oltiin hyvii frendei. Sen huumorii oli näiden vuosien aikana oppinu ymmärtää, eikä se enää käyttäny purevaa ironiaan muhun, niinko alkuaikoin. Se oli pelottanu mua.
”Joo joo, sä saat ne, ku ollaan peril”, Roope vastas. Roope taas oli mua vuoden nuorempi, saman ikäinen ku Sara ja Siiri, myös messis olevat kaksoset. Ne oli kaikki samassa koulussa ja mä olin ihan varma, et Saral ja Roopel oli jotain, vaikkei ne sitä myöntänytkään. Siiri oli meistä ehkä hiljaisin, lyhyt ja siro vaalea tyttö. Sillä oli vihreät silmät, joita se vihas, niinko mutsiaanki, jolta se oli ne saanu. Me oltiin usein yritetty kysellä siltä sen taustoista, mutta se hiljeni aina, ku keskustelu siirty sen mutsiin. Me oltiinkin päätetty, et annettiin sen olla rauhas tabunsa kaa. Siiriin ja Saraan mä olin tutustunu Roopen kautta ja poikaan itse jo päiväkodissa.
”No hyvä”, Matilda, jota me kutsuttiin Tiltaks, mitä se vihas sydämensä pohjasta, sanoi tyytyväisenä. Se oli tupakkariippuvainen, todellinen narkomaani. Se veti varmaan yhtä paljon röökii ku Ville Valo. Välillä se vähän huolestutti mua, mut mä olin päättäny, et se pilas sit itse oman elämänsä, ku niin kovasti kerran tahtoi. Mä en tietenkään voinut puhtoisesti sanoo, etten ite kannattais ajoittaist tupakanpolttoo, mut rajansa kaikella.
Sitten oli tämä mun paras kaverini, Aleksi, joka nojasi paraikaa mun olkapäähän. Meijän välit ei ollu saanu sen kummempaa säväystä Hanoin keikan jälkeen, tai ehkä ne oli lämmennyt asteen tai kaks, muttei muuten. Ei me oltu uusittu Nosturin vessakohtausta missään vaiheessa, ei ees pussattu. Me vietettiin yhtä paljon aikaa keskenämme ku ennenki, mut meijän puheista toisillemme saattoi, jos tarkka oli, huomata pienen ja viattoman flirtin. Sellasta tahatonta, mistä kumpikaan ei kärsiny. Jostain kumman syystä kumpikaan meistä ei kuitenkaan ollu hankkinu itelleen muijaa, ja mä olinki ollu vitun yllättyny ku Ale kerto antaneensa pakit yhelle meijän koulun näteimmist vosuist. Mä en kysyny syytä, mä en usko, et Ale ois sitä mulle ees kertonu. Eihän ulkonäkö tietenkään kaikkee ratkassu…
”Hei me jäädään!” Sara huudahti äkkii. Se oli ollu koko matkan hiljaa ja kuunnellu musaa iPodistaan, mut ilmeisesti se oli ainoo, joka oli seurannu matkan kulkua. Me noustiin paikoiltamme ja mä tönäsin Alen hellästi hereille. Sillä oli uskomattomat unenlahjat, nukahtaa nyt sporaan kymmenes minuutis! Se katto mua hetken tajuumatta selkeesti missä vitussa oli, mut nousi sit iteki. Me hypättiin ulos 3B:stä ja sulauduttiin Kaivarin suuntaan valuvaan ihmismassaan. Kello oli vähän vaille kaks, konsertti oli alkanu yhdelt.
Tilta sytytti Roopelta kaks sekuntia sit saamansa tupakan ja veteli siitä nyt nautinnollisia henkäyksiä. Tilta oli aika pitkä, joku sataseiskyt, melkei mun mittanen. Sen ruskeet silmät oli isot ja vahvasti meikatut ja sillä oli kadehdittavan virheetön iho. Se rakasti beigee ja muita maanläheisii värei, mut ne pukiki sitä tosi hyvin. Sen vanhemmat oli rikkait, ne asu Kulosaaren rannas. Mä olin pari kertaa käyny niillä, ku Tilta oli pitäny bileet ja todennu kämpän mahtavaks.
Me jatkettiin matkaamme Kaivarin suuntaan ja mä tajusin, että siellä olis ihmismäärästä päätellen tosi täyttä. Me oltiin otettu mukaan turkoosi viltti, joka oli tarpeeks iso jopa kymmenelle henkilölle, mut musta vähän tuntu, ettei me mahduttais sen kanssa mihinkään. Aleksi mun vierellä oli näköjään huomannu saman, sillä se kuikuili mun ohitse ihmisii lievästi kauhuissaan. Mä hymähdin sille. Sillä oli päällään taas helvetin hyvännäkösiä vaatteit, mistä mä olin taas tosi kateelline. Sen vihree t-paita oli suht tiukka ja sen mustat pillit korosti sen laihoi jalkoja. Sen vaalee tukka oli tupeerattu sekavaks pörröks ja se tuoksu hiuslakalta. Se katto muhun päin ja me hymyiltii toisillemme. Se oli kaivanu hetki sit laukustaan lentäjälasinsa ja asetti ne nyt nenälleen. Mä huomasin olevani niistäkin kateellinen. Mun pitäis vissiin mennä sen kans joskus shoppaamaan, jos se vaiks löytäis mullekin kivoi vaatteit. Lol kuulostin muijalt.
”Hei mihi vittuu te jäitte?” mä kuulin Saran äänen kymmenen metrin päästä. Me oltiin näköjään hidastettu vauhtiimme Alen kaa. Mä olisin punastunu, ellen olis harjotellu sen hillitsemist.
”Kunhan jäätii kuhertelee tänne”, Ale huikkas takas ja mä naurahdin. Niinpä nii. Siiri hymyili ja Roope nauro. Me juostiin muut muutamal askeleel kii ja jatkettii matkaa pienen puiston läpi.
*
Kello näytti vartin vail kolmee. Me oltiin löydetty ihan pieni vapaa paikka nurtsilt Tähtitorninmäelt. Se oli aika kaukana lavasta, joku sataviiskyt metrii ehkä, mut kyllä sielt silti näki sinne ihan hyvin. Me oltiin tosin päivitelty ja haukuttu yks mänty ihan paskaks, ja päätetty sen olevan vitun iso rikkaruoho väärällä paikalla. Se meinaan esti aika mukavasti meijän suoran näköyhteyden lavan keskelle. Aurinko paisto täydellä teholla meijän niskaan ja mä olin varma, että mun niska palais hetkenä minä hyvänsä. Siiri oli tosin heti sit suihkuttanu sinne aurinkorasvaa, mut mä en uskonu et se autto. Mä en ruskettunu koskaan, mä paloin. Se vitutti mua helvetisti, varsinki ku mun rakas ystäväni sai joka kesä tasasen rusketuksen vaan olemalla Aleksi!
Matilda sytytti neljännen röökin. Roope tosin verotti siitä pitkät hatsit, ennen ku Tilta oli ees ehtiny kunnolla maistaa sitä. Se näytti Roopelle kieltä. Mä hymähdin mun frendeille, oli ne vaan loistavia. Roope, Siiri ja Sara oli ysiykkösii, ja Roope oli nuorin. Se täyttäis kuustoista vasta puolen vuoden päästä, toisin ku Siiri ja Sara, jotka oli täyttäny kuustoista jo vuoden alussa, tammikuussa. Mä olin tyytyväinen asemaani vanhimpana, olkoonki et Tilta oli mua ne kolme päivää nuorempi. Vaikka mä olin Roopea puoltoista vuotta vanhempi, marraskuussa ku toinen oli syntyny, nii se oli meistä kaikista silti pisin. Vissii päälle satakaheskyt.
Meijän takana oli muutamia aikuisia naisia ja miehiä, jotka näytti siltä, et ne oli just täyttäny 20 ja sai siis ostaa Alkosta vahvoi. Ilmeistä ja jutuista päätellen siis. Meijän edessä taas oli miehii, jotka kittas kaljaa ku viimestä päivää. Niillä oli Iron Maiden –paidat päällään ja kaikilla enemmän tai vähemmän pitkät parrat. Ei ne silti päivääkään yli kolmevitosia ollu. Parin niistä käsipuolessa roikku joku naikkonen, mut niihin mä en kiinnittäny sen suuremmin huomioo.
Siiri oikoi hoikat jalkansa eteensä ja asetteli ittensä nojaamaan siskoonsa. Sara ei vissiin pahastunu, koska se ei räjähtäny Siirille. Kai tää ilma puudutti aivosolut. Roope oli varannu itelleen parhaan paikan, sillä se oli saanu kohdan aivan lyhtypylvään vierestä, johon se nyt nojas silmät kiinni. Matilda oli asettunu sen syliin istuu koska, kuten sanottua, meil ei ollu paljo yhtään tilaa. Minä ja Ale istuttiin viltin reunalla kylki kyljes. Mun kädessä oli puoliks tyhjä Koff-pullo, Alella taas pari lonkeroo. Mulle lonkerot ja siiderit oli liian makeit, join mieluummi bissee. Olkoonki et siin oli vähemmän juotavaa kerral. Mun broidi oli ostanu mun juomat, ja jos totta puhuttiin, niin kaikkien muidenki paitsi Tiltan. Se sai itse haettuu kaupast systerinsä papereil, ne ku oli niin samannäkösiä. Mä ja Roope oltiin ostettu twelvi puoliks ja meil oli pullo salmarii, jota varten me oltiin ostettu myös Coca-Colaa. Salmarista sai parasta Cociksee blandattuna.
Siirillä ja Saralla oli niiden favoritee, mandariinivodkaa, josta mä sain vaan kylmii väristyksiä. Mäki olin kerran erehtyny dokaa sen kans ja oksentanu koko seuraavan päivän. Nyt jo sen ajatteleminen toi mulle pahan maun suuhun. Siiri blandas just parhaillaan vodkaansa appelsiinimehuun. Tilta oli tyytyny siideriin.
Me oltiin hetki sit saatu tietää, et Ari Koivunen oli jo esiintyny. Mä leikin teko-onnetonta ja väänsin itkua. Ale ja Sara nauro mulle ja muut hymyili. Kaikki ties, että mä vihasin tämänvuotist Idols-voittajaa. Tällä hetkellä lavaa asutti Irina, joka oli hetki sit sinne saapunu. Nyt se laulo uusinta hittiään, Pokkaa. Sillä oli tapana jäädä päähän ja yritin parhaani mukaan olla kuuntelematta, vaikka se oli aika vaikeeta, sillä musa oli kuitenki aika kovalla. Ale kaivoi laukustaan kiikarit ja tiiras lavalle. Mä katoin sitä pitkään ja se virnisti vähän hämillään. Mä heilutin etusormeani toruvasti ja se näytti mulle fuckia. Mä hymähdin. Taas.
Mä huokaisin helpotuksesta, ku aurinko meni pilveen. Makkaraperunoiden tuoksu tunkeutu mun nenään ja mä käänsin päätäni hieman yläoikeelle ja näin siellä sellasia kojui, missä myytiin muun muassa sitä. Meijän edessä oli pelkkää grillimakkaraa myyvä koju. Mä en pitäny makkarasta. Mun teki mieli parahtaa ääneen, ku tajusin auringon änkeytyvän itsepintaisesti pois pilven takaa. Mä sätin itseäni siitä huolimattomuudesta, ku olin jättäny arskat himaan. Ku musta tuntu, että kaikilla täällä olevilla tuntu olevan sellaset päässään. Ale lopetti Irinan tiiraamisen ja laski kiikarit viereensä. Mä käytin tilaisuutta hyväkseni ja nappasin ne käteeni. Ale älähti jotain sen tapasta, ku ”vitun bait, irti”. Mä virnuilin itsekseni. Mä annoin katseeni kiertää kiikareiden läpi pitkin Kaivaria. Jengi oli villinä. Melkein kaikki dokas, suurin osa otti aurinkoa, osa osti kaikkee syötävää, jotkut vaan oli. Mä säälin ihmisiä, jotka vasta tuli mestoille, vaikka mun täyty myöntää, että jos Siiri ja Tilta ei ois käskeny tulee aikasemmin, oisin tullu vast neljält.
Mä kuulin, kuinka Irina lauloi viimeisen biisinsä vikat sanat, kiitti yleisöö ja häipyi. Hetken päästä lavalle tuli Radio Novan juontajat, jotka ilmoitti ihan ihmisiä kiusatakseen lämpötilaksi plus kahdenviiden. Mä sain myös kuulla, ettei Kaivarissa ollu ollu näin paljon jengii koskaan, meit oli joku 60 000. Ihan uskomatonta, koko Helsinki oli varmaa raahautunu tänne. Mä bongasin kiikareilla muutaman sadan metrin päässä mun tuttuja. Meinasin rupee vilkuttaa, kunnes tajusin katsovani niit kiikareilla ja hillitsin ponnahduspisteeseen alttiiksi käyneen käteni. Mä laskin kiikarit, enkä enää edes erottanu niitä. Sen mä olin kuitenki pannu merkille, että niilläki oli omat juomat mukana. Täällä ei vissiin kovin paljoo meijän ikäsii ollu, jotka ei ois juonu.
*
Lauri Tähkä & Elonkerjuu oli just poistunu lavalta. Mä olin vaihteeksi kironnut itseni alimpaan Helvettiin, ku olin unohtanu korvatulpat kotiin. Me oltiin Alen kanssa haukuttu Lauri Tähkä vitun homoks ja hymyilty päälle tietäväisesti, sekä noustu jopa laulamaan hirveillä äänillä siinä kohtaa, jossa se lauloi anna oikea kätesi, koska enempää me ei osattu. Että me vihattiin tota bändiä. Nyt ei soittanu kukaan, vaan tuli jotain ihanaa Novan laatusettii.
Mä korkkasin kolmannen Koffini. Mun piti kyllä säästellä niitä, mutta tällasessa kuumuudessa oli haittapuolensa: juoda piti lähes tauotta. Ja mulla kun nyt ei sattunut olemaan bissee laimeempaa, niin… Mä otin kulauksen ja laskin pullon maahan toivoen, ettei se kaatuis. Tilta poltteli just loppuun kymmenettä tupakkaansa. Se oli ostanu maxin, mutta antanu sen hetkeks Roopelle, jottei olis polttanu niitä ennen tätä konserttii. Nyt siis sillä oli vielä kakskyt tupakkaa poltettavana tänään. Mut jos se veti kymmenen tupakan tuntivauhtia, niin eihän sillä menis niitä poltellessa kovin montaa tuntia. Mua puistatti. Se oli tarjonnu mulle yhtä vähän aikaisemmin, mut mä olin kieltäytyny. Ehkä myöhemmin, nyt mun ei tehny mieli saada suuhuni pahaa makua.
Mä näin, että meijän edessä olevat miehet alko tekee lähtöä.
”Hei, saadaa lisää tilaa jos ollaan nopeita”, mä sihahdin muille ja Sara heräs horroksestaan. Se oli vuorostaan päätyny makoilee Roopen syliin, mihin nyt olis varmaan ollu kiva jäädä, ku Roope leikitteli sormillaan sen tukalla. Miehet nous ylös ja naurahti meille, ku me noustiin kans välittömästi ja alettiin levittää vilttiämme laajemmalle alueelle. Nyt meillä oli paljon enemmän tilaa. Jengi kattoi meijän ympärillä meitä tosi paheksuvasti. Nopeet syö hitaat, mä mietin mielessäni asettuessani makaa viltille. Mä sain viereeni Siirin, joka kääns päänsä mun puoleen ja alko juttelee jotain Panic at the discosta, mikä oli sen uusin rakkaus. Mä hymyilin sen innostukselle. Se selitti onnessaan Brendon Uriesta ja sen huuulista, ja taisi se mainita muutamalla sanalla Rydeninkin. Mä olin kohottanu sille kulmiani, ja se oli kertonut mulle Ryan Ross/Brendon Urie –parituksesta. Mä olin nauranu sille ja se oli mutristanu huuliaan söpön näköisesti. Mä olin kuitenkin tyynnytellyt alkavaa ”sä oot kauheen suvaitsematon” –juttuu sanomalla sen olevan varmaan ihan söpöö. Siiri oli hymyilly mulle ja jatkanu stooriaan, mitä mä kuuntelin oikeastaan vaan puolella korvalla.
”Hei tuol on Niina ja Toni, Niinaa! Äh, ei se kuule mua, mä käyn nopee tuol”, mä kuulin Tiltan sanovan pääni takaa ja se hyppäs mun naaman ylitse. Mä virnistin. Se ei vissiin ollu pannu merkille sitä, et sillä oli tänään päällään hame. Tai sit se teki sen tahallaan.
”Hyvät stringit Tilta!” mä huusin perään ja se irvisti mulle.
”Hei pelataaks korttii?” Ale kysy. Roope ja Sara päätti kuunnella mieluummin paskaa musaa ja jutella sylikkäin, mut mä ja Siiri oltiin messis.
”Osaatteko Maijaa? No Miku osaa, se on sellai pikku korttihai, mut ent sä?” Ale sano ja vinkkas mulle silmää. Mä vinkkasin takas. Me oltiin pelattu sen kans Maijaa kerran koko yö, kun mä olin ollut niillä yötä. Se oli taas näitä kertoi, et me vuokrattiin joku vitun tyhmä American Pie ja katottiin se samalla, ku pelattii kaikkee.
”Kyl mä osaan”, Siiri vastas ja Ale jako kortit. Mä huomasin saaneeni varsin surkeet yksilöt, kolme pataa, kaikki pieniä, sekä yks ristikutonen ja ruutukasi. Näillä mentäis. Siiri aloitti, antoi mulle patoi ja Ale kääns valtin, joka tietenkin osoittautui hertaksi. Mä ihmettelin tän pelin taitoa taikoa valtiks aina se maa, mitä mulla ei ollut. Mä nostin Siirin antamat padat ja peli jatkui varsin paskoilla korteilla. Loppuvaiheessa mä kuitenkin sain käteeni suurimman valtin ja patamaijan, ja vein voiton kotiin. Mä hymyilin leveesti, ku Ale hävis kädessään patakakkonen.
”Harmi, et tääl on näin paljo lössii, muuten oltais voitu pelaa räsää”, sanoin ilkikurisesti ja Sara nousi ylös Roopen sylistä.
”Mitä välii? Mulla ja kaikil muilla tytöil on ainaki biksut alla”, se sano ja mun hymy hyyty. Minä ja iso suuni. Paska.
”No jos vaikka sovittais, että se hävii, joka menettää paitansa?” Ale sanoi ja mä hymyilin sille autuaasti.
”No mut mitä järkee siinä on? Eihän suurimmalla osalla oo muuta päällään, ku paita ja alaosa!” Sara tulistu. Roope puuttui keskusteluun.
”Tai sit me voitas alkaa juomapelii”, se sanoi. Mä nyökkäsin hyväksyvästi. Siitä oliki aikaa, kun mä viimeks olin pelannu sitä.
”Mitä?” Siiri kysyi ja vilkaisin sitä. Se kieritti likimain valkoista hiuskiehkuraa sormiensa ympärille ja räpytteli pallon kokoisia silmiään.
”Se on sellasta, että keksitään joku aihe, esimerkiks nyt vaikka automerkit, nostetaan pakasta joku kortti joka kertoo lukumäärän, kuin monta sellasta pitää luetella, ja se kuka ei keksi yhtään, joutuu juomaan. Sovittaisko vaikka pari isoo kulaust?” mä selvitin pelin säännöt Siirille. Se kohautti olkiaan ja muut hymisi hyväksyvinä.
”Jos odotettais Tiltaa kuitenki?” Sara ehdotti. Se oli saanu faijaltaan kirkkaan siniset silmät, joita Siiri kadehti. Niiden vanhemmat oli eronnu, ja kummatki asu faijan luona. Siiri ei tosiaan kestäny mutsiaan ja oli halunnu muuttaa faijalle, eikä Sara ollu halunnu eroo siskostaan. Kyllähän ne niiden mutsil oli joka toinen viikonloppu.
”Tehdään niin”, Ale sanoi.
Mä nousin seisomaan aikeissani käydä kusella hygieenisessä ja monin tavoin viihtyisässä bajamajassa, ku Ale pysäytti mun liikkeen tarttumalla mua ranteesta. Mä katsahdin sitä kysyvästi.
”Mihin sä meet?” se uteli. Hanoin keikan jälkeen siitä oli alkanu tulla tosi huolehtivainen mua kohtaan. Joskus se ärsytti mua, kun en saanu mennä minnekään ilman et se ties mihin, mut suurimman osan aikaa se oli vaan suloista. Mut sitähän mä en sille sanonu.
”Kuselle, muru”, sanoin sille ja se nous kans. Mä tunsin oudon déjà vu -ilmiön.
”Tuun messiin”, Ale ilmoitti ja katsoi mua tajuten itekin, että me toistettiin aika lailla samaa kaavaa, kun silloin sillä keikalla. Mä kohautin olkiini ja olin törmätä Tiltaan, joka raahasi mukanaan Tonia ja Niinaa.
”Mihis te ootte matkal?” se kysy hyvin muotoiltuja kulmiaan kohottaen. Jos Tilta ei olis vaan mun frendi, mä voisin olla hyvinkin kuses siihen.
”Tutkimaan bajamajojen sisäistä olemusta”, Aleksi ehti sanoa, ennen kun mä olisin töksäyttäny tylsästi meijän menevän vessaan. Tilta hymyili.
”Okei. Tos oli Ale ja Miku, ne on kasvaneet kiinni toisiinsa, kuten näkyy”, me kuultiin sen ääni, kun ne matkusti meijän vilttiä päin. Niina käänty kattoo meitä olkansa yli, mutta sitä mä en enää huomannut, sillä olin jo puolessa matkaa hiekkatietä tähtitornin luokse ylös.
Me saavuttiin ylätasanteelle monien kojujen luokse ja mä suuntasin kulkuni bajamajoja kohden. Ale kuitenkin vetäs mut itseään päin.
”Mitä?” mä kysyin vähän ärtyneenä. Mikä vittu sillä taas oli, mulla oli vitummoinen kusihätä, eikä mulla olis nyt aikaa leikkiä sosiaalista sen kanssa.
”Et sä nää, et sinne on jonoo kaikkiin koppeihin. Mennään tonne vähän matkan päähän, siel oli enemmän”, se sanoi mulle ja mä myönnyin silmät ristissä. Me käveltiin pieni hiekkatie alas toiseen suuntaan mistä tultiin ja saavuttiinkin vähän ajan kuluttua alas, missä oli suurten lehmusten takii varjoisaa. Mä löyhyttelin mustaa t-paitaani, tosi loistava paitavalinta tälle päivälle. Mä löin itseäni sisäisesti, kun en ollut aamulla tupeerannu tukkaani. Se olis ollu sentään vähän ilmavampi nyt. Täl hetkel mun musta tukka oli vain suhteellisen sotkussa. Koetin niskaani. Tukka oli melkein liimautunu siihen kiinni. Olisin myöskin voinut laittaa vaaleiden pillifarkkujen tilalle shortsit, mulla kun ei niitä jalkakarvoja hirveesti ollut sheivaamisen takia.
”Tuu tänne, tuolt vapautu just yks!” Ale sano mulle ja riuhtas mut mukaansa.
”Hei hetkinen, miten niin yks?” mä kysyin. Mä en todellakaan ollut ahtautumassa samaan haisevaan bajamajaan Alen kanssa.
”Tuu nyt”, se maanitteli ja mun oli suostuttava sen katseen alla. Mä en vaan käsittänyt, miksen mä voinut odottaa sitä kahta sekuntia, sillä kuulin jonkun tulevan ulos viereisestä kopista, olin näet just menny Alen kans samaan. Mä nojauduin bajamajan vaaleenvihreeseen seinään. Siel ei itse asias haissu niin pahasti, kun mitä mä olin kelannu, mut tuoksuista siel ei ollu tietoakaan. Mä katsoin kummastuneena, ku Ale sulki istuimen kannen.
”Hei ei me nyt koko päivää – ”, mä aloitin, mut vaativat huulet keskeytti mun lauseen. Mitä vittua, mitä vittua, mitä vittua?! ääni huus mun aivoissa, mut mä vastasin Alen suudelmaan. Se suuteli mua epätoivoisesti, kaipaavasti, mä olin tukehtua siihen tunteeseen, mitä se mussa herätti. Kaivopuiston bajamaja oli ehkä epäromanttisin paikka ikinä, mut ehkä oli parempi, et me oltiin täällä tällä tavalla, kun meijän viltillä kaikkien katseiden alla. Vaikka ajatus oliki houkuttava…
Mä raotin huuliani ja annoin Alen kielen änkeytyä suuhuni. Se työns kätensä mun paidan sisään ja mä inahdin. Mä suljin silmäni ja annoin mennä. Nostin käteni Alen tupeerattuun tukkaan ja laskin toisen sen lantiota pitkin perseen päälle. Mä työnsin käteni sen toisesta takataskusta sisään ja sain sen työntämään lantiotaan mua vasten. Me havahduttiin yllättäen siihen, kuinka joku huusi jotain homoista ulkona. Me tiedettiin, ettei se mitenkään voinu tarkottaa meitä, mut silti me erkaannuttiin toisistamme. Mä käänsin katseeni välittömästi lattiaan ja Ale rykäs.
”Tota. Sori. Liian kauan…” Ale mutisi mun vierestä.
”Ei haittaa”, mä vastasin. ”Jos vaan tehtäis asiamme, mä olin kusta housuun äsken”, mä jatkoin hymyillen ja Ale avas nappinsa.
*
Ku me laskeuduttiin alas hiekkatietä, mun oli pakko riisua paitani, jottei se olis liisteröityny mun ihoon kiinni. Mä näin kuinka Alen silmät käväs mun ylävartalollani, mutten pannut sitä yhtään pahakseni. Käytyämme kummatki kusel, me oltiin päädytty vielä hetkeks samaista seinää vasten toisissamme kii. Meijän oli kuitenki lopetettava, sillä mä en halunnut harrastaa sen kanssa yhtään mitään bajamajassa.
Meijän saapuessa viltille, Tilta pomppas seisomaan. Mä panin merkille, et Niina ja Toni oli lähteny.
”Mikä teillä kesti? Mikun paljaast ylävartalost päätellen päädyitte naimaan toisiltanne aivot pihalle. Pikapano bajamajassa!” se hihkas ku parhaanki vitsin keksineenä, ja mä karahdin välittömästi tulipunaseks. Sara tuli Tiltan rinnalle.
”Kato Mikuu! Ettei vaan ois osunu arkaan paikkaan?” se ivas mulle ja mä haistatin niille paskat. Ale hymyili niiden jutuille ja käveli viltin toiselle laidalle istuen alas, muttei sanonu mitään vastaankaan. Mun mielestä se olis ollut vähintäänkin sen velvollisuus.
”Älkää kiusatko Mikaelii enempää. Tuu pelaa sitä juomapelii meijän kans”, Siiri sanoi väliin. Mä hymyilin sille väläyttäen ihan suhteellisen valkoisen hammasrivistöni ja jos mä en paremmin tietäis, olisin voinu väittää Siirin punehtuneen hennosti. Vaikka jos totta puhuttiin, mä en ollut koskaan kuullut sen puhuvan mitään poikaystävistä.
Istuessani turkoosin viltin päälle mä huomasin, etten ollut ainoa, joka oli paidatta. Roope oli vetässy myös löysähkön valkoisen kauluspaitansa päänsä yli, ja se lojuikin hylättynä muutaman kymmenen sentin päässä siitä, sen ja Saran välissä. Mä ihmettelin suuresti, että niiden väliin oli päässyt niinkin monta senttiä. Mä sain toiselle puolelleni Tiltan ja toiselle Alen. Me päätettiin ottaa aiheeksi vaatemerkit, sellaiset joita jengi nyt yleensä tiesi. Ja mitään tyyliin Kappahlin vaatteiden merkkejä ei hyväksytty.
Roope kääns esiin kortin, joka paljastui herttakuningattareksi. Nyt siis pitäisi saada kasaan kakstoista vaatemerkkiä, jokaiselta yks kerrallaan.
”Lacoste”, Sara, joka oli Roopen vasemmalla puolella, aloitti. Siiri, joka oli asettunu Saran ja Tiltan väliin lohkaisi Hugo Bossin, Tilta Burberryn ja mä sanoin Fred Perryn. Ale raapi hetken päätään, mut keksi sitten Adidaksen. Mä nostin sille peukun pystyyn, se kun ei yleensä hirveesti merkkivaatteist perustanu. Roope keksi samalle linjalle päästyään Niken. Kierros alkoi alusta ja Saran ja Siirin jälkeen mulle tuli ajatuskatkos. Kummatki muijist oli maininnu jonku urheilumerkin, eikä mulle tullu mitään mieleen. Mä jouduin siis juomaan, mikä ei tosin haitannut mua yhtään. Jengi tosin vähän huijas, sillä jokainen meistä joi aika ajoin, sillä ei tätä kuumuutta ois kestäny muuten. Tupakkamerkeissä Siiri jopa huijas tietämättömyytensä, jotta olis päässy juomaan ihan luvan kanssa kaks pitkää kulaust mandariinivodkastaan.
*
Kun kello näytti viittä, sen jälkeen ku Jonna Tervomaa ja Hanna Pakarinen oli esiintyny ja saanu ei-niin-raikuvat aplodit, mä tunsin kuuden bissen alkavan pikku hiljaa vaikuttaa. Mulla oli kepee ja hilpee olo, ja mun teki mieli tanssii. Mä kuitenki hillitsin itteni. Roope joi vasta viidettä Koffiaan, mutta näytti silti ihan mukavasti humaltuneelta. Joo, kello oli viis ja me oltiin ihan jurris. Vitun kiva. Siiri oli jo melkein sammumispisteessä ja makas mun jalkojen päällä. Aleksi kilisteli Saran kanssa avattuaan seitsemännen lonkeronsa. Mä ihmettelin, kuinka se oli vielä pystyssä niiden jälkeen. Sillä kun oli tunnetusti huono viinapää.
Me oltiin lopetettu juomapeli siihen, ku Siiri oli ruvennu laulaa aika kovaan ääneen, että sitä panetti ja että se halus poikaystävän. Jos se ois vaan ollu selvänä, se ois tajunnut, kuinka muutama jätkä meijän lähellä vilkuili sitä aika himoitsevasti. Mä olin mulkaissut niitä varoittavasti. Siiri oli jotenkin niin pieni ja hauras, et se menis varmaan rikki jos joku tunkeutuis siihen. Mä havahduin ajatuksistani kun tajusin Alen kiertävän kätensä mun vatsan ympärille. Mä käänsin päätäni sen suuntaan.
”Mitä vittua sä teet? Tajuutsä et joku voi nähä!” mä sähähdin sille, mut sen silmistä näki, ettei se oikein sisäistäny mun sanoi. Vittu, kundi oli siis kuitenki ihan jurris ja lähenteli nyt mua tajuumatta, et oltiin julkisella paikalla!
”Miku mä haluun sua…” se kuiskas mun korvaan ja mä menin kananlihalle. Mä nostin Siirin varovaisesti pois mun sylistä ja se nuris jotain turvattomuuden tunteesta. Tilta oli kadonnu jonneki jonku Henkan kanssa, mä en tajunnu mistä se vetäs niit jätkii. Sara ja Roope oli näköjään alkoholin vaikutuksen alaisina ehkä, päätyneet nuolemaan viltin toiselle laidalle. Ei Siiriä voinu jättää tohon yksin, ties mitä sille olis käyny. Olkoonki, et tääl oli vieläki ihan vitusti jengii ja aurinko paahto meitä ku siemeniä paistinpannulla. Eihän kukaan ulkopuolisist voinu tietää, kuka oikeesti kuulu meijän porukkaan ja kuka ei. Mä sanoin tän saman Alelle.
”Khyl se pärjää”, se sanoi mulle vähän lespaten. Mä päätin, että toi oli ehdottomasti viimeinen lonkero sille. Mä vilkaisin Saraa ja Roopee, joista viimeksi mainittu oli hautautunu toisen ruskeiden hiusten alle. Noista tuskin ois mitään iloo tähän hätään.
”Ei me voida Ale”, mä sanoin sille, vaikka pieni osa mun aivoissa, ja nyt kun mä ajattelin, niin se taisi olla aika isokin, huusi että mene ja pane tota niin kauan ennen kuin se anoo sua lopettamaan. Mä lähes punastuin ajatuksilleni. Yhtäkkiä Ale kumos mut selälleen. Mut valtas pakokauhu ja mä yritin nousta ylös, mut Ale piti mua määrätietoisesti olkapäistä maassa.
”Hei vou vou, Ale!” mä yritin sanoo sille käskevästi ja pyristellä irti sen otteesta, mut mä en loppujen lopuks voinu mitään sille, kuinka se paino huulensa toistamiseen mun huulille. Mun maailma pysähty ja mä lopetin sätkimisen. Ale tuli kontin mun päälle ja mä nostin oikeen käteni sen selkään. Siinäpä me sitten suudeltiin, kuin tarjottimella koko vitun Kaivarille. Tätä mä vielä katuisin. Ale siveli kädellään mun rintaa ja piirteli sormellaan kuvioita mun vatsalihasten mukaan. Mä estin itseäni vaivoin huutamasta ääneen, kun se painoi polvensa mun jalkoväliin. Vittu tää kundi oli hullu! Toistaiseksi mä en ollu kuullu yhtään hyi vittu homoja, menkää vittuun täältä! –huutoa ja varmaankin siitä rohkaistuneena työnsin kättäni Alen tiukkojen pillien selkäpuolelta sisään. Tää liike selvästi havahdutti Siirin.
”Iik!” se kiljas tosi mielikuvituksellisesti ja Ale melkein hypähti irti musta. Mä olin pettynyt, mutta samalla vitun helpottunu. Mä oisin voinu syyttää Alee päällekarkaamisesta, mut muistin sit, et olin ite ollu meges täs. Paskempi juttu. Sara ja Roopeki oli havahtunu nuolemisestaan ja kattoi meitä nyt kummastuneina. Ilmeisesti ne ei ollu nähnyt tätä pikku tapahtumaa.
”Mitä vittuu te teitte?!” Siiri kimitti korkeella äänellä ja mä yritin vaientaa sitä hyssyttelemällä hiljaa, mut mikäs jurris olevan muija hiljentäis. Mun hermot meni siinä vaiheessa, kun Siiri alko huutelee rivouksii ja mä tukin sen suun kädelläni ja kaadoin sen selälleen. Siirin silmät levis. Ale tuntui selvinneen ja nytpä se istui paikallaan tuijottaen käsiinsä suu pienesti raollaan. Ku Siiri tuntu rauhottuneen, mä päästin käteni sen suun edestä ja se hengähti syvään ja katsoi mua silmiin. Mun ensimmäinen ajatus oli juottaa sille lisää viinaa, jotta se ei vaikka muistais tätä juttuu millonkaan, mut sit mä havahduin isoveljellisiin ajatuksiin, enkä siis halunnu kantaa sitä himaan. Ne kun asui Saran kanssa ihan toisella puolen Helsinkiä ku mä.
”Mitä helvettii tääl tapahtuu? Kuulin, ku Siiri kirku”, paikalle ilmestyny Tilta uteli käsipuolessaan ilmeisesti Henkka. Mä värähdin, ku katoin sitä. Fruitimpaa poikaa sai todella hakee.
”Ei mitää”, mä kuulin yllätyksekseni Siirin äänen alapuoletani. Se katsoi mua kaikenkertovasti ja mä yritin mahdollisimman paljon viestittää silmilläni, et se oli vitun ihana, niin kauan ku ei sanois mitään äskeiseen liittyen.
”Ai”, Matilda sano selvästi pettyneenä. ”Mä kun toivoin, et olisitte kerranki saanu aikaseks shown ilman mua”, se jatko ja Henkka naurahti sen vieres. Se näykkäs nopee Tiltan ihoo solisluun alapuolelta. Mua alkoi äkkii oksettaa, enkä mä oikein tienny mistä se johtui. Mä nousin ylös ja Ale nous kans. Jengi mun ympärillä ei huutanu meijän perään mitään, ku me juostiin pois viltiltä. Mä en tienny miks Ale seuras mua, mut se tuntu sillä hetkellä tosi hyvältä ajatukselta. Mä juoksin se kintereilläni hieman hoippuen ylös tähtitornin luo, alas samaista hiekkatietä, mikä johti bajamajoille, mis oltiin Alen kans käyty, mut poikkesin polulta ja aloin laskeutua alas jyrkkää rinnettä. Mä menin suojakaiteen ali ja hyppäsin tasanteelle sen alla.
Ale tuli pari sekuntia mun jälkeen samalle tasanteelle ja tasas siinä hengitystään. Mua vitutti, vaikkei kukaan ollukaa huutanu mitään ”sairaista hinteistä” niin silti. Ale tuntui tajuavan mun fiilarit. Mä painauduin kallionsyvennykseen ja katsoin alas merelle päin. Me oltiin niin ikään näkösuojassa täl hetkel.
”Sori taas.”
Mä en vastannu mitään. Mun teki samalla mieli pyytää sitä vitun hyvännäköistä poikaa mun vieressä painumaan vittuun, ja painautuu kiinni siihen ja olla vaan siinä. Mä päädyin kompromissiin ja istahdin hiljaa alas. Ale seisoi muutaman sekunnin, mut istui kans. Se kaivo perseensä alta pullonkorkin ja heitti sen alas kalliolta.
”Ihana”, se sanoi mulle hiljaa. Mulle tuli nostalginen olo ja käänsin pääni hymyillen sitä päin. Hanoi Rocksin keikan jälkeen siitä oli tullu meijän yhteinen sana, jota me käytettii aina ku tarve vaati, eli sillon ku toinen oli allapäin tai muuten vaan outo. Tai sit ihan huvikseen. Kylmä kallio painautu mun selkää vasten ku mä nojauduin siihen, mut se oli oikeastaan vaan hyvä juttu. Mä kuulin, kuinka jengi hurras Apulannan astuessa lavalle. Varmaan ainoo bändi, mitä jengi oli oikeesti tullu kattomaan.
Ale kaivo farkkujensa taskui ja löys sieltä kaks katkeamispisteessä olevaa tupakkaa. Sitä, mist se oli ne hankkinu ja mitä vittua ne niillä teki, jäi mulle mysteeriks, ku mä nappasin toisen. Mulla oli aina oma stenkku meges, siin oli joku puolpukeine povipommi. Tää oli mun uusin hankinta, mut näin jälkikätee se tuntu mauttomalt ja vitun tyhmält. Ale katto sitä kulmat rutussa, mut nappas sen mun kädest ja sytytti kessunsa.
”Saatsä jotai kiksei täst?” se kysy mult ilmeettömänä. Mä vähä hämäännyin, mä olin jätkä, mun kuuluki saada kiksei puolpukeisist naisist. Mä sanoin tän sille, eikä se jostain syystä näyttäny tyytyväiseltä.
”No sori. Saatko ite?” mä heitin, vaikka olin suht varma mitä se vastais. Mä hätkähdin, ku se nous seisoo.
”Mitä vitun pelii sä pelaat?! Eka sä leikit sataprossast heteroo ja seuraavas kääntees ootki mun kans Nosturin vessas panol! Etsä tajuu et sun mielipiteiltäs tällasis jutuis on menny pohja alta?” se tiuskas mulle. Mun oli myönnettävä, etten ollu venannu ihan tällasta sen suusta.
”Ale –”
”Oo nyt vittu hiljaa.”
Me oltiin varmaan kymmenen minuuttii sanomatta mitää. Mä olin hetki sit odottanu Alen lähtevän, ku se katteli niin haikeesti ylöspäin, mut se oli sitkeest jääny kalliolle mun seuraks. Tää oli taas näit meijän kisailui, joita kumpikaan ei tehny tahalleen. Ne vaan oli, ja niiden kans piti oppii elää. Täs tapaukses se häviäis, joka ekaks lähtis pois. Vitun lapsellist touhuu, jos multa kysyttiin. Hiljaisuuden – mitä nyt oli aika vaikee sanoo hiljaisuudeks, ku jengi kilju vähän matkan pääs ja Apulantaa kuulu kovalla kauempaa – päätteeks Ale kuitenki istu mun viereen. Ilmeisesti se oli vähä leppyny. Vaikka mä en kyllä tajunnu mitä olin muka tehny.
”Mitä sä kelaat must nykyää?” se kysy mult äkkii ja kääns katseensa mua päin. Mä en uskaltanu kattoo sitä, ties vaikka siit olis tullu seuraamuksii.
”Öö –”
”Älä vastaa”, se keskeytti mut, vaikka ei mulla kyllä mitään tähdellistä juttuu ollukaa. Se nous mun syliin hajareisin istuu, ja mä kiitin luojaa, et meit ei nähny kukaan. Vaikka olihan jotkut pakostaki nähny et me tultiin tänne. Ale hymyili mulle vinosti ja painautu mua vasten. Mä kiedoin käteni sen hoikan ylävartalon ympärille ja työnsin vasemman käteni sen paidan selkämyksest sisää. Mä piirtelin kuvioita sen iholle.
Äkkii se runnoi mun huulet omillaan neljännen kerran kahen tunnin sisäl enkä mä voinu muuta ku vastaa. Alest oli alkanu hiljallee kehittyy mulle pakkomielle, neuroosi, jota ei oikein pystyny hallitsee. Mulle ei tullu mieleenkää tehä mitää tällast kenenkää muun miespuolisen frendini kaa, mut Ale oli selkeesti jotain erityistä. Mun oli vissiin tunnustettava, et Hanoin keikal oli osaa asiaan. Mun kummatki kädet nyki sen vihreetä t-paitaa ylöspäin, ja se auttoki mua vetäisemällä sen itse päänsä yli. Sen vatsa koski mun omaa ja mun huulilta karkas kepee huokaus. Mä olin treenannu itteäni vähä parempaa kondiksee keikan jälkee, koska olin todennu olevani huonommassa jamassa ku Ale, mut se kelmi oli saanu selville mun toimet ja panostanu iteki kroppaansa. Mun oli lähes vaikee riistää silmiäni sen vatsalihaksist. Se virnisti taasen vitun ärsyttävän itsetyytyväisesti. Mähän en tuottais sille enää yhtään mielihyvää, tai me ei mahduttais tähän kalliolle sen egon kans! Mua viihdytti ajatus.
Mä tunsin jotain kovaa lantioni kohdalla. Tai, kyllä mä tiesin mitä se ”jotain” oli miehiään, mut sitä ei kyl sanottu ääneen ees ajatuksis. Ainakaa täs vaihees.
”Huomaatsä miten me ajaudutaan?” se kuiskas mun korvaan aika epäalemaisesti.
”Ajaudutaan mihin?” mä kiusoittelin tietämättömänä, vaikka tasan tarkkaan tiesin mitä se meinas.
”Toisiimme”, se keksi kiertoreitin ja mä virnistin. Voi tyhmyyttä.
”Ai miten nii?” jatkoin samalla linjallani ja mä tunsin sen puraisun olkapäässäni. Mä aloin vähitellen olla aika saatanan sulaa vahaa.
”Vitun idiootti”, se hymyili samaista olkapäätä vasten ja mä kuulin sen äänessä äärimmilleen vietyä huvittuneisuutta.
”Ite oot pässi”, mä heitin tietäen varsin hyvin sen kuulostavan nelivuotiaan haukkumasanalt.
”Ihana.”
”Ihana.”
Sit kaikki karkas käsist.
*
Kun me palattiin hikisinä ja raukeina ilman paitoja takas viltille, aika paljon jengii oli lähteny Kaivarist. Tilta oli luonu meihin pitkän silmäyksen, mut pitäny suunsa kiinni ja Roope kattoi mua lievästi kauhuissaan. Mua ärsytti, miks sen piti kattoo just mua? Aleki tässä oli ihan yhtälailla syypää ku mäki! Sara oli kattonu meitä eka ihan nopeesti mumisten jotain, mut kääntäny katseensa sit kunnolla meijän suuntaan ja virnistäny tietäväisesti. Mä olin irvistäny sille tehden parhaani mukaan selväks, et mitä se kelaskin, se oli sairas ja väärässä. Siiri oli eka joka sai suunsa auki.
”Oho”, se sano. Mä näin, että se oli saanu itteään niskasta kiinni juomisensa kans.
”Me oltiin, tota, juttelemas vähä ku Mikul nyt on tunnetusti niitä purkamattomia tunteita”, Ale sano muille ja sai aikaan vielä enemmän virnistelyä Saran suunnalta. Jos mä oisin ollu sillä tuulella, mä oisin vetäny Alee turpaan. Kuinka tyhmä ihminen voi olla?! Purkamattomia tunteita, eiks se nyt ite tajunnu kuinka vitun kaksmielisesti ton pysty käsittää.
”Ei ku Ale puhuu nyt vaan itestään, ja me siis oltiin juttelemassa, paljon kello on?” mä oikaisin Alee ja heitin loppuun aiheenvaihtavan kysymyksen. Mä tosin tiesin, et tähän palattais vielä.
”Se on vähä yli seiska”, Siiri ilmoitti silmät edelleen vähän harittaen ja ääni kummallisesti solmussa katottuaan kellon kännykästään. Tilta nyökkäs.
”Osa jengist lähti ku ne luuli, et tää loppuu mut eihän tää voi viel loppuu, ku Sunrise Avenue ei oo soittanu viel!” se sanoi nopeesti ja mä olin kompastua jalkoihini. Samu Haber –piilofani oli siis tässäkin porukassa. Mä katoin sitä samoin ku Roope, joka silmäili sitä vähintään yhtä kaikenkertovasti.
”Siis en mä sitä odota tai mitään! Kunhan vaan sanoin”, Tilta korjas itteään, mut vahinko oli jo tapahtunu.
Me istuttiin Alen kans viltille. Ilta oli alkanu viiletä ja vedin paidan päälleni Alen seuratessa mun esimerkkiä. Sara vilkuili meijän suuntaan tarkkaavaisesti.
”No mitä nyt?” mä kysyin siltä närkästyneenä.
”Ei mitään, ei yhtään mitään…” se vastas salaperäisesti. Tilta kaivoi tupakat taskustaan ja avas askinsa, jonka mä huomasin tyhjenneen alle puoleen. Se nosti sanojensa mukaan vasta kahdennenkymmenennenensimmäisen tupakan sormiensa väliin ja sytytti sen. Tupakast mulle tuliki mieleeni, et oltiin jätetty Alen kans tupakat polttamatta, ku oltiin niin innoissamme päädytty kii toisiimme. Mä olin vähällä punastuu ku kelasin sitä tunneta, kun Alen kieli piirteli ympyröitä mun kaluun. Se oli päätyny ottaa mult suihin ja mä taas vetää silt kätee. Kallion seinä oli saanu nättii värii itseensä meijän myötä.
”Pullonpyörityst on ihan pakko alkaa!” mä kuulin Siirin äänen takaani. Mä pamahdin takaisin nykyhetkeen ja vilkaisin Alee sivusilmäl. Jos en paremmin tietäis, oisin voinu sanoo, et sil oli mun mällii suunpieles. Onneks mä todella tiesin paremmin.
”Voi pliis Siiri, eikä!” Sara maris siskolleen.
”Miks ei? Se on kivaa isol porukal!” Siiri intti itsepintaisesti. Sara oli aukaisemas just suutaan ku Tilta, tapojensa mukaisesti, sulki Saran suun kädellään ja ilmoitti sen olevan ihan okei, ku ei ollu enää niin paljo yleisöökää. Mä nyökkäsin ja loputki suostu pitkin hampain. Mä nappasin tyhjän siideripullon ja asetin sen meijän keskelle. Tää oli kyl lapsellisuuden huippu, mä mietin, ku pullo kieri ekan kerran osuen totta kai muhun.
*
Mä olin jälleen saavuttanu humaltuneen tilan. Kello oli jotai kaks yöllä ja mä istuin meijän himan lähel olevil kallioilla Alen, Siirin ja Tiltan kans. Roope ja Sara oli lähteny Roopelle ”jatkoille”, mikä ei kyl merkannu ku vaan yhtä asiaa, ja sehän me kaikki tiedettiin kertomattaki.
Roope oli luovuttanu salmiakkikossut mulle, ja vedinki sitä nyt blandaamattomana. Mikäs täs, kunnon viinaa ja hyvä fiilis. Ale makas selällään kalliolla ja poltti Tiltalta varastamaansa tupakkaa. Tilta oli Alen onneks iteki niin jurris, ettei ollu tajunnu, et silt oli viety sen tokaks viiminen rööki. Siiri litki mandariinivodkaansa samaan tyyliin ku mä, ja me istuttiin vierekkäin, sen pää mun olkaa vasten välil nojaten. Ale ei ollu juonu mitään sen jälkee ku oltii jätetty Kaivari taakse ja oliki nyt meistä ainoo suurin piirtein selvä. Siiri oli taas siinä kunnossa, et jos joku ei taluttais sitä kotiin, se varmaan päätyis viettää loput yöst katuojaan. Tilta näytti vähän samalta. Ehkä ne vois turvautuu toisiinsa, ku mä ja Ale lähettäis niille.
Pullonpyörityksessä Sara ja Roope oli päässy näyttää tunteensa toisiinsa kohtaa ihan näin julkisesti ja mä olin saanu päälleni Tiltan, joka oli suudellu multa huulet irti. Ale oli nuollu puol tuntii Siirin kans, enkä mä – kuulosteluista huolimatta – ollu tuntenu mitään pahaa pistoo sisälläni. Päätin et se oli hyvä asia.
Koko matkan tänne, Siiri oli roikkunu Alessa, mut se johtu varmaan siitä, et se oli päässy taas viinan makuun. Mä en ollu koskenukaan Tiltaan, eikä se muhun, ja se oliki sanonu mulle, et sori muru, mut tää juttu ei toimis. Mä olin nauranu sille ja tönässy sitä vähän. Me oltiin ja pysyttiin frendeinä, piste.
Ale heräs horteestaan ja katsahti kelloo, joka näytti kakskyt yli kahta.
”Hei pitäs varmaan alkaa menee. Mun faija saa raivarin, jos en ilmesty himaan kolmeen mennes”, se sano vähän nolona ja mä nousin heti. Mun oli kiskottava Siiri maasta. Mä ihmettelin sen kykyä pysyä pystyssä niinkin pahassa kännissä, mihin se oli taas ittensä saattanu. Sen pieni vartalo oli alkoholisietokykyisempi, ku olis voinu uskoakaan.
Me erottiin kallion päättyessä ja hiekkatien alkaessa, ja hihittelevät Tilta ja Siiri lähti kohti Siirin mutsin kämppää, jota se kutsu darrakämpäks. Mä en ollu koskaan kuullu sen selittävän miks, mut mä olin saanu sellasen käsityksen, et se meni sinne vaan jurrisena ja vietti krapulansa siel, ku ei tarvinnu leikkii sosiaalist mutsin kaa. Mun ja Alen onneks Siirin mutsi asu vaan parin kilsan pääs meistä, ja tää kaupunginosa, mis me asuttii, oli rauhallist seutuu. Vähä turhanki rauhallist, jos mult kysyttii.
Ku mä ja Ale saavuttiin niiden ovelle, se käänty muhun päin.
”No nii, mä teen sulle nyt selväks, et meil on aika suvaitsematont kotiväkee, et jos viittisit pitää sormes kuris.” Mä näytin yrmeetä naamaa, mut jos totta puhuttiin, ei mulla ollu aikomuksenakaan hyökätä Alen kimppuun heti sisälle päästyä. Mä olin liian kännissä.
Ku Ale avas oven, sen faija odottiki jo oven takana. Se katto mua ja Alee ja uudestaan mua ja tuhahti. Se teki sen joka kerta ku menin niille, enkä mä tienny miks. Mä sammalsin tervehdyksen ja laahustin Alen huoneeseen näkömuistin varassa. Ale tuli muutaman minuutin päästä mun perässä. Mä seisoin keskellä tyypillistä pojan huonetta. Muutama hylly, sänky, tietsikka… Ei, mun aivot ei riittäny huonekalujen analysoimisee, hyvä ku muisti, et tärkeimmän jutun nimi oli sänky.
Ilmeisesti omasta kehotuksestaan piittaamatta Ale tönäs mut sen sängylle (minkä yläpuolella oli muuten Suosikista tulleen Hanoi Rocksin jättijuliste) ja tuli mun päälle makaa. Siinä me oltiin, mitään tekemättä, mitään sanomatta. Kai Ale tajus, et olin niin jurris, ettei mulla olis mitään hyötykäyttöö täs tilassa. Tai sit se vaan odotti. Mä aivastin äkisti, ku Aleksin tukka pyrki mun suuhun ja nenään ja se virnuili mulle.
”Vitun ihana”, se sano. Mä kohotin kulmiani.
”Mihi se normi jäi?” mä utelin tönkösti.
”Se sai vitun eteensä”, se hymyili mulle ja me nukahdettiin hehkeinä ja kädet toistensa lomas Mike Monroen aurinkolaseil peitetyn katseen alle.
A/N2: Ja kommenttia. :--)
